Keskenmenon aiheuttamat tunteet

[Gretel]

Paljon voimia, flex.

 

- - - 

 

Surullinen mieliala on yllättänyt itseni, sellainen yleismasentunut olo. Tapahtumasta toki vasta kaksi viikkoa, mutta olen mielestäni käsitellyt asiaa kuitenkin paljon. Se vaan ei oikein helpota silti.

[flex]

^ kiitos <3

 

Hankalia tunteita Oletko ääneen jutellut jonkun kanssa keskenmenoon liittyvistä tunteista? Mä en oikeastaan osaa ehkä vastata, mutta aika varmasti aikakin auttaa ja puhuminen ääneen. Ja jossain kohtaa pitää ehkä yrittää eri näkökulmista tarkastella asiaa. Anteeksi nyt en tiedä osasinko vastata :/

 

Paljon voimia <3

[flex]

En tiedä.. Noin mä sen ainakin ajattelisin. Jos kovin pahaksi menee niin parin kerran juttelu ammattilaisen kanssakin voi auttaa Eihän nämä nyt joka tapauksessa koskaan unohdu, mutta toivottavasti pääset joskus asiassa eteenpäin <3

[Gretel]

Kiitos flex. Olen pysynyt suht reippaana vuosia kestäneen lapsettomuusprosessin, niin yllätyin, kuinka nyt sitten tämä keskenmeno on se, joka ottaa koville. Varmaan osittain hormoneistakin kyse, kyllä se tästä.

 

Jaksamista sinulle/teille!

[Guest Retiisi]

Mulla auttoi aika. Nyt keskenmenosta on pari kuukautta ja en läheskään joka päivä edes mieti asiaa.

 

Voimia kaikille!

[wii]

Mulla auttoi aika ja keskusteluavun hakeminen. Mullahan oli "vaan" kemiallinen/alkuraskauden keskenmeno, rv 4+2, mutta putosin kyllä ihan pohjalle. Kyseessä oli ensimmäinen ikinä alkanut raskaus ja sen loppuminen oli todella iso shokki. Kärsin vaikeasta unettomuudesta vielä kuukausia tapahtuneen jälkeen ja se vaikutti jo ihan kaikkeen, työntekoon ja jaksamiseen. Hain apua työterveyden kautta, olisin saanut sairauslomaa, mutta koin että työnteko tuo edes välillä jotain muuta ajateltavaa. Sain kuitenkin useamman käynnin sekä työterveyslääkärille, että työterveyspsykologille. Lisäksi sain lyhytaikaiseen käyttöön unilääkkeet.

Noista kaikista yhdessä oli minulle apua. Mun lapsettomuuspuolen päikyssä on enemmänkin kirjoituksia tuolta synkältä ajalta viime syksynä.

[Elliana]

Pahoittelut kaikille kohtalotovereille. Nuo suhtautumiset ovat kyllä olleet aika tyhjänpäiväisiä neuvoloissa yms. Ensimmäinen km oli jo 4+3 ja siitä lääkärikin ehti todeta että eihän se nyt oikeastaan ollut edes keskenmeno. Mitäköhän ne 6pv putkeen tulleet plussat sit olivat. Mulla meni monta kuukautta siitä toipumisesta ja oikeastaan parhaiten auttoi uusi raskaus puolisen vuotta myöhemmin. Toisen keskenmenon (19+0)  jälkeen vaihtui kaikilla ääni kellossa ja nykyisen raskauden aikana jokainen lääketieteen ammattilainen muistutellut keskusteluavuista, siitä että aina saa soittaa neuvolaan tai synnärille jne. Toki nuo noin myöhäiset ovatkin aika paljon harvinaisempia ja hyvä niin, en toivoisi pahimmalle vihollisellekaan. Jälkimmäiseen hain kyllä ihan sitten keskusteluapua, unilääkkeet oli pari kk käytössä jne. Tässä kohtaa myöskään uusi raskaus ei auttanut paljoakaan kun ei ole enää sitä harhaluuloa että ensimmäisen kolmanneksen jälkeen olisi turvassa.

[Guest Retiisi]

Joo, tuntui tuo ammattilaisten apu ( neuvola) aika surkeeta olevan. Yksi kamalampia lauseita oli kuulla " eihän tämä nyt maailmanloppu ole, teillä on jo yksi lapsi". Oltiin kuitenkin kärsitty sekundaarisestakin lapsettomuudesta jne. Osastolla johon menin saattamaan keskeytyneen keskenmenon loppuun, juttelin hetken hoitajan kanssa fiiliksistä. Se oli siinä.

Eniten apua on ollut ystävistä, jotka ovat valitettavasti kokeneet saman.

