Monikkoäitien chattiketju

[catap]

Voi Nappula, tsemppiä!

 

Meillä nukuttiin viime yö ekaa kertaa syömättä Kumpikin on erikseen ollut syömättä mutta nyt oli molemmat! Taitaa iltapuuro vaikuttaa kun alotettiin neljä päivää sitten!

[Guest Penni]

^ Onnittelut hienosta yöstä!

Monnax; raskaus on sujunut yllättävän hyvin. Vauva voi hyvin ja kasvaa hyvin. Mä oon ollut rahnainen ja ipeä keväästä asti (=saikulla) ja supistukset lisääntyy ja lisääntyy mut toistaiseksi paikat pysyneet kiinni. Huomenna tulee jo 31 viikkoa täyteen

Teillä onkin h-hetki jo lähellä! Jäsnkää!

[Lene]

^^ Siistiä catap. Meilläkin on ollut muutamia syömättömiä öitä mutta puuroja ei olla vielä aloitettu. Millä puurolla te aloititte?

 

Ja radista... Mullakin oli se mutta sain heti insuliinit käyttöön koska ruoka-aineita joita pystyin syömään oli niin vähän että jos olisin tiukkaa radi-diettiä alkanut noudattamaan niin mulla ei olis ollut mitään mitä olisin voinut syödä. Se on aikalailla yksilöllistäkin mitä voi syödä ja kuinka paljon, kokeilemalla selviää. Ja Nappula, pyydä tosiaan ohjeita neuvolasta, harvoin ihan vaan radia varten saa lähetettä ravitsemusterapeutille. Meillä täällä on sitten kyllä diabeteskätilö sairaalassa jonka luona kävinkin kun olimme siirtyneet sairaalaseurantaan. Ja omaa järkeä saa ja kannattaa käyttää,

[catap]

Me alotettiin Lene Piltin kaurapuurolla! Se tuli siinä Nestle Bonan kaksospaketissa.

[Heidijohanna]

Huomasin tuossa että en muista oikein mitään tästä vuodesta, aika vaan "menee" jonnekin O_o Muistan juttuja synnäriltä ja sen jälkeen elämä on vaan valvottuja öitä, itsensä toistoa ja aivan yhtä sumua. Halusin nauttia vauvoistani koska nämä jää todennäköisesti mun viimeisiksi mutta ei mulla ole ku valokuvia joiden otostakaan en suurimmasta osasta muista mitään!

[Guest Penni]

^ Niin taitaa moni (monikko)äiti kokea ekasta vuodesta... Mulla on jotenkin ehkä enempi mielessä. Tai ekoista kolmesta kuukaudesta en niin hirveesti muista, siis se kun tytöt olivat sairaalassa. Mutta silloin sain nukkua lähes täysiä öitä (pumppasin yöllä) ja olin ehkä levänneempi fyysisesti kuin moni muu tuore monikkoäiti. Henkisesti tietty ihan hajalla siitä sairaala-ajasta. Mutta kyllä niitä muistoja sit kuitenkin on, vaikka olikin yhtä sumua ja väsymystä tosi pitkään. Aika kultaa muistot, hehhheee!

[Heidijohanna]

Todellakin toivon että muistaisin ainaki jotain sitten vuosien päästä! En ole kerennyt vauvakirjojakaan oikein täyttämään ja niitä katselessa menee oikeasti sormi suuhun kun en muista esim. minkä ikäisenä nämä oppi pyörähtämään vatsalta selälleen O.o Eihän noi nyt oikeasti niin tärkeitä juttuja ole mutta olis kiva jos muistais että kun lapsi sitten aikuisena haluaa ehkä verrata omaa kehitystään omien lasten kehitykseen niin pystyis jotain vastaamaan Taidan vaan todeta että "äiti oli vähän väsynyt silloin" ja antaa täyden tukeni omille lapsilleni vanhemmuudessa. Itse kun en saa oikein minkäänlaista tukea kun asun eri paikkakunnalla omien vanhempien kanssa

[Nappula]

Minä en ole edes tuosta yhdestä ehtinyt/muistanut täyttää vauvakirjaa kuin ihan luvattoman huonosti, harmittaa, kaikkea ei mitenkään muista enää Onneksi kuvista ja erilaisista kirjoitukista eri paikkoihin voi vähän lunttia. Oma vauvakirjani oli muistaakseni myös puutteellisesti pidetty. Täytyy ryhdistäytyä näiden kahden kanssa sitten!

 

Kävin tänään taas kontrollissa Naistenklinikalla. Tässä kuulumiset omasta odotusketjusta:

Tänään oli kontrolli Naistenklinikalla. Vauvoilla kaikki ihan mainiosti Vaikka on ollut ties millaisia toosan tippumisfiiliksiä ja sukkapuikkokaiveluita, oli kohdunsuu vielä kovin ylhäällä ja takana, hyvä kun lekuri käsikopelolla yletti siihen asti. Tuntui hieman epämiellyttävältä, varsinkin kun lääkärin sormet naksui samalla. Kohdunkaulaa jälellä vielä samaiset 5cm. Eli paikat ei ole miksikään muuttuneet, tiukasti on kiinni

 

A on edelleen raivotarjonnassa ja B perätilassa, enempi poikittain. A on vissiin koko ajan ollut hieman isompi, nyt vähän päälle 1200g ja B vähän päälle 1100g. Isoja ovat, A on yläkäyrällä tai himpun yli, B taasen keski- ja yläkäyrän välissä. Eli isoja ovat. Seuraava kontrolli on kolmen viikon päästä.

