2-vuotias ei halua syödä itse

[Claudia]

Mä olen sitten se vastarannankiiski. Ei tulisi mieleenkään ottaa kaksivuotiaalta ruokaa pois nenän edestä, jollei syö itse. Noita erilaisia kausia tulee ja menee, pääasia että syö hyvin ja kasvaa. On se sitten syötettynä tai itse. Etenkin, jos perheeseen on syntynyt pikkusisarus, se voi vaikuttaa hetkellisesti taantumiseen syömisissä tai myös uhmaiän eri vaiheet varmasti vaikuttavat. Itselläni on juuri kaksi vuotta täyttänyt poika ja vastaavanlainen taantumuskausi menossa nyt ohi. Syötettiin poikaa tuon taantumakauden aikana ja nyt syö taas pääosin itse. Puurot syötetään edelleen

 

Ehkä kyse on juuri tuosta äidin masennuksesta ja jaksamisesta, kaksivuotiaan "minä ite"/"äiti auttaa"/"minä ite"/"iskä auttaa" on aika rasittavaa ja lisäksi vauvan kanssa valvominen yms. ei ainakaan helpota tilannetta! Kiva kuitenkin, että on anoppi joka välittää ja osaa ehkä tarjota apuaan

Edited February 2, 2012 by Claudia

[Bambi]

Meillä on myös hoikka pieni poika, jonka kyllä syötän jos hän itse ei suostu. Painoa/kasvua on tarkkailtu koko hänen elämänsä ajan. Yleensä hän ehkä puolet syö itse, sitten loppuu kiinnostus/keskittyminen ja minä syötän loput. En koe tässä mitään suurta ongelmaa, eiköhän tuo kouluikään mennessä syö itse kaiken.

 

Ai niin, yhtenä päivänä yritettiin sitä että otettiin lautanen pois kun ei itse enää syönyt. Illalla oli aivan nuutunut, surkea ja nälissään. Minusta oli liian iso vastuu ainakin tälle meidän yksilölle.

[Chimelli]

Jos on juuri syntynyt pikkusisarus, niin se kyllä muuttaa asiaa mielestäni sen verran, että taantumiskausi on ihan ymmärrettävää. Synnytyksen jälkeinen masennus varmaan myös vaikuttaa, pikkusisaruksen syntymän ja äidin masentumisen myötä lapsi ei saa riittävästi huomiota, ja sen takia haluaisi huomiota mm. syöttämisen muodossa. Minusta tässä ei ole välttämättä oleellista se, syöttääkö lasta vai ei, vaan se, että muuten antaisi lapselle riittävästi huomiota. Siinä voisi tietysti isovanhemmatkin olla sijaisena, jos ei lapsen äiti jaksa lasta tarpeeksi huomioida (vaikka ei tietysti isovanhempi voi äitiä korvata).

 

Kaksivuotiaan syöttämisvaatimus vaan minusta kuulostaa uhmaikäisen yritykseltä pompottaa vanhempiaan, enkä näe syytä suostua lapsen pompoteltavaksi, jos se osaa aivan hyvin syödä itsekin. Kyllä joskus harvoin itsekin syötän, jos on kiire ja välttämätöntä saada syötyä (esim. ollaan menossa synttäreille, joissa saa herkkuja enkä halua että lapsi täyttää mahansa herkuilla) ja lapsi ei keskity syömiseen, tai jos lapsi meinaa jättää ärsyttävät kaksi haarukallista lautaselle (tai no itse asiassa syötän viimeiset lusikalliset/haarukalliset useinkin, koska lapsi ei osaa kaapia kunnolla). Mutta jo meidän yksivuotias kykenisi helposti syömään kaiken tarvitsemansa ruoan itse (häntä toki syötän useamminkin sotkun välttämiseksi tai ruokailun nopeuttamiseksi), joten en kyllä näe, että kaksivuotias oikeasti tarvitsisi apua syömisessä.

