syksyn tyttö

kristillinen kasvatus

217 posts in this topic

jees kävin rekisteröimässä itseni, tosin nimimerkkini oli jo käytössä joten tällä nyt mennään ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä on taas vähän hiljentynyt jutut... En nyt tiedä miten esittäisin asiani, pääasiassa täällä porukka on kai luterilaista, joten en tiedä mitä mietitte seuraavasta

 

Mutta onkohan ketään uskovaa siskoa kuka käyttäisi jonkinlaista huivia tms

päähinettä vähintään ruokouksen aikana? Siis joka uskoo että 1Kor 11 1-16 pitää edelleen paikkansa? Siis ainakin olen kuullut että ortodoksit pitävät kirkossa huivia tms, mutta entä kukaan muu?

 

En nyt mitään oppikiistaa halua asiasta, minulle on ihan sama jos joku ei koe että tämä ei häntä koske niin voi ignoorata koko viestini... Kaipaisin vaan kohtalotovereita. Jumala on antanut tämän asian sydämelleni ja odottaa siinä kuuliaisuutta, mitä tietysti haluan osoittaa, mutta lievästi on hankalaa mennä esim seurakuntaan huivi tms päähine päässä eritoten ilman miestäni joka ei aktiivisesti harjoita uskoaan... Mitä te ajattelisitte huivia tai jotain päähinettä käyttävästä kristitystä sisaresta? Erityisesti jos hän käyttäisi huivia kokoajan?

 

En tiedä onko tämä väärä foorumi tällaiselle keskustelulle, mutta olen aika yksin tämän asian kanssa...Itse siis koen että haluan käyttää huivia suht kokoajan, en kuvittele että mitenkään ansaitsen tällä mitään pelastusta tai olen yhtään parempi uskova tai haluan olla jotenkin erikoinen. Asiasta löytyy suht paljon opetusta ihan googlaamalla joten en lähde tätä tämän enempää avaamaan.

 

Toivottavasti joku edes tajuaa mitä meinaan... No mutta tämän saa poistaa jos ei kuulu tänne, olisi vaan kiva tietää onko ketään muuta kuin minä kuka näin uskoo :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä ymmärrän kyllä :) Huiviasiahan pitää edelleenkin paikkaansa, ja tämmöisen "fyysisen" (eli kankaisen) huivin käytön korvaa naisilla hiukset! Esim. Petri Paavola kirjoittaa:

 

Jotkut opettavat hiusten olevan huntu, joka on peittona naiselle. Jotkut opettavat, että hiusten päälle tulee laittaa vielä huivi tai huntu. Uskovien leireihin pesiytyy liian usein tällaisia vastakkaisia asetelmia. Ennen ymmärsin, jotta vaimon tulee peittää päänsä huivilla rukoillessaan. Mutta asiaa tarkemmin tutkittuani huomasin, että tämä Raamatun kohta opettaa, että vaimon pitkät hiukset ovat huntu, joka peittää vaimon pään.

 

ja Heaven Heart -blogissakin oli kirjoitettu, tässä on se Raamatunkohtakin:

 

Pitkät hiukset ovat naisen huntu. Jos naisella ei ole pitkiä hiuksia, hänen pitäisi Paavalin kirjeiden mukaan peittää päänsä huivilla. Jos taas naisella on pitkät hiukset =huntu, hänen ei tarvitse pitää huivia hiustensa päällä. Tämähän asia ei ole kulttuurisidonnainen. Paavali nimenomaan mainitsee näin:

 