 

Pääsin saman tien diabeteshoitajallekin, kun sattui olemaan sopivasti paikalla viereisessä huoneessa. Mun rasitusarvot oli siis 6,2-11,2-11,2 Sain mittarin ja opastuksen sen käyttöön (ensimmäinen testimittaus ohjauksessa oli 5,7) sekä tietenkin diettiohjeet, jotka oli itse asiassa samat kuin olin netistä katsonut käypähoidon sivuilta (eli ihmettelen nyt mitä käytännössä oikeasti syön). Mittaan nyt huomisesta alkaen paastoarvon ja arvon aamupalan jälkeen. Ens keskiviikkona otan mittaukset ennen ja jälkeen kaikkien aterioiden ja perjantaina lähetän tiedot kaikista mittauksista sähköpostitse hoitajalle, niin katsellaan, miltä näyttää ja miten jatketaan. Kaipa tämä tästä, ruokailua joutuu nyt suunnittelemaan eri lailla, miettimään etukäteen seuraavan viikon ruokia. Pidän samalla koko ajan ruokapäiväkirjaa (hoitaja sanoi, että voisin aina joistakin päivistä kirjata kaikki syömiset), auttaa toivottavasti hahmottamaan tätä hommaa jotenkin. Aamun tuoremehulasillista mulla on jo valmiisi ikävä Niin ja mielessä on, että tämä on nyt sitten synnytykseen asti kestävä herkkulakko

[Tiikeri-äittä]

Meillä pojat kasvoivat koko ajan hyvin, siellä keskikäyrän yläpuolella pienempikin. Koskaan ei sokerirasitukseen kuitenkaan ohjattu tai verensokereia mittailtu/käsketty mittaamaan. Herkuttelinkin ihan surutta ihanalla suomalaisella ruoalla ja niitä kiloja nyt sitten karistelen kun poitsutkin on kohta jo vuoden...

 

Kaikki tutut, joilla on kaksoset itsellään tai joitten lähisuvussa on kaksoset, varoittivat että ekat kaksi vuotta on pahimmat. Että eka vuosi menee ihan sumussa ja toinen lasten perässä juoksemassa. Kuulemma pitää ottaa paljon valokuvia, että on edes jotain todisteita näistä ekoista vuosista jälkeenpäin kun niitä ei muuten voi mitenkään muistaa. Jotenkin alkanut epäilyttämään nuo jutut, vai olenko minä tosiaan ainoa monikkoäiti, joka nukkuu hyvin yöt ja ei ole väsynyt?

 

Meillä on vauvakirjat ajantasalla, ainoastan nyt uusimman hampaan tulo on jäänyt kirjoittamatta... Valokuvia on useampi tuhat otettuna (galleriassa reilut 700). On matkusteltu ympäri ja ämpäri; on käydy Singaporessa, Hongkongissa, Macaossa, Suomessa ja Japanissa. Meidän vanhemmat asuvat yli 7000km päässä ja kotoa löytyy kaksosten lisäksi alle 3v vanha esikoinen. No onhan meillä tuo meidän kotiapulainen, jonka jäljiltä paikat on likaiset ja tavarat hukassa. Tiskit tiskaa (kylmällä vedellä) ja pyykit pesee (tahranpoisto jää minulle) ja kaikki tosiaan aina hukassa, vähän ulkoiluttaa imuria kaapista, mutta sohvan alta löytyy villakoiria yhä. Enkä minä jaksa ottaa niistä mitään stressiä...

 

Enkä minä muista että olisin ollut väsynyt tai että en muistaisi jotain vaihetta - kaikki menee vain kovaa tahtia kyllä. Maanantaista lauantaihin on nopea rykäisy ja viikonloppu varsinkin menee aina ihan siivillä. Nyt on viime aikoina ollut yöt aika rikkonaisia, kun poitsuilla tulee kävelemään lähteminen uniin, harjoittelevat seisomista yöt läpeensä. Mutta silti ei ole yhtään samanlaista kroonista väsymystä kuin esikoisen aikana oli, paremmin ollaan jaksettu ja nukuttu koko vauvavuosi kaksosten kanssa.

 

Kaksosten kanssa on alusta asti otettu tiukka linja kaikkien juttujen suhteen ja ollaan hyödytty siitä. Ehkä meidän pojat on hirvittävän sopeutuvaisia näihin meidän rutiineihin ja sitä myötä "helppoja" tapauksia? Meillä vauvat nukkuvat ekat 6kk kapaloissa, joista ekan 4kk ajan söivät 1-2 kertaa yössä molemmat ja sitten enää toinen sen kerran yössä. Molemmat nukahtavat yhdessä vierekkäisiin sänkyihin, kun heidät sinne saa. Ruoka-aikoina suut aukeavat kuin linnunpojilla, sen kun lappaa ruoat sisään. Fyysistä työtä tosiaan näissä kahdessa kyllä piisaa, vaipatuksineen kaikkineen vuorokaudessa menee laskujen mukaan 5-6 tuntia pelkästään hoitohommiin (siltäen ruokkimiset, pesut, vaipatukset yms). Siihen leikkimiset ja ulkoilut päälle, niin on päivät täys tohinaa.

