Ayla

Kysymyksiä päivähoidosta

555 posts in this topic

Meillä tuskin tuolloin vielä kävellään, miten tuo vaikuttaa hoitoon?

Heh, ei meilläkään kävelty vielä hoitoon mennessä eikä ensimmäiseen viiteen kuukauteen, eikä hoitotäti ainakaan moisesta valittanut. :)

 

Manta, me kävimme tytön kanssa pph:n luona kaksi kertaa ennen hoidon alkua. Oltiin pari tuntia siellä iltapäivästä kun muut lapset olivat heräilleet päikkäreiltä. Ekalla kerralla kahviteltiin ja tehtiin hoitosoppari (pph:n ohjaajakin oli paikalla osan aikaa) ja tokalla kerralla lähinnä leikittiin. Siinä samalla mulla oli hyvä tilaisuus kysellä ummet ja lammet hoitopäivän tapahtumista ja muista lapsista, joten ei siinä ehtinyt mitenkään ulkopuolinen olo tulla. Ja nuo pari lyhyttä visiittiä riittivät ainakin meille ihan hyvin, tyttö kun viihtyi siellä alusta alkaen niin hienosti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kaikille vastauksista. Työpaikka meni kuitenkin sivu suun ja mä olen näilä näkymin tammikuuhun hoitovapaalla, joten sitten poitsu on "jo" 1v 4kk. Stressataan sitten uusiksi :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään jätin kirkuvan lapsen päivähoitoon ekan kerran, itkuhan siinä itseltäkin pääsi vaikka tiesi, että se vain pahentaa toisen oloa. Mutta huomenna jos pystyis itte vähän paremmin erkaantumaan. Olin tunnin pojan seurana päiväkodissa ja lähtöön saakka kaikki meni hyvin. Ei pahemmin roikkunut äidissäkään kiinni vaan oli touhuissa heti mukana. Lähtöhetki vaan otti koville.

 

Nyt olen koko päivän jänskännyt töissä, että miten siellä sujuu. Nyt iskän pitäisi olla poikaa hakemassa eli toivottavasti kohta kuulee miten on päivä mennyt. Mutta on tää vaan jännää...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Meillä toimi tuossa alussa tekstari/soitto. Siis vanhemmat soittaa ja kysyy miten lapsen päivä on sujunut tai me laitettiin tekstaria/soitettiin vanhemmille ja kerrottiin kuulumisia. Helpottaa oloa. Onnistuiskohan teidän päiväkodissa tällanen? :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Onnistuis varmaankin, mutta eiköhän tässä pärjätä. Siitäkin tulee helposti tapa ja varmasti muutamassa päivässä homma alkaa kuitenkin sujumaan sekä äidiltä että pojalta. Jotenkin tuntuu turhalta soitella, sillä luotan kuitenkin päiväkodin henkilökuntaan, eikä pojan oloa soittelut kuitenkaan helpota. Ehkä vähän turhankin tiukkis tässä, mutta kun ei tunnu itsestä luontevalta alkaa soittelemaan perään vain omaa oloa helpottamaan.

 

Ihan ok oli päivä mennyt, vähän oli nukkunutkin. Huomenna taas uusi päivä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on myös ensimmäinen hoitopäivä takana. Poika jäi aamulla iloisin mielin perhepäivähoitajan luo. Paineli heti leluja katsomaan ja hyvä, jos muisti vilkuttaa äidille. Päivä oli menny hyvin, mutta päikkäreiden nukkuminen oli ollut soutamista ja huopaamista, kun ei ole tottunut (vielä) nukahtamaan muiden lasten kanssa / muiden lasten ääniä ja kolahteluja kuunnellessa. Mennessäni hakemaan, poika lähti oitis käsi ojossa vastaan :wub:.

 

Pistin pojan ulos rattaisiin tirsoille, kun tultiin kotiin. Rankka päivä, kun touhunnut koko päivän. Ja huomenna taas uusiksi, eiköhän tähän totu pian äitikin. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin eka harjoittelupäivä takana ja hienosti meni. Huomenna vielä harjoitellaan

ja sitten poika jääkin jo yksin..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Te jotka olette vuorotyössä: Oletteko selvinneet normaalilla päivähoidolla vai oletteko tarvinneet vuoropäiväkotia? Töihin olen palaamassa vuoden alusta ja mietityttää selvitäänkö ilman vuoropäiväkotia vai ei. Minulla siis kolmivuorotyö miehellä periaatteessa päivätyö, mutta joutuu välillä tekemään myös iltaa, yötä, viikonloppuja ja ekstrapitkiä vuoroja. Mies pystyy suunnittelemaan vuoronsa itse (kolmen viikon jaksoissa). Minä en juurikaan pysty vuoroihini vaikuttamaan, öitä on yleensä 2-6 kpl:tta kuuden viikon listassa, aamuja ja iltoja sattuman varaisesti.

