syksyn tyttö

kristillinen kasvatus

217 posts in this topic

Mustakin on kummallista, että srk:n kerhossa ei edes hartaushetkeä ole. onko tämä ekan vauvan kerho kaupungin ja srk:n yhteishomma vai ihan seurakunnan? Jostain luin, että jossain on tämmösiä yhteistyöjuttuja ja sillonhan tietty voi olla, että tulee tämmösiä.

 

Me ollaan srk:n muskarissa ja siellä on alussa ja lopussa hengellinen laulu. :) Musta se on ihan riittävää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Taitaa olla neuvolan kanssa yhteistyössä, mutta silti voisi olla edes rukous alkuun, eihän siihen olisi pakko osallistua. Luulis kumminkin, että ihmiset arvais siellä jotain hengellistä olevan jos on kerta seurakunta mukana. Sinne voi kertoa toiveita ja taidan siitä laittaa, nyt vaan ekalla kerralla odotin missä vaiheessa tulee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heippa, voisin ilmoittautua aktiivisena lukijana. :)

 

Meillä siis tyttö joka täyttää kolme jouluna, ja toista ollaan yritetty saada alulle pitkälti toista vuotta. Ev.lut. perhe ollaan, minä enemmän "hengellinen" kuin mies, mutta sujuvasti tuo käy seurana gospelkonserteissa ja lukee tytölle kristillisiä kirjoja. :wub:

 

Mäkin kaipaisin jotain seurakunnan toimintaa tytön kanssa, ajattelin ensi viikolla (jos pääsen) mennä tutustumaan pyhäkouluun tuossa lähellä, mutta muuten kaikki perhekerhot ym tuppaa olemaan arkipäivisin. Ei ole työssäkäyvällä asiaa niihin. Joku perheraamis tms olisi myös kiva, mutta tuskin täällä sellaista on.

 

Jään ainakin aktiivisesti taustailemaan, kiva kun tällainen ketju on olemassa! :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^:D. Eipä ole itellä ollut paljoa asiaa viime aikoina. Täällä väsyttää niin paljon. Vielä pitäisi 2,5 viikkoa jaksaa töissä enne äippälomaa. Ei oikein omatunto anna hakea saikkuakaan, kun suurin syy sille vois olla laiskuus girl_haha.gif . Tosin alkaa kyllä selkäkin olla istumisesta todella kipeä ja väsymys tosiaan voimakasta.

 

Täällä alkoi nyt syksyllä perheellisten raamis, tosin se on päivisin ja kaukana meistä. Menen silti katsomaan millainen on kunhan loma alkaa. Onhan meillä auto, niin pääsee tuonne Raamikseen. Siellä on kuulemma myös lastenhoitaja, joka katsoo noiden vähän isompien perään. Musta se on loistavaa, kun eipä siinä itse pääse paljoa keskittymään mihinkään jos joutuu katsomaan samalla esikoisen perään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuulin eilen huonon uutisen. Meillä oli täällä vielä viime talvena kerta kuussa pyhäkoulu päiväkodilla, mutta nyt noita (muutenkin vähäisiä) kertoja harvennetaan kun osalta vanhemmista oli tullut negatiivista palautetta tuosta. Toivottavasti nyt olis edes muuteman kerran syksyn/kevään aikana noita pyhäkouluja. Täällä kuitenkin on myös mahdollista sanoa, ettei lapsi saa siellä olla

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toi anemonen poika on kyllä niin suloinen kun se vaan laulelee Jumalasta ja käy leikisti kirkossa ja kyselee, äiti missä Jeesus on?

 

Meillä käytiin nyt ekaa kertaa kirkossa ja kaikki meni hyvin. Iltaisin luetaan iltarukous toisen kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin voisin tähän ketjuun ilmoittautua :girl_smile: Me käydään seurakunnan perhekerhossa ja siellä on joka kerta hiljainen hetki; rukoillaan, lauletaan joku lapsille sopiva virsi ja ohjaaja lukee kohdan lasten Raamatusta. Vaihtelun vuoksi on sitten välillä muuta. Kerrankin ohjaajat esitti nukeilla Nooan arkin tarinan.

