Sign in to follow this  
Followers 0
SnowWhite

Kiusaaminen kiusatun oma syy?

82 posts in this topic

Onhan se toki totta, että joskus syrjityssä voi itsessäänkin olla vikaa, mutta eiköhän se kiusaaminen suurimmaksi osaksi johdu ihan muista syistä. Olin itsekkin koulukiusattu ala-asteella ja vielä pitkälle ylä-asteellakin. Kiusaamisen aloitti entinen "paras ystäväni" luokan uuden tytön kanssa. Yhtäkkiä he saivat koko luokan kääntymään minua vastaan. Sellaisia juttuja mitä tuo uusi tyttö toi tullessaan ei ollut aikaisemmin luokassamme ollut. Oli aika kummallista, ettei tämä yhteys auennut opettajalle. Myöhemmin eräs toinen henkilö kertoi minulle, että kiusaamisen syynä oli kateus. Perinaisellinen kateus koska olin kuulemma nätti, hoikka ja koulussa menestyvä. Kiusaaja oli päivitellyt selkäni takana näitä asioita :girl_sad:... melko läpinäkyvä syy kiusata! Kiusaaja itse piirteli puukko/väkivalta kuvia, joten eikö niistäkin aikuiset olisi voineet jotakin päätellä? No niinhän siinä kävi, että opettajan mielestä vika olikin minussa, minä kuulemma kiusasin kaikkia muita kun tytöt (kiusaajat) kerran sanoivat niin!

 

 

Nyt kun olen kolmekymppinen ja nähnyt työ-elämässäkin kiusaaja tyyppisiä ihmisiä näen heissä saman yhtäläisyyden. He valitsevat mielellään uhrikseen herkän ihmisen. Sellaisen, josta saavat helposti tunteita irti. Miksi kiusata pokerinaamaa? Eihän sellaisesta saisi mitään irti, mutta kun kiusaaja löytää herkän luonteisen ja helposti reagoivan ihmisen niin hän pääsee ruokkimaan tuota sairasta mielihaluaan ja saa kai siitä jotakin tyydystä johonkin omaan puutteeseensa. Tunnistan kiusaajan merkit nykyään todella herkästi. Näen heti kenessä ihmisessä on kiusaajamaisia piirteitä. Yleensä se alkaa juuri sillä, että kiusaaja haluaa eristää uhrinsa ja kääntää uhrin esittämät asiat negatiivisiksi mitätöimällä tämän mielipiteitä, puhumalla tämän päälle, katkaisemmall tiedon kulun tai antamalla väärää tietoa. Koska kiusaamiseen ei puututa koulussa niin kiusaaja jatkaa sitä samaa paskaa työpaikoilla. Ennenvanhaan uskottiin että "ei haukku haavaa tee", mutta kyllä se ajanmyötä tekee kun tarpeeksi kauan on kiusattu. Jos on monta vuotta ollut kiusattu niin kyllä siinä on aika vaikea enää olla välittämättä kuten minullekkin monta kertaa sanottiin. HAH! Naurettavaa....tuollaisilta ihmisiltä, jotka tuollaisia tyhjäpäiväisiä neuvoja antavat, puuttuu täysin kyky samaistua toisen asemaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Loppujen lopuksi tässä on varmaankin oikeasti tarkoitettu sitä, että kiusaamisen syynä usein on kiusatun huonot sosiaaliset taidot, eli esim. tuo turhasta loukkaantuminen tai ärsyttävyys. Vaikka nekään eivät oikeuta kiusaamista, saattaisi kaikkien elämää helpottaa, jos tällaiset ihmiset oppisivat sosiaalisia taitoja paremmin. Eipä noihin silti itse ole helppo vaikuttaa, mutta jos joku pystyisi opettamaan, niin olisihan se hyvä. Silti vielä oleellisempaa olisi opettaa niille kiusaajille sosiaalisia taitoja, koska niillä nyt ainakin selvästi on siinä puutteita, jos täytyy toisia ruveta kiusaamaan yhtään minkään asian takia. Joskus sosiaalinen ymmärtämättömyys saattaa johtaa kiusaamiseen ihan siksikin, että kiusaaja ei ihan oikeasti tajua, mikä on toisesta hauskaa ja mikä ei.

 

Mutta eiköhän niitä sosiaalisia taitoja yritetäkin koulussa opettaa, tuollaiset asiat vain eivät ole kovin helppoja opetettavia, ja jotkut vain eivät opi yhtä helposti kuin toiset. En tiedä olisiko jossain erityisopetuksessa sitten järkeä, tai siis muuttaisiko se mitään. Riippuisi varmaan ihan toteutuksesta, vaikka en itse ymmärräkään, miten tuollaisia taitoja voisi opettaa.

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi v*ttu ei voi muuta sanoa. Hirteen tommoset. Anteeksi jyrkkä suhtautuminen.

 

Ja ei ole paljoa sosiaalisista taidoistakaan apua jos Kaikki muut karttaa heti ensinäkemältä ja alkaa läskiksi huutelut ym. ihanuudet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Ja sitten on niitä lapsia, jotka kertakaikkiaan käyttäytyvät niin omituisesti, että omalla käytöksellään suorastaan houkuttelevat toisia nälvimään itseään. Jos haluaa olla erikoinen ja erilainen ja korostaa tätä omaa erityislaatuisuuttaan aina ja kaikkialla, on mielestäni oltava valmis myös kestämään oman toimintansa seuraukset.

