Sorelliini

Perhevalmennukset, hyötyä vai ei

26 posts in this topic

Neuvolassa sain listan tulevista perhevalmennuksista, kertoja oli yhteensä 5 ennen vauvan syntymää ja vielä pari sen jälkeenkin.

 

Neuvolatäti tomerasti vaati, että ainakin 2 ensimmäistä kertaa olisi pakko käydä ja syyllisti jo valmiiksi jos niihin ei osallistu. Nyt ensimmäinen kerta on takana ja tuntuu, ettei käynnistä jäänyt oikein mitään käteen. Neuvolatäti kertoi sanasta sanaan samoja asioita, joita hän oli jo kanssani normineuvolakäynnillä käynyt läpi. Sitten istuttiin ringissä ja tätä tiukkasi meiltä kokemuksia esim. raskausoireista jne. Minusta ei ainakaan ole hauskaa jakaa kaikkea tuikituntemattomien kanssa, mutta täti sen kun tiukkasi tarkennuksia jos joku esim. erehtyi kertomaan kärsivänsä ummetuksesta tai vaikka supistuksista. Jäi vähän ikävä maku.

 

Seuraavalla kerralla sitten käydään läpi varsinainen synnytys, katsotaan video ja muuta. Minua oikeasti pelottaa tuo video, olen vähän arka kaikelle tuollaiselle ja synnytys vähän pelottaakin, joten en ehkä vielä ainakaan tässä vaiheessa haluaisi koko filmiä nähdä ja sitä sitten unettomina öitä pohtia. Jotenkin vaivaannuttavaa sitä filmiä porukalla katsoa, varsinkin kun tiedän että sitten taas keskustellaan puoliväkisin aiheesta.

 

Oletteko itse kiltisti osallistuneet noihin valmennuksiin vai ottaneet itse kaikessa rauhassa asioista selvää. Minulla on vähän se ajatusmalli, että kyllä se vauva sieltä ulos tulee ja en kuvamateriaalia aiheesta halua sitä ennen enkä sen jälkeenkään nähdä. Toki tuolta löytää muita samassa tilanteessa olevia kohtalotovereita, mutta silti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä turussa perhevalmennuksia on neuvolan puolesta ihan jopa kolme kertaa ja kaikki ennen synnytystä. lisäksi järjestetään luentoja eri aiheista, niitä taisi olla n. viisi eri kertaa ja joka kerralla 2-3 puhujaa eri aiheista.

 

meillä oli nuo neuvolan perhevalmennukset niin, että meidän oma terkkari piti kaksi ensimmäistä, jotka oli mun mielestä tosi kivoja. tykkään terkkarista muutenkin ja meille jäi puolison kanssa molemmille tosi kiva fiilis niitten jälkeen. ensimmäisen kerran aiheena oli lähinnä synnytys ja siihen liittyvät asiat ja siellä myös katsottiin n. 20min kestävä dvd, jossa oli vähän erilaisia synnytyksiä. (ihan kaikkea ei dvd:llä näytetty, esim. synnyttäjän alapää ei ollut näkyvissä.) toisella kerralla aiheina olivat mm. imetys, parisuhde, seksuaalisuus, ehkäisy. pääpaino oli kuitenkin imetyksessä. kolmannen kerran piti sitten toisen neuvolan lastenneuvolan terkkari ja se oli kyllä niin turha kerta, että meille ei ainakaan jäänyt käteen mitään. aiheena oli lapsen hoito enkä minä ainakaan saanut mitään uutta tietoa. puolisoni ei ole juurikaan ollut lasten tai pienten vauvojen kanssa aiemmin tekemisissä ja hänelle ainut uusi asia oli se, miten vauvan silmät puhdistetaan. :D että ei siis mikään hääppöinen tunti ollut se. toki paljon oli varmasti kiinni tunnin vetäjästäkin ja olenkin varma, että meidän oma terkkari olisi pitänyt huomattavasti mielenkiintoisemman ja mukavamman tunnin.

