Sateenkaari

Multitabsin raskaus monivitamiini

239 posts in this topic

A-vitamiini on ihmiselle välttämätöntä, eli sitä ei missään nimessä pidä vältellä. Liika-annostus tietysti lisää haittavaikutuksia, mutta oikein käytettynä siitä ei ole mitään haittaa.

 

Kyllä vain, mutta a-vitamiinipitoisia lisäravinteita ei raskauden aikana suositella, kuten ei maksaruokiakaan - eli sillä tavoin on syytä vältellä. Lainaus Eviran sivuilta ja linkki alkuperäiseen.

 

"A-vitamiini ja raskaus

 

Maksa sisältää hyvin runsaasti retinoidimuotoista A-vitamiinia, joten maksaruokien syönti saattaa johtaa raskaudenaikaisten saantirajojen ylittymiseen. Tämän vuoksi raskaana olevia naisia on 1990-luvulta lähtien kehotettu välttämään maksan syöntiä. Elintarviketurvallisuusvirastossa elokuussa 2007 julkaistu tutkimus osoittaa, että maksan syönnin rajoittaminen raskauden aikana on edelleen perusteltua. Maksa-ateriasta saatavan A-vitamiinin määrä saattaa huomattavasti ylittää turvallisen kerta-annossaannin ylärajan. Kohtuullinen maksamakkaran tai maksapasteijan syönti ei kuitenkaan johda rajan ylittymiseen.

 

Raskaana olevien naisten tulisi maksaruokien lisäksi välttää retinoidimuotoista A-vitamiinia sisältävien vitamiinivalmisteiden ja kalanmaksaöljyn käyttöä."

Share this post


Link to post
Share on other sites

No itse tulkitsisin kalaöljyn, johon on erikseen lisätty a-vitamiinia, a-vitamiinia sisältäväksi vitamiinivalmisteeksi.. kalaöljy sinänsä toki on hyödyllistä eikä haitallista :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mun terkkari kielsi kalaöljykapseleiden syömisen mikäli ne sisältävät A-vitamiinia. A-vitamiini lisää sikiövaurioita ja keskenmenoja.

 

 

A-vitamiinia sisältävää kalanmaksaöljyä ei saakkaan syödä, mutta voi ja kannattaakin syödä pelkkää kalaöljyä.

Nämä kaksi on siis ihan eri tuotteet. Itse oon syönyt Pikasolia, jonka kyljessä kehoitetaan käyttämään raskauden aikana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oletteko ostaneet kalaöljyvalmisteet ihan apteekista vai mistä? Ruokakaupasta tai luontaistuotekaupasta? Voi olla vähän tyhmä kysymys, mutta en ole koskaan oikeastaan mitään vitamiineja popsinut ja nyt olis sekin puoli hyvä laittaa kuntoon. :huh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Apteekista oon ostanut. Jotenkin varmempi olo tuotteiden turvallisuudesta ja laadusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin oon vitamiinit ja kalaöljykapselit ostanut apteekista. Ollaan siellä vielä yhdessä tarkistaneet, etteivät kalaöljykapselit sisällä a-vitamiinia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oon syönyt joskus Multi-tabs Special 2+,beko strongia ja beko longia...Yleensä tollaset ostelen mielumiin apteekista kun siellä tietävät asioista paremmin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Apteekista mäkin oon ostanut kaikki vitamiinit ja kalaöljyt. Varmistettu, että sopii raskauden aikana syötäväksi eikä sisällä A-vitamiinia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle tuota monivitamiinia suositeltiin heti, kun soitin ja varasin ensimmäistä neuvola-aikaani. Ja nyt toisella käynnillä terveydenhoitaja mainitsi uudelleen nuo vitamiinit, "koska niitä on hyvä syödä niiden sisältämän foolihapon vuoksi". Olen syönyt tabletteja, kun olen muistanut :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä on napsinut kyseisiä pillereitä koko raskauden ajan. Hyötyä tai ei, mutta koko aikana (tähän mennessä 29 viikkoa) eip ole ollut perussairasteluja, flunssaa yms., tai muutenkaan heikkoa/väsynyttä oloa. Hemppa pysynyt koko ajan yli 120.

