mumreli

Alkoholittomuus

230 posts in this topic

Meillä oli eilen alkoholipitoiset juhlat ja olin päättänyt, etten jaksa salailla asiaa, vaan kerron reippaasti raskaudesta. Asiaa helpotti se, että suurin osa juhlissa olevista ihmisistä oli sellaisia, joille en mahdollista keskenmenoa joutuisi selittämään, koska he eivät ole mulle läheisiä.

 

Työpaikalla en haluaisi vielä kertoa ja työpaikan juttuihin aionkin mennä autolla, se on tarpeeksi hyvä syy juomattomuudelle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on tulossa monta kosteaa firman tilaisuutta ja samoja juttuja mietin. Viikko sitten (testiä en ollut vielä tehnyt, mutta uumoilin plussaavani) mulla oli edessä viinilasi, jota "siemailin" ja join siitä ehkä yhden neljäsosan. Samassa tilanteessa tarjoilija täytteli laseja anteliaasti, joten jokaisella oli koko ajan enemmän tai vähemmän täysi lasi - eikä mun "juomattomuus" näkynyt.

 

Meillä on perjantaina pikkujoulut ja nyt harkitsen, etten menisikään sinne. Tarkoitus on laittautua yhdessä valmiiksi toimistolla, ja siitä jo pitää alkaa se juomattomuuden selittely. Ja meillä töissä on kyllä aikamoisia juoruakkoja. En todellakaan halua vielä asiaa huomattavan.

 

Samoin parin viikon päästä mulla on työmatka, jossa on sauna ja illallinen. Pitää siellä yrittää tuota samaa taktiikkaa, eli ottaa vaan saunaolut jota mukamas siemailen ja jossain välissä kippaan alas vessasta ja illalla yhden viinilasillisen...

 

Ihan alkuvuonna on taas pari tapahtumaa lisää, mutta voisikohan niistä päästä tipattoman tammikuun varjolla? Se on jo sitten 12 raskausviikko, joten mikäli ollaan ultrassa jo käyty, niin ei haittaa, vaikka sitten se selviäisikin. Ennen ultraa en haluaisi asiaa kertoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on tulossa parit kekkerit, joissa nautitaan alkoholia varmasti, ja joissa en haluaisi paljastaa raskauttani. Parin viikon päästä tulossa pikkujoulut, joissa kyllä oletetaan että joisin, joten jotain pitäisi keksiä. Käytän ehkä tuota Vilmapetterin mainitsemaa migreeniselitystä.

Ja myöhemmin on tulossa häät, joissa vähän sama juttu.. Ehkäpä kokeilen siellä samaa selitystä, jos menee tuolla pikkujouluissa hyvin läpi.

 

Mua vaan ärsyttää valehtelu, niin siksi tämä tuntuu vähän hankalalta. On outoa joutua selittelemään juomattomuuttaan, mutta olen melkein varma, että sitä kysytään, joten pakko kai päästää nyt pari valkoista valhetta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse aion pikkujouluissa ottaa yhden viinilasillisen, mitä "siemailen" koko illan eli siis kostutan vähän huulia. Näin ei tarvitse valehdella eikä ihmiset kiinnitä erityisesti huomiota siihen, etten joisi. Yksi työkaveri tietää raskaudesta, joten hän lupasi auttaa vaihtamaan myös laseja kanssani aina välillä, jotta voin myös "hakea lisää juotavaa".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä vasta epäillään raskautta mutta päätin silti olla juomatta joulun ja uudenvuoden alla, ihan varmuuden vuoksi. En kovin usein muutenkaan juo, enkä humalahakuisesti, mutta en kyllä varsinaisesti lasiin syljekään ja rakastan hyviä viinejä.

 

Selvisin kuitenkin pyhistä ihan kunnialla kun pidin lähistöllä koko ajan puolikasta lasia jotain (alkoholipitoista) juotavaa ja kieltäydyin snapsista sillä verukkeella etten ole hetkeen juonut enkä uskalla siksi väkeviä ottaa. Miehenikin ihmetteli ettei kukaan huomannut tai kysellyt mitään. Tai sitten mulla on vaan niin hienovarasia kavereita!girl_wink.gif

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ennen raskauttakaan juonut kovin suuria määriä, osasin halutessani ottaa vain muutaman ja sammumispisteessä en ole koskaan ollut. Nyt ei ole käynyt pienessä mielessäkään edes maistaa yhtään mitään. Jos kerran tarkkaa turvallista määrää ei osata sanoa ja suositukset heittelevät, niin mieluummin pysyttelen nollalinjalla. Ketään en kuitenkaan tuomitse muutamasta annoksesta, mutta erityisen pahaa tekee kuunnella, kun raskaana oleva haluaisi vetää pään ihan sekaisin ja harmittelee, kun ei voinut esmes uutena vuotena kännäillä muiden mukana.:skilletgirl:

