Elena

Keskenmenon aiheuttamat tunteet

726 posts in this topic

Meillä toista lasta on toivottu siitä asti kun meidän esikoinen syntyi eli käytännössä oltu 5 vuotta ilman ehkäisyä.

Tyttö sai alkunsa IVF-hoidolla (ennen sitä yritystä 1v 3 kk ja sen jälkeen kaksi tuloksetonta inseminaatiota). 2,5 vuotta sitten tulin raskaaksi luomuna, mutta tuo kaksosraskaus päätyi keskenmenoon viikolla 7. Alkiot eivät vastanneet ar-ultrassa viikkoja ja parin viikon päästä tuli spontaani keskenmeno.

 

Tänä syksynä mies vihdoin taipui lähtemään uudelleen IVF-hoitoihin ja voi sitä onnen määrää, kun tulin ekasta hoidosta raskaaksi. Raskaus eteni hyvin ja ar-ultrassa vauva vastasi viikkoja. Np-ultrassa kävin viikolla 11+3 ja edelleen kaikki hyvin, mutta tietysti meidän tausta huomioiden olimme varovaisen onnellisia. Heti np-ultraa seuraavana päivänä alkoi vaaleanpunertava tuhruvuoto, joka kuitenkin kesti vain päivän. Sama toistui muutaman päivän kuluttua. Viime viikolla kävin neuvolalääkärillä rv 12+5. Tuhruvuoto oli taas alkanut edellisenä yönä ja muuttunut hiukan verensekaiseksi limaksi. Samoin oli ilmaantunut menkkakivun tyyppistä alavatsakipua. Sydänäänet olivat kuitenkin normaalit ja lääkäri ei ollut vuodosta huolissaan. Torstaiaamuna vuoto ja alavatsakivut jatkuivat edelleen ja sainkin ajan lapsettomuusklinikalle ultraan. Edelleen vauvalla kaikki hyvin, mutta lääkäri oli sitä mieltä että kohdunkaula olisi ehkä hiukan lyhentynyt ja kohdunsuu ei kuulemma tuntunut ihan normaalilta. Hän haki paikalle meidän oman lapsettomuuslääkärin ja hän taas oli sitä mieltä, että kaikki on kunnossa. Vuoto tulee kuulemma siitä että istukan reuna on lähellä kohdunsuuta tai sitten emättimessä on joku tulehdus, mutta mikään ei viittaa siihen että raskaus olisi menossa kesken. Tulehduksen pois sulkemiseksi oli jo neuvolalääkäri antanut lähetteen näytteenottoon ja pissanäytteeseen jotka kävinkin antamassa vielä saman päivän aikana.

 

Olin päivän töissä ja illan suussa haettuani tytön päiväkodista alavatsakivut alkoivat olla entistä kovempia. Ehdittiin olla kotona 20 minuuttia kun alavatsaa alkoi kouristella kovasti ja tunsin että nyt jotain holahti siteeseen. Niin sitten alkoi keskenmeno, jonka seurauksena piti soittaa ihan ambulanssi käymään kun meinasi lähteä taju. Illalla lähdin mieheni saattelemana käymään näytillä päivystyksessä ja jouduinkin jäämään osastolle, sillä kohtuun oli kaikesta verenvuodosta huolimatta jäänyt jotakin vaikka tiesin että sikiö ja istukka olivat ainakin tulleet pois. Sain yöksi cytotecit, mutta ne eivät tyhjentäneet kohtua kokonaan vaan jouduin vielä lauantaina kaavintaan.  

 

