Liian vanha vanhemmaksi?

[Guest teteliina]

Tämä on aihe josta olen huomannut olevan hyvin paljon erilaisia mielipiteitä.

 

Me saimme esikoisen kun minä olin 33v ja mies 35v. Poika on nyt 2,5kk vanha ja mielestäni meillä on mennyt todella hyvin. Olen todella iloinen, että emme hankkineet lapsia esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Olemme ehtineet miehen kanssa nauttia opiskelu vuosista ja hankkia juuri ne ammatit jotka olemme halunneet. Olemme kerenneet myös hankkia työkokemusta ja nauttia työelämästä.

 

En koe meidän olevan liian vanhoja vanhemmiksi. Mielestäni jokainen itse tietää milloin on se oikea aika lapsille. Meillä se ei ollut kymmenen vuotta sitten, mutta toisille se voi olla silloin reilu parikymppisinä. Me haaveilemma miehen kanssa vielä ainakin toisesta lapsesta ja ehkä jopa yhteensä kolmesta lapsesta. Olen aina ajatellut, että viimeistään 40v-uotiaana pitää olla lapset tehtynä. Sen jälkeen en enää halua olla raskaana.

 

Koen myös, että nyt meillä on enemmän tarjottavana lapsille. Meillä on talo ja muutenkin talous vakaalla pohjalla. Meidän ei tarvitse murehtia taloudellisesta tilanteesta. Toivon jokaisen toimivan lasten hankinnassa omien tuntemusten mukaan. Jos lasten aika tuntuu olevan silloin parikymppisinä on se sille perheelle oikein, jos se on toisille oikea vasta reilu kolmekymppisinä on se heille oikea aika. Kannattaa kuunnella itseä, eikä tehdä niin kuin muut tekee vain siksi, että muut toimii niin.

[Maikki85]

Teteliin

Tuo on ihan totta, että jokainen kulkisi omaa polkuaan!

 

Itsellä kuitenkin pn ajatusmaailma muuttunut kun tässä tuota esikoista on yritetty 1,5v. Mehän ajateltiin että on tärkeää et molemmilla on vaki työ, tai miehellä oli, itse tehnyt monta vuotta sijaisuuksia, ei ole päivääkään tarvinnut työttömänä olla. Et jos parisuhde on kunnossa, ja muuten rahallisestikkin tulee toimeen, niin ehkei se raha ole se asia miksi kannattaa yritysten aloittamista viivästyttää.. Tai siis se vakityö..

Olen tajunnut että kyllähän me pärjätään vauvan kanssa, vähän täytyy säästää enemmän.

Pointti oli se, että kun lapset eivät ole itsestään selvyys, vaikka itse niin luulin, niin itse yritän lähipiirille puhua et jos he haluavat perheenlisäystä, niin kannattaa aloittaa vaan ajoissa yritykset, jos siis lapsi on tervetullut mutta vakityö puuttuu . Asioilla on kuitenkin tapansa järjestyä.

 

Enkä mä ketään halu suututtaa, musta on luonnollista jos joku havahtuu vastayöhemmällä iällä perheen lisäykseen! Ei kaikki ole valmiita alta 30v, jotkut haluavat nauttia vapaudesta ja sitten vasta

[onnellinen]

Mä olen myös sitä mieltä ettei ole yhtä oikeaa ikää perustaa perhettä, saada lapsia. Toiselle se on parikymppisenä toiselle vasta lähempänä neljääkymmentä. Itselläni on molempia "tapauksia" lähipiirissä.

Mä olen myös sitä mieltä, että lapset eivät ole itsestään selvyys ja niitä ei voi tilata juuri silloin kun on sopiva aika (ainakaan kaikilla ei onnistu), siksi ajattelen samoin Maikki85:n kanssa, että kun siltä tuntuu niin on oikea aika alkaa yrittämään lasta. Ei aina tarvitse olla vakityö, asioilla on tapana järjestyä.

