eeppis

Kiinteiden aloitus

333 posts in this topic

Kiinteiden aloitus on meidän perheessä varmaan kuukauden sisällä ajankohtaista. Millaisilla mössöillä olette aloittaneet maistelun? Entä kuinka pian olette laajentaneet uusiin makuihin?

 

Yhdistin kaksi ketjua samasta aiheesta. -Trio-

Edited by Trio

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minuakin aihe kiinnostaisi, etenkin jos joku pystyisi kertomaan kokemuksia lastentahtisesta sormiruokinnasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pirpana alkoi syödä kiinteitä tasan kuuden kuukauden iässä. Meillä ei ollut varsinaista maisteluvaihetta, vaan kiinteät otettiin osaksi ruokavaliota reippaaseen tahtiin. Uudet maut tietysti on otettu mukaan yksi kerrallaan ja kutakin makua on kokeiltu ensin pieninä annoksina parin kolmen päivän ajan. Kun ruoka-aine on todettu sopivaksi, sitä on alettu antaa isompia annoksia ja ruokavalioon on lisätty seuraava uusi ruoka-aine.

 

Aloitettiin kiinteiden syöminen kahdella päivittäisellä aterialla. Ensin annettiin perunaa, sitten bataattia ja luumua. Sitten otettiin mukaan aamupuuro, kaurapuuro. Tässä vaiheessa kiinteitä oli siis syöty noin kaksi viikkoa. Iltapuuroakin koitettiin, mutta siitä tuli rikkonaisia öitä ja iltayön itkuisuutta, joten se on edelleen hyllyllä ja illalla annetaan vain hedelmäsosetta. Puuron jälkeen listalle lisättiin kana. Tämän jälkeen on suunnilleen kolmen päivän välein lisätty jokin hedelmä, marja tai kasvis. Muita viljoja ei vielä ole otettu mukaan, eikä niillä olekaan mielestämme mikään kiire. Kalaa pitäisi seuraavaksi ottaa mukaan ruokavalioon.

 

Tyttö syö nykyään aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan, välillä myös välipalan isojen aterioiden välissä. Kullakin aterialla tyttö syö desin tai puolitoista, aamulla puuroa ja sen jälkeen hedelmää (tai marjaa), lounaalla kanaa ja kasviksia, välipalalla hedelmää, päivällisellä kasviksia ja illalla hedelmää. Jos en aio imettää ruoan jälkeen, tyttö ottaa muutaman hörpyn vettä ruoan jälkeen.

 

Imetyksiä kertyy päivän mittaan runsaasti: aamulla heti heräämisen jälkeen, aamupuuron jälkeen ennen ekoja unia, lounaan jälkeen, toisten unien jälkeen (ehkä parikin kertaa) päivällisen jälkeen (pari kertaa) ja ennen nukahtamista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihanaa että tämän keskustelun olette tuoneet tänne. Aloitin aikoinani naikkareissa saman keskustelun kun esikoisen kanssa oli ajankohtaista. Nyt odotellaan että kuopuksen kanssa päästään aloittelemaan parin viikon päästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me alotettiin tasan kuukausi sitten, viikkoo ennen kun poika täytti 4kk. Pojan ruokahalujen mukaan ollaan menty ja varmaan viikon sisällä alotuksesta meni jo desin verran kasvissosetta. Sitten otettiin mukaan toiseks ateriaks hedelmää ja kun sitäkin meni jo isompi määrä, niin päivälliseks toinen kasvissose. Nyt on jo jonkun aikaa syöty puurookin, aamulla ja illalla kaurapuuroo. Eli nyt on se viis ateriaa/päivä ja aterialla menee se desi yleensä, nyt tosin on ollu pari päivää, jolloin pojalla on ollu vähän huonompi ruokahalu. Mutta puurot ja hedelmä menee kyllä aina kaikki.

 

Alkuun uutta makua maisteltiin neljä päivää tai enemmän, sitten ollaan otettu kyllä uusia makuja nopeempaankin tahtiin.

