Mirjami

Ylimääräiset rokotteet

119 posts in this topic

Mamalicious Neuvolasta tuo rokote pitäisi tulla automaattisesti tarjolle. Ainakin meillä tulee.

 

Tossa influenssarokotteessa mua houkuttaa se, että sen on sanottu vähentävän korvatulehduksia. Niitä kun tolla kölvillä on ollu tarpeeks jo, joten mahdollisuus siihen, että edes yks jäis tulematta olis aika hieno juttu. Mutta muuten en oo kauheesti kans mitään faktoja siitä kuullut (onko toi korvatulehdusjuttukaan itseasiassa mikään fakta?!), joten jos jollain on kertoo, niin otan tiedon kans mielelläni vastaan.

 

Rokote vähentää jälkitauteja, joihin tuo korvatulehduskin kuuluu. (Täällä aiheesta KTL:n FAQ.)

 

Minua mietityttää että laitetaanko influenssarokotetta. Jätkä on nelikuinen marraskuussa ja rokote on 6kk+ ikäisille, mutta neuvolasta sanoivat että se olisi tulossa seuraavalla käynnillä. Jos rokotteen ei ole todettu vaikuttavan alle 6kk ikäisiin (KTL:n FAQ:in mukaan), niin miksi sitä sitten ollaan meille tarjoamassa? :huh:

 

Rotarokote otettiin. En edes miettinyt kahta kertaa, vaikka rokote onkin aika kallis ja vakuutus ei korvaa. Jos vain rotan aiheuttama tauti saadaan tuolla vältettyä, niin kannatti ihan varmasti! Vesirokkorokotetta ei olla mietitty, varmaan sitten jos ei kouluikään mennessä ole sairastettu, voidaan asiaa miettiä. Aika yleinen mielipide tämäkin. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rotasta kysyisin, että kumman rokotteen olette ottaneet, Rotarixin vai Rotateqin? Ja millä perustein olette rokotteen valinneet? Esikoiselle tarjottiin vain Rotarixiä ja sen otimme, mutta nyt terkka puhui noista kummastakin ja käski valita..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on ylimääräisinä rokotteina: rota, vesirokko, pneumokokki, twinrix ja influenssarokote. Asumme nimittäin Aasiassa ja Suomessa lastenlääkäri suositteli kaikkia näitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Rotasta kysyisin, että kumman rokotteen olette ottaneet, Rotarixin vai Rotateqin? Ja millä perustein olette rokotteen valinneet? Esikoiselle tarjottiin vain Rotarixiä ja sen otimme, mutta nyt terkka puhui noista kummastakin ja käski valita..

 

Tuossa sitä onkin miettimistä... Mä teen neuvolatyötä enkä oikeasti osaa sanoa kumpi on parempi, tutkimustuloksia löytyy molempien paremmuudesta. Rotarixia on se kaksi annosta, Rotateqia kolme. Satsien hinnoissa ei juuri ole eroa.

 

Tuolla vielä KTL:n tiedot lyhyesti:

http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/o...virusrokotteet/

 

Itse ehkä omalle antaisin Rotarixin, koska siinä on vähemmän annoksia (ts. vähemmän mahdollisuuksia reagoida + erittää virusta ulosteeseen, nopeampi vaikutus jos antaa ensimmäisen 6 viikon iässä ja toisen siitä 4 viikon kuluttua). Onko jollain perustellumpaa näkemystä, kiinnostaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä olen vähän skeptinen tuon influenssarokotteen suhteen, koska sen teho voi olla paljon pienempikin kuin tuolla KTL:n sivuilla mainittu 85 %. En nyt kyllä muista, mistä luin, mahdollisesti jostain niinkin luotettavasta lähteestä kuin Iltalehti :rolleyes: Mutta luultavasti mekin tuo influenssarokote kuitenkin otetaan, koska poika on luultavasti menossa päiväkotiin kohta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No nyt on eka osa Twinrixistä haettu, tiistain 1v neuvolassa tuikataan sitten sekin. Hintaa tolle yhdelle satsille tuli n. 31€. Vähän meni (taas) neuvolan kans herne nenään, kun piti neuvolalääkäriltä saada resepti, sitä ei kuulunut ajoissa, joten soittelin sitten kolmena päivänä neuvolantädille, joka ei soittoaikana vastannut puhelimeen. :angry: Onneks on oma luottolääkäri, joka reseptin sitten soitti lähiapteekkiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kenenkään lapsi kärsinyt rotarokotteen sivuvaikutuksista?

