Lilypad

Liian vanha vanhemmaksi?

223 posts in this topic

Muita katson ehkä vähän pidempään, jos ensiraskaus tapahtuu yli 35- vuotiaana.

No, ehkä nämäkin mielipiteet lieventyvät kun itselle tulee se +35 mittariin.

 

Jep, tästä samaa mieltä - kyllä mullakin siinä reilu parikymppisenä oli aivan eri käsitys asiasta kuin toisestakin. Ja kyllä, itselleni olisi ollut totaali kauhistus jos joskus 21 v olisi piirtynyt plussa testiin - en olisi todellakaan ollut valmis luopumaan kaikesta siitä, mitkä silloin olivat elämässäni ne "ykkösjutut".

 

Meidän suku on sitten varmaan kokonaisuudessaan jotenkin "huonompaa" kun lähes kaikki meistä - jotka ymmärtääkseni ovat ihan "tehneet", eikä vahingossa raskautuneet - lapsensa hankkineet siinä yli 30 v .. Ja jos ajattelen näitä monituisia vuosia yrittäneitä jotka vihdon vähän vanhempana sen plussansa saavat, niin ei mulla olisi ainakaan millään tasolla pokkaa alkaa katselemaan kieroon heitä. :-O

 

Eli summa summarum; kyllä se on ihan jokaisesta itsestään kiinni, milloin on liian vanha vanhemmaksi.

Edited by Syksy11

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsekin olen sitä mieltä, että yleisellä tasolla näitä ikäkysymyksiä kannattaa miettiä lähinnä hedelmöityshoitojen ja adoption kohdalla - eli monien muiden tapaan, jos vaihdevuodet ovat jo lähestymässä, ei raskautumista pitäisi edesauttaa hoidoilla, eikä adoptiovanhemmankaan olisi hyvä olla liian paljoa adoptiolasta vanhempi (adoptioon lapsia antavat maat taitavat tätä jo aika hyvin kontrolloidakin ja ikärajat vaihtelevat jonkin verran maittain).

 

Omalla kohdallani pidän ikärajana noin 35 vuotta. Esikoisen sain 31-vuotiaana ja jos tämä raskaus päättyy onnellisesti, olen 34-vuotias, ja lapsilukuni on täysi. Jos meillä olisi taustalla lapsettomuutta, olisi varmaankin valmiimpi venyttämään tuota rajaani lähemmäs 40 vuotta, tuskin kuitenkaan sen yli. Tällä hetkellä en kuitenkaan enää kovin paljoa yli 35-vuotiaana haluaisi kokea raskautta ja synnytystä, sillä vaikka olenkin normaalipainoinen, perusterve ja kohtalaisen hyväkuntoinen, tiedostan aivan liian hyvin riskit, jotka alkavat lisääntyä tuon iän ylitettyäni ja muistan myös aivan liian hyvin, miten raskas jo esikoisen vauva-aika oli. Jos nykyinen raskaus jostain syystä ei päättyisikään onnellisesti, joutuisimme kyllä miehen kanssa pitkään pohtimaan, yritämmekö vielä toista lasta vai menikö jo aika ohitsemme.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä ihmettelen vähän, miksei hoitoja voisi tehdä sanotaanko vaikka muuten terveelle ja kaikin puolin äidiksi kelvolle esim. 42-43-vuotiaalle naiselle? Varsinkin jos hän itse haluaa maksaa hoidot. Eikös julkisella puolella hoidoille sitä paitsi olekin ikäraja juuri jossain noilla main? Jospa nainen olisi kärsinyt lapsettomuudesta tietämättään koko ikänsä muttei ole halunnut lapsia ennen neljääkymppiä - silloin lapsettomuus ei edes välttämättä johtuisi iästä vaan ihan muista syistä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Kyllähän 30v voi jaksaa valvomisia, en sitä epäile. Epäilen vaan, että itse jaksaisin, ei se kymmenen vuotta nyt ihan yhtä tyhjänkään kanssa ole. Nytkin on sen verran tiukoilla välillä! Ja itse olen ollut aikaisemmin paljon unta tarvitseva, mutta kai sitä vuoden aikana sopeutuu mihin vaan.

