Seinäruusunen

Esikoululaiset

21 posts in this topic

En osaa enää tuota miun tyttöä pitää leikki-ikäisenä vaikka se leikkiikin, mutta ei se ole koululainenkaan, mutta laitoin tänne siksi aloitteen kun on kumminkin 0-luokkalainen. Meillä on mennyt eskarin aloitus hyvin, syyslukukaudella ei ole ollut pahemmin ongelmia. Ainut mikä on ollut "ongelma" on uhmaiän kitinä tullut takaisin joka hetkeksi jopa loppui. Se tekee tehtävänsä myös eskarissa kun jotkut lapset ilmoittaa että ei jaksa likan kanssa välillä leikkiä kun se vaan kitisee. Ollaan sitä sitten yritetty karistaa käytöksestä pois, hyvältä näyttää!

Joko teidän eskarilaiset osaa lukea/kirjoittaa? Meillä kirjoitellaan mallista, tunnistetaan kirjaimia todella hyvin. Lukeminen on vielä vaikeaa vaikka osaa luetella kaikki sanan kirjaimet, sanan muodostaminen ei vielä vaan onnistu.

Hiljaa hyvä tulaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän eskarilainen on välillä jo niin iso poika, mutta sit kun ajattelee, että ens syksynä sen pitäis jo kulkee itekseen koulutietä niin hurjalta tuntuu :girl_impossible: Onneks on vielä aikaa kasvaa. Meidän perheessä kiukuttelee ja uhmailee tuo 4-vuotias niin paljon, että eskarilainen on siinä vertailussa leppoisa kuin perhonen :grin: . Poitsu on kovasti innostunut futiksesta ja saa palloa potkiessaan varmaan suurimmat harmit jo unohtumaan.

 

Poika on osannut kirjaimet jo kaksi vuotta, mutta vasta nyt eskarin alettua on alkanut tapailemaan lukemista ja aika hyvin se jo sujuukin, yks ilta kirjoittelin jääkaappimagneeteilla sanoja ja kaikki osas lukea. Itse hän osaa kirjoitella sanoja tietokoneella tai noilla magneettikirjaimilla, kynäotteessa on virhe, ja hän ei ole kovin innostunut kynämies. Kirjoittaa kyllä, mutta neiti 4-v tekee paljon siistimpää jälkeä :girl_wink:

 

Kyllä tämä kokonaisuudessaan tuntuu olevan sellainen kasvun vuosi koko perheelle, kun esikoinen pikkuhiljaa lähtee yksinään liikkeelle. Siinä on äidillä opettelemista antaa liekaa juuri sopivasti :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin esikoinen aloitti eskarin syksyllä ja on siitä ollu aivan innoissaan. Neiti näpsä on kyllä välillä melkoinen marakatti ja sitä kitinää ja vikumista esiintyy täälläki. Neiti on muutenki herkkää sorttia ja vollottaa pienemmistäki vastoinkäymisestä joten saa nähdä miten sitten ku koulun aloittaa :rolleyes: . Toisaalta on kyllä jo iso ja reipas tyttö ku sille päälle sattuu. Eskarin aloittaminen sujui ongelmitta ja odottaa aina uutta päivää innoissaan kun on saanu uusia kavereita.

 

Neiti osaa luetella ja tuntee aakkoset mutta ei vielä osaa lukea, nimet kyllä osaa lukea mutta ei paljon muuta, osaa myös kirjoittaa nimiä ja mallista kirjoittaa muitakin juttuja. Tuntee ja luettelee myös numerot 0-1000 ja osaa laskea yksinkertaisia plus laskuja, vähennyslaskuja myös jonkinverran mutta ei yhtä hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän eskarilaiselle tuli kouluun hakupaperit :girl_smile:

Kovasti on eskariin kaivannut nyt kun on ollut joululomalla kotona, on kuulemma kavereita ikävä. Tää kuulostaa niin hyvältä meidän neidin suusta ( ei ole ollut ennen eskaria missään hoidossa ) kun syksyllä jännitti kovasti eskariin meno.

Kouluun on lähdössä syksyllä ihan innoissaan. Oppi lukemaan ja kirjoittamaan jo 5 vuotiaana niin odottaa jo kovin että pääsee niitä taitoja käyttämään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensi viikolla olisi kouluun ilmoittautuminen ohjelmassa ja äiti miettii että mihin ne vuodet oikein vieri niin vauhdilla? Toinen on niin iso ja reipas.

