Ayla

Kysymyksiä päivähoidosta

555 posts in this topic

Osaisitko vastata minua askaruttaneeseen asiaan?? Eli kun kunnalla on velvollisuus järjestää 4 kk:n kuluessa hoitopaikka lapselle, niin miten he kuvittelevat perheeen järjestävän sen 4 kk:n ajan lapsen hoidon?? Meillä on tilanne se, että olemme muuttamassa yllättäin toiselle paikkakunnalle, siellä asumme 1.10 ja nyt kunnalta ilmoitettiin että heillä 4 kk aikaa järkätä hoitopaikka =(. Mihin he kuvittelevat meidän laittavan lapsemme sen 4 kkn jaksi? Ottavan töihin mukaanko =((... Osaisitko yhtään neuvoa mistä asiaa kysyn kun päiväkodin johtaja ilmoitti vain tuon asian. Kiitos jo etukäteen :girl_wink: t. Mam

 

En ole varsinaisesti asiantuntija siinä, miten hoitopaikat jaetaan, ne kun on tosiaan johtajien heiniä. Totta on kuitenkin tuo, että kunnan on lain mukaan järjestettävä hoitopaikka 4 kuukaudessa eli hakemus on jätettävä tosi aikaisin. Tästä on poikkeussääntönä se, jos vanhempi työllistyy tai saa opiskelupaikan äkillisesti. Tällöin hoitopaikka on järjestettävä kahdessa viikossa, mutta se voi ollakin sitten ihan mistä päin kaupunkia/kuntaa hyvänsä. (Yleensäkään kunnalla ei ole velvollisuus järjestää hoitopaikkaa juuri sieltä, mistä vanhemmat ensisijaisesti toivovat :mellow:.) Tuo kahden viikon -sääntö ei kai varsinaisesti koske muuttamista, ellei muutto sitten johdu tuosta äkillisestä työllistymisestä. Eli ratkaisevaa teidän tilanteessa on nyt vissiin se, oletteko muuttaneet yllättäen työn tai opiskelupaikan takia. Jos olette, silloin teidän kohdalla tulisi noudattaa tuota kahden viikon -sääntöä.

 

Kannattaa varmaan soitella vielä tuolle johtajalle, jonka kanssa olette puhuneet ja selvittää asiaa. Oman kunnan päivähoitotoimistoon voi myös olla yhteydessä, mutta johtajat yleensä tietävät kunkin alueen hoitopaikkatilanteen parhaiten. Varautukaa myös siihen, että jos (toivottavasti!) hoitopaikka järjestyy nopealla aikataululla, se ei välttämättä ole lähipäiväkodista. Lähipäiväkotiin kannattaa pyytää jonotuspaikkaa heti, jos joutuu johonkin kauemmas. Hoitopaikka pyritään antamaan tietysti aina mahdollisimman läheltä kotia tai vanhemman työmatkan varrelta (varsinkin jos ei ole autoa käytössä), mutta kiireellisssä tapauksissa se ei aina ole mahdollista.

 

Tämä hoitpaikkojen jakaminen on hankala asia toteuttaa ja lehdissäkin siitä aina välillä kirjoitetaan. Raha/säästöt ovat se, joka asiaan tietysti eniten vaikuttaa. Nyt syksyllä on varsinkin ruuhkaisilla päivähoitoalueilla ryhmät jaettu täyteen, eikä tyhjiä paikkoja jätetä varmuuden vuoksi, koska se maksaa. Paikkoja ei kuitenkaan vuoden aikana yleensä vapaudu kuin muuttamisen vuoksi tai jos lapsi jää vanhemman kanssa kotiin työttömyyden tai uuden vauvan takia. Hoitopaikkahakemuksia tulee kuitenkin tasaisesti, kun perheet muuttavat tai vanhemmat työllistyvät. Nämä vapautuvat paikat ja uuden hoitopaikan tarvitsijat eivät useinkaan kohtaa, jolloin syntyy tilanne, että lapsi ei saa paikkaa sieltä, mistä vanhemmat ovat toivoneet, vaan sieltä, missä vapaa paikka sattuu olemaan. Asiaa auttaisi, jos päiväkotiryhmiä ei buukattaisi ihan täyteen, jolloin kesken vuotta hakeville olisi tilaa. Ylipaikoille lapsia ei saisi sijoittaa kuin väliaikaisesti, mutta tätäkin välillä käytetään (väliaikaisuutta ei ole missään määritelty, joten se väliaikainen ylibuukkaaminen voi kestää kauankin <_< ). Se ei kuitenkaan ole lasten kannalta hyvä, jos ryhmäkoot vain paisuvat. Syksyllä paikkoja vapautuu eniten, kun eskarit lähteävät kouluun, mutta nyt tässä vaiheessa uudet hoitopaikat on ehditty jo jakaa ja ryhmät ovat tosiaan aikas täysiä.