Syy keskenmenolle ei ole tiedossa eikä varmaan koskaan selviäkään. Vaikka olin noiden vuotojen takia hieman osannut jo varautua siihenkin että kaikki ei pääty hyvin, on todella karua nähdä vauva vielä elossa ja hyvävointisena samana aamuna ennen keskenmenoa. Olo on todella kauhea ja aionkin mennä huomenna työterveyteen hakemaan sairaslomaa. Myös syyllisyys siitä että olen toiminut jotenkin väärin raskausaikana ja aiheuttanut itse keskenmenon tuntuu todella voimakkaana. En ole saanut purettua surua ulos juuri lainkaan, sillä esikoinen oli keskenmenon aikaan kotona kanssani kahdestaan ja eihän hänen läsnä ollessaan voinut näyttää ulos päin että asiat eivät ole hyvin. Myös viikonlopun hän on ollut tietysti koko ajan kotona, joten surutyö on pitänyt tehdä sen jälkeen kun tyttö käy illalla nukkumaan. Raskasta on padota asioita sisälle vaikka mies on kyllä ottanut todella hyvin asiat haltuun ja ollut paljon tytön kanssa jotta olen saanut levätä. Mieheni ja äitini kanssa olen jutellut kyllä asiasta, mutta tuntuu että olisi hyvä varmaan käydä vielä juttelemassa asiat läpi jonkun ulkopuolisen tahon kanssa.

 

Raskainta tässä kaikessa on ehkä se että mahdollisuutta saada tytölle sisarusta ei käytännössä enää ole :( Tämä lapsettomuushoito oli hyvin suurella todennäköisyydellä meidän viimeinen, sillä minulla on ikää jo 37 vuotta. Lisäksi yksityisen puolen IVF-hoidot ihan järkyttävän kalliita eli meillä ei ole edes varaa lähteä hoitoon uudelleen ja mitään takeitahan ei hoitojen onnistumisesta ole. Kummassakaan IVF-hoidossa ei jäänyt yhtään alkiota pakkaseen. Luomuraskauden mahdollisuus meillä on häviävän pieni (1 keskenmennyt luomuraskaus viiden vuoden sisällä), joten sen varaankaan ei voi laskea mitään. Mitä vastaan kun tyttö joskus kyselee miksi hänellä ei ole pikkuveljeä tai -siskoa ? :(

Edited by Edith

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi Edith, olen tavattoman pahoillani :(. Paljon voimia asian käsittelyyn! Ulkopuolinen keskusteluapu kuulostaa järkevältä ihan senkin takia, että pystyy purkaman asiaa niin, ettei syyttele itseään ja puolisoa tapahtuneesta. Jaksamista!

Share this post


Link to post
Share on other sites

voi edith  :girl_cry:  kamala tarina. Mutta siltikin: seuraan samasta ketjusta sinua tänne. :( Eilen ultrassa ei löytynyt sydänääniä. Vain rauhallisesti masussa elottomana makaava pikkuinen vauvaolento joka oli lakannut kasvamasta viikolla rv 10+6 eli reilua viikkoa aiemmin. osasin jotenkin odottaa "äidinvaistolla" tätä sillä en tuntenut enää kohdun supisteluja, pystyin nukkumaan vatsallani eikä mitään raskausoireita enää ollut. Sain eilen mifegynen ja tänään on tullut jotain limatulppamaista veriklönttivuotoa. Olo on sen verran kipeä että olen nappaillut särkylääkkeitä hyvät annokset. Nyt odottelen itsekseni kotona huomisaamua: silloin ottavat osastolle sillä näillä viikoilla tapahtunutta kkm ei saa itse kotona "hoitaa" vaan ottavat sisään. Nyt vain toivon sormet ja varpaat ristissä että vuoto ja se niagaran putous ei ala ennen aamua. Tahtoisin niin päästä sairaalaan ilman että täytyy vuorata taksin penkki jätesäkeillä ja istua pyyhe housuissa. Viime keskenmenossa (spontaani rv7+1) vuoto oli ihan järkyn runsasta toisena päivänä! Vuoto mulla alkoi nyt aamuyöllä ihan kuin normaaleissa kuukautisissa, joten pahoin pelkään että aamun kökötän pytyllä. Onneksi lapset saatiin hoitoon mummolaan - vaikka mummo ei syytä tähän tiedäkään. En tiedä kerrotaanko edes. Kertoisitteko te?

