Sign in to follow this  
Followers 0
Indigo

Kivesleikkaus

15 posts in this topic

Meidän Pontukselle on nyt sitten määrätty aika kivesleikkaukseen, koskapa toinen kives ei laskeudu paikalleen itsestään. Lääkärin luona on jo käyty ja ultrassakin ja varsinkin tuo ultra oli melkoisen ikävä kokemus... sad.gif

 

Mulle sanottiin ekalla lääkärikäynnillä, että mä en saa tulla leikkaussaliin mukaan. Ymmärrän tän tietysti, lisäähän se infektioriskiä, mitä enemmän siellä pyörii porukkaa. Mutta nyt mä olen alkanut pyöritellä mielessäni, että annetaanko se nukutus Pontukselle vasta siellä salissa? Lapsiraukkahan alkaa rääkyä ihan täyttä kurkkua viimeistään siinä vaiheessa, kun tajuaa ettei äiti olekaan enää lähellä ja häntä viedään pois. Luultavasti itku pääsee jo aika paljon aiemmin... (mm. ultrassa ei ehditty sen pidemmälle kuin poika pitkäkseen tutkimuspöydälle ja parku oli valmis). Enkö mä saa mennä sinne leikkuriin edes siks aikaa, että Pontukselle annetaan se nukutus ja poistua sitten? Tai annetaanko siinä edes joku "tolkku-pois" esilääkitys ensin ennenkuin poika kärrätään leikkuriin, jonka aikana mä voin olla vielä mukana?

 

Mahtaako kenelläkään täällä olla kokemuksia ko. leikkauksesta ja miten siellä on toimittu? Jotenkin mua ei ahdista niinkään edes se, että me joudutaan olemaan siellä sairaalassa leikkauksen jälkeen yön yli tarkkailussa. Mutta pelkään tuota, että joudun jättämään kauhusta ja pelosta itkevän lapsen ventovieraiden lääkäreiden ja hoitajien huomaan ja hänelle jää semmoinen "äiti jätti mut yksin siinä kamalassa tilanteessa"-fiilis ja luottamuspula mua kohtaan. Ei kiva sad.gif Sitten siellä itkee hysteerisenä sekä potilas että äiti girl_to_take_umbrage2.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kivesleikkauksesta ei mitään kokemuksia, mutta nukutuksesta muiden leikkausten yhteydessä on omakohtaisia kokemuksia. Nämä on tosin hieman vanhoja, mutta tuskin on paljon muuttuneet. Varsinainen nukutus tapahtuu tosiaan salissa, mutta äidin läsnäollessa annetaan esinukutus, joka lapsille annetaan ihan hirveän makuisena litkuna. Oli joskus vähän ongelmia siinä kohdassa, kun en meinannut millään saada sitä juotua :rolleyes: (Makumuisto monien vuosien takaa tuli, kun raskauden yritysvaiheessa join sokerilla maustettua greippimehua.) En tiedä, mitä keinoja niillä on esinukutuksen antamiseksi noin pienille, itse olen ollut aina siinä iässä, että minut on voinut pakottaa juomaan... Ehkä ne on parantanut sen litkun makua viimeisten viidentoista vuoden aikana :girl_wink: Viimeisellä kerralla vähän vanhempana sain sen litkun sijaan pienen tabletinmurusen nieltäväksi. Kaikilla aiemmilla kerroilla esinukutus on jo vienyt täysin uneen, eli viimeinen muistikuva on sieltä äidin vierestä :) Viimeisellä kerralla olin vielä juuri ja juuri tajuissani leikkaussaliin vietäessä (niin, että kykenin sanomaan hoitajille, jotka pähkäilivät, kumpaan käteen minulle on puudutus laitettu, että se on laitettu molempiin :D), mutta silloinkin esinukutus vaikutti jo niin paljon, ettei olisi ollut mitenkään mahdollista hätääntyä (ihan kuin sellaisessa rauhallisessa usvassa olisi ollut). Silloin en tosiaan kyllä ollut niin pienikään (8 v.).

