Sign in to follow this  
Followers 0
Guest Alma

Päiväkotihoito vs. kotihoito

14 posts in this topic

Mielipiteitä kumpi lapsen kasvulle ja kehitykselle olisi parempi, päiväkotihoito vai kotona oleminen? negatiivisia ja positiivisia kokemuksia, mielipiteitä yms.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tää on varmasti tosi riippuvainen lapsesta ja hoitopaikasta.

 

Meillä esikko oli n. vuoden päiväkodissa kun menin takaisin töihin. Meille sattui aivan loistava ryhmä ja hoitajat ja oikeastaan harmitti ottaa hänet kotiin kun jäin äippikselle. Ja siis harmitti sen takia, koska tyttö viihtyi päiväkodissa niin hyvin. Siellä oli asiantunteva henkilökunta joka osasi "viihdyttää" ja tarjota lapselle virikkeitä ihan eri tavalla kuin me vanhemmat (tämä siis johtuen ammattitaidosta ja siitä että hoitohenkilökunta on siellä töissä hoitamassa lapsia, kotona kuitenkin on aina pyykkäämistä, siivoamista, ruoanlaittoa tms tekemistä mikä vie vanhempien aikaa lapselta/lapsilta). Ja myöskin siellä on toisia lapsia "viihdyttämässä", jos joku hoitotäti juuri puuhastelee jonkun toisen lapsen kanssa jotain.

 

Nyt kun olen äitiyslomalla ja esikoinen on taas kotihoidossa, niin olen iloinen tästäkin ratkaisusta. Välillä loppuodotuksen aikana harmittelin sitä kun en pystynyt ulkoilemaan tytön kanssa enää kunnolla, enkä muutenkaan puuhastelemaan niin kuin alkuraskaudesta/ennen raskautta. Mutta onneksi meillä mies on puistoillut tytön kanssa ja ollaan kuitenkin kotonakin keksitty typylle viihdykettä ihan suht hyvin. Kun tuo pienempi tosta kasvaa, niin sitten on leikkikaveri kotonakin :)

Edited by }i{

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä uskon vahvasti siihen, että mitä pienempi lapsi, niin sitä vähemmän se tarvitsee kodin ulkopuolisia virikkeitä. Eli jos joku perustelee vaikkapa alle vuosikkaan lapsen päivähoitoon viemistä sillä, että lapsi saa siellä virikkeitä, niin onhan se toki totta, mutta ei ne virikkeet ole millään muotoa sellainen asia, että niin pieni lapsi niitä tarvitsisi. Omalla kohdallani olen asettanut rajaksi päivähoitoon viemiselle n. 2,5 vuoden iän. Esikoinen on ollut nyt yli 3 vuotta kotihoidossa, mutta en häntäkään laittaisi kokopäiväiseen hoitoon, ellei olisi pakko. Sen ikäisellekin riittää mielestäni pari kertaa viikossa kerhotoiminta. Kuopus menee mitä todennäköisimmin hoitoon aikaisintaan 2-vuotiaana, mieluummin vasta puolisen vuotta vanhempana. Saa nähdä, kuinka kova paikka se minulle äitinä sitten on, mutta eipä sitä kotihoidontukeakaan saa kuin kolmevuotiaaksi saakka, joten hoidon aloitus on silloin viimeistään pakollista.

 

Olen itse työskennellyt päiväkodeissa ja valitettavasti suurin osa päiväkodeista on sellaisia, ettei siellä riitä syliä kaikille pienille. Minusta on myös jotenkin surullista se, että lapset joutuvat niin pieninä "taistelemaan paikastaan", vaikka ihan pienen pitäisi saada se huomio, syli ja läheisyys taistelemattakin. Lisäksi oli raastavaa kuunnella sitä 1,5-2-vuotiaiden itkua ja huutoa, että milloin äiti tai isi tulee takaisin, kun ei sen ikäinen vielä ymmärrä ajan kulumista.

 

Tietenkin lapset ovat hyviä sopeutumaan, ja monessa perheessä lasten hoitoon vieminen on syystä jos toisesta hyvinkin perusteltua. Itse kuitenkin suhtaudun asiaan hyvin tunnepitoisesti ja haluan tuntea toimivani lasteni kohdalla oikein, ettei sitten myöhemmin tarvitse katua ja surkutella. Eiväthän ne lapset siellä päivähoidossa varmasti pilalle mene, mutta mielenrauhaa minulle tuo se, että panostan nyt kotihoitoon, kun lapset ovat kuitenkin kerran elämässään pieniä. Itse ehdin tehdä töitä vielä monta kymmentä vuotta.