 

 

Nämä erikoisesti käyttäytyvät ovat kyllä kaikkein haastavin tapaus. Monesti siinä ei ole taustalla ainoastaan ongelmia vuorovaikutustavoissa tai että haluaisivat olla erilaisia, vaan joillakin koko elämä saattaa olla totaalisesti sekaisin, ettei vaan tiedä, miten toisten ihmisten kanssa ollaan. Taustalla usein voi olla aspergeria ym. Ja valitettavasti heillä saattaa olla suhtautuminen, että "huonokin huomio on aina huomiota", ja kiusaamista pahempi tilanne on se, että joutuu olemaan yksin, jolloin kiusatut hengaavat kiusaajaporukan mukana kerjäämässä huomiota. Monesti myös isossa kiusaajaporukassa voi olla joku, joka välillä on kiusatun paras (ja ainoa) kaveri ja välillä se pahin kiusaaja. Näissä tilanteissa ei toimi mikään "älkää nyt kiusatko" tai "koita pysyä erossa kiusaajista" -meininki. Mutta veikkaan että tällaiset täysin katastrofiset tilanteet olisivat lievempiä, jos heti ekaluokalla tehtäisiin vähän radikaalimpia toimenpiteitä kiusaamisen suhteen.

Edited by tigru

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nämä erikoisesti käyttäytyvät ovat kyllä kaikkein haastavin tapaus. Monesti siinä ei ole taustalla ainoastaan ongelmia vuorovaikutustavoissa tai että haluaisivat olla erilaisia, vaan joillakin koko elämä saattaa olla totaalisesti sekaisin, ettei vaan tiedä, miten toisten ihmisten kanssa ollaan. Taustalla usein voi olla aspergeria ym. Ja valitettavasti heillä saattaa olla suhtautuminen, että "huonokin huomio on aina huomiota", ja kiusaamista pahempi tilanne on se, että joutuu olemaan yksin, jolloin kiusatut hengaavat kiusaajaporukan mukana kerjäämässä huomiota. Monesti myös isossa kiusaajaporukassa voi olla joku, joka välillä on kiusatun paras (ja ainoa) kaveri ja välillä se pahin kiusaaja. Näissä tilanteissa ei toimi mikään "älkää nyt kiusatko" tai "koita pysyä erossa kiusaajista" -meininki. Mutta veikkaan että tällaiset täysin katastrofiset tilanteet olisivat lievempiä, jos heti ekaluokalla tehtäisiin vähän radikaalimpia toimenpiteitä kiusaamisen suhteen.

 

Siis tässä tulee ilmi justiin se, miten huonosti ihmiset ja vanhemmat yleensä opettavat lapsiaan sietämään toisten erilaisuutta. Kävinpä tuossa pari tuntia sitten lähikaupassa ja pihalla oleili kymmenpäinen porukka ala-asteikäisiä. Siinä puhuivat tähän tyyliin " annetaan sille turpiin kun se on niin hönön näköinen", että eipä ne lapset siihen kiusaamiseen paljon tuota kummempaa syytä tarvi. Minut kasvatettiin kotona siihen, että jokainen on "luoja luoma" ja kaikkia pitää kunnioittaa. Se pelkästään teki minusta jo erilaisen kuin monet muut lapset. Minusta tuntuu, että monilla kiusaaja luonteisilla ihmisillä jää siellä kotona jotain oleellista oppimatta. Ehkä vanhemmat eivät opeta kunnioittamaan kaikkia ihmisiä tasavertaisena, ulkonäöstä, erilaisuudesta tms. riippumatta. Muistan kun itseäni kiusattiin kuinka jotkut lapset osasivat kuitenkin samaistua tilanteeseeni ja sanoivat kannustavia asioita kuten: "minä en tykkää siitä, että sinua kiusataan. Minusta sinä olet ihan kiva. Ne jutut sinusta ei pidä paikkaansa yms. "

 

Mä sanoisin, että koulukiusaamiseen puututaan parhaiten jos kiusaajien vanhempia ei päästetä noin vain vastuusta. Kouluissa täytyisi olla myös radikaalimpia tapoja puuttua kiusaamiseen ja opettaa lapsille ylipäätään empatiaa ja kykyä samaistua toisen ihmisen asemaan. Elämä ei ole pelkää "minä minä minää". Katsoin joku aika sitten mielenkiintoisen amerikkalaisen dokkarin, jossa lapsia opetettiin kokemaan empatiaa erilaisissa ryhmissä. Ryhmät saivat vuorotellen moittia toisia esimerkiksi siitä, että näillä oli punaiset paidat. Kiusaaja/kiusattu rooleja vaihdettiin ryhmissä ja kokeilun päätteeksi lapset osasivat samaistua sekä kiusatun, että kiusaajan asemaan paremmin. Oli mielenkiintoista nähdä lasten kommentteja dokkarin lopuksi.

 

Myöskin, joissakin kouluissa on nykyään sellainen käytäntö, että kiusaajan pitää vaihtaa koulua. Se on jo parannusta entiseen kun ennen kiusatun on täytynyt vaihtaa koulua. Toivottavasti tällainen käytäntö tulee kaikkiin kouluhin.

 

Tästä tulisi todella pitkä teksti jos kertoisin, millä kaikilla tavoilla kiusaaminen on vaikuttanut minuun ja elämääni. Asia herättää minussa vieläkin paljon tunteita ja kaikista lohduttominta on se, ettei kukaan koskaan joutunut kunnolla vastuuseen kiusaamisestani. Kiusaajat pääsivät tekosistaan täysin rangaistuksetta. Eipä sillä, luultavasti nämä kiusaajat olisivat tarvinneet oikeasti apua sosiaaliviranomaisilta. Muistelisin, että heidän koti-olonsa eivät olleet kovinkaan kummoiset...

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

 

Tästä tulisi todella pitkä teksti jos kertoisin, millä kaikilla tavoilla kiusaaminen on vaikuttanut minuun ja elämääni. Asia herättää minussa vieläkin paljon tunteita ja kaikista lohduttominta on se, ettei kukaan koskaan joutunut kunnolla vastuuseen kiusaamisestani. Kiusaajat pääsivät tekosistaan täysin rangaistuksetta. Eipä sillä, luultavasti nämä kiusaajat olisivat tarvinneet oikeasti apua sosiaaliviranomaisilta. Muistelisin, että heidän koti-olonsa eivät olleet kovinkaan kummoiset...

