syksyn tyttö

kristillinen kasvatus

217 posts in this topic

Kyselisin teiltä muilta jotka olette kasvattaneet lapsenne kristilliseen uskoon, että mitä te olette tehneet? Siis ihan kun toi meidän pieni on vielä aika pieni mutta haluisin, että kristinusko tulisi luontevana osana hänen elämäänsä jo ihan pienestä pitäen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan kristtyjä ja luonnollsesti lapsi saa kristillisen kasvatuksen. En kuitenkaan ajattele niin, että se kristillisyys olisi mitenkään erillinen osa kasvatusta vaan luonnollinen osa kasvatusta ja tulee esiin jokapäiväisessa arkielämässä lapselle välitettävien arvojen kautta. En kyllä nyt osaa selittää selkeämmin, mutta ehkä tuosta joku ajatuksen saa kiinni. :girl_crazy: Meilläkin vauva on vielä pieni ja mulla luonnollista on ollut laulella vauvalle virsiä yms., ollaan menossa seurakunnan muskariin ja messuihin suunnataan nyt syksyllä. Ehkäpä näillä lapsi voisi saada jotain eväitä jo pienestä pitäen joka kantaisi myös aikuisuuteen asti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, siis en miekään sitä sillain erillisenä ajattele vaan juuri luonnollisena osana. Enemmänkin mietin missä vaiheessa tuollaisen kanssa "voi" alkaa lukemaan iltarukoista yhdessä(vielämeillä ei erikseen käydä nukkumaan yöunille). Seurakunnan kerho meilläkin on syksyllä edessä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

mun mielestä sen yhteisen iltarukouksen voi ottaa vaikka heti. Meillä se on vähän unohtunut, mutta tarkoitus olisi ottaa se osaksi iltarutiineita. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kenelläkään sellaista tilannetta, että puoliso ei ole uskossa? Itse haluaisin ottaa vauvan kanssa jo nyt rutiiniksi iltarukouksen, sillä minun lapsuudessani meillä ei ollut iltarukousta ja se on aina harmittanut minua. Jotenkin ajatus meistä rukoilemassa kahdestaan on kuitenkin tosi outo, kun mies ei tätä tapaa arvosta. Hän ei myöskään haluaisi, että meille hankitaan lasten raamattu, tai että tyttö menee seurakunnan kerhoon. Aion kuitenkin pitää näissä asioissa pääni.

 

Muuten suhdettamme eivät nämä uskonasiat haittaa. Asia on mielestäni niin henkilökohtainen, että minun ei tarvitse miehen kanssa siitä keskustella. Käytännön asiatkin hoituvat, kun hän kuuluu kuitenkin kirkkoon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin on tarkoitus kasvattaa lapsi/lapset kristillisten arvojen pohjalta ja juurikin niin, että se kävisi luonnollisesti arjessa, luonnollisena osana jokapäiväistä elelyä. Esikoinen on vasta tulossa, mutta kasvatusasioista ollaan miehen kanssa keskusteltu jo kauan aikaa ja yhteinen suunta on ollut helppo löytää.

 

Itse olen saanut mielestäni aika tavallisen kristillisen kasvatuksen kotoani, vaikka nyt myöhemmin aikuisempana verraten tuttujen ja kavereiden elämään, on tuntunut, että meillä on kotonani ollut aika vahvastikin kristillinen kasvatus, kun kuuntelee muiden lapsuusmuistoja. Meillä on luettu ihan pienestä pitäen iltarukous, yhdessä äidin ja siskon kanssa ehkä noin 10-vuotiaaksi saakka ja siitä lähtien sitten itse nukkumaan mennessä. Myös isovanhempien luona ollessa on luettu heidän kanssaan rukoukset. Ollaan siskon kanssa osallistuttu ev.lut. seurakunnan päiväkerhoon, tyttökerhoon, leireille, lapsi- ja nuorisokuoroon ja sitä kautta muutamana vuonna suurempiin kesätapahtumiin. Kirkossa käytiin juhlapyhien lisäksi juurikin tuon kuoron esiintymisten kautta aika useinkin. Myöhemmin tuli sitten rippileiri ja sen jälkeen jotakin omalla kohdallani tapahtui, seurakunta alkoi tuntua vieraalta, kun kaikki kaverit, joiden kanssa seurakunnan tilaisuuksissa oli käynyt, eivät enää halunneet lähteä ja heitä kiinnosti muut asiat. Niimpä sitä itsekin vieraantui seurakunnasta ja vasta viime vuosina asiaa on pohtinut enemmän.

