SnowWhite

Oliko ensimmäinen vuosi vaikein?

63 posts in this topic

Meillä esikoinen täytti nyt yksi vuotta ja näin ollen siirryttiin tähän taapero-vaiheeseengirl_smile.gif

Sanotaan, että lapsen kanssa se ensimmäinen vuosi on kaikkein rankin, niin mitä mieltä olette? Oliko näin omalla kohdallanne vai onko taaperon kanssa jopa vielä haastavampaa, kun tulee uhma-ikä ja monien uusien asioiden opettelu? Meneekö "hermot" herkemmin? Tietysti nämä on tapauskohtaisia asioita, mutta olis kiva kuulla, mitä kokemuksia ihmisillä on.

 

Meille on tulossa näillä näkymin toinen lapsi esikoisen ollessa noin 1 v. 3 kk., niin tavallaan pelottaa, miten hyvin selviän vauvan kanssa jos esikoisellakin on ne omat haasteensa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos asiaa ajattelee puhtaasti lapsen kehityksen kannalta, niin joka ikäkaudessa on ne omat kommervenkkinsä, mutta kyllä taapero- ja leikki-ikä on kasvatuksellisesti haastavampaa kuin ns. vauvavuosi. Varsinkin, jos vauva on ollut tyytyväinen ja ns. helppo lapsi, niin kyllä taaperon kanssa menettää hermonsa useammin.

 

Jos taas ajattelen asiaa oman jaksamiseni kannalta, niin vauvavuosi meni masennuksen vuoksi ikään kuin sumussa ja odotin vain, milloin lapsesta tulisi isompi ja omatoimisempi, ettei olisi enää niin paljon kiinni minussa. Siltä kantilta katsoen vauvavuosi oli rankempi.

 

Kokonaisuudessaan näen asian niin, että mitä isompi lapsi, niin sitä helpommalla itse pääsee työn määrään nähden. Sen sijaan huoli lapsesta muuttuu. Jos se ei ehkä kasvakaan, niin ainakin muuttuu, kun ei voi aina pitää sitä pientä nyyttiä omassa huomassaan ja varjella pahalta maailmalta. :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on toinen vuosi vielä kesken, mutta tähän mennessä koetun perusteella voin kyllä sanoa, että olen pitänyt tästä toisesta vuodesta huomattavasti enemmän. Vauvan kanssa olin ekat kuukaudet täysin valmis palauttamaan sen sairaalaan, ja vasta puolen vuoden jälkeen tuntui, että lapsenhoito kotona on ihan mukavaa.

 

Nyt lapsi ei enää valvota öisin, ja sen päivärytmi on suunnilleen vakiintunut. Lapsi on selvästi jo persoona ja miljoona kertaa hauskempi (ja välillä raivostuttavampi) kuin avuton vauva. Se myös osaa (ainakin periaattessa) sanoin kertoa, mikä on vialla, ja kun järkea on jo vähän päässä, sitä ei tarvitse vahtia yhtä haukan lailla kuin vuotta nuorempaa. Toisaalta kiipeilevä lapsi kiipeilee myös niihin kiellettyihin paikkoihin, ja uhma on iskenyt päälle, joten hermoja koetellaan monta kertaa päivässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehdottomasti kyllä. Vaikka tässä iässä on ne omat haasteensa juuri esim. uhman muodossa, on mua helpottanut hirveästi sen jälkeen kun lapsi ensin oppi kävelemään ja sitten puhumaan. On tosi iisiä, kun toinen on omatoiminen jo ja kertoo milloin on vaikka nälkä tai jos joku vaivaa. Ei tarvitse arvuutella kuten vauvan kanssa monesti. Ja sen uhmankin kestää, onhan se hyvä että oma tahto ja yksilöllisyys sieltä puskee esiin. :)

 

Edit. Piti vielä lisätä, että tällainen 2,5-vuotias on aivan uskomattoman hauska tyyppi. On mahtavaa saada seurata toisen persoonan kehittymistä ja jutut on välillä ihan hulvattomia. :)