 

Enkä minä yritä tällä mitenkään vähätellä, ettei tämä voi olla rankkaa. Uskon ja esikoisen vauva-ajan muistaen se on rankkaa ja väsyttävää aikaa ja en voi kuvitellakaan mitä se olisi, jos olisi kaksi tuon esikoisen kaltaista (joka esim. saatiin nukkumaan täydet yöt omassa sängyssä ilman yösyöntejä vasta lähemmäs 2v ikää). Enkä usko että kukaan tekee väärin/hoitaa väärin lapsiaan, jokaisella perheellä on omat hommat ja omat rutiinit, jotka heille ovat toimivimmat. Ehkä meillä on ylihelpot kaksoset? Jos tämä tuo jollekulle lohtua, ettei se vauvavuosi nyt niin kamala välttämättä ole...

Edited September 18, 2010 by Tiikeri-äittä

[catap]

Meillä pojat kasvoivat koko ajan hyvin, siellä keskikäyrän yläpuolella pienempikin. Koskaan ei sokerirasitukseen kuitenkaan ohjattu tai verensokereia mittailtu/käsketty mittaamaan. Herkuttelinkin ihan surutta ihanalla suomalaisella ruoalla ja niitä kiloja nyt sitten karistelen kun poitsutkin on kohta jo vuoden...

 

 

Kaikki tutut, joilla on kaksoset itsellään tai joitten lähisuvussa on kaksoset, varoittivat että ekat kaksi vuotta on pahimmat. Että eka vuosi menee ihan sumussa ja toinen lasten perässä juoksemassa. Kuulemma pitää ottaa paljon valokuvia, että on edes jotain todisteita näistä ekoista vuosista jälkeenpäin kun niitä ei muuten voi mitenkään muistaa. Jotenkin alkanut epäilyttämään nuo jutut, vai olenko minä tosiaan ainoa monikkoäiti, joka nukkuu hyvin yöt ja ei ole väsynyt?

 

Meillä on vauvakirjat ajantasalla, ainoastan nyt uusimman hampaan tulo on jäänyt kirjoittamatta... Valokuvia on useampi tuhat otettuna (galleriassa reilut 700). On matkusteltu ympäri ja ämpäri; on käydy Singaporessa, Hongkongissa, Macaossa, Suomessa ja Japanissa. Meidän vanhemmat asuvat yli 7000km päässä ja kotoa löytyy kaksosten lisäksi alle 3v vanha esikoinen. No onhan meillä tuo meidän kotiapulainen, jonka jäljiltä paikat on likaiset ja tavarat hukassa. Tiskit tiskaa (kylmällä vedellä) ja pyykit pesee (tahranpoisto jää minulle) ja kaikki tosiaan aina hukassa, vähän ulkoiluttaa imuria kaapista, mutta sohvan alta löytyy villakoiria yhä. Enkä minä muista että olisin ollut väsynyt tai että en muistaisi jotain vaihetta - kaikki menee vain kovaa tahtia kyllä. Maanantaista lauantaihin on nopea rykäisy ja viikonloppu varsinkin menee aina ihan siivillä. Nyt on viime aikoina ollut yöt aika rikkonaisia, kun poitsuilla tulee kävelemään lähteminen uniin, harjoittelevat seisomista yöt läpeensä. Mutta silti ei ole yhtään samanlaista kroonista väsymystä kuin esikoisen aikana oli, paremmin ollaan jaksettu ja nukuttu koko vauvavuosi kaksosten kanssa.

 

Enkä minä yritä tällä mitenkään vähätellä, ettei tämä voi olla rankkaa. Uskon ja esikoisen vauva-ajan muistaen se on rankkaa ja väsyttävää aikaa ja en voi kuvitellakaan mitä se olisi, jos olisi kaksi tuon esikoisen kaltaista (joka esim. saatiin nukkumaan täydet yöt omassa sängyssä ilman yösyöntejä vasta lähemmäs 2v ikää). Ehkä meillä on ylihelpot kaksoset? Jos tämä tuo jollekulle lohtua, ettei se vauvavuosi nyt niin kamala välttämättä ole...

 

Et ole ainoa! Mä olen ollut erittäin positiivisesti yllättynyt kuinka helppoa tämä onkaan! Sen jälkeen kun kävin kriisin itseni kanssa ja totesin ettei mulla kuulu olla hirveästi enää omia menoja/aikaa niin meidän elämä on ollut leppoisaa. Alkuun ajattelin että olen lasten kanssa 24/7 kotona enkä ikinä pääse mihinkään. Sitten totesin että mitä oikein odotin? Sillon kun päätin hankkia lapsia tein valinnan olla äiti. Ja sitähän mä olen 24/7. En mä tartte vapaata lapsistani. Ja pääsenhän mä lähteen kotoo jos on tarve, kyllä se isäkin hoitaa. Toki välillä kun lapset on hankalia, toivoo olevansa missä tahansa muualla just sillä hetkellä. Mutta päivääkään en siltikään vaihtaisi pois!