 

Syksyllä lapsia oli 'testattu' eli siis haastateltu ja niiden perusteella nuppuseni on kuulema hyvin koulukypsä jätkä :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Catsie, ettekö aio mennä ilmoittautumaan kouluun paikan päälle? Samassa kaupungissa kun ilmeisesti asutaan? Mä toisaalta haluisin kovasti mennä poitsun kanssa, mut en tiedä ehdinkö silloin ilmoittautumispäivänä.

 

Miten teillä muuten yleensä pääsee haluamaansa kouluun? Yhdellä tutulla on lähikouluna hyvin suosittu koulu (on jotain painotuksia ilmeisesti) ja he nyt sitten joutuvat jännäämään pääseekö lapsi tuohon kouluun. Meillä on alueella kaksi koulua ja aika selvää on meille ollut kumpaan halutaan että lapset menee. Todennäköisesti kaikki eskarikaveritkin tulee samaan kouluun. On siis meitä lähempänä ja turvallisemman reitin päässä + olen itse käynyt ko. koulua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Catsie, ettekö aio mennä ilmoittautumaan kouluun paikan päälle? Samassa kaupungissa kun ilmeisesti asutaan? Mä toisaalta haluisin kovasti mennä poitsun kanssa, mut en tiedä ehdinkö silloin ilmoittautumispäivänä.

 

Miten teillä muuten yleensä pääsee haluamaansa kouluun? Yhdellä tutulla on lähikouluna hyvin suosittu koulu (on jotain painotuksia ilmeisesti) ja he nyt sitten joutuvat jännäämään pääseekö lapsi tuohon kouluun. Meillä on alueella kaksi koulua ja aika selvää on meille ollut kumpaan halutaan että lapset menee. Todennäköisesti kaikki eskarikaveritkin tulee samaan kouluun. On siis meitä lähempänä ja turvallisemman reitin päässä + olen itse käynyt ko. koulua.

 

Ei kun tein sen Wilman kautta, 18.5. on joka tapauksessa sitten tutustuminen oppilaille ja huoltajille. Ja kun mä oon jo seitsemän jälkeen aina töissä niin helpompi tehdä netin kautta.

 

Oman toiveen sai heitettyä mutta he päättävät, toki on olemassa valitusoikeus jos on eri mieltä päätöksestä. Eräs tuttavaperhe muutti just rajan toiselle puolen mutta saivat lapset tuohon meidän lähellä olevaan kouluun kuten halusivat koska tilaa oli paremmin kuin heidän virallisessa koulussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä kanssa yksi äiti joka ihmettelee minne ne vuodet oikeen on vierineet ? Esikoisella alkaa syksyllä esikoulu jonka alkua odotetaan jo innolla. Kiva oli lukea tästä ketjusta positiivisia kokemuksia eskarista ja sen aloituksesta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kuopus aloittelemassa eskaria...kovasti jo lukee, kirjoittaa ja laskee (oppi kans jo viisivuotiaana itsekseen nämä taidot) mutta on muuten kyllä vielä niin vauvamainen, että välillä ihan hirvittää, miten tuo syksy tulee sujumaan... ollut meidän perheessä se "vauva" nääs :lipsrsealed: Tässä on harjoiteltu isona poikana olemista kovasti, mutta ei meinaa jäppisellä itsellään olla oikein motivaatiota.

 

Nyt pukkaa oikein kunnon mustisuhmaa jo etukäteen kun pikkuveljeä odotellaan syntyväksi juuri tuossa syksyllä...huh, saapas nähdä miten meillä sujuu!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poika aloitti eskarin.

Lähtö ja alku oli aivan kauheaa.. Häntä ei meinannut saada sängystä ylös, vaatteita ei meinannu pukea millään, ruokaa ei suostunut syömään ja lähtö hetki vaan veny ja veny (saateltiin ensimmäisinä päivinä). Tähän asti kun on pukeutunut salaman nopeesti ja ollut jopa ennen minua olkkarissa kattomassa lastenohjelmia..