 

Tärkeintä olis kaiketi, että jokainen keskittyis omiin toiveisiin ja haaveisiin ja tekee asiat juuri niinkuin omalle perhelle on parasta...aivan liian usein ihmiset miettii liikaa miten tulisi tehdä ja mitä muut meistä ajattelee...ei sellaisilla asioilla ole loppupeleistä merkitystä.

[kaksonen]

Mielestäni yli 50-v on liian vanha ja alle 16-v liian nuori.

Kaikki siinä välillä on ok, jos itse tuntee olevansa valmis äidiksi!

 

Äitini on ollut 17v kun minä synnyin ja kaikki 5 ollaan synnytty ennen kuin äitini täytti 28v.

Mieheni äiti oli 33v esikoisen saadessaan ja 35 mieheni synnyttäessään.

Nyt äitini on 50v ja anoppi 70v

 

Itse olin esikoisen saadessani 20v, toisen saadessani 31 (mies 32) ja kolmannen saadessani 33 (mies 34). Enkä tunne itseäni liian vanhaksi, kuten en sillon 20v tuntenut itseäni liian nuoreksi. Silloin olisin halunnut useamman lapsen saada, mutta elämä ei aina mene kuten haluaa.. Lopulta löytyi sitten "se oikea" mies, jonka kanssa oikeasti haluaa saada lapsia. Luultavasti lapset on nyt tehty, mutta en mitään kiveen kirjoita! Mutta ehkä silloin 20+ olisi ollut helpompaa kuin nyt 30+, koska (todellakin!) tieto lisää tuskaa ja nyt sitä on ihan eri tavalla huolissaan asioista, jopa niuhottamiseen asti.. =)

 

Sivusta seuranneena sekä 20+, 30+ ja 40+ lasten saamisia, niin pakko todeta, että jokainen on vanhempi omalla tavallaan. Ihminenkin muuttuu ajan saatossa ja sama tyyppi voi olla hyvä, vaikkakin erilainen, vanhempi kaksikymppisenä ja nelikymppisenä.

[miipsu]

Jatkan aiempaa mietintääni myös niin, että lääkäri piti kohtuani yms. "nuorina" eli vaikka ikää on numeroina, niin en ole ainakaan vanhentunut niin, että se haittaisi raskautumista. Tosin vielä odotellaan odottelua...

[Satuliini-]

Eiköhän tässäkin asiassa, kuten aika monessa muussakin asiassa ole sama vastaus, että kukin tavallaan. Se on henkilökohtainen asia minkä kokee oikeaksi, eikä ole kenellekään tuomitsevaisuus velvollisuutta. Meillä kaikilla on muutenkin ihan eri elämät ja eri elämän tavat, ajatukset, tottumukset, kaikki, miksi pitäisikään lokeroitua johonkin tiettyyn juttuun.. Tietenkin mitä enempi on ikää, se lisää tiettyjä riskejä raskaudessa, mutta toisaalta miksi niitä ei olisi myös nuorella.

[Nutty]

Tämä kyllä välillä mietityttää.

 

Olen melkein nelikymppinen ja mies vielä vanhempi. Olemmeko sittenkin liian vanhoja vanhemmiksi? Heräsinkö jälkeläisenkaipuuseen liian myöhään? Onko reilua lasta kohtaan, että hän saisi näin vanhat vanhemmat..?

 

[bohemian]

^Mä sanoisin, että jo tuo lapsen edun miettiminen kertoo siitä, että olisit varmaankin oikein hyvä vanhempi .

[Nutty]

^ Kauniisti sanottu, kiitos.

 

Vaan minkäs teen, ei aiemmin elämässä tuntunut sille että olisi minkäänlaista kaipuuta perheenlisäykseen. Edelleenkään mitään hillitöntä vauvakuumetta ole, mutta jotenkin yhtäkkiä pläjähti tajuntaan, että nyt tai ei koskaan.

 

Saapa nähdä, toteutuuko jälkimmäinen vaihtoehto kuitenkin.. Ei tässä enää ehkä ihan hedelmällisimmässä iässä olla.