Meidän pojallemme annettiin eka satsi Rotarix-rokotetta, ja seuraava viikko oli ihan kamala. Lapsen maha tuli kipeäksi ja täyteen ilmaa, ja mun päiväni kuluivat itkevää lasta kanniskellessa. Tutun lapsi puolestaan sai reilun viikon kestäneen ripulin (Rotateq-rokotteesta). Mietinkin, mikä on todennäköisyys, että rokottamaton lapsi sairastuu rotaviruksesta niin pahasti, että joutuu sairaalaan? Rotarixin käyttöohjeen mukaan kuitenkin 1-10% rokotetuista saa sivuvaikutuksena samanlaisia vaivoja kuin meidän poika, mikä on musta aika paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kuinka nopsaan teillä alkoi noi sivuvaikutukset? Meillä annettiin tänään rokote molemmille ja jo illan mittaan huutoa on ollut... :rolleyes: Tytön maha ihan lorisee. Tosi kiva, jos meilläkin seuraava viikko on yhtä huutoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Mahavaivoja on meillä ollut välillä muutenkin, mutta muutaman perättäisen huonon päivän jälkeen alkoi epäilyttää, että ongelmien syynä on nimenomaan rotarokote.Epäily vahvistui, kun nyt rokotusta seuranneen hankalan reilun viikon jälkeen poika on taas ollut useamman päivän oikein tyytyväinen ja viihtyy pitkät pätkät itsekseen leikkimatolla tai sitterissä. En muista alkoiko itku ja kitinä jo samana päivänä kun rokote annettiin vai vasta seuraavana, mutta aika pian kuitenkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me käytiin tänään ottamassa influenssarokote, syistä että jos vaikka yksi kuumetauti jäisi pois ja että korvatulehdusten mahdollisuus (etenkin jälkitauteina) pienenee huomattavasti. Me ollaan saatu kärsiä jo pelkästään hampaiden tulon seurauksena melkein 40 asteen kuumeita pariin otteeseen, ja se on tosi surkeaa seurattavaa kun toinen ei jaksa mitään muuta kuin maata reporankana ja nukahtaa välillä - itkukin on vaan pelkkää nyyhkytystä...

 

Rotakin otettiin, eikä tullut mitään sivuoireita Rotarixistä. Se otettiin siis just ton takia, että siinä on vaan 2 rokotteen antokertaa, muuta eroa ei juurikaan tainnut olla.

 

Niin ja Twinrix tullaan jossain vaiheessa ottamaan, jos/kun ulkomaille ollaan lähdössä. Vesirokkorokote menee harkintaan sitten jos kouluikään mennessä sitä ei ole sairastettu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille laitettiin nyt siellä 1v neuvolassa sitten se influenssarokote. Siihen tutkimukseen en jaksa osallistua, joten otettiin toi nyt tarjolla oleva rokote sitten. Kuukauden päästä tulee siihen se tehoste ja samalla annetaan se eka osa siitä Twinrixistä.

 

Meillä ei tullut Rotarixistä sen kummepia oireita, kakka oli löysempää jossain vaiheessa, muttei muuta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voikohan influenssarokotetta ottaa jos on antibioottikuuri korvatulehdukseen päällä? Kuumetta ei ole, sehähän kuulemma ainakin olisi este.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikka otsikko sanookin ylimaaraiset rokotteet, niin mulla olis kysymys niista "normirokotteista". Eli mitka rokotukset vauva saa Suomessa minkakin ikaisena? Ma en loytanyt netista muuta kuin taman KTL:n linkin (http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/o...lman_rokotteet/), mutta tuossa listassa nayttaa olevan myos ylimaaraiset rokotukset.

 

Olisi kiva tietaa niin voin verrata takalaisiin rokotuksiin ja miettia pitaisiko itse sitten ostaa muita rokotuksia...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ kaikki ne on vapaaehtoisia, influenssarokotus on siis nykyään täysin rinnastettavissa muihin lasten rokotusohjelmassa oleviin rokotuksiin. Se ehkä mielletään vapaaehtoiseksi, koska kaikki ei sitä ota vaikka ottaisivatkin ne muut.

 

Joissakin maissa jotkut rokotukset on lakisääteisesti pakollisia, mutta Suomessa ei siis tarvitse ottaa mitään rokotuksia jos ei halua.

 

Lisään nyt vielä sen verran, että mun mielestä ne perusrokotukset on monissa (kehittyneissä) maissa melko samanlaiset - niiden lisäksi voi sitten olla jotain aluekohtaisia eroja alueellisten sairauksien ym. mukaan.

