syksyn tyttö

kristillinen kasvatus

217 posts in this topic

^ hyvin sanottu :) Meilläkin kotikotona pääsiäistä ei juhlita tipukoristein (pääsiäismunia syödään koska ollaan koko perhe suklaaholisteja... :lol: ), vaan yleensä silloin syödään paremmin ja muistellaan juurikin niitä pääsiäisen tapahtumia kristityn näkökulmasta :)

 

Meidän perhe (joka siis on helluntailainen) ei oo koskaan käynyt joulukirkossa (syynä ehkä enemmän laiskuus kuin mitkään antipatiat evl.lut.kirkkoa kohtaan :lol: ), mutta appiksilla se taas on perinteenä, ja musta on kyl ollu ihan kiva mennä kirkkoon jouluyönä nyt näinä muutamana jouluna, ku oon miehen mukana mennyt. Ihana tunnelma ja kaikkea :) Jos ensjouluna mennään kirkkoon (kirkolle on kotikotoa n. 5km), niin jätän kyllä lapsen ihan suosiolla kotiin, kun porukat kuitenkin jää nappailemaan suklaata ja nauttimaan joulurauhasta ihan kotona :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Käytiin sitten uhmaamassa kaikkia voimia ja mentiin adventtikirkkoon viiden lapsen kanssa, neljä alle nelivuotiasta. Ja sehän meni kohtuu hyvin. Lapset tietenkin touhusivat mutta olivat hiljaa. Onneks tuossa kirkossa on sivulla ylhäällä parvi missä voi liikkua häiritsemättä koko kirkkoa(kun ei vuoden ikäisiltä voi odottaa, että istuvat nätisti penkissä koko kirkonmenon ajan).

 

Se vaan ärsytti kun ihan lopussa meidän poika P kaatui ja rupesi itkemään joten mentiin portaisiin ja ovi kiinni jotta itku ei kuulu kirkkoon. No sisko oli kolmen vanhimman kanssa jo lähtenyt pois kun eivät enää jaksaneet. No V oli kaatunut sitten ulkona ja halusi tulla äidin luo. No mie sitten vein sitä äidin luo joka oli vielä sisällä. No P ei ilmeisesti enää halunnut sisälle koska alkoi kauhea huuto kun menin lähellekään ovea, joka mun oli pakko aukaista, että V pääsee äitinsä luo. V itki ihan hiljaa kaatumistaan ja sitä, että oli satuttanut polvensa. No heti oli joku mummo sanomassa, että hiljaa kun vaan aukaisin oven V:lle. Juu, no sanoinkin, että ei me tämän kiljukaulan kanssa olla sinne tulossa, autan vaan V:n äidin luo. Tietenkin tosi oletettavaa, että olen menossa sisälle kiljuvan lapsen kanssa kun olin jo lähtenyt heti pois sieltä kun toista alkoi harmittamaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän perheesssä.. minä kuulun vapikseen, tosin en ole nyt käynnyt ikuisuuksiin kun täällä ei ole vapista. Mies tavallaan kuuluu hellareihin ja ollaankin käyty muutamia kertoja paikan hellareilla.

Olis tarkotus ottaa mukaan iltarukoukset, kunhan tyttö kasvaa hieman. On nyt 1v2kk ikäinen. Pyhäkouluun ehkä myöhemmin, 3-vuotiaana? Jos asutaan semmoisessa paikassa että ollaan löydetty oma paikka.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän perhe on helluntalainen ja lapsi kasvaa uskovaisessa kodissa siis. Oman uskoni olen saanut perintönä kotoa ja olen siitä kiitollinen. Vaikka olenkin välillä harhaillut useita vuosia, niin silti usko on ollut jonkinlainen taustavoima ja nyt aikuisena en enää harhaile :D Toivon todella, että lapseni ei tarvitsisi edes lähteä etsimään onneaan muualta kuin Taivaan Isän luota, mutta hän tekee oman valintansa sitten kun on siihen kypsä. Pyhäkoulussa hän käy silloin, kun suostuu menemään (hän tykkää enemmän leikkiä seurakunnan leikkihuoneessa... :D ), iltarukous luetaan yhdessä aina kun muistetaan (joo, tiedän, olen vähän huono..) ja Jeesuksesta puhutaan luonnollisesti, Hän on lapselle kuin näkymätön ystävä.

