Guest O_o

Vaikeat äitisuhteet

84 posts in this topic

Ehkäpä mäkin vihdoin avaan sanallisen arkkuni tähä ketjuun, aiemmin on tuntunut jotenkin hankalalta kun jotenkin sitä ajattelee, ettei tässä tilanteessa ole syytä valittaa vaan vain kestää ja kestää...

 

Mun äiti on kaikinpuolin kunnollinen ihminen, mutta niin käsittämättömän vaikea, mustavalkoinen ja kovatahtoinen ihminen; tilanne on vaan pahentunut hänen vanhetessaan. Mun vanhemmat erosivat ollessani kolmen vanha, ja pitkän uuvuttavan huoltajuustaistelun jälkeen mut määrättiin vain äidille, isälle jäi vain hyvin tiukat tapaamisoikeudet (isääni ei katsottu sopivaksi huoltajaksi, koska vanhempani erosivat hyvin riitaisissa merkeissä äitini hakiessa yksin eroa isän harjoittaman henkisen, ei fyysisen väkivallan seurauksena, ja lisäksi isäni hankaloitti huoltajuuskiistaa kaikin mahdollisin käytettävissä olevin keinoin).

 

Käytännössä mulla on aina ollut vain yksi vanhempi ja se on ollut äiti. Välit isään olivat vielä nuorempana ok, mutta kun isän käytös muuttui mua kohtaan samanlaiseksi kuin mitä äitikin sai kokea heidän ollessaan yhdessä, viilensin ensin välejä yksipuolisesti vähitellen ja laitoin välit kokonaan poikki seitsemän vuotta sitten saatuani tarpeekseni moisesta painajaisesta. Äitini kanssa välit ovat aina olleet läheiset ja lämpimät, mutta viime vuosina tilanne on muuttunut kovin ongelmalliseksi.

 

Mun pitäisi olla kaikin puolin kiitollinen äidilleni kasvatuksellisesta panoksesta ja hyvistä lähtökohdista elämääni, mutta liika jatkuva päällepäsmäröinti tekee mun elämästä ihan sietämätöntä. Äiti on kovatahtoinen, määrätietoinen ihminen, joka puuttuu vanhemmiten kaikkeen mun elämään liittyvään jatkuvasti, ja valitettavasti mulle ei ole annettu pitkää pinnaa sietämään tota, itsekin olen varsin voimakastahtoinen, sanavalmis yksilö, joka on tottunut aina pitämään omia puoliaan. Muutin omilleni parikymppisenä yli 11 vuotta sitten, ja tilanne on vaan pahentunut saatuani itse lapsia. Mulla ei siis ole sisaruksia.

 

Kun en toimi äitini toivomalla tavalla/reagoi hänen ehdotuksiinsa tai huomautuksiinsa/tee niinkuin hän sanoo tai ehdottaa, seuraa aina käsittämättömän kovia sanallisia yhteenottoja, jotka useimmiten ovat aina huutoa, nälvimistä, välien poikki laittamisen uhkailua, luurin lyömistä korvaan jne. äitini puolelta. Äiti kokee asiakseen puuttua minun elämääni jatkuvasti, muttei itse kestä minkäänlaista kritiikkiä omista valinnoistaan, ei myöskään siedä pätkääkään sitä, että puolustan omia, varsin voimakkaita mielipiteitäni hänelle. Nykyisin asumme samassa kaupungissa äitini kanssa, aiemmin asuimme jonkiverran kauempana. Ja nyt tämä välimatkan vähäisyys tuntuu ihan järkyttävältä, kun saan vielä edellisen lisäksi sietää äitiä jatkuvasti omassa kodissamme, useita kertoja viikossa. Mikään kontrolli ei toimi tuohon visiteeraukseen tai sen rajoittamiseen, aina tuloksena on samanlainen reagointi. Kaiken lisäksi äitini on käytännössä ainoa kolmesta isovanhemmasta, joka oikeasti haluaa auttaa lapsen ja toisen tulossa olevan kanssa hoitamisessa, yökyläilyssä jne.

 

Musta tuntuu, että mä tukehdun tähän talutusnuoraan. Emme aio muuttaa täältä poiskaan, koska kotimme on juuri täydellinen paikka meidän perheellemme. Eikä sikälikään muualle muuttaminen ole vaihtoehto, koska sitten lapsille ei olisi käytännössä saatavissa mitään hoitoapua.