 

Tästä taas tulee mieleen eräs tutkimus (älkää kysykö mikä tai koska, en enää muista), jonka mukaan kiusaajat eivät yleensä ole mitään toivottomia sossu/lastenkotitapauksia, vaan monesti niitä sosiaalisesti taitavimpia ns. hyväosaisten perheiden lapsia, jotka itse menestyvät yleensä elämässä joka saralla. Mua aina lohdutettiin että "ei niistä sun kiusaajista itsestään ikinä mitään tule, katuojaan päätyvät" mutta fb paljastaa toista, kummasti moni niistäkin paskiaisista on käynyt yliopiston ym. (joo en oo enää yhtään katkera :girl_sigh: ). Toki moni häiriintynytkin tyyppi päätyy kiusaajaksi, en mä sitä kiellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^tuohon piti tulla kommentoimaan, että usen toisia ihmisiä polkemalla tosiaan tässä maailmassa pääsee pitkälle. Ikävä kyllä.

 

Mun mielestä Kontulan ajatukset on hirvittäviä. Mitä siitä, jos joku on sosiaalisesti kömpelö tai jonkun mielestä outo? Eikö hyvinkasvatetun empaattisen lapsen pitäisi silti osata olla sille kaveri? Meitä on moneen junaan.

 

Sitä paitsi, väittäisin että nämä sosiaalisesti kömpelöt kiusatut eivät välttämättä ole kömpelöitä kouluun tullessaan, vaan vuosikausien helvetti sotkee parhaaimmatkin sosiaaliset taidot.

 

Kiusaajien vanhemmat vastuuseen. Jos eivät vastuutaan kanna eivätkä osaa lastaan kasvattaa, niin tilanne on lastensuojelutapaus silloin. Eli kiusaaja huostaan, niin ammattilaiset asettavat ne rajat sitten.

Edited by Rautalanka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Varmaan kiusaajia kuoriutuu ihan kaikenlaisista kodeista. Tarkoitin vain, että myös kiusaajani olisi tarvinnut apua. Hän ihan selkeästi oirehti kotiolojaan. Kuten sanoin tuossa aikaisemmin niin uskoisin, että on hyvin paljon kiinni myös kotikasvatuksesta, onko lasta opetettu ottamaan huomioon myös toisten tunteet. Jos kotona kasvatetaan etenemään kyynärpäätaktiikalla ja syrjimään muita niin tottakai lapset ottaa sen mallin kotoaan. Kuinkahan monesti tällaisissa perheissä pystyttäisiin edes ottamaan vastaan nämä tosiasiat...siis, että oma lapsi onkin kiusaaja. Yksi hyvä keino olisi myös asennuttaa koulun yleisiin tiloihin, kuten pihoille tms. turvakameroita. Näistä nähtäisiin ketkä oikeasti kiusaavat ja jäisi myös todistusaineistoa niin, että myös rangaistuksia olisi helpompi laittaa käytäntöön. En kyllä tiedä, mikä olisi sopiva rangaistus kiusaajalle. Julkinen anteeksipyyntö kiusatulta voisi olla hyvä alku.

 

Rautalangan kanssa täysin samaa mieltä! Kiusaajien vanhemmat vastuuseen ja nimenomaan, amattilaiset puuttukoon tilanteeseen siinä vaiheessa jos vanhemmat on kykenemättömiä hoitamaan asiaa.

Edited by Tamsu_81

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyviä kommentteja!

 

Pääsääntöisesti mediassa ja muutenkin kuulee enemmän kiusattujen kokemuksia, mikä onkin ihan oikein että tuodaan esille se, millaisia arpia kiusaaminen jättää. Mielenkiintoista ois myöskin kuulla kiusaajien tarinoita...aika harva myöntää olleensa kiusaaja. Mua kiinnostais kuulla et hävettääkö ja osaako analysoida ollenkaan sitä omaa paskaa käytöstään. Myöntääkö joku olleensa kiusaaja?girl_smile.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

minä en oikein usko kuuluvani kiusaajiin tai kiusattuihin, mutta myönnän kokeneeni molemmat puolet, lievennettynä versiona tosin.

 

Minua yritettiin ottaa silmätikuksi lukihäiriöni vuoksi, mutta oikeastaan otin asenteen missä hyväksyin ongelmani, ja tiesin että saisin kuulla asiasta aina. Vihasin eniten opettajaa, joka pakoitti minut ääneen lukemaan, vaikka tiesi ongelmani. Aina yksi poika kavereineen sitten naureskeli, ja pilkkasi loppuviikon lukuvirheitäni. Hänestä tuli kuitenkin parini sattuman kaupan kautta koulukiusaamisen pysäyttämis projektiin. Olimme meidän luokan ainoat jotka valittiin mukaan. Pian meistä tuli kaverit ja selitin hänelle tarkemmin ongelmastani. Hän myös huomasi että opettaja ääneen luetutti minulla 1,5-2 kertaa enemmän lauseita kuin muitten oppilaiden kanssa. (poika oli käsittämättömän hyvä matikassa). Lopulta hän istui takanani joka tunti, ja ääneen lukuni aikana hän hissukseen luki tekstin ja minä toistin sanat kuin apina. Kerran hän kysyi miksi luotan että hän lukee oikein, päätin vastata itsetuntoa hivelevästi, että halusin olla edes se yksi joka yrittää luottaa, ennen kun päätän että hän on aivoton kiusaaja vain. (Poika oli hyvin etevä koulussa, ja turhautui, kun ei hänelle annettu haastavampia hommia, ja suurin osa tunnista meni sekoiluun, kun hän hän oli tehtävänsä jo tehnyt. Myöhemmin kehittelimme kouluumme ohjelman, jossa hänenlaista nopeaa ja lahjakasta oppijaa tuettiin uudella tavalla, ja nämä turhaituneet oppilaat vähensivät kiusaamista ohjelman seurauksena.)

