linnaeaborealis

PKSSK

41 posts in this topic

Itse synnytin esikoiseni kyseisessä sairaalassa elokuussa 2013. Synnytysosastolta ei ole kuin positiivista sanottavaa, Kätilö ja lääkäri olivat todella mukavia ja neuvoivat ja kuuntelivat minua todella hyvin.

Itselläni oli todella paha synnytyspelko ja jouduin käynnistyksellä synnyttämään 38rv:lla raskausmyrkytyksen takia. Synnytys itsessään meni hyvin vaikkakin olin jokapuolelta piuhoissa kiinni ja jouduin synnyttämään makuultaan tai ns puoli-istualteen. Synnytys siis meni hyvin mutta itseäni on jäänyt muutama asia vaivaamaan ja joihin en osannut puuttua/kysyä koska kyseessä oli minulle esikoisen synnytys.

 

Itse en tajunnut että vauva pitäisi saada imemään rintaa. Sanottiin vaan että ota vauva rinnalle. Noh vauva oli kehon lähellä mutten tajunnut että vauvan pitäisi ihan oikeasti saada imeä rintaa. Vauvasta käytiin ottamassa kantapäästä verensokeriarvot jotka oli jonkin verran alhaiset. Vauva sai olla syntymän jälkeen minun ja vauvan isän kanssa reilu 2h kunnes hänet siirrettiin joko 3E:lle tai 3C:lle jossa hänen verensokeriaan tarkkailtiin. Hoitajat olivat heti antaneet vauvalle tuttipullosta luovutettua maitoa. Minä ja vauvan isä nukuttiin synnytyssalissa se yö ja vauva toisella osastolla. Tämä asia jäi minua vaivaamaan koska olisin halunnut itse ruokkia lastani ja maitokin olisi lähtenyt paremmin nousemaan kun lapsi olisi saanut olla alusta asti vierihoidossa kanssani.

 

Seuraavana päivänä siirryimme n 10.00 aikoihin 3C:lle vauvamme luokse. Tältä osastolta itselläni on huonot kokemukset. Hoitaja joka oli minun hoitajani oli todella kiireinen ja sain todella vähän neuvoja/apua häneltä vaikka pyysin ja sanoin että neuvokaa minua mahdollisimman paljon sillä kyseessä on ensimmäinen lapsi enkä todellakaan tiedä miten toimia. Hän siis otti minut vastaan ja sen jälkeen kävi vuoronsa loppupuolella katsomassa onko minulla kaikki hyvin ja valitteli että anteeksi että hänellä on ollut kauhea kiire koko päivän ja että ei ole ehtinyt jne. Kärsin siis edelleen raskausmyrkytyksestä ja verenpaineet olivat aika korkeat. Hän kerkesin minulle neuvomaan vauvan vaipan vaihdon muuta hän ei minulle neuvonut.

 

Iltahoitaja oli todella kauhea tapaus. Hänestä kuvasti että ei ole oikeassa ammatissa. Kauhean puoskarimainen ote työhönsä ja ei ollenkaan ihmisystävällinen. Häneltä erehdyin kysymään imetyksestä että miten saisin vauvan imemään koska vauva ei huolinut tissiä koska oli jo oppinut tuttipullolle. Hän tokaisi äkäisesti että vauva pitää ottaa vierihoitoon ja rupesi kovakouraisesti riisumaan vauvaani jonka seurauksena vauva rupesi itkemään. Hän myös kovakouraisesti survaisi rintani vauvan suuhun ja sanoi että tästä vaan opettelet. Tämän jälkeen en tältä hoitajalta enää kysynyt mitään. Mutta tämä hoitaja olikin sitten seuraavanakin iltana iltavuorossa ja kotiinlähtöpäivänä vuorossa. Tämä äkäisen oloinen hoitaja oli sitten kotiinlähtöpäivänä vuorossa ja todella nopsaan neuvoi meille lapsen kylvettämisen ja katsoi lapsemme toisesta korvasta kuulon. Mutta toivon totisesti että jos ja kun olen toisen kertaan tuolla lasta synnyttämässä niin tämä kyseinen hoitaja ei sattuisi kohdalleni niin karseat kokemukset hänestä kyllä jäi. Ja en ole sellainen ihminen joka valittaa turhasta ja elämänkokemusta minullakin jo on.

 

Kovasti minua jäi myös suututtamaan/harmittamaan hoitajien käytös vauvani imetysasioissa.