Edited April 7, 2014 by Nutty

[Hilu]

Oma äitini täytti samana vuonna 36 ja isäni 40, kun synnyin. Veljeni oli syntynyt neljä vuotta aiemmin. En missään vaiheessa muista hävenneeni vanhempiani, mutta kärsineeni kyllä. Mulla oli kaveripiirin tiukimmat säännöt ja vielä veljeänikin tiukemmat ihan vain siksi, koska satuin olemaan tyttö. En siis ollut tästä syystä samassa iässä sallittu tekemään samoja asioita kuin veljeni. Muutenkin tuntui, että veljeeni panostettiin ja mulla ei ollut mitään väliä. Juttelin vasta asiasta pari vuotta vanhemman serkkuni kanssa, joka sanoi tämän asian myös näkyneen muille. Vanhoilliseen kasvatustapaani saattoi vaikuttaa myös se, että isäni isä täytti samana vuonna 39 vuotta, kun isäni syntyi.

 

Itse päätin jo lapsena tekeväni useita asioita eri tavalla kuin vanhempani ja olen edelleenkin samaa mieltä kuin tuolloin, vaikka ikää on jo 32 v. Esikoiseni sain 25-vuotiaana ja nyt odotan neljättä. Mies on vaihtunut kahden ensimmäisen lapsen jälkeen, mutta en koe syynä olleen liian aikaisin hankitut lapset. Oltiin kuitenkin seurusteltu ensimmäisen miehen kanssa noin viisi vuotta ennen esikoisen syntymää.

 

En kuitenkaan usko, että on mitään tiettyä ikää, josta lähtien on liian vanha saamaan lapsen. Tai no ehkä yli 50... Mutta musta tärkeämpää on se, että miten siihen lapsen kasvattamiseen suhtautuu ja miten siihen haluaa panostaa. Mustakin, Nutty, sulla on hyvät lähtökohdat, koska punnitset tarkkaan lapsen edut.

[auria]

Minusta tämä on asia, johon kenelläkään ulkopuolisella ei ole sanomista. Toki nuorena on hedelmällisempi ja jaksaa jne. mutta itse tapasin puolisoni vuosi sitten ollessani 27 ja kohta täytän 29. Eli yrittäminen ei olisi ollut aiemmin mitenkään mahdollista eikä ole vieläkään ihan ajankohtaista, koska koen, että _meidän_ (ei siis välttämättä päde muihin) on hyvä olla vielä toinen vuosi näin. Jollekin se oikea hetki voi olla ihan käytännönkin syistä 21- ja jollekin 37-vuotiaana ja sitten se on niin. Jokainen pari on erilainen.

[Philippa]

Ihan hölmöä olisi tehdä lapset nuorina vain siksi että se olisi automaattisesti parempi ratkaisu kuin vanhempana lasten hankkiminen. Vanhempana voi moni asia olla paljon paremmin kuin nuorena oli. 

[Guest shainala]

Itse olen joskus sanonut äidilleni tekeväni lapset ennen 25v ikää. Ihan ei suunnitelma toiminut, koska esikoinen syntyi kun olin 26v. Onneksi en hankkinut lapsia aiemmin! En todellakaan olisi ollut valmis äidiksi ennen tuota. Toisen lapseni sain 28v iässä. Toisen lapsen syntyessä ajattelin lapsiluvun jäävän kahteen. Kolmas lapsi kuitenkin syntyi kun olin 33v. En kokenut olevani liian vanha äidiksi, vaan juuri hyvän ikäinen. Nyt olen 35v ja yritämme neljättä lasta. Edelleenkään en näe itseäni liian vanhaksi äidiksi. Oma ajatusmaailma on siis iän myötä muuttunut melkoisesti. Siinä vaiheessa kun ikää alkaa olla mittarissa yli 45v on jo liian vanha vanhemmaksi omasta mielestäni. 

 

Mies on minua viisi vuotta vanhempi. Hän on ollut 31v, 33v ja 38v lastemme syntyessä. Nyt hänellä on ikää 40v, mutta ei hän liian vanha isäksi ole! Mies jaksaa hyvin touhuta lasten kanssa ja pyörittää arkea. Lähemmän 50v alkaa olla jo minun mielestä liian vanha isäksi.

