Charlize

Montako suunnittelette / suunnittelitte ?

1072 posts in this topic

Se peruspaketti ei suinkaan ole tylsä, vaan siinä on suorastaan jotain tainomaisen toimivaa. :girl_crazy:

 

Musta Kyllikki-Kaarina osu naulan kantaan. Me saatamme jäädä syystä tai toisesta yksilapsiseksi perheeksi, mutta jollakin tavalla kaksi olisi meillekin se ihanneluku. Kaksi lasta tarkoittaa, että lapsilla on sisarukset, eikä tarvitse miettiä, jääkö lapsi jostain olennaisesta paitsi, jos ei pääse kokemaan sisaruussuhdetta. On sitä seuraa jne. Eikä lapsilukumäärää tarvitse selitellä ja perustella muille tai kuunnella (ainakaan samassa määrin) uteluita "milloin teille tulee lisää lapsia?".

 

Moni asia tässä maailmassa on suunniteltu niin, että perheessä on kaksi lasta. Me jos esim. ajattelemme sellaista perheasuntoa/taloa, mihin meillä keskituloisina olisi varaa ilman, että lainanlyhennyksen jälkeen ei rahaa enää muuhun jääkään, tarkoittaa se 4 h + k. Ja siitähän riittää lasten kasvaessa omat huoneet juuri kahdelle lapselle. Useimmissa autoissa parhaiten tilaa on max kahdelle lapselle. Useimmat "perhepaketit" sisältävät kaksi aikuista ja kaksi lasta. Kahden lapsen kotihoito tarkoittaa työn ja talouden kannalta sitä, että toisen vanhemman "palkaton" aika tai poissaolo töistä ei veny ylettömän pitkäksi. Ehkä se kahden lapsen "taianomainen toimivuus" piileekin pitkälti tämän kaltaisissa seikoissa :girl_wink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä toiveena olisi ainakin kaksi (yksi jo onkin :) ). Mies sanoo että akksi riittäisi hänelle, mutta itse ehkä haluaisin vielä kolmannenkin.. Sovittiin että jos toinen vielä tulisi niin ainakin vähän taukoa, jotta kerkeän välissä olla töissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies haluaisi lätkäjoukkueellisen eli kuusi, mulle riittäis kolme ihan loistavasti.

Mutta eihän sitä tiedä saako sitä yhtään, kun vasta yk1 menossa. Ja elämä voi tuoda mitä tahansa kurjuutta vastaan. Mutta useammasta lapsesta haaveillaan. Mua on aina säälittänyt jotenkin ainokaiset, ei ketään kenen kanssa leikkiä tai tapella. (Vaikka tietenkin ymmärrän valinnan "hankkia" vaan yksi lapsi). Meillä molemmilla on kaksi sisarrusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan jo pitkään, oikeastaan alusta saakka oltu miehen kanssa sitä mieltä, että meidän lapsiluku on kaksi (jos meille siis lapsia suodaan). Kaksi meillä nyt on ja tuntuu oikein meille sopivalta, tähän siis jäädään :)

 

Eikä meitä haittaa yhtään, jos joku ajattelee, että olemme tämän takia tavallisia, ei me mitään erikoisuutta tavoitellakaan tässä, kuten ei muissakaan asioissa. Kuitenkaan lapsilukua ei ole mietitty tai päätetty sen mukaan, mitä muut tekevät tai asiasta ajattelevat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikka tätä vaihtoehtoa ei edes aloituksessa mainittu eikä se täällä keskustelussakaan ole saanut kuin muutamia hajaääniä, niin tämän hetkisen tuntemuksen mukaan tämä kyytiläinen jää ainoaksi. Ei vain pystytä näkemään itseämme suurperheellisenä ja jopa se toinen lapsi ei jotenkin mahdu siihen mentaalikuvaan joka meillä on miehen kanssa meidän perheestä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsekin kyllä kuulun siihen - kaksi on liiiaaaannn t a v a l l i n e n. Haluan kolme. ( no, ensimmäinen vasta tulossa )

 

Kun kuulee että parilla on kaksi lasta, niin siinä ei ole mitään ihmeellistä - niinhän pitää ollakin vaikka ei erityisesti lapsista pitäisi.Tehdään vaan tavantakaa kun se kuuluu kuvaan ihan niinkuin omistusasunto ja ulkomaanmatka teneriffalle.

