IirisK

Miksi "vain" yksi lapsi?

130 posts in this topic

Ajattelin aloittaa tällaisen aiheen, kun en löytänyt aiheesta ketjua(?). Eli onko muita, joiden lapsiluku jää yhteen, ja miksi?

 

Itse en osaa sanoa yhtä syytä miksi tämä pieni tyttö saa jäädä ainoaksi, mutta olen jo pitkään, jo ennen kuin tämä lapsi oli toiveissakaan, ollut varma että lapsiluku saa jäädä yhteen. Ehkäpä tunnen oman rajallisuuteni, kun kuitenkin pidän myös työnteosta ja omista harrastuksista. Uskon, että hyvin moni muu pystyy yhdistämään laadukkaasti työn ja useamman lapsen perheen, mutta uskon että itselläni pinna ei venyisi. Ehkä olen sitten sitä mukavuudenhaluista pullamössösukupolvea...

 

Välillä tietysti mietityttää nämä ainoan lapsen stereotyypit, eli tuleeko ainoasta lapsesta hemmoteltu kakara, joka saa kaiken mitä haluaa eikä osaa jakaa jne jne. Tosin aion tähän itse vaikuttaa niin paljon kuin voin. Toivoisin, että lapseni oppisi arvostamaan sitä mitä on, ja että pienetkään asiat ja saamiset eivät ole itsestäänselvyyksiä. Vaikka ainoalle lapselle onkin ehkä sitten enemmän varaa hankkia asioita. Ja että tavarat ja harrastukset maksaa, ja niitä pitää arvostaa, ja että rahalla ei saa kaikkea arvokasta. Tuntuisi kuitenkin väärältä hankkia lisää lapsia sen vuoksi, että tytölle pitää saada sisarus/sisaruksia. Itselläni on sisko ja veli, ja olemme erittäin läheisiä. Se tietysti harmittaa että tällaisesti tyttö tulee jäämään paitsi. Vaikka eihän sitäkään tiedä, millaisiksi sisarusten välit muodostuvat.

 

Tämä aihe varmaan nostattaa monilla verenpainetta, ja haluan painottaa, että tämä on minun näkemykseni ja oma kokemukseni omasta näkökulmastani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No pitihän se arvata että ketju on jo olemassa :grin:

 

Kiitos Höpöli linkistä. Ehkä on siis toivoa, että oma lapsi ei ole se lellukka pullamössö-liisa jota kaikki karttaa kun se ei osaa leikkiä ryhmässä :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rupesi eilen jälkitarkstuksessa hieman sapettamaan kun keskusteltiin ehkäisystä. Kerroin lääkärille, että mies on menossa vasektomiaan. Lääkäri sitten ryhtyi puhumaan minua ympäri. Minkä toisaalta ymmärrän, koska kuten lääkärikin sanoi, koskaan ei elämästä tiedä ja mieli voi muuttua. Lääkäri myös sanoi, että jos vaikka tälle lapselle sattuu jotain. Minulle on hyvin vieras ajatus, että mikäli tyttärelleni tapahtuisi jotain kamalaa, ryhtyisin "tekemään" lasta hänen tilalleen. Itsellänihän ikä riittää vielä jonkin aikaa, mutta mies ei sieltä nuorimmasta päästä ole. Olemme päätöksen vasektomiasta tehneet miehen kanssa jo vuosi sitten, koska emme kumpikaan halua lisää lapsia, ja hormonaalinen ehkäisy ei minulle sovi. Itse en vielä iän puolesta pääse sterilisaatioon pariin vuoteen, joten sovittiin että mies menee operaatioon. Muut vaihtoehdot, kuten kuparikierukka ja minipillerit on liian epävarmoja. Kuten apteekissa täti sanoikin, ne ovat vaihtoehtoja niille, joille raskaus ei olisi katastrofi. Ei se nyt meillekään katastrofi sanan varsinaisessa merkityksessä olisi, mutta tarkoitus ei ole saada lisää lapsia.

