Sign in to follow this  
Followers 0
hannat

Altistuminen kemikaaleille

8 posts in this topic

Asiantuntija ehdottaa meikkikieltoa raskausajalle

 

Turun Sanomat 15.11 2010 05:02:18

Kivessyöpien määrä on hälyttävästi lisääntynyt Turun alueella viime vuosikymmenten aikana. Harvinainen syöpätyyppi on yleistynyt nuorilla miehillä. Turkulaisen tutkimusryhmän mukaan myös miesten siittiösolujen määrä ja laatu on heikentynyt. Tutkimusta johtavan professori J orma Topparin mukaan seurantatutkimuksen tulokset ovat hälyttäviä. Yksi syy lisääntyneisiin ongelmiin saattaa olla sikiöaikaisessa kemikaalialtistuksessa.

 

Tutkimus julkaistaan lähiviikkoina International Journal of Andrology -lehdessä. Vaikka tutkimuksessa ei syy-seuraussuhteita pystytä varmuudella todentamaan, ovat aiemmat koe-eläinkokeet osoittaneet, että kemikaaleille altistuminen lisää sukupuolielinten epämuodostumia ja vähentää siittiöiden määrää.

 

Tanskassa opastetaan raskaana olevia naisia välttämään kosmetiikan käyttöä koko raskauden ajan.

 

– Tarpeeton käyttö tulisi mielestäni Suomessakin odotusaikana karsia kokonaan. Erityisen haitallisia kemikaalit ovat sikiövaiheessa olevalle lapselle, mutta pitkän altistumisen epäillään olevan yhteydessä myös rintasyöpään ja eturauhassyöpään, Toppari sanoo.

 

Suomalaiset altistuvat päivittäin pelkästään kosmetiikkatuotteidensa kautta yli 200 kemikaalille, joista osa on todettu terveydelle haitallisiksi. Sitä, miten pesuaineet ja kosmetiikka imeytyvät ihon läpi, tutkitaan jatkuvasti.

 

Lisätietoa haetaan myös siihen, millaisia seurauksia pitkäaikaisilla kemikaalialtistuksilla on.

 

http://www.ts.fi/online/kotimaa/174088.html

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mites kertakäyttövaipat? Siinähän on hirveä määrä (luulisin) kemikaaleja imeytymässä suoraan ohuen ihon läpi...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä haluaisin lukea koko tutkimuksen ensiksi, nämä lehtien lainaukset ja tulkinnat on vähintäänkin epämääräisiä tai ylimalkaisia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä haluaisin lukea koko tutkimuksen ensiksi, nämä lehtien lainaukset ja tulkinnat on vähintäänkin epämääräisiä tai ylimalkaisia.

 

Samoin! Monesti tutkimuksen tulos on hyvinkin epävarma ja alustava ja toimittajat repäisevät niistä silti suht raflaavia otsikoita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Asiantuntija odottaville: Kosmetiikkaa, aurinkovoiteita ja aromaterapiaa kohtuudella

Julkaistu 15.11.2010 14:44

 

Helsingin yliopistollisen keskussairaalan teratologinen tietopalvelu kehottaa odottavia äitejä kohtuuteen erilaisten kosmetiikkatuotteiden kanssa.

 

- Kosmetiikkaa voi toki kyllä käyttää raskauden aikana, mutta sellaista yletöntä käyttöä kannattaisi välttää, sanoo erikoislääkäri Heli Malm.

 

Raskaana oleville ei suositella esimerkiksi aromaterapiaöljyjä tai holtitonta lotraamista kemiallisesti suojaavien aurinkovoiteiden kanssa. Samoin tulisi välttää hyvin voimakkaasti hajustettujen vartalovoiteiden jatkuvaa käyttöä päästä varpaisiin.

 

Malmin mukaan sama suositus on ollut voimassa jo pitkään. Aihe nousi keskusteluihin, kun fysiologian professori Jorma Toppari ehdotti Turun Sanomissa, että tarpeeton kosmetiikan käyttö tulisi karsia kokonaan odotusaikana. Esimerkiksi Ranskassa raskaana oleville annetaan jo nykyisin ohje välttää kosmetiikkaa.

 

Toppari perustelee ehdotusta sillä, että kivessyöpien määrä on lisääntynyt. Myös miesten siittiösolujen määrä ja laatu ovat heikentyneet. Yksi syy saattaa olla sikiöaikainen kemikaalialtistus.

 

(MTV3 - STT)

 

No tässä onkin jo heti vähän maltillisempi kannanotto asiaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omalla kohdallani meikkaaminen oli ainoa juttu joka teki raskauden aikaisesta aknesta edes siedettavan kun sai sentaan peitettya finneja piiloon. Mietin myos etta missa menee raja, jos meikkaaminen kielletaan niin entas hammastahna, saippua, shampoo, suihkugeeli, deodorantit? Voi olla sosiaaliset suhteet aika koetuksella jos KAIKKI kosmetiikka pitaa jattaa pois :girl_smile:

 

Toisaalta olen tietenkin tyytyvainen etta asiaa tutkitaan, ja varmaan ainakin esim. ylenmaaraista hiusten varjaamista kannattaa rajoittaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kielto vs. kohtuus :) Turhia kemikaaleja pystyy välttämään, vaikka kosmetiikkaa käyttäisikin. Aurinkovoiteista voi valita sellaisia, missä on fysikaalinen suoja. Tai jos haluaa käyttää kemiallisen suojan sisältäviä, niin ei sitten alasti makaa auringossa koko kesää :lol:

 

Sertifioitu luonnonkosmetiikka on siitä hyvää, että siinä ei yleensä ole niitä pahimpia myrkkyjä. Eteerisiä öljyjä voi niissäkin olla, mutta myös hajusteettomia vaihtoehtoja on. Säilöntäaineena ei ole parabeeneja jne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0