 

Ja Itse en pidä 30-vuotiaita mitenkään ikäloppuina :D äiteinä. Suurin osa tuttavapiirini äideistä on tämän ikäisiä, en oikeastaan tunne ketään nuorta äitiä.

 

 

No itseasiassa siis meinasin justiinsa sitä, että ei kahdenkympin ja kolmenkympin välissä siinä jaksamisessa minun mielestäni vielä kauheasti muutosta tapahdu. Voisin sanoa, että ystäväpiirissäni iso osa kolmikymppisistä on fyysisesti paremmassa kunnossa kuin aikanaan 20-vuotiaana, jolloin opiskelijabileet veivät veronsa. Ja jos ajatellaan ihan fyysistä kuntoa, käsittääkseni esim. luusto ei enää juuri vahvistu liikunnalla kun 30 tulee täyteen jne., mutta siihen maagiseen 30 saakka lähinnä kestävyys kasvaa ;) Mutta

tosiaan tämä on myös ihan varmasti myös ihmisestä kiinni. JA ystäväni sanoi, että synnyttäminen 22-vuotiaana oli mukavampaa puuhaa kuin 30-vuotiaana. Hommasta vaan palautui nopsempaan. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tää on kyllä kumma ketju. Mä en siis oikein ymmärrä miksi tällaisesta asiasta pitää ylipäätänsä vääntää. Ennen kaikkea ihmetyttää se, että miksi tuota kolmenkympin rajapyykkiä niin moni pitää takarajana, ei kai se ole muuta kuin numero. En minä ainakaan rupsahtanut heti sen täytettyäni. Eiköhän se "rupsahtaminen" ala ennemminkin vasta siinä kymmenen vuotta myöhemmin, jos siis ajatellaan lisääntymismielessä.

 

Minä olen tehnyt lapset yli kolmikymppisenä, koska itse halusin niin. Ja kyllä olen jaksanut oikein mainiosti (ja palauduinkin ihan hyvin). Minusta henk. koht. olisi ollut kamalaa tehdä lapset parikymppisenä, mulla oli kiva nuoruus, opiskelin, remusin, matkustelin ja kasvoin. Miehen kanssa meillä oli kivaa kahdestaan. Nyt on perhe-elämän aika ja halu siihen. Mutta tiedän, että kaikki ei ajattele samalla tavalla, joten kiva, että yleensä ihminen voi tehdä lapsensa silloin kun haluaa.

 

Ja olen about viisikymppinen kun lapset on täysi-ikäisiä, kyllä minä tuolloin vielä kuvittelen pystyväni tekemään omia juttuja.

 

Siis summa summarum: minusta ikärajoja ei ole, suuntaan eikä toiseen (paitsi että alaikäisen ei minusta tarvitsisi vielä ryhtyä olemaan vastuussa toisesta alaikäisestä).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oookkei, herne nenässä ja ei ehkä pitäisi edes kommentoida.

 

Enkä sitten kommentoikaan, kun sain vedettyä herneen nenästä.

 

Edellisen kanssa samoilla linjoilla.

Edited by Elkku

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei kai täällä hernettä ole tarkoitus nenään vetää? ;) Monethan nyt ovat vaan puhuneet siitä omasta takarajastaan, ei mistään yleisestä hyvästä rajasta lapsen yrittämiselle? Jos toinen aloittaa kaksikymppisenä, niin on ihan ymmärrettävää, ettei sitä välttämättä kolmekymppisenä halua aloittaa rumbaa alusta? Ja jos joku on nauttinut kaksikymppisistään ilman lapsia, niin sitten sen aika on luonnollisesti kolmekymppisenä, jos lapsia haluaa.