 

Nyt kuulostan hirveän negatiiviselta kun näin puhun, mutta miksi ei saisi olla onnellinen ja tyytyväinen tästä yhdestä rakkaasta pienestä ihmisestä? Miksi pidetään itsestäänselvänä ja itseisarvona, että lapsia pitää vähintään olla se kaksi? Painostusta toiseen lapseen tulee myös muulta suunnalta, mikä vähän ihmetyttää, koska asiahan ei voisi vähempää muille kuulua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielenkiintoinen aihe. Minulla on samankaltainen tausta, kun aloittajalla. Olen hyvin läheinen sisaruksien kanssa, tosin ison ikäeron aiheuttamana vasta aikuisiän kynnyksellä suhteeni heihin muuttui tärkeämmäksi.

 

Meillä ei ole vielä sitä yhtäkään, mutta omissa ajatuksissani olen ajatellut lapsiluvun olevan sitten siinä. Tilanne meillä on varmaankin vähän erilainen verraten keskiarvon mukaiseen "kuumeilijaan" tällä foorumilla. Mieheni on aina tiennyt haluavansa lapsia, mutta minä en. Vasta parin viimeisen vuoden aikana olen lämmennyt ajatukselle. Mieheni varmasti ajatuksissaan on miettynyt vähintään kahta jälkeläistä, mutta ainakin tämän hetkisen keskustelujen mukaan minun sanani on painavampi. Toisaalta olisihan hän jäänyt minun matkaani, vaikka olisin pysynyt ei lapsia-kannassani.:grin:

Itsekästä ajattelua ehkä, mutta uskon yhden lapsen kanssa oma napa-ajalle olevan enemmän mahdollisuuksia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sori täysin OT ketjun aiheesta, mutta taisin bongata IirisK:n lapsen lehden kastettuja-palstalta. :) Asutaan näköjään saman lehden jakelualueella, mut eri kaupungeissa.

 

Jännä juttu, luin tänään päivällä tätä ketjua ja lapsen nimeen kiinnitin huomiota tuossa allekirjoituksessa, mutta en sitä sen enempää ajatellut tai mieleeni painanut. Nyt sit luin lehteä ja sama nimi tuli vastaan kastetuissa, miten ihmeessä mä edes muistin sen, kun ei mitenkään IirisK:n kanssa olla tuttuja. Muisti toimii kummallisesti joskus. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt kuulostan hirveän negatiiviselta kun näin puhun, mutta miksi ei saisi olla onnellinen ja tyytyväinen tästä yhdestä rakkaasta pienestä ihmisestä? Miksi pidetään itsestäänselvänä ja itseisarvona, että lapsia pitää vähintään olla se kaksi? Painostusta toiseen lapseen tulee myös muulta suunnalta, mikä vähän ihmetyttää, koska asiahan ei voisi vähempää muille kuulua.

Mä ajattelen hyvin pitkälti näin myös. Jotenkin meidän perhe tuntuu tosi hyvältä ja täydelliseltä juuri näin enkä halua alkaa yritystä vain siksi että lapsella "on pakko" olla sisarus. Erityisen törkeää on se että ihan puolitututkin aloittaa nykyisin keskustelun "Eikö teillä vieläkään ole leikkikaveria tuloillaan?" Ja mitä enemmän tytölle tulee ikää sitä enemmän on ihmettelijöitä. Vastaan nykyisin että me ei saada lisää lapsia. Totta on että ei varmaan helposti saataisikaan mutta tulkitkoon miten haluaa. Hassua että joutuu omaa lisääntymisterveyttään selittämään :grin:

 

Mä olen ollut tavallaan ainoa lapsi kun ikäeroa nuorempiin on sen verran paljon. Nyt aikuisena ollaan läheisiä mutta eivät sisarukset ole mun läheisimpiä ystäviä kuitenkaan. En koe että lapseni menettää mitään vitaalia jos sisaruksia ei tule. Hän tulee saamaan varmasti monia muita ihania ihmiskontakteja elämänsä varrella ja samanikäisiä serkuksiakin on joten sukukemuissa löytyy seuraa.

