Synnyttäminen yksin

[Tättärä]

Kaipaisin ilman tukihenkilöä synnyttäneiden kokemuksia synnytykseen valmistautumisesta ja itse synnytyksestä. Miehelläni on kolmen päivän työmatka rv38 ja lisäksi esikoisen ainoalla mahdollisella hoitajalla on matka vielä ennen laskettua aikaa, joten joudun mahdollisesti synnyttämään yksin.

 

Esikoisen synnytyksessä miehestäni oli paitsi tukea myös apua. Synnytin jakkaralla, joten mies oli siinä täysillä mukana, eikä jakkarasynnytys ole mahdollinen ilman tukihenkilöä. Lisäksi minulla oli ikävä kätilö äitiyspoliklinikan puolella ennen synnytystä (vedet meni rv36, joten sairaalaan äitiyspolin kautta) ja vuodeosaston omahoitaja se vasta hirveä olikin, myös miehen mielestä. Itse synnytyksen hoitanut kätilö sen sijaan oli ihana. Nyt pelottaa, että synnytykseen sattuu joku ihmeellinen tyyppi eikä minulla ole ketään, johon tukeutua.

 

Ennenhän yksin synnyttäminen oli normi, joten eihän minun tarvitsi kysellä kuin äidiltäni ja muilta sen sukupolven naisilta, mutta kaipaan kuitenkin nykyajan(kin) kokemuksia.

[Vicsu]

Minä synnytin esikoiseni ilman tukihenkilöä. Tämä tapahtui tosin "vahingossa", sillä mieheni oli tarkoitus tulla mukaan synnytykseen, mutta synnytys eteni niin nopeasti ettei hän ehtinyt mukaan (olin siis jo sairaalassa supistusten alkaessa). Synnytys sujui kuitenkin oikein hyvin, ja koska kyseessä oli nopea synnytys, en edes kunnolla osannut/ehtinyt kaivatakaan tukihenkilöä. Tosin jälkeenpäin tietysti harmitti ettei mies ollut paikalla. Itselleni sattui kohdalle mukavat kätilöt, joten siinäkin suhteessa olin onnekas.

En tiedä auttoiko tämä nyt yhtään sinua, kunhan kerroin oman kokemukseni, että kyllä synnyttää voi mainiosti ilman tukihenkilöäkin, ainakin jos synnytys sattuu olemaan "helppo", mutta sitähän nyt ei oikein voi tietää etukäteen.

[Tättärä]

Kaikki kokemukset ovat tervetulleita, Vicsu. Jotenkin tuntuu, ettei "kukaan" nykypäivänä synnytä yksin. Hienoa, että sinulla synnytys meni hyvin! Miehen puolesta minuakin harmittaa, jos hän ei pääse mukaan.

[pihpuu]

Tulin kommentoimaan, vaikka ei yksin ole synnyttänytkään. Mutta halusin vaan sympatiaa antaa, kuulostaa ikävältä!! Itse ainakin kuvittelisin olevani melko paniikissa, jos miehelle tulisi jokin este.. Vaikka kaikki varmasti menisikin hyvin, esikoisen synnytyksessäkin mies oli lähinnä vain läsnä.

 

Ja sitten ihan vähän ehdottamaan, että jos yksin synnyttäminen tuntuu tosi raskaalta ajatukselta, voi harkita doulaa... Vähän ot, mutta kuitenkin.

[Guest Penni]

Mulla mies ehti (kiireelliseen) sektioon just ennen ku veitsi viilsi. Eli kaikki se alkujärkytys (olin siis synnärillä supistuksia ehkäisevässä tipassa) tapahtui ennen miehen tuloa. Onneksi sattui ihana kätilö, joka oli jo 3 päivää mua synnärillä hoitanut. Kaikki meni tosi hienosti, mutta tosiaan viime hetkellä mies ehti näkemään tyttöjen syntymän. Nyt toivon "vähän" erilaista kokemusta...

[problematique]

Mä synnytin yksin. Ja se oli ihan tietoinen valinta. Koin jotenkin helpoksi ja rauhoittavaksi sen, että paikalla on vain minä ja kätilö (loppuvaiheeessa kaksi kätilöä). Menin sairaalaan päivällä ja tunti siitä puhkaistiin kalvot. Supistukset alkoi niin kipeinä, etten kerennyt edes miettiä sitä, että kaipaanko siihen jotakuta pitämään mua kädestä kiinni. Kaikki aika meni siihen, että valmistauduin lapsen syntymiseen ja lievittämään kipuja ilokaasulla. Suurimman osan ajasta olin yksin, kun kätilö ravasi kahden huoneen välillä.

