Pupuliin

Raskaus ja työnantaja

172 posts in this topic

Eli siinäpä se jo otsikossa onkin. Miten työnantajat ovat suhtautuneet raskauteen kun olette kertoneet? Entä onko raskaus johtanut muutoksiin työpaikalla, ikävimmillään esim. työsuhteen lopettamiseen/jatkon epäämiseen yms?

 

Aloitan itse avautumalla, että teen pätkäduunia ja nykyinen soppari loppuu reilu viikon äitiysloman alkamisen jälkeen. Sinänsä kiva juu, mutta nyt pomot ovat suunnitelleet syksyn sijaistukset siten, että en ole paikalla. Periaatteessa tämä ei ole sallittua, sillä mitä tahansahan voisi vielä sattua, etten jäisikään pois. Lähin esimieheni oli rikkonut luottamukseni ja kertonut "isolle pomolle" luvatta raskaudestani ja nyt työsuhteeni katkeaa käytännössä laittomasti tämän sopimuksen jälkeen. Ilman raskautta sitä olisi takuuvarmasti jatkettu, sillä en ole todellakaan viimeisenä taloon tullut, ja tiedän myös, että työtäni arvostetaan esimiestasollakin.

 

Viiksettää ja lujaa, toivottavasti muilla on otettu asia paremmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No mulla meni siinä mielessä hyvin, että oli alunperin sopimus nyt tämän kuun loppuun, mutta saan nyt jatkaa siihen asti että äitiysloma alkaa. Yleensä kun päiväkotiin ei kesäksi muutenkan ns. ylimääräisiä ihmisiä oteta, niin koen että kävi oikein hyvä tuuri.

Tosin ei ole hajuakaan, että olisiko ollut esim. oikeuksia vaatia työsopimuksen jatkamista mammaloman yli tms? En välttis kyseisessä paikassa haluaisi edes jatkaa, mutta oisihan se ollut tietynlainen turva

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on vakityö ja se tietysti on edelleen mun duunipaikka äippäloman jälkeenkin. Hyvin kaikki ovat ottaneet raskausuutisen vastaan ja asiat edennyt justiinsa niinkuin pitääkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on vakiduuni, mutta esimies ei ole suhtaunut kovin hyvin raskauteen.

Ehkäpä tilanne on toinen, kun palaan äitiysloman jälkeen töihin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Työsoppari loppuu 2kk ennen äitiysloman alkua. Juuri uudessa työpaikassa aloittanut ja epäilen jatkon mahdollisuutta. Eivät ainakaan vakinaista, mutta ehkä voisi olla saumat jatkaa vielä se 2kk:tta. Jääpi nähtäväksi. Toisaalta, ei se 2kk työttömänä haittaa jos ei vain tarvitse Kelan kanssa tapella, kun opiskelen samalla <_<

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on vakipaikka myös ja meillä pomo otti hyvin asian vastaan kun kerroin jo raskausviikolla 8. Pyysin kyllä olemaan kertomatta muille ja oli sen yhden projektin johtajalle kertonut, joten se ei mennyt, kuten toivoin. Onneksi ehdin tiimikavereilleni kertoa itse ennen kuin tämä projektipäällikkö avasi suunsa yhdessä palaverissa (kyseli LA:ta, vointia jne). Mutta tosiaankin: meidän tiimissä on puolet naisia ja pomo on nainen ja kaikille on sama paikka ollut vielä takaisin tullessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Sinänsä kiva juu, mutta nyt pomot ovat suunnitelleet syksyn sijaistukset siten, että en ole paikalla. Periaatteessa tämä ei ole sallittua, sillä mitä tahansahan voisi vielä sattua, etten jäisikään pois.

Anteeksi, mutta tätä mä en nyt kyllä yhtään ymmärrä. Sä olet jäämässä äitiyslomalle, mutta ei saa suunnitella mitään sen mukaan, että jäät pois???