 

Minulla tosiaan on joka kerta laitettu kämmenselkään puuduttava emla-laastari tipan laittoa varten. En tiedä kuinka tarpeellinen se sitten on sen esinukutuksen lisäksi (kun yleensä esinukutuksen takia en ollut muutenkaan enää tajuissani siinä tipanlaittokohdassa, paitsi viimeisellä kerralla), mutta kannattaa ehkä kuitenkin kysyä sellaista. Tipan laittaminen on tosi inhottavaa :wacko:

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoiselle tehtiin kivesleikkaus kun hän oli vuoden ikäinen. Sain olla sen aikaa salissa kun nukutus annettiin. Poika muistaakseni lähinnä ihmetteli valoja ja henkilökunta kyllä jutteli pojalle koko ajan mukavia, äidille tuo taisi olla kovempi paikka kuin pojalle. Täällä leikkaus myös tehtiin poliklinisena toimenpiteenä, eli poika pääsi yöksi kotiin. Eniten poika kaipasi meidän läheisyyttä kun toipui nukutuksesta, mutta sekin sujui muistaakseni tosi hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

tuo on tosiaan aika pitkälti sairaala kohtaista että pääseekä äiti tai isä saliin mukaan. Yleensä esim päiväkirurgian tiloissa tehtävissä leikkauksissa tuo on helpompi toteuttaa ja monissa paikoissa salihenkilökunta on se joka asiasta päättä. Jos mukana oleva huoltaja on itse ihan paniikissa, niin silloin tietenkään saliin ei päästetä, mutta jos äiti tai isä selvästi rauhoittaa lasta ja on itse täysin rauhallinen eikä tilannetta jännitä niin silloin voidaan saliin ottaa. Tarkoitus siis on että tilanne menisi mahdollisimman sujuvasti kaikille. Esilääkitys annetaan vanhempien läsnäollessa, joillekin se auttaa hyvin, joillekin huonommin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli ihan samanlaiset pelot viime syksynä, kun pojan esinahka korjattiin (oli silloin n. 1,5-vuotias). Pelkoni olivat aivan turhia ja olisi ollut tosi kiva tietää etukäteen, miten kaikki tapahtuu. Eli pojalle annettiin esinukutus (ruiskulla litkua suuhun), mikä alkoi vaikuttaa tosi nopeasti. Poika meni ihan kännisen oloiseksi, eli ei päässyt makuulta ylös vaikka yritti, ja naureskeli hölmöjä. Pääsin saattamaan hissille asti ja siinä itku kurkussa heilutin heipat. Poika oli ihan tyytyväinen ja muissa maailmoissa. Heräämössäkin oli herännyt hymy huulilla, vaikkei äitiä näkynyt missään. Oma nalle oli kuitenkin mukana kainalossa.

 

Lapset ovat uskomattoman sopeutuvaisia. Poika makasi seuraavan vuorokauden sänkyyn sidottuna, jottei päässyt koskemaan leikattuun pippeliinsä. Välillä se hieman harmitti, mutta enimmäkseen jätkä katseli telkkaria, hypisteli leluja yms. Yö oli vähän hankala, koska poika aina heräsi siihen, ettei voinut vaihtaa asentoa. Pojasta ei vuorokauden päästä suunnilleen huomannutkaan, että olisi mitään tehty. Viikon verran pojalla oli katetri ja pelattiin kaksoisvaippasysteemillä. Ekat päivät oli ihan tuskaa, mutta sitten siihenkin sai hyvät rutiinit.

 

Mua ihan alkaa itkettää, kun muistelen miten urhea meidän pieni ukkeli oli. Paljon urheampi kuin äitinsä ;).

 

Tsemppiä kovasti tulevaan leikkaukseen!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuosta nukutuksesta...Me käytiin tiistaina putkituksissa päiväkirurgisella. Pojalle annettiin esilääke ja sisälle tultaiessa joka paikaan lätkästiin puudutuslaastareita. Poika sai n.10 ennen saliin menoa esilääkkeen jonka tarkoitus on kuulemma viedä muisti ja näin ollen on lapselle helpompaa kun se ei muista siitä että hänet on viety äidin luolta pois. Ja ainakin sinä aikana kun me oltiin siellä yksikään lapsi (ei myöskään meidän) jäänyt huutamaan kun veivät kantaen saliin. Olivat siis aivan "pölyssä".