 

Mies otti asian tosi raskaasti mutat mulal ei ole vielä räjähtänyt tajuntaan tämä koko asia. Ehkä siksi että koitan pitää itseni kasassa sitä huomista kipua ja vuotoa varten. Jospa se sitten sen jälkeen iskee tajuntaan kuin leka. Viimeksi itkeä vollotin vaikka miten monta viikkoa vaikka kesken ruokailun. Ja olin kalpea kuin lakana kuukauden päivät. Saapa nähdä nyt. Jospa jouluksi toivun hyvään kuntoon ettei tarvitse vuodella enää sitten. Viimeksi kesti tasan 2 viikkoa se vuoto. Eka viikko runsasta sitten kuin normimenkat... Voi huokaus.

 

Edith - tekevätkö sinun ikäiselle enää julkiselal hoitoja? vai onko sulla jo jokin määräkiintiö täynnä. Toivon niin että teidän tyttö saisi vielä sisaruksen. Meillä on kaksi lasta ja nyt pistää miettimään tuleeko kolmatta enää. Mitä jos saadaan vain keskenmenoja? MIten monta keskenmenoa jaksan vielä vain todetakseni ettei sitä kolmatta lasta enää tule? Jotenkin tuntuu että lapsiluku olis tässä kahdessa, mutta nyt keskenmenon jälkeen mies tahtoo ainakin heti yrittää uutta... Pitää keskustella tästä varmaan vielä kotona :D Mullakin ikää "jo" 35 joten ei tässä enää kovin monta vuotta sellaista "ihanteellista" lisääntymisikää ole jäljellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos myötätunnosta <3

Pahoittelut Annmalle. Ja voi ei, sinäkin Possu jouduit tänne meidän ketjusta. Olen todella pahoillani :(

 

Possu - Meillä kyllä mun vanhemmat tietää (äiti tuli meille samana iltana) ja anopille myös kerrottiin (anoppi ei tosin tiennyt että olen raskaana). Tuo runsas vuoto on kyllä ihan kamalaa. Mulla sitä tuli n. tunnin verran niin että side piti vaihtaa vajaan 5 minuutin välein ja vessassa vaan lorisi pyttyyn :( En ole itse asiassa edes kysynyt julkiselta puolelta, kun aloitettiin hoidot silloin suoraan yksityisellä. Olen ollut ainakin siinä uskossa että julkisella pitää jonottaa todella kauan vai olenko väärässä ?? En tosiaan tiedä sitäkään onko siellä jotain ikärajaa. Voisihan sitä tietysti vielä selvittää.

 

Se miksi raskaus meni kesken mietityttää vieläkin kovasti. Itseänikin olen tässä syytellyt tapahtuneesta (työterveyshoitajan ja -lääkärin sekä läheisten mielestä tosin ihan turhaan). Olivat tänään soittaneet neuvolasta näytteistä joissa kävin viime torstaina ja ilmeisesti joku niistä tulehdusnäytteistä on positiivinen. Olisikohan se sitten ollut syy ?? :(

 

Sain tämän viikon sairaslomaa töistä ja toivotaan että saan ajatukset siihen kuntoon että voin palata maanantaina töihin. Vähän huolettaa miten raskaasti tämän otan...Toisaalta en ole saanut vieläkään surra tätä asiaa yksin, kun piti vielä anoppikin pyytää alkuviikoksi meille kun tyttö sairastui flunssaan. Onneksi anoppi lähtee huomenna ja saan olla pari päivää ihan yksin kun tyttö on päiväkodissa.

Edited by Edith

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsekkin voisin tänne kirjoitella kun pahimman yli on nyt ehkä henkisesti päästy. Ensinäkin suuret pahoittelut keskenmenon kokeineille kohtalotovereille.Tätä ei kenellekkään toivoisi.

 

Meillä nt-ultrassa 12+2 todettiin myös liikkumaton ihmisen alku. Vauvan koko vastasi viikkoja joten hänen sydän oli lakannut lyömästä vain korkeintaan päivä ennen ultraa. Tämä oli jo toinen kokokeman keskenmeno perättäin. Tosin tämä oli ensimmäinen yrittämällä yritetty raskaus ja siksi varmasti vielä suurempi shokki kuin edellinen hieman yllätyksenä alkanut. 