Edited by Lara

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nadda sanoi aika hyvin, voisin komppailla :)

 

Vauva-ajassa kyllä näkisin helpompana myös kotoolta lähtemisen: vauva ei tylsisty rattaissa niin helposti kuin taapero, eikä revi vaatteita hyllystä kun äiti yrittää shoppailla :girl_haha: Myös syöttäminen, vaippojen vaihto yms häslä reissussa mun mielestä huomattavasti helpompaa vauvan kuin taaperon kanssa... Ei tässä hirveesti enää rauhassa kahvitella :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, kyllä se ensimmäinen vuosi oli todellakin vaikeampi kuin toinen. "Vauva" nyt 1v10kk, mutta jos tässä kahdessa kuukaudessa ei tapahdu mitään ratkaisevaa, niin on tämä ollut selkeesti helpompaa ihanaisen viipottajan ja laulelijan kanssa. Toinen vauva on nyt 8kk ja odotan kovasti jo hänen taaperovaihettaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minusta tämä kolmas vuosi on ollut vaikein. Todennäköisesti siihen kuitenkin on vaikuttanut se, että on se toinenkin tulossa ja "äiti on vähän väsynyt". Eli meidän hienot ja toimivat arkirutiinit repsahtivat täysin pahoinvoinnin, väsymyksen ja ties minkä vaivojen takia. Vauvavuotta ja taaperovuotta en osaa nyt eritellä niin hienosti. Molemmissa on ollut hyvät ja huonot puolensa, enkä kumpaakaan ainakaan nyt osaa pitää helpompana tai vaikeampana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on ollut suhteellisen haastava vauva, josta on kasvanut iloinen ja ihana taapero, joten sen puolesta voin sanoa, että ensimmäinen vuosi oli huomattavasti rankempi, ainakin tähän asti. Vaikka välillä on edelleen rankkoja päiviä, ei se kuitenkaan ole samalla tavalla hoivaamista, kuin ihan pienen kanssa. Lisäksi sellainen yksinkertainen asia, kuin äidin oma aika on niin paljon helpompi järjestää, kun toinen ei ole jatkuvasti tississä kiinni.

 

Toisaalta poika on ollut aina huono nukkuja, eikä nuku hyvin vieläkään (1v 4kk). Yli vuoden univelka ja väsymyksestä aiheutuvat ongelmat esim. parisuhteeseen tietyllä tavalla ovat kasvaneet aika isoiksi. Pienen vauvan kanssa vielä jaksoi valvoa, kun tyhmänä luuli, että se kohta ehkä helpottaa...

 

Edit. lisäys Suvin kommenttiin liittyen: meillä taas pieni vauva kyllästyi vaunuiluun heti, ja aina kannettiin kävelyltä kotiin, kun taas taaperon kanssa kävely ja vaikkapa shoppailukin onnistuu mukavammin, kun toinen ei huuda naama punaisena...

Edited by sorellina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä en vielä voi tähän ketjuun juuri mitään kommentoida, mutta sen itsestäänselvyyden nyt ajattelin tuoda esille, että tämä riippuu valtavasti siitä minkäluontoinen vauva silloin vauva-aikana on ollut. Jos on ollut vaativampi vauva (kuten allekirjoittaneella) niin epäilen ettei uhmat ym. tunnu ollenkaan niin pahalta kuin niille, joilla on ollut helppo vauva.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^aivan. Kyselinkin juuri niitä henkilökohtaisia kokemuksia. Ja "vaativa vauva" voi myös tarkoittaa eri asioita eri ihmisille.

 

Sen olen tässä omassa arjessa huomannut, että oikeastaan sitä omaa aikaa tuntuu olevan entistä vähemmän, kun poika nukkuu paljon lyhyemmät yhdet päiväunet (aiemmin kahdet kunnon unet päivällä). Asioilla on siis puolensa ja puolensa. Toisaalta taas yöt ovat helpompia. Sitten tosiaan myös mulla se, kuten Miinanen sanoit, kun on raskaana niin se tekee oman lisänsä tähän. Poika kuitenkin vaatii nyt eri tavalla leikkikaveria kuin aiemmin.