 

Meillä mies ei oo saanut niin kristillistä kasvatusta kotoaan kuin minä, mutta on käynyt myös lapsena seurakunnan päiväkerhossa ja iltarukous on hänelläkin kuulunut lapsena ja teini-ikäisenä iltarutiineihin. Meillä mies on kuitenkin aika vapaamielinen ja tavallaan ajattelee asioista niin laajasti, ettei usko juuri niin kuten kristinusko ehkä määritellään. Vaikea selittää, koska mies ei ole uskontovastainen, mutta ei myöskään koe, että pelkkä kristinusko antaa hänelle kaiken. Mies kyllä kuuluu kirkkoon, on osallistunut joihinkin harvoihin uskonnollisiin tilaisuuksiin kanssani, mutta ei ole mitenkään seurakuntaelämässä muuten mukana, kuten en minäkään nykyään ihan jo siksi, että yksin on vaikea lähteä ja kun seurakuntakin on paikkakunnan vaihdon myötä vaihtunut.

 

Lapselle aiotaan opettaa kristilliset arvot ja iltarukous otetaan lapsen kanssa mukaan iltarutiineihin. Lastenvirsiä ja hengellisiä lauluja meillä kyllä muutenkin kuunnellaan ja mieskin niitä laulelee, niin ne tulee mukaan lapsen elämään varmaan aika luonnollisesti. Tarkoituksena olisi laittaa lapsi seurakunnan kerhoon, myöhemmin esim. leireille ja muihinkin juttuihin, miten niitä sitten järjestetäänkin ja miten lasta kiinnostaa olla mukana. Pakottaa ei aiota, koska usko on kuitenkin niin henkilökohtainen asia. Tärkeintä meille on, että lapsella olisi turvallinen olo ja hän kokisi, että saa jostakin muualtakin lohtua ja turvaa kuin vain meiltä vanhemmilta. Ja arvot on se tärkein asia, mitä painotetaan kasvatuksessa.

 

Meillä ei ole uskossa olevia tuttavia tai ystäviä, joilla olisi pieniä lapsia, joten näistä asioista ei tule kenenkään kanssa juteltua. Keillään sukulaisperheilläkään, joilla on pienempiä lapsia, ei käydä esim. seurakunnan kerhoissa, ei lueta iltarukouksia tms. vaan heillä painottuu enempi ne materialistiset jutut kuin hengelliset, niin hieman ehkä kuitenkin tuntuu, että tällaistenkin kasvatuksellisten asioiden ja elämänarvojen kanssa on aika yksin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Emni, senpä sanoit, että näiden asioiden kanssa on aika yksin(mulla sentään siskot kasvattavat omat lapsensa) sillä otinkin asian täällä esiin, josko saisi vertaistukea. Kun helposti tuntuu, että niin monet ovat kristillisyyttä vastaan.

 

Meillä ollaan kumpikin uskossa mutta ei olla seurakunnassa hirveästi mukana, on jäänyt juurikin paikkakunta muutoksien takia. Mulla myös mun perhe on uskossa ja olen saanut kristillisen kasvatuksen, miehen perhe ei ole uskossa ja osa niistä ei edes kuulu kirkkoon. Onneksi mies kumminkin kokee uskon itselleen tärkeänä asiana. Ongelmana omalle kohdalle näkisin jos en saisi lapselleni opettaa tiettyjä arvoja ja elämäntapaa vaikkei mies olisikaan uskossa. Meillä lapsi tulee näkemään myös muita uskontoja koska tuttavapiiriimme kuuluu myös muslimeja ja varmasti lapsi alkaa jossain vaiheessa ihmetellä huiveja sun muita. Itse lapsi saa tehdä aikaa myöten omat valintansa, ketään en aio pakottaa uskomaan mutta onpahan sitten tullut esille myös kristillinen elämä.

