Manouche

Naisen sterilisaatio

54 posts in this topic

Olet varmasti oikeassa että jos epäilyttää ei kannata tehdä mitään niin lopullista.

 

Minulla on krooninen sairaus jonka takia raskaudet ovat hyvin vaikeita ja minulle on kaksi lääkäriä sanonut että kolmas raskaus olisi lääketieteen näkökulmasta huono idea. Lisäksi täytän tänä vuonna 36. Siksi mietin olisiko sterilisaatio järkevä. Tällä hetkellä koen myös että olen varsin tyytyväinen lapsilukuun, mutta sellainenhan voi muuttua.

 

Hormonikierukka on vielä kokeilematta, muita hormonivalmisteita minulle ei suositella ja kondomi tuntuu liian epävarmalta koska olen molemmilla kerroilla raskautunut oikeastaan heti.

 

Minulla on nyt resepti kierukkaa varten. Josko kokeilisin sitä ensiksi ja kypsyttelisin samalla ajatusta steristä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ minä päädyin tuohon ratkaisuun, eli kierukka odottelee asentamista ja nyt on viisi vuotta aikaa miettiä, mitä teen. Lapsiluku on ehdottomasti tässä, mutta silti se lopullisuus mietityttää, tietenkin. Hormonikierukkaakin epäilin aluksi, mutta kyllä se tuntuu helpoimmalta tavalta tässä vaiheessa. Toivottavasti ei tule kamalia sivuoireita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sivuoireet mietityttää muakin, plus että olen niin nössö että pelkään että sen asentaminen sattuu. Mutta tosiaan, jos se toimii niin mulla on viisi vuotta aikaa miettiä. Sitten olenkin jo nelikymppinen joten kyllä se päätös lapsiluvusta varmaan on kypsynyt jo iänkin vuoksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla päätös oli helppo. Muistan edelleen molempien lasten vauvavuodet synkkänä aikana, kärsin masennuksesta ja oleminen oli tosi vaikeaa. Toisen lapsen jälkeen oli aivan selvää, etten enää siihen mustaan aukkoon halua kadota. Lisäpotkun antoi se, että mun toinen sektio oli jo melkoisen vaikea leikkaus, ja kolmas olisi sitten ollut jo erittäin haastava.

 

Voisin samalla kertoa vähän nykyfiiliksiä, steristä on nyt yli puoli vuotta aikaa, ja pillerit siis sain lopettaa 3kk operaatiosta. Etukäteen pelotti, millaiset luomumenkat oikein olisivatkaan, mutta yllätyksekseni menkat ovat pysyneet aivan yhtä kivuttomina kuin pillereitä syödessä. Ehkä hieman runsaammat, mutta tuhruttelu on loppunut. Ainoa harmi on nyt se, että iho on alkanut mennä vähän huonoon kuntoon. Mullahan oli koko aikuisiän käytössä Diane novat osittain iho-ongelmien vuoksi. Nyt vähän jännittää, tuleeko ihosta enää koskaan siistiä :(

 

Muuten olen ollut ihan täysin sitä mieltä, että omalla kohdalla ratkaisu oli oikea. Tuttavien vauvoja on kiva hiplata, mutta itselleni en sellaista enää halua :lol:

 

Mutta juu, jos ei voi itselleen sanoa, että on varma, niin ei kannata lähteä sterilisaatioon :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksesta sulle PMLats!

 

Mä päätin olla vatvomatta itse tätä enempää ja laitatin kierukan. Mä en todellakaan usko että meille kolmatta enää tulee, mutta eipähän tule tehtyä mitään hätiköityä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä olen aika ajoin pohtinut tätä. Lapsia on neljä, ja ikää mulla 33v, eli kriteerit täyttyisi. Pillereitä olen syönyt, mutta ne ei mulle sovi. Kierrukka aiheuttaa kamalaa tiputteluvuotoa. Ainut toimiva ehkäisy on siis kumit ja ne ei oikein innosta. Vielä en ole puhunut sterilisaatiosta kuin miehen kanssa, mutta alan vakaasti kääntyä sen puolelle. Pitäisi vaan ottaa asia puheeksi neuvolassa ja varata aika lääkäriin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Essurea mietin minäkin. Voisiko tuonkin tehdä jo synnytyksen jälkeen? Ns samalla käynnillä.