 

Poistin viestini ettei kukaan nyt ainakaan niistä hermostu?

 

T. Kolmekymppisenä ikäloppu ;)

Edited by wanda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Älkää ihmeessä poistako viestejä, musta tää on tosi mielenkiintoista. On aina niin hassua huomata, miten erilaisia ihmiset on. Ihan hyvässä hengessähän tätä keskustelua on käyty suurimmaksi osaksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

haluaisin vielä kovasti lapsen. täytin kesällä 5-kyt. lekuri sano, etten vielä lähesty vaihdevuosia, mutta kuulemma on paljon muitakin syitä olla saamatta lapsia kuin munasolun kiinnittyminen tai ovulaatio. ovikset ihan normaalit, tosin viimeksi möllötti 3 munasolua odottamassa siimahäntiä. kohdun limakalvo oli sopiva. mielestäni lapsia voi tehdä, saada tai miten halutaankin asia ilmaista, niin kauan kuin niitä suodaan. luontoäiti kyllä tietää. eiväthän kaikki saa lapsia koskaan tai millään keinoin. nautitaan siis me heistä, joilla niitä on. sain kuopukseni 45-vuotiaana. raskaus ja synnytys olivat helpoimmat kuin keneltään aikaisemmalta lapselta. lapsi on normaali ja leikkii tuolla kamarissa tyttäreni vähän vanhemman lapsen kanssa, ihanaa! zemppiä kaikille!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Wanda: itse en ainakaan pahoittanut mieltäni yhtään :) Minua lähinnä hymyilytti koko asia: en jotenkin vielä ole kokenut olevani mikään ikäloppu, edes äidiksi. Oma mielipiteeni on, että äidiksi voi tulla niin kauan kuin luonto sallii, kun huomioi oman jaksamisensa, mutta itselleni 40 alkaisi olemaan ihan ylärajan yläraja. Mieluiten ehkä alle 36 v... Lähinnä jo siitäkin syystä, että tämä pikkulapsivaihe on ihanaa aikaa, mutta onhan siitä mukava joskus päästä eteenkinpäin.

 

Tuo maaginen kolkyt on vaan sellainen ikä, että kuka tahansa sen saavuttanut tunnistaa ja varmaan muistaakin mielessään ne ajat, jolloin lähes tosissaan luuli, että elämä suunnilleen loppuu siihen kolmeenkymppiin. Tosielämässä kai se kuitenkin monilla vasta kunnolla alkaa silloin, kolmikymppisenä kun on vielä suht nuori, mutta jo monissa asioissa esimerkiksi paremmin tuntee itsensä.

 

Minusta 20-vuotias tai 40-vuotias voi monella tapaa olla yhtä hyvä ja parempi vanhempi kuin keskiverto kolmekymppinen. Meitä kun on niin erilaisia. Eniten pelkäisin esikoisen yrittämisen venyttämisessä lähemmäksi neljääkymppiä sitä, jos vauvaa ei sitten koskaan tulekaan... Mutta toisaalta, jos aika ei millään mittapuulla ole aikaisemmin ollut kypsä, niin eihän sillekään mitään mahda. Päivän julkkisäiti Victoriakin on "jo" 35, mahdollisten pikkusisarten tullessa lähemmäksi 40, mutta silti hänestä puhutaan "nuorena" äitinä eikä kukaan ole kyseenalaistanut häneen ikäänsä :)

 

Tsemppiä meille kaikille äideille, nuorille ja vanhoille! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oon aina ollut katkera mun vanhemmille jossain määrin siitä, että olivat niin vanhoja kun synnyin (vanhimpaan sisarukseeni on ikäeroa mulla 13vuotta). Äitini on ollut 38 ja isä 36 syntyessäni. Pienenä en muista mitenkään "kärsineeni" vanhempieni iästä. Mutta äitini kuoli minun ollessani vain 23. Samalla olen äiditön äiti, joten tuntuu, että nyt kun eniten tarvitsisin oman äidin tukea, en sitä voi saada.Niin monta kysymystä on jäänyt kysymättä.

