Suvi

Huhuu?

31 posts in this topic

Oisko täällä muita ketkä haluaisi purnata arjen rankkuudesta..? En yksikseni viittisi :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hep. Tähän porukkaan (valitettavasti...) kuulun minäkin. Arjen rankkuus on tosin vasta tulossa, koska erosta on vasta vajaa viikko. Muuta purnattavaa tosin löytyy :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä kans sinkkuäiti odottelee esikoistaan ja purnausketju erittäin tervetullut :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkään en ole sinkkuäiti, enkä sanan varsinaisessa merkityksessä yksinhuoltajakaan... Mutta yksin minä kuitenkin yhteishuoltajuudesta huolimatta kaiken vastuun kannan... Lapset tapaavat isäänsä noin 2 kertaa kuukaudessa, eli normiviikonloppu, ympäri vuoden. Pidempiä lomia tms. eivät isällään ole viettäneet (erosta pian 2 vuotta) eivätkä tällä näkymin tule viettämäänkään. Joten voisin sanoa että joo, välillä arki on aika rankkaa, kiireistä, hermoja raastavaa ja vaikka mitä. Mutta samaan aikaan myös paljon antavaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, laitoinkin tuon sinkkuäidin vähän huumorimielessä ja siksi noihin heittomerkkeihin :)

 

Mutta voisin alottaa tälläsellä purnauksella, että kun jäätiin pojan kanssa tähän asuntoon mistä mies muutti pois, niin nyt käyttäytyy täällä edelleen ihan kuin oisi hänen kotinsa :skilletgirl: Eli siivoilee yms, mikä sinänsä ois ihan jees, mutta sitten tulee mulle purnaamaan jos en oo siivonnut tai tavarat on väärissä paikoissa tms :blink: Ja kivointa oli tosiaan eilen tulla kotiin, (kun olin jättänyt hänet tänne hoitelemaan sairasta poikaa kun itse menin töihin,) ja huomata että oli lykännyt 2 mun pupua omin päin samaan häkkiin ja nyt siis todennäköisesti emäpupu on kantavana pojalleen!!! :angry:

 

Muuttoa oon harkinnut tän asian vuoksi tuonne vuodenvaihteeseen, jos sillä oisi vaikka sitten vaikutusta asiaan... Muilla kokemuksia tästä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

No me ollaan aika läheisiä ystäviä kuitenkin edelleen, ja ehkä mullakin on vielä vähän hakusessa että mihin kohti se raja kuuluu vetää, kun erillään nyt asuttu n.5kk...

Muuta tukiverkostoa ei oikein ole, tai no äiti asuu kyllä lähellä mutta on vielä työelämässä, ja niin... mä kuvittelin että olivat lähössä täältä aika pikaseen pojan isän luokse mun töihin lähdön jälkeen, mutta ei sit näköjään kun päätti jäädä "auttamaan" :girl_sigh:

 

Ilkeeksi en kuitenkaan haluaisi ruveta, että pitää tässä alkaa miettiä että kuinka tämän asian oikein ilmaisisi... Tai sitten tosiaan se muuttokin voisi vaikuttaa, en tietenkään pelkästään siksi muuttaisi, vaan ihan jo vaikka lyhyemmän työmatkan vuoksi :)

 

Muutko eivät "hengaile" exiensä kanssa, nyt mulle tuli tosi tyhmä olo? :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sinkkuäiti -sana tuossa otsikossa tuntuu tylsältä. Joo, olen kyllä sinkku ja olen kyllä äiti, mutta sinkkuäiti sana ei oikein iske silti muhun, se leimaa jotenkin. :ph34r:

 

No eniveis, Suvin kysymykseen vastaus: ei, en millään lailla hengaa exän kanssa. Ei minkäänlaista tarvetta tai halua sellaiseen. Lasten asioista sovitaan spostilla tai tekstiviestitse, lasten vaihdot tapahtuu päiväkodin kautta joten en ole exää kuukausiin nähnytkään. Molemmilla uusi oma elämä ja hyvä niin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Exän kanssa lasten tapaamisia koskevat aikataulut vaihdetaan tekstiviesteillä, muuten ei kommunikoida juuri lainkaan. Asuu eri paikkakunnallakin joten ei edes törmäillä "vahingossa" ja hyvä niin... Lasten puolesta tietysti surku kun isä ei juurikaan heidän elämäänsä kuulu mutta mulla ei henk.kohtaisesti ole mitään tarvetta olla exän kanssa tekemisissä. Ainut mikä meitä nykyään yhdistää on lapset, ja heidän asioissaan olen exän kanssa tekemisissä niin paljon kuin tarve vaatii mutta siihen se sitten jääkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me asutaan pojan kanssa kaksin, viikonloput hän on isällään. Meillä on yhteishuoltajuus, mutta minä ne säännöt loppuviimein sanelen. Vetoan sitten vaikka siihen, että olen hänet sisälläni kasvattanut ja synnyttänyt. Olen ehkä vähän natsi tässä asiassa, mutta kai sitä saa lapseensa liittyvissä jutuissa ollakin. :D Ollaan ihan ok-väleissä lapsen isän kanssa, hän asuu noin puolen kilometrin päässä meiltä ja käy viikollakin piipahtelemassa.