 

Imetän pojan aina ennen kiinteetä ateriaa ja lisäks illalla ennen nukkumaanmenoo ja aamuyöstä vielä. Joskus saattaa tulla siihen lisäks joku "ylimääränenkin" kerta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä aloiteltiin pari viikkoa ennen 6kk päivää, kun tyttö tuntui niin kovin kiinnostuneelta meidän syömisestä. Aloitettiin bataatilla ja ensimmäisestä lusikallisesta asti tyttö on syönyt tosi hyvin. Noin neljän päivän välein otettiin uusi maku kokeiluun, suunnilleen seuraavassa järjestyksessä kesäkurpitsa, päärynä, riisi (puurona), parsakaali, porkkana, mustikka, kaura, vadelma, luumu jne. Perunaa kokeiltiin vasta 8kk iässä, kun tyttö on ollut herkkämahainen, niin ei haluttu tarjota niin tymäkkää tavaraa aiemmin. Nyt pitäisi kokeilla seuraavaksi kalaa.

Imetyksiä tulee päivässä vielä viisi kertaa: ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illalla ja kolme kertaa ruuan päälle päivällä.

 

Tuosta lapsentahtisesta sormiruokinnasta, niin meillä se on kulkenut alusta asti lusikalla syöttämisen rinnalla. Eli maissinaksua, riisikakkua, kurkkua, banaania, omenaa, maissin jyviä, marjoja, jne on tarjolla päivittäin oikeastaan joka aterialla. Ihan pelkästään ei olla tuota lähdetty toteuttamaan, kun tuntuu, että tyttö syö niin suuria määriä, ettei hän pelkästään sorminsyöden saisi järkevässä ajassa tarpeeksi syötyä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me aloitettiin tytön ollessa pari päivää päälle 5 kk. Olin eka ajatellut täysimettää sen 6 kk, mutta yöt muuttuivat vain huonommiksi ja huonommiksi ja tyttö oli pullolakkoillut jo 2 kk, joten aika "itsekkäistä" syistä aloitettiin noi kiinteät. Eka soimasin itseäni siitä, että edes ajattelin aloittavani noi mössöt, mutta heti sen jälkeen kun aloitettiin maistelu, olin tyytyväinen päätökseeni.

 

Eka aloitettiin bataatilla. Yhden jääpalakuutioillisen verran. Upposi kokonaan. Seuraavana päivänä sulatin jo 2 jääpalakuutiollista. Lisäsin määriä tosi nopeasti, koska masu näytti kestävän ja yöt parani huimasti. Nykyään meillä ei olekaan yösyöttöjä kuin yksi ja sekin oikeastaan aamulla joskus viiden maissa. En laske tätä oikeasti edes yösyötöksi. Bataatin jälkeen otettiin porkkana ruokavalioon (3 päivän jälkeen). Siitä pari päivää, niin maisteltiin perunaa. Uusia makuja otettiin mukaan 2 - 3 päivän jälkeen. 2 ruoka-annosta syötiin jo viikon jälkeen ja nyt 3 viikon jälkeen syödään 3 ateriaa päivässä. Puuro otettiin mukaan jo melkein pari viikkoa sitten. Se ei vaan näytä uppoavan hirveän hyvin enää (alussa meni tosi kivasti alas). Kanaa ajateltiin kokeilla viikon, parin päästä.

 

Tällä hetkellä tyttö syö parhaimillaan sellaisen puoli purkkia kerrallaan. Hedelmä uppoaa paremmin kuin kasvis, mutta kasviskin ihan kivasti. Suurinta herkkua on banaani :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä aloitettiin maistelu 5,5kk iässä, siihen asti tyttö sai pelkkää rintamaitoa. Kovin oli kiinnostuneen oloinen syömisestä tyttö sillon. Noo, noin 9 kk iässä tytölle upposi ensimmäisen kerran pikkupurkillinen ruokaa, eli melkoista tahkoamista oli syöminen ennen sitä. Vieläkin on kovin pieniruokainen, eli ei toivoakaan mistään ison purkin syömisestä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mennään pitkälti samoilla linjoilla Mammelin lapsosen kanssa. Kiinteät aloitetiin 5,5kk iässä. Vasta 9kk iässä hoksasi, että suun voisi avata, kun lusikalla ruokaa tarjotaan. Miltei 10kk iässä menee kerrallaan hyvässä tapauksessa pieni purkillinen ruokaa. Isoja purkkeja ei olla edes kokeiltu vielä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meillä mennään pitkälti samoilla linjoilla Mammelin lapsosen kanssa. Kiinteät aloitetiin 5,5kk iässä. Vasta 9kk iässä hoksasi, että suun voisi avata, kun lusikalla ruokaa tarjotaan. Miltei 10kk iässä menee kerrallaan hyvässä tapauksessa pieni purkillinen ruokaa. Isoja purkkeja ei olla edes kokeiltu vielä.

