Guest Is

Huonoimmat joululahjat

187 posts in this topic

Näiden hutiostosten välttämiseksi olemme koonneet pojan joululahjatoiveista nettiin lahjalistan. Listalla on muutama kalliimpi tarvike yksilöitynä, esim. matkarattaat merkkiä ja mallia myöten, nämä ovat lähinnä isovanhempia varten sillä tiedämme heidän haluavan ostaa myös jotain kalliimpaa ja näin vältämme ehkä myös suunnattoman lelu- tai vaatekasan. Lisäksi listalla on jotain hieman edullisempaa, kuten taaperokärryt ja ehdotuksia hyvistä kirjoista, sekä kerrottu minkä kokoiset vaatteet pojalle keväällä todennäköisesti sopivat.

Mä linkittelin kans facebookiin (jossa isovanhemmatkin hengailee...) muutamia lahjaideoita ja korostin, että vaikka nämä on vähän kalliimpia kuin muovihärpäkkeet, näistä riittäisi MOLEMMILLE lapsille iloa ja haluaisin paljon mieluummin yhden laatulelun yhteiseksi molemmille kuin monta muovihärpäkettä kummallekin. Mutta ei mennyt jakeluun... anoppi kyseli viimekäynnillä, että tarviisko meidän lapset jouluksi mitään realistista niiden älyttömän hintaisten puulelujen lisäksi, että ei he todellakaan aio rahojaan sellaisiin pistää. Siis what? Onko 42e hintainen puulelu yhteiseksi molemmilla lapsille muka liikaa isovanhemmilta? Jos ne ostaa tavalliseen tapaan rumia ja liian pieniä vaatteita molemmille ja sen lisäksi jotkut 10-15e hintaiset muovilelut molemmille, niin kyllä siitä helposti tulee yli 50-60e.

 

Näitä siis toivoin: http://www.baobabkids.com/nooan-arkki-p-1190.html

http://www.hattentatti.fi/product_info.php?cPath=45_102_313&products_id=865

 

Ja siis jos nuo on liikaa, niin ymmärsiköhän anoppi että puisia ja kauniita leluja valmistetaan pilvin pimein erilaisia ja vaihtoehtoja löytyy edullisempiakin. Noh, katsellaan ja odotellaan ymmärsikö ne edes vihjeen halutun tuotteen tyylistä. Yritän tässä just asiaan kypsyneenä keksiä että mitähän muovikrääsää itse ostaisin jo etukäteiskostoksi anopille girl_crazy.gifAnoppi kun itsekin arvostaa kaikkea ihanaa käsintehtyä ja kotimaista ja taidetta jne ja keräilee vanhoja arabian kippoja ja jotain pirun peltipurkkeja viimepennosillaan... niin hitonko takia lapsille sitten ei voi laatua ostaa?

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

OT: onko toi makkaraputki sitten toimimaton vai oli muuten vaan hutiostos koska alkuperäinen mainitsija sai niitä vain 1kpl. Kun siis tuo putki on nimittäin mun miehen joulutoivelistalla... :grin:

 

 

edit. Mainitsen muuten lahjalistasta vielä sen, että meiltä nimenomaan lähes kaikki kyselee, että mitä pojalle vois ostaa lahjaksi ja tuo lista on sitten helppo antaa. Ja ei tosiaan tule niitä päällekkäisyyksiä ja hintahaitari on alkaen ihan parista eurosta (esim. sukkia, pikkuautoja) niin kukaan ei mene vararikkoon. Meidän poika on toiselle puolelle sukua ensimmäinen sukuun syntynyt vauva lähes 30 vuoteen ja sieltä isotäditkin tyrkyttää koko ajan lahjatavaraa ihan ilman juhliakin :girl_sigh: Synttärilahjaksi pyydettiinkin näiltä innokkaimmilta lahjoituksia kalliiseen yhteislahjaan (turvaistuin) niin saatiin tavaramäärää karsittua - noin puolella, koska toivat silti myös lelua ja vaatetta :rolleyes:

Edited by forgetmenot

Share this post


Link to post
Share on other sites

OT: onko toi makkaraputki sitten toimimaton vai oli muuten vaan hutiostos koska alkuperäinen mainitsija sai niitä vain 1kpl. Kun siis tuo putki on nimittäin mun miehen joulutoivelistalla... :grin:

