Lilypad

Liian vanha vanhemmaksi?

223 posts in this topic

Äitini isä oli päälle 50 v. äitini syntyessä ja muistelen äidin joskus sanoneen, että kärsi vanhasta isästä. Adoptiossa suositus on, että lapsen ja vanhemman välinen ikäero ei saisi ylittää 45 vuotta. Onko sinun mielestäsi olemassa jokin ehdoton takaraja sille, minkä ikäisenä se nuorinkin lapsi pitäisi hankkia?

 

Naisella biologinen kello tikittää ja aikaraja tulee vastaan viimeistään vaihdevuosissa. Mutta voiko nainen olla "liian vanha" äidiksi jo aikaisemmin?

 

Entä mies, joka voi saada biologisia lapsia vielä kasikymppisenäkin? Milloin mies on "liian vanha"?

 

Vaikuttaako se asiaan, onko kyseessä ensimmäinen lapsi? Entä vanhempien suuri ikäero - jos jompikumpi vanhemmista on selvästi nuorempi?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei tähän sen enempää mielipidettä ole kuin oma kokemukseni. Isäni oli 50v ja äitini 44v, kun synnyin. Vaikka en haluaisi tätä itsellenikään tunnustaa, niin kyllä mä olen aina jonkin asteisesti siitä "kärsinyt", että vanhempani ovat noin vanhoja, vaikka hyvässä kunnossa ovatkin. Tietty tämä on täysin yksilökohtaista, mutta tältä musta tuntuu. Jotenkin sitä on joutunut aina "pelkäämään", kun vanhemmat ovat olleet niin vanhoja.

 

Lääkärit olivat kanssa suhtautuneet hirveän hienosti, kun äitini oli saanut tietää olevansa raskaana. Äitiäni oli peloteltu vaan kaikilla todennäköisyyksillä, miten mahdollisesti olisin ollut jotenkin kehitysvammainen. Lääkäri oli suurinpiirtein myös suositellut äidilleni aborttia vedoten äitini korkeaan ikään ja minun suurenneeseen todennäköisyyteen olla jotenkin sairas. <_<

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun äiti oli 46 ku synnyin kuten isänikin. En ole mitenkään kärsinyt heidän iästään, päinvastoin. Oli kiva kun äiti jäi sairaseläkkeelle kun olin vielä ala-asteella ja näin ollen olen saanut heiltä paljon aikaa ja käyttörahaakin höllemmin kuin isosirarukseni. Nyt lapsilleni he ovat todella läsnäolevia isovanhempia ja koskaan ei heillä ei ole niin kiire ettei ehtisi jutella pienten kanssa vaikka puhelimessa ilman suurempaa sanomaa vaikka muuten aktiivista eläkeaikaa viettävätkin. Ainut harmi on ajatella että ehkä lapseni eivät saa heidän seurastaan nauttia kovin pitkälle aikuisuuteen, mutta ehkei sitä vielä kannata surkutella.

Uskoisin että kaikki lapset jossain iässä "häpeävät" vanhempiaan jostain syystä, joillakin se voi olla korkea ikä ja joillakin taas joku muu syy. Ehkä se vaan kuuluu lapsuuteen että toisten vanhemmat näyttävät aina superkivoilta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Lohduttavaa lukea tuota tekstiä. Äitini teki vielä yhden iltatähden ja ikää on 47v. Mulle äiti on ollut läheinen mutta ei ole oikein koskaan ollut minulle aikaa, kun on ollut vuorotöissä ja sen jälkeen väsynyt, eikä jaksanut tehdä kanssani mitään. Nyt toivon, että pikkuvelini saisi läsnäolevan äidin ( ja pitkäikäisen).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun äiti oli 31, kun synnyin, olen perheen esikoinen. Ala-asteella vertailtiin vanhempien ikähaarukkaa ja mulla oli about vanhimmat, olipa noloa. Teini-iässä tuntui, että ollaan ihan eri sukupolvea, jutut ei yhtään kohtaa ;D Mimmynmamman kanssa olen samaa mieltä, että jossain vaiheessa vanhemmat joka tapauksessa hävettää, syyt vaan vaihtelee. Esikoisen syntyessä olin itse suunnilleen samanikäinen kuin äitini minut saadessaan. En kyllä tunne itseäni vieläkään yhtään vanhaksi, en tiedä milloin se vaihe tulee girl_wink.gif Ihan hyvin voin vielä leikkiä legoilla lattialla, henkinen ikä on selkeästi fyysistä alempi.