 

Toivoisin täällä uudella paikkakunnalla löytäväni lapselle hyvän seurakuntayhteyden ja sitä kautta myös muita lapsia jotka ovat mukana seurakunnassa. Aina on mukavampi jos on muitakin saman ikäisiä uskovia. Samaa kyllä toivon myös mulle ja miehelle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiva kun täällä on muitakin vaukkareita, joille nämä asiat on tärkeitä. :)

 

Me ollaan puhuttu myös, että olisi kiva jos lapsi pääsisi sitten aikanaan kristilliseen kouluun, mutta jää nähtäväksi toteutuuko se. Mekin toivotaan, että poika sitten isompana tykkäisi mennä seurakunnan kerhoihin, leireille jne. Mä olen itseasiassa ajatellut, että ehkä ensi kesänä voisi aloitella leirielämää menemällä äiti-poika-leirille. :)

 

On kuitenkin tosi kiva, että lapsen myötä saa aivan uudenlaisen kontaktin seurakuntaan ja toivottavasti tutustuu muihinkin lapsiperheisiin, jotka ajattelee samalla tavalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täälläkin aiotaan kasvattaa lapset kristillisesti. Tosin ei oo vielä tietoa, miten kauan lasten saamiseen menee. Mut tää on kuitenkin jo nyt meille selvä asia.

 

Me siis aiotaansitten joskus opettaa mm. lapsille iltarukous, pyytämään anteeksi, kunnioittamaan vanhempia (jne. 10 käskyn mukaan), suhtautumaan kunnioittavasti myös luontoon ("Viljele ja varjele"), kotona kuunnellaan hengellistä musiikkia muun musiikin lisäksi, aion myös viedä lapsia pyhäkouluun, kirkkoon ja muihin hengellisiin tilaisuuksiin aina silloin tällöin. Tietenkään lasta ei voi pakottaa kasvamaan uskovaksi aikuiseksi, mutta mielestäni oma kristillinen kasvatukseni on ollut arvokas perintö vanhemmilta. Aikuisena/teini-iässä hän saa itse valita jatkaako samalla tiellä..

 

Kristinusko on paitsi henkisesti iso voimavara elämään, myös kulttuurisesti tärkeä asia säilyttää ja siirtää sukupolvelta toiselle (näin koen asian). Emni kirjoitti hyvin:

 

Tärkeintä meille on, että lapsella olisi turvallinen olo ja hän kokisi, että saa jostakin muualtakin lohtua ja turvaa kuin vain meiltä vanhemmilta. Ja arvot on se tärkein asia, mitä painotetaan kasvatuksessa.

 

Mielestäni tämä maailma voi olla aika pelottava paikka, jos ei esim. luoteta muuhun kuin tieteellisiin faktoihin, joten psykologisestikin usko on mielestäni tärkeä asia kenen tahansa, varsinkin lapsen, elämässä. Mielestäni kristinuskon kirkkaimpia ja hienoimpia asioita on myös suhtautuminen lähimmäiseen - ei itsekäs hetikaikkimullenytmitäväliämuista-ajattelu vaan muut ihmiset huomioiva asenne.

Edited by Elena

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä myös kristitty perhe. Miehen kanssa ollaan uskossa molemmat, joten meille on ollut ihan selvää naimisiin menosta asti että halutaan antaa lapsillemme myös kristillinen kasvatus. Nyt meillä on 8kk ikäinen tyttö. Opiskeluaikana mieheni kanssa kävimme seurakunnan nuorten aikuisten jutuissa, joten meillä on aika paljon kristittyjä tuttavaperheitä, joissa on myös pieniä lapsia; ehkä osittain sen vuoksi nämä jutut tulevat tosi luonnollisesti osaksi arkea.

 

Käymme messussa suunnilleen joka toinen sunnuntai. Ko. kirkossa on järjestetty lapsille saarnan aikana pyhäkoulu, jonne meidänkin tyttö varmaan menee kunhan tuosta vähän kasvaa. Kotona tytön kanssa laulellaan henksulastenlauluja (Taivaan Isä suojan antaa yms), ja nyt kiinteiden aloittamisen jälkeen on luettu ruokarukous ennen ruokaa. Iltarukous tahtoo jäädä, yleensä luemme sen miehen kanssa kahdestaan myöhemmin. Mutta tytön puolesta rukoillaan joka ilta. :girl_smile:Meille oli myös tärkeää, että tyttö sai uskovat kummit, niin että hekin muistavat kummityttöään joskus rukouksin. Nyt äitiysloman aikana olemme käyneet seurakunnan äiti-lapsi-piirissä, ja varmaan myöhemmin tyttö saa osallistua myös kerhoihin ja leireille, jos itse haluaa.