[Fifi]

^ Kauniisti sanottu, kiitos.

 

Vaan minkäs teen, ei aiemmin elämässä tuntunut sille että olisi minkäänlaista kaipuuta perheenlisäykseen. Edelleenkään mitään hillitöntä vauvakuumetta ole, mutta jotenkin yhtäkkiä pläjähti tajuntaan, että nyt tai ei koskaan.

 

Saapa nähdä, toteutuuko jälkimmäinen vaihtoehto kuitenkin.. Ei tässä enää ehkä ihan hedelmällisimmässä iässä olla.

Ma olisin ainakin ollut ihan surkea mutsi parikymppisena tai jopa kolmekymppisena. Nautin vapaudesta ja siita etta sain tehda mita huvitti, milloin huvitti eika tarvinnut kantaa vastuuta kenestakaan, Kun sitten neljankympin kynnyksella saimme lapsen niin olen nauttinut aitiydesta taysilla, mita en varmaan olisi malttanut tehda nuorempana kun olisi koko ajan ollut kiire tehda, nahda ja kokea kaikenlaista, onneksi en lapsia silloin halunnutkaan. 

 

Eli jokainen tekee niinkuin itselleen parhaiten sopii, ei tahan ole olemassa mitaan kaikille sopivaa kaavaa. 

[Kiiwinen]

Miehellä on pari lasta edellisestä avioliitostaan ja nämä lapset on tehty 20+ iällä. Nyt odotamme yhteistä lasta 30+ iällä ja mies odottaa tulevaa vauvaa innolla. Hän on sanonut, että hänellä on vasta nyt elämänkokemusta tarpeeksi kasvattamaan lasta. Ja on sanonut omille lapsilleen, ettei lapsia sitten tehdä alle kolmekymppisinä  

[Estate]

Tätä olen myös itse pohtinut. Olen siis nyt 30 ja mies 32 ja meille on toivottavasti marraskuussa esikoinen tulossa. Omat vanhempani olivat 22-vuotiaita kun synnyin (olen esikoinen) ja minusta oli/on mukavaa, että vanhempani olivat niin nuoria. Siksi koen olevani jo ihan ikäloppu äidiksi, varsinkin, kun haluaisin sen useamman kuin yhden lapsen. Mutta vaikka näin ajattelen, niin en olisi yhtään aiemmin lapsia halunnut. Ollaan miehen kanssa tavattukin "vasta" 23 ja 25 vuotiaina ja halusimme rauhassa nauttia kahdestaan olosta. Uskon, että olisin ollut hyvä äiti ja mieheni hyvä isä, vaikka olisi käynyt vahinko jo silloin heti seurustelun alussa, mutta olen silti onnellinen, että asiat ovat menneet kuten ovat menneet.

 

Olipas sekava pohdinta. Samaan aikaan koen siis olevani jo "liian wanha" ja toisaalta täsmälleen oikean ikäinen. Muiden kohdalla en ole ikää miettinyt, eipä ole minun asiani.

[XeNedra]

Omat vanhempani olivat 40 ja 43 kun synnyin, kyllähän ne välillä (etenkin teini-iässä) tuntui ikälopuilta. Meille odotetaan esikoista, täytän 34 ja mies 39. Toki tätä lasta on tehty useampi vuosi, joten oli kyllä tarkoitus olla pari vuotta nuorempi lapsen syntyessä. Mutta koen, että parikymppisenä ei minusta olisi ollut äidiksi. Nyt olen valmis elämää lapsen ehdoilla, koska olen saanut elää omilla ehdoilla ja viettää kaksin elämää mieheni kanssa. Tämä elämänmuutos on nyt toivottu ja odotettu. Ainoa mikä vähän harmitta on se, että omasta äidistä ei esim. ole lastenhoitoavuksi iän vuoksi.

[SadeC]

Me olemme myös pariskunta, jolla on ikää, minä yli 30, mies vielä vanhempi.