 

Tässä tuli nyt varmaan jo asiaa vähän aiheen vierestäkin, mutta toivottavasti se valotti hieman sitä, miksi päiväkodista on annettu niin tyly vastaus. En tiedä, oliko tästä vastauksesta muuten mitään apua :( . Joku muu voi täydentää, jos tietää enemmän.

 

Toivon kovasti, että teidän tilanne ratkeaa nopeasti parhain päin ja huoli hellittää :) .

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ajattelin ilmoittautua töistä vapaaehtoisesti lomautettavaksi, jos lomautuksiin ryhdytään. Olisin luonnollisesti tytön kanssa kotona silloin. Mitenköhän tuo päivähoitopaikka, jos olisi lomautettuna vaikka kuukauden-pari, niin meneekö päivähoitopaikka alta? Me voitas vaikka maksaa se maksu siltä ajalta, kunhan paikka ei menisi... (perhepäivähoidosta kyse)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Tiedätkö, onko teidän kunnassa käytössä hoitopaikkatakuu? Jos on, niin ei todennäköisesti ole mitään ongelmaa. :) (Ja vaikka virallisesti ei olisikaan, niin ilmeisesti aika suosittua on pyrkiä laittamaan lapsi takaisin tuttuun päiväkotiin, jos se vaan on mahdollista.)

 

Muoks. Koskeekohan hoitopaikkatakuut muuten yleensä myös perhepäivähoitajia? Ja toisaalta, eikös perhepäivähoidossa hoitajan kuukausitulot riipu siitä, montako lasta hänellä on hoidossa..?

Edited by Jopas

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ne voi teiltä paikkaa ottaa pois, kun olet lomautettu.

Varmasti kuitenkin joudut maksamaan, jos et paikkaa irtisano, mut kun eihän sitä missään nimessä kannata irtisanoa, jos haluaa samalle hoitajalle vielä takaisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten tarhapaikasta ilmotetaan? Tuleeko ihan kirje kotiin vai pitääkö sitä itse soitella perään? Laitettiin aika viime tinkaan hakemus paikasta eli viime kuun alussa ja tarpeen alkamispäiväksi 25.10. Vielä ei ole kuitenkaan tullut mitään ilmoitusta suuntaan tai toiseen.. Olenko vaan liian hätänen?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä sieltä pitäis kirje tulla kotiin, mutta kun nyt noin lyhyellä varoitusajalla ootte liikkeellä, niin mä kyllä jo tällä viikolla soittelisin ja kyselisin hakemuksen perään. Haluatte varmaan kuitenkin jo ensi viikolla käydä tutustumassa hoitopaikkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minne pitää soittaa? Jonnekki virastoon vai suoraan päiväkotiin (niitäkin oli kolme ehdokasta)?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minne pitää soittaa? Jonnekki virastoon vai suoraan päiväkotiin (niitäkin oli kolme ehdokasta)?

 

Tampereella soittelin oman alueen aluejohtajalle (löysin nettisivuilta numeron). Hän kehotti soittamaan suoraan päiväkotiin, josta hoitopaikkaa on ensisijaisesti hakenut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos paikkaa ehditään jo tarjota, hoidon aloitusta voi lykätä yhdellä kuukaudella. Jos päivähoitoon ei ole hurjaa tunkua, voi tietysti onnistua neuvottelemaan muunkinlaisista ratkaisuista. Pääkaupunkiseudulla ainakaan kunnallisella puolella tällaiseen ei ole mahdollisuutta.