 

Sain myös ultran jälkeen jonkin kohdun kaulaa pehmitävän pillerin ja minut lähetettiin kotiin pieni kuollut olento sisälläni. Olo oli sanoinkuvailemattoman kurja. Seuraavana päivänä pääsin osastolle jossa syntyi meidän pieni vauva. Epäilen hieman että pojaksi olisi alkanut kehittymään tai siltä ainakin omaan silmääni näytti. En tiedä, mutta vauvani joka tapuksessa. Myös istukka tuli ulos kokonaisena joten en toivomaani kaavintaan päässyt. Tuon tyhjennyksen aikana fyysiesti ikävin olo oli jano. Syödä tai juoda kun ei saanut jos joutuvat minut nukuttaa kaaavintaa varten.

 

Tässä nyt on tullut 2 viikkoa luettua mistä keskenmenot johtuvat ja kuinka suuri riski on keskenmenolle kahden perättäisen keskenmenon jälkeen. Tässä oma tiivistelmäni joka on netin syövereistä kaivettua "tietoa" ja terveydenhuoltoalan ammattilaisen muistelmista kasattu oma päätelmäni. Suurin osa, yli 70 % tutkituista keskenmenoista jotka ovat tapahtuneet viikon 8 jälkeen johtuvat istukkatukoksista/istukan huonosta verenkierrosta. Suurta osaahan ei tutkika, mutta ne mitkä ovat tutkittu... Näitä tukoksia on helppo ehkäistä astyylisalisyylihapolla. Tätä ainetta on mm. Aspiriinissa. Primaspan sisältää myös samaista ainetta mutta on vatsaystävällisempi ja annoskooksi voi valita pienemmän annoksen. On hyvin vaikea ymmärtää, että miksi tätä ainetta ei määrätä useammin keskenmenojen jälkeen. Monissa tapauksissa, vaikka keskenmenojen syy on ollut selittämätön ja kyseinen kuuri on määrätty seuraavan raskauden alkaessa, on saavutettu tavoite: Elävänä syntynyt lapsi. Tämä siis erityisesti useita perättäisiä keskenmenoja kokeneilla. Meinaan siis tuosta Primaspanista kysyä neuvolalääkäriltä kun tai jos joskus vielä uudestaan raskaudun.  

 

Nyt ei auta kuin odotella ja kituutella tämän jälkivuodon kanssa... Pää vieläkin pyörällä kaikesta tapahtuneesta. Olin toissa viikolla vajaan viikon sairauslomalla. Töihin palasin ennekuin virallinen sairaloma päättyi jotta sain jotain muuta ajateltavaa. Yksi päivä kerrallaan...

Edited by Diable

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pahoittelut ja voimia kovasti sinulle Diable :(

 

Henkisellä puolella olo alkaa hiukan helpottamaan, mutta itku tulee ajoittain vieläkin.

Pitäisi kyetä siivoamaan ultrakuvat, neuvolasta saadut vauvaoppaat yms. pois. Kaikki tuntuu niin lopulliselta... :(

Satutin niskani keskenmenon yhteydessä kun koko kroppa alkoi kramppaamaan joten

siitä on edelleen seurauksena niskan jäykkyys ja jatkuva päänsärky. Kerroin tästä työpaikkalääkärissäkin, mutta hän sivuutti asian. Jos niska ei ala paranemaan niin menen maanantaina uudelleen lääkäriin sillä teen työtä tietokoneen äärellä 8 h/pv, enkä usko että kykenen sellaiseen työhön.