 

Kiitos kommenteista!girl_smile.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika vaikeen kysymyksen heitit..

Mulla toi esikoisen syntymän jälkeen tilanne oli aika paha, mutta toisaalta sain paljon apua ihan siinä ekoina kuukausina. Ekakuukausi meni sairaalassa maaten ja sitten sen jälkeen meni melkein kesään saakka ennen kun sai oman elämän normaalisoitua joten mulla ei ole oikeeta vertauspohjaa kuin jostain kun lapsi oli 5kk. Ja sen jälkeen onkin ollut helppoa. Nyt vasta (poika 1v 4kk) on elämä alkanut vaikeutua kun poika menee ihan jokapaikkaan, eikä usko mitä sanotaan. Ja sitten se kiukustuu ja saattaa huutaa putkeen tunninkin verra jos sitä kielletään. Ja äitillä menee ihan jatkuvasti hermot ja sitä ei auta että oon vielä raskaana. Eli päädyn siihen että eka vuosi oli mun kohdalla helpompi. Tosin en tiedä sitten miten olisi ollut jos en olisi saanut niin paljon apua ekan 5kk aikana.. Pojassa ei ollut haasteita, mutta oman jaksamisen kanssa oli.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Todella vaikea kysymys... Siis helppojen vauvojen (kuten mulla on onneksi molemmat ollut) kanssa vauva-aika on helpompaa kuin taaperon kanssa, ruoka kulkee rinnoissa mukana, vauva nukkuu missä vaan ja hereilläkin viihtyy parhaiten paikallaan sylissä, mutta taas taaperoista on enemmän seuraa, tekemisen mielekkyys lisääntyy ja omien hommien tekeminen helpottuu (siis kotityöt...). Omaa aikaa on joo vähemmän, mutta mä pystyn aika paljon taas tekemään sillä aikaa kun nuo leikkii. Esim. nytkin molemmat on pihalla (aidatulla) leikkimässä keskenään (takapihan ovi on auki ja näen molemmat koko ajan..) että mikäs tässä istuskellessa, toisaalta vauvana taas nukkuivat pitkään ulkona..

 

Nuo kaksi ovat taaperoinakin aika helppoja, mitä nyt nukkuu yöt huonosti että on erittäin vaikea sanoa kumpi on vaikeampaa, eka vuosi vai ne seuraavat??

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäisen vuoden aikana ajttelin että onpas tämä vauva-vuosi ihanaa aikaa, mutta heti kun poika täytti vuoden tuntuu että yön yli kaikki yhtäkkiä helpottui tuhatkertaisesti. Nyt olen ehdottomasti sitä mieltä että vauvavuosi oli paljon rankempi kuin tämä toinen. Näin jälkikäteen ajateltuna oli todella rankkaa kaikki yöheräilyt, se vauvan turhautuminen kun haluaa liikkeelle muttei osaa, jatkuva sylissä kantaminen, alkuvaiheen tuntikausien imetysmaratonit, se kuinka kiinni sitä oli vauvassa ja oli vaikea lähteä mihinkään kun pullo kelvannut, soseet ja eri ruokiin totuttelu yms yms, lista jatkuu loputtomiin.. grin.gif On tuo taapero vaan niin paljon helpompi kaikin puolin kun ymmärtää, osaa ilmaista mitä tahtoo, osaa kävellä itse, osaa (ehkä melkein) syödä itse, käy potalla, ja ihan jo se että lapsesta saa niin paljon enemmän iloa kun kanssakäyminen on niin vahvasti molemminpuolista. Toki vaikeita aikoja on välillä, ja lisää tulee varmasti roppakaupalla, mutta silti elämä kokonaisuudessaan helpottuu ajan myötä.