 

Hankalaa kun paikkaa pitäisi hakea jo vajaan kuukauden päästä, enkä tiedä millä hoitomuodolla selvitään. Miten muilla on onnistunut?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Helea Meillä mä teen 3-vuorotyötä ja mies päivätyötä (jossa päivät voi venyä..) Meillä lapsi on hoidossa ryhmäperhepäivähoidossa, jossa on mahdollisuus myös iltahoitoon. Tosin iltahoitoa ei olla jouduttu käyttämään kertaakaan.

Mies on hakenut pojan hoidosta klo 17 mennessä jos mä oon ollut iltavuorossa. Aamuvuoroissa mä haen pojan, samoin yövuorojen ja nukkumisen jälkeen. Mun vanhemmat asuu pojan hoitopaikan vieressä ja hakevat joskus pojan hoidosta.

Eli meidän kohdalla toimis periaatteessa tavallinen päivähoito, mutta poika sattui saamaan paikan ryhmiksestä jossa on myös vuorohoitomahdollisuus. Päiväkodin puoli menee täällä kiinni klo 17.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minkäpituinen hoitopäivä katsotaan osapäivähoidoksi? Jos lapsi on kunnallisessa hoidossa 6-7h päivässä niin saako silloin jotain alennusta päivähoitomaksuun vai onko jo kokopäivähoitoa?

 

Entä voisiko joku muistutella siitä päivähoitopaikkojen tyypillisestä päivärytmistä? Kiitos. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Osapäivähoidon kriteerit taitavat vaihdella kunnittain, mutta pääsääntö on, että osapäivähoidoksi katsotaan sellainen päivähoito, jossa päivittäinen hoitoaika on n. 5 h.

 

Päiväkotien päivärytmi:

 

8.00 aamupala

vapaata leikkiä tai toimintaa

9.00 -> ulos porrastettuna tai koko päiväkoti kerrallaan

mahdollisesti vapaata leikkiä tai toimintaa

11.00 lounas

12.00-14.00 päiväunet/lepohetki (vanhemmilla lapsilla monesti lyhyempi aika, jonka jälkeen leikkiä)

14.00 välipala

vapaata leikkiä

15.00 -> ulos

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitti, Nadda. Oletan että tuo päivärytmi koskee myös perhepäivähoitoa suunnilleen.

 

Meidän kunnan sivuilta huomasinkin että osittainen päivähoito on maks 5h/päivä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kyllä koskee myös perhepäivähoitoa. :) Tietenkin niitten päiväohjelmassa on enemmän vapautta ja liikkumavaraa, mutta suurinpiirtein noin lapset hoidetaan joka paikassa. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä tosiaan perhepäivähoidossakin on sama "ohjelma" päivisin, mut joustaa siitä ehkä paremmin lapsen omien tarpeiden mukaan. Siis esim päikkärit voi olla aiemmin jos lapsi vaikuttaa väsyneeltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kannattaako päiväkotiin menevälle taaperolle ostaa kumisaappaat vai jotkut goretex-kengät? Mikä on yleensä käytöntö, millaisia kenkiä päivähoidossa tavataan käyttää kosteilla keleillä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Päätösvalta on vanhemmilla. :) Lapsilla näkeekin monenlaista kenkää eikä voi sanoa, mikä on ehdottomasti paras. Ehkä kaikkein märimmälle kelille valitsisin kumpparit ja sitten hiukan kuivemmalle toisenlaiset kengät. Sään ja tilanteen mukaan siis.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kyseltiin päivähoitojen pituudet ja oli alle 5h, alle 7h tai yli 7h. Eli alle 7h olisi varmaan ollut halvempi vielä kuin ihan täyspäiväinen hoito.

