Miksi "vain" yksi lapsi?

[Maialina]

Tällä hetkellä uskon, että meille riittää yksi lapsi. Mies on itse isommasta perheestä ja on hieman vahvemmin sisarusten kannalla kuin minä mutta ei ollenkaan ehdottomasti hänkään. Katsotaan ensin, miten jaksetaan yhden kanssa (itse en ole fyysisesti ihan sataprosenttisen terve, väsyn hyvin helposti enkä kestä pitkään esim. unettomuutta). Ei olla enää nuoriakaan. Jos käykin niin, että voimia yllättäen riittää, niin sisarusta voidaan harkita, mutta nyt mennään tällä ajatuksella. Ensimmäiset "no, mieli muuttuu kyllä vielä" -kommentit ovat jo tulleet (samoilta tyypeiltä, jotka ovat aiemmin olleet niitä kärkkäimpiä kyselemään lapsisuunnitelmista).

[Tiistai]

Edellisen kerran vastasin tähän ketjuun ennen raskautta ja nyt pojan ollessa vuoden ikäinen voin sanoa ajattelevani yhä ihan samoin. Meidän perhe on ihana näin kolmihenkisenä. ♥

[Artemis]

Mulla se mieli näköjään muuttui matkalla. Olin kyllä pojan syntymänkin jälkeen sitä mieltä, että yksi riittää mutta muutama kuukausi siinä meni ja sitten alkoi ajatus toisesta kummitella mielessä. Jos se toinen suodaan mutta jos ei, niin sitten ollaan tyytyväisiä tähän nykyiseen kokoonpanoon

[_mint_]

Mä en ikinä ole ajatellut haluavani enempää kuin yhden lapsen. Ajatuksen tasolla tuntuu, että yhden lapsen kanssa pääsisi tavallaan helpommalla kuin kahden tai useamman. Ehkä mua myös vähän pelottaa ajatus sellaisesta täydestä lapsiperhearjesta (vaikka kyllä se sellaista varmaan tulee yhdenkin kanssa olemaan, muttei kai siinä määrin). Lisäksi mä jotenkin ajattelen, että haluan keskittyä täysillä siihen ainokaiseen, en tiedä olisko musta äitiä useammalle.
Toisaalta, niin kuin sanottu niin voihan se mieli vielä muuttuakin

[Joanna]

Tuli Wapin kirjoituksesta mieleen, että miksi sen mielen pitäisi muuttua. Ei miksikään.

Musta yhden lapsen kanssa on kivaa se, että on yksi lapsi ja pääsee nauttimaan niistä eduista ja riemuista. Kahden lapsen kanssa se elämä on jokatapauksessa lapsiperhe-elämää. Yhden kanssa ei niinkään. Kahden lapsen jälkeen sanoisin, että kolmas menee melkein siinä samassa. Tai se muutos ei ole niin iso. Voisi siis karrikoidusti heittää, että jos on kaksi lasta, miksi ihmeessä ei halua kolmatta.

Kaikissa kombinaatioissa on omat hyvät puolensa. Myös lapsettomuudessa (vapaaehtoinen).

 

Itsellä on kyllä jo kaksi lasta, mutta usein käynyt mielessä, että kyllä yhden kanssa oli elämä niin paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa, ja ennen kaikkea ei tullut kauheaa syyllisyyttä ja pahaa mieltä siitä, että riittääkö huomiota varmasti tarpeeksi molemmille ja jääkö toinen jotenkin vähemmälle jne. Minulle väitettiin, että siinä se toinen lapsi menee missä yksikin lapsi, ettei siinä isoa muutosta ole. Ei mielestäni pidä paikkaansa. Muutos on aika iso. Ja arvaan, että kolmas toisi myös oman muutoksensa, joka ainakin omissa kauhukuvitelmissani on vielä suurempi. Eli jos on kaksi lasta, miksi ihmeessä ei kolmatta: koska mulla on vain kaksi kättä...kahdenkin kanssa on tilanteita, että yksi lapsi roikkuu kummassakin kainalossa, mihin sitä enää kolmas mahtuisi? Leikkipuistoissa yms kahdenkin vekaran vahtaaminen käy täydestä työstä, saisi olla silmät selässäkin, kun eiväthän ne tietenkään samassa paikassa pysy eivätkä kimpassa. Yhden kanssa voisi olla koko ajan sen yhden kanssa, kahden kanssa saa juosta sitä väliä, ja usein kumpikin kaipaisi keinuttajaa/apua kiipeilytelineessä tms just samaan aikaan. Kolmannen kanssa kaaos triplaantuisi. Ymmärrän oikein hyvin, että monille yksi lapsi on juuri se oikea määrä, enkä lähtisi yhtään kyseenalaistamaan.