 

Tytöt on alusta asti ollut pieniä aurinkoja. Ei juurikaan ole turhista kitissyt ja viihtyvät keskenään leikkimässä pitkiäkin aikoja. Yönsä on nukkuneet hyvin sen jälkeen kun ei ole tarvinnut herätellä syömään. Missään vaiheessa en ole kokenut tätä ylivoimaiseksi. Ja itse olen hoitanut päivät yksin kun mies on ollut töissä. Apua en ole saanut mistään, tosin en sitä ole tarvinnutkaan. Ollaan alusta asti käyty tyttöjen kanssa kaupungilla miiteissä tapaamassa muita äitejä ja lapsia sekä muutenkin liikuttu. Tiedän ettei tämä varmasti tavallista ole ja kiitän luojaani että olen saanut kaksi näin helppoa lasta.

[Guest piude77]

Tänne en olekkaan vielä mitään kirjoittanut ...

Haluaisin kysyä että miten onko muilla olleet kaksoset päiväkodissa?

Meillä kaksoset 4v päiväkodissa ja tosi kivasti mennyt.

 

Hoitajilta olen vaan kuullut miten ovat ihmetelleet miten meidän kaksoset ei riitele tarhassa yms.

Että yleensä kaksoset riitelevät kokoajan tarhassa olessaan tms...

Ihmettelin tätä kommenttia koska siis meillä kaksoset kyllä toisinaan taistelee kotona mutta en mä nyt usko että nää tarhassa laittas ihan ranttaliksi...

 

Ja se että itse olen lastentarhanopettaja niin en itsekkään ole moiseen törmännyt että kaksoset ois kokoajan tappelemassa...

[Guest heijo]

Mä niin kateellisena luen Tiikeri-äitän ja catapin helpoista kaksosista. Meillä kun pojat ovat olleet tooodella vaikeita ihan alusta alkaen. Vasta 9kk iässä alkoivat nukkua kohtuu hyvin. Sitä ennen nukkuivat maksimissaan 1h pätkiä. 6kk asti huusivat ties minkä takia, sen jälkeen alkoi sairastelut ja korvatulehdukset, jotka aiheuttivat jatkuvaa huutoa. Itkin useimpina päivinä poikien kanssa kilpaa. Olin ihan neuvoton ollessani yksin päivät kahden huutavan vauvan kanssa, jotka eivät nukkuneet päiväunia kuin liikkuvissa vaunuissa. Koko yön valvoneena tarvoin monena päivänä säästä huolimatta 2,5 milloin vesisateessa, loskassa tai tuulessa. Vaunut piti pitää koko ajan liikkeessä tai vauvat heräs. Tämän lenkin jouduin joskus tekemään jopa kaksi kertaa päivässä. Sit syömiset oli ihan kamalaa tappelua. Ei toivoakaan saada ruokaa kahteen huutavaan suuhun. Taaksepäin kun ajattelen, en voi käsittää, miten selvisin tuosta kammottavasta ekasta vuodesta!!!!!!! Olipas siinä vuodatusta kerrakseen

 

Niin ja tuo sairastelu alkoi jälleen. Syksyn eka eikä taatusti vika lääkekuuri päällä

[Tiikeri-äittä]

Minua aina nolottaa sanoa, miten helpolla me päästään... Yleensä kun ihmisten asenne tuntuu olevan (Suomessa) että: " voi kamala, kaksoset! Ja ei toi esikoinenkaan kauhean iso ole... Te varmaaan saatte paljon apua noitten hoidossa ja hyvät rahat ja...". Ainakin Suomen lomalla tuollaiseen asenteenseen törmäsin moneen kertaan. Sitten tuli näitä "No en mä voi sulle valittaa, että mä olen väsynyt tän yhden kanssa, kun sulla on kaksi, sulla on varmasti tuplasti rankempaa". Ei siinä voi alkaa kertomaan, että "itse asiassa nukuin viime yönä 10 tunnin yhtäjaksoiset unet..." tai että "syöttöjä oli yöllä 1 ja se kesti tunnin, sitten nukuttiin taas 5 tuntia putkeen", kun toisella on pussit silmien alla ja väsymys huokuu toisesta. Sympaattisena vain mumisee jotain ja koittaa nopeaan vaihtaa puheenaihetta.