 

Osaatko sanoa, löytyisikö tuo jostain ihan virallisesta paperista?

 

Meillä on se tilanne, että haluaisimme siirtää aloitusta kuukaudella. Soitin alueemme päivähoidon neuvontapuhelimeen, josta sain vastauksen että tuohon kuukauden siirtoon ei ole pakko suostua ja asia on täysin päiväkodin johtajan harkintavallan piirissä.

 

Itse toivoisin, että tässä asiassa kohdeltaisiin kaikkia tasavertaisesti, siksi toivoisin löytäväni jostain ihan virallisen lausunnon aiheesta että olisi jotain konkreettista johon vedota asiaa anottaessa.

Edited by Sharonah

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitenkäs se päivähoitopaikka irtisanottiinkaan? Pitääkö tehdä kirjallisena vai riittääkö puhelinsoitto?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitenkäs se päivähoitopaikka irtisanottiinkaan? Pitääkö tehdä kirjallisena vai riittääkö puhelinsoitto?

 

Ainakin meillä pitää tehdä kirjallisena. Kunnan sivuilla on lomake.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ne joilla on perhepäivähoidossa lapsi niin mitä viette hoitopaikkaan mukaan? Viettekö joka päivä repussa mahdolliset sadevaatteet, vaihtovaatteet? Mites sitten jos lapsi juo itse vain nokkamukista, oletteko hommannut hoitopaikkaan oman mukin joka pysyy siellä aina? Fluoritapletit, vaipat? Eli mitä ja miten lapsen tavarat on hoidettu hoitopaikassa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Saatiin hoidon aloituksessa pph:lta lista tavaroista, jotka piti tuoda mukana.

Meidän tapauksessa vietiin: vaipat, pyllypyyhe, rasva, nenäliinat, ksylitolipastillit, nokkamuki taisi löytyä tai sitten jouduttiin sekin hommaamaan, oma ruokalappu...

Erona siihen et päiväkotiin siirtyessä ainoastaan vaipat ja rasva piti viedä eli kaikki muu tulee talon puolesta ja hoitomaksu on sama...

 

Niin ja molemmat on kunnallisia.

 

Hoitopaikassa oli omat korit hoitolasten varavaatteille ja tavaroille. Maanantaina vietiin hoitoreppu ja pe tuotiin kotiin. Kurikset piti tuoda joka päivä kotiin pesuun, jos oli likaiset. (Päiväkodissa päästään kuraeteisessä huuhtelemaan ne ettei tarvitse päivittäin kuskata kotiin)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän ei oo tarvinnut pph:lle viedä mitään pyyhkeitä tai nenäliinoja! Vaatteet sään mukaan ja uniriepu, niin ja vaipat ja rasva tietenkin, mut ei mitään muuta. Nokkamukinkin hoitaja oli oma-aloitteisesti ostanut, vaikka mä olisin ollut valmis tuomaan sen kotoa.

 

Mekin viedään hoitokassi vaihtovaatteineen aina maanantaina sinne ja perjantaina tuodaan se kotiin. Kurikset tulee kotiin aina silloin kun ne on olleet päällä (kun suoraan pihalta lapsi haetaan) ja huuhdellaan kotona. Vaipoista hoitaja sanoo, kun käyvät vähiin (n. parin päivän tarve jäljellä) ja viedään sit uus paketti.

 

Ainoa hankala puoli on se, että kengät tuppaa jäämään hoitopaikkaan, jos on märkä keli. Kun siis pihalta lapsi haetaan, ja jos sillä on kumpparit jalassa, niin kengät jää. Voishan tuosta tietysti hoitajalle sanoa ja pyytää, että saatais ne kotiin, mut on me pärjätty näinkin. Ei illalla paljon jaksa enää ulkoilla, kun on pimeää ja synkkää. Viikonlopuksi kuitenkin tulee aina kaikki kotiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meil on kans tuo kenkäjuttu ainoa vähän hankala että jos lapsella on kumpparit ulkoillessa kun haetaan, niin ne coret jää sit sinne hyllyyn. Mut eipähän tuo paljon haittaa, koska ei illalla hoitopäivän jälkeen ehdi enää ulkoilla. Viikonlopuksi tuodaan sit vaihtovaatekassi ja molemmat kengät kotiin.

