Sign in to follow this  
Followers 0
Blanca

Vauvan pään "toispuoleisuus"

7 posts in this topic

Poikamme, reilu neljä kuukautta, pitää nukkuessaan ja Manducassa ollessaan lähes aina (Manducassa aina) päätään kääntyneenä oikealle puolelleen, on pitänyt syntymästä lähtien. Olemme yrittäneet kääntää pojan päätä vasemmalle puolelle hänen nukkuessaan syvää unta, mutta se ei enää toimi. Pää kääntyy bumerangina takaisin oikealle puolelle. Ennen sentään tuo konsti toimi. Manducassa ollessaan poika ei suostu kääntämään päätään vasemmalle puolelle vaikka siellä olisi mitä houkutuksia.

 

Onko muilla ollut tätä ongelmaa? Jos on niin oletteko saaneet asian jotenkin ratkaistua, niin että vauva tykkäisi pitää päätään kääntyneenä molemmille puolille? Olimme pojan ollessa kolme kuukautta lääkärissä muiden asioiden tiimoilta ja ainakaan silloin lastenlääkäin mukaan pojalla ei ollut jäykkyyttä yms. mikä selittäisi "pään toispuolisuuden".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli vastaavaa pari-kolmekuisena, mutta ei ihan noin vahvasti. Meillä oli niin, että lattialla tai sitterissä ollessaan pää oli aina vasemmalle kääntyneenä, eikä sitä saanut toiselle puolelle houkuteltua millään. Kantoliinassa puolestaan pää oli milloin mitenkin, siinä ei tuntunut olevan preferenssiä. Meni itsestään ohi, tosin yritettiin mahdollisimman paljon aina kääntää ja pitää päätä myös toisin päin. Eipä tästä vastauksesta tainnut kauheasti iloa sulle olla, ei mulla mitään neuvoja ole... Jostain tosin silloin luin, että tuo toisen puolen suosiminen jossain vaiheessa on vauvoilla aika yleistä ja harmitonta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen jostain lukenu tai kuullu että vois johtua siitä että vauvan niska on jumissa. Eli jos vaikka synnytyksessä on pää ollu huonossa asennossa tms. niin se voisi vaikuttaa asentoon. Jos oikein muistan vaivasta kärsinyt vauva kävi osteopaatilla tai jonkin sortin käsittelyssä ja vaiva korjaantui.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli tuota pään asennon toispuoleista suosimista (huomattiin lasketun ajan kontrollissa). Saatiin ohjeeksi vain houkutella päätä mahdollisimman paljon sille epäsuositulle puolelle leluilla ja kantaa poika mahdollisimman paljon ns. väärällä puolella (oikeakätisinä kannoimme molemmat yleensä vasemmalla puolella, että oikea käsi jäi vapaaksi touhuta muuta). Tästä samalla puolella kantamisesta se suosiminen meillä kai johtuikin. Kantamisvinkit eivät tietysti toimi enää nelikuisella, kun vauva painaa niin paljon, että kantoasento on jo eri. Mikäli poika nukkuu kantoliinassa, käännän kyllä pään aina epäsuotuisalle puolelle kun poika nukahtaa, Manducassa systeemi on kai eri. Yhdessä vaiheessa aina kun pojan kanssa leikittiin, kaikki lelut aseteltiin huonommalle puolelle ja leikkijä oli myös siellä huonommalla puolella. Aika pitkäjännitteistä hommaahan tuon suosimisen muuttaminen on.

 

Asiasta ei oltu huolissaan niin kauan, kunhan suosiminen ei aiheuttanut epätasapainoa vauvan lihaksistoon. Epätasapaino lihaksistossa voi kai puolestaan vaikuttaa liikkumisen kehittymiseen. Teilläkin varmasti pää on keskilinjassa suoraan eteenpäin, eikä vauva pidä päätään jompaan kumpaan suuntaan kääntyneenä kun katsoo eteenpäin?

 

Kääntyilläänkö teillä jo selältä masulleen? Jos kääntelet vauvaa jalasta auttamalla, muista tehdä sitä aina kumpaankin suuntaan.

 

Vakaviin epätasapainotilanteisiin olisi kai saanut fysioterapeutilta tarkempia ohjeita ja käyntejä. Osaisikohan neuvolan terkka ohjata asiassa eteenpäin?

 

Edelleen meillä suositaan pään oikealle kääntämistä. Mäkin käännän pojan aina vasemmalle kyljelle nukkumaan ja laitan tyynyn niin, ettei pääsisi ainakaan heti kääntymään oikealle.

Edited by Claudia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on ollut samaa parikuisesta lähtien (tosin katsoi vasemmalle). Olemme saaneet aika lailla samoja neuvoja kuin Claudia tuossa kertoikin. Lelut ja virikkeet huonommalle puolelle, kantoasentoon pitää kiinnittää erityistä huomiota yms. Tuolla kantamisella on uskomaton merkitys asentoon pienellä vauvalla, joka ei vielä itse liiku. Käänsin myös vauvan pinnasängyssä niin, että jos mieli katsoa vanhempiaan, piti käyttää huonompaa puolta.

 

 

Meillä vauva monesti selälleen laitettaessa meni banaaniasentoon, että vartalo kaartoi vasemmalle mihin katsekin. Huonompaa kylkeä neuvottiin venyttämään, sillä lihaksissa voi olla jumitusta ja jäykkyyttä (ihan niinkuin meillä aikuisillakin joskus). Jos esimerkiksi pesette vauvan pyllyn oikealla kädellä, vaihtakaa puolta (sen oppii äkkiä, vaikka tuntuu aluksi tyhmälle), että huonompi kylki saa venytystä.

 

 

Meillä poika suosii edelleen mieluiten toista puolta liikkumisessa, vatsalleen kääntyi 95% kerroista aina samaa kautta, nousee seisomaan aina oikeaa jalkaa käyttäen jne, vaikka periaatteessa osaakin molemmilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli ihan samanlaista neidin ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Leluilla ja muilla yritettiin välillä kääntää huomiota toisellekin puolelle, mutta neuvolassa terkkari ja lääkäri eivät olleet missään vaiheessa huolissaan. Myöhemminkin tyttö kääntyi selältä mahalleen ja toisin päin vain toisen kyljen kautta, en muista, olisiko kääntynyt kertaakaan sieltä huonommalta puolelta. Lääkäri totesi vain, että vauva menee "helpoimman" kautta kun on oppinut tiettyyn suuntaan kääntymään niin toistaa sitten ennemmin sitä kuin yrittää toisin päin.

 

Asia korjaantui itsekseen, ja tyttö lähti konttaamaan puolivuotiaana ja kävelemään 10-kuisena, eikä tuosta "vaivasta" ole ollut havaittavissa jälkeälään enää pitkään aikaan.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kaikille vastauksesta :lipsrsealed: . Poika ei vielä osaa kääntyä masulleen vasta kyljeltä kyljelle. Ja kääntyy siis yhtä mielellään muolemmille kyljilleen. Mekin hengaamme pojan "heikomalla puolella", kun hän on esim. leikkimatolla ja pidämme sylissä niin, että kaikki kiva on vasemmalla puolella.

 

Eiköhän tuo ajan kanssa korjaannu, koska en ole koskaan nähnyt isompia lapsia saati aikuisia toispuoleisina :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0