 

Yritän aika ajoin ottaa etäisyyttä, mutta se ei käytännössä toimi mitenkään.

Edited by Ravenna

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Musta tuntuu, että mä tukehdun tähän talutusnuoraan. Emme aio muuttaa täältä poiskaan, koska kotimme on juuri täydellinen paikka meidän perheellemme. Eikä sikälikään muualle muuttaminen ole vaihtoehto, koska sitten lapsille ei olisi käytännössä saatavissa mitään hoitoapua.

 

Yritän aika ajoin ottaa etäisyyttä, mutta se ei käytännössä toimi mitenkään.

 

Tää kuulostaa hyvin tutulle. Tai oikeastaan kuulosti. Meillä tilanne on nyt helpottunut. Me asutaan hyvin lähellä mun vanhempia ja äiti on ollut kova puuttumaan asioihin ja jos en ole hänen ohjeidensa mukaan toiminut, hän on lähtenyt "marttyyrilinjalle".

Pari vuotta meillä oli melkoista säätöä, kun kumpikin haki paikkaansa ja rajoja. Otettiin paljon yhteen ja mua ahdisti hirveästi äidin tapa "tukehduttaa" mut ja tulla "liian lähelle".

Mä en osaa sanoa mikä lopulta sai tilanteen vähän helpottumaan, mutta pitkään siinä meni ja monet keskustelut on käyty, itketty ja raivottu, loukkaannuttu jne.

Mä jopa jossain vaiheessa kielsin kokonaan meillä käymisen, enkä antanut lasten mennä heille. (Tilanne ei kyllä jatkunut tuollaisena pitkään.)

Edelleenkin ollaan eri mieltä asioista, mutta musta tuntuu että äiti kunnioittaa mun mielipidettä nykyään paremmin ja suhtautuu muhun ihmisenä, aikuisena, eikä vaan tyttärenä. Edelleenkin ohjeita tulee, mutta jos sanon, että ne riittää, hän ei väkisin niitä tuputa. Toki joskus edelleenkin tulee (lieviä) yhteenottoja.

Saanko kysyä, että kuinka kauan ootte asunu samassa kaupungissa äitisi kanssa? Luuletko, että tilanne voisi mahdollisesti ajan kuluessa helpottua?

Meillä tilanne oli parempi ennen kuin muutimme vanhempieni läheisyyteen ja sillon homma karkasi jotenkin hallinnasta, kunnes kumpikin tavallaan löysi paikkansa. Myös mulla on ollut paljon opettelemista tuossa ja varmasti äidille on ollut kova pala ottaa vastaan kritiikkiä meidän asioihin puuttumisesta... Mutta sitä haluan sanoa, että tilanne voi vielä muuttua. Suosittelen sulle kirjaa Vallan ja rakkauden kehissä (Anja Laurila).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muuten niin onnistunut viikonloppu, mutta tänään taas pillitin heti aamusta suhdettani äitiin. Yritän niin kovasti ymmärtää, mutta vaikeaa on...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samastun voimakkaasti moniin näistä teksteistä. Oma äitisuhteeni ja sen ongelmat ovat onneksi tällä hetkellä vähän vähemmän pinnalla, joten en halua nyt tässäkään asioista terkemmin kertoa - se aiheuttaa melkoista ahdistusta. Mutta eiköhän jossain vaiheessa tule taas sellainen hetki, että pää meinaa hajota - onneksi siis nyt tiedän, että tällainen ketju on olemassa ja että täällä voi rauhassa avautua aiheesta!

 

Pari kommenttia aiempiin kirjoituksiin: Omalla kohdallani olen huomannut, että fyysinen ja henkinen etäisyys on elintärkeää. En voi koskaan tulla kovin läheiseksi äitini kanssa, koska silloin on satavarmaa, että satutan itseni ennemmin tai myöhemmin. On paljon helpompaa olla etäämmällä ja pitää hyvin tiukat rajat ympärillään: tiedän tasan tarkkaan, miten en halua äitini minua kohtelevan, mistä asioista en hänelle kerro ja esim. että mistä aiheista en aio keskustella hänen kanssaan. Olen myös tehnyt tämän selväksi äidilleni, ja jos hän yrittää ylittää jonkin rajan, lataan hänelle sen verran tiukkaa tekstiä, että tilanne rauhoittuu. Ei ehkä maailman kypsin tapa käyttäytyä, mutta valitettavasti ainoa, joka on havaittu toimivaksi... Joku kirjoitti aiemmin tässä ketjussa tuosta rajojen asettamisesta ja siitä, että äiti tuntuu melkeinpä hieman pelkäävän kirjoittajaa, ja se kuulostaa hyvin hyvin tutulta. Ehkä äitini pelkää, että katkaisen välini häneen lopullisesti, ja ainakin hän tietää, että voin aivan hyvin tehdä sen (katkaisin joskus vuosia sitten välit pitkäksi aikaa, eli äiti on ehkä oppinut siitä edes pikkiriikkisen). Tulipas sekavaa tajunnanvirtatekstiä, mutta toivottavasti tästä saa edes jotain selvää. :)