 

Sit siellä salissa olivat maskilla hänet nukuttaneet. Positiivinen kokemus, herääminen oli rankempaa koko reissussa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin tämä leikkaus todennäkösesti edessä, kun Junnulla ei ole kumpikaan kives laskeutunut. Niitä vaihtelevasti lääkärit löytää tai ei löydä. Tutkimuksessa ja ultrassa ollaan käyty, sillon päätettiin tutkia vielä kerran. Tänään mennään tuohon toiseen tutkimukseen, katotaan saadaanko mitään päätöstä vieläkään.

 

En tällä hetkellä osaa oikein jännittää tuota toimenpidettä. Junnu nukutettiin jo kun korvat putkitettiin, eli eiköhän nukutus mene suurinpiirtein samalla kaavalla. Katsotaan sitten miten paljon varsinainen toimenpide alkaa jännittää. Käsittääkseni jos ei kovin syvältä tarvitse kiveksiä kaivaa nämä on päiväkirurgisia toimenpiteitä, eli yöksi voisi päästä kotiin.

Pakko kyllä todeta, että kun esikoinen nukutettiin putkitukseen, olin aivan paniikissa. Kaippa tähänkin karaistuu :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän 3vee oli kiveksen korjausleikkauksessa alkuvuodesta ja homma meni niinkun täällä moni on kuvannut.

Esilääkkeenä poika sai loratsepaamia ja oli sen jälkeen niin pöllyssä, ettei jaloillaan pysynyt, joten siinä vaiheessa kun nostin pojan sänkyyn ja lähtivät viemään saliin, työnsin vaan rakkaan unikaverin kainaloon ja sanoin heipat, ei poika siinä tilassa osannut sen kummempia reagoida. Puudutusvoiteet oli laitettu kanyylia varten käsiin jo aikaisemmin ja salissa sitten vissiin laittoivat kannyylin kun herra oli untenmailla.

Herääminen ja siihen liittyvät kivut oli se hankalampi vaihe, kun poika halusi vaan olla sylissä ja oli niin kipeä, ettei ennen Tramalia pystynyt pissaamaan, vaan itki kun sattuu.

Me oltiin siis päiväkirurgisella eli päästiin illalla kotiin kun pissiminen onnistui.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilla poika (1.5 v.) kavi viime torstaina kivesleikkauksessa, jossa toinen kives laitettiin oikealle paikalleen. Minua pelotti leikkaus ja nukutus todella paljon mutta kaikki meni erittain hyvin. Leikkaus tehtiin taalla Yhdysvalloissa lastensairaalassa ja vaikka se oli opetussairaala niin kirurgi itse toimitti leikkauksen.

 

Me menimme aamulla sairaalaan puoli kahdeksalta. Hoidimme ilmoittautumiset ja muut. Pojalta otettiin mitat, lampotila ja verenpaine. Viikkoa aikaisemmin olimme kayneet omalla laakarilla perusteellisessa terveystarkastuksessa. Meidat vietiin yksityishuoneeseen odottamaan. Anestesiologi kavi kertomassa meille nukutusvaihtoehdot ja paatimme antaa luvan laittaa pojalle epiduraalin tapaisen piikin alaselkaan. Sita ei laitettu selkarankaan kuin epiduraali laitetaan vaan ihan takapuolen ylapuolelle. Tama teki sen, etta kipu pysyisi poissa alaraajoista noin kuuden tunnin ajan. Pojalle annettiin esilaakitys ja kannoin hanet sinne asti mihin me saimme menna mukaan. Sitten piti antaa itkeva lapsi sairaanhoitajalle ja hyvastella.