Edited by Edith

Share this post


Link to post
Share on other sites

täällä ollaan. Keskeytys tehty. Alkoi maanantaina kyllä jo mifegynellä (tuli limatulppaa ja särkyjä) ja keskiviikkona lähdin vauvan vaippa pöksyissä autolla sairaalaan 8:30ksi. Vuoto alkoi tosi rajuna ja kello 09 oli jo "kaikki" tullu ulos. Jäi vaan kyllä kiinni kohdunkaulakanavaan jostain kalvoista niin että lääkäri joutui repimään ja pyörittelemään hyvän tovin irti... Yök. Hb laski 75:een ja sain sitten 2 pussia verta. Kotiuduin eilen hb103 arvoilla... Kaikki meni kai muuten mallikkaasti mutta aika hakattu mato olin.. Nyt se on ohi. Pitäis palata arkeen. Mikään ei oikein tunnu miltään ja kauhee aggressio päällä koko ajan. Kaikki suututtaa. joulu ällöttää. Eikä se helpota ollenkaan että muksut meni ihan totaalisen sekaisin tästä kun olivat 3 päivää mummolassa. Vasta ollaan muutettu uuteen kotiinkin niin että aika pihalla ollaan koko porukka. Mummolle ei kyllä kerrottu syytä, vielä. ehkä jos kysyy... Mies toivoo uutta vauvaa, minä olen suurinpiirtein jo avioeron partaalla. :o stressiä ehkä??! Kyllä tästä noustaan vielä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pahoittelut Possu, päivä päivältä se ehkä helpottaa. Ja kyllä sitä noustaan me kaikki.  :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Diable  - silloin kun viimeksi vuonna 2011 täällä hengailin niin monet puhuivat tuosta aspirin kuurista. Ja monet suosittelivat sitä jo kahdekin keskenmenon jälkeen vaikka ominpäin syötäväksi .En vain muista enää miten se meni! Tosi monelle siitä on ollut apu ja se palasi eilen mieleeni ja juteltiin aiheesta miehen kanssa. Voi olla että jos kohta vielä jatkertaan yritystä niin otan itsekin hiukaa aspiriinia :D EN muista mihin asti sitä suositeltiin mutta varmaan ainakin juuri 1 kolmannes? Pitäisi ottaa tästä oikein joukolal selvää. Meillä ei ollut niskaturvotusta eikä mitään rakenteellista näkynyt. Ei vain ollut enää sykettä. Istukkaperäine nsyy olis todennäköisin siis ehkä.. en usko mihinkään kromosomihäiriöihin jos kehittyy noinkin pitkälle (meillä 10+6). Onko se sitte ntarkoitus vai vahinko - sen kun tietäs!

 

Mulla on tosi niukkaa vuotoa enää sen verilöylyn jälkeen. sellaiset pikkukuukautiset. Toivottavasti se limakalvo sitten poistuu omia aikojaan. Kaavinta olis turha kokemus tähän päälle vielä... :( Limakalvo kun oli lääkärin mukaan 1,5cm paksu niin luulis että se jotenkin vuotelis!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Possu, voisiko se limakalvo tulla pois seuraavien menkkojen yhteydessä? Mulle ainakin sanottiin, että loput tulee silloin viimeistään.

Voimia tilanteeseen♥

Share this post


Link to post
Share on other sites

ingenjoor - niimpä se lääkäri arvelikin että sitten viieistään tulisi. Ehkä ne sillä on sitten ne ekat kuukautiset niin kamalan runsaat :D Viimeks ei kauppaan uskaltanut kävellä kun oli jo side täynnä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voimia kaikille! :lipsrsealed:

 

Itse sain kahden keskenmenon jälkeen Primaspanit. Niissä ohjeena aloittaa ne plussatestin jälkeen. Muistaakseni max viikolle 12. En ole ehtinyt niitä vielä ottamaan, plussaa odotellessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eritevaroitus: Mulla limakalvo vuoti sellaisina limavanoina pois niin että limaa saattoi roikkua usemapi sentti tuolta alapäästä kun meni vessaan varmaan vielä reilu viikko tyhjennyksestä. Pahoittelut edelleen suorapuheisuudesta ja liian tarkasta kuvailusta.  :grin:

 

Meilläkään ei mitään rakenteellista vikaa näyttänyt vauvalla päällipuolin olevan. Musta on jotenkin outoa että jos vauva on kuitenkin jo sen kokoinen että sitä pystyy tutkimaan niin sitä ei sitten sen tarkemmin viitsitä tutkia. Toki se resurseeja veisi sitten taas...

 

Esikoiseslla oli myös hyvin tukkoisen ja "vanhan" oloinen istukka synnytyksessä. Siksi epäilen myös että tässä istukassa olisi voinut olla jotain vikaa. Muistan vain kätilön kysyneen istukkaa tutkiessaan että mitkä viikot minulla oli menossa koska istukka näytti todella pahasti yliaikaisen lapsen istukalta. Poika syntyi 39+4.