Myönnän pelkääväni lapsen teini-ikää jo valmiiksi, jos lapsi haluaakin toistaa samat virheet kuin vanhempansa. Virheiltä ne nimittäin nyt jälkikäteen ja uskovaisena ajatellen tuntuu. Mutta... tämäkään kun ei ole loppujen lopuksi minun päätettävissä oleva asia. Ei muuta kuin kättä ristiin ja taivasta kohti huokailemaan "kunpa lapseni saisi pysyä uskossa aina" :tender:

 

 

 

Muoks. joulupukkiasiaan kommentoin vielä; meillä kävi pukki, johon lapsi ei usko, koska hänelle on kerrottu sen olevan satua. Silti joulupukin tulo oli jännittävää ja ihanaa, lapsi otti pukin riemulla vastaa ja loppuillan hän pohti, kuka pukki oikein oli, kun ei naamarin alta näkynyt kasvoja... :)

Edited by Evelynn

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toivottavasti ette pahastu kun ei-uskovana kommentoin, mutta mulla on paljon uskovia sukulaisia, joiden kotona on kyllä voitu ihan hyvin "harrastaa" myös muita kuin kristillisiä tapoja. Lahjojen antaminenkin on osattu musta ihan kivasti selittää niin, että siinä on tarkoitus ilahduttaa toisia - siis painotettu sitä antamista, ei saamista, ja ihan pienetkin otettu mukaan laittamaan lahjoja toisille. Joulupukki käy eikä siinä ole ristiriitaa, koska se katsotaan "saduksi" tai "leikiksi".

 

Siitä, miten selittää lapselle, että jos joulupukki ja tontut on leikkiä, miksei Jeesus ja enkelitkin sitten... Jos aikuisella itsellään on vakaumus, joka kestää tuon kysymyksen ajattelemisen, uskon, että lapsi vaistoaa sen kyllä kun asiaa selitetään ja hyväksyy selityksen. Pieni lapsihan pitää totena sitä mitä omat vanhemmatkin. Nuoret taas törmäävät kyllä vastaaviin kysymyksiin joka tapauksessa, heitä ei siitä voi joulupukkia välttelemällä estää. (Jos taas vanhemman oma usko ei kestä ko. kysymyksen ajattelemista, se on asia erikseen eikä varmaan kuulu tälle palstalle.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun jouluun on aina kuulunut joulupukki vaikka olenkin vanhempieni ainoa lapsi ja siten perheessä nuorin viime vuosiin asti. Joulupukki kävi siis meillä silloin kun olin lapsi ja käy nyt kun on oma poika. En mä ole kokenut siinä lapsenakaan mitään ristiriitaa enkä ole kyseenalaistanut Jumalan olemassaoloa vaikka pukki osoittautuikin saduksi. Itse uskoin joulupukkiin ja mulle on tärkeää että poika saa itse joskus (toivottavasti monen vuoden päästä) hoksata että joulupukki onkin satuolento. Siihen asti saa luvan kaikki läheiset leikkiä samaa leikkiä eli meillä lahjat tulee todellakin pukilta :)

Kyllä me silti joulun sanomaakin yritetään tuoda esille. Poika on tietty aika pieni vielä, mutta ensi vuonna jo paremmin ymmärtää. Tänä vuonna kovasti ihmetteli kirkossa seimeä kun sitä varta vasten käytiin katsomassa. Kauneimmissa joululauluissa hän viihtyi 4 laulun verran. Jouluaaton hartaudessa valitettavasti ei jaksanut odottaa tilaisuuden alkamiseen asti (oltiin kirkossa 30min ennen) joten äitini meni pojan kanssa sitten autoon.

 

Muoks. hauska kirjoitusvirhe :grin:

Edited by Noella

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten en ole ennen tänne kirjoittanut?!

 

No mutta..täällä yksi kristitty perhe. Miehen kanssa olemme molemmat luterilaisia ja saaneet "perisuomalaisen" luterilaisen kasvatuksen, eli ts. kirkossa käyty 2 kertaa vuodessa koko lapsuus- ja nuoruusajan. Vaikka uskosta, Jumalasta tai mistään uskontoon liittyvästä ei meillä kotona paljoa puhuttu, ja vaikka koko lapsuus- ja nuoruusaika oli täynnä vaikeuksia ja murhetta, oli uskoni Jumalaan koko ajan minulla kantavana voimana. Vuosien varrella USA:ssa asuessani se vahvistui entisestään.

