Liisa

Baby blues esikoisen ja seuraavien lasten jälkeen


30 posts in this topic

Toivoisin, että te useampia kuin yhden lapsen saaneet kertoisitte, oliko ensimmäisen lapsen jälkeinen baby blues, itkuinen olo ja epävarmuus pahinta? Tuliko seuraavista lapsistakin samanlainen olo, vai oliko olo ihan hyvä? Vai oletko ehkä selvinnyt kokonaan ilman baby bluesia?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on vasta kaksi lasta (kolmas toiveissa sitten joskus), mutta voinen vastata. Mulla baby blues - tai mitä ikinä tämä onkaan - oli ehdottomasti pahempaa toisen lapsen kohdalla. Ehkä ensimmäisen kohdalla vaivasi mieltä enemmän sellainen epävarmuus ja epätietoisuus, joka perustui ihan todellisuuteen kun ei ollut kokemusta omasta lapsesta, mutta toisen kohdalla se kaikki oli potenssissa kymmenen eikä enää mitenkään realistista. En tiedä, miksi masennuin juuri toisen lapsen syntymän jälkeen enkä ensimmäisen. Puitteet olivat toki erilaiset eli esikoisen jälkeen jatkoin opiskeluja jollain muotoa melko pian ja nyt toisen lapsen syntymän jälkeen olen ollut vain kotiäitinä.

 

Ehkä pahimman yli on jo selvitty, mutta ei tämä elämä vieläkään ihan normaalia ole. Ja toinen lapsi on siis nyt 1 v. ja 3 kk. Mitään diagnoosia en ole saanut siitä, onko tämä synnytyksenjälkeistä masennusta vai jotain muuta, mutta masennusta joka tapauksessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toisen lapsen jälkeen..Itselleni tilanne tuli hieman yllätyksenä. Poitsu syntyi 4 viikkoa ennen laskettua aikaa ja oli 6 päivää keskolassa. Synnytys käynnistettiin raskausmyrkytyksen takia. Ensimmäinen itkukohtaus tuli ns. maidonnousu-päivänä (3 päivänä synnytyksestä). Kotona päivät sujui aluksi ihan hyvin. Sain rauhassa imettää (pullosta meni aluksi suurin osa maidoista, ja yritettiin siis siirtyä kokonaan rintaan) ja mies oli apuna hoitamassa kotia ja esikoista.

 

Paha olo kasvoi sisälläni, ja yritin vaan pitää tunteet sisälläni ja ajattelin, että pian tämä tunne menee ihan varmasti pian ohi (niinkuin esikoisen aikaankin). Oli hetkiä, kun itkin vessassa/öisin..En edes tiennyt minkä takia itkin. Kyyneleet vain valuivat, ja rintaa ahdisti. Suurin syy pahaan olooni oli, kun "syytin" itseäni siitä, kun en voinut pitää vauvaa täysaikaiseksi masussa. Minulle tuli myös todella vahva "suojelemisen" tarve vauvaa kohtaan. Silloin en sitä ymmärtänyt, mutta ajan myötä ja asiaa läpikäymisen jälkeen ymmärsin, mistä kaikki johtui. Halusin siis pitää huolta ja suojella vauvaa, kun en saanut/voinut sitä raskauden aikana tehdä. :girl_to_take_umbrage2:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen syntymän jälkeen baby blues oli ehdottomasti pahempi, ja siitä sujuvasti jatkoin suoranaiseen masennukseen. Nyt toisen lapsen jälkeen ei baby bluesia ole juuri näkynyt, ihan yksittäisiä lyhyitä itkutirauksia on tullut. Mieliala on pysynyt yllättävän hyvänä, vaikka synnytys oli rankka ja toipuminen myös, ja kaiken lisäksi meillä nyt ekat viikot kuluivat lasten sairastaessa. Toivon, ettei masennuspeikkokaan nyt pääse puraisemaan, kun alku on mennyt näin hienosti tällä kertaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli jonkinasteinen baby blues ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Lähinnä se oli sopeutumista uuteen elämäntilanteeseen, joka vaativuudessaan yllätti aika lailla. Toisen kanssa ei ollut mitään ongelmaa, päin vastoin nautin kovasti vauva-ajasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosi hyvä aihe! Mulle oli ne ensimmäiset viikot synnytyksen jälkeen melkoista helvettiä ja koko viime syksy jotenkin hämärän peitossa (sain esikoisen elokuussa). Neuvolassa ei oikein otettu tosissaan, kun kerroin pahasta olosta, joten ehkä pieni peikko on jäänyt tuonne takaraivoon koko hommasta. En tiedä, johtuiko vaikeudet siitä, että imetys tuotti alkuun melkoisia hankaluuksia, että kiertyikö se kaikki paha olo sen imetyksen ympärille vai oliko siinä jotain muutakin.