 

Nyt on toinen tuloillaan, ja mä melkein salaa toivon että lapsen voisi saada suoraan vuoden ikäisenä että pääsisi skippaamaan sen vauvavuoden... girl_haha.gif

Edited by Bamselina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä kaipailen esikoisen vauva-ajasta sitä, että saattoi lähteä muiden äitien ja vauvojen kanssa "ulos" vaikka kahville. Voi toki nykyäänkin lähteä, mutta se on sitten sitä, että kun ipana on saanut oman keksinsä nakerrettua, on paras olla itsekin jo lähtövalmiina, koska muuten ei ole kahvilasta enää mitään jäljellä.

 

Unelmoin vaan siitä, että tuo oppisi vaipattomaksi ja voisi jättää vieraille hoitoon tunniksi-pariksi. Tai jos saisi jopa kerhopaikan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eka vuosi ja tämä kolmas on pahimpia. Tuossa välissä oli tosi helppoa :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä vauvavuosi oli ehdottomasti haastavampi mitä tämä taaperoaika. Tyttö oli vauvana aika vaativa eli ei mikään perustyytyväinen tapaus vaan kova huutamaan. Jotenkin sen jälkeen nuo uhmaraivarit ei tunnu niin pahoilta vaikka välillä järki niiden kanssa lähteekin. Ja muutenkin tykkään tästä taaperovaiheesta niin paljon enemmän kun saa seurata tytön persoonan kehittymistä ja muutenkin meillä on nykyään vaan niin mukavaa :) Ja tytön kanssa pystyy nykyään tekemään kaikenlaista. Vauva-aikana ei voitu oikeen tehdä mitään kun tyttö vaan huusi. Ja puheen kehityksen seuraaminen on minusta jotenkin aivan ihanaa! Ja onhan se helpottanut meidän arkea muutenkin kovasti että tyttö on oppinut puhumaan kun osaa tosiaan kertoa jos pelottaa, on nälkä, väsyttää jne. Ei tarvitse aina enää arpoa että mikähän mättää.

Edited by Tiuhti78

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ainakin suurimmaksi osaksi siis vauvavuosi on ollut se rankempi...jes, tätä mä tietysti toivoinkingirl_smile.gifKiitos vastauksista!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin koin että tuolla nuorimmalla eka vuosi oli ainakin 2 kertaa rankempi kuin tämä kulunut toinen vuosi (jäljellä enää n. 3 kk tokasta vuodesta), oli erittäin itkuinen, haastava, rasittava vauva joka imi mehut äidistään moneen kertaan ja nukkui (ja nukkuu välillä vieläkin) erittäin huonosti josta johtuen univelka ja itkuisuus itselläni kohosivat sfääreihin.

Toisella ikävuodella ei uhmakaan tunnu missään kun siitä mulla oli jo entuudestaan kokemusta esikoisesta, ei siis tullut yllätyksenä vaan oli jo kunnon armada kikkoja hihassa uhmaa varten. Oikeastaan sitä ei ole edes miettinyt kun tietyt mallit olen jo oppinut niin toka vuosi on tällä neidillä mennyt niin helposti. Neiti on omatoiminen, tottelee helppoja kehoituksia, innostuu helposti ja ihastuttaa huomiokyvyllään ja mukanaelämisellään. Kykenee jo leikkiin ja omaa huumorintajua. Ja voi miten kiinnostunut oppimaan kaikkea! Mikä pieni apulainen tuommoinen alta 2-vuotiaskin jo on, auttaa jo ihan oikeasti kun vaan oikealla tavalla saa motivoitua ja kehuu suorituksen jälkeen... ja neiti loistaa kun saa kehuja.