 

Sekava sepustus, mutta jonkinlaisena yhteenvetona voisi sanoa, että vasta noin yli 3-vuotias alkaa oikeasti kaivata ikätovereiden seuraa eikä senkään tarvitse heti olla kokopäivähoitoa (jos kotihoitomahdollisuus on olemassa). Tietenkin aina pitää kunkin lapsen ja perheen kohdalla pistää puntariin plussat ja miinukset, jos esimerkiksi äiti ei jaksa kotona kaikkien lasten kanssa tai jos lapsella on erityistarpeita, kuten puutteita kielenkehityksessä. Joissain tapauksissa päivähoito on varmasti kotihoitoa parempi vaihtoehto, mutta normaalioloissa kokopäivähoito ei ole millään muotoa sellainen asia, että lapsen kehitys sitä vaatii. Usein hoidontarpeen määrittelee jokin muu asia kuin lapsen kehitys.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Musta tämä asia on lapsi ja hoitopaikka kohtaista, eikä tähän voi sanoa mitään yleispätevää.

Meidän neiti rupes kyselemään 2.5v ikäisenä muiden lapsien perään ja kun samaan aikaan mun koulu rupes olemaan tiiviimpää päätettiin laittaa tyttö hoitoon jos saataisi paikka sieltä mistä haluttiin. Yksityisestä taidepainotteisesta päiväkodista, jossa viikko-ohjelmaan kuuluu roolileikkejä, satuja, jumppaa ja lauluja, sekä maalaamista. Noitahan toki kuuluu jokaisen päiväkodin arkeen, mutta tuolla ehkä hieman enemmän ja mikä meidän kannalta tärkeämpää, pienemmässä ryhmässä.

Hoitajat ovat mahtavia ja alun kankeuden jälkeen neiti on alkanut viihtymään todella hyvin ja jopa kyselee milloin taas menee.

Typy on hoidossa 10pv kk 7-8h.

 

Ollaan ajateltu pitää typy hoidossa myös vauvan tulon jälkeen. 2pv viikossa ja n5h. Me koetaan, että tyttö saa niin paljon hyvää hoitopaikassaan, että me tehtäisiin itsekäs karhunpalvelus sanomalla tuolle laulusta ja maalaamisesta nauttivalle neidille, että sorke, sä oot nyt sit kotosalla äitin ja tän vauvan kanssa ja ootat, et äipällä on sulle aikaa. :girl_cry2:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän esikoinen on ollut "kotihoidossa" tähän saakka (ikää nyt just kohta 2v) ja pysyykin kotihoidossa näillä näkymin ainakin ensi syksyyn. Tai siis käytännössä on ollut isovanhempien hoidossa tai nyt kotona kun itse olen äippälomalla taas.

 

Mullekin on ollut erityisen tärkeää se, että mun lapselle on syli avoinna aina kun on tarvis, tuommoinen alle parivuotias on kuitenkin niin pieni vielä :lipsrsealed: Tiedän, että me ollaan harvinaisen onnekkaita, kun isovanhemmat asuvat 3km päässä, ovat eläkkeellä ja hyväkuntoisia, ja ennen kaikkea ovat halunneet ottaa lastenhoitajan roolin.

 

Ensi syksyn/talven aikana esikoinen voisi kyllä aloittaa vaikka puolipäivähoidon, ja sitten kolmivuotiaasta mahdollisesti kokopäivähoidon, vähän siitä riippuen mitä sovitaan mummin ja vaarin kanssa ja mitä pikkuveljen kanssa tehdään.

 

Ja noista virikkeistä, mun mielestä kyllä kotona niitä virikkeitä saa aivan kylliksi. Virikkeitä löytyy ihan niistä kotiaskareistakin, joita voi tehdä yhdessä jo tosi pienenkin kanssa. Ei kaiken tarvi olla nukketeatteria ja satujumppaa, kyllä tiskarin ja pesukoneen tyhjennyskin ja lakanoiden viikkaus tai pihan haravointi on elämys tuommoiselle taaperolle :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

jos ei olis rahasta kiinni olisin hoitanut esikoista sinne 3v asti kotona...mutta meidän tulot on liian pienet ja lainat ei lyhenny itsekseen joten.