 

Nyt ei oikeastaan ole mitään purnaamista, mutta eiköhän sitä taas tässä tule.. :D

 

Niin, ja edit: Mä olisin kyllä sinkkuäiti, mutta kun seurustelen... B)

Edited by Datura

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen sinkkuäiti ja onnellinen. Ei siis minulle mikään valitettavasti. Parempi olla onnellisesti "yksin" kuin onnetomasti parisuhteessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Odotan lasta, lapsen isä ei ole kuvioissa. Eikä tule olemaankaan. Iso on ilmoittanut että ei usko että tulee olemaan kiinnostunut lapsesta.

 

Tapasin hetkeä ennenkuin tein positiivisen testin ihanan miehen, joka ei siis ole lapsen isä. Kerroin miehelle heti kun plussasin ja hän on asian kanssa ok!!! Uskomatonta. Mutta ihanaa!

Joten me tunnustellaan ja tutustutaan ja toistaiseksi menee erinomaisesti.

 

Eli mun kuviot ovat varsin...mielenkiintoisia...

 

Päivä kerrallaan, nauttien.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voinkohan minä kirjoittaa tänne? En virallisesti seurustele, tapailua takana vasta reilu kuukausi. Olen aiemminkin joku vuosi sitten foorumilla pyörinyt, silloin yritin exän kanssa vauvaa n reilun vuoden ajan ja ehdin jo mennä lapsettomuustutkimuksiinkin, kunnes ero tuli. Yli vuoden olin yksin ja nyt tapasin tämän ihanan miehen. Olin jo tavallaan omaksunut endometrioosista kärsivän, lapsettoman naisen identiteetin, enkä osannut huolestua parista ehkäisyttömästä kerrasta (kun enhän minä voi onneksi tulla raskaaksi). Typerää, vastuutonta ja lapsellista ajattelua melkein 30-vuotiaalta naiselta - tiedän.

 

Joka tapauksessa nyt tilanne on se, että olen raskaana. Tein maanantaina pelottavien oireiden (=voimakkaasti turvonneet ja kipeät rinnat, etova olo, suunnaton väsymys) vuoksi digitestin ja se sanoi "Raskaana 2-3". Tällä hetkellä olen aivan sekaisin. Minä haluan lapselle isän, joka on mukana, haluan että lapsella on oikea perhe (itse rikkonaisissa oloissa kasvaneena en halua ns. laittaa vahinkoa kiertämään). Mies sanoi, ettei jätä minua yksin ja haluaa osallistua, mutta toisaalta sanoi myös että ei ole järkevää pitää sitä TÄSSÄ TILANTEESSA. Jos oltaisiin edes vuosi oltu yhdessä, olisi kuvio ihan eri. Olen samaa mieltä, mutta pelkään, että tulen katumaan aborttia. Pärjäänkö yksin vauvan kanssa/viimeisilläni raskaana, jos mies päättääkin lähteä? Mistä saisin apua ja tukea, edes henkistä?

 

Minulla on lähete laitettu keskeytystä varten, odotan yhä kutsua ensikäynnille, mutta en ole todellakaan varma mitä teen. Järki sanoo, että hankkiudu eroon siitä, sydän sanoo, että pidä se. Harmittaa yli kaiken oma typeryys, olen kyllä ihan itse tämän helvettini aiheuttanut omalla naivilla ajattelullani. :( Toisaalta, enhän minä voi tietää onko tuolla masussa kaikki hyvin. Raskaus voi olla vaikka kohdunulkoinen tai keskeytyä itsestään. Nämä on niin herkkiä asioita loppujen lopuksi.

 

Toivoisin että sairaalasta annettaisiin jonkun tahon yhteystiedot, jossa ehtisi käydä keskustelemassa ennen lopullista päätöstä. Tunnen valtavaa syyllisyyttä tästä, senkin vuoksi olisi varmaan hyvä jutella jossain. Hormonit varmasti vaikuttavat myös tunteisiin, mutta en jaksaisi itkeä enää, kun tuo vetistely tähän tilanteeseeni mitään ratkaisua tuo.