 

Taisi mennä hiukan ohi aiheen, mutta raskauden alussa kerroin olevani kuskina/kipeänä, jos joku ihmetteli juomattomuutta. Epäilyksiä se silti herätti, niihinkin vain totesin, ettei yksinkertaisesti tee mieli ja rahapussi huutaa hoosiannaa.:girl_wink:

Edited by JRP

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haluaisimme pitää raskauden salaisuutena siihen asti, kunnes keskenmenon riski pienenee. Olemmekin sopineet mieheni kanssa, ettemme kerro raskaudesta kenellekään - edes vanhemmillemme/sisaruksillemme. Salaisuuden vaaliminen on kekseliäisyyttä vaativaa puuhaa, sillä en kuulu "alkoholin vieroksujiin" ;)

 

Uutena vuotena plussasin ja kekseliäisyyttä tarvittiin heti samaisena iltana, sillä sillä meille oli tulossa vieraita juhlistamaan vuodenvaihdetta. Ostin siis ihan pokerina kaupasta alkoholittomia siidereitä ja kaadoin niitä lasiin illan aikana. Tämä meni mielestäni ihan täydestä :) Kinkkisiä tilanteita tuli kuitenkin illan aika eteen. Vieraat halusivat ehdottomasti tarjota snapsit mukanaan tuomistaan viinoista. Hätäpäissäni sanoin, että "hyi, mä en kyllä salmaria pysty vetämään". No vieraathan toki ystävällisesti tarjosivat heti perään raakaa kossua, joten ei muuta kuin uutta selitystä kehiin "kirkkaat viinat ei sovi mulle". Vähän ihmettelivät, että kyllä sulle ennen on maistunut... Seuraavien shottikierrosten aikana liukenin sopivasti vähin äänin käymään vessassa, meikkaamassa ym. Kun skumppapullot poksautettiin auki ulkona ja vieraat tarjosivat pullosta huikkaa, otin pullon vastaan ja olin juovinani. Tosiasiassa huuleni eivät skumppaa hipaisseetkaan...

 

Alkoholista luopuminen ei kyllä tee yhtään tiukkaa, kun tietää, että sisällä kasvaa pieni papu :)

 

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielenkiintoista. Mulla on todella paljon työhön liittyviä edustustilaisuuksia ja kokkareita sekä kaveriporukan illanviettoja, enkä koe joutuneeni selittämään ollenkaan. Ajattelen ja koen, etteivät ihmiset ympärilläni tarkkaile juomistani / juomattomuuttani. Enemmänkin herättäisi epäilyksiä se, jos selittelisin juomattomuuttani tai tekisin siitä mitenkään numeron. Nyt pari kertaa on ravintolassa tilattu viinipullo pöytään. Olen kaadattanut itselleni puolikkaan lasillisen, maistanut / ollut maistamatta, enkä usko kenenkään huomanneen. Aikaisemmissa (keskenmenoon päättyneissä) raskauksissa olen toiminut ihan samoin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Autolla oleminen, köyhyys ja huono viinapää. Kätevästi ennen raskautumista aloin oikeasti kestää viinaa todella huonosti. Ei nouse päähän, vaan tulee ihan älyttömän huono olo. Siihen on aika kätevää vedota. Autolla olen muutenkin usein liikkeellä, joten sekään ei ole ongelma.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ketään en kuitenkaan tuomitse muutamasta annoksesta, mutta erityisen pahaa tekee kuunnella, kun raskaana oleva haluaisi vetää pään ihan sekaisin ja harmittelee, kun ei voinut esmes uutena vuotena kännäillä muiden mukana.:skilletgirl:

Mitä vikaa tuossa on? Kyllä minäkin valitan siitä, että tekisi mieli tuorejuustoja. Kai sitä nyt harmitella saa? Eikö olennaista ole vain se, ettei sitä päätä vedä täyteen, vaikka mieli tekisikin? mellow.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Noin rv11:llä kun minusta ei voinut vielä edes arvata että olin raskaana niin suunnittelin meneväni erään ystäväni kanssa baariin samana iltana. Hän tietenkin heti haaveili ihanista drinksuista ja ehdotteli mullekin, että sitten juodaan oikein luvan kanssa. En ennen raskauttakaan hirveästi juonut ja kun tulin raskaaksi, päätin että tuskin juon koko raskausaikana sitten tippaakaan alkoholia. Kun jokin selitys oli kaverille keksittävä juomattomuudestani, niin sanoin hänelle vain, että suunnittelemme mieheni kanssa lapsenhankintaa ja koska jo muka yritämme niin olin jo päättänyt etten aio edes vauvaa yrittäessä juoda alkoholia ihan vain varmuuden vuoksi. Koska kaverini on sairaanhoitaja, hän alkoi kertoa ettei alkoholi vielä vaikuta mihinkään ym ym ja että ei pidä ylivarovainen olla niin silti pysyin kannassani ja sanoin että vaikka vasta yritämme vauvaa niin en aio juoda ollenkaan. Asia oli sitten sillä selvä, olankohautuksella. Muille ei olekaan sitten pahemmin tarvinnut tilannetta selitellä kun ei tullut eteen tilanteita joissa alkoholia olisi ollut tarjolla. Paitsi firman pikkujoulut kun olin rv13:lla mutta silloin työkaverini jo tiesivät raskaudestani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä tein pikkujouluissa rv9 ja 10 niin, että otin kyllä ruoan kanssa viiniä, mistä otin muutaman pienen huikan ja etkoilla otin muutaman huikan siideriä ja loppuillan join alkoholittomia, kun kukaan ei enää kiinnittänyt asiaan huomiota. Yhteensä illan aikana en siis juonut edes yhden annoksen vertaa, jos puolikastakaan. Toisethan sanoo, että voisi juoda jopa 2 annosta, mutta tuntuisi kummalliselta juoda maistamista enempää raskaana ollessa.

 

Yksissä tyttöjenillassa join alkoholitonta viiniä ja muuten olen pysytellyt poissa kaikista juhlista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä vikaa tuossa on? Kyllä minäkin valitan siitä, että tekisi mieli tuorejuustoja. Kai sitä nyt harmitella saa? Eikö olennaista ole vain se, ettei sitä päätä vedä täyteen, vaikka mieli tekisikin? mellow.gif

 

Kyllä minäkin valitan, kun en saa laitettua kunnolla housuja jalkaan, mutta no can do.

 

Se onkin hyvin toivottavaa, ettei humalaan ala itseään juomaan haluista huolimatta. Jos naama mutrussa valittaa selvinpäin olemista, kun on raskaana, niin olisikohan kannattanut miettiä asiaa tarkemmin ennen paksuksi hankkiutumista. Minun jakeluun ei vaan millään mene, että viikonloppuisin pitäisi päästä ryyppäämään, kun on ennenkin niin tehnyt ja siitä sitten kauhee valitus. Ihan kuin se odotusaika kestäisi vuosia, kännäämään kerkeää varmasti myöhemminkin. Mainitsin tosiaan vain yhden kerran, kun ko. henkilö on mielihaluistaan kertonut. Ja edelleenkään en kritisoi, jos sen pari lasillista viiniä haluaa ottaa tms., se humalahakuisuus vaan saa vereni kiehumaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan aiheen ulkopuoleleta pakko tulla toteamaan, että kyllä mäkin välillä manailen kun on ollut esim firman isoja juhlia missä suurin osa muusta porukasta on aivan tuhannen tuiterissa, että kumpa sais itekin vetää ihan kunnolla :D Eikä se tarkoita että toivoisin että en ole raskaana tai en kestä olla juomatta. Samalla tavalla manailen sitä kuin muitakin raskauteen liittyviä "vaivoja"

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla olis nyt lauantaina tapaaminen vanhojen opiskelukavereiden kanssa ja siinä seurassa juominen on aina ollut se tärkein juttu :( Enkä todellakaan ole sille porukalle vielä kertomassa raskaudesta mitään... Keksin sellaisen valheen, että olen muka ollut korvatulehduksessa ja nyt on antibioottikuuri päällä, ei vaan voi juoda ettei mene kuuri pieleen :P

 

Viikon päästä olisi sitten työkaverin tuparit, sinne ei taida tuo selitys kelvata, kun työkaverit kyllä tietää onko kipeänä vai ei... Ei ole helppoa tämä salailu :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Työkaveri kutsui pienen porukan luokseen syömään ja maistelemaan kotiviiniä, enkä tiedä, miten selvitä illasta paljastumatta. Voin tietysti ottaa viiniä lasiin, mutta olisi varsin epäkohteliasta olla juomatta isännän valmistamaa viiniä. Todennäköisesti istumme koko ajan pöydässä, enkä pääse hulauttamaan juomaa viemäriin. Kuskina oloon en voi vedota, kun se rooli on jo varattu toiselle odottajalle. Loppuporukka onkin miehiä, jotka kaikessa suoruudessaan varmasti heti ensimmäisenä kysyisivät raskaudesta, jos kieltäytyisin viinistä. Mietinkin, pitäisikö jo nyt alkaa valitella jotain antibiootein lääkittävää vaivaa, mutta se ei olisi luontevaa. Toinen vaihtoehto olisi se, että kertoisin tilastani etukäteen isännälle, joka hyvin todennäköisesti osaisi pitää tiedon itsellään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Hiivatulehdukseen olen aikoinaan saanut paikallishoitona antibiootit, joissa on alkoholin kanssa antabus-reaktion riski. Antibiootit on siis ihan luonteva syy olla juomatta, ja jos jatkokysymyksiä tulee, naisten vaivat luultavasti riittää miehille selitykseksi. girl_wink.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