 

Minun mielestä jokainen äiti saa olla väsynyt, oli lapsia yksi, kaksi, kolme tai enemmän ja oli lasten ikäero sitten se minuutti, vuosi tai useampi vuosi. On olemassa "helppoja" lapsia, on olemassa haastavampia lapsia. Jokaisella lapsella on omat hyvät hetkensä ja omat ärsyttävät/rasittavat/väsyttävät jutut. Ihanimmillaan jokainen lapsi taitaa olla, kun nukkuu tyytyväistä unta pieni hymy huulillaan ja rakkaita jokainen lapsi on vanhemmilleen. Koliikkivauva, korvakierrelapsi, allerginen lapsi syövät kaikki perheen voimia hyvin tehokkaasti - ja sitä tehokkaammin, kun niitä on enemmän kuin yksi. Jostakusta voi olla hauska vitsailla koliikkikaksosista, mutta joka on edes yhtä koliikkivauvaa hoitanut, ei kyllä naura niille jutuille. Ja on todella tärkeä, että voi sanoa ihan rehellisesti sen, että on vaikeaa, että väsyttää, ettei jaksa olla mikään supermutsi. Sitä vain asettaa aina itselleen niin korkealle ne vaatimustasot, että kaiken pitäisi olla aina tiptop ja itsekin kuin viimeisen päälle - sitten kun niihin omiin vaatimuksiin ei yllä niin johan sitä väsyy jo siitäkin, pettyy itseensä. Ainakin minä väsyn, masennun kun en ole jotain yhdentekevää juttua jaksanutkaan hoitaa. Hiljalleen opettelen olemaan armollisempi itselleni ja hyväksymään, ettei kaikki ole aina niin justiinsa.

 

Muistan miten pahimmassa väsymyksessä esikoisen kanssa (kun vielä samalla kipuilin sitä "oman ajan menetystä" siinä) luin muistaakseni Kinuskikissan ruokablogia - miten kukaan kaksosten äiti voi tehdä niin upeita kakkuja! Minusta ei ollut aina edes laittamaan itselleni voileipää... Nyt sitten väännän ruislimput, karjalanpiirakat, pullat, sämpylät yms kaksosten hoidon ohella. Niin erilaisia nämä kaikki lapset ovat ja vaikka meillä pojatkin ovat lunteeltaan ja temperamentiltaan aivan erilaisia, ovat he molemmat sentään "hyvin helppoja" ja kun on kokemusta tuosta yhdestä (ja hänen kanssaan tehdyistä virheistä), on tuo yksi mallikappale, joka sekin jäi henkiin, vaikka kaikki virheet tehtiinkin...

[Tiitiäinen]

Mä en osaa sanoa mitään muuta ohjeeksi kuin just tuon, että laskekaa rimaa. Se on ollut mulle avain jaksamiseen. Jos ystävä on tulossa kylään, etkä ole ehtinyt puunata kotia, viikata pyykkejä, leipoa torttuja, se ei haittaa!!! Tosi ystävä ymmärtää ja jos ei ymmärrä heti, niin ehkä myöhemmin. Tosi ystävä tyhjentää kanssasi tiskikoneen ja viikkaa pyykit, jos haluat. Ja siivoaa kattilakaapin, jos se saa sut paremmalle tuulelle ja keventää taakkaa. Nimim. kokemusta on.

 

Mulla on ollut yksi aika helppo ja yksi todella vaativa lapsi. Yhdessä ne on vieneet voimat mutta ystävät ja tutut, kaikki kelle voi asioista jutella ja saada tukea tai vertaistukea, ovat kultaakin kalliimpia!

[Lene]

Miten te osaatte pukea sanoiksi ne asiat joita mä pyörittelen päässäni enkä saa niitä ulos missään muodossa...erityisesti catap ja tiitiäinen.

 

Mun pitäisi saada muutama asia käsiteltyä itseni kanssa, suurimpana tuo täydellinen oman ajan menetys ja identiteettikriisi. Mä kun olen aina ollut aikaisemmin jotain tiettyä, itselleni tärkeää, ja olen siitä joutunut luopumaan. Se luopumisen tuska ei ehkä olisi niin suuri jos mulla olisi ollut helpompi raskausaika ja olisin pikkuhiljaa raskauden edetessä todennut itse ettei musta nyt ole enää tiettyihin hommiin eikä niin että lähestulkoon vuosi sitten multa vietiin yht'äkkiä kaikki mitä olin ja tein.

 

Toisena pitäisi opetella laskemaan rimaa monessa asiassa ja oppia stressaamaan vähemmän.

 

Taas aivot lyö tyhjää enkä osaa sanoa sitä perimmäistä ajatusta mutta kenenkään ei pidä kuitenkaan luulla ettenkö rakastaisi vauvojani eivätkä ne ole mulle tärkeitä. Ne ovat mulle tärkeintä maailmassa mutta se ei silti sulje sitä pois etteikö mulle voisi olla jokin muukin tärkeää. Ja se etten nyt saa tehdä myös sitä mikä mulle olisi tärkeää, repii mua ja musta tuntuu että olen kadottanut osan itsestäni.

 

Ääh, olipas taas oksennus, toivottavasti joku kuitenkin ymmärsi. Ja se syy miksi mä "oksennan" tänne näitä ajatuksiani on se ettei mulla ole ketään/mitään muutakaan mihin niitä syytäisin. Älkää kuitenkaan luulko että mä vellon koko ajan jossain itsesäälin mustassa meressä, joskus, itse asiassa aika usein, mun vaan tulee mietittyä näitä juttuja. Ehkäpä se on se prosessi mikä mun tarvii käydä läpi.