 

Poika meni päiväkotiin vuoden ja 4kk vanhana ja on viihtynyt siellä todella hyvin, jopa niin hyvin ettei välillä tahtoisi lähteä ollenkaan kotiin. Saa paljon leikkikavereita mitä ei tässä kotona olleessa olisi ja tekevät siellä erilaisia askartelu ym juttuja, mitä kotona ei tehtäisi. Mun on pakko myöntää, että elämä on jopa helpompaa kun poika on hoidossa ja saa siellä sellaisia virikkeitä mitä kotona olemalla ei saisi. Mulla ei yksinkertaisesti riitä edes voimat leikkiä pojan kanssa niin paljoa kuin tahtoisi nyt kun odotan toista. ja päiväkodissa on kuitenkin säännöllinen rytmi puuhastelujen suhteen mikä sekin on hyväksi.

 

 

meillä haettiin ensisijaisesti perhepäivähoitoon, mutta mun hankalien työaikojen takia vuoropäiväkoti oli sitten se ainoa mahdollinen vaihtoehto ja ollaan kyllä oltu todella tyytyväisiä :) toisenkin lapsen päiväkotiin viemisen kynnys on nyt paljon matalempi, mutta pitäisin siinäkin rajana ainakin sitä, että lapsi osaa jo kävellä itse, se on helpompaa lapselle itselleen sekä hoitajille :)

Meillä ainakin on osunut todella mukavat hoitajatkin pojalle.

 

 

ja mikä parasta poika itse viihtyy siellä todella hyvin mikä on musta kaikista tärkeintä. Jos lasta ahdistaisi olla siellä tilanne olisi tyystin toinen...

 

Mutta edelleen, jos kotihoitoa tuettaisiin paremmin (edes sama minimipäiväraha mitä työttömät saa) niin silloin yrittäisin kituutella sillä rahalla kotona lapsien kanssa, mutta kotihoidontuella ei todellakaan elätetä 3 saati nyt 4 henkeä... :hysteric: joten päiväkoti ja itsellä töihin lä'htö on pakkorako :girl_sad: Lapset on kuitenkin niin pienen hetken pieniä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ollaan oltu koko ajan kotona ja ollaan siihen asti, kunnes esikoinen on 4v ja kuopus 2v. Sittenkään eivät ole tarhassa kuin muutaman päivän viikossa, koska miehen työvuorot ovat sellaiset, että on paljon kotona, niin hän on sitten vapaillaan lasten kanssa. Toki tämä kuvio olis mahdollinen jo aiemminkin, mutta ei haluta näitä vielä lainkaan hoitoon.

 

Meillä ainakin on vielä peruspuistoilu ja kotona oleilu riittänyt. Nyt ollaan välillä käyty kerhossa leikkimässä, jotta nähdään muitakin lapsia ja kerran viikossa on muskari.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapset ovat olleet kotihoidossa. Hoidon aloittavat ensi syksynä jolloin kuopus täyttää kolme. Esikoinen käy nyt seurakunnan kerhossa ja hyvin se tuntuu riittävän. Kotona olo ei muuten olisi mahdollista ellen keikkailisi omalla alallani. Vähintään pari viikonloppua kuukaudessa on oltava töissä. Omat stressinsä siinäkin, kun koko perhe on kasassa harvemmin ja kuulumiset vaihdetaan oven raossa. Ja tekee isällekin ihan hyvää pyörittää taloutta, kun itse lähden töihin.

 

Mut jos kotona oloa tuettas enemmän ja pidempään, niin voisin kuvitella olevani kotona vieläkin kauemmin, ehkä girl_sigh.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nythän kuhisi taas, kun tutkija esitti mielipiteen, että alle 3-vuotiaan paikka on kotona eikä päiväkodissa. Ohessa linkkinä kirja ja lyhyt lehtiartikkeli.