Kaikki meni hyvin, enkä tekisi toisin, jos toisen lapsen saisin. Tosin synnytyssalissa en kerennyt olla kuin kuusi tuntia, jotenkin aika meni nopeasti. Synnytyksen jälkeen olisin kaivannut seuraa. Jäin vauvan kanssa kaksin synnytyssaliin kahdeksi tunniksi. Siitä kun siirryttiin osastolle, tunsin taas, et on ok olla ihan näinkin.

 

Yksin synnyttäminen on ehkä outoa tänä päivänä. Tuntuu et jokaisella on joku mukana. Mä tiesin heti, että mä haluan olla yksin. Varmasti se tilanne olis ollut asteen mukavampi, jos kätilö olis kerennyt olla enemmän paikalla, mut toisaalta, en mä tiedä... Toisaalta ne hetket ihan yksin oli kans todella hienoja. Tosin eipä mulla ole vertailukohdetta siihen, et jos joku olis paikalla.

 

Mut älä turhaan jännitä tai mieti yksin synnyttämistä. Hienosti se menee. Ja ota ilo irti siitä, kun saat tosiaan tehdä sen ihan omassa rauhassa.

[rouva Tossavainen]

Jos meille vielä toinen lapsi joskus tulee, voisin jopa ihan tieten tahtoen synnyttää yksin. Minua nimittäin vieläkin vaivaa se, miten vähän mieheni loppujen lopuksi oli esikoisen synnytyksessä mukana, hän lähinnä vain istui sängyn pääpuolessa ja toi minulle pyytäessäni vettä. Kun siinä sitten kiinnitettiin pinniä, laitettiin epiduraalia tms., mieheni väisteli hoitohenkilökuntaa ja seisoskeli jossain synnytyssalin seinustalla. No, kaitpa mies arvostaa sitä, että näki lapsensa syntymän, mutta minulle hänen läsnäolostaan ei ollut mitään apua.

[Tättärä]

Kiitos kaikille kokemuksistaan kertoneille! Niiden lukeminen rentoutti mukavasti. En kuitenkaan joutunut/päässyt kokeilemaan yksin synnyttämistä, sillä poikamme syntyi jo tällä viikolla, rv 37+2. Ja tällä kertaa kertaan koin miehestä olevan vielä enemmän apua kuin ensimmäisessä synnytyksessä, vaikka apu olikin nyt lähinnä henkistä (synnytysasento eri). Mutta miehen läsnäolo jotenkin auttoi kestämään kipua ja rauhoittamaan myös ponnistamisvaiheessa ja myös siinä vaiheessa kun poika vietiin lastenosastolle, jossa hän yhä on. Olisin kyllä yksinkin toki selvinnyt, kätilöt olivat todella ihania, mutta hyvä että en ollut yksin.

Edited September 5, 2010 by Tättärä

[killinsisko]

Itse olen näillä näkymin menossa yksin synnyttämään, joten jos joku vois vähän kertoa rohkaisevia esimerkkejä täällä niin olispa tuo aika hienoa. Veilä tuntuu vähän shokilta, mutta miehen mielenterveys ei tunnu kestävän synnyttämään tulemista. Mielummin otan terveen isän osastolle katsomaan vauvaa, kuin rakkaani totaalisessa kauhu/paniikkikohtauksessa ja viikkokausien, ellei pitemmänkin, toipumisen.

 

Lisäksi väsyttää se miten toiset ihmiset (sukulaiset esimerkiksi) suhtautuvat asiaan. Pidetään niin itsestäänselvyytenä, että miehet tulee mukaan. Paljon olen löytänyt netistä keskustelupalstoilta kokemuksia siitä miten jotkut naiset HALUAVAT synnyttää yksin, vaikka mies olisikin kykenevä tulemaan mukaan.

 

En vaan tiedä vielä miten suhtautua. Vaihtelen paniikin ja itsevarmuuden välillä.