Jos ikäeroa on lähemmäs 40v, niin tulee lähinnä mieleen se vanhempien sairastelu ja terveys, miten jaksavat teini-iät sun muut. Jos vanhemmat on iäkkäitä niin isovanhemmat on kans eli lapset saattaa jäädä aika lailla paitsi mummola-jutuista. Toisaalta iäkkäät vanhemmat pystynevät panostamaan rahaa ja aikaa lapsiin eri tavalla kuin me ruuhkavuosissa pyristelevät.

Pipan äidin ikä tuntuisi omalle kohdalle vähän liialta, en siis itseäni näe enää siinä iässä tekemässä lapsia, mutta mikäs siinä jos tuntee jaksavansa ja vauva on kaikin puolin tervetullut girl_smile.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiva, että tänne on jo tullut omakohtasiakin kokemuksia - ja mielenkiintosta, että ne voi olla erilaisiakin :)

 

Uskoisin että kaikki lapset jossain iässä "häpeävät" vanhempiaan jostain syystä, joillakin se voi olla korkea ikä ja joillakin taas joku muu syy. Ehkä se vaan kuuluu lapsuuteen että toisten vanhemmat näyttävät aina superkivoilta.

 

Tää on varmasti totta. Mulla oli ala-asteella kaveri, jonka vanhemmat oli saaneet hänet reilusti päälle nelikymppisinä - enkä mä muista ollenkaan, että olisin jotenkin pitäny sitä erikoisena asiana. Sen sijaan muistan, että kaverin äiti oli musta supertyylikäs ja niillä oli tosi upea koti :D

 

Meillä mies on syntynyt vanhempiensa ollessa reilusti päälle neljäkymmentä. Lapsuudessa mies ei ole sitä mitenkään kokenut erikoiseksi, mutta nyt se tuntuu: miehen isä kuoli reilu vuosi sitten ja äidilläkin on jo ikää ja sairauksia. Meidän pojan kannalta on kurjaa, että ei tule muistamaan toista isoisäänsä eikä voi tietenkään tietää, miten kauan saa nauttia toisen isoäidinkään seurasta. Vaikka sitähän ei voi tietää nuorempienkaan isovanhempien kohdalla. Hyvää tässä on se, että miehen äidillä on aina lähes rajattomasti aikaa pojanpojalleen, joka todella paistatteleekin mammansa huomion loisteessa :D Ja jotenkin miehelle oman isän kuolema tuntuu tehneen perheestä entistä tärkeämmän.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei omakohtaista kokemusta ole asiasta, mutta eilen alkaneessa Faijat -sarjassa oli pariskunta, jossa mies oli 64v tullessaan isäksi. Kyllähän se vähän oudolta tuntuu kun ikää on jo noin paljon ja lähinnä juuri mieleen tulee se, että kovin pitkään isä ja lapsi eivät välttämättä ehdi aikaa yhdessä viettämään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minun äitini oli 38 ja isä 40 kun synnyin. Isäni kuoli kun olin 15, mutta tuo 55 vuotta oli joka tapauksessa ennenaikainen kuolema joten yhtä lailla minua 17 vuotta vanhempi isoveljeni menetti isänsä ennenaikaisesti. Muistan lapsena tiedostaneeni, että vanhempani ovat vanhempia kuin kavereiden vanhemmat (ja toisaalta veljeni oli melkein lähempänä osan kavereitteni vanhempien ikää kuin vanhempani), mutta ei siinä minusta mitään noloa ikinä ollut. Vanhempani aina sanoivat, että se, että minä synnyin piti heidät nuorina ja heillä ei "ollut varaa" heittäytyä täysin ymmärtämättömäksi esim. koulussa tapahtuvista muutoksista ja muista nuoria ja lapsia koskevista ilmiöistä.