Edited by Kerttu

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Joo siis toki. Mutta nuo on ne rokotukset, jotka annetaan neuvolassa automaattisesti ilmaiseksi, jos sitä ei erikseen kiellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ok, kiitos paljon! Eli mun ei tarvitse panikoida kun taalla saa tosiaan vain sen vitamiini jutun sairaalassa, ja nain nayttaa myos olevan Suomessa. Muut sitten muutaman kuukauden ikaisesta alkaen.

 

Janna miten ma olen taalla yksityisessa hoidossa ja maksan maltaita beben syntymasta (ja saan kylla kaikkea kivaa turhaa ylimaaraista, kuten oman huoneen, lehden tilattua omaan huoneeseen, ateriaviahtoehtoja jne.), niin silti en oikein luota etta tehdaanko taalla kaikki sama kuin Suomessa ja tehdaanko se yhta hyvin.. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Millaisia haittavaikutuksia infuenssarokotus on lapselle tuonut?

 

Otimme maanantaina rokotuksen ja nyt on ärtyneisyyttä ollut useampana päivänä sekä nyt ripulia reilussa määrin.. En sitten tiedä onko rokotteesta vai muuta tautia päällä...

Share this post


Link to post
Share on other sites
Rotasta kysyisin, että kumman rokotteen olette ottaneet, Rotarixin vai Rotateqin? Ja millä perustein olette rokotteen valinneet? Esikoiselle tarjottiin vain Rotarixiä ja sen otimme, mutta nyt terkka puhui noista kummastakin ja käski valita..

 

Lastenlääkärin kanssa tuli tuosta puhe, ja hänen mukaansa Rotateq on hivenen kattavampi muitakin gastroenteriitin aiheuttajia kohtaan kuin Rotarix. Tosin isoa eroa noiden välillä ei ole.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Ja minä sain myös sen käsityksen, että koska Rotateq annetaan kolmessa erässä ja Rotarix kahdessa, Rotateq voisi saada aikaan hitusen tehokkaamman vasteen elimistössä. Toki toteutus on näppärämpi kahdella kerralla kuitattavassa Rotarixissa, hintaero on aika olematon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mekin päädyttiin nyt tuohon kunnalliseen influenssarokotteeseen ja jätettiin tutkimus väliin. Meille ei rokotetta annettu, kun oli otiittiin antibioottikuuria vielä jäljellä. Haettiin se sitten heti, kun kuuri oli loppu.

 

Meidän jäbä ei ole saanut yhdestäkään rokotteesta vielä mitään sivuvaikutuksia, tuo influenssapiikkikin meni kertaparkaisulla. Joulukuussa pitää hakea vielä siihen vahvistusrokote ja yksi vuotiaana tulla seuraava Pentavac, että kyllä tätä rokotettavaa riittää ihan rokoteohjelmassakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rota otettiin ja kyllä kannatti, muu perhe kärsi karmean vatsataudin mutta poika säästyi. :) Ei sivuvaikutuksia rokotteesta, Rotarix oli.

 

Nyt kun poika menee kohta hoitoon niin otettiin influenssa- ja vesirokkorokote samalla kertaa. Lääkäri oli reseptiin kirjoittanut että vesirokkoon voi antaa yks tai kaks annosta, kahdella parempi teho. No apteekin henkilökunta oli sitä mieltä että yksi varmasti riittää, eikä siitä oo kauaa kun näin pienelle (1v.2kk) ei suositeltukaan kuin yhtä annosta. Nytkin suositellaan Pharmaca Fennican mukaan kahta vain jos kuuluu johonkin riskiryhmään. Ootteko ottanu yhen vai kaks? Rokkohan saattaa tulla lievempänä jos ottaa vaan ton yhden, siihen kuitenkin päädyttiin.

 

Apteekissa sanoivat myös että kannattaisi viikon verran välttää paikkoja joissa voi vesirokkotartunnan saada, kun vasta-aineiden muodostuminen kestää kauan, ja jos saisi vesirokon just kun rokote on annettu niin vois tulla tauti rankemman kautta. No meillä alkais päiväkotiin tutustuminen tiistaina, ja eilen torstaina sai rokotteen.. Neuvolassa taas tätsä oli sitä mieltä, että kyllä niitä vasta-aineita heti muodostuu.. Ota siitä nyt sitten selvää?! Ehkä kyselen vielä päiväkodista että onko ollu tautitapauksia.. Mielipiteitä/kokemuksia tästä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään Köö sai influenssarokotteen toisen osan ja ekan osan Twinrixistä. Ja sen jälkeen ollu koko päivän yli 38 asteen kuumeessa. Toivottavasti johtuis tosta influenssarokotteesta eikä Twinrixistä, kun siitä on tulossa toinen osa päivää ennen matkaa, sillon ei olis kiva sairastaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now