 

Meidän seurakunnassa ei tällä hetkellä ole lapsille pyhäkoulua, mutta kuskaan sitten tarvittaessa tossa muutaman vuoden päästä lapsen/lapset vaikka naapurikuntaan. Voidaanpahan samalla käydä vaikka mummulassa.

 

Iltarukous kuuluu meilläkin iltapuuhiin.

Edited by Noella

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin voisin liittyä, vaikka pikkuisen matka masun tälle puolelle onkin vasta alussa :girl_sigh:

 

Ollaan uskova pariskunta, minä helluntailainen, mies luterilainen. Kristityt arvot on jotain sellaista, jotka haluat juurruttaa lapseeni (nehän on ihan yleispäteviä muutenkin!). Lisäksi haluaisin käydä seurakunnan järjestämissä tapahtumissa (kerhoilla, leirellä tai missä vain iästä riippuen), jotta lapsella olisi sitten se hengellinenkin koti. Mulle on tärkeää, että lapsi kokee olevansa rakastettu joka suunnalta, siis myös Isän suunnalta, vaikka tekisi mitä tahansa väärin. Että Taivaan Isälle voi kertoa kaiken eikä tarvi pelätä, ettei tule hyväksytyksi. Turvaa ja tietynlaista vakautta ja varmuutta elämästä, ja luottamusta tulevaan.

 

Pelkään vaan että tuputan liikaa, oon jotenkin tosi hysteerinen sen suhteen että entä jos se ei teininä haluakaan uskoa? Haluaisin tehdä uskosta jotain niin luonnollista, ettei tarvitsisi edes joutua miettimään muita vaihtoehtoja... (vapaamieliset äipät varmaan lynkkaa mut tästä ajatuksesta, sori jos tunnen tietäväni totuuden pelastuksesta ja haluan sitä myös lapselleni :girl_haha: peace!)

 

Parasta on että mun perheeni on uskovainen, ja tiedän saavani tukea kristilliseen kasvatukseen sieltä! Ja kotikotoa löytyy paljon hengellistä matskua, aina lastenkirjoista lastenraamattuun, hengellisiin peleihin yms. :)

 

 

Meillekin muuten tulee tuo abc-lehti, mutta en tiedä miksi! Sitä alkoi tulla sen jälkeen kun menimme naimisiin.... En tiedä lahjoittiko srk sen vai mitä, mutta kiva lehti on ollut! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heippa :)

 

Jostain sivulauseestasi arvelin sun päikkyä lukiessa, että olet kristitty. Mutta sitten en uskaltanut kuitenkaan toivottaa siunausta raskauteen, kun ei sitä ikinä tiedä. Joku vois vetää herneet nenään.. :grin:

 

Tosi kiva idea seurakunnalta tilata tuo lehti nuorille pareile. Ihana kerrassaan! :lipsrsealed:

 

Mulla oli tossa jokin aika sitten semmonen paniikin hetki tämän kasvatuksen kanssa. Mitä jos mä en osaakaan kasvattaa Kuutista "kunnollista ihmistä". Jos siitä tuleekin joku mummojenpotkija huithapeli rasisti punaniska, joka pitää uskonnollisia ihmisiä heikkoina ja harhaanjohdettuina? Mitä jos se ei koekaan omakseen arvoja, jotka on mulle niin tärkeitä. Mut sit mä kelasin, että ei vanhempi voi tehdä muuta kuin opettaa lapselleen ne asiat, joista hän itse saa turvaa ja joihin oma arvopohja lepää. Lapsi tekee ne omat valinnat itse joka tapauksessa. Parhaansa kun yrittää niin sen pitää riittää. Jumala kai sitten auttaa tässä myös.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^eipä sitä tosiaan voi muuta kun kertoa oman näkemyksen ja rukoilla että Jumala hoitaa sen kaiken muun. Ja antaa viisautta tuohon kasvatukseen

 

tervetuloa uusille, siunattua odotusaikaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulin käymään. Olen mä täällä aiemminkin jotain lueskellut, mutta nyt yritän olla reipas ja jättää merkkiäkin.