 

Luonnollisesti myös isovanhempani olivat vanhempia kuin keskivertokaverillani. Varsinkin vielä kun äidinäiti oli saanut äidin 38 vuotiaana niin mamma oli ehtinyt jo hyvinkin varttuneeseen ikään. Isänäiti oli sitten 13 vuotta nuorempi eli ei mikään hupakko hänkään, mutta kuitenkin selvästi nuorempi. Isoisäni olen menettänyt jo pienenä eikä minulla ole kuin hajanaisia muistoja heistä, mutta isoäitien kanssa suhteet olivat läheiset, etenkin isänäidin kanssa, jonka kuollessa olin 26 vuotias.

 

Loppujen lopuksi ikä on vain pitkälti numeroita ja se henkinen vireys on se mikä merkitsee enemmän. Joku on valmis vanhenemaan jo 30 tultua täyteen mittariin, osa parikymmentä vuotta myöhemmin. Myös elinikien pidentyminen ja parempi terveydenhuolto pitävät huolta siitä, että tulevaisuuden seniorit ovat parhaimmillaan paljonkin virkeämpiä tapauksia kuin esim. sodan kokeneet ikäpolvet. Esim. oma äitini painaa edelleen lähemmäs seitsenkymppisenä hiihtäen talviaikaan satoja kilometrejä ja ainoa kerta kun olen kuullut hänen vetoavan ikäänsä oli silloin kun veljenpoika yritti saada mummin osallistumaan kiipeilytelinehippaan pari vuotta sitten.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mieheni sukulaispariskunnalle syntyi alkuvuodesta vauva. Äiti on 44- ja isä 54-vuotias ja lapsi on siis ensimmäinen (mitä todennäköisimmin myös viimeinen, ei ollut suunniteltu raskaus ja odotus oli reilusti päälle rv30, kun paljastui). Tuossa tapauksessa kaikki kävi muutenkin niin nopeasti, ettei vanhemmilla ollut paljoakaan aikaa sopeutua tulevaan elämänmuutokseen, etenkin kun vauva syntyi joitakin viikkoja ennen laskettua aikaa. Muutos on ollut kyllä melkoinen ja uskon, että moneen asiaan sopeutuminen olisi ollut helpompaa, mikäli tuo olisi tapahtunut vaikka 10 vuotta sitten. He varmasti suoriutuvat vanhemmuudesta hyvin ja lapsella on hyvä ja turvallinen koti, mutta itsekin ovat myöntäneet että taitavat olla vähän vanhoja tähän touhuun. Isäkin on lähes 70-vuotias, kun lapsi menee yläasteelle jne.

 

Mieheni kanssa täytimme äskettäin 27 ja oma esikoisemme on 3,5 kk. Tämä tuntui meille hyvältä iältä (lapsi oli tosin tervetullut jo pidempään). Omat vanhempani olivat 30 ja 32 kun synnyin ja vanhoiltahan he tuntuivat, vaikka nykyään tuo on varsin tavallinen ikä esikoisen syntyessä :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omalla kohdallani oon halunnut tehdä lapset nuorena, lähinnä siksi ettei ole ollut mitään syytä olla tekemättä. On hyvä parisuhde, koti, ammatti. Ikää on 26 ja lapsia 2. Uran perään en haikaile tässä vaiheessa ja mä uskon, että mulla on ihan yhtälaiset mahdollisuudet keskittyä siihen myöhemmin. Se on ehkä jopa etu myös työn kannalta, että lapset on jo tehty. Jotkut ajattelee, että tekee vasta sitten lapsia kun voi tarjota niille kaiken mahdollisen, mutta enpä mä siltikään lapsiani hemmottelisi tavaran paljoudella, vaikka tienaisin mahdottoman hyvin. Haluan tarjota heille perusturvallisuuden ja rakkautta, olipa tulotaso mikä vain.