Olen myös itse tehnyt jotain mistä en ole ylpeä. Tämä on kerta luontoinen juttu, mutta mielestäni olin hyvinkin kohtuuton, koska minulla oli liikaa aseita. Eräs myöskin lahjakas poika ajoi koulumme opettajat ja oppilaat raivonpartaalle. Hän kiusasi kaikkia. Minä olin tämän kiusaamisprojektin myötä käynyt kursseja koulun ulkopuolella, joissa nuorten häiriökäyttäytymisiä käytiin lävitse. Minulla on myös pahatapa nähdä heikkouksia ihmisissä, ja lapsena kiusasin siskoani iskemällä aina heikkouksiin. Nämä kaksi palikkaa yhdistettynä tuli sitte nöyryytettyä poikaa kaikkien nähden. :girl_to_take_umbrage2: Poika murtui itkemään ja juoksi pois, ja kaikki osoittelivat häntä nauraen. Vaikka moni kiusaamista pojan vuoksi kärsinyt kokikin tilanteen oikeutettuna, olin minä itse nyt se paskiainen, jota varten kiusaamisen pysäytysohjelmaa alettiin kehittelemään. Kyllä hävetti, seistä niiden nuorempien oppilaiden edessä, joille kävin aina puhumassa millainen käytös on hyvää mikä ei... Pahinta. Minua ei koulun puolesta rankaistu, vaikka kiusaamisesta seurasi aina jälki-istuntoa. Yksi opettaja jopa kiitti minua. Myöhemmin huomasin, vaikka poika käyttäytyi hyvin oli hänen vanhat tapansa sinetöineet häneen kohdistuneet luulot ja toimintatavat opettajien puolelta. Sälli istu jälki-istunnon mm. kumin lainaamisen vuoksi, ja minä sain kokeen aikana huutaa kaverille, että onko hän kohta valmis, ilman mitään seuraumuksia.

 

Naamakerroin vaikutti meidän koulussa paljon. Minun vapaa-ajan aktiviteetit kiillotti kilpeäni niin että, en joutunut vaikeuksiin sitten vaikka yritin. Tämä poika joka oli kiusaaja aikaisemmin, oli sitten jokaisesta kuiskauksestakin puhuttelussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Ihana tarina tuo ensimmäinen :lipsrsealed: Ja tuosta toisesta taas... Joskus tuntuu, että kiusaajan herättää parhaiten kiusaamisen kokeminen :girl_to_take_umbrage2: Eihän se toisaalta oikein ole, mutta kertaluontoinen herätys on kuitenkin eri asia kuin jatkuva kiusaaminen.

 

Olenko sitten itse ollut kiusaaja... Tavallaan, muiden mukana. Yläasteella meidän luokalla oli tapana kutsua yhtä poikaa lempinimellä, joka ei ollut mitenkään kovin kiva, eikä poika itse siitä tykännyt. Muiden mielestä se oli tietysti hauska juttu, niin kuin minustakin, joten käytin samaa nimeä (luokalla oli lisäksi toinenkin samanniminen poika, joten oikean etunimen käyttämisestä olisi tullut epäselvyyttä, ja olisi se muutenkin tuntunut hassulta, kun en sitä poikaa oikealla nimellään ollut koskaan oppinut tuntemaankaan, kun aina käytettiin sitä "pilkkanimeä"). Ei sitä silloin vain oikeasti tajunnut, että se taisi oikeasti tuntua pahalta siitä pojasta. Noh, muuten kyllä olin ihan sen pojan kaveri, vaikka monet sitä muutenkin halveksuivat. Minä oikeastaan tykkäsin siitä. Tosin jossain vaiheessa se kyllä alkoi tahallaan ärsyttää minua (tietysti huomiota saadakseen!) sen verran, että yhdellä tunnilla mm. siirryin kesken kaiken pois sen vierestä <_<

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Tuo ensimmäinen tarina on kyllä minunkin muistojenkirjassa :lipsrsealed: -merkitty.

 

Täytyy myöntää että sen päivän jälkeen, kun itketin poikaa, hän ei minun kavereitani kiusannut, eli hän tosiaan sai rajun herätyksen. Pyysin häneltä anteeksi, kun hän seuraavana päivänä tuli kouluun, ja jonkin tasoiset kaverit meistäkin ajan kanssa tuli. Hän vain ei koskaan saanut koulun suunnalta toista mahdollisuutta, mutta vaikka onkin kornia puhua kiusaaja "puolesta", minusta koulun olisi pitänyt antaa pojalle mahdollisuus, vaikka kiusatut eivät edelleenkään pojasta pitäisi.

 

Soimasin itseäni eniten siksi, kun sisareni on luokan edessä itketetty lukihäiriönsä vuoksi. Hän koki sen miltä tuntuu kun muut nauraa ja osoittelee... Hän itki vielä päiviä sen jälkeenkin kotona. Isosiskoni kokemus varmasti vaikutti minuun, ja minun tapaani käsitellä lukihäiriötäni. Mutta ei se ole pelkästään teini-ikäisen päätös vain olla vahvempi, ja kestää se mitä eteen laitetaan. Sisareni on lievän lukihäiriönsä kokenut raskaammin kuin minä minun vaikeahkon tasoisen häiriöni. Meillä on eroina myös se, että minä olen sosiaalisempi luonnostaan. Sisareni on kuitenkin luottavaisempi ja myös sinisilmäisempi, joten helpommin hänen ihon alle pääseekin.

