pipa

Vaunukeskustelua II

929 posts in this topic

En suosittele pieniä etupyöriä maastoon. Vaikka ne lukitsisikin, niin kulku ei kyllä ole yhtään samanlaista kuin isoilla etupyörillä. Meillä on ollut Brion Novat (perusnelipyöräiset), Mutsyt Urban Riderit (kääntyvä taka-akseli) sekä Teutonian Cosmot( kääntyvä pienet etupyörät). Noista monikäyttöisimmät olivat Mutsyt, sillä ne toimivat sekä kaupungilla että maastoissa kuin unelmat. Kääntyvä taka-akseli teki liikkumisesta sujuvaa, mutta neljä isoa pyörää olivat maastossakin vakaat ja kulkivat hyvin. Kälyllä on ollut kahdet kolmipyöräiset ja hän sanoi, että niissä on vähän samanlaista ongelmaa maastossa kuin pienipyöräisissä ja lisäksi ovat epävakaammat busseissa, lumessa, jalkakäytävien reunoilla jne. Mulla on vakaassa harkinnassa vaihtaa pois lähes uudet Teutonian Cosmot, sillä ne eivät vaan meidän lähimaastossa ole toimivat ja harmittaa joka kerta, kun rattaita työntää. Tietenkin jos ei ole vertailupohjaa muihin rattaisiin, niin ehkä ne eivät tunnu niin hankaliltakaan.

 

Kannattaa myös miettiä kaukalon kiinnittämisen tarvetta yhdistelmien runkoon. Me todettiin että helpointa on olla erikseen matkarattaan auton perässä (ja niihin kiinnittää kaukalo) kuin kuljettaa edes takaisin yhdistelmiä). En sano tätä totuutena, mutta harkinnan arvoisena asiana. Matkarattaat ovat kaupoissa ja kaupungilla muutenkin tosi kätevät.

Edited by Citronella

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Mulla ei ole kokemusta, mutta olen kuullut ja mutu-tuntuma on, että kolmipyöräiset noista vaihtoehdoista olisi parhaimmat maastossa. Teutonia Funin kaltaiset ovat varmasti loistavat kaupunkiolosuhteissa, mutta maastossa ei välttämättä kovin jouhevasti kulje juurikin pienten etupyörien vuoksi.

 

Sekin tässä kantapään kautta oppineena on hyvä muistaa, että jos vaunut on erittäin pienet ulkomitoiltaan, menee pieneen kasaan niin sitä ne ovat myös istuin/sisämitoiltaan! Sehän ei tietenkän haittaa jos on pieni lapsi, mutta jos on isompi kokoinen niin sitten voi vähän haitata kyytiläisen näkökulmasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sinuna harkitsisin mitä tarvetta travel systemille oikeasti on. Usein se käyttö on sellaista "pikaista", jolloin tuntuu tosi turhauttavalta pakata isojen vaujen ratasosa autoon travel sytemiä varten. Vaiva tuntuu kohtuuttoman suurelta siihen lyhyeen käyttöön nähden. Mun mielestä on ollut ihan ehdotonta, että meillä travel system tulee matkarattaiden kanssa (Britaxin kaukalo ja Gessleinin Swiftit): matkarattaat ovat aina auton takana ja lähteminen on todella helppoa.

 

Citronellan tavoin suosittelen Mutsyn Urban Ridereita maastossa lenkkeilyyn. Mitä olen kolmipyöräisillä ajellut (Teutonia Spirit S 3), niin mastossa kulkeminen on aika hankalaa vemppuvan etupyörän takia. Ja nuo nimenomaiset kärrit myös tärisyttää aika pahasti, mutta se voi johtua ilmakennorenkaista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkin tulen suosittelemaan Mutsy Urban Ridereita. Siinähän on se liikkuva akseli, joka tekee vauisita ketterät ja mukavat työntää. Olen mennyt vauilla ihan metsissä, jossa on ihan olematon polku ja ovat olleet sielläkin hyvät työntää, etenkin kun taka-akseli myötäilee murhkuroita. Jos haluaa vielä jotain cityominaisuutta, niin hankkii siihen erikseen vielä pienet pyörivät eturenkaat. Mulla oli Maxi-cosi mura 4, siinä on suhteellisen isto eturenkaat, jotka pyörivät akselin ympäri ja lenkkipolulla ne tärähteli enemmän kuin mutsyt mutta ei hattaavasti. Mutta niillä ei missään metsässä kyllä mennä mutta normi hiekkapolut olivat hyvät ajaa.