 

Toisessa lapsessa ei pelota raskausaika eikä synnytys vaan just ne ensimmäiset viikot ja kuukaudet kotona.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Sama juttu. Mä olen vasta nyt havahtunut siihen että viime syksy on mennyt jotenkin ihan usvassa, en oikein muista edes sitä ihan pikkuvauva aikaa.

Synnytys oli mulla aika rankka ja yhden todella inhottavan vaivan kanssa jouduin tappelemaan ensimmäisen kuukauden eikä parantumisesta tai sen aikataulusta ollut varmuutta, ihan kuin vauva- arjen opettelussa ei olisi ollut tarpeeksi. Luulen että mies ei ihan tajunnut kuinka rankkaa välillä mulla oli. Muistan kerrankin yöllisen valvomisen jälkeen istuneeni terassin portailla nieleskellen kyyneliä kun tuntui että kaikki kaatuu päälle. Ei auttanut yhtään että oli pahin kaamos menossa ja mulla on muutenkin taipumusta jonkinlaiseen kaamosmasennukseen.

Luulisin että seuraavan lapsen kohdalla osaan varautua tulevaan, ja myöskin siihen että sama vaiva toistuu taa synnytyksen jälkeen mutta nyt tiedän että se on ohimenevä, viimeksi se ei ollut mitenkään varmaa.Tietysti seuraavalla kerralla on myös esikoinen huolettavana mutta ehkäpä hän juuri pitää arjessa kiinni vaikka varmasti helppoa ei kahden kanssa tule ainakaan aluksi olemaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ekan jälkeen ei ollut mitään mainittavaa kuin normaalia hormonien heilumista vähän aikaa mutta nyt toisen jälkeen on selkeesti ainakin baby bluesia ellei sitten pahempaa masennusta. Enpä sitten tiedä, missä se raja menee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

ihana löytää tää keskustelu! Mulla rakas tyttövauva syntyi reilu viikko sitten. N. 3nen päivän tienoilla alkoi itkuisuus ja epävarmuus joka ei liity vauvaan tai en tiedä. Välillä oon niin onnellinen vauvasta ja kaikesta. Mies auttaa tosi paljon kotona ja on läsnä mutta silti saatan pillahtaa itkuun yht äkkiä. Kuuntelen vainoharhaisena kenen kanssa mies puhuu ja oon jotenkin tosi epävärma tulevaisuudesta yms. Täytyy vaan luottaa että tämä menee ohi..meneehän??

Share this post


Link to post
Share on other sites

ihana löytää tää keskustelu! Mulla rakas tyttövauva syntyi reilu viikko sitten. N. 3nen päivän tienoilla alkoi itkuisuus ja epävarmuus joka ei liity vauvaan tai en tiedä. Välillä oon niin onnellinen vauvasta ja kaikesta. Mies auttaa tosi paljon kotona ja on läsnä mutta silti saatan pillahtaa itkuun yht äkkiä. Kuuntelen vainoharhaisena kenen kanssa mies puhuu ja oon jotenkin tosi epävärma tulevaisuudesta yms. Täytyy vaan luottaa että tämä menee ohi..meneehän??