[mea4]

Meillä toisen lapsen synnytyksessä mies ehti ainoastaan viiden minuutin ponnistusvaiheeseen. Reilu tunnin olin siis sairaalassa sitä ennen ollut yksin ja avautumisvaiheen ilman miestä. Kätilö toki oli suurimman osan ajasta vierellä (ja enemmän kauhuissaan siitä ettei mies ollut paikalla). Mies oli siis kotona esikoisen kanssa kun menin vain näytille sairaalaan. Synnytys kuitenkin eteni niin nopeasti että tuli kiire saada esikoiselle mummo hoitajaksi ja mies sairaalaan. Itseäni ei miehen poissaolo haitannut yhtään, soittelinkin supistusten lomassa miehelle jotta hän tiesi mitä ottaa mukaan sairaalaan, sekä mummolle jotta hän tiesi miten esikoisen iltapesut piti suorittaa.

 

Minua siis rauhoitti enemmänkin se, että esikoisella on kaikki hyvin, koin että pystyn kyllä vauvan itse synnyttämään ilman henkistä tukea, varsinkin kun synnytys eteni nopeasti. Eri asia olisi varmasti ollut jos synnytys olisi kestänyt todella kauan tai jos olisi esikoinen ollut kyseessä. Oli kuitenkin ihanaa että mies ehti siihen hetkeen kun vauva syntyi ja sai leikattua napanuoran

 

Nyt odotan kolmatta lasta 16. viikolla ja sen verran olen miettinyt että jos ei lapset satu olemaan juuri synnytyksen alettua tarhassa, saa mies olla heidän kanssaan kotona. Oletettavasti tämä kolmaskin synnytys menee nopeasti kun edellisetkin ovat menneet.

Edited October 16, 2010 by dreamer

[hiljaisuus]

En tiedä lasketaanko tätä yksin synnyttämiseksi, mutta kirjoitan kokemuksia kuitenkin. Toisen lapsen synnytyksessä mies ehti saliin viimeiseksi 5minuutiksi, jolloin ponnistusvaihe oli menossa.

Synnytys käynnistettiin sairaalassa ja etenikin aika nopeasti. Osan ajasta olin salissa yksin, kun kätilö oli toisaalla. Pelottanut ei missään vaiheessa ja hyvä fiilis oli. Jotenkin tiesi, että homma menee paljon nopeammin kuin ekassa synnytyksessä.

Synnytys oli helppo. Ihan iloinen olin, että mies ehti kuitenkin viime tipassa saliin just kun vauva syntyi.

Jotenkin sellainen hiljainen ja rauhallinen kokemus oli.

Esikoisen synnytys oli kamala ja jos siinä olisi pitänyt olla yksin, nuppi olis poksahtanut varmaan..

[killinsisko]

Hui. Toivon niin että pystyn asennoitumaan tähän yksin synnyttämiseen kuten dreamer, vauva on ollut koko raskausajan normaalisti kehittynyt, raskaus on ollut vaivaton ja kaikki mennyt tänne loppuun saakka niin hienosti, että haluan luottaa synnytyksenkin sujuvan hyvin.

 

...Koska aika paljon saa harjoittaa itsesuggestiota ettei tule tuo kauhukuva mieleen, jota hiljaisuus kuvaili. Siis että nuppi olis poksahtanut jos olisi esikoinen pitänyt synnyttää yksin. Minulla siis kyseessä myös esikoinen.

[pahe]

En synnyttänyt yksin, mutta ajattelin kuitenkin tähän kertoa omasta kokemuksestani. Mies ei siis kertakaikkiaan halunnut tulla mukaan synnytykseen (siis kun asiasta juttelimme raskausaikana), sitten kun juteltiin lisää hän myöntyi tulemaan tuekseni sillä ehdolla, että saa poistua salista heti kun haluaa. Tämä oli molemmille sopiva kompromissi. Lähempänä synnytystä mies joutuikin pitkälle työmatkalle ja jouduin miettimään, että mitäs nyt? Ehtiikö mies edes Suomeen, kun synnytyksen aika koittaa? Sovin sitten yhden kaverini kanssa, että hän voi tulla synnytykseen mukaan, mikäli ei ole töissä tai jossain muualla menossa.