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tein ennen ipanan syntymistä hoitoalalla sijaisuuksia. Yleensä sopimukset oli kohtuupitkiä, mutta kun esimies kuuli, että olen raskaana, alkoi työsopimukset lyhentyä muutaman kuukauden sopimuksista pariin viikkoon ja muutaman päivän sopimuksiin. Mulle oli alunperin kaavailtu toisen esimiehen kanssa sijaisuutta joka olis loppunut samoihin aikoihin kun olisin jäänyt äitiyslomalle, mutta yllättäen siihen sijaisuuteen otettiinkin uusi työntekijä joka ei ollut raskaana. Kysyin miksi mua ei otettu, vastaus oli että ei ainakaan vauvasta johdu ja jotain ympäripyöreää sepostusta. Ei varmaan johtunut :P

Otti päästä. Työkaverit oli ihan ihmeissään miksi noin oli menetelty ja olisivat halunneet mun jatkavan, mutta ei voinut mitään.

Nyt jälkeenpäin esimies on soitellut ja kysynyt töihin.. On kuulema hirveä pula sijaisista. Harmi vaan kun en ole käytössä, sillä sain muualta vakituisen työpaikan hyvin pian äitiysloman jälkeen. Ja vaikka en olisi saanut, en varmaan olisi heti tuonne vanhaan työpaikkaan mennyt sillä esimiehen tekemä temppu harmitti kyllä silloin aika paljon.

 

Jos nyt tulisin raskaaksi, tilanne olisi onneksi aivan toinen kun on vakituinen työpaikka ja lähiesimies on aivan ihana. Hänellä itsellään on samana vuonna syntynyt lapsi kuin mulla itselläni.

Edited by HelmiQ

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on määräaikainen työ projektissa, tällä hetkellä soppari on vuoden 2010 loppuun. Saadaan kuitenkin projektille pidennystä mun äitiysloman pituuden verran eli mulle on jonkin verran rahaa vielä vuonna 2011.

 

Kerroin mun ohjaajalle viikolla 12. Ohjaaja otti asian ihan hyvin ja aluksi huolehtikin mun jaksamisesta ja käski sanoa jos on liian raskasta jne. Olen kuitenkin voinut "liian hyvin" ja nyt teen töitä vielä aiempaa enemmän kun hommat ovat kasautuneet mulle. OHjaaja myös valittelee kun ei voi pitää kesälomaa jne. minkä koen aika syyllistäväksi. Meillä kun pitää aina jommankumman olla töissä. Lisäksi on jo tullut aika selväksi, ettei meidän projekti etene mun äitiysloman aikana ellen itse tee joitain hommia.

 

Meidän projektin johtajalla kerroin joskus viikolla 16. Sieltä tulikin sitten ihme kommenttia ja kauheasti kyselyitä meinaanko palata takaisin ja miten lapsen hoito ja onko mulla miestä jne. Mutta kyseessä on vanhempi mieshenkilö niin ehkä ei vaan osannut laittaa sanojaan oikein.

 

Eli sinänsä mulla ei ole valittamista. Nyt on kuitenkin tullut vähän ongelmia raskaudessa ja tarvitsisin lepoa niin tuntuu tosi vaikealle kertoa asiasta koska tiedän että kommentit ovat sellaisia semi-syyllistäviä. Ja osaksi mua huolestuttaa meidän projekti koska hommat eivät etene millään tasolla jos en ole töissä. :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla vakiduuni ja työnantaja (mies) on ollu aivan innoissaan... :lol: :lol: kyselee usein kuinka on sujunut ja käskenyt heti ilmoittaa jos joku työ on pahasta... eli tosi hyvin on mulla suhtautunut vaikka jouduinkin kertomaan jo ihan raskauden alussa, mun koulukuvioiden takia..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vakitöissä olen ja esimies suhtautui uutiseen kivasti.

 

Kerroin raskaudesta tosi aikaisessa vaiheessa, koska minun oli tarkoitus näitä aikoja siirtyä tekemään osaston sisällä vuorotteluvapaasijaisuutta (täysin eri työ, mitä nyt teen), mutta olisin ehtinyt tehdä sijaisuutta vain muutaman kuukauden ja lisäksi sinä aikana olisi täytynyt perehdyttää joku taas tekemään äitiyslomasijaisuus. Tuntui itsestänikin vähän turhan monimutkaiselta ja esimieheni päättikin otta vuorotteluvapaasijaiseksi toisen henkilön. En tiedä olisiko noin saanut pykälien mukaan ennalta sovitussa jutussa toimia, mutta minustakin näin oli järkevämpää.