 

Mistä te olette saaneet apua? Oliko teille "sinkkuna plussanneille" selviö, että pidätte lapsen? Miten pärjäätte/pärjäsitte yksin? Tiedän, etä pääts on minun tehtävä itse, haluaisin vain tietää vähän muiden kokemuksia yksin odotuksesta (jep, olen skeptinen sen osallistumisen suhteen kun ei tunneta, vaikka mies niin ihana NYT onkin).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi Typerys lipsrsealed.gif

 

Itse olen kolmen lapsen yksinhuoltaja ja odotan nyt talvella sattuneen vahingon seurauksena neljättä lastani. Isä ei tule oleman kuvioissa ja olen sinut asian kanssa. En ole kieltänyt osallistumasta, en usko sellaiseen mutta jos ei halua en voi pakottaakaan.

 

Keskeytys ei ollut mulle vaihtoehto, koska olen sellaisen kerran joutunut tekemään. Silloin olin nuori, asuin vielä kotona eikä minulla ollut työ- tai edes opiskelupaikkaa. Uskon vakaasti naisen oikeuteen tehdä abortti, jos lapsen pitäminen tuntuu mahdottomalta/liian raskaalta vaihtoehdolta. Silti kehotan harkitsemaan tarkoin. Vaikka kuinka järjellä ajatellen tiedän, että minulla ei ollut vaihtoehtoa ja olen saanut ihania terveitä lapsia myöhemmin niin silti hetkittäin jollakin tasolla kadun valintaani... edelleen. Hyvin vaikeaa selittää. Minulla on valitettavasti ystäväpiirissä naisia jotka ovat kokeneet saman ja ovat nyt jo moninkertaisia äitejä hekin ja kaikilla on suunnilleen samanlaiset fiilikset.

 

Miehen varaan älä laske mitään. Päätös on sinun. haluatko sinä pitää lapsen? Ei ole takeita, että mies lähtisi mutta ei myöskään, että jäisi tai että edes sitä välttämättä myöhemmin haluaisit. Anteeksi, jos kuulostan nyt kovalta tai kylmältä mutta kyse on sinusta ja siitä mitä sinä haluat tehdä. Sinä elät päätöksesi kanssa miehestä riippumatta. Oletko puhunut neuvolassa sekavista tunteistasi? Voimia!

Edited by mimmoi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muutko eivät "hengaile" exiensä kanssa, nyt mulle tuli tosi tyhmä olo? :D

 

Ei me koskaan hengailla yhdessä... Mutta olen pitänyt erittäin tärkeänä sitä, että jos meillä on jotakin keskinäistä selvitettävää se tehdään spostitse tai puhelimessa ja niin, että lapset ei ole kuulemassa. Yhtä tärkeänä pidän sitä, että lapset näkee esim. vkl vaihtotilanteissa meidät sovussa yhdessä ja että tietävät, että meidän välillä kaikki on ok, vaikka nyt ei enää toisiamme rakastetakaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt minäkin sitten tulen tänne purkamaan pahaa oloa.

 

Onko joku ollut yksin ihan odotuksesta saakka?

 

 

Mulla siis viikkoja nyt 9+1 ja olen yksin. Lapsen isä ilmoitti että ei halua osallistua. Meillä oli seksisuhde, erittäin hyvä sellainen. Ehkäisy petti, kahdesti ja raskaana ollaan.

Abortti ei ole ollut vaihtoehto missään vaiheessa. Lapsi on kovin rakastettu jo nyt. Kuitenkin suren sitä että olen yksin. Pelottaa kaikki tuleva. Surettaa kuitenkin eniten se, että en saa oman rakkaan, lapsen isän tukea tässä, että ei ole sitä oikeaa parisuhdetta takana. En siis rakasta lapsen isää, pidän hänestä, mutta ei mitään muuta.

 

Hetki ennenkuin tein plussaavan testin tapasin mukavan miehen joka vei jalat alta. Kerroin hänelle heti plussasta kun sen tein, hän suhtautui hienosti ja on ollut "täysillä" mukana vaikka siis ei ole lapsen isä. reilun kuukauden oltiin tiiviisti yhdessä, kunnes tänä aamuna oli yhtäkkiä kaikki miehen tavarat hävinnyt kämpästäni eikä vastaa viestiin/puhelimeen.

 

Eli mut ilmeisesti jätettiin. Olisihan tämä ollutkin liian hyvä ollakseen totta. Mukava mies joka vielä hyväksyy täysin raskauteni toiselle miehelle.