 

Meillä on 3 lasta (-07, -09 & -11) ja heidän kanssaan käymme perhekirkoissa sekä pyhäkoulussa. Pyhäkoulu on ev.lut kirkon sekä Rauhanyhdistyksen yhteinen ja siellä saa koko perhe olla paikalla kun kirkon "normipyhäkoulu" on 4-vuotiaasta alkaen. On siis ihanaa kun pyhäkouluun pääsee heti vauvasta alkaen. Kerran viikossa käyn lasten kanssa kirkon perhekerhossa ja esikoinen käy kirkon päiväkerhossa 2 kertaa viikossa. Eli kiirettä pitää! :D

 

Meillä luetaan Lasten Raamattua yleensä iltalukemisena ja luetaan iltarukous. Kovasti vanhimmat tytöt tykkäävät myös lasten virsien laulamisesta mikä on ihanaa, itsekin lauleskelin aina virsiä pienenä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kävin lueskelemassa viimeisimmät kuulumiset ja nostelen tätä. :)

 

Tampereen ev.lut seurakunnissa on käynnistynyt semmonen Pienelle parasta "kampanja", Facebookissa on ainakin oma sivu tästä asista, käykää katsomassa. Sekä musta ihan huippukiva idea on sellanen Aamukaste tapahtuma, jossa Hääyön tapaan, kastetaan useampi lapsi kerralla ja srk tarjoaa kakkukahvit eli ristiäiset pienellä vaivalla. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan vaan pakko sanoa kun on pieni lapsi vaan niin hellyttävän näköinen kun laittaa kädet ristiin kun äiti sanoo, että rukoillaan iltarukous :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me löydettiin sama kanssa halvalla, Yksi oli jo kotona ja se meni vanhemmalle siskolle ja nyt sitten saatiin nuoremman siskon kanssa kummatkin omat. Vielä meillä odotellaan, että toinen jaksaa lukea kirjaa, mutta kohta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli eilen pojan kevätjuhlat hoidossa ja siellä laulettiin jo joutui armas aika..., oli kyllä ihanaa, nykyään kun kuulee liian usein, että on jo pannassa koska on liian kristillinen laulu. Tulee kyllä kivat muistot tuosta laulusta muutenkin kun meillä oli häissä se, muistaakseni neljäs ja kuudes säkeistö.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli häissä suvivirren sävelellä virsi 822 Se tuntee onnen syvän, siinä oli niin ihanat sanat ja kun oli tuttu sävel nii kaikki pääsi mukaan :)

 

Tämmönen, pakko oli kopsata ku tuli niin muistoja mieleen :wub:

 

1. Se tuntee onnen syvän

ja riemun sydämen,

ken puolison saa hyvän,

niin rakkaan, läheisen.

Soi kiitos Jumalalle

lahjasta elämän!

Ja kiitos rakkaimmalle,

on suuri aarre hän.

 

2. Ja toisen hyvää aina

myös auta etsimään.

Sanasi neuvot paina

syvälle sisimpään.

Parhaaksi toisiemme

me työtä teemme näin,

ja vaiheet vuosiemme

kääntyvät parhain päin.

 

3. Maan, meren, taivaan Luoja,

Jumala ihmisten.

Nyt ole meille suoja,

antaja rakkauden.

Kun matka jatkuu tästä,

niin kulje kanssamme.

Me koko elämästä

kiitosta laulamme.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Meillä oli tuo sama! Melkein itku tuli ku luki taas sanat pitkästä aikaa :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidänkin pojan päiväkodin kevätjuhlassa laulettiin Suvivirsi, ihan positiivinen yllätys,,kun joulujuhlassa ei puhuttu tai laulettu muista kuin tontuista ja pipareista. :)

 

Ollaan aina välillä käyty kirkossa ym. ja nykyään poika usein puhuu että oltiin kirkossa ja oli kivaa ja usein kun kysyn haluaako mennä, vastaa myöntävästi! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suvivirsi on ihana! Kurjaa kun monissa kouluissa ja tarhoissa se tosiaan on pannassa "liian kristillisyyden" vuoksi. Tottahan on että se virsikirjasta löytyy mutta mitä sitten!?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Osaiskohan täällä joku auttaa kun en muista nimeä niin ei löydy googlella. Eli tänään oli radiodeissä mainos jostain suvi juhlista/kesäseuroista, jonkun järjestön kesäjuhlista kumminkin, Hämeenlinnassa parin viikon päästä. Olisi kiva katsella mitä on ohjelmassa, jos sitä vaikka ehtisi joku päivä siellä käydä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä, juuri tuo. Kiitos Keijis. Kun muisti vain tuon suvipäivä nimen niin tarjosi google vaihtoehtona vain lestadiolaisten suviseuroja, liian kaukana mulle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vauva olisi kovasti toiveissa mikäli Jumala meitä lapsella siunaa.. eli kristilisten arvojen mukaan aiomme lapsemme myös kasvattaa. Itse olen helluntaiseurakunnan jäsen ja mieheni