 

Aika hauska :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä aloiteltiin, kun poika oli 5 kuukautta ja 1 viikko. Kuuden kuukauden täysimetys oli ajatuksena ensin, mutta neuvolasta suositeltiin kiinteiden aloittamista, koska vauvan paino oli noussut 4kk-5kk neuvoloiden välillä huonosti. Syynä tähän oli varmastikin sairastettu flunssa tuona aikavälillä, mutta yhtä kaikki, kiinteät aloitettiin. Jälkikäteen olen ollut ihan tyytyväinenkin, että aloitimme ilman mitään suorituspaineita. Nyt kun vauvalla on ikää 6kk, meillä syödään vaihtelevalla menestyksellä perunaa, porkkanaa, parsakaalia ja kukkakaalia. Herkkuja ovat päärynä- ja omenasoseet. Ihan lähiaikoina koitamme saada puuroilut alkuun, sitten maistellaan lihaa. Noin 4 päivää olemme syöneet yhtä makua. Tosinkin esim. parsaa on aina yhdistetty perunaan tai porkkanaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuuden kuukauden iässä (päivälleen) aloitettiin. Ensin yritettiin bataattia, porkkanaa yms, mutta poika rupesi syömään vasta kun sai Bonan maissisosepurkin eteensä :D. Kuukaudessa päästiin jo pilttipurkillisten laskemiseen, ei siis sen kauempaa mennyt kunnon syömiseen. Nyt 10kk syö itse käsin pihviä (:lol:) tai muita ruokapaloja, syötettynä joko 4-6kk ikäisten soseita tai aikuisten ruokaa muussattuna.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä aloitettiin maistelut heti neljän kuukauden iässä ja hyvin on ruoka maistunut. Kuuden kuukauden iässä söi jo kaksi lämmintä ateriaa päivässä (n. yksi pieni purkki/ateria) + hedelmäsose välipalana sekä aamu- ja iltapuuron. Samalla kaavalla ruokaillaan edelleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä odotellaan vielä 6 kk etappia, jolloin on ajateltu aloittaa kiinteät. Viime neuvolassa punnattiin kilon enemmän painoa kuin 4 kk neuvolassa, joten neuvolasta suosittelivat vielä äidinmaidolla jatkamista ja tietysti jatketaan, kun noin hienosti kasvaa. ;)

 

Suosittelivat neuvolasta ottamaan melko pian kuvioihin lihan, jotta neiti saisi proteiineja. Kuinka pian lihan voi ottaa kuvioihin sitten kuin aloitellaan kiinteät? Riippuu varmasti tietysti siitäkin kuinka hyvin kiinteät alkavat uppoamaan, mutta jotain ajatusta olisi kiva olla.

 

Lusikkaa ollaan harjoiteltu jo varmaan kuukauden verran ja hyvin neiti välillä jo availee suutaan varsinkin silloin, kun on nälkä. Äidinmaitoa ja jekovitit siis vasta lusikalla tarjoiltu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Muistaakseni neuvolantätini suositteli että pari viikkoa kokeillaan ensin kasvis- ja hedelmäsoseilla, sitten voi ottaa mukaan puuron tai lihan, ja sitten myöhemmin sen toisen näistä. Näin toimimme itse, 2 viikon päästä mukaan otettiin kana ja sitten 2 viikon päästä aamupuuro.

 

 

Meillä aloitettiin kiinteät 5,5kk iässä. Ajoitus oli ilmeisesti väärä, koska poika ei edelleenkään tunnu tippaakaan kiinnostuneelta syömisestä. Suu aukeaa hyvin harvoi lusikan lähestyessä ja valtaosa sapuskasta pullautetaan samantien ulos. "Aterioita" on tällä hetkellä aamupuuro, lounas ja päivällinen. Ruokaa uppoaa ehkä 1-4tl per ateria eli heikosti.