 

Tiputusletku laitettiin vasta kun lapsi oli nukahtanut joten hanta ei piikitetty hereilla ollessa lainkaan. Leikkaus kesti noin 45 minuuttia siita kun meille soitettiin, etta leikkaus on alkanut. Itse kirurgi tuli hakemaan meidat odotushuoneesta ja kertoi, etta kaikki meni todella hyvin. Heraamoon sai tulla vain yksi henkilo joten luonnollisesti mina menin sinne. Poika itki sydantasarkevasti siella sairaanhoitajan sylissa. Mina sain heti pojan syliini ja pystyin aina valilla rauhoittamaan hanta mutta kadessa oleva tiputusletkun nakeminen sai aina uudestaan itkemaan. Hanelle annettiin muistaakseni morfiinia aluksi kipulaakkeeksi heraamossa. Heraamossa olimme noin 15-20 minuuttia kun paasimme menemaan yksityishuoneeseen. Siella sitten isakin paasi mukaan mutta olo ei viela ainakaan parantunut. Olo alkoi heti parantumaan kun sai tipan pois kadesta ja ruokaa massuun. Mina olin jo heraamossa alkanut juottaa pojalle vetta ja jatkoimme sita omassa huoneessa. Sairaanhoitaja toi ruoaksi omenasoosia ja poika ei normaalisti sita syo mutta nyt veti koko purkin. Omassa huoneessa olimme vain tunnin verran kunnes poika oli niin hyvassa kunnossa, etta paasimme lahtemaan kotiin. Kotiin lahdimme puoli kahdeltatoista. Apteekista saimme mukaan vuorokaudeksi voimakkaampaa sarkylaaketta ja suppoja (joita ei onneksi tarvittu).

 

Kotiinpaastyamme poika oli jo menossa ja paljon. Leikkauspaivana annoimme kaksi annosta kipulaaketta mutta kaikista paras laake oli ruoka. Seuraavana paivana poika herasi reippaana ja normaalinoloisena joten emme enaa antaneet kipulaaketta. Kaikki tikit ovat lahteneet paranemaan todella hyvin. Ja koiran paalla ratsastaminen on pannassa (koira on siita onnellinen) mutta muuten saa leikkia normaalisti. Paitsi, etta kaikki lelut joiden paalla voi istua ratsastusasennossa on laitettu pois.

 

Ja ne sairaanhoitajat, jotka huolehtivat pojasta sen kolmen tunnin ajan mita han siella oli lahettivat hanelle parane pian-kortin. :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän pojalle tehtiin kivesten korjausleikkaus pojan ollessa 7kk:den ikäinen. En saanut jäädä leikkaukseen. Oli kieltämättä aika rankka kokemus äidille, poika selviytyi leikkauksesta loistavasti. Sain pitää poikaa sylissä kun nukutus annettiin ja pian veltoksi ja painavaksi muuttunut nyytti napattiin sylistäni ja minut ohjattiin pikavauhtia ulos salista. Siinä sitten nyyhkyttelin odotusaulassa. leikkaus kesti noin pari tuntia ja heräämöstä poika ilmoisesti availikin jo pian silmiään.

 

Meille neuvottiin, että mitä nuorempana leikkaus tehdään, pienenee riski kivessyövälle ym. vaivoille ja siksi leikkautimme poikamme jo noin kovin nuorena. Leikkausarpi tehtiin siististi ja enää pojan leikkauksesta ei näy kuin pikkiriikkinen arpi, jonka vain luultavasti itse huomaan. Laskeutumaton kives on huomattavasti laskeutunutta kivestä pienempi ja olen miettinyt, että kasvaako se kives kokoa vai jääkö se aina pieneksi?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vois tätäkin aihetta kommentoida, nyt kun leikkaus on jo onnellisesti ohi :)

 

Täytyy sanoa, että ihan turhaan pelkäsin ja panikoin tuota nukuttamista ja lapsen henkilökunnan huomaan jättämistä. Kaikki tapaamamme hoitajat ja lääkäri olivat aivan ihania ja empaattisia ihmisiä. Pontukselle laitettiin puuduttavaa geeliä kädelle, mihin tuli tippa ja tosiaan sai särkylääkettä ja esilääkettä ruiskulla suuhun. Esilääkkeestä poika meni jo tosi uniseksi, joten ei itkenyt siinä vaiheessa ollenkaan, kun saatoin hänet leikkuriin. Ovella halittiin heipat ja laitoin pojalle tutin suuhun - se oli tärkeä lohtu siihen aikaan ja olin säästellyt tuttia siihen erohetkeen. Kai mä suht hyvin sain pidettyä itsenikin kasassa, yritin ajatella, että jos mä itken ja olen huolestuneen oloinen, se luo pojalle sellaisen olon että tässä on jotain hätää, kun kerta äitikin on huolissaan.