 

Tsemppiä kaikille äitiongelmien kanssa taisteleville!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hiljaisuus, me ollaan nyt asuttu täällä neljä vuotta. Välissä siis asuin muualla vuosia, ja silloin muutettiin muualta kotoisin olevan mieheni kanssa tänne takaisin. Ehkä tilanne helpottaa ajan kanssa, mutta se jää nähtäväksi. Meillä tilanne on tosiaan ton hoitoavun kannalta se, että jos asuttaisiin jossakin muualla niin ei olisi yhtään apua saatavilla kun miehen vanhemmat eivät ole kiinnostuneita osallistumaan mitenkään lastemme hoitamiseen (eikä sille sinänsä mitään voi, jokainen päättää itse osallistumisestaan ja sen määrästä), eli käytännön elämä olisi tosi vaikeaa jos asuttaisiin jossakin muualla. Ja tosiaan kotimme on ihan huippulöytö, täältä me tuskin muutamme koskaan pois vaikka mikä olisi.

 

Kiitos kirjavinkistä, täytyy tutustua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pahimpina hetkinä pelkään, että minusta tulee samanlainen kuin äitini, koska joissakin tilanteissa käyttäydyn välttelevästi lapsiani kohtaan. Onneksi mies kuitenkin jaksaa tukea, etten minä ole äitini ja mielessäni toistelen terapeuttinikin sanoja, että äiti ja minä olemme kaksi erillistä ihmistä. Toivon, että tämä erillisyys säilyisi eikä suhde taas pikkuhiljaa lipuisi siihen, että äiti tulee ja imee minusta kaiken, mutta mitään en itse saa tilalle.

 

Minä ajattelen, että tärkeintä on kuitenkin, että tunnistaa itsessään ne hetket jolloin kokee toimivansa siten kuin se oma äiti, koska sitten sen pohjalta voi muokata omaa käytöstään. Ja kun tietää miltä se toisesta osapuolesta (eli lapsesta) tuntuu niin todennäköisesti osaa paremmin nähdä ja läpikäydä sen tilanteen kokonaisvaltaisesti. Ainakin haluaisin uskoa tähän, koska en halua, että minusta tulee äitini kaltainen "tyranni" ja jyrääjä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pahimpina hetkinä pelkään, että minusta tulee samanlainen kuin äitini, koska joissakin tilanteissa käyttäydyn välttelevästi lapsiani kohtaan. Onneksi mies kuitenkin jaksaa tukea, etten minä ole äitini ja mielessäni toistelen terapeuttinikin sanoja, että äiti ja minä olemme kaksi erillistä ihmistä. Toivon, että tämä erillisyys säilyisi eikä suhde taas pikkuhiljaa lipuisi siihen, että äiti tulee ja imee minusta kaiken, mutta mitään en itse saa tilalle.

 

Minä ajattelen, että tärkeintä on kuitenkin, että tunnistaa itsessään ne hetket jolloin kokee toimivansa siten kuin se oma äiti, koska sitten sen pohjalta voi muokata omaa käytöstään. Ja kun tietää miltä se toisesta osapuolesta (eli lapsesta) tuntuu niin todennäköisesti osaa paremmin nähdä ja läpikäydä sen tilanteen kokonaisvaltaisesti. Ainakin haluaisin uskoa tähän, koska en halua, että minusta tulee äitini kaltainen "tyranni" ja jyrääjä.

 

Niin tuttua, kuin omalta näppikseltä. Tyranni ja jyrääjä ovat ne kuvaavimmat sanat... Minusta se on juurikin niin, että kun vaikean äitisuhteensa tiedostaa, niin sen myötä pystyy paremmin huomioimaan omaa käytöstään ja muokkaamaan sitä tarpeen tullen sekä ennakoimaan tilanteita. Sen suhteen olen myös onnellinen, että meille on tulossa poika. Tuntuu, että kun lapsi on eri sukupuolta, niin ainakaan sama kuvio ei pääse toistumaan, kuin itseni kohdalla. Olen menossa puhumaan tästä seuraavalla neuvolakäynnillä. Se tuo lohtua vaikeaan tilanteeseen. Mieheni on myös korvaamaton tuki, jonka kanssa tästä on keskusteltu paljon ja saatu rakentavia keskusteluja aikaan. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Komppailen edellisiä.

