Charlize

Montako suunnittelette / suunnittelitte ?

1072 posts in this topic

Näillä näkymin niitä tulisi kolme. Mä luulen, että se voisi venyä neljäksikin. :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tällä hetkellä toive olisi, että ainakin kolme, neljäskin saa tulla :) Molemmat isoista perheistä ja se tuntuu ainakin ajatustasolla vielä luontevalta.

Tietenkin kun tämän ensimmäisenkään raskauden alkuunsaaminen ei ollut ihan helppoa, niin aika näyttää mikä tulee olemaan lopullinen luku.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Alunperin ei mietitty muuta kuin, että tyytyväisiä ollaan, jos yksikin saadaan. Sittemmin on kolmesta ollut puhetta, mutta nyt kun odotan toista, niin kyllä sekin meille riittäisi. Ei viitsi suunnitella liikaa, ettei tule pettymyksiä. Vähän tietysti vaikuttaa sekin, että haluaisin jo välillä vähän pitemmäksi aikaa töihin. Nyt siis ehdin olla vain pari kuukautta ennen toista äippälomaa. Toisaalta lapsen hoitaminen pahoinvoivana ja rättiväsyneenä on rankkaa, joten kolmas raskaus ei kyllä tällä hetkellä innosta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tyytyväisiä ollaan, jos yksikin saadaan. Helpolla ei taida se yksikään näet tulla...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on suunnitelmana, että kaksi olisi sopiva. Biologinen ja adopotoitu. Tulevaisuudestahan ei koskaan tiedä, mutta suunnitelmia on hyvä olla :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen aina halunnut monta lasta. Pääasia, että saisimme edes sen yhden, jo niin kauan kaivatun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on yksi lapsi, ja toisesta ollaan puhuttu. Näillä näkymin kaksi tai kolme lasta on varmaan se meidän toiveemme/unelmamme.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toivottavasti saadaan tämä yksikin aikaiseksi, ja jos hyvin käy niin kaksi olisi ainakin toiveissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaksi on toiveissa!!! Yksi 2-vuotias tytär on sinaantunut, nyt VALTAVA pikkukakkosen kaipuu!! Yritystä nyt vasta 2kk:tta...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Katsotaan, miten loppujen lopuksi käy, mutta auton takapenkillinen olisi aika hyvä luku. Jos nyt edes sen ensimmäisen saisi aikaan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jotenkin näen itseni kolmen äitinä, mutta kunhan nyt edes saisi yhden lapsen maailmaan. Mieheltä kysyin juuri, montako hän haluaisi, mutta hän ei osannut sanoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on ennestään kolme lasta, neljäs oli suunnitteilla mahdollisesti 3-4 vuoden päästä, mutta luonto päätti toisin ja raskaana ollaan. Ja neljään se saa sitten jäädäkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Alunperin ajattelin kolmea lasta. Esikoisen jälkeen perhe tuntui kyllä jo ihan valmiilta ja olisimme varmasti viihtyneet kolmestaankin, elämä olisi ollut ns. "helppoa". Raskausaika oli myös esikoisesta sen verran tukala ettei uusi raskaus ainakaan kovin pian esikoisen jälkeen houkutellut. Mietin myös sitä, miten suhtautuisin uuteen lapseen, kun minulla on jo maailman ihanin tyttölapsi.

 

Kuitenkin halusimme lisää jäseniä perheeseemme ja vielä suhteellisen nuorina (olemme 31 ja 32) ja niinpä Pikkuveikka sai alkunsa. Ja synnyttyään hän on se maailman ihanin poikalapsi, joka meiltä puuttui. Rakkaus jakaantuu ihan tasaisesti lasten välillä, kummallekin sitä riittää.

 

Nyt mies on sitä mieltä, (hän ei aluksi ollut kovinkaan kiinnostunut koko lapsiasiasta), että perheen siäisinen tasapaino vaatii ehdottomasti vielä kolmannen lapsen! :girl_haha: Mutta minun mielipide tietenkin ratkaisee.

 

Minä taas en haluaisi kokea enää raskausaikaa, mikä ei selvästikään ole mun juttu. En vaan kestä sitä pahoinvointia ja lihomista, sokerien heittelehtimistä ja hankalaa liikkumista jne...:girl_sad:

Edited by Marketta

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haluaisimme pojallemme ainakin yhden sisaruksen. Jos olemme onnekkaita, sisaruksia tulisi kaksi. Mies toivoo minua enemmän isoa lapsikatrasta :) mutta eiköhän kolme olisi sopiva kompromissi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suhteen alussa puhuimme miehen kanssa että kaksi lasta on se meidän määrä. No kuitenkin kahden jälkeen haluttiin vielä se kolmas. Nyt meillä on kolme ihanaa lasta ja näyttää siltä että enempää ei tule.

 

Voihan se toki olla niin että minä vielä joskus tulevaisuudessa tahdon lapsen tai mies haluaa. Ikää kun ei kuitenkaan ole kuin se 30v niin ei tässä vielä sinäänsä mikään kiire ole.

 

Kolme lasta on vaan jotenkin niin sopiva määrä. Mahdutaan tavalliseen autoon, eli ei tarvita mitään tila-autoa. Lisäksi kolme lasta saa vielä hoitoonkin ihan suht helposti, jos olisi enemmän lapsia en oikeen usko että innokkaita lastenhoitajia montaa olisi.

Edited by Sanna80

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen aina halunnut monta lasta. Pääasia, että saisimme edes sen yhden, jo niin kauan kaivatun.

 

Pakko yhtyä tähän.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No olen unelmoinut jopa kolmesta lapsesta, mutta nyt puoli vuotta tuloksetonta yritystä takana. Sen myötä on vahvistunut toive että edes sen yhden oman lapsen kun saisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ajattelin nuorempana, että haluan ehdottomasti kolme lasta. Veljeni kolmilapsista perhettä seurattuani, olen alkanut pohtia kahdenkin olevan sopiva. Puolisen vuotta yritystä takana ja toivoisin saavani ainakin yhden wub.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yhdestä kolmeen lasta on täällä ajateltu olevan se hyvä. Mielellään kuitenkin kaksi, mielestäni on hyvä jos lapsilla on sisaruksia. Ja kovasti haluttaisiin biologisten lasten lisäksi myös adoptiolapsia, mutta en vielä tiedä miten lapsiluku silloin muodostuisi. Esim. että olisiko vaikka yksi biologinen ja kaksi adoptoitua, vai toisinpäin. Noh, sen näkee sitten joskus kun ei sitä ensimmäistäkään lasta vielä ole :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäistä tässä odotellaan 8kk:n yrityksen jälkeen. Kunhan saisi tämän esikoisen ehjänä ja terveenä maailmaan, niin sitten vois alkaa suunnitella sisaruksia jonkin ajan kuluttua. Kaksi lasta on haaveena :). Haave voi tosin muuttua, jos ensimmäisen kanssa tulee kovasti vastoinkäymisiä... Toivottavasti kaikki menisi hyvin :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Guest
This topic is now closed to further replies.