Erja Rusanen: Hoiva, kiintymys ja lapsen kehitys

""Pieni lapsi ei halua eroon vanhemmistaan pitkiksi päiviksi isoihin ryhmiin, joissa hän joutuu ponnistelemaan liikaa saadakseen vieraat tai vaihtuvat aikuiset ymmärtämään hänen tarpeitaan ja odotuksiaan", väittää kasvatustieteiden tohtori Erja Rusanen. Avoimen yliopiston yliopistonlehtorina toimivan Rusasen uusi teos "Hoiva, kiintymys ja lapsen kehitys" paneutuu erityisesti lapsen tarpeisiin tämän ensimmäisinä ikävuosina sekä pysyvien kiintymyssuhteiden merkitykseen.

 

"Turvalliset kiintymysmallit suojaavat tavalla, jolla voidaan välttää monia vaikeuksia lasten ja nuorten kanssa", toteaa Rusanen. Rusasen mukaan minuuden syntyminen ja turvallisten kiintymysmallien kehittyminen ovat ne kaksi tärkeää kehityshaastetta, joita ei ole riittävästi otettu huomioon nykyistä varhaiskasvatusjärjestelmää kehitettäessä. "Hyvän hoivan laatuvaatimuksia on voitava tarkastella myös lapsen näkökulmasta riippumatta siitä, hoidetaanko lasta kotona vai päivähoidossa", Rusanen painottaa.

Hoiva, kiintymys ja lapsen kehitys

 

"On vastuullisen yhteiskunnan merkki, että se voi taata perheelle mahdollisuuden hoitaa lapsia kotona kolmevuotiaaksi", Rusanen toteaa, "Myös päivähoidon henkilökunnan olosuhteiden pitää olla riittävästi resursoitu, jotta siellä voidaan tehdä onnistuneesti työtä lapsen kehityksen eteen."

 

Teos julkaistaan syyskuun puolivälissä. Kirja perustuu vankkaan psykologiseen teoriapohjaan ja lukuisiin kansainvälisiin tutkimuksiin."

 

 

Tutkija: Pienet lapset vaarassa vahingoittua päiväkodeissa

Kasvatustieteiden tohtori, yliopistolehtori ja tietokirjailija Erja Rusanen on huolissaan lapsista. Hänen mielestään alle kolmevuotiaita lapsia ei pitäisi viedä päiväkotiin ollenkaan.

 

"Hämmästyn sitä, kun ihmiset sanovat laittavansa kaksivuotiaan lapsen päiväkotiin, jotta hän kehittyisi sosiaalisesti. Päinvastoin voi olla vaarana, että hän vahingoittuu."

 

Rusanen esittelee ajatuksiaan lastenkasvatuksesta juuri julkaistussa kirjassaan Hoiva, kiintymys ja lasten kehitys. Ne pohjaavat brittiläisen psykoanalyytikon ja psykiatrin John Bowlbyn kehittämään kiintymyssuhdeteoriaan. Sen mukaan lapsen tulisi pysyä kolmevuotiaaksi mahdollisimman lähellä sitä aikuista, johon hän on ensisijaisesti kiintynyt. Se henkilö on äiti. Toissijaisia kiintymyksenkohteita ovat isä, sukulaiset, ystävät, hoitajat.

 

Rusasen mukaan ero ensisijaisesta hoivaajasta voi aiheuttaa lapsessa ahdistusta ja hylkäämisen tunteita. Jos ne jatkuvat pitkään, lapsesta voi tulla sosiaalisesti kykenemätön ja ahdistunut aikuinen.

 

"Mitä pienempi lapsi on, sitä kokonaisvaltaisemmin hän vaatii, että hoivaaja on hänen kanssaan", Rusanen sanoo.

 

"Irrottautuminen tapahtuu pikkuhiljaa kasvun myötä. Ihmisen itsenäisyys syntyy suhteellisen pitkän ja voimakkaan riippuvuuden kautta."

 

Eikö Rusanen vahvista tällä äitimyyttiä, joka vaatii naiselta hoivavastuuta ja väheksyy isän merkitystä?

 

"Olen sitä mieltä, että äidit ovat lapselle tärkeimpiä tietyssä vaiheessa, mitä nykyään yritetään jotenkin hämärtää. Vuosittain vain pieni osa väestöstä saa lapsen. Jotenkin tuntuu, että kaikki ovat sen lapsen suhteen jaolla. Lopulta ne muutamat vuodet ovat aika pieni aika naisen elämässä."