 

Onko hintatietoja? Yks/kunnallinen. Ja kauanko kunnallista saa odotella?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä päätin olla vatvomatta itse tätä enempää ja laitatin kierukan. Mä en todellakaan usko että meille kolmatta enää tulee, mutta eipähän tule tehtyä mitään hätiköityä. :)

 

Minäkin vatvoin jonkin aikaa sterin ja Mirenan välillä, mutta päädyin nyt kuitenkin ensin kokeilemaan hormonikierukkaa jo runsaiden kuukautistenikin takia. Ehkäisyneuvolan hoitaja piti ratkaisuani järkevänä, koska joillekin naisille on kuulemma jouduttu sterin jälkeen vielä asentamaan Mirena runsaiden kuukautisten hoidoksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Steri takana. Tehtiin Essurella. Operaatio meni tosi hienosti. Lääkärikin kehui! Lepäilin huoneessa tunnin verran. Olo oli vähän hutera.

Laitto tuntui epämiellyttävältä, ei sinällään kipeältä. 6h operaatiosta ja toinen munajohdin juilii. Toinen on melko ok jo. Särkylääkettä oon ottanut pari operaation jälkeen. Otan varmasti pari vielä. En jaksa kärsiä jomottelusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostelen tätä. Jakaisiko ingenjoor kokemuksia nyt kun steristä on jo jonkin aikaa?

 

Itselle tulossa toinen lapsi, ja miehellä on jo yksi entuudestaan, ikää 31. Lapsiluku täynnä. Hormooneista en piittaa ja kumia ei viittisi käyttää 10 vuotta... Harkinnassa siis sterilisaatio. Tai oikeastaan olen sen jo päättänyt, sikäli kun en löydä siitä mitään pahaa sanottavaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viime ma kävin jälkitarkastuksessa. Implantit paikallaan ja tehoon voi luottaa. Mulla on kuitenkin pelko, että tulisin raskaaksi. No, ei voi jäädä pelkäämään, joten kattellaan.

Ongelmia ei oo ollu sterilisaation jälkeen. Menkat on tullu normaalisti. Viime menkat oli ehkä vähän niukahkot tai sitten mä osasin elää niiden kanssa. Joskus alavatsalla tuntuu painetta/nippailuja, mutta niin tuntui oviksessa ennen vikaa raskautta. Ei mitään poikkeavaa.

Voin suositella ja saa kysellä lisää!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kiitos! Kiva kuulla, että kaikki on mennyt hyvin. Tehtiinkö tuo ihan kunnallisella vai yksityisellä? Laitettiinko neuvolasta lähetettä ja miten pitkät jonot noissa on?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kunnallisella tehtiin. Ei valittamista!

Lähete laitettiin viime heinäkuussa. Soitin perään marras-& joulukuussa. Tammikuussa juuri ennen soittoa tuli aika maaliskuun puoleen väliin. Veikkaan, että ilman soittamista olisi mennyt kesälle. Lähetteestä operaatioon n.9kk. Lähetteestä kontrolliin 12kk.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä Tampereella ja lähete tehtiin jälkitarkastuksessa. Mulla oli paperit sektiota varten jo synnärillä. Jos olisi mennyt sektioon, sterilisaatio olis tehty silloin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiva kuulla hyviä kokemuksia! Ja lisääkin toki kuulen mielelläni. Meillä mies ei ole piuhojen poikkaisulle ainakaan toistaiseksi lämmennyt, joten voipi olla että steri on itselläni edessä. Ainoa asia, joka mietityttää on se, että tuleekin jotain mahdollisia pysyviä vaivoja. Muuten itselleni on harvinaisen selvää että lapsiluku on kakkosen jälkeen täynnä, eikä mikään ehkäisyvaihtoehto vakuuta. Mulla tulee täyteen 38 vuotta syksyllä, joten tuskinpa terveydenhuollon puoleltakaan tulee asiasta sanomista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muakin kiinnostaa. Onko imetyksestä haittaa sterilisaatiolle? Hankaloittaako lääkityksiä ym? Ajattelin kysellä, jos voisi saada lähetettä jo odottamaan, jos tämä raskaus sattuisi menemään sektioon. Se kai olisi kaikkein näppärintä? Pysyykö ne essuret oikeasti paikoillaan?? Eihän oo sama kuvio mitä kierukasta aina kuulee, että lähteekin liikkeelle? Mun munasarjat on ihan loppu mutta niin vain tuli ihan puskista luomutärppi tällä kertaa. Kolme on ihana lapsiluku jos tämäkin voidaan saada, mutta raskaana oleminen on niin raskasta, etten kyllä millään haluaisi voida enää tulla vahingossa raskaaksi. Ja muu ehkäisy ei kyllä nappaa pätkääkään. Miehen toivoisin vielä luovuttavan omia solujaan, joten hänen sterilisaationsa ei varmasti olisi järkevää tässä iässä (33 ollaan). Toimenpiteet vain itseä jännittäis mutta ois se varmaan sen arvoista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä, miksi uskon että sterilisaatio pettää kohdallani. Kuulemma 6kk sisällä se yleensä tapahtuu, jos tapahtuu. Mulla kontrollissa katsottiin, että implantit on paikoillaan. Muuta ei pystytä varmistamaan.