 

Ennen kuin Ilmari syntyi, mä aattelin, että kristillinen kasvatus kyllä tulee siinä sivussa. Onhan vauvalla isä, joka on kirkkovaltuuston puheenjohtaja (tosin toivottavasti vain tämän kauden loppuun), äiti, joka on ollut kaikenlaisissa töissä seurakunnassa - pääasiassa nuorisotyössä, ja mummi, jonka kanssa katsella kuvia lasten Raamatusta. :girl_smile:

 

Nyt kummiskin tuntuu siltä, että ei se niin helppoa olekaan. Käydään seurakunnan vauvamuskarissa, mutta siellä ei vielä kuudennellakaan kerralla ollut yhtään selkeästi hengellistä laulua, mikä mua kovasti kummastuttaa. Pari kirkkokäyntiä on takana, pari hapuilevaa iltarukouksen yritelmää yhdessä, paljon kiitollisuutta.

Mutta entä sitten kun Ilmari on isompi?

Onko seurakunnan kerhossa kivaa, tuleeko luottavainen mieli?

Osaako äiti vastata kysymyksiin?

 

Toisaalta - ihan samalla tavalla mä pohdin kasvatusta ja äitiyttä yleensä.

Kun vain paras kelpaa, vaatimukset itselle on aika korkealla :girl_haha:

Onneksi tähän kristilliseen kasvatukseen on apuna Yksi, joka kyllä täyttää ne kriteerit :lipsrsealed:

Edited by lina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten multa on mennyt tämmönen ketju ihan ohi? :girl_impossible:

 

 

Me ollaan molemmat uskovaisia (hellareita) ja ollaan molemmat aina oltu sitä mieltä että sen "pitää" näkyä kasvatuksessa ja kotona. Iltarukousta alettiin pojan ollessa ihan vauva ja nyt on jo oppinut "ristimään" kädet. Näyttää kyllä niin söpöltä kun sanon että nyt rukoillaan ja ristitään kädet ja poika taputtaa kädet yhteen ja kietoo sormet vähän miten sattuu.:girl_haha: (yleensä en itse risti, mutta poika pysyy ainakin näin rauhallisena kun pitää kädet ristissä).

 

Mä oon myös miettinyt useamman kerran tuota perhelehteä, mutta ainakaan vielä ei ole tullut tilattua.

 

Meidän srk:ssa pyhäkouluna ikäraja on 2v, mutta on ne aika pieniä vielä sillon. Tällä hetkellä kaikki lapset (vanhimmat päälle 10) on samassa, rymässä joka toinen kerta ja sit ne toiset kerrat on jaettu pienempiin ryhmiin. Tällä hetkellä srk:ssa on tosi paljon n. 1v. joten täys toiminta päällä leikkihuoneessa kun pitää vanhempien olla siellä myös seuraamassa mitä pikku touhukkaat tekee.

 

Olikohan se Keijis joka mietti tuota kellonaikaa? Meillä poika vauvana on nukkunut päikkäreitä vaunuissa jumalanpalveluksen aikana peltorit korvilla. Nykyään meillä on klo 16 kokous, joten yleensä joutuu antamaan ruokaa kesken kokouksen, mutta kun kuitenkin on pojan kanssa leikkimässä niin ei sillä niin väliä. Kesällä oli klo 18 ja sillon annettiin iltapuuro kokouksen jälkeen ja sit nukahti aina autossa kun ajettiin kotiin. Meillä pystyy seuraamaan ja kuuntelemaan kokousta vaikka ei olis salissa kun yläkerrassa, missä on leikki-ja ruokatilat, on lasiseinät että näkee alas ja sit voi laittaa kaiuttimet päälle ylhäällä, joten pystyy myös kuuntelemaan (jos ehtii keskittyä ;) ).

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Mä oon huomannu kans että helluntailaisten piirissä huomioidaan lapsiperheet tosi hyvin seurakunnassa, kun on jonkun verran helluntailaisia kaveriperheitä. Luterilaisilla on tässä kyllä parantamisen varaa. Tosin omassa kotikirkossa asiat on tosi hyvin kun on joka pyhä messun kanssa yhtä aikaa pyhäkoulu (tää on tosin vapaaehtoisten opettajien ansiota), ja siellähän käykin sit lapsia pilvin pimein.