 

 

Mutta omasta mielestäni olen tavannut ihmisiä, jotka ' tekevät lapsia tavan takaa'. Kun ei elämään muuuten löydy tarkoitusta ja merkitystä. Tämän voi jo huomata miten niistä lapsista pidetään huolta ja miten niistä välitetään ( ts. ei välitetä ). Kun niitä tehdään vaan ''tavan takaa'' niin kyllä sen huomaa, lapsia ei ole harkitusti toivottu ja suunniteltu. Ks. esim ketju ' alkoholistien lapset'

 

Tsiisus. Kuten Snowwhite, en loytanyt tuosta ekasta viestista kyseista nakokulmaa. Mutta onko sen valia, voin vaan sanoa etta onnea matkaan.... :girl_impossible::girl_impossible:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kahta toivon. Meis on yhden kannalla (itse myös ainoa lapsi), mutta on alkanut miettimään myös kahta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaksi on, kahta suunniteltiin. Mies tekisi mielellään lisää, mutta on onnellinen näistä kahdestakin. Musta tuntuu, että lapsiluku on juuri nyt hyvä, mutta mistäpä sen tietää. Voin olla eri mieltä viiden vuoden kuluttua. Epäilen kuitenkin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies olisi valmis tyytymään yhteen, mutta minä haluan ehdottomasti, että lapsilla on sisaruksia.

Vähintään kaksi lasta on siis suunnitelmissa, kolme jos minä saisin päättää. Molemmat olemme kolmi-lapsisesta perheestä.

Tosin katsotaan nyt ensin tuleeko sitä ensimmäistäkään. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yksi on ja näin tuntuu hyvältä ja toimivalta. Ei oikeastaan koskaan olla spekuloitu sen kummemmin montako lasta haluttaisiin. Jos lisää olisi tullakseen niin varmaan sekin olisi sitten ihana ja toimiva combo mutta en koe perhettämme mitenkään vajaaksi tai epätäydelliseksi näinkään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos vain lapsia saadaan niin toiveena olisi suurperhe grin.gif Olen aina haaveillut monesta lapsesta mieskään ei ole tätä vastaan ollut. Katsotaan muuttuuko mieli kun sen ensimmäisen saisi girl_in_love.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos meille lapsia suodaan niin kaksi tai kolme on meidän molempien toiveissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli toiveissa kahdeksan lasta,sitten ajateltiin että vielä yksi,mutta sitten tulikin tieto että kaksoset tulossa joten kymmenen lasta tulee olemaan varmaankin nyt se lopullinen määrä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapsena halusin ehdottomasti neljä lasta, koska olin itse niin yksinäinen ja kateellinenn niille kenellä oli sisaruksia.

Nykyään tahdon kaksi lasta ihan sen takia että ainoana lapsena muistan miten mälsää oli kun ei ollut sisaruksia. Toivoisin vieläkin sisarusta ja sellainen on kyllä tulossakin mutta on vielä masussa :grin: Mutta ei se ole enää sama asia, kun ikäeroa tulee lähes 24vuotta.

 

Kaksi on hyvä! Kolmas oli joskus mietinnässä mutta en kyllä jaksa enää tämän tulokkaan jälkeen lähteä uudestaan kaikkeen siihen rumbaan. Haluan vielä itsekkin ehtiä kokea asioita elämässäni ja siihen on sitten aikaa kun molemmat lapset ovat isompia ja itsenäisempiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oon aiemminkin tainnut tähän jo vastata.

Mutta, kyllä nyt hyvin vahvasti tuntuu siltä, että kaksi on se meidän luku.

 

Haikeutta on kyllä kovsti ilmassa, kun lopetin imetyksen, olen myynyt rintapumpun, sitterin, palautettiin turvakaukalo ja vaihdettiin turvaistuimeen... Tavallaan tekis mieli se kolmaskin vauva.

 

Mutta meillä on kaikki nyt niin ideaalisen mukavasti. Puoli vuotta ollaan asuttu nyt tässä juuri meidän poppoolle sopivassa asunnossa. Jos lapsia tulis lisää, joutuis säätämään jotain.