[Tiitiäinen]

Tänne saa purkaa eikä kukaan varmasti ajattele ketään pahalla! Mustakin saa varmasti välillä sen kuvan, että vaan valitan ja kaikki on huonosti. Mutta todellisuudessa en vaihtaisi lapsiani mihinkään maailmassa. Tietenkään. MUTTA. On aivan mielettömän ihanaa huomata, että lapset kasvavat ja pärjäävät välillä jo ilman äitiäkin. Meillä on nyt takana toinen viikonloppu, että lapset olivat mun äidillä kaksi yötä peräkkäin ja mä oon ollut NIIN sen tarpeessa.

 

Mä olen ihminen, joka tarvitsee välillä aikaa hiljaisuudessa, omien ajatustensa kanssa, vaikka kotona yksin. Ennen lapsia mulla oli sitä hirmuisesti! Mä tein yötöitä, jossa oli pitkät työputket mutta toisaalta pitkät vapaat. Ja mies teki pitkiä päiviä töitä omassa firmassa ja sen lisäksi kävi monena iltana ja viikonloppuisinkin harrastamassa. Me ollaan eletty rinnakkain, saman katon alla mutta molemmilla on ollut ns. oma elämä.

 

Nyt tää kaikki on viety ja se stressaa ehkä eniten kaiken muun normaalin rasitteen lisäksi. Mies käy nykyään päivätöissä ja tän kesän on ollut pitkällä sairaslomalla. Ei kuitenkaan ole pystynyt/halunnut/jaksanu/viitsinyt auttaa mua juurikaan kotitöissä tai lastenhoidossa. Mulla kiristyi pinna jo heti ekalla saikkuviikolla, vaikka tiedostin sen kyllä jo etukäteen. Mua ärsyttää, kun se hetki, kun lapset nukkuvat päiväunia, ei olekaan mun oma, vaan täällä pyörii joku muukin "vahtimassa" mitä mä sillä ajalla teen. Saati et olis avuksi (toisin sanoen tekis oman osansa tai hoitais edes omat pyykit koriin ja tiskit tiskikoneeseen), pelaa pelejä koneella tai pleikkarilla tai roikkuu netissä ja sitten syyttelee mua, kun stressaannun tekemättömistä töistä ja käytän joskus aikani leipomiseen (omaksi ilokseni, tykkään kovasti leipoa!) tai johonkin muuhun sellaiseen, mistä nautin. Mä tarvisin niin kipeästi tukea tuolta lähimmältä ihmiseltä, niin henkistä kuin fyysistäkin, mutta lukuisista puhumisyrityksistä huolimatta ei muutosta tunnu tulevan.

 

Jos haluan mennä kaverin kanssa illalla vaikka syömään, se on hirveää rimpuilua, koska lapset eivät nukahda isin kanssa kovinkaan helposti. Koska isi ei heitä nukuta normaalisti. Tästäkin olen puhunut lukemattomat kerrat. Mun mielestä olis kovin reilua, että toinen hoitaisi vaikka joka toisen iltanukutuksen. Erityisesti nyt, kun on saikulla, eri asia sitten kun täytyy töihin herätä aamuviideltä. Mun mieli on paljon rauhallisempi lähteä, jos lapset on mun äidillä. Ja mun mielestä siinä on menty pahasti metsään.

 

Kiva, jos jaksoit lukea mun lätinää... Mutta ehkä mä yritän vaan sanoa, että kaksosarki on kahden kauppa, jos siis parisuhteessa sattuu olemaan. Välillä oikeasti tuntuu, että pääsisin helpommalla, kun mulla olis yksi lapsi vähemmän ja nyt tarkoitan tuota yli-ikäistä ja -kokoista miestä.

[Guest Penni]

Tsemppiä ihan kaikille, etenkin pienempien kaksosten äideille ja perheille!

Tiitiäinen, mua alkoi kanssa tossa lasten ollessa jotain 2v rasittaa se, että aina jouduin itse nukuttamaan. Mulla oli tietty nukuttaminen sikäli itseaiheutettua pitkään, kun halusin nukuttaa tissille. Sitten kun halusin sen lopettaa, "pakotin" keskustelun kautta miehen osallistumaan. Mä lähdin muutamana iltana (oisko ollu 3) tyttöjen iltapala-aikaan omille asioille eli Subiin ja mies nukutti tytöt. Keksi itse omat keinot ja oli mennyt yllättävän hyvin. Se keino taisi olla kainaloon nukuttaminen iltasadun jälkeen Mua se helpotti ihan hirveästi, koska mulla oli kuitenkin edelleen arkena joka aamu lasten kanssa herääminen ja päivällä päiväuninukutus, puhumattakaan muusta arjesta. Mutta senkin mä olin itse valinnut. Siitä lähtien tehtiin aika pitkään niin, että joka toinen ilta toinen nukutti, joka toinen sitten toinen meistä. Nukutuksesta ei ole onneksi tullut meille mitään isompaa härdelliä vaan se on aina ollut suht nopeaa toimintaa (kunhan on muistanut ajoissa alkaa katsoa kelloa, suunnitella iltaa ja ennenkaikkea lukemaan lasten väsymyksen merkkejä.