 

Tästä kuvakulmasta mua aina suututtaa kun joku yli kolmekymppinen alkaa harkitsemaan lapsen hankintaa ja alkaa toteuttamaan sitä sitten 32+ vuosinaan. Saatika sitä vanhemmat! Vaikka kuinka tuntisi, että itse kyllä jaksaa jne. niin ei kyse ole siitä! Kyse on siitä, ettei lapsi menettäisi vanhempiaan liian varhain. Saatika joutuisi esim. teini-iässä seuraamaan vanhempiensa taistelua iäntuomia ongelmia vastaan ... ja pahassa tapauksessa myös hoitamaan heitä.

 

Vaikka toisaalta äitini kuoli nuorena (63vuotiaana), niin silti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suurin osa niistä kolmikymppisenä lapsensa saaneista kuitenkin elää niin pitkään, että saavat lapsensa kasvatettua pitkälle aikuisuuteen. Mun ajatusmaailmaan on tosi vieras tuo, että ei saisi vanhuuden tuomien vaivojen takia enää 30+ ikäisenä yrittää saada lapsia. Ne iän tuomat vaivat on kuitenkin viisikymppisillä, oikeastaan kuusikymppisilläkin vielä aika harvinaisia nykyään. Ja sitten on se ikävä tosi asia, että kuka tahansa meistä voi kuolla ihan koska tahansa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun äitini oli yli nelikymppinen kun mä synnyin, enkä ole ikinä siitä millään tavalla kärsinyt eikä kukaan mua siitä koskaan kiusannut tai mitään (tosin mun äiti on kyllä tainnut aina näyttää vähän ikäistään nuoremmalta, joten kysymättä ei ehkä olis edes arvannut). Ylipäätään kenenkään ei mun mielestäni tarvitse suunnitella perheen perustamista kaikenlaisten koulukiusaajien ehdoilla.

 

Nyt olen itse yli 30-vuotias eikä toistaiseksi vanhempien ikä ole missään näkynyt negatiivisessa mielessä ja mulla on edelleen ihan hyväkuntoiset vanhemmat, joita en osaa edes pitää millään tavalla vanhoina ihmisinä, koska elävät ihan samanlaista elämää kuin ennenkin. Ehkä ihan nyt parin viime vuoden aikana on tullut ekaa kertaa ajatelleeksi, etteivät omat vanhemmat enää mitään ihan nuoria ole. Sitten taas mun miehen molemmat vanhemmat ovat kuolleet aika nuorina, mun miehen ollessa alle 25-vuotias, vaikka eivät edes saaneet lapsia mitenkään erityisen vanhoina. Nää asiat on kiinni niin monesta muustakin asiasta kuin iästä. Ei kaikkien sopivaa lastensaanti-ikää voi määrätä sillä perusteella, että jotkut kuolevat esim. alle kuusikymppisinä niin kuin mun miehen äiti. Kyllähän jotkut kuolevat parikymppisinäkin vaikka olisi siihen asti elänyt ihan terveenäkin, sitä ei voi kukaan etukäteen tietää.

Edited by Isetnofret

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^Olen samaa mieltä. Eliniänodote on kuitenkin noussut tosi paljon ja 60-kymppisenä kuoleminen on aika harvinaista (puhun siis vain tilastollisesti). Myös nykyvanhukset ja tulevat sellaiset ovat terveempiä kuin aikaisemmat sukupolvet.