 

Nyt on vain niin surkee olo. Teksisi mieli kaivautua johonkin kunnes herään ja kaikki onkin vain ollut unta.

Iloitsen kuitenkin kaiken ohella raskauttani. Onneksi minulla on ihana äiti joka tukee ja on onnellinen tulevasta lapsen lapsestaan. En tiedä mitä tekisin ilman häntä.

 

Kaiken lisäksi asun hyvin pienellä paikkakunnalla ja stressaan sitä että mitä sanon työpaikalla? Jossain vaiheessa kun on pakko kertoa raskaudesta. Voi sitä supatusten määrää ja omituisten katseiden selkäni takana...

 

Huoh, elämä on niin kovin monimutkaista välillä.

 

Pitää vain olla vahva. Mutta entä kun ei ole ollenkaan vahva olo?

Kuitenkin tiedän takaraivossa jossakin että pärjään. Kaikki tulee menemään loistavasti. Tulen elämään onnellisesti oman lapseni kanssa.

Miestä ei varmaan minun elämässä tule olemaan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hetki ennenkuin tein plussaavan testin tapasin mukavan miehen joka vei jalat alta. Kerroin hänelle heti plussasta kun sen tein, hän suhtautui hienosti ja on ollut "täysillä" mukana vaikka siis ei ole lapsen isä. reilun kuukauden oltiin tiiviisti yhdessä, kunnes tänä aamuna oli yhtäkkiä kaikki miehen tavarat hävinnyt kämpästäni eikä vastaa viestiin/puhelimeen.

 

Eli mut ilmeisesti jätettiin. Olisihan tämä ollutkin liian hyvä ollakseen totta. Mukava mies joka vielä hyväksyy täysin raskauteni toiselle miehelle.

 

Moikka Cia! Ei tämä nyt varmaan kauheasti lohduta, mutta jos uuden kumppanin käsitys suhteen päättämisestä on todellakin tuo, parempi että tapahtui nyt kuin vasta myöhemmin. Ei sulla tule olemaan aikaa hoivata "aikuista lasta". Jaksamista!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Emmabeth tiedostan sen itsekkin. On jotenkin silti vaan kaiki niin kamalaa juuri nyt.

Mutta, TIEDÄN! Jollakin tapaa sen, kyllä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen nyt 2 kuukautta vanhan tyttöni yksinhuoltajaäiti. Seurustelin kyllä raskauden alkaessa, mutta suhteemme oli jo silloin "lopussa". Kerroin miehelle raskaudesta ja kerroin myös pitäväni lapsen. Tiesin jo etukäteen hänen asenteensa, joka olikin se, että abortti on ainoa oikea vaihtoehto + että olen itsekäs ämmä, jos pidän lapsen. Miehen sanoista huolimatta pidin lapsen, aborttia siis en edes harkinnut. Mies muuttikin aika pian raskauden toteamisen jälkeen pois yhteisestä kodistamme.

Tiesin, että helppoa ei tule olemaan, mutta onko se nyt helppoa kenellekkään olla pienen lapsen äiti, varsinkin kun kyse on ensimmäisestä ja kaikki on uutta? Ja itseasiassa asiat ovat sujuneet paremmin kuin osasin odottaa. Mielestäni olisi ollut typerää jatkaa riitaisessa suhteessa vain lapsen takia, itse kun olen kodista, jossa ensimmäiset 10 vuotta elämästäni tapeltiin siihen asti, että isäni muutti pois, joka oli helpotus.

Raskauden aikana ei oltu juurikaan lapsen isän kanssa tekemisissä eikä hän kertaakaan kysellyt kuulumisia raskauden etenemisestä. Lapsen syntymäpäivänä laitoin kuitenkin onnitteluviestin isäytymisen johdosta ja tulihan hän sitten heti samana päivänä katsomaan tytärtään. Sen jälkeen isä on käynyt silloin tällöin kylässä, mutta ei mitenkään aktiivisesti ole elämässämme mukana. Enkä odottanutkaan, että olisi. Omat erimielisyytemme meillä on, kun isä kuvittelee, että hänellä on oikeus olla mukana päättämässä lasta koskevissa asioissa. Olen kyllä hänelle todennut, että jos hän haluaa olla isä niin hän saa olla, silloin hän saa myös isän oikeudet. Mutta hänen on turha kuvitella saavansa päätösvaltaa ilman minkäänlaista vastuunottamista.