 

Kaikilla on omat syynsä siihen, milloin lapset sitten tulevat. En usko, että voi yleispätevästi sanoa, koska on "liian vanha" sillä elämäntilanteet on niin erilaisia. Toki ihan puhtaasti lapsen kannalta on ehkä ideaalia se, että äiti ja isä jaksavat ja ovat terveitä. Ja se on tietysti todennäköisempää nuorella iällä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En usko, että voi yleispätevästi sanoa, koska on "liian vanha" sillä elämäntilanteet on niin erilaisia.

 

Komppaan :) Näin minäkin ajattelen.

 

Tai ainakin luulin ajattelevani, kunnes pari päivää sitten luin jutun romanialaisnaisesta, joka 66-vuotiaana sai keinohedelmöityksellä esikoisensa (joku ehkä muistaakin tapauksen). Nyt nainen on 72 ja haaveilee toisesta lapsesta, mutta hänellä ei kuulemma ole mikään kiire. Tässä kohtaa kyllä törmäsi mun suvaitsevaisuuteni johonkin, tuossa joku kieltämättä itsellä tökkii.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on kans iäkkäämmät vanhemmat, saivat mut päälle nelikymppisinä ja oon ainokainen. Ovat kyllä olleet hyvät vanhemmat, mut täytyy sanoa, et itselleni oli ihan selvää, että haluan saada lapsia aikaisemmin. Nyt ikää on 28 vuotta ja esikoinen on 1,5 kk:n ikäinen. Mulle on tärkeetä, et olen vähän enemmän kartalla lapseni maailmasta, jaksan touhuta, valvoa öitä enkä todennäköisesti sairastu mihinkään tyypilliseen vanhuusiän sairauteen esikoisen ollessa päiväkoti-ikäinen. Mun vanhemmat myös kovasti toivoivat, että minä saisin lapsia aiemmin kuin he, osittain tietenkin sen vuoksi, että ehtivät vielä näkemään omat lapsenlapsensa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä onko kyseessä se, että on lapsettomuustausta vai mikä, mutta itse en aio enää missään hoidoissa käydä tmv sen jälkeen, kun täytän 30. Siihen mennessä tosin olisi jo 12 vuotta yrittämistä takana, joka voi toki vaikuttaa.. Äitini oli 26v, kun sai minut ja mielestäni hän on nyt "oikean ikäinen" (49v). Pikkuveljen saivat siten, että äiti oli 35v ja isä 36v, enkä tiedä miten pikkuveljeni ajattelee. Kuka vain voi kuolla nuorena, mutta mielestäni 35v on max. ikäraja lapsen ja vanhemman välille..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minun äiti oli 28v kun minut sai ja itse olin 33v kun esikoinen syntyi - tuon ikäisenä äidilläni oli jo kaksi lasta ja hän tunsi itsensä vanhaksi äidiksi. Joskus äitini on puhunut siitä, kun neuvolassa veljeäni käytti ja kaikki muut äidit olivat hyvä kun 20v täyttäneitä, niin äidistäni oli tuntunut mummoikäiseltä. Itsestäni ei läheskään mummolta ole tuntunut, vaikka hieman hämmentäväähän se on, että ikäisilläni kavereilla on jo ripille päässeitä lapsia tai mm yksi pari vuotta vanhempi ystäväni ei päässytkään tulemaan kylään, koska poika lainasi auton (eli hänellä vanhin on jo 18v). Onhan sitä olemassa ikäisiäni naisia, jotka on jo ihan oikeasti isoäitejä (olen 36v ja nuorimmat lapset ovat 1v, esikoinen 3v)... Oma ajatukseni oli aikoinaan, että haluan saada nuorimmankin lapsen, ennen kun täytän 35v, mutta viime vuonna sitä toivoin, että raskaus jatkuu sentään synttärien ylitse, vaikka kaksosraskaus olikin - raskausviikkoja synttäreilläni oli vasta 28. Onneksi poitsut odotti vielä sen 10 viikkoa synttäreistäni ennen kiirehtimistään maailmaan!