Se oli huti, koska tosiaan niitä oli vain yksi ja meitä kaksi. Toisaalta se oli huti, koska meillä ei juurikaan syödä makkaraa ja antaja sen tietää. :girl_sigh: Annoin sen sitten isälleni mökille, saa siellä testailla onko mieleinen ja ostaa sitten toisen äitiä varten. :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun tyttö syntyi, anoppi kysyi halutaanko me tytön serkulle aikoinaan tehdyt villatakki ja -housut lahjaksi. Olivat jääneet serkulta käyttämättä. Sanoin, että kiitos vaan, ei me tarvita kun meillä on jo pari vastaavaa asua. No, muutaman kuukauden päästä tyttö sai kuitenkin kyseisen asun joululahjaksi. Silloin se oli jo liian pienikin. Ärsytti kyllä girl_mad.gif Nyt puku on sitten melkein vuoden ollu meidän varastossa jossain pussissa.

 

Höh, ärsyttävää ja kummaa käytöstä anopilta... Kuulostaa siltä, että kun ei kelvannut muuten niin annetaan sitten oikein lahjaksi oli liian pieni tai ei...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Ei kyllä kovin korrektia.

 

Itse vierastan tässä ketjussa mainittuja muovileluja, isokokoisia leluja, itsetehtyjä vaatteita (koska ikinä ei ole kysytty, millaisia haluttaisiin tai tarvittaisiin; meillä ei ole ollut käytössä muita kuin villasukkia ja itseltäni vauva-ajalta käyttämättä jäänyt kaksiosainen villapuku, jonka äitini oli ostanut joltakin) sekä liian pieniä tai käyttötarkoitukseltaan turhia tai hankalia vaatteita. Meillä on hyvin isokokoinen lapsi, ja jos vaatekokoa ei vaivauduta kysymään, on lopputuloksena aina liian pienet vaatteet, vaikka olisivatkin keskimääräistä isompaa kokoa.

 

Me ollaan laitettu kaikki saamamme itsetehdyt vaatteet myyntiin kirppikselle, ja siellä ovat tehneet hyvin kauppansa niitä tarvitseville. Ja koska säilytystilaa ei ole, isot lelut eivät ole tervetulleita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on makkaraputki, siinä varmaan pakkaus on johtanut harhaan. Paketissa on kannessa meinaa kuva kahdesta putkesta ja pienellä jossain lukee, että sisältää vain yhden. Itse ostin miehelle sellaisen synttärilahjaksi ja tuli vähän yllätyksenä, että olikin vain yksi. Tulee kyllä ihan rapeakuorista makkaraa. Toimii siis!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Henkilökohtaisesti en voi sietää mitään Hello Kitty kamaa Mutta kahden tytön kanssa on ollut pakko oppia sietämään...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ostin vahingossa ystäväperheen pojalle lahjaksi tällaisen kauhulelun. Valitsin kaupassa parhaimman näköisen paloauton ja luin vasta kotona paketista, että siinä on vilkkuva valo ja ujeltava hälytysääni. :girl_mad: Onneksi lelu toimii muuten ilman pattereita, joten vanhemmat säästyvät ujellukselta.

 

Kävikin niin, että isä ja poika rakastavat tätä ujeltavaa ja välkkyvää lelua, joten kerrankin virheostos olikin onnistunut ostos.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä ketju on ihan loistava lapsettomankin näkökulmasta. Näiden vinkkien perusteella osaa olla ostamatta limapurkkeja, ujeltavia leluja ja vaatekoonkin tarkistan aina vanhemmilta etukäteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosta vaatteiden koosta on vielä pakko sanoa, että meidän tytöt on ainakin kasvaneet alussa niin nopeasti, että jos olen jonkun vaatekoon kysyjälle sanonut ja tapaaminen on sitten venähtänyt, on vaatteetkin yleensä olleet jos nyt ei pieniä niin ainakin tosi tiukkoja. Nykyään jos joku haluaa vaatteita ostaa, sanonkin reilusti ison koon - tulee sitten käyttöä edes tulevaisuudessa....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Henkilökohtaisesti en voi sietää mitään Hello Kitty kamaa Mutta kahden tytön kanssa on ollut pakko oppia sietämään...

 

Täällä myös Hello Kittyn "vihaaja", se oli söpö omassa lapsuudessa, mutta nyt on mennyt jo överiksi. Toivon, että suurin buumi on mennyt ohi, kun oma tyttö alkaa olla siinä iässä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua ei haittaa vilkkuvat ja välkkyvät ja äänekkäät lelut ollenkaan. Niitä saa siis ihan vapaasti ostaa meille, ne kun yleensä vielä kiinnostaa lapsia kaikkein eniten. Sitten kun mulla hermot menee leluista "loppuu patterit".