 

Tämä minun juttuni ei kyllä ihan perinteisen kiusaamisen piikkiin mene, koska ongelma luokassa oli turhautuneet mutta lahjakkaat häiriköt, jotka riehaantuivat kuin apinat, ja tekivät kaikkea häiriköinnistä kiusaamiseen kesken tunteja. (eivät kaikki kiusaajat todellakaan tällaiseen lokeroon mahdu.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Syrjäänvetäytyvä oppilas ei ole välttämättä lainkaan kiusattu. Jotain provosoivaa täytyy tällaisessa lapsessa olla. Usein kiusatut ovat lapsia, jotka loukkaantuvat herkästi, eivät ymmärrä huumoria eivätkä osaa antaa huulenheiton olla. Joskus he reagoivat kaikkeen, mitä heille tehdään, joskus hyvin äänekkäästi. Se on kuin nappia painaisi: tökätään, niin saadaan vähän ääntä.

 

 

Tämä lausahdus saa multa melkeen itkun purskahtamaan! Tästä puuttuu kaikki tunne-äly! Ennen kuin minua alettiin kiusata olin persoonaltani rohkea, iloinen ja ulospäinsuuntautunut. Vuosi kiusaamista teki tehtävänsä. Minusta tuli ujo, arka, syrjäänvetäytyvä ja masentunut. Ei suinkaan se riittänyt kiusaajille. Eivätkä he jättäneet minua rauhaan vaikka olivatkin onnistuneet lytistämään minut täysin henkisesti. Kiusaajani levittivät minusta vääriä juttuja myös muihin luokkiin ja kohta koko koulu nauroi minulle. Koulussa oli liikkeelä "Tamsupöpö" juttu. Jos minun lähelläni oli, sai tartunnan. Jouduin aina olemaan yksin. Ruokailussakin vallitsi "tamsupöpö". Jos istuin samaan pöytään, muut sanoivat "hyi yäk toi ällötys tulee meidän pöytään". Pojat haukkuivat ulkonäköäni ja kerran eräs poika veti housuni nilkkoihin koko luokan edessä. Sen jälkeen hän löi minua nyrkillä vatsaan. Myöhemmin kuvioon tuli mukaan myös muuta väkivaltaa. Kiusaaminen vain paheni, vaikka kiusaajani olivat jo aikoja sitten saaneet minut hiljaiseksi ja syrjäänvetäytyväksi. Kiusaajat olivat hyvin sadistisia. He halusivat varmistaa, ettei kukaan ollut ystäväni. Jos joku halusi olla kanssani, hän menettäisi maineensa. Ylä-asteella sain sitten ystävän, jolla oli niin vahva itsetunto että hän ei välittänyt paskan vertaa noista "maineen menetys" puheista. Vielä tänäkin päivänä minä arvostan tuota ihmistä suunnattomasti. Hänen on täytynyt olla aivan erikoislaatuisen vahva ihmisenä kun hän on kyennyt olemaan rinnalla koko muun koulun kiusatessa.

 

Kerronpa teille miten meillä opettaja "ratkaisi" tuon tilanteen. Vanhempani saivat lopulta tietää, että minua kiusataan ja he ottivat kouluun yhteyttä. Opettaja pyysi seuraava päinä koko luokan huomion. Sitten hän kysyi koko luokan länsäollessa (myös minun läsnäollessani), että kiusataanko täällä Tamsua :girl_cry:....arvaatkaapa kuinka monta kättä nousi ylös? Eehei...koko luokka väitti että asia on aivan päinvastoin. Tamsu kiusaa muita. Siihen opettaja sanoi minulle sitten koko luokan kuullen, että: noniin, siinäs kuulit. Kaikki on omaa syytäsi. Asian käsittely jäi siihen ja kuinkas kävikään..kiusaaminen vain paheni entisestään kun opettaja antoi siihen oikein luvan koko luokan edessä. Seuraavaksi mukaan tulivat suoranaiset tappo-uhkaukset tyyliin jos vielä kerrot jollekkin niin me tapetaan sut. Noh...surullista kyllä mutta siinä vaiheessa aloin suunnittelemaan itsemurhaa. Itkin joka ilta ja pelkäsin hirvittävästi kouluun menemistä. Itkettää vieläkin kun muistelen noita aikoja! Oli niin lohdutonta kun ei saanut apua mistään ja aikuiset pettivät tuollatavalla luottamuksen.

 

Palataksen tuohon lainaukseen ja opettajan lausumaan niin kuinkahan pitkälle minun olisi hänen mielestään pitänyt ottaa asioita huumorilla?! Siinä vaihessa kun tuli nyrkkiä vatsaan yms olisi pitänyt nauraa että heh, onpa kivaa leikkiä! Oikeesti, ei hitto mikä idiootti tuo opettaja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No ei tuolla lainauksella ole oikeasti voitu tarkoittaa sitä, että oikea kiusaaminen ja väkivalta pitäisi ottaa huumorilla, vaan että oikeasti hyväntahtoiseksi vitsiksi tarkoitetuista jutuista ei pitäisi loukkaantua. Tai jos loukkaantuu, niin se altistaa kiusaamiselle. Muuten sitten, kiusaajilla taitaa kyllä usein olla vähän vääristynyt käsitys huumorista :girl_to_take_umbrage2:

 

Sinänsä onkin kyllä ihan kiinnostavaa, että minkälaiset asiat johtavat kiusaamiseen, ja sen ymmärtäminen taitaakin olla syvällisemmän puuttumisen kannalta tärkeää. Millaiset ominaisuudet tekevät helposti kiusaajaksi, ja millaiset kiusatuksi? Sen sijaan se, että tällaisten ominaisuuksien kiusatussa sanotaan olevan vikoja, jotka suorastaan oikeuttavat kiusaamisen, on täysin idioottimaista :girl_mad:

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yleensä kai ns. introvertit ihmiset ovat niitä kiusattuja ja ekstrovertit kiusaajia. Näin yleistäen, jos jotain käyttäytymiselle altistavia luonteenpiirteitä etsitään. Itse tunnistan itsessäni introvertin ominaisuuksia, olen hiljaisempi ja varautuneempi isossa porukassa enkä pyri erityisemmin tuomaan itseäni esille. Sellainen olin kai jo pienenä, mutta väittäisin silti että vasta kiusatuksi tuleminen toi nämä piirteet selkeinä esiin. En siis ollut valmiiksi mitenkään friikki tai provosoiva, vaan vuosien kiusattuna olon myötä muutuin siihen suuntaan.