 

Mutta, ajattelen niin, että jos vahinko käy ja raskaaksi tullaan, niin se passaa. Silloin oli tarkotuskin niin. Mutta suunnitellusti ei ruveta kolmatta enää yrittämään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille 2 tuntuu sopivalta määrältä ja tätä kakkostakin harkittiin pitkään. Myönnettävä on, että vaikka olemme ihan hyvätuloisia, niin pieneltä osin asiaan vaikuttavat myös taloudelliset seikat. Täällä Italiassa lapsen hankintaa tai lapsiperheitä ei käytännössä tueta millään tavalla, joten kuluja on kyllä. Äitiysloma kestää 3kk synnytyksestä ja mä taas haluan pitää lapseni kotona ainakin 2-vuotiaksi. Päiväkoditkin maksaa ruokineen n. 500 euroa kuussa per lapsi alle kolmivuotiailta, joten kyllä, täällä suuri lapsiluku on myös jonkin sortin statussymboli (vaikkei niitä lapsia statussymboliksi ole hankittukaan). Vähätuloisilla ei yksinkertaisesti ole varaa.

 

Ei taloudelliset syyt tietenkään meilläkään ollut tärkeimpänä vaikuttavana tekijänä. 4 hengen perhe vaan tuntuu näppärältä ja meille sopivalta ja aikaa ja huomiota riittää molemmille. Jos tämän toisen jälkeen kävisi vahinko, niin toki kolmaskin olisi tervetullut.

 

:girl_crazy: Mä olen tullut siihen tulokseen, että ihmiset eivät suinkaan hanki kahta lasta, koiraa, farmaria ja omakotitaloa sen takia, että "niin kuuluu tehdä" tai "koska kaikki muutkin tekevät niin". Kahteen lapseen, farmariin ja omakotitaloon päädytään, koska useista ihmisistä se tuntuu kaikkein toimivimmalta ja parhaimmalta ratkaisulta. Se peruspaketti ei suinkaan ole tylsä, vaan siinä on suorastaan jotain tainomaisen toimivaa. :girl_crazy:

Täsmälleen samaa mieltä! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vuosia sitten ajattelin, että neljä lasta olisi kiva määrä. Mieluiten kaksi molempaa sukupuolta. Äidilläni on paljon sisaruksia, ja se on aina vaikuttanut kauhean mukavalta. Isäni taas on ainoa lapsi, ja sellainen kohtalo tuntuu kauhean yksinäiseltä. Itselläni on yksi sisar, ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapsi jää jostain paitsi, jos sillä ei ole sisaria.

 

Nyt meillä on yksi lapsi. Mieheni, jolla itsellään on vain etäisiä sisarpuolia, ei halua enempää lapsia ainakaan pitkään aikaan. Hän on myös sitä mieltä, ettei ainoana lapsena olossa ole mitään vikaa. Itsekään en haaveile enää neljästä lapsesta, mutta kaksi tai kolme voisi olla kiva. Toisaalta olen niin onnellinen jo tästä yhdestä lapsesta, ettei minua omasta puolestani harmittaisi, jos lapsia ei tulisi enempää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies sanoo, että maksimissaan kaksi. Itse voisin (vielä lapsettomana) toivoa enemmänkin perhettä. Omassa perheessäni oli useita lapsia, joten olen kaivannut nyt jo kahdestaan ollessa jonkinlaista hullunmyllyä perheen muodossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli toiveissa kahdeksan lasta,sitten ajateltiin että vielä yksi,mutta sitten tulikin tieto että kaksoset tulossa joten kymmenen lasta tulee olemaan varmaankin nyt se lopullinen määrä!

 

 

Jos sä saara perustaisit päikyn niin mä varmaan ainakin sitä seuraisin :). Olisi tosi mielenkiintoista tietää, miten käytännössä noin suuren perheen arjen pyörittäminen tapahtuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos sä saara perustaisit päikyn niin mä varmaan ainakin sitä seuraisin :). Olisi tosi mielenkiintoista tietää, miten käytännössä noin suuren perheen arjen pyörittäminen tapahtuu.

 

Täällä ilmottautuisi toinen vakituinen lukija jos päikky joskus perustetaan. 10lapsen arki, kuulostaa haastavalta :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toinen on tällä hetkellä tulossa, mutta kolmesta ollaan puhuttu. Katsotaan nyt miten näiden kahden kanssa sujuu, ja mietitään sitten lisää. Toisaalta, itse olen haaveillut neljästä, mutta se jää sitten täysin nähtäväksi girl_smile.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies alunperin toivoi kahta ja minä neljää... Ehkä kompromissiin päädyttiin, nyt 3. tulossa :lipsrsealed::girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kahta tai kolmea toivomme. Nyt vasta eka tulossa, joten katsotaan, mikä lopullinen määrä tulee olemaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites
Guest
This topic is now closed to further replies.