 

Kuulostaa tutulta. Minulla mieliala laski neljäntenä päivänä synnytyksestä kun maito nousi. Ahdisti, itketti ja vauvan kanssa oleminen jotenkin jännitti ja pelotti. Ja vaikka nyt synnytyksestä on vasta 10 pv, on olo ja mieliala jo aivan erilainen. Eli uskomattoman nopeasti voi mieliala vaihtua. kerroin asiasta heti neuvolassa, ja käskivät ehdottomasti kertomaan jos alakulo jatkuu yli kaksi viikkoa. Miehellekin onneksi kerroin, vaikka aluksi ajattelin olla hissukseen. Eli kannattaa puhua jollekin, minua se ainakin helpotti. Ja voi olla että hormoonitkin on vähän tasaantuneet :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen kohdalla oli tosi vahva baby blues pari viikkoa sen jälkeen kun pääsi kotiin. Illat pillitin samalla onnea ja ihanuutta ja varmasti pelkoakin vastuusta ja siitä että pieni varmasti pärjää omassa hoidossa. Hormonit myrskytti. Toisen kohdalla olin ihan yllättynyt, että baby blues ei iskenyt samalla voimalla, vain muutamia normaalia suurempia liikutuksen/herkkyyden hetkiä. Eiköhän tuo johtunut ihan siitä, että kaikki ei ollut enää niin uutta ja ihmeellistä ja vauvanhoito sujui ns. rutiinilla :)

Edited by Snowie

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle lasten tulo maailmaan on joka kerta mennyt tavallisesta poikkeavasti. Ekalla kerralla lapsen syntymä jäi oman vakavan sairastumisen "varjoon" vaikka kylläkin antoi toivoa taistella sairautta vastaan. Toisella (ja kolmannella hehe) taas oma rakas mummoni kuoli samana päivänä kun olin synnyttämässä joten fiilikset oli aika matalalla muutenkin. Kyllä molemmilla kerroilla sairaalassa olo oli melkoista itkun tuhertamista jatkuvasti, etenkin tällä tokalla kerralla. Ja puolenvuoden jälkeen vieläkin fiilikset on melko matalalla. Kaipaan myös valtavasti isoäitiäni...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäisen lapsen jälkeen oli vaikeinta. Silloin mieli myllersi ja itkeskelin kovasti maidonnoususta siihen asti, että vauva oli ehkä pari viikkoa vanha. Nyt toisella kierroksella mieli on ollut alusta saakka tosi hyvä ja seesteinen, joten aivan eri tavalla olen pystynyt nauttimaan vauva-ajasta. girl_smile.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehdottomasti ensimmäisen lapsen jälkeen! Pojan synnyttyä, mä itkeä pillitin kaikesta, olin epävarma siitä osaanko hoitaa poikaa, koin paska äiti-fiilistä mitättömistäkin jutuista ja rintaa puristi aina illan hämärtyessä. Takerruin mieheen ja raukka ei saanu kotoa poistua edes roskiksille asti, ellen saanu ensin varmuutta ettei lähde pitemmälle. :rolleyes: Lisäksi jo perunamuusin epäonnistuminen (tuli liian löysää) sai aikaan hirveän itkukohtauksen, jota itkin koko päivän :lol: Olisko pahin menny kuukaudessa ohi, mutta mieleen on jääny tuo aika ja kyllä täytyy myöntää, että hieman jännitti onko kakkosen synnyttyä meno samanlaista!