 

Sitten alkoi tulemaan parin eka viikon jälkeen itkien tai kyyneleet silmissä kotiin. Alkuun ei sanonu mitään kuittas kyselyt vain ettei tahdo mennä eskariin enää ikinä. Reppu oli likanen ja märkä, vaikka oli kuivaa. Housut oli menneet rikki ja käsissä oli haavoja. Ensin oikeesti uskoin, kun sanoi että oli vain kaatunu tullessaan niin kovaa kotiin. Sitten sain tietää että häntä on kiusattu kotimatkalla (tulee siis yksin kotiinpäin). Tuosta vähän matkan päästä eräs poika oli kiskonut repusta ojaan (siihen on sellanen 3-4m pudotus, aika jyrkkä vielä ja alhaalla on vettä), poika oli liukastunut ja kierinyt sinne alas asti. (Siitä ne rikki menneet housut ja haavat käsissä). :girl_mad:

 

Poika on ollu tähän asti kotona, työni on kotona ja lähtö eskariin oli jo kesällä kova aihe. Keväällä odotti kovasti ja alkoi harjoitellakin ahkerasti omasta halustaan kirjaimia ja numeroita ja odotti kesää.. Ja kesällä ei meinannut malttaa millään odottaa syksyä. Sitten vielä tulee heti alkuu jotain tuollasta niin tässä ollaa nyt sitten kuukaus "taisteltu" joka aamu että lähdetäänkö vai ei. Nauttii kuitenkin siellä olosta ja on ryhmässä mukana eikä ole ohjaajille kertonut ettei halua olla siellä, päin vastoin,hän on saanut paljon kavereita ja leikkii kaikkien kanssa. Mutta joka päivä lähtiessä ja kotiin tullessa tulee itku ja oma olo on sellainen, ettei millään haluaisi päästää lasta lähtemään tuollaisella mielellä. Tuntuu tosi pahalta pakottaa se lähtemään kun toinen pitää melkein kynsin ja hampain kiinni jalasta ja huutaa ettei tahdo lähteä. :girl_cry:

 

 

Toivottavasti kouluun lähtö ensi vuonna sujuu helpommin.. :girl_to_take_umbrage2:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poitsu meni mielellään eskariin tuttuun paikkaan, samassa talossa oli siis päiväkodissa. Eskarin alettua poitsu on ollut aika hankala tai pitäisi kai sanoa haasteellinen... Itku tulee tosi pienestä, samoin iso kiukku. Kesällä oli tästä jo vähän viitteitä. Vanhempina ajateltiin tarjota poitsulle ihana kesä, matkustelua lapsille suunnatuissa paikoissa ja kaverikin oli samalla reissulla. Poitsu ei paljon muuta reissulla tehnyt kuin kiukkusi. Mitään syytä hän ei osaa pahalle mielelleen lähellekään aina kertoa. Onko tämä nyt sitä eskareiden kuuluisaa "murkkuikää"? Poitsu reuhaa myös kavereilleen ja pari kertaa kaverit onkin sanoneet, etteivät jaksa märinää kuunnella. Huh, kai tää on ohimenevää kipuilua pienessä miehessä joka on pieni mutta haluaa olla iso ja päin vastoin!

 

 

Poitsu on osannut kirjaimet jo pari vuotta ja lukemaan alkoi vuosi sitten. Numerot osaa ja yksinkertaisia laskutehtäviä harjottelee. Osaisi niitäkin, mutta ei ole kiinnostunut numeroista kuten kirjaimista. Kovasti tykkää piirtää ja askarrella. Kaverit on tulleet ihan äärettömän tärkeiksi kesän aikana. Olis koko ajan vaan ulkona menossa :girl_sigh: .

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei eskarilaisten vanhemmat! Kertokaa minkälaisia asioita eskarissa tehdään siis minkälainen on eskarilaisen päivä, mistä kaikesta se muodostuu?