 

Äitiyslomasijaisen haku omaan työhöni on nyt ollut auki pari viikkoa - tuntuu tosi aikaiselta, kun raskaus ei ole puolessa välissäkään, mutta toisaalta kesä ja -lomat pakkaavat päälle ja ihan hyvähän se on että asiat on ihan ajoissa mietitty.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua yritettiin potkia pihalle kun kuulivat raskaudesta. Olin siis määräaikainen, mutta vakinaistaminen oli jo sovittu, siitä oli sähköpostissakin mustaa valkoisella. Oikeus voitti, mutta taistelemaan joutui ja maku meni siihen firmaan. Kyseessä iso kansainvälisestikin laajennut kotimainen firma. Nyt olen vielä kotosalla, mut ahdistus kasvaa päivä päivältä kun sinne pitäis palata..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei myöskään ole kovin hyvää sanottavaa työnantajan suhtautumisesta. Mulla oli määräaikainen soppari, joka oli loppumassa kuukautta ennen äippäloman alkamista ja jatkosta oli jo puhuttu. Sitten yllättäen kun kerroin raskaudesta, sopparille ei enää tuntunutkaan olevan jatkoa, ja kuulin vielä toiselta taholta, että minut oltiin vain laittamassa ulos ja siihen tehtävään etsimässä uutta henkilöä. Otin yhteyttä liittoon ja sieltä sain sitten tukea niin, että soppariani jatkettiin lopulta vuodella, mutta enpä taida olla kyseiseen firmaan enää äitiysloman jälkeen menossa vaikka sieltä töitä tarjottaisiinkin. :angry:

 

Muistakaa, että raskaana olevalla työntekijällä on hyvä oikeusturva jos tunnette, että teitä kohdellaan eriarvoisesti raskauden takia.

Edited by outituulia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Määräaikaisuuteni oli juuri vakinaistettu, kun kerroin raskaudesta (raskauduttuani en tiennyt vielä varmaksi vakinaistamisesta). Ihan hyvin työpaikalla asiaan suhtauduttiin ja esimieheni on kysellyt voinnista, jne. Olen miesvaltaisella alalla ja esimieheni ainut naisalainen, joten kovin tuttuja tällaiset äitiysloma järjestelyt eivät ole, mutta toisaalta eipä taida pelätä, että pian olisi joku toinenkin vakiporukasta jäämässä äitiyslomalle. Uskalsi jopa ottaa sijaisekseni nuoren tytön, joten ei ainakaan vielä lopullisesti säikähtänyt!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minut vakinaistettiin elokuusta lähtien ja jo syyskuussa kerroin lähimmälle esimiehelle raskaudesta. Lokakuussa taisin kertoa seuraavalle.. Esimiehet pitivät asian kuitenkin salassa toivotusti ja vielä tammikuussa pomo kysyi multa, että saako asiasta puhua...no siinä vaiheessa ei enää mahaakaan peitelty :rolleyes: .

 

Esimies (mies) on suhtautunut asiaan hienosti, vaikka mulle ei oo vieläkään löytynyt yhtä sijaista tekemään minun hommia (LA ensi viikolla).. Halasi kun kerroin ja suunniteltiin yhdessä aikataulut, miten minun on kannattavinta jäädä töistä pois/palata töihin. Ymmärrystä on siis löytynyt todella paljon!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Brotsku, juu, näin on. Eli määräaikastakaan työsuhdetta ei saa katkasta raskauden takia. Eli periaatteessa, jos nyt sattuis jotain inhottavaa, enkä jäiskään pois, olisin ilman töitä syksystä alkaen tän takia. En tiedä, onko siinäkään "järkee", et soppari kirjotettais äitiysloman loppuun, mut raskaus ei oo syy jättää sopimusta jatkamatta. Meillä on luottamusmiehen kanta se, että jatkoo pyydetään aina ja kuulemma talossa on ollu tapauksia, että asian esille ottaneet on "lahjottu" hiljasiks rahalla ja vakipaikalla. Näistä yhden tyypin tunnenkin ja on asiasta ollu puhetta.