 

Tällaisia juttuja nyt ainakin.:girl_smile: Kasvaessaan tyttömme tietenkin tekee omat ratkaisunsa sen suhteen, mitä ajattelee kristinuskosta ja elämästä muutenkin. Toivoisin kuitenkin, että voimme välittää hänelle sellaisen kuvan, että kristinusko on ihan jees juttu. Ja että uskovaiset ihmiset eivät ole mitenkään "aivopestyjä", vaan - ainakin oman kokemukseni mukaan - punninneet itse ratkaisunsa elämänkatsomuksensa suhteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin vastailen, vaikka tässä perheessä vauva on vasta haaveissa.. lipsrsealed.gif

 

Me ollaan miehen kanssa molemmat uskossa. Mä oon saanut kotoa uskon "perintönä" ja se on mulle tärkein asia maailmassa. Ihan lapsesta saakka saanut kasvaa uskoon ja oon tästä tosi kiitollinen mun vanhemmille. Lastenraamatut, pyhäkoulu, hengellinen musiikki ollu läsnä lapsuudessa vahvasti. Miehellä taas hänen vanhempiensa suhtautuminen ollut uskon asioihin maltillinen - iltarukous on tainnut olla ainoa tällainen näkyvä ele.

 

Ollaan keskustelu miehen kanssa meidän tulevien lasten kasvatuksesta, ja iltarukous ja muut rukoukset lapsen kehityksen mukaan, hengellinen musiikki/lastenmusiikki, erilaiset tapahtumat, srk:n kerhot (niin mammakerhot kuin sitten avoimet yms. kerhot lapsen kasvettua), lastenraamatut ja lapsen kanssa keskustelu Taivaan Iskästä on varmaankin sellaisia keinoja mitä aiotaan käyttää lapsen kristillisen kasvun tukena. Näkisin niin, että omat ja läheisten lausumat rukoukset lapsen puolesta kantavat suurta hedelmää tällä pienokaisen uskon tiellä. Lisäksi haluaisin lapselle ainakin yhdet uskovat kummit, jotka voisivat viedä pienoista tällä uskon matkalla eteenpäin. Sitten haluaisin jonkinlaisen enkelitaulun vauvansängyn yläpuolelle, tai lastenhuoneeseen, se on sellainen konkreettinen väline ja muistutus lapsen suojelusenkelistä. Lapsi tekee sitten kasvaessaan omat ratkaisunsa uskon asioissa, mutta haluan uskoa, että Taivaan Iskä kyllä kuulee äitien rukoukset lastensa puolesta oikein erityisen tarkkaan! girl_in_love.gif

 

Yks mun ystävä on soittanut pienoiselleen (1v.) iltanukutuksen yhteydessä Samuli Edelmannin Virsiä (olikohan kyseessä levy 2? Tais olla ihana sovitus Suvivirrestä heti ekana biisinä), ja ne on ihanan rauhoittavia ja "pehmeitä"! Niin liikuttavia; himmeä valaistus, haukotteleva vauva, Edelmannin laulamat sanat kauniista virsistä.. haluan ottaa meidän vauvan iltarutiineihin myös tällaisen rauhoittavan musiikin soittamisen. Mä luulen, et vauvalle välittyy laulujen sanoma ja levollisuus, vaikkei se kaikkia sanoja ymmärtäisikään - ja toisaalta, mistäs me tiedetään mitä kaikkea vauva jo ymmärtääkään! girl_haha.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kristinusko on paitsi henkisesti iso voimavara elämään, myös kulttuurisesti tärkeä asia säilyttää ja siirtää sukupolvelta toiselle (näin koen asian). Emni kirjoitti hyvin:

 

Mielestäni tämä maailma voi olla aika pelottava paikka, jos ei esim. luoteta muuhun kuin tieteellisiin faktoihin, joten psykologisestikin usko on mielestäni tärkeä asia kenen tahansa, varsinkin lapsen, elämässä. Mielestäni kristinuskon kirkkaimpia ja hienoimpia asioita on myös suhtautuminen lähimmäiseen - ei itsekäs hetikaikkimullenytmitäväliämuista-ajattelu vaan muut ihmiset huomioiva asenne.