 

Loppujen lopuksi mies tuli kotiin juuri ennen synnytystä, tuli kanssani synnytysvastaanotolle yöllä, ja lähti kotia aamulla nukkumaan, koska oli vielä matkasta aivan väsynyt. Soitin kaverilleni, josko hän pääsisi mukaan synnytykseen. Hän tuli juuri ennen saliin siirtymistä. Synnytys kesti (sairaalassa oloa siis) reilu 18 tuntia ja eniten omaa oloani helpotti se, että minulla oli seuraa. Kaverini teki puolestani yhden päätöksen ottaa lisäpuudutetta, kun oikeasti olin kipeä ja jo väsynyt. Tosin olimme kätilön kanssa jo heti aluksi sopineet, että minulle saa antaa kaikki mahdolliset lääkkeet ja puudutukset, joten hän olisi varmaan tämän päätöksen tehnyt ellei kaverini olisi ehtinyt ensin.

 

Olen onnellinen, että kaverini oli paikalla ja onnellinen siitä, ettei mieheni tarvinnut tulla synnytykseen mukaan. Jälkikäteen ajatellen hän ei olisi siitä hyvin selvinnyt vaan olisi sen varmasti aikas kauheana kokenut (vaikka synnytys säännöllinen, normaali, ei mitään erikoista). Eli killinsisko, tsemppiä synnytykseen! Vaikka minulla olikin kaveri mukana, olisin varmasti yksinkin selvinnyt. Miestä ei kannata sinne mukaan pakottaa. Voisitte ehkä sopia, että tulee sinut saattamaan ja on mukana niin kauan kuin kykenee (esim. mukana siihen saakka, kun siirryt saliin). Suosittelen ottamaan mukaan musiikkia tms. kevyttä hömppälehteä ajankuluksi. Jos siis synnytyksestä tulee pitkä ja otat puudutteet, jotka ainakin minulla suuresti oloa helpottivat.

[killinsisko]

No niin, synnytys on takana päin. Olin kerta kaikkiaan positiivisesti yllättynyt siitä etten kokenut edes tarvitsevani miestä mukaan. Kätilöt olivat upeita ja tuntui hyvältä pusertaa vauvaa maailmaan ilman että olisi tarvinnut miettiä mitään/ketään muuta. Ainakin minä nimittäin kävin läpi mielessäni sen, että vaikka nyt kakkaisin tähän pöydälle tai repeäisin tai mitä tahansa, nämä ihmiset on ammattilaisia eikä niitä hirvitä eikä mun tartte nolostella. Sillä ajatuksella sain mielen tyhjäksi ja vauvan maailmaan Suosittelen siis myös "yksin" synnyttämistä! Ei kannata säikähtää tehdä hieman valtavirrasta poikkeavaa valintaa jos se itsestä tuntuu parhaalta.

[Guest Kaksi lasta, kolmas odotus]

Itsellä ei kokemusta yksin synnyttämisestä, mutta oman kokemukseni/näkemykseni aiheesta ajattelin kuitenkin tähän raapustaa.

 

Itse olen saanut kaksi lasta niin, että mieheni oli mukana.

Mieheni on luonteeltaan rauhallinen ja kärsivällinen, minä itse taas temperamenttinen.

 

Vaikka mieheni ei muuta tehnyt kuin oli paikalla, se oli minulle erittäin tärkeää. En olisi todella halunnutkaan sellaista ihmistä paikalle, kuka olisi ollut jotenkin erityisesti "osallistuva" tai helposti hötkyilevä/hermostuva.

Mieheni oli hiljaa, kun huomasi, että tarvitsin rauhaa esim supparin ajaksi. Juteltiin, kun halusin jutella. Piti kädestä, kun koin sen tarpeelliseksi mm kovissa suppareissa ja epiduraalia laitettaessa.

Auttoi minua pitämään asennon ponnitusvaiheessa. Ei kuitenkaan silitellyt tms, koska tuntee minut niin hyvin, että jos hän olisi koskenut minuun, kun keskityin kestämään kipuja, olisin ärähtänyt.

Hän siis oli paikalla, muttei "tiellä". Antoi koko synnytyksen mennä juuri minun ehdoillani ja oli itse taustatukena ja turvana.

 

Nyt kolmatta odotellaan ja kaksi lasta olisi saatava hoitoon synnytyksen ajaksi.

Kovasti hermoilen, kun viikkoja nyt jo 41+2 ja vauva edelleen antaa odottaa itseään. Lapsille olisi varma hoitopaikka vielä parin pvn ajan, mutta sen jälkeen en tiedäkään, mihin saadaan lapset synnytyksen ajaksi.