Periaatteessa oon eniten pettyny siihen, et lähin esimies lärpätti raskaudesta ylemmäs ilman lupaa, vaikka niin ei sais tehdä. Mun olis tarvinnu ilmottaa asiasta virallisesti vasta kesäkuun lopulla, neuvolareissut vaan päivätyössä pakotti paljastaan aikasemmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Mä varmaan ymmärsin nyt sitten jotain aivan väärin, kun käsitin, että sun äitiysloman ajaksi suunnitellaan sijaistuksia, eikä sua huomioida niissä. Ja se on sun mielestä väärin. Toki mä sen tiedän, että raskaus ei saa olla syy jatkamatta työsopimusta, enkä osaa siihenkään ottaa kantaa, miten teidän työpaikalla toimitaan enkä siihenkään, olisiko sun sopimusta jatkettu ilman raskausuutista. Ihmettelin vain sitä, miksi työnantaja ei saisi sun äitiysloman aikaisia töitä suunnitella etukäteen.

 

Vastatakseni itse kysymykseen, olen kokenut kahdenlaista suhtautumista. Tällä hetkellä pomo on aivan huippu ja ehdotti ensimmäiseksi vakinaistamista, kun kuuli, että olen jäämässä määräaikaisesta työsuhteesta äitiyslomalle. Haluaisi kovasti mut takaisin, tosin vähän toisenlaisiin töihin.

 

Edellisessä duunissa oli vähän hankaluuksia. Äitiyslomaan suhtauduttiin ihan ok, mutta takaisin ei olisi haluttu ottaa, vaikka työsuhde oli toistaiseksi voimassa oleva (vaikkakin osa-aikainen). Samassa firmassa sain myös yhdeltä pomolta kuulla samoihin aikoihin, että hänen alaisekseen on turha tulla, jos on toinen lapsi suunnitteilla ja kuinka kalliiksi ne äitiyslomat tulee firmalle. No, enpä liioin edes ollut hänen alaisuuteensa hakenut, vaan itse hän mulle töitä tarjosi. :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suunnileen samaan aikaan, kun tulin eka kerran raskaaksi, sain vakinaisen viran.

 

Lähimmille esimiehille kerroin sekä ekassa että tokassa raskaudessa n. rv 12 tienoilla, ja hyvin suhtautuivat asiaan. Kumpikin on jo keski-ikäinen eikä heillä ole omia lapsia, mutta silti ottivat uutisen iloisesti vastaan. Muille työkavereille kerroin vähän myöhemmin, mutta varsinkin toisen kanssa olivat jo mahasta arvanneet aikaisemminkin :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen miesvaltaisella alalla ja omalla esimiehelläni ei ole ollut naisalaisia ennen minua. Minut vakinaistettiin joulukuussa ´07 ja raskaudesta ilmoitin helmikuussa.

Mielestäni esimies suhtautui asiaan hyvin. Tai ei oikeastaan juuri mitenkään :rolleyes: Ilmoitin puhelimitse asian, koska olin pahoinvoinnin vuoksi sairauslomalla. Kun palasin töihin, hän kyseli kyllä, että saako onnitella.

Kenellekään hän ei tietääkseni asiasta kertonut. Hyvä niin, koska minusta se oli oma asiani kertoa työkavereille.

Share this post


Link to post
Share on other sites
^Mä varmaan ymmärsin nyt sitten jotain aivan väärin, kun käsitin, että sun äitiysloman ajaksi suunnitellaan sijaistuksia, eikä sua huomioida niissä.

 

Tää oli tosiaan mullekin yllätys, ajattelin myös, että äitiysloman jälkeen voin sit mennä tyyliin hattu kourassa kyseleen uudestaan pätkiä. Luottamusmiehenäkin toiminut työkaveri kuitenkin valaisi, että syksy on suunniteltava siten, että oon töissä. Eli mulle on varattava sijaisuuspohja ja kirjotettava sen mukaan jatko. Sitten kun jään pois, mun sopimuksen loppuosa kirjotetaan jolleki muulle äitiysloman sijaisuutena. Jos mulle laitettais jatko edes äitiysloman loppuun, mulle kertyis lomat ym. siltä ajalta ja mikäli palaan heti äippäloman jälkeen töihin (olettaen että jatkaisivat uudelleen mun sopimusta), ei tarvis kärvistellä ensin vuotta ilman kesälomaa. Sehän oliskin mahtavaa pienen lapsen kanssa, ettei olis ollenkaan palkallisia lomia, palkattomia kun ei tuolla sijaisille irtoo.