 

Ravenna Meillä on vähän sama juttu tuon hoitoavun suhteen.. Miehen vanhemmat asuvat sen verran kauempana, että heitä ei voi samalla tavalla laskea hoitoavuksi kun mun vanhempia. Ja muuten tykätään täällä kans hirveästi asua. Puolensa ja puolensa...

 

Meillä on ollut nyt vähän seesteisempi vaihe äidin kanssa meneillään, mutta uusia haasteita tuli tässä joku aika sitten.

Mulla on nyt vähän vaikeuksia siinä, miten saan pidettyä omat rajani, sillä mun äiti on nyt siirretty samaan työpaikkaan mun kanssa ja tuo omat haasteensa tilanteeseen. Nähdään useamman kerran viikossa ja välillä täytyy työskennellä yhdessä. Pipoa kiristää nykyään töissä tämän takia vähän turhan paljon.

Vaikka yrittäisi käyttäytyä sillä tavalla, kuin työkaveria kohtaan pitäisi, tää äiti-tytär kuvio vaikuttaa kovasti taustalla. Mä joudun ohjaamaan ja neuvomaan välillä äitiäni... Myös äiti varmaan pitää tätä työasiaa enemmän yhdistävänä tekijänä, kun mä taas toivoisin että näin ei olisi.

 

Olisko kellään vinkkejä miten selvitä järjissään?

En mä halua että äiti soluttautuu mun elämän joka osa-alueelle?! Eikö riitä että sen kanssa on äitisuhteessa, nyt se vaikuttaa työkuvioihinkin?

Edited by hiljaisuus

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Oma kokemukseni marttyyriäidistä on, että on ihan turha yrittää. Parempi itselle, jos pystyy käsittelemään äitisuhdettaan jonkun ulkopuolisen, kuten terapeutin tms. kanssa ja saa vahvistusta itselleen kohdata äidin kanssa syntyvät pulmatilanteet.

 

Oivoi, itselle nyt esikoista odottaessa oma äitisuhde on taas ajankohtainen ja vaivaa mieltä, myös siksi, että äidin kanssa alkaa hermo kiristää joka puhelulla - vaikka noin periaatteessa olemme ihan hyvissä väleissä. Tämä on sinänsä aiheena vanha; olen aikanaan terapiassa vatvonut äitisuhdetta perusteellisesti, mistä olikin valtavasti hyötyä, mutta ei se työ tullut täysin loppuun tehdyksi (mitä ikinä se tarkoittaisikaan), eikä äiti ole tietenkään miksikään muuttunut, vaikka itse olenkin. Mieheni on kuitenkin sitä mieltä, että yhä haen äitini hyväksyntää, jota en ole aikoinani saanut. Tässä hän varmasti onkin oikeassa. En nyt jaksa tällä kertaa kirjoittaa tämän enempää, mutta hienoa, että tällainen ketju on ja voimia kaikille vaikean äitisuhteen kanssa painiville.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huokaus, taas kerran sain äidiltäni kunnon ryöpytyksen, ilman että sanoin yhtään poikkipuolista sanaa tai puolustin omia mielipiteitäni. Olin ihan hiljaa ja silti taas tuli lokaa niskaan kuin saavista kaataen. En taaskaan tiedä, mistä hän sai vettä myllyyn, ja haukkui minut taas pystyyn. Harmittaa ihan vietävästi, kun on pari pakollista menoa sovittuna, eikä poitsulle ole muuta hoitopaikkaa kuin viedä äidille. En millään haluaisi viedä häntä hoitoon tuollaiselle ihmiselle, joka ryöpyttää jatkuvasti omaa tytärtään. Ihme kyllä tuntuu toistaiseksi sietävän poikaa, mutta katsotaan sitten uudelleen, kun hänkin rupeaa sanomaan vastaan.....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ravenna, jaksamisia vaikeaan tilanteeseen. On inhottavaa joutua puoliväkisin olemaan yhteydessä, koska on velvollisuudet, kuten sulla tässä tapauksessa tuo hoitoon vieminen. :(