 

Iina sulla on vielä niin pikkuinen vauva että en murehtisi vielä kauheasti. Kyllä ne asiat lähtee sitten sujumaan kun lapsi vähän kasvaa. Minusta alle 2-3-vuotiaan kanssa ei voi edes hengellisistä asioista kauheasti jutella, kun abstraktien asioiden ymmärrystä ei vielä ole. Vauvan kanssa voi varmaan lähinnä rukoilla voimia olla hyvä vanhempi ja tietenkin rukoilla lapsen puolesta. :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos saan pistää lusikkani soppaan, vaikka meidän perheessä kristillisyys ei ole se avain mutta usko Jumalaan on (siksi toivon ettei mua heti heitetä pihalle tästä keskustelusta :)). Mua kiinnostaisi kamalasti että minkälaisia kokemuksia tai tuntemuksia muilla on kasvattaa lapsia Suomen kaltaisessa maassa, missä kaikki on periaatteessa sallittua? Ei tarvitse muuta tehdä kuin avata telkkari ja sieltä näkee vaikka mitä mikä nykyään luokitellaan normaaliksi. Kaikilla täällä on vielä suhteellisen pieniä lapsia, mutta jos esimerkiksi ajatellaan murkun kuohuja, yhden illan suhteita ja ryyppäämistä (mikä on nykyään suurimalle osalle ihmisiä normaalia ja kuuluu ikään), kuinka noita karikoita voisi välttää?

 

Teksti taitaa olla sekavaa mutta toivottavasti pointti on luettavissa :girl_sigh:

Edited by Mariyah

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mulla ei oo mitään viisautta tähän, mutta sama asia muakin vähän huolettaa. Toivon vaan, että jotenkin osaisi kasvattaa oman lapsensa ns. oikein. Niin monet lapset ja nuoret on niin hunningolla eikä millään ole mitään väliä, se kaikki minäkeskeisyys ja se että MINULLA on vaan oikeuksia eikä velvollisuuksia ollenkaan. :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin tuun nyt ilmottautumaan tänne. Me ei olla toistaseks oltu kovin ahkeria kirkossa kävijöitä pojan kanssa, koen kanssa, että tavalliseen ev.lut. aamujumikseen ei lapsen kanssa ole kovin helppo mennä - ollaan silti jokusen kerran oltu. Musta se vaikeus on enimmäkseen tilakysymys: meidän potentiaaliset kirkot on vanhoja ja kaikusia kivikirkkoja, missä ei oo mitään sivuhuoneita tai eteistä, mihin lapsen kans vois välillä tarvittaessa luikahtaa. Me käydään kans sillon tällöin vapaitten suuntien puolella ja ne "kirkot" on jo tiloiltaan usein lapsen kanssa toimivampia. Perhekirkoissa on käyty ja niistä tykkään, vaikka meidän poika nyt ei niin hirveesti vielä jaksa ohjelmaa seurata - mut viihtyy kummasti toisia lapsia seuraillessa. Harmittavan harvoin vain noita perhekirkkoja täällä on. Mä oon ruvennuki nyt pitämään sunnuntaisin pojalle pienen pyhäkouluhetken kotona, lauletaan ja leikitään joku hengellinen laulu, kattellaan jotain pojan raamattuaiheisista kirjoista ja pidetään pieni rukous.

 

 

Mariyah nosti kyllä tosi tärkeän ja vaikean kysymyksen esille! Mä oon miettiny tota aika paljon jo ennen omaa lasta, kun teen töitä nuorten kanssa, mut tietty se nyt oman pojan myötä on muuttunu viel henkilökohtasemmaks. Kun toivoohan sitä koko sydämestään, että oma laps vois välttyä turhaan haavottamasta itseään ja toisia noilla asioilla, jotka tosiaan tuntuu ison osan mielestä nykyään olevan normaalia ja jotain sellasta, mitä kuuluukin tehä.