 

Esikoinen oli aikoinaan aika helppo vauvavuotenaan mutta silloin sitä ei osannut niin paljon arvostaa kun ei ollut vielä kokemusta. Silloin ero vauvavuoteen ja toiseen ikävuoteen ei ollut yhtä selkeä kuin nyt mutta muistan että silloinkin tuntui helpommalta kun lapsi kasvoi... :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä vastaisin, että 1-2 -vuotiaana oli helpoin, reilun 2 vuoden iässä on muuttunut raskaimmaksi ja vauvavuosi oli siltä ja väliltä, vaikka mä luulin tekeväni kuolemaa monta kertaa, kun esikoinen oli alle 3kk. Tokan kanssa pikkuvauva-aika on ollut aivan eri helppo kuin ekasta (vaikka vauva ei ole ainakaan helpompi), mutta taitoa on jo, ja ennen kaikkea uhmiksen rinnalla vauva on aika piece of nakki... Toivottavasti 3+ -iässä alkais jo uhmis väistymään. :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä on helpottanut vuosi vuodelta. Eka vauvavuosi oli selkeästi rankin. Meillä oli mielestäni aika helppo vauva, joka jopa nukkui kohtalaisen hyvin. Lapsi on muuttunut vuosi vuodelta hauskemmaksi ja ihanaksi persoonaksi. Toki uhmaa on, mutta onneksi vaan kausittain. 3-vuotiaan kanssa voi jo oikeasti neuvotellakin asioista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä itse asiassa vauva aika oli helpointa. Joo olihan siinä hurjan paljon opettelua ja yöt oli rankkoja 6kk-1v2kk, mutta kyllä se oli helpompaa elämää kuin tämä nyt tän hetkinen uhmaaminen ja rajojen etsiminen. Oli ihanan helppoa ja nopeaa pukea vauva ja lähteä vaikka millä kiireellä asioille taikka ystävän luokse kahville. Nyt jo pelkkä lähtö kestää pari tuntia kun poika pistää vastaan minkä kerkeää ja äidillä menee hermot siihen venkoomiseen ja kiemurteluun. Nyt vielä kun tahto tehdä itse on suuri, mutta taito tehdä itse on aika olematonta niin menee lapsellakin hermot välillä jo pelkkään syömiseen.

 

Oi sitä aikaa kun omaa aikaa oli ja vauva oli paikoillaan ja yleensä vielä hiljaa :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä tyttö 2v3kk ja toinen vajaat 8kk.

Silloin kun esikoisen vauvavuosi oli ohi niin ajattelin että homma helpottui hirveästi! Toinen oppi kävelemään, viihdyttämään itseään leikeillä, pukeminen ja syöminen helpottui ym lapsen hoitaminen. 1-2 v on kuitenkin ollut musta melkosen rasittavaa aikaa kun taaksepäin miettii. Paljon mitään ei täällä toteltu, joka paikka tutkittiin ja kaikki laitettiin suuhun eli hirveä huoli (siis ettei tukehdu mihinkään/tipu tms) ja vahtiminen päällä koko ajan.

 

Nyt yli 2v on taas uudet meiningit päällä. Päiväuni- ja yöunirytmi hakee ihan paikkaansa ja unien kanssa täällä taistellaan kovastikin, se on tooosi rasittavaa. Uhmaikää ei vielä ainakaan pahemmin ole näkynyt; tottakai tuo huutaa ja heittäytyy maahan kun kaikki ei mene mielen mukaan mutta musta olis kyllä outoa jos ei harmittais kun asiat ei mee niinkuin tykkäis. Hoitaminen on helpottunut hirveästi kun ei tarvi huolia että tukehtuu (meillä tuo oli siis tosi kova tunkemaan kaikkea suuhun, siskonsa ei oo yhtään niin kova!), osaa ite pukea ja riisua jonkin verran, osaa ilmottaa hädästä ja käydä potalla. Ihaninta musta on ollut puheen kova kehitys, ihan mahtavaa kuulla mitä toinen miettii, miten mielikuvitus kehittyy ja tulee ihania omia leikkejä :girl_in_love: Aamuisin tuo herää ja nousee jatkosängystään ja alkaa ihan omatoimisesti leikkiä, välillä tulee könyämään tai pötköttelemään mun viereen jos en ole noussut vielä. Myös tunnetilat helpompi ilmaista ja nälät, väsymykset, janot sun muut.