 

Kolmipyöräisistä mulla ei ole paljon kokemusta mutta kevyeemmät sellaiset tahtoo mun käsittelyssä aina kaatua nurin, kun ole tottunut käyttämään noita nelipyöräisiä vaunuja :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on ollut kolme kuukautta käytössä kolmipyöräiset vaunut (teutonia spirit s3) ja ollaan tosi tyytyväisiä. Ensikisi meinattiin hankkia nuo Aallottaren mainitsemat gessleinin visionit, mutta tykästyttiin teutonioihin kuitenkin enemmän. Kulkee kivasti kaupoissa ja maastossa. Kaupoissa on ihanaa, kun voi ohjata vaunuja ainoastaan yhdellä kädellä ja kulkevat niin kevyesti. Metsäpoluilla(kantoja isompia kiviä) ja bussiin noustessa pitää muistaa vain lukita eturengas. Kerran kokeilin bussiin nousta ilman lukittua eturengasta ja se ei ollut mukava kokemus se, kun meinas lähtee rengas ihan mihin sattuu :lol: Lukitseminen on onneksi tosi helppoa, ainoastaan yksi napin painallus.

 

Meillä on samaisiin vaunuihin travelsystem ja sekin on toiminut oikein kivasti. Ei olla raaskittu ostaa matkarattaita ja tarvettakaan travelsystemille ei kovin usein ole, joten ihan hyvä ratkaisu meillä. Vaunujen runko on onneksi tosi kevyt nostaa kyytiin eikä ihan hirveästi vie tilaa (ei kyllä varmaankaan kaikkein pienimpään takaluukkuun mahdu mukaan?). Meillä on kokemusta ainoastaan farmarilla kulkemisesta ja sinne ovat mahtuneet vaivatta + paljon muutakin tavaraa.

 

Talvelta ei itsellä vielä ole käyttökokemusta. Ystävän, jolla on kokemusta sekä kolmi- että nelipyöräisistä, mukaan nuo spiritit ainakin kulkevat yhtä hyvin lumihangessa kuin nelipyöräiset. Ilmeisesti korkeassa hangessa tai sohjossa kannattaa rengas lukita kulkemaan suoraan avittamaan kulkua.

 

Tulipas sekava "puolustuspuhe" :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on Gesslein Visionit, enkä kyllä niillä maastoon lähtisi, lenkkipolulle kylläkin. Enkä lähtisi Teutonioillakaan. Kolmipyöräisten ongelmana on vakaus, eli epätasaisessa viettävässä maastossa kaatuvat kyllä todennäköisemmin kuin nelipyöräiset. Teutonian Spiriteissä ilmakennorenkaat täristää kovasti, Gessleinin Visioneiden jousitus on tosi jäykkä, mistä syistä mielestäni kumpikaan ei ole ihan paras edes karkealla lenkkipolulla. Lumella Visionit ovat pelanneet isojen ilmarenkaiden vuoksi tosi hyvin! En ottaisi maastorattaiksi myöskään pienipyöräisiä nelipyöräisiä. Miten olisi Gessleinin muut mallit (nelipyöräiset F6 ja Future), niissähän on isot maastorenkaat ja voi vaihtaa pienet kauppakeskusrenkaat? Mielestäni Future taittuu itse asiasssa tosi pieneen kasaan, jos olen oikein ymmärtänyt.

 

Meillä on travel system ja olen siitä pitänyt. Matkarattaistamme ei saa travel systemiä, mutta ne ovat muuten puolestaan huiput. Itse en luopuisi meidän loistavista matkarattaista, mutta tosiaan, kuten moni on todennut, hyvän travel systemin saa matkarattaista ja kaukalosta ja on sinänsä näppäräkin, kun sitä voi säilyttää auton takakontissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

minen taas ikinä lukinnut joggereiden eturengasta bussiin noustessa, samoin noi city jettien renkaat pyörii vapaana :D äkkiä sen tekniikan oppii bussiin nousemisessa, ja kaikki rattaat tuntuu heti paljon kankeammilta kun ne renkaat on lukittu girl_to_take_umbrage2.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lämmin kiitos kaikille vastauksista :lipsrsealed:! Mieluusti otan vielä kokemuksia ja mielipiteitä vastaan.