 

meillä ainakin terkkari sanoi etukäteen, että perhevalmennukset ovat tietenkin vapaaehtoisia, mutta pyysi ilmoittamaan jos emme tule, ettei tarvitse turhaan odotella. tällä viimeisellä kerralla lastenneuvolan terkkari antoi jokaiselle parille (meitä sattui olemaan parillinen määrä; muuten pariskuntia, mutta kaksi äitiä oli yksin paikalla) aiheen, josta keskusteltiin jonkin aikaa ja sen jälkeen jokainen pari kertoi muille ääneen mitä oli keskustellut. aiheita oli mm. taloudellisesti lapsen tuloon varautuminen, vuorovaikutus lapsen ja vanhempien välillä, omassa elämässä tapahtuvat muutokset lapsen synnyttyä yms. muuten siis valmennus on ollut terkkarin yksinpuhelua eikä ketään ole "pakotettu" avaamaan suutaan.

 

ei ketään voi pakottaa osallistumaan perhevalmennukseen vaikka tietenkin on äitejä/pariskuntia, joille osallistumisesta on varmasti paljon hyötyä ja terkkarit toivovat heidän osallistuvan. jos itselläni olisi sellainen olo, että en halua mennä, niin en menisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei kyl ollut lähellekään noin(kaan) hyödyllisen ja kivan kuuloisia perhevalmennuksia kuin teillä ja kertojakin oli vain 3. Itse koin ne turhaksi ajanhaaskaukseksi, mutta mies koki ne hyödyllisiksi, koska jotenkin arjen tohinoissa meillä se olin ennen noita valmennuksia vain minä joka oli jo orientoitunut vauvan tuloon ja syntymään. Miehestä oli mukava nähdä muita tulevia isiä ja ekasta perhevalmennuksesta lähtien hän olikin sit enemmän kiinnostunut raskaudesta ja isyydestä. Mut en mä usko että noi valmennukset ketään synnyttämisessä auttaa tai sit sen oman lapsen hoitoonkaan niistä ei välttämättä kauheesti apuja ole, lapset kun on yksilöitä. Mut henkisen valmistautumisen kannalta voi olla ihan hyvä juttu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ei oltu esikoisen raskausaikana kertaakaan perhevalmennuksissa. Vähän vaikeeta siis sanoa olisiko niistä ollut hyötyä vaiko ei, kun ei päästy näkemään paikan päällä millaista meininkiä siellä oli. Me ei saatu miehen kanssa mun muistaakseni kertaakaan sovittua aikatauluja siten, että oltais päästy sinne kummatkin eikä mulla ollut mielenkiintoa mennä yksinkään. Näin jälkikäteen ajateltuna, ei mua edes haittaa ettei päästy sinne. Tietty olishan ollut mukavaa tutustua muihin seudun odottajiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä taisi olla tarjolla 5 perhevalmennuskertaa neuvolan järjestämänä, mutta meitä ei kiinnostanut osallistua niihin. Muistaakseni kolmella kerralla olisi ollut määrätty aihe, 1 kerta olisi ollut tutustuminen synnärille ja 1 kerta leikkipuistotapaaminen vauvojen kanssa. Terkka kyllä suositteli valmennuksia ekalla neuvolakäynnillä, mutta ei jälkikäteen sitten kertaakaan kysynyt, että käytiinkö me niissä! Varmaan olisivat olleet ihan mukavia, jos haluaisi tutustua oman alueen muihin odottajiin, mutta mulla ei ollut kiinnostusta. Lisäksi ne luennot oli järjestetty ihan älyttömään kellonaikaan, nimittäin 8.30-10.00 arkisin! Meidän olisi molempien pitänyt olla pois töistä niiden takia ja tehdä työntunnit joko etukäteen tai jälkikäteen sisään! Ihan järjetöntä!

Edited by forgetmenot

Share this post


Link to post
Share on other sites

^No on kyllä tosi kummallinen aika järjestää!