 

Vaihtovaatekassissa mulla on yleensä viikon tarpeisiin:

- varapipo

- varalapaset

- 2 vaihtohousut

- 2 pitkähihaista vaihtopaitaa

- 2 sukkikset

- 2 paria sukkia

 

Sadevaatteet tulee kotiin pesulle silloin jos ne on lapsella päällä haettaessa. Muuten ei oteta edes viikonloppuna, vaan ulkoillaan vk-puvussa ja missään kaatosateessa ei viikonloppuisin edes ulkoilla.

 

Kestovaipat haetaan sisältä päivittäin pesuun ja tuodaan uusia aina pyykkipäivän jälkeen eli 2 krt/vko.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei oikeastaan sanottu mitään, mitä pitäisi tuoda... Nokkamukit, ruokalaput yms. on sieltä. Eli eipä meiltä muuta kuin vaatteet ja vaipat. Ja kassi, jossa kamppeita pidetään siellä. Olen pakannut kassiin vaihtovaatteita yhden sisävaatekerran (body, sukkahousut, sukat, housut, paita) ja muistaakseni varapipo ja lapaset tms. ja neljä vaippaa. Ja pyykkipussi. Tuo kassi on aina siellä hoitajalla. Sitten on toinen kassi, jossa kuskaillaan pyykkiä kotiin ja puhtaita takaisin. Eli jos hoitopäivän aikana on tullut pyykkiä (niin kuin melkein aina on ainakin vaippapyykkiä), niin hoitaja laittaa pyykkipussin sinne kassiin ja sitten me saadaan se kotiin. Seuraavaksi päiväksi vaihdan sinne vastaavat kamppeet puhtaana ja ne kulkeutuvat kassissa hoitajalle.

 

Mitään ulkovaatteita meillä ei ole hoitajalla säilössä, vaan lapsi puetaan kotona sään mukaan aamulla ja samoissa vaatteissa se tulee kotiin iltapäivällä. Eli meillä ei kyllä ole mitään ongelmaa kenkien tms. suhteen.

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä ehtii alle 5 h hoitopäivän aikana päiväkodissa tehdä? Hoitoaika olisi ymmärtääkseni 8:30 alkaen eli aamupalan jälkeen (mies ehtisi tuosta vielä töihinkin). Onko 5-7 h (seuraava maksuluokka Espoossa) järkevämpi vai ei? Harkitsen 3-4 hoitopäivää viikossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos pph vastauksista :) Taidankin pakata reppuun samat mitä MarsiM. Onneksi meillä on tuo hoitopaikka tuossa tien toisella puolella joten jos nyt jostain syystä jotain tarvisi akuutisti niin äkkiä sinne käy ne sitten viemässä. Vaippapaketti tosiaan pyydettiin viemään ja hän sitten ilmoittelee milloin tarvitsee lisää, muita ei tarvinnutkaan sitten viedä.

 

Miten sitä jännittääkin enemmän äitiä kun lasta, hoitoon meno :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä ehtii alle 5 h hoitopäivän aikana päiväkodissa tehdä?

 

Riippuu hiukan siitä monelta aikoo lapsen hakea pois, mutta aamulla on aamupiiri/toimintatuokio/leikkiä/askartelua jne sekä ulkoilu ja lounas. Yleensä taitaa olla ns. viikko-ohjelma eli yhtenä päivänä yhtä ja toisena toista. Ongelmaksi voi tulla se, että jos aikoo lapsen hakea pois puoli kahden maissa niin ovat juuri päivälevolla/unilla. Meillä on suositus, että haetaan puolen päivän maissa ts. ennenkuin menevät unille tai sitten kahden jälkeen, kun on noustu unilta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miinanen: Jos menee 8.30 päiväkotiin ja on siellä max. 5 tuntia, niin pitäisi hakea pois klo 13.30 mennessä, eikös? Silloin on monessa päiväkodissa päiväuniaika meneillään, eli voi olla vähän hankala, jos lapsi vielä nukkuu.