 

Meillä tää mun raskaus on tullut todella kiusalliseksi aiheeksi mun ja äidin välille. Se kertoo avoimesti hänen intiimejä alakerran asioitaan sillä perusteella "koska se on ihan luonnollista" ja mä yritän väliin änkyttää, että en halua kuulla vaik olis kuin luonnollista. Joka ikinen puhelu käsittelee ainoastaan mun mahaa ja se haluaa tietää kaiken liian yksityiskohtasesti, josta kieltäydyn kertomasta. Tämä johtaa siihen, että niskaan tulee ryöpytystä ja voivottelua mun huonosta äitiydestä ja vääristyneestä maailmankuvasta sekä saan kuulla, että olen liian estynyt keskustelemaan normaaleista luonnollisista asioista. :( Olen ystävällisesti sanonut, että keskustelen asioista neuvolan henkilökunnan kanssa, jos mulla on kysyttävää. Monet sanoo, että raskaus on vain lähentänyt äidin ja tyttären suhdetta...meillä on käynyt täysin päin vastoin. Tää on mulle niin intiimi asia, että en ole edes tavannut äitiäni sen jälkeen, kun raskaus alkoi näkyä. En kestä sitä mahan zoomaamista ja taputtelua ja utelua siitä, kuinka usein käyn vessassa ja mitä paperiin tulee... :blink: En tajua miten se edes kehtaa kysellä tollasia...häpeän jo tässä, kun kirjotan asiasta...Välimatkaa on onneksi yli vuorokauden matkustamisen verran eli se helpottaa tilannetta edes hieman.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tapasin tänään äidin pitkästä aikaa. Se on aivan sekaisin tästä mun raskaudesta, ja kävi ilmi, että se on mm. soitellut joillekin sukulaisille (joiden kanssa mä en ole missään tekemisissä eikä se itsekään juuri yhtään) ja raportoinut mun tilasta. Ja mä kun olin nimenomaan kieltänyt sitä levittelemästä asiaa, koska ärsyttää suunnattomasti sen tapa puhua asioista kolmansille osapuolille - koskaan ei mm. voi olla varma, että miten paljon totta ja miten paljon täyttä pötyä se puhuu. Ja etenkin ottaa päähän, että pitää väkisin tuputtaa mun kulumisia ihmisille, jotka ei takuulla ole niistä missään määrin kiinnostuneita. Epäilemättä suuri syy tuohon juoruiluun on se, että pääsee intoilemaan omaa tulevaa mummouttaan. Tekisi mieli olla ilkeä ja sanoa, että sori vaan, sun rooli tämän tulevan lapsen elämässä tulee olemaan aivan mitättömän pieni, että turha sillä kehuskella. Mutta turhaa se olisi, koska silloin äiti vetäisi aivan varmasti marttyyrivaihteen päälle. Kyllä ottaa päähän!

 

Ja tänään siis oli hermo kireällä jo monesta muustakin äitiin ja sen käytökseen liittyvästä asiasta, joten tämä kruunasi illan. Kuulostaa ehkä aika pieneltä asialta, mutta tässä on kaikenlaista menneisyyden painolastia sun muuta, joiden takia tämä ei todellakaan ole ihan pikkujuttu. Onneksi oloa helpottaa, kun voi avautua täällä Kiitos niille, jotka jaksavat lukea tämän valituksen, ja myötätuntoa + tsemppiä kaikille!

 

Muoks, korjasin omituisesti näkyneet ääkköset.

Edited by Lilo

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lilo, tekstisi kuullostaa niiiin tutulta. Tsemppiä sinne! Juurikin tuo, että sillä mummoudella kehuskellaan, vaikka tosiasiassa se mummous on enemmänkin biologista. :(

 

Muoks.ääkköset näkyi oudosti myös mun viestissä.

Edited by Niu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niu, kiitos vertaistuesta!! Ja hirmuisesti tsemppiä sinnekin!

Edited by Lilo

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jepjep, taas täällä. Mun armas äiti se vaan jatkaa terrorismiaan. Ei pysty edes avautumaan tämänpäiväisestä tempauksesta, ette edes uskoisi. Meille tulee kohta porttikielto, ei tarvitse kohta enää tulla tässä tuvassa käymään lainkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jepjep, taas täällä. Mun armas äiti se vaan jatkaa terrorismiaan. Ei pysty edes avautumaan tämänpäiväisestä tempauksesta, ette edes uskoisi. Meille tulee kohta porttikielto, ei tarvitse kohta enää tulla tässä tuvassa käymään lainkaan.