Hoitajat olivat ensimmäisen yön syöttäneet vauvaa tuttipullolla ja päivisinkin kun vauvalla oli syöntiaika tuli hoitaja huoneeseen tuttipullon kanssa jossa oli jo valmiiksi jonkun muun luovutettua maitoa ja rupesi syöttämään vauvaani ilmoittaen vain että vauvalla on nyt ruoka-aika. Itse katselin siinä sivussa että ai jaa näinkös se menee millonkas sitä rintaa tarjotaan. Kunnes sitten lopulta rohkaistuin ja kysyin hoitajalta että antakaa minun opetella myös syöttämään lastani niin hoitaja sitten vähän hampaat irvessä luovutti lapseni minulle ja neuvoi pullosta syöttämisen. Tuntui vähän siltä kuin hoitajat olisivat halunneet syöttää lastani enkä minä olisi saanut häntä syöttää. Kun vauvaani oli syötetty tuttipullolla hoitajien toimesta syntymästään lähtien olikin vauvani tottunut jo tuttipulloon ja imetys ei meinannut millään lähteä käyntiin. Maitokin nousi rintoihini vasta kolmantena päivänä synnytyksestä. Itse lypsin rintojani synnytyksestä lähtien yrittäen saada maitoa tulemaan. Ne pienet ternimaidon pisarat mitä rinnoistani tuli laitoin sitten tuttipulloon luovutetun maidon sekaan ja annoin vauvalleni. Näin hän ainakin sai tuttipullosta minun ternimaitoani. Imetyksen kanssa jouduin taistelemaan reilun kuukauden ennenkuin se lähti onnistumaan. Kiitos imetyspoliklinikan hyvien neuvojen. Täysimetin kuitenkin lastani ja vieläkin imetän. Tarkoituksena olisi imettää häntä tuonne vuoden ikäiseksi saakka.

 

Myös hoitajien käytöstä en ymmärtänyt sen suhteen kun vauva aina melkein väkisin otettiin kansliaan heidän hoitoonsa yöksi että minä saisin levätä. No joo he tietysti ajattelivat että minun pitäisi saada nukkua koska minulla oli raskausmyrkytys ja verenpaineet vielä korkealla, mutta enhän minä saanut nukutuksi kun ei oma vauva ole vieressä. Eli synnytyksen jälkeen yön vauvani oli erossa minusta ja seuraavanakin yönä hoitaja vei hänet kansliaan mutta minä kävin sitten hakemassa vauvani luokseni koska en saanut nukutuksi. Kun hain vauvani kansliasta niin hoitaja katsoi paheksuen kun vein lapseni huoneeseeni.

Kun sitten sain olla yön lapseni kanssa niin maitokin lähti nousemaan rintoihin.

 

Nämä asiat jäi itseäni vaivaamaan/harmittamaan mutta minkäs teet. Nyt jo kokeneempana osaa sitten jo itsekkin mutta tuolloin ensikertalaisena olisin kipeästi neuvoja/apua kaivannut. Yksi hyvä yöhoitaja sattui olemaan vuorossa ja häneltä kyselinkin paljon asioita ja hän myös ystävällisesti munua neuvoi. Suuri kiitos hänelle. 

 

Pkssk on varmasti ihan hyvä sairaala synnyttää ja synnytysosastolla henkilökunta on mukavaa ja ammattitaitoista mutta 3C:n henkilökunnassa on paljon erilaisia hoitajia on mukavia mutta on myös niitä vähemmän mukavia. Riippuu vaan tuurista mikä itselle sattuu kohdalle. Tästä tuli aika pitkä sepostus mutta halusin kirjoittaa koska toivon ettei muille kävisi näin. 

 

 

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Löytyy oma kokemus tammikuulta.

Synnytyksessä valitettavasti oltiin miehen kanssa paljon kaksin, jopa ponnistusvaiheessa. Kätilö ei kuunnellut, vaan väkisin runnoi omia ajatuksiaan hyvistä asennoista yms. Tuun aina muistamaan kätilön sanat synnytyksen jälkeen, kun miehen kanssa mittailivat vauvaa. Yritin samalla selviytyä siuhkuun sängyn pohjalta, kivut olivat valtaisat imukupin ja epparin jäljiltä sekä maailma pyöri ympyrää, kätilö tokaisi "ei voi olla noin vaikeeta, kyllä siitä pitäisi pystyä vain nousemaan". Ihan kuin olisin laiskuuttani jäänyt sinne makoilemaan. Synnytyksen jälkeen meidät jälleen unohdettiin pitkäksi aikaa saliin, yleensä synnytyksen jälkeen ollaan pari tuntia mutta meille tuo pari tuntinen venyi neljä tuntiseksi, kun kukaan ei ehtinyt meitä sieltä vuodeosastolle kiikuttamaan (myös ruokaa odotettiin todella kauan). Näin jälkikäteen olen tajunnut, että viimeinen tunti synnytyksessä meni luomuna, sillä kohdunkaulapuudute oli lakannut jo toimimasta, enkä muuta kivunlievitystä saanut suurista kivuistani huolimatta.