 

Hän myöntää, että ne muutamat vuodet voivat vaikuttaa esimerkiksi naisen asemaan työelämässä.

 

"En tarkoita sitä, että naisen pitäisi jäädä kaikesta kokonaan pois, kun hän hoivaa ja uudistaa yhteiskuntaa lasten kautta. Suurin osa töistä on kuitenkin aika tavallisia tehtäviä. Sellaisia, missä ei tehdä uraa."

 

Rusasen mielestä äitien pitäisi vaatia, että yhteiskunta tukisi lasten varhaisvuosien kotihoitoa paremmin taloudellisesti. Kotiäitien työn pitäisi kerryttää myös eläkettä.

 

Koska kaikki äidit eivät voi tai halua olla pienten lasten kanssa kotona, Rusanen muuttaisi päivähoitojärjestelmää kiintymysteorian mukaiseksi niin, että lapsilla olisi päiväkodeissa omahoitajat aina viisivuotiaiksi saakka.

 

"Korvaavan hoivan pitää olla niin hyvää, että lapsi voi kiintyä uuteen ihmiseen."

 

Ihanteellista olisi, että lapsella oli mahdollisuus tutustua hoitajaansa mahdollisimman hyvin, jopa valita hänet.

Edited by ilopilleri

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sinänsä pidän naiivina ajatuksena sitä, että nykyisessä julkisen talouden rahoituskriisissä yhteiskunnan koulutetuimman osan, eli naisten, kotiinjäämistä tultaisiin tukemaan yhteiskunnan varoilla siinä määrin, että naisten kotiinjääminen olisi vakavasti otettava vaihtoehto suurelle osalle pitkään koulutetuista ja hyväpalkkaisessa työssä olevista äideistä ja etenkään hieman iäkkäämmille äideille, joilla uraa on jo takana (ja edessä). Totta tietysti sekin, että suuri osa naisista ei toimi sellaisessa ura- tai asiantuntijatyössä, josta ei voisi olla poissa pitkiäkin aikoja, tai eivät ole olleet vielä lainkaan työelämässä. Pidän myöskin jokseenkin huvittavana puhua "muutaman vuoden poissaolosta työelämästä"; yhden lapsen osalta varmasti onkin näin, mutta kolmen lapsen äidin kohdalla ei enää puhuta lyhyestä poissaolosta.

 

Täältäpäin Suomea katseltuna tällaiset puheet kuulostavat lähinnä herttaiselta. Omalla alallani ei vaan kertakaikkiaan ole töitä ja miehelle juuri väläyteltiin lomautuksia jälleen kerran. Meidän perheessä tuo kotihoidontuen määrä ilman kuntalisiä on sellaista yhdenlaista kurjuuden maksimontia. Mutta minkäs teet.

 

Mitä tulee tuohon "muutamaan vuoteen" niin useimmissa tapauksissa se nimenomaan on se muutama hassu vuosi. Kolmenkin lapsen tapauksissa vanhempainvapaat täyttävät suurimman osan kotonaolovuosista ja kotihoidon tuen alaisten kuukausien määrät niiden välissä ovat aika pieniä.

 

Jos tätä nyt katsoo pelkästään kansantalouden näkökulmasta niin lapsia ei kannata tehdä kenenkään eikä niitä varsinkaan kannata kenenkään hoitaa. Meidänkin kunnassa puhutaan juuri "positiivisesta ongelmasta" kun aina vaan pienempiä lapsia tulisi päivähoitoon ovista ja ikkunoista mutta hoitopaikkoja ei vaan ole. Se, että hätäisesti ruvetaan remontoimaan ja rakentamaan uusia tiloja, tulee loppujen lopuksia aika paljon kalliimmaksi kuin se, että harkittaisiin vaikka sitä parin sadan euron kotihoidontuen kuntalisää vaikka kaksivuotiaaksi asti.