[ 1. Kor.11: 3. Mutta minä tahdon teidän tietävän, että jokaisen miehen pää on Messias, ja vaimon pää on aviomies, ja Messiaan pää on Jumala. 4. Jokainen mies joka rukoilee tai profetoi pitäen päätä peitettynä [huivilla], häpäisee päänsä. 5. Mutta jokainen vaimo joka [seurakunnan edessä] rukoilee tai profetoi pää peittämättömänä, häpäisee päänsä — sillä se on yksi ja sama kuin jos olisi ajeltu kaljuksi. 6. Jos vaimo nimittäin ei peitä itseään, niin leikkauttakoon hiuksensakin. Mutta jos vaimolle on häpeäksi leikkauttaa hiukset lyhyiksi tai ajattaa kaljuksi, niin peittäköön itsensä [huivilla]. 7. Miehen ei kuitenkaan pidä kokonaan peittää päätään [huivilla], koska hän on Jumalan kuva ja kunnia — mutta vaimo on aviomiehen kunnia. 8. Sillä mies ei ole lähtöisin naisesta, vaan nainen miehestä, 9. eikä miestä luotu naisen kautta, vaan nainen miehen kautta. 10. Tämän vuoksi vaimolla tulee olla valta päänsä yläpuolella, [vierailevien] sanansaattajien takia. 13. Arvioikaa itse keskuudessanne: onko vaimolle soveliasta rukoilla Jumalaa peittämättä itseään [huivilla]? 15. mutta jos naisella on pitkät hiukset, se on hänelle kunniaksi? Pitkät hiukset on nimittäin annettu hänelle hunnuksi. 16. Mutta jos joku tuntuu olevan innokas väittämään vastaan, niin meillä ei ole sellaista tapaa, eikä Jumalan seurakunnilla. ]

 

Mä itse siis pidän hiuksia pitkänä jo tämänkin takia. Ei ehkä se kaikkein tärkein syy, enkä tosiaan teilaa lyhyttukkaisia, mutta pitkillä hiuksilla on itselle tällainen merkitys :) Eli vaikka en kankaista huivia pidäkään, niin huiviasian ymmärrän kyllä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse en ajattele että kyseessä olisi pelkät pitkät hiukset, tai ainakin niistä lähteistä mistä asiaa olen tutkinut niin kreikaksi alkukielellä (en kylläkään osaa kreikkaa, olisi kyllä kiva opetella) kyseessä olisi kaksi eri päänpeitettä toinen sana hiuksille ja toinen hunnulle tms. "Headcoveringille" mutta en yritä mitenkään tuputtaa tätä näkemystä, jokainen kysyköön Jumalalta mikä hänen tahto tässä asiassa on omalla kohdalla. Eikä tässä kyse ole pelastuksesta tms, mutta koen että Jumala on antanut sydämelleni tän asian ja käytän siis huivia (ts pieni päähuivi) päivittäin, oikeastaan kodin ulkopuolella sekä rukouksessa...

 

Minusta itsestä vaan tuntuu niin alastomalta jos päässä ei ole muuta kun hiukset ;) mutta kiva että joku on jollain tavalla samaa mieltä kumminkin... :) Ei huivia kyllä Suomessa ainakaan kovin helppo ole käyttää, asenteet nyt on mitä on...

Kaikkein helpointa olisi olla ilman, mutta rukouksessa Jumala vaan niin selkeästi osoitti tämän minulle. Kuinka monta kertaa sitä on toivonut että jos ei sittenkään tarvitsisi. Paljon kapinoin ja pohdin, mutta lopuksi tuli niin selkeästi se että ei minun tahto vaan Herran tahto tapahtukoon elämässäni. Eihän se ole helppoa mutta näillä mennään... Kiitos että sain jakaa tätä asiaa ja jos joku sisko on samassa tilanteessa niin kertokaa toki!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^huono ottaa kantaa, koska itse en ole kokenut tarvetta huiville rukoillessa. Mutta jos sinä olet niin rukoillessa kokenut, niin suosittelen ehdottomasti huivia käyttämään. En usko, että monikaan esim. kirkossa asiaan kiinnittä edes huomiota, jos en käytä semmoista isoa huivia mitä muissa uskonnoissa käytetään. vaikka ei olekana mikään pelastuskysymys, niin jos se auttaa omaa uskonelämää, niin ei sitä kannata hylätä, rohkeasti vain käyttöön. jos tuntuu vaikealta, niin kannattaa varmaan miettiä minkälaista huivia käyttää ja miten se on päätä peittämässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nii minähän se olen tää huivityyppi busted :D :D ja kiitos rohkaisevista sanoista anemone83 :) Paljon kyllä merkkaa että lähipiirissä tai edes jossain on uskon sisaria ketkä kannustaa toisiaan. Kiitos siis kaunis :)

 

Tuntuu että monesti näiden juttujen kanssa on kovin yksin esim jos perheen sisällä ei ole yhteistä rukousyhteyttä. Ois niin ihanaa jos me voitais joskus yhdessä perheenä miehen ja mahd. lasten kanssa rukoilla. Onko joku näin onnekas teistä?