 

Mua helpotti aikoinaan tää. Muutettiin tähän asuntoon maaliskuussa 2006 ja nyt lokakuussa mutsi kävi meillä ekan kerran.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Taas meni hermot...en tajua, että mikä per*ele siinä on, että, niitä ohjeita ja neuvoja pitää alkaa jakelemaan 30 vuotta liian myöhään ja yrittää "kasvattaa" tällä tavoin aikuista tytärtään!  :hysteric: Mun äidillä on joku sairas tapa puhua ääneen a-i-v-a-n liian intiimeistä asioista mulle. En edes tähän kehtaa kirjottaa mitä se laukoo, mutta vetoaa, että "tämähän on ihan luonnollista" eikä voi käsittää, että mä en halua kuulla!!! Hyi helkkari!!!  :girl_cry2: En muuten olis edes sen kanssa joutunut puheisiin, mutta ajattelin (taas typeränä) toivottaa sille hyvät joulut puhelimen välityksellä ja sain kuraa niskaan oikein huolella taas...

 

Koko ihminen on estetty mun puhelimesta, niin ettei soitot tule läpi, koska en kestä sen tapaa soittaa keskellä yötä kännipäissään ja pitää puhelinta auki ilman että sanoo siihen mitään ja vaan hengitys kuuluu. Ei meinaan sellasten puhelujen jälkeen enää nukuta, kun alkaa kelaamaan mitä siellä taas tapahtuu.  :mellow: Eli seuraavan kerran sille lähtee viesti, kun vauva on syntynyt ja edelleen pysyy puhelimessa estolistalla. Onneksi ei asuta samalla paikkakunnalla...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi, olipa hyvä kun täältä löytyi tällainen keskusteluketju! Jotenkin lohdullista lukea, ettei ole ainut ihminen maailmassa jolla on hankalat suhteet äitiinsä, vaan on muita jotka ovat samassa jamassa. Vaikka eihän se tietenkään ole kivaa ja kellekään ei sellaista toivoisi.

 

Mulla on aina ollut vähän hankala suhde äitiini, ja nyt reilu vuosi sitten se on hankaloitunut entisestään kun mun vanhemmat erosivat. Äiti yrittää käyttää mua aika ajoin terapeuttinaan, enkä jaksa sitä ollenkaan, sillä ero on mullekin vaikea paikka enkä todellakaan osaa lohduttaa äitiäni kuten hän haluaisi. Syynä eroon oli mun isän toinen nainen ja isä muuttikin suoraan tämän toisen naisen kanssa asumaan. No, ymmärrettävästikin tämä toinen nainen on äitini mielestä lähestulkoon antikristus, eikä hän voi ollenkaan tajuta, että mä olen suostunut tapaamaan tämän naisen (pari kertaa viime syksynä). Äitini ei myöskään kestä sitä, että pidän yhteyttä isääni; ilmeisesti mun olisi pitänyt tehdä sama ratkaisu kuin veljeni, joka ei ole tavannut isää eron jälkeen.

 

No, aina kun jotain sattuu tähän eroon liittyen (äitini näkee sattumalta isäni jossain, kuulee että isä on käynyt meillä kylässä tai jotain vastaavaa), niin mä saan aina ihan hirveän ryöpytyksen niskaani. Kuulemma siirrän tulevalle lapselleni kieroutuneen moraalini (moraali on siis siksi kiero kun pidän yhteyttä isääni ja täten mukamas hyväksyn hänen tekonsa), olen samanlainen petturi ja valehtelija kuin isäni (jos olen tavannut isääni ja asia selviää jotain kautta äidilleni) tai että meidän kotini on suurin piirtein saastunut kun isäni on käynyt meillä kylässä ja ties mitä muuta. Olen myös saanut kuulla hirveän määrän ällöttävän intiimejä yksityiskohtia äitini ja isäni elämästä, joita en ikinä olisi halunnut kuulla eikä mun äiti ilmeisesti ymmärrä selkeitä kieltoja etten halua kuulla moisia juttuja (kuulemma aikuisen tyttären on syytä tietää millainen henkilö hänen isänsä on - mun mielestä vanhempien intiimielämä ei kyllä kuulu lapsille vaikka olisivatkin aikuisia) ties mitä. Tänään taas äiskä soitti mulle ja alkoi patoilla erosta, ja aika äkkiä jutut kääntyi linjalle "tahtoisin että isäsi kuolisi tai joutuisi kärsimään". Kun sanoin, että mä en jaksa kuunnella tuollaisia juttuja, kyseessä on kuitenkin mun isä, niin äiti totesi tähän että olisipa mun isäni joku muu. En tiedä olenko vähän pikkumainen, mutta mun mielestä toi on aikamoinen henkilökohtainen loukkaus ja länttäsin luurin kiinni. Mun äiti ei vaan ymmärrä, että vaikka olisi kuinka paha olo, niin ihan kaikkea ei kannattaisi aina sanoa ääneen. Mulla alkaa olla mitta ihan täynnä äiskän ryöpytyksiä ja en jaksa enää kuunnella edes murto-osaa siitä mitä vielä muutama kuukausi sitten.