 

Meidän kuopus aloittaa päiväkodin vuoden vaihteen jlk - toivottavasti samassa päiväkodissa kuin esikoinen. Esikoisen päiväkoti vain on tosi suosittu, ja tiedän, että sisarukset menevät etusijalle muihin hakijoihin verrattuna, mutta silti, jos vapaita paikkoja ei ole, niin niitä ei ole. Nyt jännittää kovasti, että saadaanko paikka samaan päiväkotiin. En tiedä miten meneteltäisiin, jos kuopus joutuu toiseen päiväkotiin. Mä en kuitenkaan voi lykätä töihin menoa, niin että ei voida odottaa tuosta päiväkodista vapautuvaa paikkaa. Sitten pitää vaan viedä toinen lapsi toiseen päiväkotiin ja toinen toiseen ja odottaa mahdollisesti vapautuvaa paikkaa pikkuselle. Tylsää on vain sitten siirtää pientä, jos on jo tottunut yhteen päiväkotiin, mutta ehkä pian tottuu ja vaihtoa helpottaa isoveljen läsnäolo.. On vanhemmillekin hankala aamuisin ja iltapäiväisin ravata eri päiväkodeissa lapsia viemässä ja hakemassa.

 

Ajateltiin, että ennen joulua käydään tutustumassa pikkuisen kanssa päiväkodissa oloon. Ainakin tämä toive-päiväkoti kun on välipäivät kiinni.

 

Esikoisen kanssa käytiin edellisellä viikolla kahtena päivänä tutustumassa. Mentiin aamusta ja lähdettiin päiväuniksi kotiin. Toimi meillä ihan ok.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaunko teidän lapsilla on kestänyt sopeutuminen päiväkotiin? Eli miten pitkään meni ennen kuin lapsi jäi päiväkotiin ilman itkuja ja päivät alkoi muuten sujua hyvin?

 

Mä oon jo ihan rikki kun ekan viikon jälkeen poika on edelleen ihan hysteerinen vietäessä ja haettaessa. Päivisin poika on päiväkodissa itkuinen ja on todennäköisesti tutti suussa koko ajan. Kotona tuttia ei enää käytetä kuin uniaikaan. Rattaissa poika viihtyy ja on niissä sitten välillä sisälläkin! Poika on aina ollut herkkä koville äänille, joten luulen, että siitä tässäkin on kysymys. Päiväkodissa on vaan liian kova vilske ja meno. Sydäntä riipii pojan hoitoon vieminen eikä hakeminenkaan ole kivaa kun heti kun poika näkee minut niin alkaa hysteerinen itku ja heti pitää päästä syliin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

mulla ei kauheasti ole kokemusta mutta tänään just jätin ekaa kertaa taaperoni päivähoitoon ja ihan ok jäi. vähän meinasi suru tulla mutta loppujen lopuksi jäi kuitenkin ihan reippaasti tädin kanssa heiluttamaan ikkunasta...(ja äiskän sydän meni sykkyrälle... :( )

 

haen poitsun lounaan jälkeen pois joten sitten nähdään miten käy. mutta en ainakaan usko että olisi ongelmaa...

 

...nämäkin taitavat olla niin kovin yksilöllisiä ja persoonasta/temperamentista riippuvia juttuja. toinen sopeutuu heti ja toinen tarvitsee paljon aikaa. mutta uskoisin kyllä että jokainen lapsi sopeutuu aikanaan...vaikka eipä se äiskää lohduta :(

 

paljon on kiinni varmaan myös hoitopaikasta ja tädeistä tuo homma.

 

toivottavasti naminamin poitsulla helpottaa pian!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on nyt kolmas viikko meneillään ja itku on edelleen aamulla tosi hysteeristä lähdön hetkellä ja maanantait ovat olleet aina vaikeita päivänkin osalta. Toisella viikolla loppuviikko meni jo ihan mukavasti päivän osalta hoitajien mukaan. Eikä kotiinlähtöitkua enää tule, eli kun menen poikaa hakemaan, niin tulee iloisesti äidin syliin.

 

Aika rankalta tuntuu kun tää kolmaskin viikko on vielä aika vaikeeta, mutta torstaina hoitaja jo sanoi, että nyt alkaa näyttää siltä ettei enää menis kovin pitkään kun poika sopeutuu.

 

Päiväunia poika ei edelleen nuku päiväkodissa, puolituntia on ollut maksimiaika. Eilen ei taas yhtään. :(

 

Meillä taidetaan mennä pidemmän kaavan mukaan sopeutumisvaihe...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä ei nyt varmasti helpota teitä itkuisten lasten äitejä, mutta mä olen itse lapsena ollut todella hankala jäämään hoitoon (tai yökylään tai mihinkään kodin ulkopuolelle). Olin siis vuodenpäivät perhepäivähoidossa kolmevuotiaana ja omien muistikuvien sekä äidin kertoman mukaan olin itkuinen joka aamu. Ja päivä ja silloinkin, kun tultiin hakemaan.