Edited by Eva Luna

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siis vielä kerran apua! Kun ensisynnyttäjien keski-ikä on 28-29-vuotta, niin ei kai 32-vuotias sentään millään voi olla liian vanha äidiksi?! Sehän tarkoittaisi sitä, että yli puolet Suomen kansasta ei voisi tällä määritelmällä saada lainkaan toista lasta! Itse olen molemmat lapseni saanut (karvan) verran alle 30 v, mutta meinasin vielä jatkaa pesuetta, enkä edes välttämättä vielä tänä vuonna ;) joten menee kyllä sinne 32+-vuoden puolelle. En ihan oikeasti vieläkään ollut kertaakaan ajatellut olevani millään mittapuulla vanha. Tämä keskustelu menee jo aika oudon puolelle... Vielä kerran, eihän 30 v ole kuin biologisen lisääntymisikänsä puolivälissä.

 

Tää vanhus lähtee nyt unille...taitaa ikä painaa. Tai sitten olen liian vanha näille palstoille ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika hurjaa kyllä, että sillä perusteella, että saattaa kuolla ennen sitä eliniänodotteen lupaamaa ikää ei saisi saads lapsia enää tässä iässä.

 

Oman äitini äiti kuoli yllättäen 48- vuotiaana, äitini oli toiseksi vanhin (loput olivatkin sitten alaikäisiä) ja tuore äiti, ikää hikisesti 23. Ei se katso aikaa eikä paikkaa koska niin käy ja harvempi kai kovin nuorena ihan vapaaehtoisesti kuolee.

Äidinäidin sisarukset taas ovat sitten eläneet pitkään, vanhin on jo yli yhdeksänkymmentä ja nuorin hipoo kahdeksaakymppiä eli sattuman satoahan tuo oli.

 

Ikävä elämän tosiasia on, että omat vanhemmatkin kuolevat joskus, joillakuilla on huonompi tuuri ja jäävät orvoiksi jo nuorina, toiset saavat pitää vanhempansa siihen asti, että ovat itse jo eläkkeellä.

 

Kumpi on pahempi: se, että odottaa kolmekymppiseksi ja etsii hyvän kumppanin ja vanhemman lapsilleen vai se, että hyppää kaksikymppisenä ensimmäisen lieron kelkkaan kun pitää äkkiä saada lapset?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tää vanhus lähtee nyt unille...taitaa ikä painaa. Tai sitten olen liian vanha näille palstoille ;)

Veit sanat suustani. Nim. huomenna synttärit ja taas vuoden vanhempi :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei minunkaan mielestäni voi puhua, että 30-40-vuotias olisi liian vanha vanhemmaksi. Se on sitten eri asia, jos omalle kohdalleen miettii sitä.

 

Omalla äidilläni (täytti juuri 50) on vielä 11-vuotias pikkusiskoni hoidettavana, ja ei voi sanoa että olisi energiasta puutetta. Hän nyt onkin ikuisesti vierivä kivi, joka ei varmaan koskaan sammaloidu. Sitten taas mieheni äiti on saanut mieheni 33-vuotiaana, ja nyt 60-vuotiaana riesaksemme on tullut hoitaa hänen asiansa (kauppakäynnit, lääkärillesaatot sun muut), kun on vaihdevuosien takia niin huonossa kunnossa jo kolmatta vuotta (eikä lääkkeitä suostu syömään)! Kyllä tulee välillä kirottua, että olisit tehnyt lapsesi kymmenen vuotta aiemmin, niin meillä ei olisi omia pieniä lapsia hoidettavana ja miehellä kokopäivätyötä, samalla kun hoidamme kaikki nämä asiat (ilman autoa). Mutta kyse onkin nyt ennenkaikkea ihmistyypistä. Joku heittäytyy sängynpohjalle kun alkaa vähän väsyttämään ja toteaa olevansa liian vanha kuusikymppisenä elämään (erittäin harva). Sitten taas uskon, että oma äitini porskuttaa menemään, vaikka jalka lähtisi.

 

Kyllä se pikkusiskoni tosin jaksaa äitiäni aina muistutella, että miten sä oot noin vanha! Kääk.