Entä miten olette muuten kokeneet uskovien yhteyden noin yleensä? Oletteko ystäviä tai läheisiä seurakuntanne muiden jäsenten kanssa? Itsellä onneksi on muutama uskova ystävä jonka kanssa jakaa näitä juttuja ja seurakunnassa eräs luottohenkilö ns. "sielunhoitaja". Haluaisin juuri omille lapsille että heillä olisi oma kotiseurakunta tuttu ja sielä voisi olla sellainen kuin on.

Edited by miumiumi

Share this post


Link to post
Share on other sites

^eipä mitään :D.

 

Mie en ole niin onnekas, että voisin miehen kanssa rukoilla :(, yleensä lasten iltarukouksetkin on mun vastuulla. Muutenkin yhteys seurakuntaan on vähän katkolla. Ennen kävin opiskelijajutuissa, mutta lasten syntymän jälkeen koin olevani niihin liian vanha :D. Äitiysloman aikana oli ihana, kun oli parikin eri paikkaa missä tavattiin viikottain uskovien äitien kanssa, mutta ne tapaamiset on aina päivisin, niiin nyt en pääse niihin mukaan :(. Pitäis taas löytää joku paikka mihin pääsis lasten kanssa hyvin menemään, kun en oikein raaski olla usein lapsistakaan iltaisin erossa kun nyt jo töissä käyn.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heipsan kaikille!

 

Minulla on 6 ja 4 - vuotiaat lapset, jotka ovat oppineet ihanasti rukoilemaan omia asioitaan, pyytävät siunausta kun ovat kipeitä, esikoinen on usein kanssani kirkossa ja meillä on ihan huippu perhekirkko, jossa hän on esim. päässyt avustamaan kolehdin keräämisessä :) Nämä kannustukseksi teille kaikille :) Omalla esimerkillään on kaikkein helpointa opettaa.

 

Rakastan sitä, miten minun pieni rämäpää poikani pyytää : Äiti, tiunaa minua! Laulan lapsille paljon henksubiisejä ja he tanssivat riemuissaan yhen enkelilevyn tahdissa :)

 

En ole vielä murehtinut nuoruusvuosia. Jokaisen on se ratkaisu itse tehtävä, vaikka mitä tekisin, niin en voi kaataa uskoa toisen niskaan. Rukoillaan parasta kaikille lapsukaisillemme! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan aika tapakristittyjä, mutta aion opettaa lapsille ilta- ja muitakin rukouksia sekä virsiä niinkuin mullekin on opetettu. Haluan myös viedä lapsia kirkkoon vähintään juhlapyhinä, muinakin siis kuin jouluna.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkin koen tärkeäksi, että toiveissa oleva lapsemme oppisi jotain niitä hyviä asioita uskosta ja Jumalasta, jotka itselläni ovat olleet elämässä kantavina voimina. (Mies ei ole kiinnostunut uskonasioista.)

 

Omassa elämässäni olen taas kokenut vaikeana sen, että sain itse niin ahdistavan uskonnollisen kasvatuksen omassa perheessäni, että sellaista en halua omalle lapselle.

Meillä oli pakko mennä seurakuntaan monta kertaa viikossa. Valitettavasti muistan omana kokemuksena sen, että kokoontumisissa puhuja ja rukoilijat huusivat ja siellä oli muutenkin lapselle traumaattisen hysteerinen tai välillä vakavan raskas ilmapiiri. (Vapaan suunnan pieni seurakunta - Tiedän, siskot, että onneksi kaikissa ei varsinkaan nykyisin ole sellaista enää.) 

 

Valitettavasti meillä kotona eivät vanhemmat osanneet selittää lapsille sopivasti asioita tai muutenkaan suojata hämmennykseltä tarpeeksi turvallisuutta tarjoamalla.

Pelkäsin monia asioita, joista aikuiset puhuivat, koska en osannut niitä suhteuttaa: maailmanloppuun (eipä sen kevyempää mietittävää lapsen mielelle!) ja kaikenlaisiin uhkiin maailmassa, joista seurakuntalaiset olivat huolissaan.