 

Odotamme ensimmäistä lastamme. Ikä ei ole valinta, vaan paremminkin nyt vasta molemmat ovat parisuhteessa, jossa haluaa perheen perustaa. Olemme olleet yhdessä lapsen synnyttyä liki kolme vuotta. Molemmat ovat olleet parisuhteissa oikeastaan koko aikuisikänsä, mutta nyt vasta tilanne on onneksi oikea. Perheen perustamisesta molemmat ovat puhuneet aiemmissakin suhteissaan, mutta nyt tilanne on oikea. Olen erittäin onnellinen tästä tilanteesta!

[*patience*]

Mun mielestä tässä asiassa ei ole mitään absoluuttisia totuuksia, kaikki on kiinni yksilöistä ja heidän elämäntilanteistaan. Minusta tulee väkisinkin +35 ensisynnyttäjä, mikäli lapsi meille suodaan. Ja ei, en pidä itseäni tippaakaan vanhana. Joku voisi tosin olla sitä mieltä, että noniin, aiemmin kun oisit aloittanut, niin eipä olisi ongelmia, mutta mistäpä senkin tietää. Nykyisen mieheni tapasin 28-vuotiaana, aiemmissa suhteissa lapset tuskin olisivat tulleet ajankohtaisiksi missään vaiheessa. Ja koska minä olen aika hitaasti lämpenevää sorttia, ehdittiin seurustella useampi vuosi ennen saman katon alle päätymistä, ja nyt kun tässä on toinen mokoma vuosia jo vierähtänyt, tuntuu että voisihan meitä olla useampikin tässä kuin kaksi... Itselleni on aina ollut vieras ajatus heittää hynttyyt yhteen samoin tein, mutta joillekin se vaan sopii.

 

Luulen, että ihmisen omat sosiaaliset ympyrät vaikuttavat ainakin osaltaan tähän liian nuoreksi/vanhaksi kokemiseen. Omassa lähipiirissä lapsia on pääosin saatu vasta kolmekymppisenä, joten se tuntuu luonnolliselta. Itse en olisi missään nimessä ollut valmis äidiksi parikymppisenä, tosin lämpeninkin koko ajatukselle vasta pari vuotta sitten. Tuntuu jotenkin hassulta se, kun epäillään etteikö tämän ikäinen enää jaksaisi selvitä vauva-ajasta, eihän tässä nyt sentään vielä ihan ikäloppuja olla 

[JoHe]

Ai, että sen voi kaikki ihan oikeasti valita, että milloin haluaa vanhemmaksi?

 

Henkiökohtaisena mielipiteenäni koen outona, jos 40+ alkaa tieten tahtoen yrittää lasta. Toisaalta taas tässä saattaa painaa vaakakupissa se, että kenties kyseinen ihminen ei ole aiemmin löytänyt puolisoa, jonka kanssa yrittää lasta. En halua ottaa vanhemmuuden kokemista keltäkään pois, jokaisella vastuunsa kantavalla ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus tähän. Ja toisaalta, mistäs minä tiedän, kuinka monia vuosia ihmiset ovat yrittäneet saada lasta ennen kuin tärppää.

 

Ihmisestä itsestään se on kiinni, minkä ikäisenä kokee itsensä valmiiksi vanhemmaksi ja ihmisen elämäntilanteesta on kiinni, että koska on mahdollisuudet päästä vanhemmaksi. Itse olen aina halunnut lapsia nuorina, mieluiten pienellä ikäerolla. Ei ihan jaettu mulle kaikki haluamiani kortteja. Nuorena sain esikoiseni, enkä nyt tunne olevani vieläkään vanha ja ehdin saada viimeisen lapseni ennen kuin täytän 30. En ehdottomasti halua saada lapsia paljon yli kolmekymppisenä. Mutta mistäs sitä tietää mitä mun elämälleni on jaettu tulevaisuuteen? Mielenkiinnolla odotan.

