Sign in to follow this  
Followers 0
jukeboksi

Toiko haikara jotain myös perheen vanhemmille lapsille?

44 posts in this topic

Ei ole tuonut eikä tuo :)

Juuri näin. Mä karsastan muutenkin että jos on esikoisen synttärit niin kuopukselle tuodaan jotain. Tai kun kuopus vietti ristiäisiä niin osa vieraista toi esikoisellekkin lahjoja :girl_mad: Mä olisin halunut jotenkin pyrkiä siihen että kun toisella on juhlat niin hän saa lahjoja ja päinvastoin. Harmi etten tajunnut aukaista suutani sillä ei ollut mitään hajua että eräät nimeltä mainitsemattomat :girl_wink: sukulaiset nöin toimivat. Omassa perheessäni ei koskaan ole ollut tapana

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä esikoinen 1v11kk sai "pikkusiskoltaan" synnärillä pienen nuken sekä vaahtokarkkeja.

Tyttö muistaa edelleen silloin tällöin kauppareissulla kertoa, että "äiti, noita karkkeja mä sain, kun sisko syntyi" :)

Nyt tyttö siis jo yli 5v. Oli näemmä tärkeä juttu pikkuisen elämässä ! En meinannut ensin edes tajuta, että tyttö voi muistaa jotakin tuollaista, kun oli siskon syntyessä niin pieni. Mutta mieleen jäi !

 

Nyt kolmas syntymässä, isosiskoille on hankittu taas "lahjukset". Pienet korusetit sekä pehmolelut.

Nuorempi noista tulevista isosiskoista reilut 3v ja hänen uskon olevan mustasukkaisempi vauvasta (osoittanut jo merkkejä ennakkoon).

Siksi siis mielestäni kiva saada siskoille jotain kivaa "vauvalta", jotta kokevat vauvan olevan "ihan hyvä tyyppi", vaikka tulikin "viemään äidin ja isin aikaa" :D

 

Näin siis meillä. Kukin tavallaan, mutta näytti olevan toisen lapsen syntymän aikaan tärkeä juttu, niin miksi sitä ei nyt toimisi samalla tavalla !

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä tuo on aika liikkis ajatus.

 

Meillä 3-v esikoisella ei ole yhtään vauvanukkea ja mietinkin, että olisiko siitä lahjaksi. Vauvaa odotetaan jo tosi kovasti, mutta en tiedä olisiko tuo nukke sitten ihan turha. Tähän asti ei nuket ole kiinnostaneet, pelkät autot.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ollut tätä ennen ajatellutkaan, että esikoiselle voisi jonkun lahjan hankkia isosiskouden kunniaksi, mutta tuo, että hankkii jonkun lelun pikkusisarukseksi toisen pienemmän lelun, oli niin kiva idea, että sen voisi jopa toteuttaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Meillä oli aika itsestään selvää, että lahjoja annetaan puolin ja toisin kuopuksen syntymän johdosta. Ajatus on kuitenkin varmaan enemmän kiinni perheessämme vallitsevasta yleisestä lahjojen antamisen & saamisen kulttuurista kuin mistään varsinaisesta periaatteesta, meillä kun vaan tykätään lahjoista B)

 

Viisivuotias tuleva isosisko on siis saanut valita vauvaa varten kortin, jonka saa tuoda sairaalaan Isin kanssa. Todennäköisesti mukaan otetaan myös joku pieni lahja, esimerkiksi vaatteita jotka sisko on saanut itse valita. Itse olemme ostaneet masuvauvalle jo ensimmäisen unilelun ja joululahjojakin hän tulee saamaan muutaman, tosin lähinnä käytännön hankintoja...

 

Koska esikoinen on toivonut jo useamman vuoden pikkusiskoa, niin tuleva pikkuveli tuo esikon toivoman nuken & tämän pikkusiskon lahjaksi. Eihän se varmaan sukupuolipettymystä hirveästi vähennä, mutta onneksi tyttö on niin vauvaorientoitunut että luultavasti pikkuvelikin kelpaa kun pikkusiskoa ei ole tarjolla :girl_crazy:

 

Itse olen saanut esikoisesta nk. lapsisormuksen (sormessa kihla, vihki ja lapsisormukset, jotka muodostavat kokonaisuuden) ja luulen, että tästä toisestakin jonkinlaisen korun tulen saamaan. Tärkein lahja meille kaikille on tietenkin uusi perheenjäsen, mutta sormus on muisto lapsen synnytyksestä ja muistutus siitä kuinka paljon miehelleni merkitsee se, että olemme saaneet yhdessä lapsemme :wub: (Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö tätä tunnetta voisi muulla tavalla ilmaista, meille tämä on vain sopinut hyvin ;) )

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä muistan itse saaneni pienenä tyttönä lakupatukan ja minikokoisen pehmolelun, kun menin sisarustani sairaalaan katsomaan. Muistan vieläkin miten niistä ilahduin! :)

Joten mun mielestä hyvä idea ja aion toteuttaa myös itse, jos tulevaisuudessa tarvetta tulee. Jotain pientä voi hyvin hankkia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toi, kirjan synnärille, ja kotiin ostettiin nukkekoti (joka oli siis muutenkin ollut hankinnassa, mutta annettiin se sitten leikkeihin silloin kun äiti oli synnärillä).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostan vanhaa ketjua, kun on itselle ajankotainen aihe.