 

Jotenkin lohdullisia Lytan ja Mammelin kokemukset, että vähän myöhemminkin syöminen voi alkaa sujua. Kun olen ihmetellyt kun ei meillä kuukaudessa ole tilanne kovin paljon helppottunut.

 

Rintamaito on edelleen pääasiallinen (lue: lähes ainoa) ravinto, kunnollisia imetyskertoja on noin 6 per vuorokausi.

 

Lapsentahtinen sormiruokinta kiinnosti itseänikin, mutta meillä toistaiseksi ei ole toiminut, kun tarjoamani palat tulevat useimmiten pienen tunnustelun jälkeen suusta ulos.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Koska sormiruokailua voi alkaa harjottamaan? Mitä ruokia olette käyttäneet sormiruokana ja millaisina paloina?

Share this post


Link to post
Share on other sites
Koska sormiruokailua voi alkaa harjottamaan? Mitä ruokia olette käyttäneet sormiruokana ja millaisina paloina?

 

Me aloitettiin samaan aikaan, kun aloitettiin muutenkin kiinteät. Aluksi maissinaksuja, kurkkua ja keitettyä porkkanaa, sellaisina maissinaksun kokoisina paloina, eli aikuisen peukalon paksuisina suunnilleen. Sitä mukaa kun uusia makuja maisteltiin ja todettiin sopivaksi niin ollaan tarjottu samoja makuja sormiruokanakin, eli mm. riisikakkua, banaania, appelsiinia, marjoja, maissia, jne. Noi pienet marjat ja maissit harjoittaa sopivasti sormien motoriikkaakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^Jos haluaa sormiruokinnan olevan lapsentahtista, eli että lapsi valitsee ruokansa ja poimii sen itse suuhunsa, se edellyttää sitä että lapsi istuu jo jämäkästi syöttötuolissa ja käsi-suu -koordinaatio on tarpeeksi kehittynyt. Hampaat auttaa, mutta ei periaatteessa oo sormiruokinnan edellytys. Pinsettiote auttaa sitten myöhemmin pienempien palojen kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me aloitettiin soseiden maistelu, kun tyttö oli pari päivää päälle 4kk. Sitä ennen tyttö sai suurimman osan maidostaan korvikkeena ja 4kk:n neuvolassa tuo oli vähän hoikan puoleinen. Saatiin siis lupa aloittaa kiinteiden maistelu. Annoin ensin maissiperunaa ja porkkanaperunaa. Aika nopealla tahdilla ollaan edetty, kun soseet tuntuvat maistuvan niin hyvin ja nyt menee jo kukkakaaliperunaa, aprikoosia, luumua ja ruusunmarjaa. Kaikki tuntuu kelpaavan ja suu ammollaan ollaan odottamassa seuraavaa lusikallista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä ketjussa voi keskustella kiinteän ruoan aloituksesta imetyksen tai vastikkeen jälkeen. Voit kertoa esim. missä iässä aloititte, söikö vauva sitä ennen tissiä vai vastiketta, millä ja minkälaisella määrällä aloititte jne. Oletko tehnyt itse soseita, mitä ja miten.

 

Ja nuo siis vaan esimerkkejä, toki voi kertoo/kysyä mitä tahansa kiinteistä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aloitan itse: Vauva täyttää kohta 7kk, aloitettiin paria viikkoa ennen 6kk päivää koska oli niin kiinnostunut meidän syömisestä. Siihen asti oli täysimetyksellä. Perunalla aloitettiin mutta bataatti maistui paremmin, sitten on pikkuhiljaa lisätty ruokavalioon porkkanaa, luumua, mangoa, päärynää, ruusunmarjaa.. Jauhelihaa on annettu pari viikkoa, ei meinannut ensin upota kuin muutama muru, mutta nyt menee jo jääpalakuutiollinen. Aamupuuro otettiin mukaan tällä viikolla, riisihiutalepuuroa päärynän kera. Maissinaksuja annetaan silloin tällöin sormiruokana.

