Nat

Vauvat ja lapset uutisissa II

808 posts in this topic

Täällä meillä ainakaan niissä sairaaloissa missä olen synnyttänyt ei ole mitään "kanslioita". Lastenosastot sitten erikseen niille vauvoille jotka tarvitsevat erityistä hoitoa, mutta muuten vauva on koko ajan äidin kanssa.

 

Missä teidän kätilöt/hoitajat sitten ovat silloin, kun eivät ole tekemässä hoitotoimenpiteitä? Suomessa siis tosiaan voi vauva olla "hoidettavana" eli käytännössä vastasyntyneet lähinnä nukkuu samalla kun hoitajat siellä kansliassaan istuvat tietokoneella naputtelemassa tietoja sisään tai pitävät taukoa. Meidän sairaalassa oli käytännössä koko ajan joku siellä kansliassa ja jos ei halunnut soittaa kelloa niin saattoi sieltä käydä kysymässä neuvoa tai vaikka pyytämässä särkylääkettä.

 

 

 niin ei kukaan kai voi olla niin hölmö että vie silti sen vauvan kotiin ja vasta siellä keksii vilkaista sitä ranneketta?? Ei mitkään raskaushormonit ja synnytyskivut nyt ihan täysin aivottomaksi tee. Tai jos tosiaan ei parin päivän pohdiskelun aikana tule mieleen sitä ranneketta vilkaista, niin luulisi että sen toisen vauvan vanhemmat, jotka oletettavasti myös saivat erinäköisen vauvan, olisivat niin tehneet?

 

Se äiti oli vilkaissut ranneketta ja katsonut vaan että -nen päätteinen sukunimi on eikä sen tarkemmin. En siis todellakaan mitenkään puolustele, eihän se ollut edes naisen esikoinen, mutta ehkä se on sitten vaan ollut jossain synnytyshuuruissa ihan sekaisin :huh: Musta se on hirveää ettei edes henkilökunnalla soinut yhtään hälytyskellot siinä vaiheessa, kun äiti kysyy tukan väristä :o

Share this post


Link to post
Share on other sites
Se äiti oli vilkaissut ranneketta ja katsonut vaan että -nen päätteinen sukunimi on eikä sen tarkemmin.

 

Tämä minusta onkin oudointa  :D Jos kerran on jo ruvennut katsomaan sitä ranneketta, että saisi tietää onko vauva oikeasti oma, niin miksei sitten voi vaivautua lukemaan yhtä nimeä kokonaan  :lol: Ei kai sen lukutaidon pitäisi mihinkään synnyttäessä kadota  :huh: Eikä se varmaan voi olla niinkään tyhmä, että ajattelisi -nen-päätteen nähdessään, että "Joo, kyllä tämän on pakko olla meidän. Ei voi olla mahdollista että kenelläkään muulla Suomessa olisi -nen-päätteinen sukunimi."  ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huono näkö? Mulla ainakin raskaus on vaikuttanut negatiivisesti näköön ja jos tihrustaisin ilman laseja, niin voisin hyvin tyytyä tohon sukunimen päätteeseen.

 

Ihmettelen, että kotiuttava lääkäri ei ole tajunnut mitään. Sillä on kuitenkin ollut edessään paperit  ja vauva, joka ei täsmää papereiden kanssa.

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mikä salaisuus tuo on? Hesarissakin haastatteluista tuota on saanut lukea rivienvälistä. Enemmänkin mä toivon keskustelua ryhmäkoosta, jota tuossa kyselyssäkin oli kysytty. Siihen ei haluta ottaa kantaa. Epäilen että tuossakin tulee vain vääntö "säilöntäpaikan", "ei kukaan oikeasti tuo ilman syytä" jne kesken. Tuo tärkeä ryhmäkoko taidetaan ohittaa täysin. 

 

Nolo tunnustus että mä taisin vasta kotona vilkaista esikoisen ranneketta  :blush:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo kyllä täälläkin hoitajilla taukotilansa on, mutta ei siellä vauvoja pidetä. Siis ainakaan niissä sairaaloissa joissa olen synnyttänyt tai muuten tutustunut, toki noita varmasti löytyy ihan joka lähtöön ja jonkin verran on myös synnytystaloja jotka ei ole sairaaloita. Saahan niissä kaikissa järjestää systeemit niin kuin itse haluavat, mutta en ole ainakaan kuullut että vauvojen säilyttäminen hoitajien luona olisi täällä mitenkään yleinen käytäntö.