 

Ehkä sitä jaksaisi nämä yövalvomiset paremmin, jos olisi vähän nuorempi, mutta toisaalta meillä on nyt taloudellisesti hyvä tilanne minun olla kotona (olen ollut esikoisen syntymästä lähtien kotiäitinä) ja tarjota lapsille kotihoitoa ainakin vuoden verran vielä. Ja kun lasta ehdittiin melkein 5½ vuotta toivomaan ennen esikoisen syntymää, niin ei tämä rankalta työltä tunnu, vaikka "on vain kotona" ja muut kaverit jo pakkailee lastensa muuttolaatikoihin tavaroita näitten lähtiessä opiskelemaan.

 

Toivottavasti lapseni saavat lapsia helpommalla, sitten kun ovat valmiit perustamaan perheen, löytäneet hyvän kumppanin rinnalleen ja ovat taloudellisesti myös valmiita lapsen tuloon. Oli se ikä sitten 20 tai 30 (tai 40). Oma isoäitini on nyt 92v ja kovin innoissaan meidän lapsista (eli lapsenlapsenlapsistaan)... samaan tähtään minäkin :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omalla kohdallani oon halunnut tehdä lapset nuorena, lähinnä siksi ettei ole ollut mitään syytä olla tekemättä. On hyvä parisuhde, koti, ammatti. Ikää on 26 ja lapsia 2. Uran perään en haikaile tässä vaiheessa ja mä uskon, että mulla on ihan yhtälaiset mahdollisuudet keskittyä siihen myöhemmin. Se on ehkä jopa etu myös työn kannalta, että lapset on jo tehty. Jotkut ajattelee, että tekee vasta sitten lapsia kun voi tarjota niille kaiken mahdollisen, mutta enpä mä siltikään lapsiani hemmottelisi tavaran paljoudella, vaikka tienaisin mahdottoman hyvin. Haluan tarjota heille perusturvallisuuden ja rakkautta, olipa tulotaso mikä vain.

 

Kaikilla on omat syynsä siihen, milloin lapset sitten tulevat. En usko, että voi yleispätevästi sanoa, koska on "liian vanha" sillä elämäntilanteet on niin erilaisia. Toki ihan puhtaasti lapsen kannalta on ehkä ideaalia se, että äiti ja isä jaksavat ja ovat terveitä. Ja se on tietysti todennäköisempää nuorella iällä.

 

Komppaan täysin. Olen 27 ja kolmas lapsi tulossa. Itse koen etten haluaisi lapsia enää sen jälkeen kun olen 35 täyttänyt. Tuolloin esikoinen olisi jo 12 enkä halua liian suurta ikäeroa lasten välille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Musta 35 v voi vielä hyvin saada lapsia. Jos on opiskellut pidempään, eikä heti löytänyt lastensa isää, niin toi 35 tulee tosi nopeasti vastaan. Mun kulmakarvat nousee kun lähestytään ylitetään reilusti 45 v.

 

Muokkaus: mieli muuttui kun asiaa ajatteli tarkemmin. :)

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Komppaan. On vahan ikava lukea etta 35-vuotiaana on liian vanha vanhemmaksi girl_sigh.gif Tottakai sopii tehda lapset nuorena jos edellytykset siihen ovat olemassa, mutta ei ole mitenkaan itsestaan selvaa etta se oikea kumppani loytyy heti 22-vuotiaana. Ja painoitan sanaa oikea silla saahan taaltakin lukea miten vauvaa toivotaan tai silti tehdaan vaikka se kumppani tai parisuhde on sitten mita on.