 

Ekstrovertit ihmiset taas ovat kovaäänisiä, itseään esille tuovia ja yleensäkin sosiaalisempia. Enemmistö ihmisistä kuuluu tähän ryhmään, mutta edelleen korostan että aika yleistäväähän tämä jaottelu on. On myös osoitettu että ekstroverteillä on enemmän vaikeuksia niin oppimisessa, parisuhteessa kuin työelämässäkin. Silti työpaikkailmoituksissa haetaan juuri tämäntyyppisiä ihmisiä, vaikka introvertit pärjäisivät paremmin mm. tarkkuutta, keskittymistä ja johtajuuttakin vaativissa tilanteissa. (tein aikanaan opparin tätä aihetta sivuten, nää asiat jäi sillä mieleen :) )

Share this post


Link to post
Share on other sites

Anteeksi, mutta mikä sitten on sitä oikeanlaista kiusaamista ja mikä vääränlaista? Minun tapauksessani kiusaaminen alkoi kun luokkaamme tuli uusi tyttö. Tämä uusi tyttö aloitti kiusaamisen. Se alkoi ihan mitättömällä paperitollojen heittelemisellä pulpetilleni ja supinalla selän takana. Kiusaamisellahan on uskoakseni melko samanlainen kaava useimmissa tapauksissa. Kiusaaja kerää ympärilleen ns. "ihailija" joukon, vähän niinkuin narsistit yleensäkkin. Nämä ihailijat sitten tottelevat kiusajaa ja tämä voi jatkaa touhujaan näiden avustajiensa suojista. Jos kiusaaja ei saisi näitä avustajia niin tuskinpa kiusaaminen pääsisi kovinkaan pahaksi ja kiusaaja nolostuisi kun muut jättäisivät hänet huomiotta.

 

Olen kyllä samaa mieltä kanssasi tuosta, että kiusaajilla on monesti vääristynyt käsitys huumorista. He käyttävät "huumoriaan" aseena ja vetäytyvät vastuusta vedoten juurikin siihen, että heidän loukkauksensa ovat muka tarkoitettu huumoriksi. Monet aikuisetkin käyttää juurikin tuota samaa. Empatiakykyyn kuuluu myös pystyä lukemaan toisen ihmisen herkkyys, siten että jos havaitsee loukkaavansa toista, hillitsee itsensä. Kiusaajat eivät toimi näin. He eivät kunnioita erilaisten ihmisten rajoja vaan kokevat, että heillä on oikeus kiusata ja viljellä ns. "huumoriaan". Varsinkin naisilla tää "huumori" voi olla hyvin kierolla tavalla henkilökohtaista, siten että vain pieni piiri ymmärtää loukkauksen. Sehän tekee varmaan tyttöjen välisen kiusaamisen niin vaikeaksi havaita. Pojat käyttää varmaankin enemmän näkyvämpää väkivaltaa ja siitä jää konkreettisemmat todisteet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos SnowWhite, sanasi lämmittivät tosi paljon sydäntäni :)! Minä voisin tosiaan vaahdota tästä asiasta loputtomiin, se herättää minussa vieläkin niin paljon tunteita, mutta ajattelin nyt jättää asian rauhaan vähäksi aikaa. Voimia kaikille koulukiusaamisen uhreille ja heidän vanhemilleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Ja siitä kannattaakin puhua, että ihmiset oikeasti saavat kuulla millaista se on. Musta tuntuu niin pahalta ajatella, että oma lapsi joutuis kokemaan jotain tuollaista mistä kirjoitit....siinä vaiheessa kun lapset kouluun menee, niin kyllä äitiä jännittää! Täytyy vaan toivoa, että kaikki menee hyvin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tähän voisi ottaa esimerkin aikuisten maailmasta sosiaalisesti kyvyttömästä ja erilaisesta ihmisestä: Johanna Tukiainen. Häntähän kiusataan nettipalstoilla jatkuvasti ja varmaan osa meistäkin on sortunut nauramaan tai kirjoittelemaan jotain hänestä halventavasti. No, entä jos sama tyyppi tulisi teille töihin, ja olisi ihan niin ärsyttävä kuin julkisuudesta saa kuvan? Kuinka moni pystyisi olemaan kaveri, kutsumaan lounaalle, kutsumaan yhteisiin illanviettoihin, tietäen että tyyppi ärsyttää kaikkia ja kertoilee perättömiä juttuja ja leveilee vaan nekin ajat?

 

Mä luulen että artikkelin kirjoittaja ajoin takaa jotain tälläistä. Helpompi on kuvitella kiusattavaksi joku pelkästään joku rassukka jonka nimi on Kuutamo tai joku jolla on joku näkyvä erilaisuus ( häräkorvat tms. ).

 

Mutta mitä jos tyyppi on tosiaan ärsyttävän erilainen mutta näennäisesti itse niin valinnut, mä ainakin tiedän että itse en voi sietää kaikkia ihmistyyppeja ja helposti lähtee mukaan siihen että tälläisiä ei oteta mukaan muuhun kuin pakolliseen toimintaa töissä. Kiusaustahan se on myös...