 

Meillä on nyt kaksi valmennuskertaa käytynä, vielä toiset kaksi jäljellä. (Ja kolme kertaa olisi vauvan syntymän jälkeen.) Toinen noista kerroista mikä on nyt ollut oli keskittynyt parisuhteeseen, sitä luennoi muistaakseni parisuhdepsykologi Väestöliitolta ja siinä oli luennon aikana pieniä "tehtäviä" oman puolison kanssa. Toinen kerroista oli miehet ja naiset eri ryhmissä ja se oli vaan sellaista jutustelua kaikenlaisesta, mutta pakko ei ollut puhua jos ei itse halunnut. Olin alunperin odottanut että noilla valmennuskerroilla tulisi oikeasti jotain tietoa, mutta ei kyllä ainakaan vielä ole ollut mitään sellaista... Siitä huolimatta on ollut kumpikin ihan mukavia kertoja ja aiotaan mennä noihin loppuihinkin jos vaan päästään. Yhdellä vielä tulevista kerroista aiheena on synnytys, toivoisin kyllä että siellä olisi jotain hyödyllistä eikä vaan pelkästään juteltaisi siitä mitä ajatuksia meillä on synnyttämisestä :rolleyes: Mutta siis ihan positiivisia kokemuksia mulla ja miehellä kuitenkin on ollut valmennuksesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli esikoisen aikaan 4kertaa synnytysvalmennusta.

 

1kerralla seurakunnan pappi/ parisuhdeterapeutti joka puhui parisuhteen rakenteesta ja hoidosta lapsen syntymisen jälkeen. Samoin hiukan puhuttiin kastejuhlista ja nimiäisistä.

 

2kerralla puhuttiin synnytykesestä, eri asennoista kivunlievityksestä yms. Jonkin verran lapsivuodeajasta ja imetyksestä.

 

3kerta oli sairaalaan tutustuminen.

 

4kerta oli neuvolassa paikalla 2kk ikäinen vauva äitinsä kanssa, joka kertoi vauva arjesta. Omasta synnytyksestään.

 

Jokainen kerta oli vapaaehtoinen ja järjestettiin illalla kuuden aikoihin, paitsi sairaalaan tutustuminen.

Tosta videosta, meillä se ei ollut se -80luvun "kauhuvideo" vaan ennemminkin siinä hiukan kurtistettiin kulmakarvoja ja puhistiin ja lapsi oli maailmassa kahden ponnistuksen jälkeen. Jos nyt en kovin väärin muista niin ei näytetty edes itse syntymää, keskityttiin naisen kasvoihin ja miehen kädestä pitämiseen kunnes vauva oli ulkona.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Piti oikein mieheltä varmistaa, että meille ei ole mainittu mitään perhevalmennuksesta. Joko tässä on jokin fiba tai sitten niitä ei ole Turussa. Luentosarja pyörii, mutta mun käsittääkseni se on eri juttu. Vai?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Mä olen käsittänyt että joissakin kaupungeissa ei ole enään valmennusta neuvolassa, vaan netissä luettavissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me osallistuimme esikoista odottaessa muistaakseni kolmeen valmennuskertaan, muut kerrat jäivät sitten lähinnä aikataulullisista syistä pois (kilttinä ihmisenä olisin jotenkin halunnut päästä paikalle kun mukava terveydenhoitaja meille valmennusta kovasti suositteli). Täytyy kyllä sanoa, että hirveästi ei jäänyt käteen näistä "valmennuksista", lähinnä jäi mieleen epämiellyttävät hiljaiset hetket kun yli-innokas, viisi lasta synnyttänyt (tätä siis hoettiin meille useamman kerran) täti yritti saada toisilleen vieraita ihmisiä keskustelemaan melko henkilökohtaisistakin asioista. Kyllä se ainakin minulle aikamoista pakkopullaa oli työkirjoineen ja mielikuvavauvoineen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^^ kyllä turussa perhevalmennuksia järjestetään myös neuvolan puolelta, mutta meillekin niistä infottiin aika myöhäisessä vaiheessa. valmennukset oli tällä ja viime viikolla ja ehkä kuukautta aiemmin terkkari niistä sanoi ja antoi monisteen päivistä ja sisällöistä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpas ketjun aloittajalla ollut ahdistava perhevalmennuskokemus! Itse en tuollaiseen menisi toista kertaa. Mitään velvollisuutta siihen ei tietysti ole, sanoi neuvolatäti mitä tahansa.