 

Itse olen kyllä niitä rannekkeita tavannut ihan mielenkiinnosta jo siellä sairaalassa, vaikka ei olekaan ollut mahdollista vauvaa vaihtaa. Täällä, tai siis siellä missä olen synnyttänyt on rannekkeeseen kirjoitettu heti vauvan nimi, ja lähinnä olen katsonut onko se kirjoitettu oikein. :D

 

Ja asiasta ihan toiseen, mä en vaan saa päästäni sitä ajatusta että se pieni tyttö on tukehtunut kuoliaaksi tiara päässään... :girl_cry: :girl_cry: :girl_cry:

 

Mun mielestä tuo oli niin yököttävä juttu että ei tekisi juuri mieli koko asiaa miettiä, mutta jotenkin tuo kruunujuttu tuntui itsestä ainoalta edes pikkuisen positiiviselta asialta ylipäätään kaikesta siitä, mitä tästä on kerrottu. Ajattelin että on sillä lapsiparalla edes jotain valonpilkahduksia ollut elämässään, kun on ollut mielikuvitusmaailma.

 

Mutta tuo on kyllä niin kammottava tapaus... Yleensä en kannata väkivaltaa missään olosuhteissa, mutta nämä tyypit saisi mun puolesta kyllä kapaloida myös, ja siinä välissä juoksuttaa pihalla kaksi tuntea putkeen pakkosyöttämisen jälkeen. Mun oikeustajuun ei kyllä mahdu se, että tuollaisia kuvotuksia hyysätään vankilassa seuraavat kymmenisen vuotta yhteiskunnan rahoilla. Ja yhteiskunnasta puheenollen, en voi käsittää että tuon lapsiparan oloista on tehty lukuisia ls-ilmoituksia ja silti touhu on vain jatkunut?! Uskoisin että ihmisillä (joitain yksittäisiä kiusanhenkiä lukuunottamatta) on liiankin korkea kynnys tehdä noita ilmoituksia, ja jos yhdestä tapauksesta ilmoittaa useampi eri ihminen, niin luulisi että niitä resursseja voisi kaivaa tekemään jotain muutakin kuin soittamaan ovikelloa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Hyi tuo uutinen herpeksestä...sehän voi periaatteessa tarttua silloinkin kun se "ei ole päällä" siis näkyvänä. Eli toisin sanoen pitäisikö herppestä sairastavan vältellä ihan vastasyntyneiden pussailua ja kuinka pitkään? :(

 

Herppes on paha vastasyntyneelle. Esim. jos äidillä on synnytyskanavassa synnytyksen alkaessa herpppesrakkuloita muuttuu synnytystapa sectioksi. Ja noita herppeksiä on niin montaa eri lajia, ettei voi olla varma mikä siinä huulessa oleilee.

 

Omalla äidilläni on herppes ja edelleen pidän huolen, ettei suukottele ollenkaan kumpaakaan, jos se on aktiivinen. Monesti siitä on saanut sanoa ja saa varmaan vielä monta kertaa muistuttaa, sama kuin omasta lusikasta syöttäminen - ne ei vaan mene perille.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ja asiasta ihan toiseen, mä en vaan saa päästäni sitä ajatusta että se pieni tyttö on tukehtunut kuoliaaksi tiara päässään... :girl_cry: :girl_cry: :girl_cry:

 

Mun mielestä tuo oli niin yököttävä juttu että ei tekisi juuri mieli koko asiaa miettiä, mutta jotenkin tuo kruunujuttu tuntui itsestä ainoalta edes pikkuisen positiiviselta asialta ylipäätään kaikesta siitä, mitä tästä on kerrottu. Ajattelin että on sillä lapsiparalla edes jotain valonpilkahduksia ollut elämässään, kun on ollut mielikuvitusmaailma.