Edited by wanda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siis vielä kerran apua! Kun ensisynnyttäjien keski-ikä on 28-29-vuotta, niin ei kai 32-vuotias sentään millään voi olla liian vanha äidiksi?! Sehän tarkoittaisi sitä, että yli puolet Suomen kansasta ei voisi tällä määritelmällä saada lainkaan toista lasta!

 

Mun mielestä tuo koko ensisynnyttäjien keski-ikä on liian korkea. Ja juu, tuolla mun ajattelu kaavalla nuo ihmiset ovat jo myöhässä sen toisen kanssa.

Mutta tuon keski-iän nostamisen suurin syy on varmasti tämänhetkin talous-ja tulostavotteellinen yhteiskunta, josta ei monella ole mahdollisuutta jäädä pois (äitiyslomalle) ennen kuin lähellä kolmeakymmentä. Pitää olla yliopisto-/ammattikorkeatutkinto ja siihen päälle yli 3v työkokemusta, jotta on edes pieni mahdollisuus joskus myös palata työelämään kodin ulkopuolelle.

 

Ja voi sen oikean löytää aikasemminkin kuin vasta kolmekymppisenä. Etenkin jos harrastaa tuota etsimistä, siihen vaan tarvitsee sillon pistää aikaa ja nähdä vaivaa. Viitaten tuohon Chiamakan "se, että odottaa kolmekymppiseksi ja etsii hyvän kumppanin ja vanhemman lapsilleen vai se, että hyppää kaksikymppisenä ensimmäisen lieron kelkkaan kun pitää äkkiä saada lapset?"

 

Toisaalta samaanaikaan mua huolettaa tämän sukupolven nuoret vanhemmat, jotka itse muistavat liian hyvin "millaista on olla nuori" eivätkä tästä syystä kasvata jälkikasvuaan ollenkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen aivan samaa mieltä siitä, ettei nykyinen yhteiskuntarakenne kannusta etenkään korkeasti koulutettuja hankkimaan lapsia kovin paljon ennen kolmekymppisiä. Itse olen juuri näitä, joiden suunnitelmiin kuului ensin korkeakoulututkinto, sitten naimisiin, työkokemusta ja vakipaikka sekä talous hyvälle mallille. Vasta tämän jälkeen elämäntilanne on riittävän vakaalla pohjalla lasten hankintaa varten. Jos joku pariskunta onnistuu tässä meitä nuorempana, onnea heille. Meidän esikoisemme syntyy toivottavasti, kun olemme 28-vuotiaita (no joo, teoriassa olisimme voineet olla myös vuoden nuorempia, jos jossitellaan). Eikä lapsi toivottavasti myöskään jää ainokaiseksi. Joillakin voi mennä monta vuotta kauemman omien tavoitteidensa kanssa. Toisille taas sopii perheen perustaminen suoraan ammattikoulun jälkeen tai vaikka kesken opintojen. Niillä minimietuuksilla ei kyllä siinä tapauksessa esimerkiksi asuntoa osteta.

 

Siitä olen kyllä eri mieltä, ettei hyvää miestä voi löytää aikaisin. Kaikkien elämä ei mene samalla kaavalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toisille taas sopii perheen perustaminen suoraan ammattikoulun jälkeen tai vaikka kesken opintojen. Niillä minimietuuksilla ei kyllä siinä tapauksessa esimerkiksi asuntoa osteta.