 

Ehka hammastelen tata siksi etta omassa lahipiirissani 35v ensisynnyttaja ei ole lainkaan mikaan harvinaisuus. Eri asia sitten on ovat nama +45 vuotiaat (saatikka 66 vuotiaat) jotka kayvat, ei niin paivanvalon kestavissa, hedelmoityshoidoissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Väestöliiton tutkija kertoi luennolla, että karkeasti katsottuna synnyttäjät jakautuvat kahteen ryhmään: 20+-vuotiaat ja 30+-vuotiaat. 20+ on yleensä lyhyempi koulutus ja enemmän lapsia, kun taas 30+ on takanaan pidempi koulutus ja 1 tai 2 lasta. Oli siinä jotain eroja taloustilanteessa ja siinä, että kuka perheessä käy töissä/on hoitovapaalla ja mitä asioita yleisesti pidetään tärkeänä.

 

Musta on ihan ymmärrettävää, että jos kaikki kaverit saa lapsia 20+ tai 30+ vuotiaina, niin sit sitä ikää pidetään normaalina. Multa, yli 30 vuotiaalta ensi odottajalta taas vois loikata sammakko liittyen lasten saamiseen "liian nuorena". Itse olin 25 -vuotiaana ihan ipana. Samoin raskaaksi tulemisen ongelmat tuntuvat normaaleilta ja luonnollisilta, koska niin moni 30+ ikäinen kaveri kärsii ongelmista, vaikka he olisivat mitä parhaita vanhempia. Melkein nolottaa kun itse tuli niin helposti raskaaksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Komppaan Kasmaa :)

 

Oma lähipiirini on saanut ensimmäiset lapsensa siinä 30 ikävuoden molemmin puolin ja usea on jo lähemmäs 35 vuotta ja yritys ensimmäiseen käynnissä.

 

Itse en haluaisi enää 4-kymppisenä lapsia (ts. haluaisin saada lapsiluvun täyteen ennen sitä) ihan vaan oman jaksamisen takia.

 

Mutta itse rupean kummastelemaan jos vauvaa yritetään lähemmäs 5-kymppisenä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Isovanhempien kannalta:

 

Oma mummoni sai ensimmäiset lapsenlapsensa (mm. minut) noin viisikymppisenä. Viimeisimmät parikymmentä vuotta myöhemmin. On minulle joskus harmitellut sitä, miten ei mun pikkulapsuudessa voinut olla niin paljon läsnä, kun oli itse työssäkäyvä, toisin kuin nyt nuorempien lastenlasten kohdalla ja eläköityneenä. Samaan hengenvetoon sitten tosin pohti, miten mukavaa on että minä saan ihan oikeita (aikuisiän) muistoja hänestä, toisin kuin ehkä nuoret serkkuni, joiden teini- ja aikuisikää lähestyttäessä mummoni saattaa olla jo hyvinkin huonossa kunnossa, ellei jo poissa. 

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites
Muita katson ehkä vähän pidempään, jos ensiraskaus tapahtuu yli 35- vuotiaana.

 

Aika ikävää lukea tällaisia kommentteja... olen 38-vuotias ja esikoista yritetään. No, ehkä nämäkin mielipiteet lieventyvät kun itselle tulee se +35 mittariin. Mitä ihmettä se kenellekään ulkopuoliselle kuuluu minkä ikäisenä kukakin hankkiutuu raskaaksi - elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan. En tunne olevani yhtään liian vanha äidiksi, vaan juuri sopivan ikäinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Ajattelin samaa. Eihan 35-40 vuotias ole viela missaan nimessa viela vanha girl_impossible.gif Ja miksi ihmeessa koetaan etta yli kolmikymppisena ei enaa jaksaisi?? Miksei jaksaisi? Haluamisesta ja ihmisestahan se on kiinni. Ja sanon edelleen etta koskaan ei tieda miten elama menee ja joskus se lastentekotilaisuus tulee vasta myohemmalla ialla.

 

Taman palstan ikajakauma tuntuu kylla todella nuorelta, suurin osa tuntuu olevan alle kolmenkympin ja olenpa jo joidenkin lukenut joidenkin murehtineen ensimmaisen tekemista niinkin vanhana kuin 29-vuotiaana girl_sad.gif

Edited by Helsbels

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now