 

Mä olen siskot niin samaa mieltä!!!

Mä haluan ehdottomasti kasvattaa lapseni näin. Jotenkin tuo tiedefaktaminäminä -maailma tuntuu hirvittävän kylmältä ja kolkolta paikalta lapselle. Tulee ihan surku!

 

Varmaan käytännössä homma menee niin, että lapsi kastetaan tietenkin, käymme seurakunnan kerhoissa ja pidämme juhlapäivinä oikeat asiat esillä. Emme siis leiki että on joulupukin synttärit, niinkuin yksi tuttavaperhe.... !! Pienenä kävin itse srk:n kuorossa monta vuotta, ja sitä kautta tuli jumalanpalveluselämä tutuksi kun käytiin monesti messussa esilaulamassa. Mun mielestä tämä toimii tosi hyvin ja joten pehmeästi ajattelin srk-kuoroon lasta suostutella. Jos ei laulu maita niin sitten pitää keksiä muuta. Mitä se voisi olla?

 

Iltarukouksesta en ole vielä varma otetaanko sitä käyttöön. Kovasti toivoisin että otetaan!

Pelottaa jo valmiiksi, että mitä sitten kun lapsi menee kouluun. Siellä on varmasti monta kyynisten ns. uskonnottomien lapsia.... Melkein tekisi mieli laittaa lapsi kristilliseen kouluun. Toistaalta niissäkin voi olla ylilyöntejä, kun mä olen kuitenkin tosi liberaali kristitty...

 

Mun mies ei ole uskossa, joten vaikeaa tästä tulee. Mutta tuo kastekysymys on jo keskusteltu ennen kuin tämä nykyinen raskaus alkoi, joten ainakin se onnistuu.

 

Partioliikehän nojaa pitkälti kristillisiin arvoihin, vaikkei niitä varmaankaan enää paljoa käytännön toiminnassa näy. Ehkä jokin hengellisesti painottunut partioryhmä voisi olla myös hyvä harrastus?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Partiohan on ihan hyvä. Kaikki lippukunnat (kai) ei ole ns. seurakunnan alaisuudessa, mutta ne mitkä on niin niiden toimintaan kuuluu kyllä hartaudet ja joissakin jumalanpalveluksissa he ovat mukana.

 

Yksi ystävä vinkkasi yhdestä kristittyjen äitien (myös ei vielä äideille)pienehköstä foorumista. Vinkkaa yv:llä niin voin laittaa osoitteen. :) Mulle tämä oli uusi juttu ja olisin mielelläni liittynyt tähän jo odotusvaiheessa. Nyt vasta tutustun siihen ja hyvältä vaikuttaa.

 

Meidän pikkuinen pääsee parin viikon päästä ekaan messuunsa. :) Me ollaan evlutteja, mutta ei kauheesti käydä perusaamumessuissa vaan vaihtoehtoisissa nuorten aikuisten messuissa. Toivottavasti poju tykkää. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Keijis, mua kiinnostais tuo kans!girl_smile.gif

 

Me ollaan myös uskova perhe. Vaikka mies uskookin, niin hän on tosi vastaan kaikenlaista "tuputtamista" niin kuin tottakai minäkin...mutta hän vaan ottaa monet ihan normaaliin kristilliseen kasvatukseen liittyvät jutut kovin herkästi tuputtamisena ja asia on hänelle muutenkin herkkä. Tietysti on ensiarvoisen tärkeää, että lapsi saa itse valita. Mutta tottakai myös uskovina ihmisinä halutaan välittää niitä arvoja ja myöskin tuoda lapsi seurakunnan yhteyteen -kun se on itsellekin luontevaa! Ja lapsethan kulkee pieninä siellä missä aikuisetkin.