Vuodeosaston henkilökunta oli todella mukavaa ja ammattitaitoista. Jokaisessa vuorossa kävivät kattomassa vauvan imuotteen ja kyselivät vauvan voinnista. Vauvalla oli alkuun hankaluuksia syömisen aloittamisen kanssa, joten sain hyviä vinkkejä jokaiselta kätilöltä. Olin Ipanaan raskausaikana kirjoittanut, etten halua pulloa vauvalle ja kuinka haluan imetysohjeistusta tarpeen vaatiessa ja nämä osaltani toteutuivat täydellisesti. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kokemuksen jakamisesta, Kiiwinen. Kylläpä on tympeä kätilö sinun kohdalle sattunut. Mutta onneksi vuodeosastokokemus oli parempi. :)

 

Katsotaan, millaisia tätejä on vuorossa ensi tammikuussa. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi että, onpa Kiiwisellä ollut inhottavaa kohtelua :girl_mad: . Laitoitko reklamaatiota jälkeenpäin? Itsellä olisi heinäkuussa LA, olisi kiva lukea lisää kokemuksia ennen sitä.

...mutta jos ei muut kirjoittele, niin minä tuun sitten kertomaan oman kokemukseni kun sen aika on :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä kun on mitä ilmeisimmin joensuulaisia odottajia paikalla, niin olisiko teillä tietoa paikallisista odottajaporukoista? Käykö esim. Perheentalon ryhmissä paljon tulevia äitejä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ jaa-a, en osaa sanoa. Itse ehdin käymään odotusaikana vain kerran Perheentalon "luennolla". Silloin olin ainoa odottaja, muilla oli jo vauvat tai taaperot "kainaloissa" :) 

Tovi sitten käytiin Sankarin kanssa Perheentalolla mutta muut lapset olivat leikki-ikäisiä ja me ainoat "vauvalliset". Liekkö näin kesän korvalla rauhallisempaa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ mulla on aivan samanlainen kokemus Perheentalosta, menin ensimmäistä kertaa luennolle/keskustelujuttuun niin olinkin ainut odottaja ja muilla lapset mukana. Tuli vähän ulkopuolinen olo kun tuntui että kaikki jo tuntee kaikki :D Kävin muuten tällä viikolla perheentalolla lasten kanssa ja se oli aivan tupaten täynnä!

 

PKKS:sta on jäänyt ihan hyvät kokemukset, kaksi synnytystä takana (2/12 ja 12/14), molemmissa kätilöt ottivat toiveet huomioon. Vuodeosastolla oli ainakin esikoisen kohdalla kiire ja osasta hoitajista sen kyllä huomasi. Tokan lapsen kohdalla opastusta ei niinkään sitten enää kaivannutkaan vaan odotin vain et pääsen kotiin :) Kaiken kaikkiaan molemmista synnytyksistä ja lapsivuodeajasta jäi positiiviset kokemukset.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kävin ihan muuten vaan, ja oli tosiaaan niin paljon porukkaa ettei meinannut mahtua :D Niissä ryhmissä ei ole tullut käytyä sen syksyn käynnin jälkeen, ehkä jos muihin odottajiin olisi tutustunut niin olisi varmaan tullut lähdettyäkin uudestaan :) Onkohan syksyllä vasta seuraavat kerrat?

Share this post


Link to post
Share on other sites

No niin, josko sitä nyt saisi jotain kokemusta kirjoitettua kun pieni mies tuhisee tuossa untaan :girl_sigh:Tästä tulee samalla synnytyskertomus, toivottavasti ei haittaa  :grin:

 