 

Tiedän kyllä, että on lapsia, joita ei jostain syystä kiinnosta syöminen sen vertaa että turvaisivat normaalin kasvunsa, mutta siitä kyllä sitten neuvolassa kerrotaan (huolestunut isovanhempi voi tietty kysyä lapsen äidiltä, mitä lapsen laihuudesta on neuvolassa sanottu, että onko tarpeen saada syömään enemmän vai onko vain luontaisesti hoikka). Esim. pikkuveljeni oli sellainen, ettei olisi taatusti syönyt mitään jos olisi itse saanut päättää. Täytyi mm. kulkea lusikan kanssa sen perässä ja huomaamatta leikkien lomassa laittaa suuhun että se söisi, ja silti se ei kasvanut, mutta siltä löytyikin sitten pitkän ajan päästä liimakorva (jota ei lääkärit olleet huomanneet) ja putket korvissa ja kitarisojen poisto auttoi, mutta hoikkahan se on edelleen.

[anemone83]

^itsekin koittaisin antaa lapselle muuten hänen tarvitsemaansa huomiota, enkä lähtisi mukaan kiukutteluun ja pelleilyyn ruuan kanssa (tai vaikka vaatteiden pukemisessa). Onneksi mummo on huolissaan lapsen pärjäämisestä, koita tarjota apua lasten kanssa olemiseen ja vaikka kodin siivoamisessa. Vie vaikka esikoinen pihalle, niin saa äiti levätä. Jos äiti kelpuuttaa sinut hoitamaan myös pienempää lasta, niin ota toinen vaunuihin nukkumaan ja isompi pihalle, niin saa äiti omaa aikaa kotona. Tämä tietysti vaatii myös sitä, että mummo pystyy osallistumaan perheen elämään.

 

Muuten tähän syömiseen, että jos motoriikka ei tahdo olla tarpeeksi hyvä syömiseen, niin kannattaa leikeissä koittaa huomioida tämä ja leikittää sellaisia leikkejä, missä käsi-silmäkoordinaatio kehittyy hyvin. Vaatiihan se aikuiselta viitseliäisyyttä siivota niitä sotkuja joka ruokakerta pois pöydätlä, tuolilta ja lattialta, mutta itse uskon, että tekee myös lapselle hyvää joutua itse harjoittelemaan arkipäivän pärjäämisessä vaadittuja toimia. Mutta pitää muistaa sekin, että lapset (ja vanhemmat/perheet) ovat erilaisia, mikä sopii toiselle ei sovi toiselle.

[Guest Vieras]

Kiitos vastauksista, tämä äiti vain ottaa todella huonosti neuvoja vastaan minulta, lähinnä ärsyyntyy jos sanon jotakin, todella vaikea tilalle. Olen myös tarjonnut apuani, mutta harvoin minua pyydetään lasten kanssa olemaan.. siksi koitan pitää hajurakoa ja lähinnä odottelen että minua pyydetään apuun. Koitan nyt vaan luottaa neuvolan asiantuntemukseen, jos he siellä kiinnittäisivät huomiota ainakin tähän syömiseen. Neuvolaa äiti uskoo kuin jumalaa, onneksi.

[Chimelli]

No jos se neuvolaa uskoo, niin tuskin se lapsi nälkään nääntyy.

 

Kysy suoraan voisitko ottaa lapsia tai isompaa lasta ulos tai johonkin, että äiti saisi olla rauhassa. Äitinä voi joskus olla vaikea pyytää apua, on vaikea myöntää, ettei itse pärjää. Jos suoraan ehdotat jotain tekemistä lasten kanssa, siihen on helpompi vastata myöntävästi. Neuvomista kannattaa välttää, jos äiti siitä vain ärsyyntyy, ei siitä silloin taida paljon apua olla ja voi vain huonontaa välejä.

Edited February 3, 2012 by Chimelli

[Guest vieras_]

Chimellin ohje oli mustakin hyvä. Jos haluat auttaa, ehdota suoraan jotain aikaa ja tekemistä lapsien kanssa. Eli esim. voisin lähteä perjantaina klo 14 lasten kanssa ulos ja sitten meille syömään. Ei esim. voin auttaa joskus jos tarvii. Tai on tuollaiset epämääräisetkin joskus kivoja, mutta jos eivät toimi, sitten tuollaista tarkempaa. Äitinä ei välttämättä halua rasittaa mummoa ja miettii sit vaan, että milloinkahan sitä voisi pyytää apua, kuinka suossa pitää olla sitä ennen. Mä en ikinä kehtaa mummoilta suoraan pyytää, että otatko lapsen yökylään, mutta sanon aina, että ota kun haluat. Muutakin hoitoa kehtaa pyytää vain silloin tällöin ja silloin pitää olla selkeä juttu, mitä silloin teen (esim. pitää siivota synttäreitä varten rauhassa kelpaa mutta mua väsyttää haluan kattoa leffan rauhassa ei.).