 

Meillä valmennuskertoja on kolme. Ekalla kerralla ei käyty, mutta siellä oltaisiinkin puhuttu raskauden kulusta ja parisuhteesta, joten ei koettu tuota aihetta näin loppuraskaudessa kovin hyödylliseksi. Toisella kerralla käytiin, kun aiheena oli vauvan hoito. Menin mukaan melko ennakkoluuloisin asentein, koska olen hoitanut aika paljon lapsia ja ajattelin jo tietäväni kaiken, mitä meille kerrotaan. Kuitenkin yllätyksekseni lähes kaikki, mitä meille kerrottiin olikin tosi hyödyllistä ja isoksi osaksi uutta tietoa. Koin siis tosi hyödylliseksi tuon käynnin, myös miehen vuoksi. Mitään ryhmäkeskusteluja ei ollut, eikä mistään omasta asiasta tarvinnut avautua, vaan kyse oli ihan vaan kolmen vartin pituisesta luennosta, mikä siis sopi itselleni vallan mainiosti. Luennoitsija oli lapsineuvolan hoitaja ja äiti itsekin, tosi mukava tyyppi.

 

Kolmannella kerralla mennään synnytyssairaalaan luennolle ja tutustumiskierrokselle. Tuota kertaa odotan jo kovasti, sillä pidän synnytyssairaalaan tutustumista ja synnytyksen läpikäyntiä valmennuksen tärkeimpänä antina.

 

Valmennukset järjestetään täällä seitsemältä arki-iltana, joten työssäkäyvienkin on kohtuuhelppo päästä mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä perhevalmennusta oli kahtena iltana. Ekalla kerralla terkkari luennoi synnytykseen liittyvistä asioista, katsottiin synnytysvideo ja lisäksi puhumassa olivat fysioterapeutti ja hammashoitaja. Toisella kerralla äänessä olivat psykologi, avoimen päiväkodin ohjaaja (jossa toinen valmennus järjestettiin) sekä lastenneuvolan terkkari. Toisella kerralla oli myös sitä mun inhoamaa keskustelua omista fiiliksistä ventovieraiden kanssa kaikkien luennoitsijoiden toimesta; mulla ei ole kiinnostusta eikä tarvetta jakaa omia tuntojani itselleni vieraiden ihmisten kanssa, kun pääsen keskustelemaan halutessani asioista aivan riittävästi lapsiperheystävieni kanssa.

 

Täällä ei siis järjestetä synnytyssairaalaan tutustumista enää, joten sitä ei ollut ohjelmassa.

 

Mä en henkkoht saanut mitään uutta irti kummastakaan valmennuskerrasta eikä kyllä mieskään, enkä olisi mennyt kumpaankaan, jos olisin aavistanut molemmat yhtä hyödyttömiksi. Toki varmaan joku noistakin infoista hyötyi, mutten mä terveysalan ihmisenä ainakaan mitään uutta niistä saanut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosi ikävä kuulla, että teillä monilla on ollu noin negatiivisia kokemuksia valmennuksista!girl_mad.gif

 

Meillä on pääasiassa hyvin positiiviset kokemukset valmennuksista. Ensimmäinen neuvolan järjestämä valmennus oli fysioterapeutin pitämä valmennus, johon suositeltiin menoa alkuraskaudessa jo, itse kävin siellä noin rv16. Siellä tuli paljon uutta asiaa esim raskaana olevan liikunnasta, selkävaivoista&niiden ehkäisystä, sekä lopuksi kokeiltiin myös loppuraskauteen+synnytyksen jälkeen sopivia liikkeitä esim lantionpohjan ja keskivartalon harjoittamiseen. Tuolloin sain myös lainaan tukivyön koko raskausajaksi,sekä opastuksen sen käyttöön.

 

Neuvolan osalta meille ei tarjota muita valmennuksia, koska pyrimme synnyttämään Kätilöopiston Haikaranpesään, jossa on osin pakollinen oma valmennussarja. Haikaranpesä on erityisyksikkö, johon on terveyskriteerit ja lisäksi sinne pääsy edellyttää molempien osallistumista kahteen pakolliseen valmennukseen. Lisäksi on tarjolla lukuisia vapaaehtoisia valmennuksia ja oma synnytyskeskustelu kätilön kanssa (johon äidin osallistuminen on pakollista, isän/tukihenkilön vapaaehtoista). Tässä kokemuksia noista Haikaranpesän valmennuksista;

 