 

Meillä esikoinen on jo melkein 5, kun pikkusisarus syntyy tänä syksynä. Tyttö on viime aikoina kovasti halunnut rannekelloa ja sovimmekin jo, että joulupukille voi kirjoittaa asiasta myöhemmin syksyllä. Olen kuitenkin ajatellut, että tyttö voisi saada rannekellon, kun tulee sairaalaan vauvaa katsomaan. Eli isosisko saisi rannekellon, kun on jo niin "iso". Onkohan hyvä idea? Vauva ei siis lahjaa tuo, mutta me vanhemmat muistaisimme isosiskoa sillä tavalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oon tätä kans miettinyt. Just käytiin isosiskon kans kuvia läpi ja sielä oli kuvia siltä päivältä kun olivat mua ja äitiä tulleet kattomaan sairaalaan. Sillon vuonna '89 oli ilmeisesti kova juttu suora etutukka. :D Mutta mun sisko sai kuvista päätellen Barbien ja sit sellasen puhuvan papukaijan, mikä löytyy meidän varastosta edelleen. :D Mun mielestä tää homma on ajatuksena tosi kiva, ja jos oikeesti on jotain mitä toinen on jo kauan vinkunut, niin miksei sitä voisi laittaa haikaran tuomaksi? :)

 

Korppu, mun mielestä ainakin hyvä idea! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kakkonen toi lahjan esikoiselle kuin syntyi. On ollut tosi tärkeä juttu, alusta asti tykästyi vauvaan, kun vauva oli niin kiltti kun toi hänellekkin lelun. Esikoinen oli 3v2kk kun kakkonen syntyi. Nyt on kolmonen tuloillaan ja esikoinen on jo kysynyt että tuoko uusikin vauva lahjan hänelle ja pikkuveljelle. Ja tuohan se. Esikoinen varsinkin on sellainen joka tykkää hirveästi jos saa jotain, ei sen tarvitse olla välttämättä suurempi juttu kun vaikka yhdessä vaiheessä ihan lempi-esine oli joku kivi jonka sai kaverilta. Muistaa aina mistä on minkäkin esineen tai lelun saanut ja miksi ja minusta on mukava että näin aina lelulla leikkiessään muistaa pikkuveljen syntymän ja kuinka kiva juttu se oli. Kakkonen ei ole niin materian perään, mutta samanlaisen lelun saa kun isovelikin ja toivottavasti tykkää ja tuo iloa hänellekkin ja kivoja muistoja uudesta pikkuveljestä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoinen sai lahjaksi lelun vauvalta. Muistaa tämän edelleen ja kertoo tarinaa kun kyseisestä lelusta tulee puhetta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla laskettu aika tänään ja ollaan varauduttu pienellä lahjalla, jonka tuleva isosisko saa, kun tulee vauvaa katsomaan. Se on sellainen pieni setti, jossa on kruunu ja taikasauva. Prinsessameininki ja taikominen erilaisilla keppitaikasauvoilla on ollut aika in viime aikoina, joten tuo Prisman poistolaarista muutamalla eurolla löytynyt setti on mielestäni osuva. Ja samalla tosiaan tuo sen fiiliksen esikoiselle, että tämä pikkuveli on ihan hyvä tyyppi. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun odotin toista lasta, 2v esikoinen sai kaupassa valita tulevalle pikkuveljelleen Ainu-ensipupun, jonka toi sitten pikkuveljelle lahjaksi sairaalaan kun tuli isänsä kanssa meitä tervehtimään. Esikoinen oli mielissään saadessaan tuoda vauvalle lahjan. Annoimme samalla myös esikoiselle "isosiskolahjan", "Onnea, sinä olet nyt isosisko!". Lahjaksi tyttö sai Sylvanian families -pupuperheen. Kun muutaman päivän kuluttua pääsin vauvan kanssa kotiin, annettiin esikoiselle kotona vielä isompi lahja: nukkekoti, jossa pupuperhe voi asustaa. Oli oikein onnistunut lahja, tyttö viihtyi nukkekodin ääressä pidempiäkin leikkihetkiä kun itse imetin vauvaa lähettyvillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lempilelulle pikkusisarus oli ideana niin kiva, että menee täälläkin harkintaan, vaikka en aiemmin ollutkaan miettinyt hankkivani mitään erityistä lahjaa esikoiselle. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä esikoinen oli kuopuksen syntymän aikaan 2v 10kk ja sai isovelilahjaksi ekat pikkulegonsa, paketin jossa oli peruspalikoita ja renkaita yms auton osia. Niistä on löytynyt iloa moneen hetkeen. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä esikoinen ei saanu ja ois kyl tarvinu.. oli 1v 4kk ja toi vauvalle pehmon nii osi kyl ollu kiva et oltas hoksattu varata pehmo myös hänelle ko vauvan pehmoja niin halaili.. jatkossa ovat jotain pientä saaneet.. nyt en sitten tiedä kun tämä on jo viides et hankitaanko muille ja mitä.. kun ei oikeen itse pääse edes kauppoihin.. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen miettinyt lahjaa esikoiselle pikkusisaruksen syntymän yhteydessä. Oon ajatellut sen just ehkä enemmän "isovelilahjana", eli lahjana isoveljeksi tulemisen kunniaksi, kuin että kommunikoisin asian niin, että lahja on vauvalta. Mietin, että jonkunlainen "puuhaboksi" vois olla kätevä, jossa olisi vaikka pari uutta kirjaa, tarrakirja, muovailuvahaa,palapeli ym juttuja, jonka parissa taapero ehkä viihtyis vähän puuhailemassakin :D Pitää kehitellä vielä ideaa. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0