Pahinta ( = eli tiedän kyllä pahempiakin asioita elämässä mutta siis pahin vaihtoehto tukihlö -asiaa koskien ) minulle olisi, jos joutuisin synnärille yksin.

Tiedän, että "urheuteni" synnytyksessä oli suurelta osin sitä, että mieheni oli paikalla. En nyt voi sanoa, että kokonaan hänen tähtensä kestin kivut, mutta ainakin hänen vuoksensa pystyin itsekin olemaan rauhallinen.

Jos kuvittelen, että ne kivut ja yksin huoneessa, joutuisin huomattavasti helpommin kivun valtaan ja vietäväksi. Kätilöt kun kuitenkaan pysty koko aikaa paikalla olemaan. Kummassakin aiemmassa synnytyksessä ovat juosseet yhden tai kahden muun synnyttäjän luona. Suurin osa oltu ilman kätilön paikalla oloa. Mikä ollutkin ihan ok, kun mies paikalla. Yksin en haluaisi sitä kokea, koska pelkäisin antavani kivulle liikaa valtaa yksin ollessani.

Kyse minun kohdallani eniten siitä, etten luota omaan jaksamiseeni ilman kenenkään läsnäoloa.

 

Tämä siis minun kokemukseni tukihenkilön paikallaolosta.

Kukin kokee tilanteen omalla tavallaan, enkä missään nimessä halua sanoa, ettei synnytyksestä selviäisi yksin

Mutta ihmiset kun erilaisia, niin minä halusin tuoda oman näkemykseni esille, että miksi minulle tukihlö on tärkeä, vaikkei sinänsä ns. suurta roolia synnytyksessä hänellä olisikaan.

 

Toivon mukaan tämä kolmas nyt päättäisi tulla pian maailmaan, niin pääsisi isäkin mukaan. Ja sehän yksi suurimmista harmeista meille olisi, jos isä ei pääsisi näkemään kolmosen syntymää. Hänelle kun tärkeää päästä todistamaan oman lapsensa maailmaan tulo. Ja leikkaamaan napanuora Kokisin suurta harmia hänen puolestaan vielä kaiken muun lisäksi.

 

Juu, tällaisia ajatuksia täällä !

 

Ihanaista joulun aikaa kaikille ja hyviä synnytyksiä yksin tai yhdessä !

[MarsiM]

Kiitos kaikille tarinansa jakaneille. Minullakin on se uhka, että joudun synnyttämään yksin, kun esikoisen lähin mahdollinen hoitaja on 400km päässä. Anoppikin sai just töitä, niin ei ole ketään lähipiirissä, joka voisi lasketun ajan lähistöllä irtaantua Helsinkiin päivystäväksi lapsenvahdiksi. Ja tuntemattomalle en halua esikoista jättää, ja sellaisen saaminen voi muutenkin esim. viikonloppuna yöaikaan olla aika vaikeaa.

 

Olen pyytänyt kaveriani tukihenkilöksi, jos tulee sellainen tilanne, että haluan hänet mukaani. En vielä tiedä. Lapsenvahdiksi hän ei ehkä sovellu, mutta tukihenkilökseni kyllä. Esikoinen jäisi siis näinollen miehen vastuulle. Toisaalta yksin synnyttäminen voisi olla rennompaakin, kiitos siis erityisesti niistä kommenteista.

 

Tulen sit raportoimaan miten kävi ja mihin päädyin. Voihan se olla että isovanhemmat sit ehtiikin hätiin vaikka maailman toiselta puolelta asti, esikoista synnyttelin lähes 2vrk.

[tanssija]

Mulla on vielä pitkä aika synnytykseen, mutta olen tosi stressaantunut siitä, että mies sai työpaikan, jossa matkustetaan lähes koko ajan. Siskoni asuu 20 km säteellä, mutta mitäs jos hän ja miehensä ovat töissä tai matkalla yms. Vanhempani asuvat 300 km päässä ja miehen vanhemmat 200 km päässä. Tosin motaria appivanhemmat ehtis tänne 1,5 h lasta hoitamaan. Siinä on vaan se huono puoli et appiukko on töissä ja eläkkeellä olevalla anopilla ei ole ajokorttia eikä autokaan siinä tilanteessa.