 

Primaspania kävin jo omatoimisesti ostamassa nuita 50mg tabletteja (maksoi muistaakseni jotain 5-10€ välillä 100 tablettia). Ilmeisesti suosituksia on monenlaisia mutta viimeistään viimeisen kolmanneksen alkaessa tuo pitäisi lopetella jotta sitten synnytksessä ei vuotaisi kuiviin. Liian aikainen lopettaminen saattaa huomattavasti lisätä istukkaveritulpan riskiä, mutta nuista varmasti kannattaa keskustella lääkärin kanssa.

 

Saako kysy Hannelore että minkä vahvuisia primaspaneja sait? Nuita nimittäin on musitaakseni 50, 100 ja 250mg tabletteja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mulle määrättiin Primaspan 50mg.

 

Ja voi että, en muistanutkaan tota limajuttua. Tollasta se oli mullakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

onko teillä kaikilla määrättynä tuota primaspania tms. ihan lääkärin toimesta? mulla ei ole lääkärisuhdetta tämän asian tiimoilta mutta mietin uskaltaisko omin päin... Mies ei ollut aspiriinin kannalla mutta jos kkm oli 10+6 niin se vois kieliä istukkaongelmista. (vai sitten ihan sattumaa vain?)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi tuo tietysti sattumaakin olla, mutta jos ulkoisia epämuodostumia ei ollut niin sitten on hyvin suuri todennäköisyys että vika voisi olla istukassa.

 

Itse ostin omin päin nuita 50mg primaspaneja ja meinaan aloittaa tuon kuurinkin ilman lääkärin konsultaatiota. Pitää kuitenkin pitää lääkäri tietoisen kuurista sitten kun ensimmäiseen neuvolalääkäriin menen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

diabke - jos joskus vielä plussaan niin mulla on kyllä ominpäin kans harkinnassa nuo primaspanit tms. pakkohan sitä on joka kikka koittaa. Onko noilla jotain haittavaikutuksia? riskejä??

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä on nyt suoraan lääkeinfon sivulta kopsatut haittavaitukset:

 

"4. MAHDOLLISET HAITTAVAIKUTUKSET

Mahalaukun ärsytys ja verenvuoto mahan limakalvolta ovat tavallisten asetyylisalisyyli-happovalmisteiden yleisiä haittavaikutuksia, ja pitkäaikaisessa käytössä seurauksena saattaa olla mahahaava. Kokonaisena nieltyinä Primaspan-enterotabletit liukenevat vasta suolistossa, jolloin mahaärsytyksen mahdollisuus vähenee. Koska asetyylisalisyylihappo estää veren hyytymistä, voivat haavat vuotaa tavallista pidempään. Turvotuksia voi esiintyä, etenkin sydämen tai munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla henkilöillä. Tavallisimpia yliherkkyysoireita ovat nokkosrokko, keuhkoputkien supistuminen ja vaikea nuha. Reaktioita esiintyy yleisimmin astmaatikoilla.

Pitkäaikaisessa käytössä suurilla annoksilla voi esiintyä salisylismin oireita, kuten korvien soimista, päänsärkyä, huimausta, pahoinvointia, hikoilua, hyperventilaatiota ja joskus ripulia.

Jos kokemasi haittavaikutus on vakava tai sitä ei ole mainittu tässä pakkausselosteessa, ota yhteys lääkäriin tai apteekkihenkilökuntaan."

 

Lisäksi asetyylisalisyylihappo ja myös muut tulehduskipulääkkeet saattavat häiritä munasolun hedelmöittymistä, joten ennen plussatestiä näitä ei ole hyvä syödä. Toisaalta näissä haittaselosteissa aina kerrotaan asiat aina siitä pahimman keissin näkökulmasta joten jos normaali tilanteessa pystyisit esim. aspiriina ottamaan niin tuskimpa nuita haittoja ilmenee sen kummemmin. 