 

Tykkäsin pyhäkoulusta ja joistain kerhoista, sillä sen vetäjät olivat lapsista oikeasti kiinnostuneita ja koska siellä sai askarrella. Ilmapiiri oli luonnollinen ja kevyt, erilainen kuin aikuisten kokoontumisessa.

 

Pointtina tälle muistelulle on tuoda esille, että kristillisen kasvatuksen pohtiminen omista lähtökohdista voi joskus olla hankalaa huonojen kokemusten takia.

Luulen, että kannatan itse kodin arkeen ja juhlapäiviin liittyvää kristillistä kasvatusta, jota näyttää mukavasti tämänkin palstan perusteella olevan olemassa. Mielestäni hyvä kristillinen kasvatus perustuu aina lapsen ymmärtämiseen ja asioiden tuomiseen hänen tasolleen. Uskon, että uskoa voi nimenomaan elää arjessa, eikä ole "pakko" olla jonkun seurakunnan aktiivijäsen. En usko, että tulen viemään lasta mihinkään seurakuntaan, no, luterilaiseen ehkä. (Asumme ulkomailla, eikä täällä kyllä ole luterilaisia kerhojakaan ym.)

Ihanaa, että nykyään näyttää koteihinkin olevan lasten raamattuja ja kaikenlaisia lasta ymmärtäviä materiaaleja enemmän tarjolla kuin 80-luvulla.

 

Onkohan kenelläkään muilla samanlaisia mietteitä? Huomaan, että moni tällä palstalla kirjoittava on kokenut oman kristillisen kasvatuksen positiivisena, se toki tuntuu minulle rohkaisevalta. :) Kaikkea hyvää!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voisin liittyä ketjuun.

 

Yritämme kasvattaa lapsemme hyviksi lähimmäisiksi. :) Olen tosin hyvin keskeneräinen äiti, ja huonoimmillani ihmisenä ja kristittynä pienten lasteni kanssa.

 

Isovanhemmistani kolme oli vanhoillislestadiolaisia (ja yksi ortodoksi, jonka uskon tilasta en tiedä mitään). Vanhempani kokivat kasvatuksensa ahdistavaksi ja turvautuivat molemmat alkoholiin Jumalan sijaan. Meillä ei ollut kotona lupa puhua uskonnosta tai politiikasta. Perhepäivähoitaja vei minut 4-vuotiaana kerran viikossa seurakunnan kerhoon (tosin itse muistelin sitä pyhäkouluksi, mutten varmaankaan ole ollut sunnuntaisin hoidossa) ja iltarukouksen opin vasta 7-vuotiaana koulukaverini äidiltä. 9-vuotiaana liityin ensimmäiseen kirkkokuorooni ja riparin jälkeen menin kerhonohjaajaksi ja isoseksi (sekä lapsille että ripari-ikäisille), ja soitin/lauloin/tein sovituksia gopelryhmässäkin. Parikymppisenä olin pyhäkoulun apuopettajana. Nyt 30-vuotiaana olen edelleen kirkon kuorossa.

 

4-vuotias esikoiseni menee nyt tutustumaan kirkon lapsikuoroon. Toivottavasti pärjää siellä äännevirheistään ja vilkkaudestaan huolimatta. Itselleni kuoro on elämäntapa, ja hengellinen kuoro-ohjelmisto hyvin tärkeä osa elämää. Poika käy myös satunnaisesti pyhäkoulussa (esimerkiksi Valon messun yhteydessä) 2,5-vuotiaan pikkuveljensä kanssa. Vauvamme 1,5 kk ei ole vielä päässyt kirkkoon, vaikka keskimmäisen pojan kanssa kävin kahdestaan messuissa niin kauan kuin hän viihtyi. Ryömimään opittuaan ei enää suostunut olemaan paikoillaan eikä hiljaa, ja silloin aloitti ison mekkalan urkujen äänestä. Mies yleensä nukuttaa lapset, mutta muistaessani tai ehtiessäni käyn rukoilemassa heidän kanssaan iltarukouksen. Esikoinen osaa rukoilla itsekin: pyytää siunausta nimeltä rakkailleen tai esimerkiksi pyytää Jumalata minulle mielenmalttia silloin, kun olen ohjannut pojan rauhoittumaan (meillä jäähyn sijaan).