Hintaa julkisella tuli n.98e (3×n.32e). Huomattavasti vähemmän kuin kierukka.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt on tullu aika miettiä uudestaan tätä asiaa. Yritetään nyt kolmatta ja kolmas on sektio jokatapuksessa kun kahdesta on ollut sektio. Nyt aloin miettimään että olisko kuitenkin parempi mulle kierrukka kun kierukan kans ei tullut menkkoja kolmeen vuoteen ollenkaan eikä kuukautis kipujakaan ollut kierukan kanssa. Yleensä on todella kovat kuukautiskivut mulla. Nytkin kun ollaan 4kk menty ilman ehkäisyä niin yhden päivän oon aina pois pelistä kun tekee niin kipeää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostetaampas tätä aihetta, haluaisin kuulla kokemuksia sterilisaatiosta, kuinka helposti sen on saanut? Onko kellekkään tehty synnytyksen yhteydessä vai sitten milloin?

 

Toinen mikä kiinnostaa onko jälkikäteen tullut mitään ongelmia? 

 

Tässä pohdiskelen kun kolmannelle on lupa annettu tulla ja tämä tulisi olemaan se viimeinen, että pitäisikö tehdä tämä jotta ei koskaan tarvisi pohtia enää ehkäisyä. Kuparikierukka on tällähetkellä, se on kyllä toiminut ja ollut ihan ok, lukuunottamatta ensimmäisen puolen vuoden aika olleita järkyttäviä kipuja oviksen aikaan sekä runsaat menkat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on viikon päästä aika perinteisellä tavalla tehtävään sterilisaatioon. Sain lähetteen jälkitarkastuksessa tammikuun lopussa. Lähete oli kyllä jo mennessä kolmatta synnyttämään mutta se kävi sitten alateitse. Olen nyt 34. Olisin oikeastaan halunnut saada sanoa enemmän ääneen perusteluja sterille :D lääkäri kirjoitti lähetteen ihan kyselemättä, tietty näitä kriteerejä täyttyy. Mulla on oikeastaan selvimmät vaikuttimet sterin toivomiseen nämä: 1) oon nyt kolmesti selvinnyt 9 kk raskauspahoinvoinnista ja tiedän että neljäs kerta liian pian olisi aivan liikaa mun terveydelle/mielenterveydelle 2) mun munasarjat on ennenaikaisesti hiipuneet, eli periaatteessa 10v vanhemmat kuin mun ikä, ja sikäli on varsin vähän menetettävää ja oon hedelmättömyys-surutyön käynyt läpi jo muutama vuosi sitten suurimmalta osin. Jos siis näitä kahta asiaa ei olisi, en menis steriin vaan jättäisin vielä iltatähti-option. Mutta käytännössä se ei ole mun kohdalla mahdollista koska on nuo kaksi isoa asiaa. Kaikki muu ehkäisy on ihan syvältä ja saisivat todellakin jo keksiä miesten ehkäisypillerin!! Ei kyllä sillä, että sitä miehellenikään haluaisin. Nyt sitten asia pyörii mielessä, surettaa ja tekee haikeaksi ajatella sitä, että mun munanjohtimet katkaistaan ja poltetaan. Just sen menetelmän kyllä halusin. Mietin mun munanjohtimia ja miten kolme täydellistä ihanaa munasolua on niiden läpi kulkenut ja niistä ollaan saatu kolme ihanaa lasta <3 Mutta jotenkin tuntuu että tää surutyö kuuluu mulla asiaan. Imetän meidän 8 kk ikäistä vielä paljon, mutta se ei kuulemma haittaa. Isoin juttu mulle nyt onkin se itse operaatio... eli se on mun eka nukutus, ja mua pelottaa se! Hieman pelkään myös komplikaatioita (esim. verenvuotoa?) mutta eniten tuota itse toimenpidettä, vähän myös toipumista nyt helteellä... Ois kiva kuulla edelleen muiden kokemuksia ja ajatuksia, jos teitä linjoilla on :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on steriä pohdittu kovasti, kun lapset on nyt tehtynä eikä oikein mikään ehkäisy sovi. Kaikki hormonaalinen on out monestakin syystä ja kierukkaa en halua.