[Empuska]

Tottakai keskenmeno oli järkytys ja pettymys. Laskettuaika olisi ollut miehen 35-vuotissyntymäpäivän tienoilla ja olin maailman onnellisin siitä, että saan antaa hänelle parhaimman lahjan ikinä (hänellä takanaan pitkä selittämätön lapsettomuus aiemmassa avioliitossaan).. Alkanut raskaus oli alusta asti niin erilainen kuin aiemmat, jo pari viikkoa ennen plussausta mulle tuli vahva tunne, että oon raskaana ja oireetkin oli tosi paljon vahvempia kuin aiemmin. Sain tosi paljon voimaa ja tsemppiä kuitenkin pelkästään siitä, että olin tullut raskaaksi. Kuitenkin keskenmenon kokeminen on sellanen asia, että se palaa mieleen usein ja saa aika ajoin olon tosi apeaksi. Varsinkin, kun on kuullut lähipiirin vauvauutisia, miettii missä vaiheessa oma raskaus olisi nyt ja minkä verran vauvoille olisi tullut ikäeroa..

[anniak]

Kiitos kaikille lohduttavista sanoista kun tuossa joulun aikaan kirjoittelin tänne... Aika auttoi, mutta vielä enemmän auttoi kun tein taas positiivisen raskaustestin viikko sitten. Valitettavasti sekin ilo päättyi lyhyeen, eilen alkoi taas sama helvetti kun edelliselläkin kerralla. Kesken meni tämäkin raskaus. Ajattelin, että ei se nyt voi toista kertaa peräkkäin niin huono onni olla, kun jotkut onnistuu saaman itsensä vahingossakin paksuksi. Kuitenkin joka vessakäynnin yhteydessä oli se pelko, että mitä jos alkaa taas tulemaan verta, ja niinhän se alkoikin.  Olo on toivoton, koko ajan itku kurkussa. Tein tänään testin ja viiva oli lähes olematon, vielä perjantaina se oli tummin mitä olen koskaan saanut testistä. 

En tiedä mitä tässä enää pitäisi tehdä. Ajattelin käydä gynekologilla tarkistuttamassa, että ei mitään ole vialla, vaikka ei kahdesta varhaisesta keskenmenosta vielä mihinkään tutkimuksiin pääsekään. Pelottaa kamalasti, että sieltä tulee vielä se kolmaskin keskenmeno, tai että tulen raskaaksi ja saan keskenmenon myöhemmässä vaiheessa. Jos alkuraskauden keskenmenot on jo näin kamalia, niin en osaa edes kuvitella mitä se on jos tapahtuu toisella tai viimeisellä kolmanneksella... 

Mies on ihan masentunut, mä osasin pelätä tätä etukäteen jo niin paljon, että isku ei ollut ihan yhtä paha kuin viime kerralla (tai sitten en vaan ole vielä ihan sisäistänyt asiaa). Itkettää entistä enemmän, kun näkee, kuinka paljon mieskin oikeasti tätä haluaa, vaikka hänen suhtautumisensa asiaan onkin ollut vähän maltillisempi kuin mun... Olisin niin kovin halunnut tänään kertoa kun tulee töistä, että testi olikin tummunut entisestään, että ehkä verenvuoto on vaan jotain harmitonta...

Luojan kiitos en ehtinyt tällä kertaa varata aikaa neuvolaan, niin ei tarvitse niitä peruutella. 

Tästä vuodesta piti tulla meidän elämän paras, mutta alku ei ole ollut kauheen lupaava.   Tuntuu kamalalta, että meidän piti saada vauva ensin jo loppukesästä, mutta nyt ei ehkä edes vielä tänä vuonna...

 

[Mietteliäs89]

Voi anniak♡ suuret pahoittelut! Täällä myötäelän kanssasi.Ei riitä sanoja kuvaamaan... pahoin pelkään itsekin samaa tilannetta että tulee.

[Räsynukke]

Voimia Anniak! Tarinasi kuulostaa vähän liiankin tutulta, valitettavasti. Toinen raskaus keskenmenon jälkeen meni kauhunsekaisessa jännityksessä eikä lopulta keskenmeno tullut yllätyksenä, vaikka kauheaa olikin. Nyt täytyy vaan toivoa että kolmas kerta toden sanoo ja saisi lapsen syliin asti.

 

Jos et ole vielä käynyt lääkärillä niin kannattaa käydä tsekkaamassa tilanne. Jos mitään ei löydy niin se voi rauhoittaa mieltä ja jos löytyy jotain niin voi koittaa hoitaa ongelmaa.

[Guest Retiisi]

Voimia anniak!

[Haaveissa]

Moikka...