Ensimmäinen valmennus: Aiheena oli synnytys, käytiin läpi synnytyksen vaiheita, sairaalaan lähdön ajankohtaa, kivunlievitysmenetelmiä (lääkkeellisiä/lääkkeettömiä), synnytysasentoja (niistä saatiin papereita kotiin). Osa valmennuksesta oltiin synnytyssalissa, jossa sai halutessaan kokeilla synnytysjakkaraa, voimistelupalloa, ilokaasua tms, itselleni tärkeintä oli nähdä se sali ja välineistöä. Se toi lisää turvallisuuden/tuttuudentunnetta (tälläiselle vähän sairaaloissa olleelle), kun näki paikan konkreettisesti, niin ei tarvitse niin etukäteen pelätä vierasta paikkaa. Mieskin tykkäsi ja tuli siinä uutta asiaa molemmille, vaikka toki olin jo paljon lueskellut etukäteenkin. Itselleni oli ekstraa myös saada kuulla, että mitä lääkkeettömiä kivunlievityksiä on mahdollisuus tuolla käyttää (esim akupunktio, vesiamme ym). Nopea esittelykierros käytiin aluksi(nimi+la), mutta muuten ei olut pakko kenenkään puhua, mutta tosi monet kysyi asioita ja kolme tuntia meni nopeasti.

 

Toinen valmennus: Aiheena oli lapsivuodeaika ja vauvanhoito. Esillä oli hoitotarvikkeita, puhuttiin paljon imetyksestä(ko.paikassa korostetaan alun imetysohjausta),ihokontaktista, vanhempien&vauvan alkuajan rauhoittamisesta(ettei olis jatkuvasti vierailijoita,puheluita tms), ensimmäisistä päivistä osastolla. Vieraaksi valmennukseen tuli myös 12-13 tunnin ikäinen vauva (äiti ei jaksanut tulla mukaan), hän oli mallina, kun kätilö näytti erilaisia asentoja joissa vastasyntynyttä voi kantaa ja samoin näytti niskantukemis/pesu ym otteita. Vaipan vaihdosta, kylvettämisestä, kantoliinoista ym puhuttiin myös. Tällä kertaa tutustuttiin perhehuoneisiin ja tavallisiin huoneisiin, oli kiva nähdä nekin etukäteen. Samoin puhuttiin tavaroista, joita on hyvä/voi varata mukaan sairaalaan. Puhuimme myös varhaisesta vuorovaikutuksesta, johon liittyen katsottiin psyk. Jari Sinkkosen vartin video. Osa kyseli ja keskustelua tuli, mutta kaikkia ei pakotettu puhumaan.Meillä ei kummallakaan ole juurikaan kokemusta pienten vauvojen hoidosta, joten saadut tiedot ja vinkit olivat tosi hyödyllisiä, ja kyllä muutkin ryhmäläiset vaikuttivat olleen tyytyväisiä.

 

Kolmas (vapaaehtoinen) valmennus: Tulevien isien oma ryhmä, josta mies tykkäsi kovasti, siellä oli vaan ollu harmillisesti aika vähän osallistujia. Keskustelua oli käyty vapaasti eri teemoista, joita miehet oli nostaneet itse esille, välillä kätilö oli kommentoinut teemoja.

 

Neljäs valmennus omalta osaltani on vielä tulossa, se on myös vapaaehtoinen, se on vain naisille, ja siellä keskistytään rentoutumiseen ja synnytyslauluun.

 

Lisäksi on tarjolla vapaaehtoisia valmennuskertoja esim tunteista ja seksuaalisuudesta.

 

Osa valmennusta oli kätilön kanssa käytävä synnytyskeskustelu, joka kesti noin tunnin. Etukäteen oli kotona vastailtu lomakkeen kysymyksiin koskien mm. synnytystuntemuksia, omia vauvanhoitokokemuksia, suhtautumista kivunlievitykseen/imetykseen, sairaalassaoloaikaan jne. Kätilön kanssa käytiin sitten keskustelua meidän vastausten pohjalta, lisäksi hän kyseli vielä tarkemmin joistain asioista ja itsekin ehdittiin hyvin kysyä omaan tilanteeseen liittyviä ja intiimejäkin asioita, joita ei olisi kyllä misssään ryhmässä kehdannutkaan kysyä. Sain tosi paljon tukea sieltä omille toiveilleni, ja rohkaisua+uusia tietoja esim. ensisijaisesti haluamiini lääkkeettömiin kivunlievityksiin ja yhtenä vaihtoehtona olevaan vesisynnytykseen liittyen. Kätilö oli tosi mukava ja kiireetön, hän oli oikeasti kuuntelemassa/keskustelemassa siellä juuri meidän toiveista, eikä tekemässä jotain liukuhihnasuunnitelmaa.. Mies huomioitiin myös hyvin kysymyksissä ja hänen toiveet omasta roolistaan kirjattiin myös ylös suunnitelmaan. Tuo synnytyssuunnitelma/toiveet ovat käytössä myös sairaalan normaalipuolella, jos sinne päädytään, eli keskustelu ei ole mennyt hukkaan vaikkei juutri tuossa yksikössä synnytettäisikään.