[Guest Vieras]

No te ette tunne mun minjää, pikkaisen vaikeampi tapaus ja häneen ei normaalitohjeet toimi Kiitos kuitenkin ohjeista lapsen suhteen!

[Kukka-Maari]

Ei meilläkään 2-vuotias syö itse, kuin silloin tällöin. Tarhassa syö lähes kokonaan itse, eikä useimmiten edes anna siellä auttaa, vaikka olisi jotain vaikeammin syötävää. Kyllä mä olen syöttänyt vielä, koska jos ei syö, niin on hirveä kiukuttelemaan (tulee kait minuun ja reagoi rajusti verensokerin laskuun..). En ole ainakaan vielä ottanut stressiä asiasta, pojat on kuulemma laiskempia tekemään asioita itse, tuskin mä enää armeija-ikäistä syötän ;D

[Chimelli]

Tuo nälkäisenä kiukuttelu on muuten totta, meilläkin jos päästää lapsen liian nälkäiseksi, se vain kiljuu että ei halua syödä Silloin kyllä täytyy käyttää mitä tahansa keinoa saadakseen ensimmäiset pari haarukallista menemään. No, yleensä sitä ongelmaa ei ole, kun tuo meidän kaksivuotias pärjää ilman ruokaa pidempään kuin muut meidän perheessä (no miestä lukuunottamatta, miehellä on niin iso maha että pystyy syömään kerralla vaikka koko päivän tarpeiksi).

[Guest mane]

Samantyyliseen tilanteeseen vastauksia jo tulikin, mutta kaipaisin ihan suoria mielipiteitä/kokemuksia/vinkkejä tähän aiheeseen. Neiti melkein 3v syö itse kyllä useimmiten, mutta paljon vähemmän, kuin silloin jos syötetään. Annanko syödä sen verran kuin syö ja lautanen pois vai mitä? Kun ruokaa tuntuis mahtuvan, jos vaan kiinnittää huomion muualle (esim.lukee kirjaa) ja syöttää.

[Piipuska]

Meillä ainokainen, 2-vuotias, myös mieluiten passauttaa syömään. Hoidossa syö itse ja kotonakin kaikki hyvät ja helposti (siististi syötävät) ruoat menee näppärästi itse. Kuitenkin KAIKKI ruoka menee nopeasti ja paljon, kun syöttää ja huomio on kiinnittynyt vähän muualle. Olin pitkään melko ahdistunut tästä "pompottamisesta" ja mietin, että jatkossa vaan jätämme ipanan yksin lautasen kanssa, syökööt, mitä syö.

Itsellä tilannetta selvitti ja helpotti, kun jo aikuisten lasten äiti sanoi, että yksi hänen lapsistaan halusi tulla syötetytyksi yi 3-vuotiaaksi. Tämä selittyi sillä, että lapsi oli tarkka siisteydestä ja halusi syöttämistä, koska siitä ei tullut yhtään sotkua verrattuna itse syömiseen. Meillä tyttö on juurikin HYVIN tarkka siisteydestä ja tämä selittää kyllä täysin tämän "passauttamisen". Muissa asioissa kun omatoimisuutta lyötyy vähän liiaksikin, niin olemme nyt vaan päättäneet, että asiasta ei stressata. Jos syö itse, niin hienoa ja siitä maltillisesti kehutaan, mutta jos ei, niin sitten autetaan. Tai autetaan loppuun, jos syö alkuun osan itse

[Kukka-Maari]