 

Ja mä en millään tavalla hyväksy kiusaamista, mua on kiusattu ( pienenä ja vain hetken) ja aikuisena mut on jätetty ulkopuolelle niin että kaikki muut ryhmästä on kutsuttu jonnekin- ainoastaan minua ei joten tunnen kyllä hieman sitä toistakin puolta. Ajattelin vaan avata hieman toistakin kantaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestäni Kontula puhui liian yleistäen tarkoittaakseen vain hirveän erikoisia ihmisiä. Tukiainen on todellinen ääriesimerkki tahattomasti (tai tahallisesti) provosoivasta, itseään esiin tuovasta ja totuutta vääristelevästä ihmisestä. Itse en tunne ketään joka edes etäisesti muistuttaisi Tukiaisen itsestään luomaa kuvaa. Ja Kontulahan kuitenkin väitti, että usein kiusatut ovat juuri näitä yhteisöön sopeutumattomia. Kuinka paljon Suomessa mahtaakaan koulukiusattuja olla? Väite että vaikka puolella tai edes kolmanneksella kiusatuista olisi joitakin äärimmäisen ärsyttäviä piirteitä ei voi mitenkään pitää paikkaansa. Kyllä Kontula on tässä mennyt metsään ja pahasti, en mä näe asiassa mitään "kolikon toista puolta".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Anteeksi, mutta mikä sitten on sitä oikeanlaista kiusaamista ja mikä vääränlaista?

En ole varma tarkoititko tämän minulle, mutta jos tarkoitit, niin kaikki kiusaaminen on tietysti väärin. En puhunut mistään oikeanlaisesta ja vääränlaisesta kiusaamisesta. Tarkoitin sitä, että yksittäinen vitsiksi tarkoitettu kommentti ei ole kiusaamista, vaikka siitä tulisikin paha mieli. (Mutta sitten kun huomaa, että toiselle tuli siitä paha mieli, ja rupeaa viljelemään sellaisia kommentteja tarkoituksenaan vain pahoittaa toisen mieli, se on kiusaamista.)

 

 

Kuinka moni pystyisi olemaan kaveri, kutsumaan lounaalle, kutsumaan yhteisiin illanviettoihin, tietäen että tyyppi ärsyttää kaikkia ja kertoilee perättömiä juttuja ja leveilee vaan nekin ajat?

No itse en ainakaan pystyisi olemaan kutsumatta, jos kaikki muut kutsuisin :blink: Mutta en toki välttämättä ihan ensimmäiseksi valitsisi tätä tyyppiä, jos joku pitäisi johonkin kaveriksi ottaa.

No, tällaisissa tilanteissa alkaisi olla jo vähän epäselvää, kuka kiusaa ja ketä, koska eipä se valehteleminen ja leveileminenkään ihan puhdasta hommaa ole. Mutta tässäkin tapauksessa, se voi oikeasti johtua ihan vain sosiaalisesta ymmärtämättömyydestä. Samoin kuin myös perinteinen kiusaaminen. Minusta tässä alkaa hyvin hahmottua se, että tämä asia ei ole niin mustavalkoinen. Entä jos ihminen vain on sosiaalisesti ymmärtämätön, eikä voi sille mitään, ja sen takia käyttäytyy ilkeästi toisia kohtaan? Onko se silloin hänen oma syynsä? Entä jos ihminen on sosiaalisesti ymmärtämätön, ja loukkaantuu turhasta, onko se silloin hänen oma syynsä? Mitä tällaisille asioille voisi tehdä, jotta kiusaaminen saataisiin vähenemään tai jopa loppumaan? Ihmiset pitäisi saada paremmin ymmärtämään sosiaalisia tilanteita ja toisten tunteita, ja ottamaan ne huomioon. Ei se taida olla ihan helppo homma :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä lausahdus saa multa melkeen itkun purskahtamaan! Tästä puuttuu kaikki tunne-äly! Ennen kuin minua alettiin kiusata olin persoonaltani rohkea, iloinen ja ulospäinsuuntautunut. Vuosi kiusaamista teki tehtävänsä. Minusta tuli ujo, arka, syrjäänvetäytyvä ja masentunut. Ei suinkaan se riittänyt kiusaajille. Eivätkä he jättäneet minua rauhaan vaikka olivatkin onnistuneet lytistämään minut täysin henkisesti. Kiusaajani levittivät minusta vääriä juttuja myös muihin luokkiin ja kohta koko koulu nauroi minulle. Koulussa oli liikkeelä "Tamsupöpö" juttu. Jos minun lähelläni oli, sai tartunnan. Jouduin aina olemaan yksin. Ruokailussakin vallitsi "tamsupöpö". Jos istuin samaan pöytään, muut sanoivat "hyi yäk toi ällötys tulee meidän pöytään". Pojat haukkuivat ulkonäköäni ja kerran eräs poika veti housuni nilkkoihin koko luokan edessä. Sen jälkeen hän löi minua nyrkillä vatsaan. Myöhemmin kuvioon tuli mukaan myös muuta väkivaltaa. Kiusaaminen vain paheni, vaikka kiusaajani olivat jo aikoja sitten saaneet minut hiljaiseksi ja syrjäänvetäytyväksi. Kiusaajat olivat hyvin sadistisia. He halusivat varmistaa, ettei kukaan ollut ystäväni. Jos joku halusi olla kanssani, hän menettäisi maineensa. Ylä-asteella sain sitten ystävän, jolla oli niin vahva itsetunto että hän ei välittänyt paskan vertaa noista "maineen menetys" puheista. Vielä tänäkin päivänä minä arvostan tuota ihmistä suunnattomasti. Hänen on täytynyt olla aivan erikoislaatuisen vahva ihmisenä kun hän on kyennyt olemaan rinnalla koko muun koulun kiusatessa.