 

Synnytys yksin vois vielä mennäkin vaikka mua ja miestä harmittais kumpaakin jos hän ei pääse mukaan, mutta tuo esikoisen hoito mua mietityttää. Mun vanhemmat on kyllä luvannu tulla vaikka meille viikoks asumaan synnytyksen tienoilla, mutta mitäs jos synnytys päättääkin alkaa pari viikkoa ennen tai jälkeen lasketun ajan Viimeksi kyllä poika alkoi tekemään tuloaan tasan laskettuna aamuna et toivottavasti myös tällä kertaa.

[Tuulssi]

hmmm..näinkö löysin itseni täältä miettimästä. voipi olla niin että joutuisin yksin sairaalaan synnyttämään kun bebe päättää tulla sillä meilläkin on varteenotettavat lapsenvahdit esikoiselle n. 4h ajomatkan päässä..hoitopaikka on arkisin 7-16 välillä mahdollinen, on siis joka arkipäivä tässä kuussa ja varmaan otetaan huhtikuun alulle kaikki mahdolliset arkipäivät, vaikka loppukuu meniskin sitten muutamalla päivällä. ketään kaveria en oo kysynyt vielä niin lapsenvahdiksi kuin synnärillekään...enkä tiiä pitäiskö. tän ketjun lukenenaa voisi vaikka yrittää yksinkin....

 

sormet ristissä siis toivon että sairaalaan pitäis lähteä aamu 7 jälkeen ja lapsi olis ulkona ennen 4ää tuolla välillä mies pääsis mukaan...

[Rae]

Minä nyt vähän ehkä mainostan, mutta oikeastaan enemmän suosittelen pohtimaan doulan ottamista mukaan synnytykseen erityisesti jos miehen mukaan pääsy on epävarmaa. Loppupelissä sitä doulaa ei tarvitse ottaa mukaan jos H-hetkellä tuntuu ettei tarvitse, mutta on edes joku luotettava ja tuttu henkilö tukena jos sen haluaakin mukaan synnytykseen. Ei tarvitse yksin olla. Lisäksi se voisi mahdollistaa sen, että mies jää kotiin odottamaan lapsenvahteja ja tulee sitten perästä sairaalaan, sitäkään aikaa ei tarvitse yksin sitten olla.

[Tuulssi]

taitaa tässä vaiheessa doulan löytäminen olla myöhäistä enkä tuntematonta halua mukaan niiden kaikkien kätiöiden lisäksi. muutoin kyl hyvä idea

[Mior]

Mä olen miettinyt, että nyt toisen kohdalla haluaisin synnyttää yksin. Tuttavani kertoi synnyttännensä toisen lapsen yksin ja sanoi sen olleen oikein mukavaa. Melkeimpä toivon, että kakkonen syntyisi yöllä jotta miehen täytyisi jäädä esikoisen kanssa kotiin.

Mies itse kyllä olla paikalla. Minusta olis rentouttavaa, jos ei tarttis miettiä, miten mies pärjää. Näin kävi ainakin esikon syntyessä.

[lavella]

Mulla jäi tosi hyvät fiilikset yksin synnyttämisestä. Meillä ei siis kummankaan suku asu alle 200km päässä meistä niin tiedettiin jo etukäteen, että tuskin ukko pääsee mukaan synnytykseen vaan joutuu jäämään esikoista hoitamaan kotiin. Synnytys lähtikin niin nopeasti käyntiin, että anoppi kerkes meille vasta, kun tämä toinen lapsi oli jo syntynyt.

 

Tosiaan Jorvissa synnytin yksinään ja mulla oli siinä avustamassa muutama kätilö ja pari lääkäriäkin (allekirjoittanut sai paniikkikohtauksen kesken ponnistusvaiheen) niin oli siinä tukea ja turvaa. Ja luulen, että mies olis saanut ikuiset traumat siitä mun kohtauksesta ja varmaan mennyt hysteeriseksi, mikä olis tehnyt musta taas hysteerisemmän. Kätilöt ja lääkärit pysyi rauhallisena vaikka kiljuin ja itkin kuinka paljon ja lopulta kaikki menikin ihan hyvin. Synnytykselle annoin pisteitä 9/10 ja olen edelleen samaa mieltä. Ihana synnytys ja pärjäsin varmasti paljon paremmin ilman miestä pyörtymässä siinä mun pedin vierelle.