 

Eipä mullakaan taida mitään fiksua valmista vastausta olla... Pitäs varmaan yrittää joka ikäkaudessa luoda ja säilyttää lapseen hyvä keskusteluyhteys, jutella asioista ja antaa toistaki näkökulmaa - ja varmaan sillä, mitä nuori kodissaan näkee on myös merkitystä. On ainaki mulle itelle ollu. Mä toivoisin myös, että jaksaisin sit murrosikävaiheessa olla tarvittaessa ystäväni termiä lainatakseni) "natsiäiti", joka pitää kiinni säännöistä eikä yritäkään olla nuoren kaveri. Mut on se pelottavaa, että oman lapsen elämässä koko ajan iän myötä lisääntyy sellanen vaikutus, josta tietää, ettei se kaikki ole hyvää ja lasta/nuorta suojelevaa :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tervetuloa Mariyah ja Lilypad! :lipsrsealed:

 

Mä olen myös miettinut samaa asiaa kuin Mariyah. Jotenkin tuntuu, että nuoret ja lapsetkin on ihan hullingolla. Varsinkin täällä pääkaupungissa: vähän yli kymmenvuotiaat lapset polttelee tupakkaa ja varastaa vanhemmiltaan alkoa, vittuilee kanssaihmisille eikä kunnioita ketään tai mitään. Mun mielestä se on ihan hirveää.

 

Tämä on yksi syy, miksi mä haluan muuttaa maalle. Jotenkin tuntuu, että maalla on vielä ns. tavallisia nuoria... Ehkä se on illuusiota, en tiedä. Mutta luulisi, että maalla pystyy pitämään lapset ja nuoret enemmän ruodussa, kun paikallisbussi ei ihan vierestä kulje.

 

Monen mielestä mä olen varmaan aika natsi, jos en halua ostaa lapsille pyssyjä leluiksi (en ikinä ymmärrä miten toisen ihmisen tappaminen voi olla leikkiä enkä sitä suostu ymmärtämään vaikka joku tähän esittää "pojat on poikia"-väitteen) enkä halua antaa heidän pelata väkivaltaisia pelejä lapsena. Mun mielestä pleikkapelit saisi olla aikuisten juttu, lähes kaikki pelit joita olen nähnyt ovat yllättävän välivaltaisia... Myös ns lapsille tarkoitettut pelit.

 

Miten sitä pystyy tässä maailmanmenossa kasvattamaan lapsesta järkevän ja vastuuntuntoisen, muita ihmisiä ja vanhempia kunnioittavan aikuisen??

Share this post


Link to post
Share on other sites

Seurailen tätä ketjua sivusta, kun omat lapset ei ole vielä ajankohtaisia, mutta halusin kommentoida, että Lilypadin oma pyhäkouluhetki kuulostaa ihanalta! Siitä kannattaa pitää kiinni, vaikka "varsinaiseenkin" pyhäkouluun joskus menisi. :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tervetuloa Mariyah ja Lilypad! :lipsrsealed:

 

Mä olen myös miettinut samaa asiaa kuin Mariyah. Jotenkin tuntuu, että nuoret ja lapsetkin on ihan hullingolla. Varsinkin täällä pääkaupungissa: vähän yli kymmenvuotiaat lapset polttelee tupakkaa ja varastaa vanhemmiltaan alkoa, vittuilee kanssaihmisille eikä kunnioita ketään tai mitään. Mun mielestä se on ihan hirveää.

 

Tämä on yksi syy, miksi mä haluan muuttaa maalle. Jotenkin tuntuu, että maalla on vielä ns. tavallisia nuoria... Ehkä se on illuusiota, en tiedä. Mutta luulisi, että maalla pystyy pitämään lapset ja nuoret enemmän ruodussa, kun paikallisbussi ei ihan vierestä kulje.

 

Monen mielestä mä olen varmaan aika natsi, jos en halua ostaa lapsille pyssyjä leluiksi (en ikinä ymmärrä miten toisen ihmisen tappaminen voi olla leikkiä enkä sitä suostu ymmärtämään vaikka joku tähän esittää "pojat on poikia"-väitteen) enkä halua antaa heidän pelata väkivaltaisia pelejä lapsena. Mun mielestä pleikkapelit saisi olla aikuisten juttu, lähes kaikki pelit joita olen nähnyt ovat yllättävän välivaltaisia... Myös ns lapsille tarkoitettut pelit.

 

Miten sitä pystyy tässä maailmanmenossa kasvattamaan lapsesta järkevän ja vastuuntuntoisen, muita ihmisiä ja vanhempia kunnioittavan aikuisen??