 

Mietin ihan vaan sen kannalta jo hiukan valmiiksi, kun meidän poika oppi lukemaan jo 3,5 vuotiaana (täytti nyt juuri 4v ja lukee sujuvasti) ja osaa laskea plussa ja miinuslaskuja, tuntee kirjaimet, numerot, kellonajat, nyt opettelee kirjoittamaan jne on muutenkin tosi pikkutarkka, kiinnostunut uusista asioista, hyvä muisti, nopea sisäistämään esim uusien vaikeidenkin (esim.8+ vuotiaiden) seurapelien säännöt.. Onko täällä eskarilaisia, jotka olisivat menneet vuotta aikaisemmin eskariin, tai onko se edes mahdollista..? Mietin vaan, kun poika on sitten jo 2,5 vuotta osannut lukea siinä vaiheessa kun olisi vasta "virallinen" eskari-ikä, mutta muuten on tietysti kuin ikäisensä leikki-ikäinen ja paljon on vielä opittavaa tietysti. Eskari meillä on myös kauempana kuin nykyinen päiväkoti, eli uudet ihmiset, uusi rakennus, uudet rutiinit. Onko liian paha 5-vuotiaalle... Mahdollisuutena olisi myös liikuntapainotteinen eskari (joka yhtälailla uusi paikka), joka tietysti toisi oman mukavan lisänsä koska tietyt perusasiat on jo oppinut aikaisemmin ja on tosi innostunut kaikesta liikuntaan liittyvästä. Kertokaa kokemuksia eskarilaisten äidit, etenkin te, joilla kotona tällainen pikkuälykkö (fiksumpi kuin äitinsä;).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle on tullut sellainen kuva, että eskarissa lähinnä harjoitellaan ryhmässä toimimista koulua varten. Harjoituskirjan (kirjaimet, numerot yms) tekoa ainakin meidän eskarissa on vain kerran viikossa. Aika samankaltaista kuin peruspäivähoito, mutta vähän kurinalaisempaa, ettei tule koulussa sitten totaalishokki :grin: . Meille vanhempainillassa korostettiin, että koulussa sitten opetellaan lukemaan ja laskemaan, mutta jos ne jo osaa niin eihän siitä haittaa ole. Meidän eskarissa on lisätehtäviä joissa on eri vaikeustasoja joten jo lukevatkaan ei kyllästy.

 

Liikuntaeskari olisi varmaan kiva, jos on liikunnallinen tai siitä kiinnostunut lapsi.

 

Muoks. Aamu alkaa aamupiirillä jossa katsotaan ketä on paikalla, mikä ja monesko päivä, kuukausi, valitaan open apulaiset. Apulaiset sitten auttavat esim. pöydän kattamisessa ym. Aamupiirin jälkeen ohjattua toimintaa, askartelua, lukemista ja tarinasta keskustelua (kuullunymmärtämistä etc.). Ennen lounasta ulkoilua ja lounaan jälkeen päivälepo. Siihenpä se eskaripäivä loppuukin ja loppuaika on vapaampaa leikkiä. Meillä on joka viikko liikunta-aamu joko salissa tai ulkona kentällä tai sitten menevät metsäretkelle. Metsäretkillä tutustuvat luontoon, opettelevat kasveja ja eläimiä. Lelupäivä on ehkä kerran kuussa tai harvemmin. Joskus leipovat tai pitävät yhteisiä lauluhetkiä koko päiväkodin väen kanssa.

 

Toivottavasti sait jotain selkoa mun sepustuksesta :girl_smile:

Edited by Kaneli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kanssa eskarilainen, reipas poika :)

Innoissaan on joka päivä menossa, osan viikosta kulkee taksilla ja osan viikosta vien ja hän jää samalla iltapäivähoitoon. Kavereita on tullut tosi kivasti ja innokas on poika oppimaan. R-kirjain ei tule vielä oikein ja poika kääntää usein lauseessa L-kirjaimen V-kirjaimeksi. Joten sitä harjoittelevat kerran viikossa erityisopettajan kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ruusari, samaa on alettu pohtimaan esikoisen kohdalla. Poika on 4v (täyttää kohta 5) ja lukee sujuvasti (oppi myös ennen kun täytti 4), laskee, kirjoittaa,

on taitava motorisesti ja hyvä keskittymään. Hän tekisi kynätehtäviä tuntikausia jos antaisi, kyselee ikäisekseen

kypsiä asioita ja on sosiaalisesti taitava..Olemme siis pohtineet eskarin aikaistamista vuodella (meillä päikkärin yhteydessä), koska mielestäni

siihen olisi pienempi kynnys kuin että laittaisi kouluun ilman eskaria. Eskarivuoden aloittamista aikaisemmin puoltaisi

se että ryhmä olisi tuttu kouluun siirryttäessä. Vaihtoehtoisesti eskaria voisi käydä toisenkin vuoden jos poika ei tunnu koulukypsältä.Emme ole vielä jutelleet asiasta päikkärin suuntaan, vasu-keskustelu on tulossa muutaman viikon päästä. Sen verran tiedän että eskarien toimintatapoja on niin montaa kuin on eskareitakin..joillakin kouluilla eskarit voi olla yhdistettynä 1.-2. luokkaan ja ääripäänä joidenkin päiväkotien eskari, jossa voi olla eskaritunti kerran viikossa jne.