[Annis_]

Oma äitini oli 44-vuotias saadessaan minut, iltatähtensä. Hän tapasi isäni ollessaan jo reilusti yli 30-vuotias, tätä aiemmin hänellä ei olisi ollut mahdollisuutta perustaa perhettä. Isäni on 14 vuotta nuorempi kuin äitini eli oli siis 22-vuotias kun edesmennyt isosiskoni syntyi ja 30 minun syntyessäni. Äidille oli sanottu minun odotusaikanani että hänen pitäisi tehdä abortti koska "kehitysvammainen siitä kuitenkin tulee". Tällä hetkellä se kehitysvammainen on ihan normaali 29-vuotias nuori nainen...

 

En kärsinyt vanhasta äidistä ennen teini-ikää kun minua kiusattiin koulussa siitä, että äitini näyttää mummolta. Hän oli kuitenkin hyvä ja huolehtivainen äiti ja vielä yli 70-vuotiaanakin hyväkuntoinen ikäisekseen (perussairautena ainoastaan verenpainetauti joka sekin pysyi hyvin hallinnassa lääkkeillä), kunnes sitten iski triplanegatiivinen rintasyöpä joka vei äitini hautaan vähän reilu vuodessa. Itse olen siis 29-vuotias, esikoiseni synnytin 25-vuotiaana mutten koskaan saanut elävää lasta syliini ja nyt olen "jo" 29-vuotias, hyvinkin siis tulevaisuudessa yli 30-vuotias ensimmäisen elävän lapsensa synnyttäjä. En koe itseäni mitenkään vanhaksi ja uskon että minusta tulee hyvä äiti vielä joskus. Toivoisin itse eläväni pitkän elämän mutta koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan.

Uskoisin että äitini olisi ilman tuota syöpää elänyt hyvinkin yli 90-vuotiaaksi ja ihan skarppina kuten hänenkin äitinsä eli. Äitini oli tänä kesänä kuollessaan 73-vuotias mutta en enää edes ajatellut hänen numeraalista ikäänsä - koin vain että menetin äitini liian aikaisin ja suren sitä, ettei hän koskaan voi nähdä eläviä lapsenlapsiaan. Onneksi isäni täyttää ensi vuonna vasta 60 vuotta mutta elämästä ei koskaan voi tietää mitä se tuo tullessaan. Voi käydä niinkin että minä saan lapsen vähän päälle 30-vuotiaana ja kuolenkin johonkin vakavaan sairauteen lapsen ollessa vielä pieni tai kuolen jopa synnytykseen. Elämästä ei voi koskaan tietää.

[Lakiluka]

Kuten joku aiemmin jo totesikin, omat sosiaaliset ympyrät vaikuttavat varmasti paljon siihen, minkä ikäisen kokee liian nuoreksi tai liian vanhaksi saamaan vauvoja. Mulla oli pitkään se tilanne, etten edes tuntenut ketään, joka olisi alle kolmekymppisenä saanut esikoisensa - eli parikymppiset tuntuivat aika nuorilta vanhemmuuteen, kun noin 33 vuotta oli se "normaali" ikä saada esikoinen, ikähaitari kaveripiirissä siis 31-36 vuotta esikoisen saadessaan. Myöhemmin muutin eri paikkakunnalle ja sosiaaliset ympyrätkin hiukan muuttuivat. Vanhojen kamujen lisäksi tutustuin ja ystävystyin ihmisten kanssa, jotka olivatkin saaneet esikoisensa jo alle kolmekymppisinä, tosin näissäkin piireissä selvästi yli 25-vuotiaina. En voi sanoa, että näkisin mitään merkittävää eroa 27-vuotiaana äidiksi tulleen ja 37-vuotiaana äidiksi tulleen välillä, hyvää vanhemmuutta ajatellen. Varmasti löytyy myös 17-vuotiaita, jotka voivat olla kypsiä vanhemmuuteen, mutta itse en olisi ollut enkä tunne ketään, joka olisi siinä iässä asiaa edes viitsinyt harkita!

[Marianne.]

Nuorempana ajattelin, että lasten täytyy olla tehtynä 30 ikävuoteen mennessä. Nyt päälle kolmikymppisenä en ajattele enää ollenkaan näin... Onneksi!