 

Mutta nyt taas ei ole ollut mitään, vauvan hoito sujuu vanhalla rutiinilla, mäkin oon tirautellu lähinnä niitä onnen kyyneleitä muutaman kerran, kun oon niin onnellinen perheestäni ja lapsistani :lipsrsealed: Parina iltana kotiutumisen jälkeen tirautin itkun, kun esikoinen ei huolinut mua illalla laulamaan unilauluja, isi vaan kelpasi, mutta sekin vaihe meni nopeasti ohi. Tällä kertaa siis kaikki on menny hienosti eikä baby bluesia oo ollu nimeksikään! ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toista lasta odottavana en osaa vielä vertailla.. Ekan lapsen kohdalla ainakin oli odotettua vaativampi baby blues, jossa nähdäkseni tärkeimpänä tekijänä oli juuri epävarmuus. Nyt kun innolla/jännityksellä odotan seuraavan syntymää ja vauva-aikaa, mietin, että mistä se baby blues voi nyt tulla, kun ei enää ole niin epävarma? Esikoisen kanssa oli välillä kyllä niin rankkaa, että toivoisin pääseväni helpommalla nyt. Toisaalta, kyllä esikoisen kanssa vietetty vaativa aika oli kaiken vaivan arvoista, nyt kaikki on niin paljon helpompaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli jonkinasteinen baby blues ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Lähinnä se oli sopeutumista uuteen elämäntilanteeseen, joka vaativuudessaan yllätti aika lailla. Toisen kanssa ei ollut mitään ongelmaa, päin vastoin nautin kovasti vauva-ajasta.

 

Sama juttu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen jälkeen mulla oli tosi paha ja pitkästoinen baby blues, itse ehtin epäillä jo synnytysmasennusta. Vaikuttavia tekijöitä oli varmaan mm. ensisynnyttäjäksi korkea ikä ja rankka kiireelliseen sektioon päättynyt synnytys.

 

Kuopus syntyi 1,5 vuotta esikoisen jälkeen eikä mulla ollut mitään valtakunnan baby blues-oireita. Jännitin asiaa kyllä vähän etukäteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heippa! Minun raskauden jälkeinen masennus alkoi toisen lapsen synnyttyä. Raskaus oli hankala melkein alusta loppuun. Vihdoin kun lapsi syntyi niin synnytys kävi niin nopeasti että en kerennyt saada mitään kipulääkettä. Synnytyksen jälkeen kaikki oli hyvin ja rakastin lastani yli kaiken! Sitten lapseni joutui viikkoa myöhemmin valohoitoon ja en saanut jäädä yöksi hänen kanssaan kun ei ollut tilaa. Kävin imettämässä ja lisäksi annettiin lisämaitoa ettei vauvan paino tipu. Itkin vain kotona kun en saanut olla lapseni kanssa.

Sitten kun vauva pääsi kotiin alkoi kauhea vieraiden ramppaus ja siihen meni sitten isyyslomat ym... ja juuri kun piti päästä normaaliin arkeen niin minulla tuli kova tulehdus mikä johtui munasarjan takana olevasta kystasta. Sitten oli viikon taas sairaalassa. Suoraan antibiottia suoneen. Ensin tätä hoidettiin pissatulehduksena.

Tästäkin selvittiin! Aloin järjestelemään ristiäisiä, leipomaan ja laittaamaan ym... Imetyksen kanssa oli suuria ongelmia, oli myös esikoisen kanssa! Imetys sitten loppui vauvan ollessa 2kk. Sitten se masennus puhkesi, se alkoi paniikki kohtauksella ja tuntui ette saan sydänkohtauksen! Ahdisti, oksensin, tärisin, en voinut koskea lapsiin, pelotti!!!!

Mikään ei tuntunut miltään ja ahdisti vaan! Hain apua omalta lääkäriltä. Pääsin juttelemaan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ja minulle aloitettiin cipralex 15mg. Pahimpiin ahdistuksiin sain opamox 15mg (rauhoittavaa) Mieheni oli 3vko lasten kanssa kotona ja hoiti meitä kaikkia!

Minulla tuli myös kauhea ikävä omaa äitiäni joka kuoli vajaa 2 vuotta sitten, hoidin hänta 5 vuotta ja sitten saatoin hänet hautaan ja järjestin hautajaiset, silloin eikoiseni oli n 1v. Sitten minulta kuoli koira ja oli asuntoremonttia ym.... niin ja omat hääni järjestin! Paljon iloisia ja surullisia stressi tekiöitä takana. Kamalaa oli se kun en voinut näyttää uutta vauvaa äidilleni!