on herätysliiketaustaisesta perheestä (tosin hän kuuluu evlut seurakuntaan). Oma taustani on myös evlut kirkossa ja oikeastaan siellä kävin nämä kaikki ns. "tapakristityn" virstan pylväät

kasteen, rippikoulun ja vihkimisen (joka kyllä kohdallani ei enää ollut mikään tapa vaan oikeasti suuri hengellinen merkitys, koska jo siinä vaiheessa olin jonkin tasoisesti uskossa). Olen osallistunut

myös evlut päiväkerhoon ym, mutta usko jäi jotenkin kuolleeksi tuolla evlut puolella. Löysin oman paikkani ja Jeesuksen ja hänen pelastustyönsä ja oikeastaan koko evankeliumin helluntaiseurakunnan

parista. Jotenkin tuntui että vihdoin näin sen mikä on totta, usko tuli niin eläväksi...

 

Iltarukous on asia jonka olen lapsena oppinut niinkuin hirmu moni muukin ja tuntuu että se on monille ollut uskon siemen, mikä myöhemmin saa kasvaa ja kantaa hedelmää. On tosi tärkeää opettaa lapsemme

rukoilemaan, lukemaan Raamattua, kokemaan seurakuntayhteys jne. Haluan opettaa lapsilleni että heillä on taivaallinen Isä joka rakastaa ja ei koskaan hylkää tai käännä selkäänsä, jopa silloin kun tehdään pahoja asioita ja syntiä hän on meidän vierellä. Usko on minulle niin tärkeää ettei sitä osaa kuvailla, kun turvaa kaikkivoipaan Jumalaan kuka tai mikä voi olla meitä vastaan. Tuntuu lohdulliselta että voin opettaa näitä asioita omille lapsilleni. Tietysti he tekevät lopulta omat ratkaisunsa, mutta ainakin voin opettaa ja ohjata heitä siihen suuntaan minkä katson olevan oikein.

 

Olisi ihan luonnotonta että me kristittyinä vanhempina emme kasvattaisi lasta uskomme mukaan. Aivan vapaasti saa kuka tahansa kritisoida, mutta kyllä ne arvot siirtyy samalla tavalla muiden uskontojen edustajilta ja ateisti vanhemmiltakin. Arvotyhjiössä ei voi ketään kasvattaa. Kristittyä tai mitä tahansa uskonnollista kasvatusta paheksutaan, mutta minusta kristinusko on turvallinen kasvupohja lapselle.

 

Olen tosin vähän outolintu koska esim. joulua en tahdo itse viettää (ainakaan mikäli siihen liittyy esim. tonttuja, joulupukki, kuusi tms.) syistä joita en nyt tarkemmin lähde erittelemään, pääsiäistä varmaankin vietämme (vaikka Jeesus onkin ylösnoussut joka päivä ja pääsiäinen pitäisi olla siis jokainen päivä ;)) ja haluan käydä aktiivisesti seurakunnassa antaa lapselle hyvät eväät turvalliseen kasvuun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tällainen otsikko pisti etusivulla silmään, kun oli viimeisenä kommentoitu. En ole tänne perhe-elämän puolelle kurkannutkaan aiemmin. Lukaisin koko ketjun pikaisesti läpi. Hauskaa, miten paljon tuttuja täältä löytyi! :)

 

Haluan siis liittyä keskusteluun, vaikken kasvattamisesta mitään tiedäkään. Pian saan toivottavasti siihenkin mahdollisuuden.