Edited by Diable

Share this post


Link to post
Share on other sites

On tämä aika keskenmenosta tähän hetkeen ollut aikamoista tunteiden vuoristorataa...Nyt vasta heitin roskiin kaikki lapsettomuushoitoihin liittyvät paperit yms. jotka muistuttavat tapahtuneesta. Alkuviikosta oli verikoe ja hcg-arvo oli enää 10,9. Huomenna jälkitarkastukseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikka mun keskenmeno oli varmaankin niin helposta päästä kuin ikinä voi olla (varhainen, viikolla 5+ tai korkeintaan 6+, spontaanisti alkanut, selkeä runsas vuoto joka loppui nopeasti, kohtu tyhjeni itsekseen kokonaan jne), niin kyllä tämä kokemus on silti ollut henkisesti raskaampi kuin olisin osannut kuvitella. Mä olen yrittänyt etenkin raskautumisen ja alkuraskauden suhteen mennä sellaisella pessimisti ei pety -linjalla, mutta eipä siitä tietenkään mitään apua ollut tosipaikan tullen.

 

Keskenmenon ensimmäisenä päivänä vuoto oli ensin ruskeaa ja niukahkoa, ja vaikka se muuttui verisemmäksi, se loppui iltaan mennessä melkein kokonaan. Sen päivän kiikuttelin järkytyksen, pelon ja toivon rajamailla. Pelko oli vahvimpana, mutta sille ei voinut täysin antautua, koska vuoto ei vielä ollut tarpeeksi kovaa. Olin sekaisin ja esim. kaupassa käydessäni alkoi yhtäkkiä itkettää. Seuraavana päivänä ei sitten enää ollut epäilystäkään siitä etteikö kyseessä olisi keskenmeno. Olin siitä tavallaan helpottunut, koska ei enää tarvinnut pelätä eikä toivoa. Se päivä taisi mennä lähinnä jonkinlaisen shokin tunnelmissa, koska en vielä ollut kovin surullinen. En tosin tajunnut sitä vielä silloin, ja ihmettelin tunteettomuuttani, vaikka olinkin selvästi vähän alamaissa.

 

Seuraavat kaksi päivää olinkin sitten alimmissa pohjamudissa, en olisi osannut mitään muuta tehdä kuin itkeä, itkeä ja itkeä. Elämältä tuntui menneen pohja. Olin ollut raskaudesta niin onnellinen, mulla oli ollut sisältöä ja ihania tulevaisuudensuunnitelmia. Nyt ei enää ollut kuin tyhjyyttä, kurjuutta, kipua ja verenvuotoa. Harmitti, kun mies ei tuntunut osaavan lohduttaa oikealla tavalla. En saanut unta iltaisin, valvoin myöhään yöhön telkkarin ääressä yrittäen unohtaa itseni. Tajusin kuitenkin että mun pitää aktiivisesti surra että pääsen siitä yli, ja välillä heittäydyin oikein rypemään niissä surun tunteissa. Kuuntelin surullisia biisejä ja itkin. Ajattelin sitä menetettyä tulevaisuutta ja itkin. Ajattelin vauvaa jota ei tulisikaan ja itkin. Se itkeminen oli helpottavaa, mä koin että nämä itkut täytyy itkeä. Maalasin kuvia ja tunsin oloni vähän paremmaksi. Koin pakottavaa tarvetta ostaa jotain meidän tulevalle vauvalle joka ei tullutkaan ihan vielä, jotain konkreettista että voisin uskoa että hän joskus tulee. Ostin ruokakaupasta pienet housut ja tuttipakkauksen, ja tunsin oloni paljon paremmaksi.

 

Seuraavana päivänä kiertelin kaupungilla vauvanvaatteita hypistelemässä ja tunsin oloni paljon paremmaksi. Mulle oli jotenkin tervehdyttävää kääntää kelkkani, koska mä olen ollut aina murehtija, hermoilija ja pessimisti, enkä ole sallinut itselleni aktiivista haaveilua tai vauvatavaroiden ostamista "liian aikaisessa" vaiheessa. Nyt päätin alkaa haaveilla kunnolla ja ostin vielä lisää pieniä vaatteita. Tämä positiivisuus on tehnyt mulle tosi hyvää. Olen kanavoinut tyhjyyden ja sisällöttömyyden tunteen ankaraan vauvakuumeiluun.