 

Pojan kanssa olen toistaiseksi käynyt ihan satunnaisesti seurakunnan perhekerhossa ja pyhäkouluun ajateltiin tutustuttaa siinä vaiheessa, kun ikää on hitusen enemmän. Yhteinen iltarukous on vielä jäänyt, mutta varmasti sekin jossain vaiheessa tulee kuvioihin. Meille on tulossa ihan pian toinen lapsi, joten kaikki on vähän hässäkkää varmasti vielä pitkään lapsen syntymän jälkeen...mutta sitten kun tässä vähän elämä rauhoittuu, niin ehkä muistan sen iltarukouksenkin paremmin. Lapsen puolesta rukoilen kyllä aina omissa rukouksissani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Pelottaa jo valmiiksi, että mitä sitten kun lapsi menee kouluun. Siellä on varmasti monta kyynisten ns. uskonnottomien lapsia.... Melkein tekisi mieli laittaa lapsi kristilliseen kouluun.

 

Nyt on pakko kysyä, että mikä siinä niin kamalaa on? Itse olen ateisti ja mulla ei ole mitään ongelmaa aikanaan, vaikka lapseni olisikin "uskovaisten" kanssa samassa koulussa. Itse saan viestistäsi kuvan, että ateistien lapset olisivat jotenkin huonompia kuin sinun lapsesi tai huonoa seuraa, jota en ymmärrä alkuunkaan. Eiköhän sitä kaikki mahduta samalle hiekkalaatikolle. Uskonto ei muutenkaan valtion koulussa ole läsnä kuin ehkä uskonto tunneilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse ehkä pelkään sitä ettei ateistit kiusaa meidän lasta. Itse olen uskoni takia joutunut pienen kiusaamisen kohteeksi vaikken mitenkään sinäänsä tuonut edes uskoa eriyisemmin esille. Joen itse käsitin sen tuolta kannalta enkä että joku olisi huononpi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samaa tarkoitin kuin syksyn tyttö.

 

Lisäksi olen ikäväkseni joutunut tapaamaan ateisteja, jotka opettavat lapsilleen uskovien olevan naiveja, typeriä yms ja Raamatun olevan satukirja ja Jumalan satuolento ja olevan verrattavissa joulupukkiin. Sellainen viittaa mun mielestä siihen että, että he ei kunnioita toisten ihmisten elämänkatsomusta. Ymmärrät varmaan, että sellaisten ihmisten seura ei kovasti kiinnosta.

 

Onneksi on myös sivistyneitä ateisteja, jotka opettavat lapsensa kunnioittamaan muitakin elämänkatsomuksia kuin omaansa. Heitä löytyy läheistenkin kaverien joukosta ja tottakai heidän kanssa samalle hiekkikselle mahtuu :)

 

Toki meistä kristityistäkin löytyy idiootteja, jotka eivät opeta lapsiaan kunnioittamaan muita.

 

Mutta palattaisko aiheeseen?

On kiinnostavaa miten tämä aihe nostaa aina karvat pystyyn puolin ja toisin, mutta eihän ruveta tappelemaan? :)

Edited by Rautalanka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Uskonnottomat perheet ovat edelleen vähemmistö, joten eiköhän koulukiusaajistakin suurin osa ole ihan tavallisista tapakristityistä perheistä :) Varmasti myös kristillisissä kouluissa voi törmätä kiusaajiin (vaikka usein pienissä kouluissa asiaan puututaankin herkemmin), eikä lasta voi maailmalta täysin suojella muutenkaan. Erittäin ymmärrettävää tietysti on, että tällaisia asioita pohtii, varsinkin kun on omia kokemuksia kiusaamisesta.

 

(Muoks. Palatkaa vaan aiheeseen :))

Edited by Miinanen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkin jäin miettimään, mikä lapsessani on niin kauheaa, että olisi pelottavaa jos hän olisi samassa koulussa. Toivon todella, että tässäkin keskustelussa muistettaisiin kunnioittaa eri tavoin ajattelevia, sillä tämä keskustelu on kaikkien luettavissa.

 

Kiusaamisen pelko on ymmärrettävää, pelkäänhän itsekin, että lastani aikanaan kiusataan koulussa (kuten kiusattiin minua ja vain siksi että osallistuin ET-tunneille!) Toivon että kaikki opettaisivat lapsilleen, ettei toisia saa kiusata minkään syyn vuoksi, eikä siirrettäisi omia ennakkoasenteita tai traumojamme lapsille.