 

Tämä vaunusuo tuntuu välillä jopa toivottomalle =). Meillä on sellainen ongelma, että mies haluaisi ehdottomasti kolmipöyräiset. Kääntyvät kätevämmin, sanoo hän (joka toki totta), mutta luulen, että oikea syy on, että hän pitää kolmipyöräisten ulkonäöstä enemmän... :girl_wink: Itse olen alusta asti ollut nelipöyräisten (saman kokoiset pyörät) kannalla, kun mietin millaista päivittäistä käyttöä vaunuille tulee eniten. Nämä vastaukset tukevat kantaani. Ehdotin tänäaamuna miehelle, että luovuttaisiin siitä yhdet rattaat -ajatuksesta (tämä monien ehdottama matkarattaat autossa ja tukevammat kärryt kotona + mökillä vakkarikäytössä edellisen ajatuksen tilalle). Rehellisesti sanottuna luulen, että meidän käytöllä tämä olisi järkevää. Minä myös tulen olemaan se, joka rattaita käyttää enemmän, kun äitiyslomallakin olen pidempään kuin mies isyyslomalla. Miehen kanta on toistaiseksi jyrkkä eli hän haluaisi tulla toimeen vain yhdillä kärryillä. Noo, vielä on aikaa keskustella ja miettiä =). Noita Mutsyja ei taida voida käydä testaamassa missään? Näyttäisivät myös liikkuvan heikohkosti huutonetissä, vaikka maastossa hyvin liikkuvatkin :girl_smile:.

 

- Aallotar

Share this post


Link to post
Share on other sites

Riippuu missä asut. Kyllä esim Varistossa voi käydä lastenturvassa kokeilemassa vaunuja ja sit oli vielä yksi liike Raisiossa Baby1. Saattaa olla että muitakin yrityksiä jotka myyvät noita vaunuja. Toisaalta monet vaukkarit omistavat mutsyt niin voi heidän vaunuja kokeilla ( esim. meille voi tulla niitä katselemaan).

 

Mutsy on vielä niin uus juttu Suomessa, että vasta nyt vähän aikaa sitten mutsyjen ostajia on tullut lisää mitä enemmän ihmiset siitä tietävät. Aluksi Näitä vaunuja sai vain oikeastaan tilaamalla Saksasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tietääkö kukaan voiko Teutonioita ostaa jostain niin, että olisi pelkkä runko + fashion-koppa? Meillä on nyt Cosmot, mutta haluaisin seuraavaksi ihan perusnelipyöräiset. Noista Cosmoista voisin hyvin käyttää ratasistuimen, jos vaan jossain myytäisi runkoja erikseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Varmaan teutonian jälleenmyyjältä voi kysästä. Meillä hajos runko vanhoista emmaljungista ja tilattiin sit lastentarvikkeesta uusi runko.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Käyköhän niihin kolmipyöräisiin Graco Trekkoihin minkäänlainen pehmeä tai kova kantokassi/-koppa? Istuinosan saa käsittääkseni ihan makuuasentoon, joten kai sinne jonkun voisi sujauttaa? Mietin vaan, että saakohan noita millään käytettyä ihan pienen talvivauvan kanssa.

 

Ovatko nuo virallisesti edes vaunut vai pelkästään rattaat? T: avuton vaunuviidakossa :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko muuten jollain kokemusta emmaljungan edgeistä tai mondialista, tällä kertaa noin niinkun tooosi lyhyen lykkijän näkökulmasta? :D Näitä keskusteluja ku oon lukenu ni vähän saanu ideaa, et erityisesti pitkät on tykänny, on ehkä vähän korkee..? Meillä voi muodostuu tää hankalaks ku ite oon 150 senttinen ja mies melki 190cm. Sopusuhtanen pari siis :girl_crazy: Säätöjähän noissa on jotain, mut et saako tarpeeks matalalle et on hyvä pienenki lykkii?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Maimai: kyselit Gracon Trekkoista, meillä on kyseiset rattaat ollut nyt viime talvesta käytössä joten tässä hieman kokemuksia :o).