 

Muutenkin äiti osaa olla tosi rasittava aika ajoin; nyt kun raskaus alkaa lähestyä loppuaan niin hän soittelee ainakin pari kertaa päivässä ja kysyy kuulumisia. Mun elämä onkin tosi monipuolista, kun olen kaiket päivät kotona raskausvaivaisena, joten miten ihmeessä mun pitäisi osata kertoa aina uusimmat kuulumiset hänelle. Antais ihmisen olla välillä rauhassa. Aaarghghghg!!! :hysteric:  Äidin pitäisi tulla lauantaina käymään, mutta ei kyllä todellakaan kiinnosta.

 

Ja entäs sitten kun tämä vauva syntyy... Tiedän että mummoksi tulo on ihan varmasti äitini elämän yksi kohokohdista, ja eikä siinä mitään, suon kyllä sen onnen hänelle. Mutta auta armias jos se alkaa puuttumaan siihen minkä verran käydään vauvan vaaria (mun isääni) tapaamassa tai jotain muuta aiheeseen liittyvää, niin ei kyllä hyvä heilu. :girl_mad:  Tai kun lapsi kasvaa ja alkaa ymmärtää puhetta, niin jos kerrankin kuulen jotain sen suuntaista, että äitini on puhunut isästäni jotain pahaa meidän lapselle niin ei kyllä tarvi vähään aikaan tarvi nähdä mummoa.

 

Joo, kiitos ja anteeksi tästä avautumisestani  :grin:  Kovasti tsemppiä kaikille! 

Edited by Daizy

Share this post


Link to post
Share on other sites

Äh, kirjotin tähän pitemmän viestin, mutta jostain syystä tähän tuli vain osa, joten antaapa olla. :grin:

Edited by Nadda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hmh. Kirjoitinpa minäkin aiheesta pitkän viestin, mutta mokoma meni katoamaan... Paremmalla ajalla uusiksi siis,.

 

Anyway, jotenkin helpottavaa lukea että kohtalotovereita on näinkin paljon. -_-

Share this post


Link to post
Share on other sites

Daizyn viesti oli ihan kun mun elämästä!! 

*muoks. loput tekstistä poistettu

Tsemppiä kaikille  :lipsrsealed:

Edited by shantia

Share this post


Link to post
Share on other sites

No huh, onpas monen äiti-suhde kuin omasta elämöstäni kirjoitan joskus paremmalla ajalla omaa stooriani, hyvä että tällainen palsta on olemassa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä keskusteluketju on itselleni ollut täyttä kultaa! Vaikken kuulukaan ryhmään, jonka äiti olisi narsisti/mielisairas/alkoholisti, on hän silti vaikuttanut elämääni negatiivisesti aivan liian paljon ja pitkään. Viimeksi viime kuussa kuulin äidin suusta: "miksi sinun aina pitää hankaloittaa minun elämääni näin paljon?" Kyse oli siis kyydin saamisesta, joka ajallisesti veisi max 45 min ja mahdollisia kuskeja oli paikassa 4, joista 2 voisi olla töissä ja ainakin kaksi vapaana sinä päivänä. Ilmoitin asiasta hänelle päivää ennen, lankoni kanssa olin kyllä puhunut kyydistä jo reilusti aikaisemmin eikä lankoni nähnyt mitään ongelmaa kyydistyksessä aiemmin eikä sinä päivänä. Olen menettänyt toivoni äitini suhteen jo pitkä aika sitten, en enää viitsi edes yrittää rakentaa välillemme mitään, siis oikeasti yhtään mitään, kun en siitä kuitenkaan mitään hyvää saa. Minua on haukuttu huoraksi, olen ollut vääränlainen ja tästä syystä luultavasti päädyn tekemään itsemurhan, saanut lahjoja, jotka avattuani olen kuullut äidin toteavan, että "hän voi kyllä ne ottaa itselleen, jos eivät kelpaa minulle". Minulla on teini-iästä saakka ollut yksi unelma töiden suhteen, mutta aina on oltu tätä vastaan, koska "se on niin rankkaa", "et siihen kuitenkaan pysty", "ei se kannata kuitenkaan". Jatkuvaa mollausta eikä mikään ole oikeastaan ikinä ollut tarpeeksi. Muutaman kerran olen koemielessä kertonut äidille jotain arkaluontoista/satuttavaa itsestäni, mutta koska ne kaikki on heitetty silmille myöhemmin riitojen aikana tarkoituksena vain satuttaa, olen lopettanut omista asioistani kertomisen. 