 

Mun mielestä voisi hyvin kysyä vaikka miksi joku haluaa viisi lasta kun minä en halua ;). Kai tämä vaan on päätös siinä missä lisälapsien haluaminenkin. Uskon myös että ainokaisen voi helposti tai välillä vaikeuksien kautta kasvattaa reiluksi, toiset huomioon ottavaksi ihmiseksi siinä missä sisarusparvessa kasvaneetkin. Toki pidätän oikeuden muuttaa mieltäni jos joskus siltä tuntuu mutta aika vahva fiilis yhdestä pienestä ihmisestä mulla ja miehellä on. On tässä sekin aspekti että elämä on hävyttömän helppoa kun on vain yksi lapsi hoivattavana :girl_in_love: Saadaan myös nykyään yllin kyllin omaa aikaa, voidaan helposti vuorotella esim nukkumisaamuja jne. Uskon kyllä että useampi lapsi on kaiken vaivan arvoista mutta ei meille sopiva valinta :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen vähän samoilla linjoilla, kuin monet muut tähän ketjuun jo kirjoittaneet. Meillä on vasta ensimmäinen tulossa, mutta tällä hetkellä tuntuu, että saattaa jäädä ainokaiseksi. Vaikka itselläni on sisar ja häneen läheiset välit, en silti usko sisarusten puuttumisen olevan ongelma. Jotenkin ajattelen perheemme olevan valmis kun tämä yksi pieni saadaan maailmaan. Voihan olla, että mieli muuttuu matkalla, mutta tuskin ainakaan raskauden tai vauva-ajan ihanuuden vuoksi meidän lapsiluku tulee muuttumaan. Odotan niin kovasti sitä pientä ihmistä, joka lapsestamme kasvaa ja kehittyy, että näen raskauden olevan vain matka sen saavuttamiseksi.

 

(olen muuten kuullut joidenkin omasta tahdostaan yksilapsisiksi jääneiden perheiden todenneen sisaruksista kyselleille, että ei ole tarvetta toiseen lapseen, tehtiin kerrasta täydellinen ;))

Share this post


Link to post
Share on other sites

pampam, siellähän se nimi oli ensimmäisenä :)

 

Minulla samoin kuin Tiiti kirjoitti, että uskon että useampi lapsi olisi varmasti kaiken vaivan arvoista ja siinä on omat hienot ja hyvät puolensa, mutta itse olen valinnut yksilapsisuuden sen tuomien hyvien puolien mukaan. Ja yksi on juurikin tuo mainitsemasi hävytön helppous järjestää yhteistä aikaa ja arkikuvioita. Varmaan onnistuu myös niiltä joilla useampi lapsi, mutta olen varma että itseltäni se useamman lapsen kanssa ei onnistuisi. Nyt jo haastetta tuo, kun on lisäksi kaksi koiraa, joten useamman lapsen kanssa oltaisiin varmasti jonkinasteinen sirkus :grin: Nyt äiti tulee mielellään katsomaan tytön ja koirien perään, mutta luulen että alkaisi käydä hankalaksi jos usempi lapsi olisi.

 

Ymmärsinkö Mango oikein, että raskaus ei oikein innosta? Minulle raskaus oli vähän pakkopullaa, pakko myöntää, en siitä paljon nauttinut. Odotin vain innolla että saadaan se pieni ihminen maailmaan. Tämä on yksi syy miksi en ihan hevillä lähtisi toista lasta yrittämään, se 9 kk nimittäin tuntui erittäin pitkältä ajalta kolmen kuukauden pahoinvointeineen, turvotuksineen, painonnousuineen ja kaikkine satoine kremppoineen ja kolotuksineen :grin:. Vaikka oli tietenkin kaiken sen arvoista. En halua kuulostaa kiittämättömältä, ja arvostan erittäin suuresti sitä että olemme ylipäätään saaneet lapsen, ja että se tähän tietoon on terve. Ja kiitos hyvästä vinkistä, täytyykin käyttää tuota kun taas joku kyselee lapsiluvusta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun raskaus oli kamalaa ja siihen päälle vielä yli 4 kk koliikkihuudot... Nyt kun neiti on vuoden ja kaikki tuo on vaan "pahana muistona", en kovinkaan innolla toista halua. Mä en jaksais sitä enää toistakertaa. girl_to_take_umbrage2.gif