 

Nyt kun olen taas kotona ja mies töissä niin olen alkanut enempi kaivata sitä iltahommien jakamista. Aamut kahden lähes 5-vuotiaan kanssa kun ei ole mitään ihan rentoa meininkiä Siksi just tässä yksi päivä juteltiin arjen hommien jakamisesta (tai lähinnä lasten iltatoimien jne jakamisesta, koska mies tekee miellä ison osan kotitöitä joka tapauksessa ja etenkin nyt kun mä olen näin raihnainen). Pohdittiin, että kun mies jää töistä pois omalle raksalle niin hän voi auttaa aamuaskareissa ennen raksalle lähtöä ja olal mukana myös iltaisin. On se niin kätevää, kun raksa on ihan vieressä!

 

Tosi kurjaa Tiitiäinen, ettei sun mies osallistu kotitöihin kunnolla. Kyllä mä saan olla tyytyväinen kun on mies, joka oikeasti osaa ja viitsii tehdä. Tosin mies on käynyt kovan koulun sitä varten, kun nuorena ollessaan hoiti sairasta äitiään ja kotia isänsä ja veljiensä kanssa. Ja onneksi mies ehti asua pari vuotta omillaan ennenkuin mä tulin taloon niin hänellä on homma hanskassa (paremmin kuin mulla )

[libra]

Voimahalaukset kaikille teille ihanille äideille

 

On tavallaan helpottavaa kuulla, että muillakin on ollut omat kriisinsä vauvavaiheen aikana. Mun oma kriisini on vielä purkamatta, mutta eikös se ole puoli voittoa, että olen tiedostanut sen. Mun pitäisi opetella rentoutumaan ja lopettamaan täydellisyyden tavoittelu. Mun on hirveän vaikea pyytää apua tai tunnustaa olevani väsynyt tai uupunut. Osasyynä tähän on varmasti se, että raskausaikana saimme jatkuvasti kuulla lähipiiristä epäilyjä, että miten me ikinä tullaan kaksosten kanssa pärjäämään. Mielestäni täysin syyttä. Mun primitiivireaktio oli tietysti, että "saattepa nähdä", ja nythän sitä on sitten 9 kk näytelty, että kaikki on niin ihanaa niin ihanaa. Ja kommentit on muuttuneet tyyliin: "en olisi ikinä uskonut, että teillä lastenhoito sujuu noin helposti...". Tosi HELPOSTI, juu.

 

Pääsääntöisesti meillä on mennyt alusta asti oikeasti tosin hyvin, vauvat ovat nukkuneet melko hyvin, olleet terveitä ja muutenkin tosi tyytyväisiä ja rauhallisia lapsia. Siitäkin huolimatta aika usein uuvuttaa, kun yritän samalla pitää kodin vimpan päälle kunnossa, kunnollista ruokaa lautasilla, itseni ihmisen näköisenä ja pysyä vielä kartalla ulkomaailman tapahtumista. Niin ja tietysti hoitaa lapset vieläkin paremmin kuin kukaan muu.

 

Mies on yrittänyt parhaansa mukaan auttaa mua tän ongelmani kanssa, hoitaa lapsia ja tekee kotitöitä. Olisin varmaan ihan hermoraunio, jos yrittäisin selviytyä tästä kaikesta ihan itse samoilla kriteereillä kuin nyt. Tiitiäiselle tsemppiä, hattua kyllä nostan sulle kun jaksat! Mä kans tarviin välillä "äidin omaa leipomisaikaa", jotta saa edes joskus jotain näkyvää (ja maistuvaa) aikaiseksi. Taikinaterapia on ihan parasta!

[Guest heijo]

Vaikka minäkin täällä useimmiten vain valitan kaikesta, niin en silti missään tapauksessa voisi kuvitella elämää ilman poikiani! On meillä hyvätkin hetkemme yhteiselossa vaikka ne useat vaikeat hetket varjostaakin välillä menoa. Myönnän, että ihan koko aikaa en ole onnellinen ja hehku äitiyden onnea, mutta suurimmaksi osaksi olen tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Ja koko ajan vaikeudet helpottavat. Olen laskenut rimaa huomattavasti, jotta olen selvinnyt järjissäni näinkin pitkään. Koti on missä kunnossa on ja miehen kanssa teemme iltaisin sen, mikä on pakko ja mitä jaksaa. Koti on perus siisti, mutta joka nurkka ei ole puunattu eikä kiillä. Ruoka on nopeasti valmistuvaa. Menen aika paljon sieltä, missä aita on matalin. Pojat on niin vilkkaassa vaiheessa, että en saa tehtyä mitään kotitöitä, kun koko ajan jotain sattuu ja tapahtuu. Aina, kun otan rätin käteen tai pyykit esiin, pojat saa aikaiseksi sellaisen shown, että on pakko lopettaa. Eikä se taida vielä pitkään aikaan helpottaa. Ja tätä aikaisemmin kaikki aika on mennyt poikien hyssyttelyyn, kanniskeluun, nukuttamiseen pihalla, lääkärissä juoksemiseen ym. Ihailen teitä kaksosäitejä, jotka onnistuvat pitämään kodin siistinä, ruuan hyvänä, lapset tyytyväisenä ja itsensä kauniina. Olen jollain tapaa pettynyt itseeni, kun en ole pystynyt/jaksanut saavuttaa tuota samaa

[Heidijohanna]

Minä olen kyllä kans valittajien joukossa (anteeksi vaan jos ärsytän ihmisiä valituksella) mutta pakko jonnekin purkaa Nyt olen itse alkanut aktiivisesti pyytämään vauvanhoitoapua ja alan olla siinä aina vaan parempi ja parempi... Vaikka hankalaa se pyytäminen on... Miksi ihmeessä se onkin niin vaikeaa?