 

Päiväkodeittain ja ryhmittäin aikataulut tietysti vaihtelevat, mutta esim. meidän pojan päiväkotiryhmässä (2-3 -vuotiaiden ryhmä) ohjelma on suurinpiirtein tällainen:

 

klo 8 aamupala

klo 8.30-9 vapaata leikkiä

klo 9-10 ohjattua toimintaa (joka päivä eri teema, esim. kädentaidot, musiikki, sisäliikunta jne.)

klo 10-11 aamupäivän ulkoilu

klo 11 jälkeen lounas

klo 12 päikkäreille (päikkäriaika 12-14)

klo 14 välipala

klo 14.30-15 (/15.30) vapaata leikkiä

klo 15 (/15.30) alkaen iltapäiväulkoilu

 

 

Omasta mielestäni on järkevämpi, että ne päivät jolloin lapsi on hoidossa, ovat ns. täysiä päiviä, koska silloin ehtii siihen päiväkodin rytmiin ja toimintoihin paremmin osallistumaan, eikä tarvitse hakea lasta pois "kesken kaiken", esim. just kesken päikkäreiden/ruokailun/ohjatun toiminnan. Mutta tämä on vain oma mielipiteeni :).

Edited by Brumme

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin, minustakin tuossa on lähinnä tuo päiväuniongelma. Se 5-7 h olisi siinä mielessä hyvä, että ehtii rauhassa herätä päiväunilta ja syödä välipalan ennen kotiin lähtöä. Ellei sitten halua hakea jo ennen päiväunia kotiin (mikä kai onkin tarkoitus tuolla 5 h hoitoajalla, lapsi on "puolipäiväinen" eli lähtee puolenpäivän aikaan kotiin).

 

Meidän lapsi on pph:lla (varahoidossa päiväkodissa), niillä on muuten aika lailla tuo sama aikataulu, mutta aamu-ulkoilu alkaa jo klo 9 (jolloin me viedään lapsi hoitoon). Päiväkodissa tosiaan on tuo "aamutuokio" ensin ja ulos mennään vasta kymmenen maissa. Ja vaikka opiskelijana joskus päästäisiinkin jo klo 12 tai 14 tai joskus sillä välillä, niin ei koskaan haeta lasta ennen puoli kolmea. Juuri ennen päiväunia ei ole järkeä hakea, kun parhaiten siellä hoidossa saa ne nukuttua, varsinkin kun koko päiväunirutiini menisi päin mäntyä, jos juuri kun lapsi on menossa päiväunille, alettaisiin kuskailla sitä rattaissa ympäriinsä (todennäköisesti se nukahtaisi rattaisiin). Kesken päiväunien ei tietenkään ole mitään järkeä hakea, antaa lapsen nukkua rauhassa. Enkä myöskään suoraan unilta halua hakea, ettei tarvitse sitten nälkäistä lasta kuskailla, syököön mieluummin sen välipalansa siellä. Sen jälkeen hakeminen on hyvä. Joskin lapsi vetää aina raivarit, jos se ei päässytkään hoitopaikan puistoon leikkimään niin kuin yleensä :rolleyes: (Mutta jos lapsi haetaan aina samaan aikaan, niin eihän se sitten osaa sellaista vaatiakaan. Ja varmasti myös ennen päiväunia hakeminen onnistuu, jos se on se rutiini.)

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tullut ajatelleeksi koko päiväunia, kun Enska ei niitä nuku. Mutta luultavasti joku rauhoittumishetki on tuossa välissä joka tapauksessa? Pitää varmaan kysyä vielä päiväkodista, että mitä suosittelevat. 5-7 h hoitopäivässäkin on paljon hyviä puolia, kuten aamupala ja välipala :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now