Nythän työnantaja voi katkasta taas selittäen, et kaikki pohjat on jo suunniteltu ja pitkät pätkät onkin kirjotettu jo nyt mun "ohi" muille. Eli esim. piakkoin alkava äitiysloma, olis normitilanteessa laitettu mulle, mut ei nyt. No, täytyy nyt katsoo mitä tulee vastaukseks, kun otan asian huomenna esille. Ei oo aikomusta tapella itteeni ulos talosta ovet paukkuen, mut saa kai sitä oikeuksiensa perään kysellä. Yleinen tyyli on ollu se, et jos pomot huomaa jonkun olevan raskaana (ihan sama, kertooko itse vai ei), sopimukset ensin lyhenee juurikin muutamiin viikkoihin tai jopa päiviin ja sitten loppuu kokonaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huonosti suhtauduttiin! :angry:

 

Olin määräaikaisessa työsuhteessa, äitiysloman sijaisuus. Mulle luvattiin töitä yli kolmeksi vuodeksi, eli koko siksi ajaksi, kun sijaistamani henkilö on perhevapaalla (hän oli jo alustavasti ilmoittanut, että on kotona kunnes lapsi täyttää kolme). Myös vakipaikasta puhuttiin jossain vaiheessa. Kuinka ollakaan, pian sen jälkeen, kun kerroin omasta raskaudestani, työnantaja ilmoitti, että työsuhteeni päättyy parin kuukauden päästä. Hän vetosi siihen, että silloin päättyy sijaistamani henkilön vanhempainvapaa. Työnantaja väitti, että mistään pidemmästä sijaisuudesta ei ole ollut puhetta. Työsopimukseeni ei siis merkitty päättymispäivää, koska työsopimusta tehtäessä ei ollut tietoa tarkasta päivästä, kun ko. henkilö palaa töihin.

 

Otin yhteyttä liittoon ja asiaa yritettiin sovitella pitkään -ilman tulosta, koska työnantaja torjui kaikki sovintoehdotukset. Tällä hetkellä mennään siinä tilanteessa, että käräjillä on käyty esikäsittelyssä ja pääkäsittely on syksyllä.

 

Olin yhteydessä tasa-arvovaltuutetun toimistoonkin ja sieltä ihan suoraan sanottiin, että he toivovat asian menevän oikeuteen. Ihan vain siksi, että asia tulisi julkiseksi. Tätä raskaana olevien syrjintää tapahtuu heidän mukaansa todella paljon ja siksi he toivoivat juttuja julkisuuteen, jotta muillakin olisi rohkeutta lähteä hakemaan oikeutta.

 

Suoraan sanottuna v****taa joutua käräjille, mutta olen päättänyt, että periksi en anna!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Oho! Tsemppiä kovasti, tuollaiset pitääkin saada julkisiksi ja työnantaja vastuuseen! :angry:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen ollut jo joitakin vuosia vakituisessa työssä. Raskausuutiseen suhtauduttiin upeasti. Kaikki halailivat ja onnittelivat. En tiedä oliko uutinen kiva vai se että ne pääsee musta eroon vähäksi aikaa ;):lol:

Työnantaja on tukenut ihanasti ja pari työkaveria kyselee kuulumisia säännöllisesti. Jäin n.kuukautta ennen äippäloman alkua saikulle ja siihenkin työnantaja suhtautui hyvinkin myötämielisesti vaikka yleensä saikkuihin on suhtauduttu nuivasti.

Tähän työpaikkaan palaan ensi vuoden kesäkuussa tai sitten paaaaljon myöhemmin jos päätän jäädä hoitovapaalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mirtillo, hyvä että veit asian eteenpäin, tsemppiä! Mä olisin myös ollut valmis viemään asian oikeuteen jos ei ratkaisua olisi löytynyt. Raskaana olevien syrjintää tapahtuu varmasti todella paljon. Mun työpaikassa on töissä paljon nuoria työuransa alussa olevia, ja siellä selvästi ajatellaan, että meitä on helppo kohdella miten vaan kun emme osaa pitää kiinni oikeuksistamme :angry:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now