 

Mulla on hyvin pitkälle samankaltaisia ajatuksia, vaikka en kristillistä elämänkatsomusta omaakaan. Itse näen työssäni tosi paljon nuoria ja lapsia ja heidän joukossaan on kyllä surullisen paljon sellaisia, joilla on pahoja ongelmia... Yleensähän nämä ongelmat johtuvat vanhemmista (ei ole aikaa lapsille tai on esim. jotain alko-ongelmaa tms. taustalla). Ja oon törmännyt tosi paljon siihen, että mua pidetään ihan omituisena, kun paasaan väkivaltaisten pelien (ja yleensäkin liiallisen pelaamisen) haittavaikutuksista, usein olen törmäyskurssilla lasten vanhempienkin kanssa, kun he vaan selittävät, että kyllä meidän Olli-Petteri saa pelata tätä peliä, vaikka se onkin K-16 ja O-P on vasta kymmenen, mutta kun se on niin näppärä siinä.. No joo. Anteeksi OT. Tulin vain kertomaan, että ihan samanlaisten ajatusten kanssa täällä painitaan, vaikka maailmankatsomus on eri :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Gerda, en uskokaan, että halu kasvattaa lapsestaan yhteiskuntakelpoinen on maailmankatsomuksesta kiinni. Olen ihan samaa mieltä noiden pelien suhteen. Meillä mies pelaa jonkun verran, jotain autopelejä ja muuta ei väkivaltaista, mutta en silti haluis, että meidän poika alkaa liian aikasten pelaamaan yhtään mitään. Sitten vielä kristittynä haluisi varjella lastaan ainakin irtoseksisuhteilta, jotka tuntuvat oleva ihan sallittuja ja hyväksyttyjä monilla muilla(ei tietenkään kaikilla). Onneksi ei tarvitse luottaa tässäkään asiassa kokonaan itseensä kasvattajana vaan voi pyytää Jumalalta apua siihen ja omiin heikkouksiin kasvattajana. Eniten toivon, että lapsi saisi uskovan ystäväpiirin jolloin tiettyihin asioihin ei ehkä tulisi liian paljon painostustakaan. Valitettavasti vaan tuntuu, ettei täältäkään tunne muita uskovia perheitä joilla olis samanikäinen lapsi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyppäänpä itsekin mukaan tähän keskusteluun nyt kun kerrankin näyttää olevan aikaa kun pikkuiset nukahtivat samaan aikaan päiväunille! smile.gif

 

Ei tarvitse muuta tehdä kuin avata telkkari ja sieltä näkee vaikka mitä mikä nykyään luokitellaan normaaliksi. Kaikilla täällä on vielä suhteellisen pieniä lapsia, mutta jos esimerkiksi ajatellaan murkun kuohuja, yhden illan suhteita ja ryyppäämistä (mikä on nykyään suurimalle osalle ihmisiä normaalia ja kuuluu ikään), kuinka noita karikoita voisi välttää?
Minäkin olen miettinyt tuota samaista asiaa. Olen työskennellyt nuorten parissa ja ainakin sen olen huomannut, että monilla "ongelma"nuorilla on todellisuudessa ongelmavanhemmat, joilla vanhemmuus on kadoksissa. Vanhemmat ovat siis joko täysin väliinpitämättömiä tai sitten sellaisia kaverivanhempia, jotka ovat itse henkisesti teinin tasolla (heidän mielestään on ihan "cool", että lapsi polttaa pilveä). Itse toivon, että voisin saada ylläpidettyä hyvän keskustelevan suhteen lapsiini.

 

Mielestäi tärkeää olisi opettaa lapsi / nuori ajattelemaan kriittisesti omilla aivoillaan. Toivoisin, että omat lapseni oppisivat tajuamaan, että ryyppäämisessä / päihteidenkäytössä /tupakoinnissa ei ole mitään hienoa vaan todellisuudessa niitä harrastavat ovat aika säälittäviä kun kuvittelevat tapojensa kanssa "olevan jotain". Ainakin itse muistan lapsena ja nuorena kokeneeni jonkinlaista alemmuuskompleksia ja salaa kadehdin suosittuja oppilaita, jotka pitivät koulussa ääntä viikonlopun sekoiluistaan. Vasta aikuisena tajusin, että nuo viikonlopun sekoilijat olivatkin loppujen lopuksi aika säälittäviä tapauksia.