 

(ja palatkaa vaan itse aiheeseen...)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyvin mahduttiin yläasteella kaikki samalle hiekkalaatikolle, uskovaiset, ateistit ja tapakristityt...Luokallamme oli jopa lestadiolainen tyttö ja hän ei koskaan joutunut sen vuoksi kiusatuksi. Hänellä oli kavereita koulussa, minä mukaanlukien eikä uskonto pahemmin esille noussut.

 

Samallalailla jotkut uskovaiset opettavat lapsilleen ateistien olevan pahoja ja syntisiä. Tajuat varmaan etten minäkään halua olla sellaisten ihmisten seurassa.

 

Minun mielestäni tämä ei mitenkään poikkea aiheesta, kerta se nostettiin esille.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi rakkaat, mun oma mies on ateisti :girl_haha:

Joten ei ole kyse joidenkin pitämisestä huonompina!!!

 

Koittakaas rauhoittua!

Edited by Rautalanka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuskinpa kukaan täälläkään tarkoitti, että automaattisesti tapakristityt tai ateistit tai joku muu uskontokunnan edustaja on muita huonompia tai hänen lapsensa automaattisesti kiusaisi muita. Kyllä se kiusaaminen riippuu niin monesta asiasta ja myöskin tunnustuksellisen kristityn lapsi voi kiusata. Suurin pelko oli varmaan, että lasta kiusataan sen takia että hän on uskova. Jos lasta kiusataan uskon takia, niin kiusaaja ei todennäköisesti ole itse uskossa (tai ainakaan usko samaan asiaan). Jos lasta kiusataan jonkun muun asian takia, niin kiusaaja voi ihan hyvin olla uskova.

 

Tässä keskustelukohdassa vaan me uskovat peilataan maailmaa ja sen asioita omalta näkökulmalta ja meidän kokemusten pohjalta. Joku muu varmasti kokee että me tarkotetaan, että muut ovat meitä huonompia tai jotain. Mutta ei se niin mene. Älkää ottako heti itseenne kaikkea mitä me mietitään ja pohditaan täällä. Kyllä meilläkin pitää olla vapaus pohtia asioita. Ja kyllähän te eiuskovatkin varmasti pelkäätte joskus että omaa lasta kiusataan. Me vaan itse mietitään, että usko voi olla yksi lisäsyy kiusaamiseen (vaikka lapset kyllä keksii syyn kiusata ihan mistä asiasta vaan).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin ja muille moi. Täällä kanssa yksi vaukkari joka on uskossa ja haluaisi osata kasvattaa lapsensa ensin lapsenuskoon ja sitten toivoa että lapsi tekisi oman päätöksen uskoon ja uskomiseen.

 

Sitä niin haluaisi osata kasvattaa oma lapsi yhtä lujaan lapsenuskoon kuin mitä itsellä on ollut. Vaikka välillä onkin ollut epäilyjä, niin silti se lapsena saatu pohja uskoon on kantanut läpi elämän. Kyllä tämä maailma on sen verran paha ja kylmä paikka, että haluaisin, että lapseni löytää elämälleen tarkoituksen ja pohjan. Mikä sen parempi pohja elämälle kuin omakohtainen usko. Mulla mies on enemmän tapauskova, mutta eipä ainakaan vastusta uskonasioita. KYllä minä luotan ja toivon, että rukoukset kantaa ja Jumala ne kuulee. Onneksi lapsellani on uskovat mummit ja muita läheisiä. Halusin myös, että lapseni kummeista ainakin osa on "Kunnolla" uskossa, eikä vain kuulu kirkkoon. Siinä onkin haastetta tämän seuraavan kohdalla, mistä löytää uskova kummi (joka siis kuuluu ev.lut.kirkkoon).

 

Toivottavasti saamme rauhassa keskustella täällä uskon asioita ja jakaa hyviä kokemuksia kasvatuksesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

 

Toivottavasti saamme rauhassa keskustella täällä uskon asioita ja jakaa hyviä kokemuksia kasvatuksesta.

 

Kysymyksiä varmaankin saa esittää. Anteeksi, jos niin kovin häiritsin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^kyllähän sitä saa kysymyksiä esittää. Lähinnä vaan itse toivon, että voimme keskusella kasvatuksesta, eikä tapella uskovat vastaan muut. Siinä kun ei kukaan hyödy mitään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now