 

Vaatelahjoja mä en kauhean mielelläni vastaanota. Haluaisin mieluummin valita poikien vaatteet itse. Mutta epäsopivatkin saa kätevästi myytyä eteenpäin.

 

Kaikkein kurjimpia lahjoja on sellaiset joista näkee heti, että ne on ostettu vain kun halvalla saa miettimättä lahjottavaa ollenkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pojan huonoin joululahja oli tädiltä. Serkkupojan vanhat villavaatteet. Ei siinä muuten mitään, käyttämättömätkin, mutta olisi niistä voinut sen serkkupojan nimen ottaa pois kun se oli siihen erikseen kirjailtu(mie sitten ratkoin ne pois). Eikä kyllä ole edes kauhean hyvän malliset ja meillä jo oli ennestään joten eipä ole tullut pidettyä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hajoava muovikrääsä on asia, mitä en meille kaipaa. Äänistä ja valoistakaan en kauheasti leluissa välitä, mutta menee vielä jos lelu muuten vaan kestää käyttöä. Mä muuten vien välillä osan anopin antamista leluista takaisin sen luo, että "on sielläkin jotain millä leikkiä". Siinähän sitten miettii mihin sen kaiken rojun tunkee, ei se kaikki meillekään mahdu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muovikrääsä on mun inhokkilistalla myös. Ja yleensäkin kaikki huonosti tehty / heti rikkoutuva tavara.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Inhoan sitä pienen pientä krääsää, jotka jää lattialle ja sitten astuu päälle. Ja juuri kaikki muoviset härpäkkeet, ei kiitos meille!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lelut jotka leikkii itsekseen. Maininnan ansaitsee kummeilta saatu HotWheels- autorata :girl_haha: Poika tosin rakastaa sitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua harmittaa se, että ostetaan liian pieniä vaatteita lahjaksi kun ei kysytä kokoa vaan koitetaan arvailla sitä yleisten taulukoiden ym. avulla. Monesti ollaan saatu kivoja vaatteita lahjaksi, mutta kun ne ovat liian pieniä!!!:girl_to_take_umbrage2:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Myös liian isot vaatteet vähän huono juttu, jos ne ovat vuodenaikaan sidottuja. Kyllähän vauva toki kasvaa, mutta jos jouluna saa sen kokoinen toppapuvun, että sitä sopisi koon puolesta käyttää vasta kesällä ja sitten seuraavana talvena onkin taas jo liian pieni, niin hukkaan menee sekin. Jos ei malta selvittää etukäteen mitä kokoa ostaisi, niin ostaisi sitten jotain peruspaitaa tai housua reilummassa koossa, niin sitä voisi sitten jossain vaiheessa kuitenkin käyttää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poika on joskus saanut lahjaksi leluja, jotka on tarkoitettu paljon vanhemmille lapsille. Kyllähän niihin ennenpitkää kasvaa, mutta alahuuli on alkanut väpättää,kun lapsen oman turvallisuuden vuoksi lelu on jouduttu "takavarikoimaan".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nuorimmainen sai joululahjaksi "kivan" leikkikameran, joka laulaa, kikattaa ja (pakkauksen mukaan) "opettaa tunteita". Ääni on LIIAN KOVA ja laulut ärsyttäviä. Lahjan antajalle (anoppi) vielä oon monta kertaa todennut viimeisen kahden vuoden aikana miten paljon inhoan soivia ja vilkkuvia muovileluja. Tähän asti hän on sanonut olevansa samaa mieltä. Ajattelin että vien lelun sitten anoppilaan kun siihen itsellä menee lopullisesti hermo. Pitäähän sielläkin jotain leluja olla...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tyttäreni 2v sai lahjaksi metallisen Hello Kitty -salkun täynnä karkkia... jii-haa.. ja minä kun olen sitä mieltä, että tuon ikäisten ei vielä tarvitsisi karkkia syödä. :girl_mad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

mun ehdoton "suosikki" lahja oli 2 samanlaista autoa joiden ainoa tarkoitus on että niillä ajetaan päin seinää, ne "hajoaa", ulvoo ja sitten ne korjataan nappia painamalla...

Kiitos anoppi ja anopin käly, juuri mitä meidän seinät ja huonekalut kaipasivatkin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now