 

Olen niin pahoillani anniaK ja mietteiläs89 ja teidän kaikkien puolesta <3 tämä on käsittämätöntä... Taisimme olla Mietteliäs89 molemmat Heinäkuun Hippiäisissä???

 

Meidän rakkaat, niin paljon odotetut esikoiset, enkelikaksoset, tyttö ja poika lähtivät taivaan kotiin karkauspäivänä, viikot 20+3.

 

Olo on tällä hetkellä aivan kuin koko raskaus olisi ollut unta.. Kaikki on epätodellista. Mieli varmaankin suojaa itseään päivän painajaiselta. Pelottaa, että linea negra häviää, että kaikki raskauden merkit häviävä kehostani... Minulla oli raskausmaha... Katson kuvia enkä usko silmiäni...

 

Kipeiden kouristuksien ja vähäsen verenvuodon saattelemana lähdimme sairaalaan.Pikkuisemme olivat hengissä ja hyvinvoivia vielä 5 minuuttia ennen vesien tuloa. Paikat olivat auenneet täysin. Tunti tuosta olin synnyttänyt rakkaamme, kokoa heillä oli 340 gr ja 314 gr. Ikävä on suunnaton.

 

Välillä tuntuu, ettei osaa edes itkeä.. Maanantaina pidämme siunaustilaisuuden sairaalan kappelissa ja viemme lapsemme tuhkattavaksi ja laskemme uurnan mieheni lapsuudenkodin pihapiiriin.

 

Voimia kaikille niin paljon!!!!!! En osaa muuta sanoa, olen mielelläni keskusteluapuna täällä<3

Edited March 4, 2016 by Haaveissa

[Mammamutti]

Suuren surun keskellä osaanottoni suureen menetykseen!

[Mietteliäs89]

Haaveissa niin taidettiin olla, kun nimimerkkisi on tuttu. Sinulla on kyllä astetta rankempi kokemus. Syvät pahoitteluni ja osan ottoni! En voi edes kuvitella miltä susta tuntuu. Voimahalaus! 

 

Uskon,että ajan myötä kun on saanut käydä ajan kanssa läpi kunnolla suru työn niin uusi raskausyritys voi alka. Jokainen etenee itselleen sopivaan tahtiin

[flex]

Suuret pahoittelut ja osanotot anniaK ja Haaveissa <3 <3

[Haaveissa]

Lämmin kiitos <3

[Guest Retiisi]

Paljon voimia Haaveissa!

[anjusha]

Pahoittelut Haaveissa ja paljon voimia!

[Chili]

Voi Haaveissa, olen niin pahoillani! Voimia suruunne. <3

[Hyasintti]

Olen todella pahoillani menetyksestänne Haaveissa! Paljon voimia tuleviin kuukausiin.

 

Ota vastaan kaikki apu mitä tarjotaan ja koet hyödylliseksi. Itse koin viime syksyn myöhäisen keskenmenon jälkeen, että keskusteluista psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa oli paljon apua, vaikka ensishokissa niistä kieltäydyin. Onneksi mies pari päivää synnytyksen (tai "keskenmenon lääkkeellisen hoidon")  jälkeen tajusi tilanteen ja otti yhteyttä sairaalaan. Menen mahdollisesti hakemaan tukea uudemmankin kerran, koska nyt lasketun ajan tienoilla tunteet ovat tulleet uudelleen pintaan. Minulle keskenmenon jälkeinen suru on ollut aikamoista aaltoliiketta. Välillä ollaan eletty melko normaaliakin elämää, ja välillä olen ollut syvemmissä vesissä. Ei auta kuin elää läpi kaikki tunteet ja odottaa, että aika pikku hiljaa tekee tehtävänsä. 

[Haaveissa]

Kiitos kaikille osanotoistanne <3

 

Kiitos Hyasintti, tiedät varmasti aika tarkalleen miltä minusta tuntuu, jos olet itse joutunut kokemaan myöhäisen keskenmenon. Toivon teille kaikkea hyvää jatkoon ja jaksamista tuleviin päiviin ja hetkiin.

 

Tunneskaala on tälläkin viikolla mennyt jo laidasta laitaan, vaikka synnytyksestä on vasta alle viikko. Päivät ovat helpoimpia, aamut ja illat yhtä kipua ja tuskaa, nukkumaan meno ja herääminen uuteen aamuun ilman, että kaksi pikkuista makaa meidän välissä, oman kehoni lämmössä....

 

Välillä pystymme puhumaan muista asioista mieheni kanssa, mutta pikkuisemme ovat koko ajan mielessä <3

 

Eilen itkin vähemmän, ja nukuin viime yön yhden heräämisen taktiikalla ja sain ihme kumma untakin vielä uudelleen. Ensi yö tuo uudet tunteet ja painajaiset, sen tiedän, mutta helpotti, että yksi yö meni helpommin. Nyt olo on jotenkin....vähemmän palasina.