 

Miten sitä pystyy tässä maailmanmenossa kasvattamaan lapsesta järkevän ja vastuuntuntoisen, muita ihmisiä ja vanhempia kunnioittavan aikuisen??
Mielestäni tässä on tärkeää, että elää lähellä lasta: on tietoinen lapsen maailmasta, kiinnostuksen kohteista ja on myös kiinnostunut niistä, keskustelee lapsen kanssa lasta askarruttavista asioista ja haastaa lasta ajattelemaan itse omilla aivoillaan. Tärkeää on myös osoittaa omalla käyttäytymisellään, että arvoistaa itseään (eli on arvostuksen arvoinen. Minun on välillä vaikea arvostaa omaa äitiäni, koska hän tietyllä omalla epävarmuudellaan viestittänyt, ettei arvosta itse itseään).

 

Toki tärkeää on myös osoittaa arvostavansa lasta, koska se luo hyvän pohjan lapsen itsetunnon kehittymiselle. Hyvä itsetunto sitten taas on hyvä pohja sille, ettei ole toisten lasten johdateltavissa kaiken maailman hölmöilyihin.

 

Huh, huh, se on sitten eri asia miten sitä osaa arjen keskellä väsyneenä toteuttaa tuollaisia hyvän vanhemman ominaisuuksia. girl_sigh.gif

 

Rautalangan tavoin mekin haikailemme maalle muuttoa. Meidän "maa" tulee kuitenkin todennäköisesti sijaitsemaan aika lähellä pääkaupunkiseutua. Maalle muuton myötä haluaisin ensisijaisesti tarjota lapsille virikkeitä, jotka eivät kaupungissa ole mahdollisia kuten majojen rakentamista, luontoa ym. Jotenkin sitä ajattelee, että hyvien virikkeiden puute ajaa lapsen kiinnostumaan todennäköisemmin huonoista virikkeistä.

 

Tuo Lilypadin pyhäkoulu kuulosta kyllä ihanalta. Itseasiassa omassa lapsuudenkodissa harrastettiin samanlaisia pyhäkouluja aina silloin tällöin ja hyvät muistot niistä jäivät! smile.gif

Edited by Mischa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin mielenkiintoinen keskustelu että unohduin lukemaan tätä kunnes esikoinen tuli kiehnään viereen ja kysyi että eikö nyt jo keitetä ruokaa... girl_wink.gif

 

Haluaisin kysyä teiltä joilla lapset jo leikki-ikäisiä, että oletteko miten ja milloin opettaneet lapsianne pyytämään anteeksi jos tulee riitaa ja tappelua?

Mutta nyt täytyy mennä joten omia kokemuksia toisella kertaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Pikku hiljaa opetellaan anteeksipyytämistä 3-vuotiaan kanssa, mutta ei se asia vielä ihan hänelle hahmotu. (En ole koskaan kyllä edes ajatellut tuota kristillisen kasvatuksen näkökulmasta, anteeksipyytäminen kun on ihan sellaisia peruskäytöstapoja mielestäni.) Omaa esimerkkiä yritän viljellä ja pyydän pojaltakin anteeksi aina jos syytä on.

 

Noista teinivaiheen ongelmista ollaan keskusteltu paljon uskovien äiti-ystävieni kanssa. Itse olen saanut kristillisen kasvatuksen ja oli tosi tiukat rajat, ja se johti kyllä erityisesti sisarusteni kohdalla kapinointiin. Minusta liian tiukka meininki ei ehkä ole ratkaisu. Itse haluaisin ainakin että välit lapseen olisivat luottamukselliset, niin että näistä asioista voisi avoimesti keskustella. Tiettyyn rajaan asti rajoja voi asettaa, mutta jossain vaiheessa on myös pakko luottaa nuoren omaan arvostelukykyyn ja toivoa ja rukoilla että lapsuuden usko muuttuu aikuisen uskoksi, ja oikeasti vaikuttaa myös arvovalintoihin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulenpa tännekin kertomaan, että anemonelle syntyi tänä aamuna pieni poikagirl_in_love.gif (tai no siis iso mutta pieni kummiskin). Täällä on täti ihan innoissaan uudesta tulokkaasta. Siinä on taas uusi pienokainen varjeltavaksi ja kasvatettavaksi Jumalan lapseksi tähän maailmaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now