 

Toki toinen raskaus voi olla helpompi, mutta osa ongelmista varmasti uusiutuu. Pahoinvointia 4kk, sitten huimaus ja sydänongelmat, selkä rikki, supistuksia muistaakseni viikolta 28 eteenpäin... Viimeset 4 kk makasin vain sohvalla... En ole ikinä pelännyt niin paljon kuin silloin. Plussan jälkeen pääsin töihinkin vain n. 11 vko ja nekin pätkissä. Mahtoi työnantaja tykätä...

 

Nyt elämä hymyilee. Neiti on aivan ihana ja hänen kasvuaan on mukava seurata. Toki ongelmia on syömisessä ja uhmakin nostaa päätään, mutta ne tuntuu ihan pikkujutuilta. Nautin nyt elämästäni aivan täysillä, enkä uskalla todellakaan sitä riskeerata. Ja jos/kun olisin taas yhtä "pahasti" raskaana, mä en todellakaan olis kykeneväinen huolehtimaan neidistä. Oli päiviä, että kuljin vessaan lattioita pitkin raahautuen, kun en jaloilleni päässyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Musta on ihan kunnioitettavaa, että ihminen tietää varsinkin näin ison asian edessä, mitä oikeasti haluaa. Lapsen saaminen on kuitenkin valtava juttu, ja mun mielestä on ihan hyvä miettiä myös omia motiivejaan niiden "hankkimisessa" (tyhmä sana, mutten keksinyt parempaa). Ja on myös oikeasti viisautta sekin, että tiedostaa omat rajansa. Mä olen 99% varma, että mun raja kulkee kahdessa lapsessa....mies tosin yrittää aina välillä taivutella kolmanteen. Mutta mä melko varmasti tiedän itsestäni, että mä en ehkä jaksais ja toisaalta ois mukavaa sitten jossain vaiheessa elämää tehdä jotain ihan muitakin juttuja. Vaikka ne omat lapset onkin niin ihania ja rakkaita, mutta tällä taas ei ole mitään tekemistä sen kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

SnowWhite kirjoitti hyvin omien rajojen tunnistamisesta ja juuri siitäkin on varmaan meidän lapsiluku kiinni. Mä tarvitsen ihan älyttömästi omaa aikaa miettiä, pohtia ja olla ja musta tulee ihan kamala ihminen jos joudun liian ahtaalle sen suhteen. Itse asiassa lapsen kanssa symbioosissa eläminen meni kuitenkin tosi hyvin ensimmäiset kuukaudet ja sitten olikin jo rytmit ja rutiinit mutta ihan oikeasti mä en varmasti onnistuisi kahden kanssa tässä.

 

Edelleen olen sitä mieltä että voisin ottaa "valmiin lapsen" tyyliin parivuotias (ja olen ollut vähän kade mun siskolle joka sai äitipuolena pari ihanaa tyttöä kaupan päälle" ;)) mutta raskaus-vauvavaihe-kierteeseen en ihan helpolla menisi. Mä olen tosi aktiivinen ja mulla oli visio siitä miten liikun raskausajan loppuun asti ja sitten tadaa, oksensin 7 kuukautta ja sitten olin kuukauden helpon jakson jälkeen täydessä liikuntakiellossa. Jee. Vauva-aika meni kyllä aika helposti muuten mutta babyblues oli melkoinen. Ehdottomasti tytär on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut ja aivan valloittava ihminen joten jos mäkin sanon että tein sen täydellisen kerralla :grin::grin::grin:

 