 

Kiitos huolenpidosta, otamme varmasti kaiken tuen vastaan mitä tarvitsemme. Tällä hetkellä omat perheemme ovat olleet suurin tuki, mutta puhuminen heille kaikesta ei tietenkään onnistu, tällä hetkellä en kuitenkaan vielä koe tarvetta lähteä puhumaan psykologille, vaikka apua on tarjottu, useammasta suunnasta. Luulen, että sekin aika koittaa vielä, kun tarivtsen sitä.

 

Ensi viikolla tapaamme neuvolatätimme, joka haluaa nähdä meidät ja jutella meidän kanssa, ajatus siitä kyllä helpottaa.

 

Omia fyysisiä tuntemuksia olen kovasti tutkinut, vuodon määrää, lämpöilyä, alaselän kolotusta...

 

Haluaisiko joku kertoa, millaisia oireita myöhäisen keskenmenon jälkeen poditte, ja kuinka pian keho alkoi tilanteesta palautumaan?

 

On helpottavaa tietää, että olette täällä, lukisin mielelläni kokemuksianne, jos niitä haluatte joskus avata <3

 

Kiitos vielä kaikille <3

Edited March 6, 2016 by Haaveissa

[Lacrimosa]

Haaveissa, ensinnäkin suuret pahoittelut pikkuisten menettämisestä. ♥ Se suru ja tuska on kamala ja musertava, mutta ajan myötä tuska väistyy. Suru on varmasti läsnä aina.

 

Me menetimme viime kesänä pikkuisemme rv 17+. Tarkemmin olen siitä kirjoittanut tuonne myöhäisten keskenmenojen ketjuun.

 

Kysyit tuosta kehon palautumisesta. Mulle jouduttiin tekemään kohtuontelon totaalinen kaavinta pojan syntymää seuraavana päivänä, sinne oli jäänyt istukan palasia ja kohtu oli pahoin tulehtunut. Tästä toipuminen alkoi nopeasti, jälkivuotoa kesti kaksi viikkoa ja ensimmäinen kierto 28 päivää. Tämän jälkeen oli jälkitarkastus, jossa todettiin kaiken olevan ok, mutta kohdun limakalvo oli ohut, koska ei ollut vielä täysin toipunut kaavinnasta. Raskauduin tässä kierrossa, mutta eihän pieni kiinni pysynyt ohuessa limakalvossa vaan hyvin varhainen km 4+ viikolla. Seuraavasta kierrosta taas raskaana ja nyt viikkoja 24+0.

 

Jaksamisia hurjasti, olette ajatuksissa. ♥

[Hyasintti]

Hienoa Haaveissa, että sait nukuttua. Se on tärkeää. Mulle lääkäri määräsi syksyllä melatoniinia nukkumista helpottamaan ja siitä oli apua. En halunnut unilääkkeitä, kun en ole sellaisia koskaan joutunut käyttämään.

 

Meillä keskenmeno oli vähän erilainen, koska vauva oli kuollut ennen syntymäänsä (olin tuntenut liikkeitä päivittäin jo monta viikkoa, joten huomasin liikkeiden loppumisesta aika nopeasti että kaikki ei ollut kunnossa). Minulle tehtiin lääkkeellinen tyhjennys sairaalassa ja koska istukka ei irronnut ja menetin paljon verta, samana päivänä tehtiin vielä kaavinta. Samoin kuin Lacrimosalla, siitä toipuminen alkoi nopeasti mutta kohdun limakalvo on ollut normaalia ohuempi, koska istukka oli niin tiukasti kiinni, että piti irrottaa palasina. On varmaan jouduttu kaapimaan aika huolella... Jos selviää ilman kaavintaa, jälkivuotoa voi varmaan olla vähän pidempään, mutta uskoisin, että on silti kohdulle parempi vaihtoehto.

 

Meidän tytön kuolinsyy ei ole selvinnyt, hänellä oli normaalit kromosomit ja ulkoisesti vaikutti täysin normaalilta. Huomenna saamme tulokset minulle ja miehelle tehdyistä tutkimuksista. Meille se, että syy yritetään selvittää, on tärkeää. Jouduimme vähän taistelemaan, että tutkimuksiin pääsimme, mutta myöhäisen keskenmenon tapauksessa tutkimuskriteerit täyttyivät, vaikka ei vielä kolmea keskenmenoa olekaan takana.

 

Hyvä, että pääsette neuvolaan juttelemaan ja varmasti sitä kautta myös muuta keskustelutukea järjestyy, jos tarvis.