 

Niin, paitsi jos sattuu myös työllistymään kesken opintojen. Terveisin 21v, amk-opinnot vaiheessa, mies käynyt vain lukion ja ihan omassa talossa asutaan. Jätettäiskö nyt tämä yleistäminen ihan oikeasti pois.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mutta eikös tuossa Musta Helmi puhu juuri niistä, jotka elävät niillä minimietuuksilla? Näin mä ainakin ymmärsin. Te ette elä, teillä on ollut mahdollisuus myös asunnon hankintaan. Väittäisin, että niille, jotka elävät pelkillä minimietuuksilla ei ole mahdollisuutta oman asunnon hankintaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä voin ihan suoraan sanoa, että minusta ei olisi ollut äidiksi parikymppisenä ja vielä kun miettii silloista poikaystävää niin oli tosiaan onni ettemme yhdessä lisääntyneet. Itse olin 29 kun poika syntyi eli aika lailla olin korkeasti koulutettujen keski-ikää. Anoppi ilmoitti raskaudesta kuultuaan, että jo oli aikakin, kukaan muu ei ilmaissut että oltaisiin oltu miehen kanssa jotenkin iäkkäitä. Minä ainakin olen kova stressaamaan taloudellista pärjäämistä joten aikaisemmin tätä en siinäkään mielessä ollut valmis äidiksi, mutta tässä kohtaa ensimmäisen kerran molemamt miehemme kanssa koettiin olevamme valmiita.

 

Kun katson omaa sukupuutani niin minähän itseasiassa olen nuori äiti :lol: Oma äitini sai minut 38 vuotiaana ja hänen äitinsä hänet 38 vuotiaana. En ikinä ole kokenut äitiäni tai isoäitiäni liian vanhaksi siihen rooliin jossa heitä on tarvittu. Meidän suvussa on aina oltu pitkäikäisiä ja hyväkuntoisia. Tällä hetkellä 69 vuotta täyttävä äitini jättää parikymmentä vuotta nuoremman miniänsä kevyesti jälkeen lenkkipolulla, hiihtää talvessa satoja kilometrejä ja kerää litroittain sieniä ja marjoja eli on todella hyvässä fyysiessä kunnossa eikä siinä henkisessä puolessakaan mitään häikkää ole ja äiti sujuvasti surfaa internetissä, käyttää kännykkää ja hoitaa siinä sivussa vielä tarvittaessa lastenlapsien virtuaalilemmikkien ruokinnat. Tällä hetkelläkin äitini on hoitamassa meidän kipeää lastamme kun itse olen työmatkalla ja miehellä oli tärkeä palavari ja tuo aivan yli-ikäinen isoäiti jaksaa edelleen touhuta täysillä puolitoistavuotiaan kanssa.

 

Toisaalta kääntöpuolena olen itse jäänyt isättömäksi 15 vuotiaana. Se ei poista kuitenkaan sitä, että isäni kuoli ennenaikaisesti. Kaiken järjen mukaan hänellä olisi pitänyt olla ainakin neljännesvuosisata elämää edessä. Nuo 15 vuotta isäni oli kuitenkin mitä paras isä, monella tapaa parempi mitä mieheni isä on ikinä miehelleni ollut. Siinä missä minulla oli vanha isä, joka kuoli ennenaikaisesti, mutta joka asetti lapsensa edelle asioissa, jäi hoitamaan minua kotona, järjesti työnsä niin että hänellä oli aina aikaa minulle ei tuo nuorempi isä oikeastaan ikinä ehtinyt töiltään viettää lastensa kanssa aikaa ennen kuin hänestä itsestään tuli isoisä ja hän tajusi sen minkä oma isäni oli tajunnut jo minun kohdalla tullessaan isäksi 40 vuotiaana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

 

Ja voi sen oikean löytää aikasemminkin kuin vasta kolmekymppisenä. Etenkin jos harrastaa tuota etsimistä, siihen vaan tarvitsee sillon pistää aikaa ja nähdä vaivaa. Viitaten tuohon Chiamakan "se, että odottaa kolmekymppiseksi ja etsii hyvän kumppanin ja vanhemman lapsilleen vai se, että hyppää kaksikymppisenä ensimmäisen lieron kelkkaan kun pitää äkkiä saada lapset?"

 

 

On ihan etsitty, ei löytynyt, Oli pakko kommentoida.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now