 

Mutta tuo on kyllä niin kammottava tapaus... Yleensä en kannata väkivaltaa missään olosuhteissa, mutta nämä tyypit saisi mun puolesta kyllä kapaloida myös, ja siinä välissä juoksuttaa pihalla kaksi tuntea putkeen pakkosyöttämisen jälkeen. Mun oikeustajuun ei kyllä mahdu se, että tuollaisia kuvotuksia hyysätään vankilassa seuraavat kymmenisen vuotta yhteiskunnan rahoilla. Ja yhteiskunnasta puheenollen, en voi käsittää että tuon lapsiparan oloista on tehty lukuisia ls-ilmoituksia ja silti touhu on vain jatkunut?! Uskoisin että ihmisillä (joitain yksittäisiä kiusanhenkiä lukuunottamatta) on liiankin korkea kynnys tehdä noita ilmoituksia, ja jos yhdestä tapauksesta ilmoittaa useampi eri ihminen, niin luulisi että niitä resursseja voisi kaivaa tekemään jotain muutakin kuin soittamaan ovikelloa.

 

Samaa mietin, lapsella ollut edes joku "pakopaikka". muutenkin jotenkin tosi sairasta ja ristiriitaista; pakkosyötetään kun ei syö mutta sitten juoksutetaan jottei lihoisi. Samoin, että nää tyypit ois heränneet huutoo ja sitten pitäneet kättä suun edessä, jonka jälkeen ois mennyt elottomaksi. Pieni taistellut joko yön siellä kapalossa.

 

Itse puolestaan koen, että nyt tehdään helpommin ls-ilmoituksia, perättömistäkin tapauksista, jolloin ls on ylityöllistetty eivätkä ehdi kaikkeen puuttua. Mutta joo, samasta lapsesta useampi ls-ilmoitus pienessä ajassa ois pitänyt saada hälytyskellot soimaan ja priorisoimaan asioita.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mutta tuo on kyllä niin kammottava tapaus... Yleensä en kannata väkivaltaa missään olosuhteissa, mutta nämä tyypit saisi mun puolesta kyllä kapaloida myös, ja siinä välissä juoksuttaa pihalla kaksi tuntea putkeen pakkosyöttämisen jälkeen. Mun oikeustajuun ei kyllä mahdu se, että tuollaisia kuvotuksia hyysätään vankilassa seuraavat kymmenisen vuotta yhteiskunnan rahoilla.

 

Varsinkin, kun veikkaan, että tuomioksi ei tule murhasta elinkautista, vaan jollain logiikalla tappo, jolloin äiteepuoli istuu ilmeisesti ensikertalaisena puolet. Isipapalla on "sentään" alla ehdollinen tuomio lapseen sekaantumisesta, ehkä sieltä irtoaisi muutama kuukausi lisää, ellei siinä ole sitten ehtinyt tuomiosta kulua jo riittävästi aikaa, sittenhän se on ns. nollattu ja isä on ensikertalainen.

 

Samalla logiikalla on "helppo" ymmärtää sitä, että 2009 tuomituista, Keski-Suomessa lapsia porukalla raiskanneista veijareista (uutisessa lukee "ryhmäseksi", mikä on kohtalaisen omituinen käsite, kun osallistujatahoina on aikuisia miehiä ja kaksi lasta, 1-3- ja 4-8-vuotiaana) yksi on jo vapautunut, lasten äiti. Diakoni vapautuu myös ensikertalaisena tänä vuonna, ekonomilupaus ensi vuonna. Se siitä oikeustajusta.

 

Kaikessa kärsimyksen jälkeen Eerikan on nyt kuitenkin parempi olla ja varsinkin tuosta kruunuasiasta tuli tirautettua itku poikineen. Näiden kahden vuosia raiskatun pikkulapsen kohdalla elämää tuskin enää on, henkisessä tai fyysisessä mielessä. Näiden tapausten johdosta ei vain voi olla, ei ihmisenä, eikä äitinä. Tulee niin paha mieli ja toisaalta viha sitä kohtaan, miten jossain voi saada 65 vuotta vankeutta väkivaltaisesta raiskauksesta, kun täällä saa elämän tuhoamisesta muutaman vuoden.