 

Tässä on vielä se erikoisuus että olen luokanopettaja ja teen töitä eskareiden parissa. Silti sitä on helposti omalle lapselleen "sokea" ja odotan keskustelua päikkäriopen kanssa mielenkiinnolla. Ennen olin sitä mieltä että turhaa kiirehtiä ja antaa vielä leikkiä, mutta nyt kun oma poika kyselee kysymyksiä "Äiti miksi Neuvostoliitto hajosi ja tuli Venäjä" niin eihän nuo ihan perus 4-vuotiaan kysymyksiä ole :lol:

 

Olisi mielenkiintoista kuulla miten te etenette asiassa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostelempa tätä ketjua :). Meillä poika aloittaa eskarin ensi syksynä. Ja kyllä se jännittää, etenkin kun kuvioissa on silloin uusi pikkusisarus. Yksin en uskaltaisi vielä poikaa päästää kulkemaan, saa nähdä uskaltaako vielä ekallakaan...

 

Kirjaimet osaa suurinpiirtein, mutta lukemista ei ole vielä hokannut. Numerot osaa kanssa hyvin ja myös ainakin yksinkertaiset laskut onnistuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä lähtee keskimmäinen eskarii syksyllä. Odottelenkin tässä kuumeisesti tietoa eskaria järjestävistä paikoista kun ollaan muutettu juuri ja kaikki mahdollinen on auki siitä lähtien että haenko osapäivä- vai kokopäiväeskariin. Kotihoidontuki loppuu syksyllä nuorimmaisen täytettyä kolme mutta minulla ei ole töitä jne...

 

Osapäiväeskari on ilmeisesti koulun yhteydessä ja ekalla luokalla olevan isoveljen kanssa sitä matkaa on tullut tallusteltua nyt sen puoli vuotta. Vähän vajaa kilometri kävelytietä ilman sen suurempia teiden ylityksiä mutta on se vaan pitkä matka tuollaiselle puolimittaiselle.

 

Vähän tuppaa surettamaan että tuo keskimmäinenkin häviää tästä kotoa osaksi päivää, hän kun on niin mahtavaa seuraa ja ollaan totuttu olemaan koko ajan yhdessä kerhoja lukuunottamatta. Haikeaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hmm, toi osapäiväeskari tuntuu todella oudolta. Meillä tulevalla eskarilaisella on eskaria se 4h päivässä ja sitten haettiin erikseen aamupäivä ja iltapäivä hoitoa samalla koululla. 7-17 on siis koulun ovet auki. Jos sitä ennen pitää hoitoa hakea niin sitten päiväkodin puolelle. 

 

Meillä odotetaan kans innolla ja äiti vähän kammoaa ajatusta miten pärjätä eri menojen kanssa. Juniori siis vielä päiväkodissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

*Niisk* Huomenna alkaa :lipsrsealed:.

 

Milloin meidän Pienestä on tullut näin Iso :girl_impossible:?

Edited by bohemian

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosi hyvin on mennyt eskarin alku :). Keskittymisen aiheuttama väsymys on kyllä kotioloissa purkaantunut, mutta se nyt kuuluu asiaan. Edelleen tuntuu haikealta ja oudolta, että on niin pitkän aikaa lapsesta erossa tietämättä mitä hän puuhailee. Olisi ihanaa voida olla kärpäsenä katossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä eskari ei ollut kovin suuri muutos, kun on samassa päiväkodissa missä on ollut jo pari vuotta.

Tosi kovin tykkää että on tehtäviä. Ja mäkin joudun opettelee uutta kun tuli wilma-tunnukset.

Uimakouluviikko on tulossa nyt syksyllä, mikä onkin hyvä kun neiti ei osaa uida, vaikka oon käyttäny kaupungin uimakoulussa. Jospa se itse uiminenkin alkais kinnostaa jos kaveritkin osaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now