Näiden nappien aloittamisen perimmäinen syy oli/on taata bebelle tarvittavat jutskat kuten just foolihapon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olin raskauden ekat kuukaudet niin totaalisen huonovointinen että Multitabsin raskausvitamiinit eivät uponneet millään... ne haisivat ja maistuivat mielestäni tosi pahalle :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Möllerin sydämelle kalaöljyvalmisteita suositellaan raskautta suunnitteleville ja raskaana oleville. Siinä on omega 3:n lisäksi b-vitamiineja (en muista mitä) ja foolihappoa. Tuo foolihappohan on tärkeää etenkin ennen raskautta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Otan aamuisin kaksi Multitabsin Raskaus-tablettia ja yhden kalkkitabletin. Koska noista tulee raudat ja kalkit samaan aikaan, jäänevät ainakin osittain imeytymättä ja vaikutus lienee niiden osalta enimmäkseen psykologinen (mutta tuleepahan muut vitamiinit ja hivenaineet hoidettua). Tarkemmin ajatellen sen kalkkitabletin voisi kyllä siirtää iltaan. Normaalisti en ole popsinut vitamiinilisiä, mutta nyt ajattelin varmistaa että saan kaikkea riittävästi, varsinkin kun en juo ollenkaan maitoa. Toivon tosissani, etten joudu myöhemminkään rautakuurille, kun mikään rautavalmiste ei ole oikein tuntunut tähän mennessä sopivan, jos olen muusta syystä joutunut niitä syömään.

 

Mitenkäs muuten sen lisäraudan kanssa yleensä on, suositellaanko sitä vasta 12. viikosta alkaen vain muistanko ihan väärin?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olen nyt syönyt Ladyvita plussaa ja jotain Triomega-kalaöljykapseleita. Olen kyllä miettinyt, että näin raskautta suunnitellessa / alkuraskaudessa nuo rauta- ja kalsiumlisät ei ole mulle vielä niin tarpeellisia... Voisinkin kokeilla tuota Möllerin kalaöljyvalmistetta!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mitenkäs muuten sen lisäraudan kanssa yleensä on, suositellaanko sitä vasta 12. viikosta alkaen vain muistanko ihan väärin?

 

Yleensä alkuraskaudessa hB on vielä niin hyvä, ettei lisärautaa tarvita. Lisärautaa suositellaan sitten vasta kun hemppa laskee liian alhaiseksi. En muista tähän hätään mikä on se raja, mulla oli viimeksi laskenut 20 yksikköä, mutta vielä 128, eikä rautaa vielä lisätty.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Neuvolassa ei suositeltu käyttämään mitään, mutta oma-aloitteisesti aloitin ottamaan tuota Multitabsin Raskaus-tablettia sen 2 päivässä ja otan ne aamuisin. Koska en käytä maitotuotteita juurikaan, niin otan lisäksi ennen nukkumaanmenoa yhden kalkkitabletin. Apteekissa kerroin syömistavoistani ja he suosittelivat tätä yhdistelmää.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mitenkäs muuten sen lisäraudan kanssa yleensä on, suositellaanko sitä vasta 12. viikosta alkaen vain muistanko ihan väärin?

 

Ohjeet vähän vaihtelee. Toisissa neuvoloissa suositellaan lisärautaa alkuraskaudessa mikäli hb alle 120 ja loppuraskaudessa kun hb alle 110. Kätilöopiston ja Naistenklinikan ohjeissa suositellaan lisärautaa (esim. obsidan 100mg) kaikille h20 alkaen, koska tuohon asti veressä oleva rauta riittää ja tämän jälkeen rautavarastot otetaan käyttöön. Lisäraudalla ehkäistään varastojen loppuun kulumista. Näin ainakin mulle selvitettiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

niin kalaöljy, johon ei ole lisätty A-vitamiinia on hyväksi sikiölle ja äidille. Jostain 06/07 vauvalehdestä luin että kalaöljy lisää vauvan älykkyyttä....

 

kalanmaksaöljy yleensä sisältää A-vitamiinia, joten sitä ei suositella.

 

 

muuten syön multitabsin raskausvitamiinia yhden päivässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Jostain 06/07 vauvalehdestä luin että kalaöljy lisää vauvan älykkyyttä....

No pitääpä lisätä päivittäistä annosta. :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä syön yhden tällaisen päivässä. Muuta vaikutusta en tiedä, mutta näitä syötyäni hemoglobiini on ollut korkeampi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jeps, on tullut syötyä huimat kaksi päivää nyt. Ostin purkin joskus kun aloitetiin yritystä ja napsin niitä silloin tällöin. Nyt olisi sitten tarkoitus syödä päivittäin.

Edited by mumreli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle neukkatäti suositteli heti raskauden alusta saakka D-vitamiini- ja foolihappolisää. Foolihappoahan pitäisi kai tosin syödä mieluusti jo ennen raskautumista.

 

Nyt on kolmosen yritys aluillaan, joten pitäisi taas ruveta napsimaan Multitabs raskaus-vitamiineja. Kun vaan muistaisi...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now