 

Kerronpa teille miten meillä opettaja "ratkaisi" tuon tilanteen. Vanhempani saivat lopulta tietää, että minua kiusataan ja he ottivat kouluun yhteyttä. Opettaja pyysi seuraava päinä koko luokan huomion. Sitten hän kysyi koko luokan länsäollessa (myös minun läsnäollessani), että kiusataanko täällä Tamsua :girl_cry:....arvaatkaapa kuinka monta kättä nousi ylös? Eehei...koko luokka väitti että asia on aivan päinvastoin. Tamsu kiusaa muita. Siihen opettaja sanoi minulle sitten koko luokan kuullen, että: noniin, siinäs kuulit. Kaikki on omaa syytäsi. Asian käsittely jäi siihen ja kuinkas kävikään..kiusaaminen vain paheni entisestään kun opettaja antoi siihen oikein luvan koko luokan edessä. Seuraavaksi mukaan tulivat suoranaiset tappo-uhkaukset tyyliin jos vielä kerrot jollekkin niin me tapetaan sut. Noh...surullista kyllä mutta siinä vaiheessa aloin suunnittelemaan itsemurhaa. Itkin joka ilta ja pelkäsin hirvittävästi kouluun menemistä. Itkettää vieläkin kun muistelen noita aikoja! Oli niin lohdutonta kun ei saanut apua mistään ja aikuiset pettivät tuollatavalla luottamuksen.

 

Palataksen tuohon lainaukseen ja opettajan lausumaan niin kuinkahan pitkälle minun olisi hänen mielestään pitänyt ottaa asioita huumorilla?! Siinä vaihessa kun tuli nyrkkiä vatsaan yms olisi pitänyt nauraa että heh, onpa kivaa leikkiä! Oikeesti, ei hitto mikä idiootti tuo opettaja.

 

 

 

Hyvin samankaltaisia kokemuksia täällä ja sait ajatuksiani puettua sanoiksi. Minä annoin ala-asteella huhujen mukaan koiramme nuolla pilluani, olin niin painava, että rikoin huonekalut, olin niin ruma (läski, lihapulla, paloheimon ilmapatja...), että minuun ei voinut koskea pitkällä tikullakaan, minulle naurettiin jos erehdyin edes katsomaan peiliin (koska mitä hyötyä siitä on kun on niin ruma), minulle naurettiin jos edes yritin liikkua kun läskithän ne siinä vaan hyllyy, minut teljettiin pimeään putkia täynnä olevaan kellarikäytävään, pyöräni rikottiin, minua on heitelty suurilla jääkököillä, syljetty naamaan ja hiuksiin moneen otteeseen, toinen pyöräni piilotettiin niin, että luulin sen olevan varastettu, minulle valehdeltiin jatkuvasti ja naurettiin jos edes kuvittelin valheiden olevan totta (kerrottiin esim. harrastuspaikka väärin ja sitten naureskeltiin nurkan takana kun odotin pettyneenä monta tuntia asian alkamista väärässä paikassa), sitten tietty perus syrjintä ja jokapäiväinen haukkuminen/pilkkana pito ym. Että huumorilla vaan tuollainen. Muistan kanssa suunnitelleeni itsemurhaa (ja myöhemminkin tuli teini-iässä voimakas masennuskausi...), kuristaneeni itseäni niin kauan, että taju lähtee ym. Koulun opettajat kanssa kokivat kiusaamisen korkeintaan pienenä leikittelynä ja/tai niin, että olisin ansainnut tuon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tamsun ja bohemianin kokemukset on jotain niin... :girl_impossible::girl_sad::girl_cry: Mun mielestä on niin järkyttävää, että jotain tällaista tapahtuu. Erästä kaveriani kiusattiin koulussa tosi paljon. En halua sen tarkemmin kertoa mistä syystä, ihan senkin vuoksi, ettei häntä tunnisteta. Ala-asteella tähän kiusaamiseen opettajat tarttui tiukastikin, mutta kun yläaste alkoi niin helvetti repesi. Nämä kiusaajat levitti tietoa tästä kiusatusta kaikille, jotka vaan halusi kuunnella ja lopulta hänellä oli kiusaajia niin rinnakkaisluokilta kuin ylemmiltä luokilta jne. Se oli ihan hirveää. Itsekään en osannut oikein tehdä mitään. Yritin vaan olla hänelle kaverina, mutta eipä hän kamalasti halunnut näistä kiusaamis-jutuista puhua. Mietin vieläkin (hän sittemmin muutti pois, juurikin tuon kiusaamisen takia), että olisinko voinut (totta helvetissä olisin!) tehdä jotain enemmän. Puolustin häntä kyllä, mutta valitettavasti ihan kaikissa tilanteissa ei sisu riittänyt minullakaan häntä puolustaa (eli useimmiten jos kiusaajina oli lauma isompia poikia, niin en vaan uskaltanut avata suutani). Ja usein hänestä puhuttiin, vaikka hän ei ollut paikallakaan ja silloinkin kyllä usein käskin tyyppien pitää päänsä kiinni jne. Mutta eihän se mitään auttanut, ne vaan siirtyi jauhamaan asioita keskenään. Koen vieläkin ajoittain syyllisyyttä siitä, että en puolustanut häntä useammin jne. Sen takia en esim. kehtaa häntä pyytää facebook-kaveriksi tms. Ihan vaan, koska pelkään, että hän sanoo mulle just jotain, kun en häntä auttanut. Pelkuri olen.

 

Olen ihan satavarma, että ala-asteen opet olivat infonneet yläasteen opettajia tästä kiusaamis-asiasta, mutta en tiedä tehtiinkö sille asialle mitään. Meidän luokavalvoja oli ainakin niin lapamato, että hän sanoi aina vaan, että tosi kurjaa, kun kiusataan ja älkää viitsikö kiusata. Sehän auttaakin tosi paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^toisaalta sä olet itsekin ollut silloin lapsi/nuori ja aika harva on niin vahva, että pystyy tuollaisessa tilanteessa aina olemaan sorretun puolella...kun elämänkokemustakaan ei vielä omaa sillä tavalla. Ja onhan se ihan luonnollista myös suojella itseäänkin, varsinkin kun vierestä näkee miten hirveetä se on. Sä olet kuitenkin yrittänyt puolustaa sun kaveria! Kyllä hän varmaan sen tietää ja arvostaa sitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0