 

Me on oltu tyytyväisiä ja mies totesikin tuon synnytyskeskustelun jälkeen, että tuo on ollut parasta vastinetta mitä verorahoilleen voi saada.. On tykätty siitä, että kätilö ei ole vetänyt mitään luentoa, vaan valmennukset ovat edenneet keskustellen, ja kuitenkaan kaikkia ei ole pakotettu puhumaan ääneen. Ja kyllä minulle on ollut tärkeää, että noiden valmennusten kautta myös miehelle on tullut lähemmäs odotus- ja synnytysasiat, ja hän on aktivoitunut miettimään ja keskustelemaan noista asioista enemmän.

Edited by murmeli80

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle terveydenhoitaja lykkäsi käteen ekassa neuvolassa perhevalmennuksen aikataulun kevääksi. Valmennuksia olisi kolme kappaletta ja ajankohdat ovat arkisin klo 8.15-9.30. :rolleyes: Meillä molemmilla ihan liukuva työaika ja varmasti noihin halutessamme päästään, mutta ihmettelen kyllä, mitä on ajateltu, kun ko. ajankohdat on valittu. Varmaan isolle osalle työssäkäyvistä tosi hankala aika. Noiden lisäksi on kuulemma netissä materiaalia ja mahdollisuus osallistua fysioterapiaryhmään. En tuonne fysioterapiaryhmään ajatellut mennä, mutta mies toivoo, että osallistutaan perhevalmennukseen. Toivottavasti ovat hyödyllisiä.

 

Helsinkiläisiltä kysyisinkin, että minkä sisältöisiä nuo valmennukset ovat olleet?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Missä vaiheessa raskautta teillä on olleet nuo valmennukset? Minä en ole aikatauluista tai muustakaan vielä kuullut (rv22), pitää vissiin kysellä seuraavalla neuvolakerralla. Lahdesta olen, saa nähdä järjestetäänkö täällä mitään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Mulla oli aivan loppuraskaudessa. Viikkoja taisi olla kasassa jotain 35, kun oli eka kerta ja 38, kun viimeinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos paljon Murmelille Haikaranpesän kokemuksista! Itsellä on nuo valmennukset edessä huhtikuussa niin kiva tietää mitä odottaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja kyllä minulle on ollut tärkeää, että noiden valmennusten kautta myös miehelle on tullut lähemmäs odotus- ja synnytysasiat, ja hän on aktivoitunut miettimään ja keskustelemaan noista asioista enemmän.

 

Tää on mustakin hyvä pointti. Itse olen aika paljon lueskellut & perehtynyt asioihin ja sitten neuvolan"tädin" kanssa olen jutellut kaikenlaisesta, ja oman äitini & kavereiden kanssa joilla on jo lapsia. Joten valmennuksissa ei lopultakaan tullut juuri mitään uutta asiaa mulle. Mutta mies ei kaikilla neuvolakäynneillä ole ollut mukana eikä ole ollut innostunut lukemaan mitään synnytys/vauvanhoito-juttuja. Joten musta on hyvä, että ainakin oli noissa valmennuksissa mukana sekä kun käytiin tutustumassa synnytyssairaalaan, pakostikin varmaan jotain tietoa jäi sillekin päähän.:P Toki me ollaan sitten keskenämmekin juteltu synnytyksestä & vauvanhoidosta, mutta musta on hyvä että se on kuullut niistä asioista myös ammattilaisilta, että tajuaa että en ihan ole keksinyt niitä asioita päästäni... Vähän mua epäilyttää, että miehellä taitaa siltikin olla vähän liian ruusuinen kuva kaikesta, mutta kaipa sekin on jollain tasolla valmistautunut vauvan tuloon. :)