 

Tänään koitettiin ekaa kerran kalaa (sei-kuutioita keitin) ja kysymys kuuluukin: Oliko kalassa joku rajoitus ettei saisi kovin usein antaa? Oon kuullu vain että sitten kun tottuu makuun niin pari kertaa viikossa, mutta voiko maistatusvaiheessa antaa joka päivä. Tänäänkin meni kyllä jo heti jääpalakuutiollinen että maistumisen kanssa ei oo ongelmaa.

 

Minkälaisia määriä soseita 7kk ikäiselle voi/pitäisi antaa? Tällä hetkellä on annettu aamulla noin puoli desiä puuroa johon jääpalakuutiollinen päärynää, päivällä reilu puoli desiä vihannesta + kuutio lihaa/kalaa, iltapäivällä puoli desiä hedelmää/marjaa, ja iltaruoaksi taas puoli desiä vihannesta (muttei lihaa). Tuntuu että tuo söisi ehkä enemmänkin, vois varmaan antaa.. Tissiä annan aina ennen ruokaa.

 

Pyrin tekemään vauvan ruoat itse, mango ja luumu taitaa olla melkein ainoita mitä on purkista annettu. Ja reissussa kana-kasvista joka oli karmeeta.. Rakuunaa oon joskus lisänny vähän mausteeks soseihin ja hyvin uppoo. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä aloitettiin 3 kk:n iässä, kun maito ei riittänyt pelkästään. Aloitettiin peruna-porkkanasoseella, joka maistui ja upposi heti. Meidän poitsu on ollut synnynäinen kiinteiden syöjä :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä likka oli täysimetyksellä puolivuotiaaksi. Aloitettiin puolivuotispäivänä kiinteät vauvapuurolla, ja hyvin upposi alusta alkaen. Puuropurkin mukainen yksi annos ei riittänyt vaan tartti tehdä vähän isompi annos. Ensimmäinen muu ruoka oli kukkakaali, josta tuli vatsavaivoja. Siirryttiin kesäkurpitsaan, josta tuli suuri herkku. Aika nopeassa tahdissa otettiin uusi ruoka-aineita listalle, parin päivän välein, myös lihat ja kalat. Mä tein itse kaikki ruokasoseet, hedelmäsoseet tuli purkista.

 

7 kk iässä meillä syötiin aamupuuro, päivällä vajaa pikkupurkillinen lihasosetta ja illalla vajaa purkillinen kasvissosetta ja sitten illalla taas puuro. Ja maidot tietty lisäksi. Virallisia välipaloja meillä ei tuossa vaiheessa ehditty syödä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on maisteltu kiinteitä nyt kuukauden ajan ja tökkii vieläkin aika pahasti. Alotettiin kasviksilla; perunaa, bataattia, porkkanaa, kukkakaalia (joka jätettiin nyt pois kun epäilen sen aiheuttavan vatsavaivoja), mutta edelleenkin neiti saa alas vain muutaman lusikallisen, sitten alkaa kiukku ja kakominen tai sitten se lykkää apaattisen näköisenä suun kiinni, ikäänkuin olisi täynnä (?) Hedelmää uppoaa sellanen kolmasosa kaupan purkillinen iltapäivällä. Puuroa on maisteltu aamuisin, se tuntuu olevan herkullista, neiti syö mielellään muutaman lusikallisen, sitten tulee stoppi siinäkin. Onko mun tekemissä ruoissa jotain vikaa..? :unsure::rolleyes::lol: Kaupan sosetta on kokeiltu, se oli reaktiosta päätellen kamalinta mitä olen tytön suuhun laittanut.

 

Annan rintamaidon lisäksi muutaman kerran päivässä korviketta ja olen nyt ihan pihalla, että koska oikein antaisin sitä maitoa, koska imetän ja koska ruokaa? Onko tässä vaiheessa tarkoitus edelleen harjoitella ja maistella vai syödä oikein nälkäänsä..? Jos imetän siihen suurimpaan nälkään niin eihän tyttö silloin perään jaksa syödä ja jos toisin päin niin se kiukkuaa, että "anna nyt sitä maitoa kun mun on nälkä"

 

Okei oon avuton, mut auttakee please ja kaikenlaiset vihjeet otetaan ilolla vastaan! :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now