Ei meilläkään 2-vuotias syö itse, kuin silloin tällöin. Tarhassa syö lähes kokonaan itse, eikä useimmiten edes anna siellä auttaa, vaikka olisi jotain vaikeammin syötävää. Kyllä mä olen syöttänyt vielä, koska jos ei syö, niin on hirveä kiukuttelemaan (tulee kait minuun ja reagoi rajusti verensokerin laskuun..). En ole ainakaan vielä ottanut stressiä asiasta, pojat on kuulemma laiskempia tekemään asioita itse, tuskin mä enää armeija-ikäistä syötän ;D

 

Tulin päivittämään omaa tilannetta, eli otettiin nyt syksyllä jo 2,5v pojan kanssa se malli, että jos ei syö itse, ei syö. Kyllähän poika siitä välillä kiukuttelee ja kinuaa, että syötä, mutta nyt on alkanut automaattisesti syödä itse, eikä asiasta tarvi enää tapella. Ruuan syömisestä kyllä tapellaan, mutta siitäkin ollaan otettu linja, että ruokapöydässä ei kiukutella (paiskota ruokailuvälineitä/työnnellä lautasta) vaan syödään ja jos ei, niin pois pöydästä. Ruoka on pöydällä vartin ja jos ei syöminen sinä aikana kiinnosta, ruoka pistetään pois ja tarjoillaan seuraavalla aterialla. (Tätä ei oo tarvinnut tehdä kuin kerran) Ja poika ei siis enää reagoi nälkäisyyteen ihan hirveän kovalla kiukulla..

[Guest AM]

Eri palstoja luettuani voisin vetää yhteen: n 1,5- 2,5 v, temperamenttinen lapsi jonka omat syöntitaidot on kehittyneet varhain on todennäköinen ruokailu-kiukuttelija. Jos on tullut nuorempi sisarus (meidän tapauksessa uusi vauva päiväkotiryhmään) on taantuma/kapina sitäkin todennäköisempi. Liittyy oman tahdon osoittamiseen: omaa suuta ja mitä sinne menee on pikkuisenkin ihmisen mahdollista kontrolloida. Siks herkut usein maistuu :-) Elimelliset viat on asia erikseen mut jos jotain syö ja toisesta päästä tulee laatutavaraa ulos, niin onhan syöminen sit mahdollista ; tahtokysymys siis. Jos jaksaa muuten touhuilla, ei huolta. Pakottamalla ruokailusta tulee vaan pahempaa . Meillä koettiin samaan aikaan pakottavaa halua olla "vauva" - tutti takaisin ja syliin kun oli jo ehtinyt olla "iso poika". Temperamenttisuuteen ainakin meillä yhdistyy kehuilla hallittavuus: kunnon aplodit joka suupalasta niin lapsi pääsee esille positiivisilla teoilla (versus heittämällä jugurtit seinään). Myös hassuttelu kuten ääniefektit kun haukkaa ja 'kokeile osaatko säkin' kannustavat matkimaan.

[Kasma]

Meillä poika (1v9kk) syö pääsääntöisesti itse käyttäen haurkaa ja veistä (tai lusikkaa, jos on sellainen ruoka). Toki välillä ärsyttää, kun ruokaa ei saa haaurkaan tai lusikan pohjasta tipahtaa pöytäliinalle, mutta siihen yleensä auttaa "oho" ja pöydän putsaus. Lapsella on oma pala talouspaperia, jotta saa itse sen putsattua. Joskus väsyneenä tai tosi ärsyyntyneenä vaikeaan ruokaan työntää lautasen meille ja sanoo "kikki" (=kiitos). Silloin me ollaan syötetty.

 

Jos iltaruoka ei maita tai menee kiukutteluksi, niin ollaan pakkosyötetty pari lusikallista öljyä. Sillä pärjää yön yli, eikä herää nälkäänsä. Muuten ollaan vältelty pakottamista tai tuputtamista, koska sillä on tullut vain ruokataisteluita. Yritetään jättää pienet kiukuttelut huomiotta ja pitää meidän aikuisten välinen keskustelu keveänä. Jos ruoka jää syömättä taaperokiukuttelun takia, niin sitten olen tarjonnut jonkin ajan kuluttua (esim. tunti) ylimääräistä välipalaa, kuten omenaa. Yleensä siinä samalla uppoaa sitä syömättä jäänyttä ruokaakin.