Eli synnyttämään mentiin 16.7.2015 klo 13.30 kipeiden supistusten alettua aamuyöllä. Päästiin suoraan saliin käyrille ja odotettiin, että iltavuorolainen tulee klo 14. Hän kysyi heti ensimmäisenä onko minkälaisia toiveita synnystä varten, onko jotain mitä en halua jne. Sanoin haluvani mennä mahdollisimman pitkään lääkkeettömillä kivunhoitomenetelmillä, lähinnä en siis halunnut mitään kipulääkkeitä mitkä sekottaa pään. Hän tsemppasi todella hyvin koko vuoron ajan ja alkuillasta opasti TENS:in käytön josta olikin hyötyä. Saimme olla mieheni kanssa rauhassa, mutta kuitenkin kätilö kävi välillä tarkastamassa tilannetta ja kysymässä vointia. Jälleen vuoron vaihduttua uusi kätilö kyseli tarkkaan omia toiveitani. Olin todella uupunut ja väsynyt, eikä synnytys edistynyt. Hän ehdotti kuumaa suihkua joka olikin todella hyvä ehdotus! Myöhemmin hän kertoi eri vaihtoehtoja miten voidaan edetä ja sain itse rauhassa miettiä miten toimitaan. Mihinkään ei painostettu. Pyysin ilokaasua klo 1 ja sen jälkeen puhkaistiin kalvot. Kätilö näytti lapsiveden, että kirkasta oli. Epiduraalin sain 02.30. Epiduraalin jälkeen kaikki kivut hävisi ja sain hieman nukuttua. Epin jälkeen avautuminen tapahtui vauhdilla ja kätilön kanssa harjoiteltiin ponnistamista, vaikkei sen aika vielä ollutkaan. Kokeiltiin erilaisia asentoja jne. Tämänkin kätilön työvuoro ehti loppua ja jälleen saimme uuden kätilön jonka vuoron alettua päästiinkin heti ponnistamaan. Hän neuvoi ponnistusvaiheessa todella hyvin, kertoi vauvan tulevan avotarjonnassa ja kertoi tekevänsä pienen epparin. Hän kertoi koko ajan mitä tekee. 42 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen pieni mies oli maailmassa, synnytyksen kestettyä yli vuorokauden. Synnytyksen jälkeen kävin suihkussa ja meille tuotiin tarjottimella aamupalaa saliin, oli ihanasti katettu kahvit muumimukeihin, oli skumppalasit ja pommacia, sekä paljon syömistä :girl_in_love:

Olin enemmän kuin tyytyväinen synnytyssalin kätilöiden toimintaan.

 

Siirryttiin sitten vuodeosastolle perjantaina 17.7. Imetyksessä avustettiin, mutta muussa hoitamisessa ei niinkään. Hoitajat pääasiassa vaihtoi vaipat jos ei itse erikseen sanonut, että haluaa vaihtaa itse. Lauantaina vauva itki paljon eikä imetyskään sujunut. Hoitajat sanoivat, että taidettiin saada vaativa lapsi :girl_impossible: . Illalla oltiin siirtymässä perhehuoneeseen kun vauvalta otettiin lämpö, joka oli 38 astetta. Tähän väliin hoitaja sitten sanoi, että "pyydetäänpä verikokeet varuilta koska ootte kuitenkin seurannassa kohonneen infektioriskin takia". Tässä vaiheessa oltiin, että wtf, miksi on infektioriski? Oli sitten edellispäivänä unohtunut viimeiseltä kätilöltä kertoa meille, että loput lapsivedestä oli ollut vihreää :skilletgirl: . Myöskään osastolla kukaan ei siitä meille kertonut. :skilletgirl: no, lastenlääkäri tutki pojan ja koska crp oli 3 (pitää olla alle 3) niin poika lähti varuilta lastenteholle antibioottihoitoon. Shokki oli melkoinen, jos olisi tiennyt infektioriskistä niin olisi osannut varmasti paremmin ottaa asian kun olisi tiennyt, että herkästi otetaan teholle jos lämpö nousee. Teholla poika oli onneksi vain yhden yön ja pääsi seuraavana päivänä takaisin vuodeosastolle ja päästiin siirtymään perhehuoneeseen. Oli muuten rauhallinen vauva kun ei ollut enää kuumetta! Siinä meidän "vaativa lapsi"  :angry: . Teholla poika imi tyytyväisenä tuttia, jota ei sitten hyväksytty vuodeosastolla. Perhehuoneeseen meille sattui onneksi kahdeksi viimeiseksi päiväksi todella ihana omahoitaja joka kyllä pelasti meidän osastolla oloajan. Vauvan aamutoimet päästiin tekemään ensimmäistä kertaa vasta maanantaina aamulla itse  :girl_impossible:

Imetykseen sain paljon neuvoja, mutta itseäni jäi häiritsemään osaston painostus perhepedistä (joka on ilmeisesti ainoa vaihtoehto), tutittomuudesta eikä puhettakaan pullolle opettamisesta, että äiti voisi joskus käydä jossain. Sain jopa ohjeeksi ottaa kotona vauvan mukaan suihkuunkin, ettei vaan tarvitse hetkeäkään olla poissa vierestä.