 

Leikkauksen aikana kävin itse kahvilla ja odottelin puhelua, että milloin pojan voi mennä hakemaan heräämöstä. Siinä tilanteessa taisi sit pojalta päästä itku (en edes muista enää tarkasti?!), kun nostin sängystä puolitokkuraisen pojan syliini. Me sitten päästiinkin jo samana päivänä kotiin, kun kaikki meni hyvin, pojalle maistui ruoka jne. Oli jännä nähdä, että ihan pari tuntia leikkauksen jälkeen poika jo leikki ja puuhaili osaston huoneessa niinkuin ei olis missään leikkauksessa käynytkään! Tietysti särkylääkkeillä oli osuutensa asiassa, mutta tosi nopeasti tuo toipui kaikenkaikkiaan koko jutusta.

 

Henkilökunnan toiminnasta jäi kyllä itselle tosi hyvä mieli, mun huolta ei mitenkään dissattu, mutta kuitenkin loivat sellaisen fiiliksen, että lapseni on hyvissä käsissä koko ajan. Niinkuin olikin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostellaas tätä vähän. Meillä on edessä laskeutumattoman kiveksen korjausleikkaus huhtikuussa. Eniten jännittää se, miten äiti pärjää. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä varmaan sama juttu kesällä, kun molemmat pallerot yhä karkuteillä (ne on siinä hollilla, mutta eivät pysy pusseissaan). girl_sigh.gif Äiti on jo valmiiksi aivan hysteerinen tästä asiasta... grin.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on nyt leikkaus takana, joten ajattelin kirjoittaa kokemukset jos vaikka saisin rohkaistua muita. :)

 

Voitolla siis toinen kives ei laskeutunut kivespussiin, ja korjausleikkaus tehtiin vähän ennen vuoden ikää yksityisellä. Sairaalaan mentiin aamulla, ja Voitto oli ollut syömättä ja juomatta illasta asti. (Vaatimus oli tosin lyhyempi ravinnotta olo, mutta en nyt muista tarkkoja tuntimääriä enää.) Sairaalassa saatiin esilääkitykseksi Pronaxenia ja jotain rauhoittavaa ja noin tunnin odottelun jälkeen päästiin nukutukseen.

 

Vanhemmat saivat mennä mukaan nukutukseen, ja tosi kivasti Voitto rauhottui nukutettavaksi. Nukutuksen jälkeen me mentiin miehen kanssa odottelemaan leikkauksen päättymistä odotustilaan. Leikkaus kesti reilun tunnin ja sen jälkeen päästiin heräämöön odottelemaan pojan heräämistä.

 

Voitto alkoi heräilemään tosi nopeasti, ja oli raukka ihan pihalla maailmasta. Mä pidin poikaa sylissä ja siinä se torkkui ja heräili vähän väliä itkemään hiukan. Loppujen lopuksi löykkäsin sille tissin suuhun: sillä se sitten rauhottui ja heräsi "kunnolla". Onneksi oltiin otettu Voitolle ihan kunnon ruoka mukaan, sillä poika veti nälkäisenä pari desiä lihakeittoa menemään. :grin:

 

Kotiin päästiin lähtemään ennen puolta päivää. Voitto oli loppupäivän vähän väsynyt, mutta ei vissiin kovin kipeä. Leikkaushaava parani hyvin ja tikit sulivat itsestään reilun viikon päästä. Puolen vuoden päästä leikkauksesta meillä on kontrolli, kai siellä katsotaan että se kives on yhä siellä mihin se leikkauksessa laitettiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0