 

Hengellistä kotia minulla ei oikein ole. Oma seurakunta ei tarjoa sitä jotain, mitä kaipaisin. Vanhoillislestadiolaisuuteen minulle ei ole asiaa eikä halua (ja sen huomasin vasta nyt 30-vuotiaana). Täysi-ikäiseksi tultuani olin muutaman vuoden aivan hukassa ja tein paljonkin Raamatun opetusten vastaisesti (tokikaan ei tarkoituksenani kapinoida). Olen nyt hyväksymässä menneisyyteni ja tekemässä rauhan itseni kanssa.

 

Mieheni kerran sanoi uskovansa Jumalaan, tulee mukanani kirkkoon (mukisemalla tosin) ja ainakin antaa minun kasvattaa lapsia avoimen uskonnollisesti. Muuta en hänestä osaa sanoa.

Tämän ketjun innoittamana tilasin sen ABC-lehden, aloin eilen lukea lähimmän helluntaiseurakunnan nettisivuja ja etsin aivan liian pitkästä aikaa Raamattuni.

Edited by Kisu3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ei olla miehen kanssa puhuttu uskonnosta kunnolla, luulen, että sen aika on sitten kun joskus toivottavasti olen raskaana.

Mä olen päässyt tutustumaan miehen sydämen uskontoon (ortodoksi) oikeastaan vasta nyt monen vuoden yhdessä olon jälkeen joulukuussa. Kuulutaan molemmat luterilaiseen kirkkoon, mies pitkälti siksi, että ennen häitämme hän sattumalta totesi, ettei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön Suomessa.

Vaikka aikoinaan oli alusta asti selvää myös, että meillä on luterilaiset häät niin se mikä on lapsen uskontokunta on jäänyt vain ajatuksen tasolle. Vaikka se luultavasti on ev.lut niin ortodoksisuus on miehelle iso asia.

 

Minulle yleisesti ottaen uskonnolla (eri asia kuin usko) ei ole merkitystä ja minulle seurakunta yhteisönä on vieras siitä huolimatta, että olen ollut vetämässä viime vuonna seurakunnan järjestämää toimintaa. Mä olen osallistunut aikuisiällä enemmän helluntaiseurakunnan uskonnolliseen toimintaa kuin ev.lut. seurakunnan ja viime vuonna viettänyt enemmän aikaa ortodoksikirkossa kuin ev.lut kirkossa. Ehkä kyse onkin mun kohdalla siitä, että etsin tapaani uskoa vieläkin, kun taas mies ei edes koe tarvitsevansa uskonnollista yhteisöä uskoakseen.

 

Täällä on puhuttu aiemmin huivin käyttämisestä ja mä koen hyvin vääräksi sen, että menisin ortodoksikirkkoon ilman, että peitän pääni enkä oikein tiedä mistä tämä asia oikeasti kumpuaa. En esim. rukoillessa kuitenkaan käytä huivia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi Leleth mä niin ymmärrän sua tossa huiviasiassa!

Olen itse monien mutkien kautta ajautunut luterilaisesta perheestä, helluntaiseurakuntaan ja nyt yhden isomman kriisin kautta tutkimaan ortodoksista kirkkoa ja tuntuu että palaset loksahtelee kaikissa asioissa jopa tossa huivijutussa kohdilleen. Olen vaan niin saamaton ja arka ihminen menemään esim seurakuntaan liturgioihin tms, kun yksin sinne pitäisi mennä ilman miestäni. Rukoilen että saan tulevan pääsiäispaaston aikana otettua itseäni niskasta kiinni ja menemään kirkkoon ja juttelee näistä jutuista papille. Haluan olla varma että ortodoksikirkko on mun paikka, mutta eihän sitä koskaan voi tietää jos sinne ei saa itseään sisälle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tervehdys kaikille! Me ollaan uskova perhe, turvataan elämän eri asioissa ja tilanteissa Jumalaan. Järki ei riitä selittämään kaikkia asioita elämässä, mielestäni usko on luja luottamus siihen mitä ei näy. Usko on itselleni turva kallio, joka ei horju, vaikka elämässä tuleekin välillä myrskyjä. Tottakai tahdon lapsillekin tästä turvaisasta satamasta kertoa, mutta itse tekevät valinnat isompana. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille uskonto on tärkeä asia, ja on osana kasvatuksessa. Laulan usein lapsille hengellisiä lauluja. Käymme seurakunnan perhekerhossa ja myös lapset omissa kerhoissaan. Joulupöydässä luetaan jouluevankeliumi, välillä on myös laitettu lapset lampaiksi tms. ja esitetty jouluevankeliumi. Joulupöydässä aina appiukko vastaa rukouksesta muistaen menneitä ja toivoen parasta tulevaan jne.