 

Selkänoja menee tosiaan makuuasentoon joten mielestäni sinne saa aivan hyvin laitettua pehmeän kantokopan sisään, myös pelkkä paksu makuupussi on varmasti aivan riittävä vauvallekin. Mukana tuli ainakin meillä Gracon oma jalkapussi, jota käytin ihan muutaman kuukauden ikäisellä vauvalla makuupussina esim. kun mentiin kauppakeskukseen tai muualle sisätiloihin ja vauva köllötteli ja nukkui rattaissa aivan tyytyväisenä.

 

En tiedä mihin käyttöön olet näitä rattaita hankkimassa, mutta mielestäni eivät välttämättä ole parhaat rattaat pidemmille vaunulenkeille / maastoon. Meillä nämä olleet lähinnä käytössä siis matkarattaiden korvikkeena ja oikeina lenkkivaunuina on useamman vuoden vanhan Emmaljungat, jotka ovat kyllä mielestäni siihen tarkoitukseen sata kertaa paremmat kuin nämä Trekkot. Trekkoilla ollaan tehty kohtuu lyhyitä vaunulenkkejä lähinnä mummolassa, ja vähänkään epätasaisemmalla hiekkatiellä meno ei ole enää ihan niin miellyttävää. Mutta kauppakeskuksissa ja tasaisille alustoilla ovat mielestäni hyvät, kevyet ja todella helpot kääntää :o). Kysele jos tulee vielä jotain muuta mieleen.

 

T. Kristiina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja äskeisen viestin hymiöt tuli "vahingossa", älkää välittäkö niistä :girl_impossible:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kiitos Kristiina! Kiinnostuin kärryistä ihan yleisesti, kun näyttivät aika siisteiltä ja tulivat vaunuja selaillessa vastaan, mutta eipä niitä varmaan todellisuudessa tule hankittua, kun useampiin ei taida olla tässä vaiheessa varaa ja jotkut laadukkaat yhdistelmät on varmaan se ensisijainen ostos. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kertokaahan tyhmälle miten tuo Gesslein (vision) jatkoperä oikein toimii?? mä en vaan hoksannut!! :/

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaunukeskustlua on näköjään jo kahden ketjun verran, ja tunnustan suoraan että en ole ehtinyt lukea ketjuja läpi. Yritin löytää tarvittavan tiedon foorumin haulla, mutta ei onnistunut, joten pahoittelen jos tämä asia on jo käsitelty (missä tapauksessa olisin kiitollinen jos joku ohjais mut oikeaan postiin):

 

Mitkä ovat yhdistelmävaunujen yleisimmät ulkomitat koottuna? Joka paikasta näyttää löytyvän vaan kasattujen vaunujen mitat. Meille tulee huomenna kirvesmies katsomaan millaisen "vaunuvajan" rakentaisi etupihalle ulkovaraston seinustalle (koska varaston kapeasta ovesta vaunut eivät tietenkään mahdu), ja luonnoksen lisäksi pitäisi nyt äkkiä selvittää minkä kokoinen vaja/koppi rakennetaan. Tarkoitus ei ole taitella vaunuja kokoon joka ikisen kävelyn jälkeen, vaan työntää ne vaan vajaan ja laittaa ovi säppiin. ;)

 

Ja tietysti sekin on vielä auki, minkä merkkiset ja kokoiset vaunut ollaan hommaamassa... Mutta ihan "perusyhdistelmät", ei mitään kaksosrattaita. Kiinnostaisi siis tietää millä leveys-, pituus- ja korkeusvälillä yhdistelmävaunut yleensä vaihtelevat, ettei tule rakennutettua liian pientä vajaa. Pyöristän mittoja sitten joka tapauksessa vähän ylöspäin.