 

Keskenmenosta on vasta vajaa viikko, mutta viimeiset pari päivää mä olen tuntenut oloni melko hyväksi. Olen toki vielä vähän alamaissa ja lamaantunut verrattuna normaaliin, mutta en koe tarvetta itkeä holtittomasti ja saan iltaisin ihan hyvin unta. Tänään kävin lääkärillä, ja kertoessani keskenmenosta aloin itkeä, mitä en oikeastaan edes osannut odottaa. Voi hyvin olla että luulen olevani enemmän sinut tämän kanssa kuin olenkaan. Eihän koko jutusta ole vielä montakaan päivää. Tällä hetkellä mielessä on päällimmäisenä suuri tarve tulla uudestaan raskaaksi, mutta yritän olla sysäämättä tätä kokemusta ja sen herättämiä tunteita taka-alalle. Uskon että surut pitää surra ajallaan. Vaikka minun keskenmenoni oli varhaisilla viikoilla ja sinänsä "helppo" kokemus, niin en haluaisi verrata sitä toisten keskenmenoihin ja vähätellä omaani. Suru on yksilöllinen tunne ja jokaisella on oikeus omaansa. En halua suurennella omaani enkä jäädä siihen vellomaan, mutta toisaalta haluan kokea sen rehellisesti niin kuin se tulee. Keskenmeno on unelmien ja jo odotetun tulevaisuuden menetys, ei pelkästään jonkin tietyssä kehitysvaiheessa olevan alkion/sikiön menetys. Näin yritän muistuttaa itseäni silloin kun päähän tulee ajatuksia siitä, että tämähän on vain pikkujuttu, ei tässä ole mitään erityistä suremista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

" Keskenmeno on unelmien ja jo odotetun tulevaisuuden menetys, ei pelkästään jonkin tietyssä kehitysvaiheessa olevan alkion/sikiön menetys. Näin yritän muistuttaa itseäni silloin kun päähän tulee ajatuksia siitä, että tämähän on vain pikkujuttu, ei tässä ole mitään erityistä suremista."

 

Naulan kantaan. Mun keskeytynyt keskenmenoni huomattiin vasta rv. 20 kun olin menossa toiseen ultraan. Pieni oli rv 14-15 kokoinen. Palattuani työhön, kerroin monille aika avoimesti koko asian, johon moni yrittäessään "lohduttaa" sanoi, että kun sikiö oli vasta niin pieni. Näitä lohdutuksia en oikein tajunnut. 

Nyt tapahtumasta on kohta ~4 kuukautta, ja vielä tulee hetkiä jolloin itkettää, enkä muiden raskausuutisiin ole pystynyt reagoimaan niin positiivisesti mitä esimerkiksi aiemmin, ennen omaa raskauttani. Näitä raskausuutisia on ollut melko monta, ja ihmettelen vain miten kaikilla muilla tuntuu raskaus sujuvan mutkattomasti, mutta JUURI minulle käy näin. Toisaalta en tietenkään toivo kenellekään keskemenoa, en missään nimessä, mutta saatan ajatella että älkää olko niin varmoja raskauden sujumisesta...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsellä tulee nyt viikko keskenmenosta..Pikkuhiljaa alkaa helpottaan vaikka edelleenkään en saa nukuttua normaalisti..Vaikeinta on tajuta ettei mitään SYYTÄ ole tapahtuneelle,niin vain kävi.Olen etsinyt tietoa mitä olisin voinut tehdä toisin,astmalääkkeet ym mutta ei,järjellistä selitystä ei vaan ole.Sairaalassa otettiin kaikki kokeet ja mitään ei löytynyt.Pakko kai vaan uskoa että elämä on h*lvetin epäreilua välillä..Lohduttava ja vähän toivoa tuova ajatus on sekin että kahden peräkkäisen keskenmenon jälkeen mahdollisuus kolmanteen on 1% luokkaa.Vuoto tuntuu nyt loppuneen,sekin helpottaa kun ei joka vessassa käynnin yhteydessä muistuta tapahtuneesta.

Nyt odottelen sitten kuukautisia ja sen jälkeen on tarkoitus yrittää taas.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now