 

Meillä ehkä mummu on vähän liiankin höpsähtänyt uskoonsa, vaikka se ei paha asia olekkaan, mutta en mä halua kuulla hänen kuitenkaan puhuvan lapsilleni kadotuksesta ja pelastuksesta, enkä ihmisten varaosista joita Jeesuksella on..

 

Rajansa kaikella. Kirkossa me käymme harvemmin, lähinnä keväällä ja jouluna ja juhlissa.. Ei noiden lasten kanssa viitsi mennä, kun ei ne viihtdy.. Joskus olis kiva mennä miehen kanssa ihan kahdestaan :)

 

Iltarukouksen vois ottaa kysllä iltarituaaleihin mukaan, on aina vain jäänyt :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin ja olemme molemmat saaneet uskonnollisen, kristillisen kasvatuksen.. Minä ev.lut, mies vapaaseurakunnassa, johon kuuluu edelleen. Meidän lapset on kuitenkin kastettu ev.lut seurakunnan jäseniksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on se tilanne, että itse kuulun vapaan suunnan seurakuntaan vai miksi näitä nyt kutsutaankaan :D Mies taas on ateisti. Lapsia ei ole kastettu eikä asioista ole tarvinnut kotona kiistellä.

 

Mulle nämä asiat on tärkeitä ja mm. rukoilen mun lasten ja heidän asioidensa puolesta. Vien lapset noin pari kertaa kuussa pyhäkouluun. Samalla ennen pyhäkoulua lapset istuu aluksi yhdessä mun kanssa ja musta on kiva että oppivat siinäkin monia lauluja ja tulee srk tutuksi. Pyhäkoulut on jaettu iän mukaan pienempiin ryhmiin ja toiminta on sen mukaan suunniteltu. Samalla siinä saa oman ikäisiä (toki muitakin) kavereita ehkä jopa vuosikausiksi/koko elämäksi, kuten itselläkin on seurakunnasta läheisiä kavereita. Lapset myös näkevät, että "meitä on muitakin", vaikka tietävät ettei kaikki ihmiset Jumalaan usko. Myöhemmin aion laittaa lapsia leireillekin, kunhan kasvavat ja sellaisia tulee eteen. Jouluna käydään joulukonserteissa ja mahdollisesti muulloin vastaavissa jutuissa. Itse koen että seurakunnassa on ihanan rauhallinen ja iloinen tunnelma.

 

Meillä mä oon jonkin verran laulanut "uskovaisia lauluja" ja lapsilla on esim. Ellan ja Saran cd:t. Iltarukous rukoillaan, vaikka joskus se jää. Musta on kuitenkin tärkeä asia opettaa lapsetkin rukoilemaan, ja oon siitä heille puhunutkin, että voi vaikka hiljaa ajatuksissaan rukoilla tai ääneen, ja että Jumala kyllä kuulee. Ovat toki kuulleet mun ja monien muiden rukoilevan, ja siinähän sitä mallia on.

 

Jonkin verran lapset joskus kyselevät esim. taivaasta, rukoilusta tai Jumalasta. Koitan vastata parhaani mukaan, mutta joskus asia vaan on niin etten tiedä tai ole varma ja kerron senkin. Muutenkin joskus keskustellaan aiheesta ja oon kertonut syitä miksi itse uskon Jumalaan.

 

Lapset saavat tietenkin itse aikanaan liittyä seurakuntaan jos haluavat ja pidän tärkeänä sitä ettei siihen painosteta vaan se on oma päätös.

 

Eipä tässä tuu kaikkea esiin millä tavoin usko näkyy meidän elämässä, mutta jonkinlaista juttua nyt kuitenkin :)

Edited by Annika

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now