Olen itse kristillisestä perheestä ja olen saanut sen mukaisen kasvatuksen. Olen kulkenut äidin mukana seurakunnassa niin kauan kuin vain muistan ja varmasti paljon aiemminkin. Isosvuosien jälkeen etäännyin kirkosta moneksi moneksi vuodeksi, ja aloin etsiä sisältöä elämääni vasta viime kesänä, kun tyttäremme kuolema vei elämältä pohjan pois. Löysinkin osan itsestäni helluntaiseurakunnasta, jonne eksyin Jumalan johdattamana viime syksynä. Olen siis luterilainen, enkä tuntenut tuolta seurakunnasta ketään. Laulan nykyisin gospel-kuorossa ja vietän paljon aikaa seurakunnasta saamieni ystävien kanssa. Odotan vielä sitä, että saan sydämeeni samanlaisen täyttymyksen kuin heillä, mutta sen aika on sitten, kun se on.

 

Mieheni ei ole uskossa, mutta on myös ystävystynyt uusien ystäviemme kanssa. Hän viihtyy heidän seurassaan, mutta vaivaantuu aina, kun usko tulee puheeksi. Viimeksi eilen olimme yhdessä konsertissa, mutta huomasin kaiken aikaa, että hän oli vaivaantunut ja pyöri katselleen ympärilleen, ettei kukaan tuttu vain näe. Toivoisin kovasti, että voisimme joskus kulkea seurakunnassa yhdessä ja yhdessä ystäviemme kanssa. Mutta senkin näkee, onko sen aika koskaan.

 

Kasvatuksesta en osaa sanoa vielä mitään. Peruskristilliset arvot siirtyvät lapselle varmasti luonnostaan, mutta saa nähdä, miten käy iltarukousten ynnä muiden. Emme ole puhuneet aiheesta vielä mitään.

 

Toivottavasti täällä jatkuisi keskustelu yhtä aktiivisena kuin aiemmin! Olisi mukava jutella. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hanttaleena, anna miehellesi aikaa tottua uuteen. Teillä on ollut muutenkin paljon muutoksia ja isoja asioita elämässä. Eikä ole helppoa siirtyä uskovien piiriin kun valtavirralla on helposti niin negatiiviset käsitykset uskovista. Yritä tukea miestä ja rukoilla hänen puolestaan, Jumala voi muuttaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihanaa Hanttaleena että olet löytänyt uskon taas! :) Olkaa vain rohkeasti mukana seurakunnassa siunausta uskonne tielle, kyllä sinä täytyt vielä Pyhällä Hengellä rakas sisko!

 

Välillä kyllä tuntuu että ihmisillä on niin hirveän kriittiset ajatukset uskovista. Olen miettinyt tätä aihetta aika paljon omalla kohdallani olen nyt noin vuoden ollut uskossa (olen ainoa oman perheeni parista kuka on uskossa) ja tullut siihen tulokseen että minä en jaksa välittää mitä muut ajattelee, olen rohkeasti

sellainen kuin olen ja valitettavasti se on aika hyvä mittari siihen kuka on todella ystäväsi/läheinen ihmisen. Muutamat ihmiset on suhtaunut hyvinkin nuivasti tähän asiaan ja se on kyllä hyvin ikävää :(

 

Mutta jos he eivät hyväksy uskoani en minä mahda sille mitään. Mehän emme uskovina enää olla tästä maailmasta ja siksi tämä maailman meitä vihaa.... Aivan ihanaa kuulla ja lukea kuinka moni ihminen on uskossa ja haluaa myös perheensä kanssa toimia Raamatun arvojen mukaan, kiitos siitä Jumalalle ja ihan niinkuin syksyn tyttö sanoi Jumala voi muuttaa ja niinhän todella tekee! Aamen sille ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hanttaleena, kiva kun löysit tänne keskusteluun! :) Hienoa, että olet löytänyt uusia ystäviä seurakunnasta! Mina myös kaipaisin uskovaisia ystävia, mutta jotenkin olen niin epäsosiaalinen, etten ole oikein uskaltanut lähteä minnekään yksin. Opiskeluaikana kyllä kävin Sleyllä, mutta se jäi kun löysin mieheni. Vaikka missään nimessä en voi miestäni asiasta syyttää! Yhtäkkiä vaan oli niin paljon muuta tekemistä ja seurakunnassa käyminen vasin jäi. :( Nyt olen sitten tottunut elämään hiljaisena uskovaisena ei-uskovaisten kavereideni seurassa ja kotona sitten hoidan uskonelämääni vaikka siinäkin on nyt joku kuiva kausi menossa. :( Onneksi on sentään jokailtainen iltarukoushetki lasten kanssa. :)

 

"Vieras_miumiu_" :llekin tervetuloa! Käy ihmeessä rekisteröitymässä mukaan tänne foorumille niin ei tarvitse vieras-statuksella olla! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now