 

Uskomme, että poitsu itse tietää paljonko haluaa syödä. Toki harhautuksella voisi mennä enemmänkin, mutta silloin vaarana on, että menettää kyvyn tunnistaa koska maha on täysi. Tällä hetkellä poitsu voi antaa puoliksi syödyn jäätelön (=suuri herkku) isälleen ja sanoa "heihei". Meistä se on hyvä asia.

 

Saa nähdä miten käy kun perheeseen tulee vauva. Todennäköisesti huonosti.

Edited January 27, 2013 by Kasma

[Hibi]

Itse en taas ollenkaan ymmärrä miksi ei saisi vaatia että 2v syö jos on  osannut jo pitkään aiemminkin syödä. Itse otin kyllä aikoinaan ruuan pois jos jätti syömättä. Söi sitten kyllä seuraavalla ruualla tai viimestään seuraavana päivänä. Tiedän kyllä useammankin joka on jäänyt taantumatilanteeseen eikä ole syönyt 3-4 vuotiaanakaan kotona itse vaikka jokikinen syö itse kyllä päiväkodissa.

 

Omissa mielikuvissa esikoisen taantumajutut on olleet nimenomaan valtataistelua. Kun ei anna periksi syömisjutuissa tai siinä että saa iltajuomaa sänkyyn niin ei tarvii tapella sitten isommissakaan. Kyllähän nää taantujat aika usein yrittää venyttää jutut sitten kaikkeen ainakin jos taantuma pikkusisaruksen syntymästä johtuu. Mitä ihmeen järkeä on pukea, syöttää jopa vaipattaa 3-vuotiasta vauvan hoidon ohessa jos senkin ajan vois käyttää ns. laatuaikaan esim. askarteluun esikoisen kanssa.

 

Itse oon sen just niin funtsinut että kun tiukkana oon ollut että syö ja pukee itse ja menee iltasadun jälkeen nukuttamatta unille niin noiden touhujen aikaan ehdin itse hoitaa pienemmän ja nyt kun pienempikin pääosin syö itse niin heidän syömisen aikaan ehdin siivota keittiön ja tehdä usein paljon muutakin. Sit kun ovat syömisensä hoitaneet niin äitikin on vapaa leikkimään!

[Kasma]

Mitä tuo ruuan poisottaminen, jos ei halua syödä oikeastaan tarkoittaa? Meillä poitsu sanoo "heihei" ja lähtee pois, jos ei halua syödä. Tai ei tule edes pöytään.

[Chimelli]

Meillä kyllä pöytään täytyy tulla, mutta ei ole pakko syödä. Useimmiten lähtevät itse pois kun ei kiinnosta, mutta jos oikeasti haluaisivat syöttämistä, niin voisivathan ne jäädä siihen mankumaan, että syötä syötä. Syötän kyllä joskus satunnaisesti, mutta tavaksi en ota.

 

Minulla ei ole tavoitteena, että lapset söisivät mahdollisimman paljon, joten ei se minulle ole mikään ongelma, että syötettynä söisivät varmaan enemmän. Hämäyksen takia syöttämistä käytin tässä kyllä juuri, kun melkein kaksivuotias on jostain saanut päähänsä pelätä herneitä, niin syötin sille sitten salaa herneitä, että se tajuaisi, ettei niissä ole mitään pelättävää. Toisella aterialla mieskin teki samoin, ja sitten kun paljastettiin sille että se on jo syönyt herneitä, niin se vähän epäillen suostui maistamaan 

[Hibi]

Tarkoitin ruuan poisottamisella sitä että en alkanut syöttämään ja vein lautasen pois nenänedestä. Meillä ruokapöydästä ei saa lähteä ilman lupaa, muuten tulis huonoina päivinä juoksurallia tai lapsia ei sais pöytään ollenkaan..

[Kasma]

^ Tossa varmaan näkyy se, että onko lapsia yksi vai kaksi.

 

edit. siis yksin on tylsempää juosta. Jos kaikki muut on pöydässä ja yksin on tylsää, niin se lisää painetta liittyä seuraan.

Edited February 4, 2013 by Kasma