Mutta jokatapauksessa olen onnellinen kauniista tytöstäni enkä vaihtaisi äitiyttä mihinkään. :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

täällä kanssa pienen äiti joka on ollut yksikseen ihan alusta asti.

kovin oli isä onnellinen kuullessaan raskaudestani, mutta sehän meni siihen että hän päätti juhlia sitä myös koko sen 9kk.

tähän mennessä ei ole paljoa kiinnostusta osoittanut, mutta sehän ei ole multa pois. :)

enemmän mulle rakkautta.

ja se on hänen menetyksensä sitten myöhemmin jos ymmärtää sen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Halusin nyt tulla tänne 'omieni' pariin purkamaan sydäntäni, tässä minun tarinani.

 

Olen kohta rv 7 raskaana, ja raskaus tuli minulle yllätyksenä. Vielä muutama päivä sitten olin kihloissakin. Tämä "kihlattuni" (tästä eteenpäin kutsun häntä kaikilla mahd. inhottavilla nimillä) päätti lähteä alkuviikosta reissuun, tietäen, että hänen lähtöpäivänään teen raskaustestin. Testejä tein kaksi, molemmat positiiviset, ja jäin tyhmänä odottelemaan "kihlattuni" soittoa, jota ei pyynnöistä huolimatta kuulunut. Arvelin, että siellä oltiin taas vedetty perskännit ja ollaan nyt onnellisen tietämättömiä kaikesta maailman menosta. Seuraavana päivänä sain kyseisen mulkvistin kiinni, ja selostin itku kurkussa miten elintärkeää asiaa minulla on, ja taas luvattiin soitella myöhemmin, koska juuri tällä hetkellä oli kiire. Ei mitään, ei vastaa puheluihin, ei soita.

Noh, saman päivän yönä katson ilahtuneena, miten "kihlattuni" kirjautuu Facebookiin... vaihtamaan parisuhdestatuksensa. Ensin "ei enää kihloissa vaan parisuhteessa" ja sen jälkeen "että on parisuhteessa (JONKUN TOISEN NAISEN) kanssa".

 

Painotan, että kyseessä on siis 30-vuotias henkilö!

 

Näin. Koko sen ajan kun odotin soittoa ja tukea, se ällötys on ilmeisesti ollut jo toisen naisen kimpussa. Mitään en pystynyt aavistamaan, mitään minulle ei edes vihjailtu. Olen nyt yksin päätökseni kanssa, ja niin jumalattoman vihainen. Suhteemme ei ollut täysin ongelmaton, ja tuo miehenkuvatus on pahimman luokan juoppo ilman minkäänlaista koulutusta, joten olin miettinyt aiemminkin, että ansaitsen varmasti parempaa. Mutta jos olisin päätynyt siihen tulokseen, että haluan lähteä eri teille, olisin kertonut sen hänelle kasvotusten. Kuka jättää toisen ihmisen vain vaihtamalla Facebookin statuksen!?

 

Minulla on onneksi ympärilläni ystäviä ja perhettä, jotka ovat olleet suurena tukena, mutta tunnen silti olevani niin yksin, niin hylätty tämän raskauden kanssa, koska minun päätökseni se vain ja ainoastaan on. Tuntuu että vain itkettää koko ajan, että olen aivan rikki revitty. Halusin jakaa tarinani ja katsoa millaisia mielipiteitä se teissä herättää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

ilmeisesti siis kaikki miehet eivät koskaan "kasva". ompa kamalaa lukea miten iso ihminen käyttäytyy.. skilletgirl.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Uskomatonta, miten joku voi jättää toisen vain facebookin parisuhdestatusta muuttamalla. No ymmärtäisin vielä jos kyseessä olis 13-vuotias teinipoika. Omakin ex-mieheni on lähemmäs 30v. ja silti minä (22v) tunsin olevani se aikuinen meidän parisuhteessa. Kai se vaan on niin, että miehet ei koskaan aikuistu.

 

Ja TyttöEpäkunnossa, teet miten parhaalta tuntuu... Tsemppiä. :lipsrsealed:

 

Mulla alkais ens viikolla neuvolan perhevalmennus, mutta taidan jättää väliin. Otti päähän jo se synnytysvalmennuksenkin "isä sitä isä tätä.." ja "nyt kerrotte kaksi positiivista piirrettä puolisostanne..." Ymmärrän kyllä, että suurin osa odottajista elää parisuhteessa ja tottakai siellä valmennuksessa täytyy ottaa isien rooli huomioon. Mutta kuitenkin.

 

Tutkiskelin netistä, että Turussa on joku yksinhuoltajavanhemmille suunnattu ryhmä, johon saa mennä odottajat + lapsen jo saaneet. Pitäis ehkä sinne soitella et onks se toiminta viel hengissä, olis ihan kiva tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now