Niin ja jos meille tulisi lisää lapsia olisi pakko jaksaa muuttaa koska neliö tuntuu jo aika naftilta meille ja kahdelle koiralle. Lisäksi tämä lauma ei mahtuisi enää mihinkään tavalliseen autoonkaan tavaroineen ja muita tällaisia käytännön juttuja puhumattakaan siitä että mä taidan olla laiska enkä enää jaksaisi sinkoilua sinne sun tänne aikataulujen mukaan- isomman lapsen kanssa kun mennään minne vaan joustavasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä esikoinen ei ole vielä kahta viikkoakaan, mutta jo ennen raskautta puhuttiin, että se olisi yksi lapsi meidän perheeseen kiitos. Mä sanoisin, että meillä se nimenomaan lähtee siitä omien resurssien tunnistamisesta. Lisäksi nyt jo voin sanoa, että en ole mikään luontainen äitityyppi. Toki lapsestani välitän ja hänelle parhaan mahdollisen hoivan tahdon antaa, mutta en tällä hetkellä tuntuu, että tämä yksi kerta on riittävästi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihana ketju!girl_smile.gif Oon nimittäin tuntenut itseni erikoiseksi, kun en heti ala kuumeilla toista. Meillä tää päätös yhdestä lapsesta on kanssa ollut jo ennen kuin aloin odottaa ensimmäistäkään. Miehen kanssa oli puhuttu, että yksi on meille sopiva määrä. Eikä siis ollut itsestään selvää tämä yksikään, vaikka olenkin maailman onnellisin ihanasta tytöstä.

 

Itselläni ei ole sisaruksia ja en koe, että olisin jäänyt mistään paitsi (enpä tietysti voi tietää). Miehellä on sisar ja heidän touhuja seuranneena en kyllä kaipaa sitäkään vertaa... No joo, meni vähän OT.

 

Mutta meidän syyt yksilapsisuuteen on aika samanlaisia kuin edellä. Tykkäämme reissata ja touhuta, harrastukset ovat aikaavieviä ja tuntuu, että näitä on helpompi toteuttaa yhden lapsen kanssa. Itse myös kaipaa omaa aikaa silloin tällöin ja luulen, että sitäkin on helpompi järjestää yhden lapsen kanssa. Emme myöskään haluaisi välttämättä muuttaa yhtään isompaan asuntoon ja isompaan autoon vaihtokin aiheutti pienen kriisin. girl_haha.gif

 

Itselläni raskausaika sujui vallan mainiosti ja nautin joka hetkestä. Selän ja univaikeuksien takia jouduin jäämään töistä pois jo 2kk ennen äitiysloman alkua, mutta siihen oikeastaan vaivat loppuivatkin, kun sain nukkua miten itsestä parhaalta tuntui. Voin sanoa olleeni elämäni kunnossa raskausaikana. Synnytys olikin sitten toista maata ja vahvisti vain tuota päätöstä yhdestä lapsesta...girl_sigh.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei ole koskaan ollut mitään tiettyä lapsilukua, mihin tähdätä. Aina oon kai ajatellut, että haluan lapsia "sitten joskus", ja nyt kun se joskus tuli, niin nautin tästä hetkestä yhden ihan täydellisen (täälläkin, tietysti ;)) lapsen kanssa. Mies on sanonut, ettei halua enempää, mutta yhtä lailla se sanoi aikaisemmin, ettei tahdo lapsia ensinkään ja mieli muuttui. Musta tuntuu, että me voidaan ihan hyvin olla kolmihenkinen perhe, mutta ei mulla mitään sitä vastaan olisi, että lapsia olisi enemmänkin. Tuntuu, että on vielä oudompaa olla tällä asenteella liikkellä kuin haluta vain yksi lapsi - kaikilla tuntuu aina olevan niin selvät suunnitelmat lapsiluvun suhteen. Onneksi meiltä ei ikinä ennen lasta kyselty milloin perheenlisäystä on tulossa, joten toivottavasti vältytään myös pikkusisaruskyselyiltä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Musta on loistavaa että osaat nauttia tästä hetkestä etkä suunnittele turhaan tarkkoja lapsilukuja. Elämä on tässä ja nyt. :)