 

Eli toiset lapset nyt vaan jostain syystä eivät sopeudu niin hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poika oli vuoden kun aloitti ryhmäperhepäivähoidossa. Hieman itkuinen oli, mutta ei mikään hysteerinen. Alkuviikot sujui hyvin, mutta reagoi vasta myöhemmin itkulla esim. hoitoon viedessä ja hakiessa.

Poika vaihtoi pian perhepäivähoitoon ja sinne jäädessään ei koskaan itkenyt. Viihtyi hoidossa ja monesti ei olisi suostunut lähtemään kotiin hoidosta haettaessa kun tykkäsi niin toisista lapsista.

Nykyään poika on taas ryhmiksessä ja viihtyy hoidossa. Joskus aamulla on itkuinen ja harmissaan jos unet jää kesken.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kaikille vastauksista! Me mennään varmaan kans pidemmän kaavan mukaan toi sopeutumisvaihe... Tänään yrittivät aina välillä pitää jo ilman tuttia ja antoivat tutin vasta kun itku tuli kovemmaksi. Ja rattaissa istumistakin koittavat vähentää, mutta ne tuntuu olevan poitsulle sellainen turvapaikka, koska haluaa itse niihin tosi usein. Eli vaikeeta on edelleen, on tosi itkuinen pitkin päivää ja itkee hysteerisenä aamulla/iltapäivällä. Aamuja ja aamupäiviä vielä vaikeuttaa se, kun poika ei aamuisin syö mitään. Kotona ei ehdi ja päiväkodissa ei varmaan itkultaan pysty mitään syömään. Jos tähän ei pian tule muutosta niin sit ruvetaan antaan aamupala kotona ja viedään vähän myöhemmin hoitoon, olis vaan niin paljon helpompaa jos söis aamupalan hoidossa! Poitsu on onneks nukkunut tarhassakin ihan hyvin, aika monesti jopa 2 tuntia! Tänään tosin vaan 45 min ja sen kyllä huomaa :rolleyes: Mutta ehkä se tästä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kurja juttu NamiNamin lapsen kanssa. Meidänkin pojalla oli aika pitkä päiväkotiin sopeutuminen ja nyt uudessa paikassakin alku oli takkuista. Mun mielestä olis hyvä, että lapsi saisi sopeutua ihan omaan tahtiinsa, jos se tarkoittaa tutin syömistä tai rattaissa olemista, niin ok. Ja hoitajan syliin niin usein kuin vaan mahdollista. Tietty sitä toivois, että kaikki sujuisi nopeasti, mutta lapset on yksilöllisiä. Musta ainakin tuntuu hirveältä jättää itkevä lapsi hoitoon ja kuulla sitten hoitopäivän päätteeksi, että itkeskelty on. :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä alkaa nyt näkyä valoa tunnelin päässä, niin sanotusti. Eilen oli kuulemma ollut tosi hyvä päivä, toivottavasti eivät sanoneet sitä vain äidin mieliksi. Lähtöitkut ovat edelleen sydäntä riipivät, mutta niiden häviämiseen menee varmasti kauan. Meillä ei ole ollut ongelmia syömisen kanssa päiväkodissa, ruokailut taisi olla ensimmäinen kiva osa päivää ulkoilun lisäksi. Poika on oppinut nyt itse syömään päiväkodissa, eikä tarvitse kuulemma enää edes juurikaan apua. Ja syö kuulemma ihan kaikkea ja paljon :)

 

Nukkuminen taas tuottaa suuria ongelmia, mutta toivottavasti sekin alkaa sujumaan jossain kohtaa. Toisaalta poika on ollut ihan vauvasta asti sellainen ettei juuri ole suostunut nukuumaan muualla kuin kotona. Kylässä, kaupungilla tms. on jättänyt unet monesti väliin ja sinnitellyt hereillä kotiin/autoon saakka.

 

Eilen poika oli täydessä leikin touhussa kun menin hakemaan ja silloin ainakin näytti kovasti viihtyvän muiden lasten kanssa, ettei ainakaan koko päivää ole enää itkenyt. Mutta rankkaa tämä on äidille ollut ja välillä tuntuu siltä, että pitääkö tää töissäkäyminen jättaa vähän myöhemmäksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now