 

Mun mies pelaa myös aivan liikaa ja löhöää sohvalla... GRR! Se täytyy lähes aina komentaa kotitöihin. Ärsyttää olla ÄITI aikuiselle miehelle... Tosin onneksi hän ei valita tekemättömistä kotitöistä eikä syyllistä mua omasta ajastani, ja on sanonutkin että hänet pitää vaan käskeä tekee hommia kotona kun ei hän niitä muuten tajua tehdä. Onneksi vauvojen hoitoon hän osallistuu aktiivisesti! Kaikenpuolin vielä kovasti harjoitellaan 3 lapsen kanssa yhteiseloa vaikka ollaankin oltu isohko perhe jo yli 7kk. Esikoinen on kauheassa 6-7-v uhmaiässä ja illat on hirveää taistelua hänen kanssaan. Onneksi meno rauhottuu tulevan muuton myötä kun hän ei voi juosta iltapäivää ulkona kavereiden kanssa (muutetaan keskustan lähelle).

[libra]

Tervetuloa, nati! Mä tein raskausaikana sen virheen, että asennoiduin synnyttämään ihan viimeistään 3 viikkoa ennen laskettua aikaa. Sainkin odotella viikolle 39+0, ja silloin synnytys käynnistettiin verenpaineen nousun vuoksi. Oli aika tukalat viimeiset pari viikkoa, kun vaan odotin ja odotin. Tsemppiä sulle, kohta sä jo pääset mahasta eroon (ja kuukauden kuluttua sulla voi olla jo ikävä sitä mahaa )!

[nati]

Kiitos libra! Minäkin olin vähän asennoitunut niin, että hyvä jos viikolle 30 pääsen. Nyt kun kaikki kuitenkin mennyt näin hyvin ja päästy jo isoille viikoille niin alkaa oikeasti toivomaan jo, että pääsisi vauvoja hiplailemaan muutenkin kun masun läpi. Ja kun painoarviokin oli tänään A vauvalla jo 2740 ja B:llä 2650, niin ovat jo aika valmiin kokoisia kaksosia.. No nyt olen kuitenkin asennoitunut niin, että jokainen päivä lisää mittariin on vauvojen parhaaksi. Ja ei ne näitä vauvoja yli LA:n mun masussa voi pitää! Nehän on neli kilosia molemmat jos näin kovaa vauhtia kasvavat Mutta on tämä masu sen verran ihana, että varmasti tulen ikävöimään etenkin niinä hetkinä kun vauvat parkuvat kilvan

Edited September 22, 2010 by Penni
siirretty tämä ja ed. viesti oikeaan ketjuun. T:mode-Penni

[Nappula]

Mulla on menossa tylsä vaihe tässä odotuksessa. En halua vauvoja vielä maailmaan, koska olisihan ne vielä melkoisia rääpäleitä, vaikka ovatkin kasvaneet yläkäyrällä. Tuntuu vain, ettei nämä tärkeät viikot kulu ollenkaan samaa vauhtia kuin esimerkiksi elokuussa. Ehkäpä aika kuluisi nopeammin, jos puuhastelisin jotain (laittaisin vaikka vauvojen vaatteita valmiiksi tms.), mutta laiskotuttaa niin vietävästi Päivät menee tv:tä katsellen, netissä, joitain kotitöitä tehden, ja sitten täytyykin hakea esikoinen päiväkodista. Blaah

Edited October 5, 2010 by Nappula

[Guest Penni]

^ Blaah! Toivottavasti saat nyt päivät kulumaan ja inspiroidut juttuja laittelemaan. Kyllä niitten vauvojen tosiaan vielä hyvö tovi kannattaa sisällä pysyä.

 

Mullakin on täällä ajan tappaminen menossa, kun olen nyt ihan makuultaan ainakin rv34+0 eli perjantaihin. Mut ei tässä hätää, tytöt ovat hoidossa ja mies töissä eli näpyttelyä koneella, lukemista ja päivätorkkuja Vauveli myllää kivasti mahassa.

[catap]

^ Ei kai vauveli meinaa tulla liian aikasin ulos?

 

Itseä harmittaa kun en ottanut tosissaan lepokäskyä. Uskon että olen osasyy siihen että tytöt synty ennenaikasina

 

Muoks. Luinkin toisesta ketjusta kuulumiset. Tsemppiä makoiluun!

Edited October 5, 2010 by catap