-Tyhjä pullo jaloviinaa ja sinne teetä tai pommacia. Usko pois kukaan ei pyydä maistiasia.

-Alkoholitonta puna ja valkoviiniä saa ainakin isommista S-ryhmän kaupoista. (carl Jung Rotlack merkkistä muistaakseni.)

-Tyhjiä siideri pulloja jossa kierrekorkki ja täytät vaikka alkoholittomilla sidukoilla tai limsalla etukäteen.

 

Baarissa tilaat vaivihkaa lasin karpalo mehua tai tuoremehua pitkään drinkki lasiin ja juot pillilla. Et erotu joukosta

Ja jos maha kestää nii tilaat kahvia samaiseen lasiin ja hulaus maitoa niin näyttää ihan valkovenäläiseltä. Muista pilli.

 

Välttyäksesi että joku tarjoaa juomat pöytöön pidä huoli että lasissasi on koko aika jotain niin voit sanoa "ei vielä lisää mulle ku tää on viel kesken" Ja ilta ku etenee ja kaverisi on juhlakunnossa siinä helposti voit ujuttaa tarjotun drinkin kaverille. Ei kukaan muista mikä oli kenenkin lasi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tein plussatestin tänään, ja nyt olenkin täällä lukemassa vinkkejä, millä raskauden saisi vielä salattua, vaikkei juokaan. Ensi viikolla olisi nimittäin häät, joissa tarjoillaan viiniä, ja sitä siis käyvät tarjoilijat kaatamassa laseihin eli vaivihkaa toisen juoman tilaaminen ei oikein onnistu. Eikä siis saa itse tilattua tiskiltä. Ei kai se auta muu, kuin miehen juoda aina "vahingossa" munkin lasista... Ja itse voi leikkiä juovansa omasta lasistaan aina välillä...girl_smile.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja se piti vielä lisätä, että mun kokemuksen mukaan, mitä vähemmän juomattomuudestaan tekee numeroa, sen vähemmän siihen kiinnitetään huomiota. Ainakin viime raskaudessa pikkujouluissa kun kiltisti "join" punaviiniäni, niin kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota, vaikkei lasi tyhjentynyt ollenkaan. Jos taas kieltäytyi viinistä kokonaan, se kyllä herätti huomiota ja aiheutti kysymyksiä. Niinpä pääsee siis helpommalla, kun ottaa sen tarjotun alkoholijuoman, mutta jättää vaan juomatta ja on vain juovinaan...girl_wink.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse aikaisemmissa raskauksissa todennut hyväksi ottaa vain mitään sanomatta sen tarjotun juoman ja sitä sitten hissukseen siinä siemailla. Ei se tippa tee mitään ja varsinkaan alussa. Samaa meinasin itse käyttää taas firman bileissä ensi viikolla. Kun muutkin alkaa juomaan siinä, niin ei kukaan edes huomaa ettei sitä toista ota.

 

Edit. Lisään vielä, että ymmärrän kyllä hyvin niitä jotka ei sitä tippaakaan halua ottaa, mutta itse luotan kyllä siihen ettei haittaa ole, kuten yleisesti tiedoitetaankin. Se veressä oleva määrä on kuitenkin niin vähän, mutta toki kaikki eivät halua turhaa "riskiä" ottaa ja hyvä niinkin!girl_smile.gif

Edited by Moonshade

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me kerrottiin tästä meidän esikoisen tulosta niin aikasin, että ei tarvinnut keksiä mitään syytä juomattomuudelle, mutta sitten taas toisaalta, vaikka olisinkin ollut juomatta eikä kukaan olisi vielä tiennyt raskaudesta, ei kukaan olisi epäillyt sen kummemmin mitään, kun juon todella harvoin muutenkin. Mennyt vaan into ja kiinnostus koko juomakulttuuriin. Kyllä tosin kerran olen nyt raskaana baarissa pikkusiskon kanssa käynyt eikä haitannut, että hän joi ja oli muutenkin mukavaa olla baarissa niin, että join vain vettä ja limua. Varmasti tulen jatkossakin viettämään baari-illat näin, olin sitten raskaana tai en.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now