Edited by Jenny-Maria

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Veijarit? Lukeeko siellä otsikossa oikeasti "veijarit". :skilletgirl:  Musta siitä pitäisi antaa vähintään huomautus lehdelle, sillä toi on uhreja väheksyvää uutisointia.  :girl_mad: 

 

(en uskalla aukasta linkkiä, kun on tunteet muutenkin pinnassa).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei, tuo veijarit on oma sanavalintani. Vaikea selittää, mutta ehkä viittaan sillä siihen yleiseen päähäntaputtelukulttuuriin, mikä suomalaisessa oikeuskäytännössä on etenkin raiskaus- ja hyväksikäyttötapauksissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Itseasiassa kun tuosta Eerikan jutusta puhuttiin että se on Suomen rikoshistorian iljettävin tapaus niin tämä Jenny-Marian tuoma uutinen tuli minulle mieleen iljettävimpänä. Tuossa kuitenkin lasten oma äiti oli antanut lapsensa hyväksikäytettäväksi ja oli ollut itsekin mukana puuhissa. Silloin kun tämä uutinen tuli julkisuuteen, mä en pystynyt nukkumaan kunnolla pitkään aikaan kun se vaivasi niin. Enpä tosin saanut eilenkään illalla unta tämän Eerikan takia.

 

Niin kamalia asioita ettei näitä pysty millään järjellä edes käsittämään.

 

Mä ajattelin ottaa tavaksi nyt että sytytän aina äitienpäivänä Eerikan ja kaikkien aikuisten järjettömien tekojen kohteeksi joutuneiden lasten muistoksi kynttilän. Ihan vaan että muistaisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Aivan ehdottomasti saa. :lipsrsealed:  Mietin että olisin tehnyt asiasta jonkun virallisemmankin aloitteen mutta se tyssäsi siihen etten ole FB:ssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siis mitä ihmettä!? Mitähän tuolla "päiväkodinopettajalla" mahdollisesti liikkui päässä...ei kait mitään :girl_impossible:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eilen iltasanomien tms nettisivuilla sai kuulla isän ja äitipuolen vastauksia oikeudessa, koskien tätä Eerikaa.

Ja voin kertoa kuinka helvetin pahalta tuntui kuulla heidän vastaukset sillä äänen sävyllä kuin sillä ei olisi merkitystä! Tää on niin sairasta et kyl oon itkenyt. Monta vuotta sossunkin kanssa tekemisissä, eikä kukaan tee mitään!!

Äitipuoli oli jostain kadulta bongattu koditon joka väitti miehelle olevansa joku ranskalaisafrikkalainen aivogirurgi, vaikka ihan suomalainen vanha ämmä se oli. Jeesus mikä sairas kuvio!

Mulla on syli tyhjänä, ja jotkut voi tehdä jotain tällaista omille lapsille!!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä on vielä käsittämätöntä, että joku pystyy tuollaiseen ollessaan raskaana. Itse olen ainakin raskausaikana erityisesti herkistynyt kaikkeen lapsiin liittyvään, vaikka nyt "normaalitilassa" en ehkä kuvailisikaan itseäni erityisen lapsirakkaaksi noin yleisesti ottaen.

 

Ja jos se lapsiparka joskus erehtyy ottamaan selvää biologisista vanhemmistaan ja saa tietää että he kiduttivat ja murhasivat isosiskon... :girl_cry:

 

Mutta pointsit siitä, että saivat sentään asiallisen rangaistuksen, vaikkakaan elämä suomalaisessa vankilassa nyt ei välttämättä mikään pahin mahdollinen rangaistus olekaan. Ei vaan voi käsittää noita, kuitenkin heidät on todettu "terveiksi" jollain tasolla niin miten voi olla mahdollista, että ihminen jolla ei ole mitään vakavaa päävikaa ei kadu ollenkaan sitä, että kiduttaa puolustuskyvyttömän lapsen hengiltä, ja miehen tapauksessa vielä (ainoan) oman lapsensa?? Ei kai kukaan edes etäisesti normaali ihminen pystyisi elämään tuollaisen asian kanssa, jos sen jossain tilapäisessä mielenhäiriössä olisi pystynyt tekemään. Ja no ymmärsin että tämä mies nyt olisi aika vahvasti yksinkertainen tyyppi, mutta kai sellaisillakin jonkinlainen omatunto on.

 

Eikä kyllä ymmärrys riitä niille lastensuojeluviranomaisillekaan, jotka näitä ilmoituksia ovat ottaneet vastaan. He nyt kai kuitenkin ovat suht normaaleja ja selväpäisiä ihmisiä, miten tuollaisen jälkeen pystyy elämään itsensä kanssa? Tai ehkä se sitten on heille ihan arkipäivää... :girl_prepare_fish:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now