 

Enempää en osallistu kun en kuulu yksilapsisuuden valinneisiin, mutta seuraan keskustelua mielenkiinnolla ja pidän siitä että ihmiset uskaltavat tehdä omannäköisiään ratkaisuja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan aina (?) miehen kanssa ajateltu, että meillä olisi kaksi lasta. Kuitenkin raskaana ollessani mietin, että vallan mainiosti yksikin riittäisi. Ja raskaus sekä myöhemmin synnytys menivät hyvin, joten traumoja ei tullut. Myös jälkeenpäin olen ajatellut, että yksi on hyvä. Kun kaikki nyt menee hyvin, miksi ihmeessä haluaisin muuttaa tilanteen? Ja kun tämä yksikin saa äidin toisinaan hermorohmaduksen partaalle, niin entäs kaksi?

 

Yksi lapsi olisi myös helpoin ratkaisu. Näin ei tarvitsisi enää missään hoidoissa käydä eikä pettyä. Ja jos joskus vahinko kävisi, huomaisin sen varmasti melko myöhään, joten ei tarvitsisi niin kovasti pelätä keskemenoa.

 

Nykyään en kyllä edes osaa ajatella, että olisin raskaana tai meillä olisi toinen lapsi. Ja onneksi myös kaikki lähimmät ajattelevat meidät yksilapsisena perheenä.

 

Jos lapsemme jäisi ainoaksi, en usko, että hänestä tulisi mitenkään hemmoteltu tms. Samalla tavalla niitä rajoja ja säntöjä asetetaan, oli yksi tai kaksi. Lähipiirissä on myös suht saman ikäisiä lapsia, joten seuraakin on.

 

Päätös on kuitenkin niin vaikea tehdä. Jos voitaisiin vaan päättää, ettei enempää tule, niin hyvä. Mutta nyt päätös siitä, että lapsiluku jäisi yhteen tuntuu enemmänkin luovuttamiselta.

 

 

Ja kyllä, välillä se vauvan ja toisen lapsen kaipuu on tukahduttava.

Share this post


Link to post
Share on other sites

...Ja vaihteeksi olen täysin samaa mieltä pikku_kolikon kanssa. :girl_sigh: Hienosti kirjoitettu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ymmärsinkö Mango oikein, että raskaus ei oikein innosta? Minulle raskaus oli vähän pakkopullaa, pakko myöntää, en siitä paljon nauttinut. Odotin vain innolla että saadaan se pieni ihminen maailmaan. Tämä on yksi syy miksi en ihan hevillä lähtisi toista lasta yrittämään, se 9 kk nimittäin tuntui erittäin pitkältä ajalta kolmen kuukauden pahoinvointeineen, turvotuksineen, painonnousuineen ja kaikkine satoine kremppoineen ja kolotuksineen grin.gif. Vaikka oli tietenkin kaiken sen arvoista. En halua kuulostaa kiittämättömältä, ja arvostan erittäin suuresti sitä että olemme ylipäätään saaneet lapsen, ja että se tähän tietoon on terve. Ja kiitos hyvästä vinkistä, täytyykin käyttää tuota kun taas joku kyselee lapsiluvusta!

 

IirisK, ei oikeastaan sanoisi, etten nauti raskaana olemisesta, mutta kun odottaa esikoista, voi keskittyä vain itseensä ja sen yhden lapsen odotukseen. Raskaus on oikeastaan alun vähäistä ällötystä lukuunottamatta mennyt oikein hyvin ja vasta nyt (rv 19) alan todella tuntea olevani raskaana. Tyhmästi voisin sanoa, että sitten kun yksi on jo maailmassa, en näe miksi kaipaisin tätä raskausaikaa uudestaan. Jotenkin ajattelen sen vievän huomion pois jo siitä olemassa olevasta lapsesta. Olen JJon tavoin sitä mieltä, että yhden lapsen kanssa elämä menoineen on varmasti helpompaa, vaikkakin useammasta lapsesta on toisilleen tietenkin seuraa. Ihanaa kun on tällainen ketju, jossa voi kertoa kaikki tyhmätkin syynsä todennäköiselle yksilapsisuudelle :).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä jatkan vielä, kun nyt ehdin.