Lapseni ovat nyt 2,5v ja 5kk, itse olen 26v toivon että elämäni kauheimmat kuukaudet ovat takana!

Tästä olen oppinut että täydellisyyteen pyrkiminen on mahdotonta ja stressaavaa, imuri ei ole paras ystävä ja että pitää antaa itselleen aikaa ja levätä!!! Onneksi mieheni, isäni ja ystäväni ovat olleet suuri tuki! Kannattaa myös puhua asioista, kirjoittaa tai vaikka laulaa, että se paha olo tulee ulos!

Kaikille tsemppiä ja aurinkoista kevättä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei ainakaan vielä ole toisen kanssa babybluesia ollut (kahta itkupäivää lukuunottamatta). Eli tällä kuukauden kokemuksella toisesta lapsesta sanon, että tilanne oli pahempi ensimmäisen jälkeen. Tosin silloin babyblues paheni ihan synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi ja aiheutti myös pitkäkestoista ahdistusta ja masennustaipumusta. (Suosittelen hakemaan apua, jos tuntuu ettei jaksa ja puhumaan miehellekin..)

 

Jotkut muut jo totesivatkin, että muistot ekasta puolesta vuodesta ovat hatarat, samoin täällä. Sumua ja itkua lähinnä. En muista ensimmäistä hymyä enkä kääntymisiä, muistan lähinnä tuskan, kun vauva itki ja tuskan, kun en jaksanut tehdä juuri muuta kuin istua sohvalla ja imettää vauvaa. Ja erityisen hyvin muistan ensimmäisen päivän, kun tajusin että masennus oli helpottanut, kun kaikki tuntuikin taas hyvältä!!

 

Lääkitystä en missään vaiheessa ole suostunut ottamaan vaikka sitä on moneen kertaan tyrkytettykin. Yksityisellä puolella onneksi saa terapiaa ilman lääkkeitäkin, täällä meillä sitä ei ainakaan julkisella puolella saa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

eka meni sellaisissa onnen huuruissa että on vauva ensimmäiset kuukaudet. Oikeastaan lapsen ollessa puolivuotias tuo masennus vasta iskikin kun koirani kuoli ja sain eräänlaisen psykoosi kohtauksen sekä erosin.

 

Nyt toinen lapsi rinnalla ja takana erittäin vaikea raskausaika henkisesti. Takana on pitkä turvakoti jakso kun exsä uhkasi tappaa masu vauvan.... Tällähetkellä olo on ihan jees hyvä, mutta välillä kaikki näyttää kauhean turvattomalta. En esimerkisi uskalla lähteä vauvan kanssa kaupungille ja olen muutenkin ylisuojeleva äititiikeri joka on ajoittain erittäin raskasta. Vauva on niin kaunis että minun on vaikea uskoa että joku haluaisi satuttaa häntä...

 

Onneksi minulla on kotona nyt rakastava mies ja ihanat lapset jotka helpottavat oloani lipsrsealed.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pahinta oli esikoisen syntymän jälkeen. Ekojen viikkojen aikana itku tuli lähes päivittäin ihan tyhmien juttujen takia. Toisen lapsen syntymän jälkeen oli ehkä parin päivän kestävä "alakulo".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli melko voimakas baby blues esikoisen jälkeen. Jo sairaalassa itkeskelin ja kotonakin tunteiden vuoristorataa jatkui ehkä viikon verran. Nyt toisella kertaa tätä ei kuitenkaan tullut! Olen ehkä jopa hieman hämmästynyt sillä tämä toinen raskaus oli henkisesti paljon raskaampi kuin ensimmäinen ja mieliala vaihteli rajusti. Jotenkin nyt synnytyksen jälkeen on kuitenkin ollut paljon levollisempi ja positiivisempi mieli.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now