 

...Nyt tarkemmin tuumailtuani ottaisin sittenkin mielelläni vastaan myös sellaisten vaunujen mittoja, joissa istuu kaksi lasta (peräkkäin, ei vierekkäin). Mistä sen tietää jos parin vuoden päästä saataisiin alulle pikkusisarus? Sitten oltaisiin taas helisemässä vaunujen paikan kanssa. :rolleyes: Joten apua otettaisiin mielellään vastaan pikaisesti, koska kirvesmies tulee jo huomenna iltapäivällä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kertokaahan tyhmälle miten tuo Gesslein (vision) jatkoperä oikein toimii?? mä en vaan hoksannut!! :/

 

Tulisikohan se siihen turvakaaren paikalle kiinni? Ainakin näin Teutoniassa toimii. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

mun mielestä oven mitaksi voisi ottaa sellaisen normaalin ulko-oven mitan. Siitä pääsee aikalailla kaikki vaunut sisään ja ulos. Peräkkäinistuttavat vaunut ovat yleensä yhtä leveät kuin yksöis vaunut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aeria: En osaa mittoja nyt antaa, muuta kuin että normaali oven leveys riittää. Sitä vaan mietin, että tuleeko varastosta kylmä vai lämmin? Kylmässä varastossa vaunun kangasosat voi mennä pilalle (homeeseen).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksesta pipa ja Liilu! Olishan se pitänyt maalaisjärjellä ymmärtää, että normaali oven leveys on sopiva. :rolleyes: Pituutta mietin myös. Ehkä reilu metri - tai peräkkäin istuttavia ajatellen puolitoista? Onneksi kirvesmies ei päässytkään paikalle vielä tänään, niin huomenna ehdin ottaa mittoja kun pääsen vihdoin liikkeeseen asti vaunuja vertailemaan.

 

Valitettavasti vaja olisi varmaankin kylmätilaa, koska ei taida olla olemassa helppoa ja halpaa tapaa lämmittää ulkovaraston kupeeseen rakennettavaa pientä koppia. Lattiaa kyllä nostettaisiin sen verran, että vaunut eivät seiso missään lammikossa vaikka ulkona sataisikin. Mutta ei se taida homeongelmaa ehkäistä. Mitähän tässä tekisi? Tätä asuntoa ei ole suunniteltu lastenvaunuja ajatellen. Meille tullaan sisään puolikerrokseen, jossa on tuulikaappi ja sitten pieneltä porrastasanteelta portaat yläkertaan ja alakertaan. Tuulikaappiin vaunut eivät mahdu, eivätkä tasanteellekaan, ilman että tukkisivat sen niin ettei tuulikaapin ovea saa kiinni (eikä ohi pääsisi kunnolla kävelemäänkään). Ajattelin tuon "vaunuvajan" olevan hyväkin ratkaisu, mutta hyvää ratkaisua ei taida olla olemassa. :( Täytyy kysyä onko kirvesmiehellämme ideoita.

 

Kiitos kuitenkin vastauksistanne!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Jos sulla ei ole vaunuja ostettu niin osta vaunut jossa on irroitettava koppa. Quinnyn buzzeissa ainakin on sellainen ja mun mielestä on muitakin. Rattaat koppiin ja koppa sisälle.

 

Voihan tuon varaston jotenkin eristää mutta lämmittäminen varmasti olisi kallista ellei sitä saa johonkin talon läheisyyteen jossa lämpiäisi talosta tulevalla lämmöllä, eikä sekään halpaa olisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Emmaljungan city crosseista lähtee myös todella helposti koppa ja ratasosa irti ja ne on todella kevyet nostaa sisälle :) Pelkkä runko siis vaan jää jäljelle (ja tavarakori). Näin varmaan toimisin itse samassa tilanteessa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuhannet kiitokset, Maro ja Nera! Noin simppeli ratkaisu ei tullut todellakaan mieleen. Sehän ratkaisee koko pulman! Olen tosiaan vasta huomenna menossa liikkeeseen paikan päälle tutkimaan erityyppisiä vaunuja, joten tässä vaiheessa olen vielä pahasti pihalla. Sen verran tiedän että heittoaisa ja isot eturenkaat olisi meille hyvä, kaikki muu on hämärän peitossa. :rolleyes:

 

Onneksi on tämä foorumi jossa noviisi saa kokeneemmilta kullanarvoisia vinkkejä. Kiitos!! :curtsey:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now