 

Viime keväänä koin elämäni pahimman trauman, jossa oikeastaan vain tuuri pelasti minut ja perheeni. Traumasta johtuen en enää käyttäytynyt samalla tavalla (hyväksynyt ylikävelyä, haukkumista, marttyyriutta) ja sanoinkin monesta asiasta mielipiteeni hyvin suoraan. Silloin minusta tehtiin koko muun perheen sanoin kamala tytär, koska huusin äidilleni enkä toivottanut edes hyvää äitienpäivää, vaikka ovat niin paljon tehneet minun eteeni. Oli hyvin lähellä, etten laittanut välejä poikki kokonaan koko muuhun perheeseeni, koska kaikki muut olivat äitini puolella, isäni sanoin : "kyllähän minun pitää ymmärtää, että äitini on hänen aviovaimonsa, jota hän aina puolustaa" ja siskoni: "hän ei ymmärrä, miksi minun ja äitini välit ovat niin huonot, hyvän lapsuuden olen kuitenkin vanhemmiltani saanut, kun on hänkin, enkä voi muuta väittää". Siskoni on siis aina tullut todella hyvin äitini kanssa toimeen, minäpä en.

 

Nyt odotan ensimmäistä lastani enkä halua kertoa raskaudesta vanhemmilleni ennen kuin on ihan pakko. Keksivät kuitenkin taas jotain, mitä teen väärin. Mutta nyt olen päättänyt, että enää kertaakaan eivät saa puheillaan minulle niin huonoa oloa, että koen itseni niin huonoksi, että parempi kun minua ei olisikaan. En ole siis missään vaiheessa tuntenut syyllisyyttä siitä, että puhun äidistäni "pahaa" (tai no mitä pahaa se on, jos toinen minua haukkuu ja kerron vain totuuden) enemmän olen tuntenut arvottomuuden ja huonouden tunteita, koska joko olen tehnyt asiat väärin tai sitten en vain ole tehnyt tarpeeksi. Peruskoulun päättärin ka 9,5 ja ylioppilaspapereillani pääsin suoraan yliopistolle sisään, mutta silti on aina tekemisistäni puuttunut jotain, jolla minut hyväksyttäisiin. Aina on kiristetty jollakin, jotta tekisin niin tai näin, haukuttu elämäntapaani, koska se ei ole samanlainen kuin heidän ja ihmetelty mielipiteitäni vain koska en ole samaa mieltä kuin he (=mielipiteeni on siis väärä). 

 

Nyt kun olen itse raskaana ja tulossa äidiksi, näen paremmaksi vetää pelin poikki ja huolehtia itsestäni (vihdoinkin) myös henkisesti hyvin ja kun äitini ei kerta minua osaa arvostaa, ei hänen tarvitse opettaa lapsillenikaan, miksen minä ole tarpeeksi hyvä. Harmi vain, kun ei ole vielä ymmärtänyt sitä, ettei tulevaa lapsenlastaan opi ikinä kunnolla tuntemaan, koska ei voi hyväksyä minua sellaisena kuin olen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei ladyv, tsemppiä!

 

Täällä kans yks jolla on äitisuhde vaikea, vaikkakin erilailla kuin muilla kertojilla.

 

Itseäni inhottaa, että saan helposti "huono tytär/ihminen" leiman otsaani kun puhun vaikeasta äitisuhteesta, kun ei todellakaan ole mitään "raflaavaa" sanottavaa.

 

Tulkaa ketjun aikaisemmatkin ihmeessä kertomaan jos äiti suhteet on mitenkään helpottanut...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now