 

Mulla edellämainittujen asioiden lisäksi vaikuttaa myös se, että elämä tuntuu nyt NIIN helpolta. Neiti on oppinut luottamaan mummun ja papan hoivaan ja viihtyy heidän kanssan tosi hyvin. On saanut vähän sitä omaakin aikaa, joka mulle on tosi tärkeetä jaksamisen kanssa. Varsinkin nyt, kun "pientä" eroahdistusta ja uhmaa on tullut.

 

Lisäksi nuo muut työt vaativat aikansa ja on mukava päästä niitäkin tekemään. Olen siis kyllä hoitovapaalla, mutta maatilan hommat ja hevoset vievät aikaa. Neiti ulkoilee aamupäivällä mummun kanssa pari tuntia ja mä väännän pariakin kirjanpitoa, siivoan, pyykkään, siivoon tallin, teen ruokaa...

 

Niin joo, missä on se oma aika!? girl_crazy.gif

 

Mutta siis, nyt on hyvä olla, miksi ihmeessä haluaisin aloittaa kaiken alusta? girl_wink.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiva lukea tyytyväisten yksilapsisten kokemuksista, entistä enemmän tuntuu mukavalta tämä omakin valinta :girl_dance:

 

Kun ehti jo epäilys iskeä kun lääkäri siellä jälkitarkastuksessa painosti ja kun rupesin pohtimaan sitä sisarusasiaa...

 

 

Pakko tuulettaa, että olen niin onnellinen että raskaus ja synnytys on jo ohi (eikä tarvitse kokea niitä uudelleen) ja saan nauttia kasvavasta ja kehittyvästä tytöstä. Komppaan Mangoa, että ihana kun voi kertoa tyhmätkin syyt omalle yksilapsisuudelle :grin:

 

pikku_kolikolla on siitä erilainen tilanne, kun yksilapsisuus ei ole vapaaehtoinen valinta. Ehdin jo eilen miehelle avautua, että olisi helpompaa jos yksilapsisuus ei olisi itsestä kiinni, eli olisi vaikea tulla raskaaksi tms., mutta eipä se näköjään niinkään ole :girl_sad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen "aina" ollut sitä mieltä, että haluan kaksi lasta. Mun oli tämän ensimmäisen jälkeen todella vaikea ymmärtää ja hyväksyä itsessäni se piirre, että saattaisin ollakin ihan tyytyväinen ja onnellinen vain yhden lapsen äitinä. Syitä on monia, jo täälläkin mainittuja: Vauva-aika oli todella rankkaa, en ole varma että jaksaisinko sitä uudelleen ja neiti poti "eroahdistusta" yli kaksivuotiaaksi, samoin nukkui huonosti.

 

Nykyään on jo niin helppoa - ja yhden jättää helpommin hoitoon isovanhemmille tai kavereille. Matkustaminen on helpompaa, kaupungillakäyminen on helpompaa jne...

 

Eli tämä on AIVAN puhtaasti itsekäs päätös! :D Olemme tosin keskustelleet, että katsellaan jos joskus haluammekin toisen lapsen, mutta nyt meidän lapset on tässä. :) Ja tämän myöntäminen oli mulle itselle todella suuri helpotus. :) Ei ole "pakko" haluta sitä toista lasta - yhden lapsenkin kanssa voi olla perhe.

 

....mutta täytyy kyllä myöntää, että vauva- ja raskauskuume on välillä valtava. Mutta tiedän samalla, etten "halua" toista lasta. Vaikeaa. :lipsrsealed:

Edited by Nap

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now