 

Kun lopulta kotiuduttiin niin laitettiin vauvalle tutti suuhun ja nukkumaan yöksi omaan sänkyyn. Nukuttiin muuten kaikki TODELLA hyvin ensimmäinen yö kotona! :D Meidän poika syö myös pari kertaa viikossa pullosta, kun maitoa tulee niin paljon, että saan lypsettyä sitä talteen. Mahdollistaa sen, että voin käydä rauhassa vaikka kaupassa. Tuttiakin syö ja nukkuu edelleen yönsä omassa sängyssä, ja ihan tyytyväiseltä lapselta vaikuttaa :girl_wink: .

 

Yhteenvetona: synnytyssalissa sain hyvin kannustusta ja olin tyytyväinen, miinuksena viimeisen kätilön "pieni" unohdus kun ei maininnut lapsiveden väristä. Vuodeosaston toimintaan en ollut tyytyväinen, paitsi omaan hoitajaan ja valloittavan ihanaan yöhoitajaan. Perhehuone oli kyllä kiva, iso parisänky voittaa sairaalasängyn.

 

Sellainen kokemus oli meillä :)

 

Kimurantti ja poika 1kk 1 pv.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnytyksen aika lähestyy ja avoimin mielin odotellaan, mitä se tällä kertaa tuo mukanaan.. jospa vaikka hieman edelliskertaa lyhyempi synnytys, vaikka muuten kaikki menikin oikein hyvin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnytin 2013 Pohjois-karjalan keskussairaalassa esikoiseni ja nytten synnytin toisen lapseni Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Täytyy sanoa että mukavammat kokemukset synnytyksestä tuli kuopion sairaalasta. Synnytin täysin luomuna ja ei tullut yhden ainutta repeämää. Kätilöt ja muukin hoitohenkilökunta olivat aivan ihania ja ystävällisiä. Vuodeosaston hoitohenkilökunta oli myös todella ihania ja ammattitaitoisia. Jäi todella hyvät fiilikset koko synnytyksestä ja sairaalassa olosta. Ei olisi paremmin voinut mennä. Olin kyllä valmistautunut synnytykseenkin paremmin nytten kuin esikoisen kohdalla ja sairaalaan mennessä vein mukanani synnytystoivelistan hoitohenkilökunnalle joka ehkä on saattanut myös vaikuttaa asiaan. Suosittelen lukemaan kirjan Ina May´s Guide to childbirth. On hyvä kirja ja itseäni auttoi tosi paljon ymmärtämään itse synnytystapahtumaa paremmin sekä näkemään synnytyksen luonnollisena asiana naisen elämässä ja miten synnytyksestä voi selvitä luonnollisesti ilman suuria kipulääkityksiä yms. Todella hyvä kirja joka jokaisen naisen tulisi lukea.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä vähän kärkyn lisää kokemuksia täältä, loka-marraskuun jälkeen voinen kertoa sit omia kokemuksia... :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun kokemus oli hyvä, reipas viikko sitten syntyi meidän poju täällä :)

 

Synnytyssalin puolella kätilöt oli aivan mahtavia, myös opiskelija, joka meidän synnytyksen alun hoiti. Mun toiveet luonnollisesta ja lääkkeettömästä synnytyksestä otettiin huomioon erinomaisesti ja siihen tavoitteeseen päästiinkin. Kätilö kyllä tarjosi istukan irrotukseen oksitosiinipiikkiä, vaikka mun listassa oli toive et kokeillaan ilman ensin, mut homma sujui ilman ja valmiiksi vedetty piikki sai jäädä pöydälle. Meille sattui myös kiireetön hetki eli ei olut juuri muita synnyttämässä, varmasti vaikutti positiivisesti meidänkin kokemukseen.

 

Osastolla päästiin perhehuoneeseen ja vaikka mies ei joka yö päässyt olemaan siellä meidän kanssa, me saatiin vauvan kanssa olla siellä, koska tilanne osastolla oli todella väljä, tarjouduin kyllä etukäteen että tarpeen vaatiessa voin vaihtaa kun mies tosiaan ei välttämättä voi olla, todettiin vain että varmaan saan olla ja sainkin, tosi huippua :) Henkilökunta oli tosi auttavaista ja meillä alku kyllä sujui muutoinkin ilman ongelmia, toki henkilökunnassa on erilaisia ihmisiä ja kaikkien kanssa vuorovaikutus ei niin jouhevaa, mutta en yksittäisistä töksäyttelijöistä suostunut häiriintymään vauvakuplassani. Imetyksessä autettiin ihanasti sen mitä tarvittiin ja tosi hienosti kaikki muutenkin kehui ja tsemppasi meidän alkua.

 

Eli oon kyllä erittäin tyytyväinen, me kotiuduttiin vauvan ollessa himpun vajaa 3vrk ikäinen :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now