 

Nuo kommentit perhepäivähoidosta allekirjoitan täysin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Uskoisin, että asia on lapsikohtainen. Meidän neiti aloitti päiväkodissa nyt reilu kaksivuotiaana ja on siis käynyt tämän syksyn, koska itse menin töihin muutamaksi kuukaudeksi ennen uutta äitiyslomaa. Äitiyslomalle jäädessäni, neiti jatkoi päiväkodissa käyntiä, tosin hiukan lyhempiä päiviä ja siis muutenkin käynyt vaan sen 10 pv/kk. Päätöksen tästä päiväkotipaikan pitämisestä teimme mieheni kanssa sen perusteella, että neiti selkeästi haluaa käydä päiväkodissa eikä hänelle riitä kodin askareet ja minun järjestämät aktiviteetit virikkeeksi. Kaipaa kovasti muita lapsia seuraksi eikä niitä kyllä puistoista tai pihoista ole tähänkään asti löytynyt (silloin harvoin, kun joku onkin samaan aikaan ollut, niin lähestyminen näihin muihin äiteihin tai isiin on ollut vaikeaa ilmeisen yleisen ujouden vuoksi). Omassa naapurustossa on kyllä leikkikavereita ihan riittävästi, mutta arkena päiväsaikaan nämä kaikki ovatkin päiväkodissa, joten ei auta meidän lapsen kaverikaipuuseen.

 

En siis vanno toisenkaan lapsen kohdalla kummankaan hoitomuodon paremmuuteen. Alkuperäinen suunnitelma on ollut, että kakkonen laitetaan päiväkotiin n. 1,5-vuotiaana, mutta nähtäväksi jää, onko tämä hänen kannaltaan paras vaihtoehto.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olipas osuva aihe tähän päivään. Ajatukset pomppii ja hormonit jyllää, eikä nessuiltakaan ole vältytty...

(Noin yleisesti olen sitä mieltä, että varsinkin ihan pienten lasten, varsinkaan jotka eivät vielä osaa selvästi ilmaista itseään, paras paikka olisi kotona. Siellä tarjottava hoiva ja toiminta riittää. Toki molempien (äidin ja lapsen) piristyksenä voi käyttää kerhoja tai leikkideittejä jonkun tuttavan luona.

Toisaalta olen nähnyt työn puolesta myös tosi hyviä hoitopaikkojakin, joihin olisin valmis oman lapsenikin viemään.)

 

Tässä siis pieni murheeni:

Tyttäremme aloitti kokopäiväisen hoidon (n. klo8-14.30) yksityisessä päivähoidossa syksyllä, ollessaan 1,5v. Alun vierastamisen ja pienten eroitkujen jälkeen jäi hoitoon iloisena ja viihtyi todella hyvin. Hoitajilta tuli hyvää palautetta ja lapsesta itsestäänkin näki varsinkin pidempien lomajaksojen jälkeen, että kaipaa jo muutakin virikettä ja toisia lapsia. Toki hoitopäivien jälkeen äidin tai isän syli oli usein tarpeen, ja se tuntuikin itsestä hyvältä, sillä en olisi vielä ollut itse valmis "luopumaan" lapsesta ja kotihoidosta ja lähtemään töihin. Mutta kuten NuuNuu kirjoitti, tähän muutokseen oli syynä raha ja postilaatikosta löytyvät laskut...

 

Nyt onkin tosi ristiriitaiset tunteet, kun irtisanoimme hoitopaikan ennen joulua, kun jäin itse äippälomalle. Tyttö katselee hoitoryhmän yhteiskuvaa ja yhdessä sitten nimetään lapsia. En allekirjoita sitä että pari vuotiaalle tarvisi olla sen kummempia virikkeitä ja leikkikavereita (tehdään mm. normi kotiaskareita, ulkoilua, kirjojen lukemista, piirtämistä ja välillä askarteluakin) pitkin päivää, mutta silti tuntuu että olisiko kuitenkin pitänyt osa-aikainen paikka pitää..

Moni kyseli käykö tyttäremme silti esim. osapäiväisenä hoidossa. Siinä vaiheessa kun päätöstä teimme, ei mulla käynyt mielessäkään, että veisin lapsen hoitoon jos itse olen kotona. Saatikka sitten kun toinen syntyy. En halua esikoisen ajattelevan, että hänet viedään edestä että äiti saa olla vauvan kanssa kahden..

Jos lapselta kysytään haluaisiko hän lähteä hoitoon, vastaus on joo. Samoin hän saattaa vastata siihen, jäisikö äidin kanssa kotiin. Pieni on murhe ihmisellä, mutta kun sitä aina haluaa ajatella ja toimia lapsensa parhaaksi :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0