 

Meillä oli noi valmennukset kun olin rv19-26 ja synnäritutustuminen rv36 (ei ollut neuvolan järjestämä vaan itse piti soittaa ja varata aika tutustumiseen). Ryhmäfysioterapiakäynnille olisi myös voinut ilmottautua mutta se vaan jotenkin jäi, kun ei mulla ole ollut mitään ongelmiakaan niin en kokenut niin tarpeelliseksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esimerkiksi tuo fysioterapeutin pitämä luento kuulostaisi kyllä fiksulta näin toisellakin kierroksella. Tampereen valmennukset (5krt) olivat minusta yhtä tyhjän kanssa. Toki varmaan persoonastakin kiinni, saako noista jotain irti. Minä ja mies ei kumpikaan olla sellaisia että haluaisimme keskustella ventovieraiden kanssa ryhmässä esim. parisuhteestamme. Saa nähdä, mitä nykyisin kotipaikkakunnan neuvolalla on tarjota. Ja osallistuuko niihin edes toista lasta odottavat yleensä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omasta kokemuksesta täytyy sanoa sen verran että en kokenut noita valmennuksia mitenkään hyödyllisiksi ja sitten kun vielä samassa valmennuksessa oli ex-ukko vaimonsa kanssa niin ei hirveesti huvittanut omista asioista siellä huudella!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä (asutaan Helsingissä) ei vielä ole ollut valmennuksia, mutta menossa ollaan ehdottomasti. Meille ei neuvolassa mitenkään tyrkytetty tuota, vaan annettin vaan ajat koska elokuisten ryhmä kokoontuu. Kuulosti musta tosi hyvältä, terkka sanoi että jos sinne menee niin kannattaa olla ekalla kerralla, silloin kun kuulemma käydään läpi että mitä tuolla valmennuksessa on tulossa ja pääsee itse vaikuttamaan sisältöön. Toisella kerralla tulee kuulemma joku perhe jolla on ihan pieni vauva kertomaan kokemuksistaan, kolmannesta kerrasta en tiedä, neljännellä mennään tutustumaan synnytyssairaalaan ja viides on vauvan syntymän jälkeen leikkipuistossa. Mennään myös Haikaranpesän omaan valmennukseen, joka kuulosti musta tosi hyvältä. Mulla on vähän fiilis että ei sitä tietoa ja vertaistukea voi liikaa saada, mutta olenkin aika supersosiaalinen ja tykkään puhua asioistani :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sain neuvolasta alueemme syksyn synnyttäjien perhevalmennuksen ajankohdat. Ovat aivan älyvapaaseen aikaan, siis arkipäivänä klo 8.15 alkaen. Tuskin kellään on mahdollisuutta tuollaisen jälkeen jäädä hetkeksi esim. rupattelemaan, vaan ihmiset kiirehtivät töihin - jos ylipäänsä pääsevät paikalle. Jo tuo ajankohta antaa ymmärtää, että tuo on jonkinlainen infotilaisuuden tyyppinen juttu eikä mahdollisuutta vapaamuotoisempaan tutustumiseen ole. Infoa on ihan riittävästi tarjolla muutenkin ja tuo perhevalmennus olisi kiinnostanut oikeastaan vain sosiaalisesta näkökulmasta. Arki-ilta olisi ollut järkevin vaihtoehto mun mielestä.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oho, aika erilaisia on perhevalmennukset eri paikkakunnilla. Meillä on ensimmäistä lastaan odottaville pareille yhteensä 11 perhevalmennuskertaa, joista yksi on luentotyyppinen, yksi on synnytysvalmennus sairaalassa ja muut pienryhmäkokoontumisia (laskettujen aikojen perusteella kolmen kuukauden la:t koottu yhdeksi ryhmäksi.) Pienryhmäkerroista noin neljä on ennen synnytystä ja noin viisi kertaa synnytyksen jälkeen. Th ei maininnut mitään, että nämä olisivat pakollisia, mutta innolla ollaan miehen kanssa menossa, kun ei paljon mitään vauvoista tiedetä, vaikka muutama pienokainen ystävillä jo onkin. Lisäksi toivottavasti tutustuu samassa tilanteessa oleviin perheisiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now