Toivoisin, että mies sterin ottaisi (koska se mun mielestä helpompi), mutta mies ei innostu - vaan toivoo mun ottavan :rolleyes: - joten pakko vähän tutkia ja selvitellä tätäkin.

 

Mua ei myöskään ole koskaan nukutettu ja vaikka (vai just siksi?) alalla työskentelenkin, niin vähän sitä kammoan. Mies kun selviäisi vaan paikallispuudutuksella...

 

Mutta siis, kokemuksia mäkin kaipailen.

 

Tsemppiä Blixenille ens viikkoon, tuu sitten kertomaan miten meni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kovasti sera! Tuun kertomaan :) Meillä tää on aika selvää, että minä menen tän munasarjojen hiipumisen vuoksi, kun ei ole oikein mitään menetettävää. Sen sijaan miehellähän on loppuelämä aikaa noin periaatteessa, jos vaikka mulle kävis jotain jossain vaiheessa. Itselle oon perustellut tän siten. Oon kyllä myös toivonut, että mies luovuttais solujaan, mutta niillä onkin perheessä psori-reumaa ja se taitaa estää lahjoittamisen. Kysyn vielä siitä kun oon kuitenkin pyytänyt että meidän Väestöliiton lääkäri vielä soittaa mulle ens viikolla, joku tarve on vielä käydä kertaalleen oma tila läpi. Kun tää kolmas vauva syntyi, mulla oli aivan selvä ja kirkas ihana olo, että meidän perhe on nyt tässä. Mutta mihin se kirkkaus oikein on karannut, miksei sama 100% olo oo voinu vaan jatkua!!

 

Muoks ja niin vielä, että oon ajatellut että tää on kans mulle sopivaa treeniä mun operaatiopelkojen kans pärjäämiseen... kun ei oo kuitenkaan mikään tosi iso operaatio, niin saisin nyt sen kokemuksen nukutuksesta ja toivottavasti sitte tulevaisuudessa pelkäisin vähemmän. Toivon kovin että kaikki menis ihan hyvin!

Edited by Blixen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eilen kävin sterissä! Nyt 1,5 vrk myöhemmin vaikuttais että kaikki on ihan hyvin. Jos toipuminen etenee näin, niin oon todella tyytyväinen kyllä. Pääsin nopsaan nukutuksen jälkeen jo jaloilleni, vähän kipua on säteillyt reiteen, palleaan ja olkapäihin (symppaan niin endottaria!!), mutta kipulääkkeitäkin oon ottanut hyvin maltillisesti. Imetys otettiin nukutusaineissa huomioon eikä tullut käytännössä mitään taukoa imetykseen (muutama tunti kyllä varoaikaa ja kaiken varalta yritin vähäsen pumpata surkealla käsipumpulla). Sain ilmeisesti vähän kevyemmin kaikkia lääkkeitä just imetyksen takia, kieltämättä joku rauhoittava ois voinu olla kiva kun mua niin pelotti sekä saliin meno että herääminen. Mutta pahoinvointiakaan ei ollut yhtään, siihenkin sain ennalta ehkäisevästi lääkkeet. Meinasin siinä heräämössä höpistä henkilökunnalle, että mies on sitten tän jälkeen velvollinen mielettömään seksielämään, mutta olivat niin pikaisia toimissaan että hetki meni ohi, hyvä varmaan niin :D tuun vielä raportoimaan jos uutta ilmenee. Kuukaudeksi vielä muu ehkäisy suosituksena, en kyllä tajua mikä super-munasolu vois kuukauden muhia katkaistussa johtimessa mutta kaikin mokomin... Niin ja pienenä komplikaationa oli kohtuun tullu pieni reikä operaation aikana joka oli vähän vuodellut, mutta senkin kyllä pitäis parantua eikä mitään vuotelua ole paljoa ollut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now