 

Tästä toisesta ipanasta musta on tuntunut että puolen vuoden jälkeen kun monista talven flunssakierteistä päästiin, saatiin ekat pari vaivaavaa hammasta tehtyä ja opittiin ryömimään niin tuosta on tullut ihan uskomattoman helppo ja ihana :girl_in_love: Ekat puoli vuotta siis toista vaan kannettiin sylissä ja kantoliinassa, lattialla viihtyi 0 sekuntia-2 minuttia yleensä :girl_crazy: Nyt toinen jaksaa tutkia kotia ja leluja ja kaikkea ryömimällä joka puolelle, välillä pitää oikein napata toinen syliin kun vaan viihtyisi siellä omissa touhuissaan.

 

Joka iässä tosiaan puolensa ja tämänhetkinen aika tuntuu aivan ihanalle! Kun saatas vielä esikoisen unirytmit kuntoon.... Ne onkin tässä perheessä väsyttävin ja rankin homma tällä hetkellä.

Edited by Lilia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eka vuosi on ollut ihan kirkkaasi kamalin. Ja nimenomaan kamala, koska lapsi nukkui huonosti ja itse menen lähes psykoottiseen tilaan jos en saa nukuttua tarpeeksi (ja tarpeeksi on siis 6 tuntia yössä eli aika pieni määrä sekin). Äitiys alkoi tuntua siedettävältä ja sen jälkeen ihanalta vasta kun lapsi oli 1,5-v. ja oma krooninen univaje vähitellen katosi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tyttö on vasta 1v2kk eli vaikea vielä sanoa, mitä edessä odottaa. Sen verran voin kyllä ensimmäisestä vuodesta sanoa, että se oli kohtalaisen helppo mun mielestä. Tyttö on aina nukkunut tosi hyvin, ei sairastellut yhtään, on aina ollut iloinen ja reipas. Vuoden täytettyään on oma tahto voimistunut, kiukunpuuskat lisääntyneet sen myötä, ruokanirsoilua esiintyy myös ja näin ollen mun hermoja koetellaan nyt huomattavasti enemmän. Lisäksi tämä taapero vaatii nyt paljon enemmän puuhaa ja sen keksimisessä täytyy välillä käyttää reilusti mielikuvitusta.

 

Eli voisinpa sanoa, että ei, eka vuosi ei ollut rankin ainakaan meidän tapauksessa. grin.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä vastaisin, että 1-2 -vuotiaana oli helpoin, reilun 2 vuoden iässä on muuttunut raskaimmaksi ja vauvavuosi oli siltä ja väliltä, vaikka mä luulin tekeväni kuolemaa monta kertaa, kun esikoinen oli alle 3kk. Tokan kanssa pikkuvauva-aika on ollut aivan eri helppo kuin ekasta (vaikka vauva ei ole ainakaan helpompi), mutta taitoa on jo, ja ennen kaikkea uhmiksen rinnalla vauva on aika piece of nakki... Toivottavasti 3+ -iässä alkais jo uhmis väistymään. :P

Inkku sen sanoi. :girl_smile:

Vauvavuosi oli raskas huonosti nukuttujen öiden takia, mutta tämä 2+ ikä on raskasta toisella tapaa. Mun mielestä oli tosi helppoa olla 1-vuotiaan vanhempi. Lapsi osasi jo monenlaisia taitoja ja oli pääsääntöisesti suloinen ja iloinen hurmuri. Mä ainakin olin monesti aivan pakahtua onnesta ja ylpeydestä oman 1-vuotiaani kanssa. Nyt kuljetaankin kylillä vähän vähemmän polleana, kun ipana kiljuu, karkailee tai heittäytyy maahan mekastamaan. :girl_wink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now