Miinanen

Äitiyspakkaus 2011

365 posts in this topic

Tämän vuoden äitiyspakkauksesta on jo liikkeellä villejä huhuja ja rautaista faktaa. Mitä sinä olet kuullut? :)

 

Mitä

Äitiyspakkauksen tavarantoimittajat on julkistettu. Vanhoista tutuista löytyy ainakin Finlayson (makuupussi) ja vuoden 2009 pakkaukseen villahaalarin (valkoinen "krepattu", vs. 2010 pakkauksen harmaa villafrotee) toimittanut Janusfakrikken. Uutena mukana on mm. Myllymuksut. Tuleeko äitiyspakkaukseen viimeinkin kotimainen kestovaippa?

 

Imetysopasta pakkaukseen ei tule (Aamulehti). Riittääköhän vain lista nettisivuista? Muutenkin kaikki oppaat on tänä vuonna jätetty pois. Kertakäyttötuotteista on taidettu luopua kokonaan, sillä terveyssiteiden valmistajiakaan listalla ei näy. Eipä sillä yhdellä paketilla paljon teekään.

 

Missä

Aikaisempina vuosina Kela on julkistanut äitiyspakkauksen Lapsimessuilla, ja samaan aikaan on uudet kuvat julkaistu nettisivuillakin. Tänä vuonna messut ovat 15.-17.4.

 

Milloin

Luultavasti tänäkin vuonna uutta pakkausta aletaan jakaa jossain vaiheessa toukokuuta. Pakkausta voi hakea aikaisintaan rv 22 (kun todistuksen raskauden kestosta saa neuvolasta) tai viimeistään 2 kk ennen laskettua aikaa. Jos siis laskettu aika on syyskuussa tai myöhemmin, uuden pakkauksen saanee melko varmasti. Heinä-elokuiset voivat halutessaan lykätä hakemusta vielä toukokuulle, mutta heinäkuun alkupuolen la:lla voi silti ehkä saada vanhan pakkauksen.

 

Pakkausta jaetaan poikkeuksellisesti syksyyn 2012 saakka. Vuodelle 2012 ei siis tule "omaa" pakkausta. Vuonna 2013 syntyvät vauvat saavat kaikki saman äitiyspakkauksen. Vähän selkeämpi systeemi kuin tämä nykyinen :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuvittelenko vai väheneekö tavarat äitiyspakkauksesta vuosi vuodelta?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Uutena mukana on mm. Myllymuksut. Tuleeko äitiyspakkaukseen viimeinkin kotimainen kestovaippa?

Mä veikkaan kestoliivinsuojia girl_smile.gif

 

Imetysoppaan poisjättämisestä skilletgirl.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuvittelenko vai väheneekö tavarat äitiyspakkauksesta vuosi vuodelta?

 

Vuoden 2010 pakkauksessa oli noin 50 tuotetta ja vuoden 2011 pakkauksessa on noin 60 tuotetta. Eli nyt ainakin tuotteiden määrä kasvaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hmm, jäin miettimään tässä että pystyykö tässä jotekin taktikoimaan? Mulla siis LA elokuun ihan lopussa, mietin että onnistuisiko se että odottaa tuon 2011-pakkauksen sisällön ja jos 2010-pakkaus tuntuu mieluisammalta niin hakee vielä sitä eli jättää hakemuksen heti kun mahdollista? Vai toimitetaanko ne joka tapauksessa samaan aikaan, eli saako samalla LA.lla olevat saman paketin siitä riippumatta koska sitä hakee?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^eikös se mene niin että kun tuo pakkaus huhtikuussa julkisetetaan niin jos et siitä tykkää ja haluatkin tämän nykyisen niin haet sitä heti samantien ja jos haluat sen uuden niin pitkitä hakua toukokuun loppuun/kesäkuun alkuun mutta niin että laskettuun aikaan on kuitenkin se 2kk aikaa.

Mä ajattelin kun mulla kans la 26.8 ja uskon että haluan tuon uudemman pakkauksen niin haen sitä vasta siinä touko/kesäkuun vaihteessa niin saan varmasti sen uuden :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ kiitti! Näin mietinkin, eli tulee varmaan hyvään saumaan tämä LA, voi kerrankin taktikoida jotain :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä tänään aloin miettimään että millainenkohan vuoden 2011 äp oikein on :)

 

Meillä siis yli 3kk poika ja äp 2010 käytössä ja näillä näkymin jos kaikki toiveet käy toteen niin käyttöä tullee vasta 2012 äp:lle :)

 

Mutta siis suurella mielenkiinnolla odotan kuvia ym vuoden 2011 äitiyspakkauksesta. Nyt käytössä ja meillä oleva ollut tosi ihana lipsrsealed.gif

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olin yllättynyt siitä, että uusi pakkaus pidennetään noin pitkälle. Sinälläänhän on hyvä, että tuo vaihtumisraja menisi vuodenvaihteessa jolloin samana vuonna syntyvät saisivatkin saman pakkauksen. Nyt se vaihtuminen menee niin kauhean pitkälle kun on siellä toukokuun paikkeilla. Mutta aloin mä sitten tietysti heti miettiä että jos kakkosen tekee heti perään niin silloin voi kyllä tulla esikoiselle ja kuopukselle sama pakkaus. (No tässä vaiheessa tietysti pitäisi laittaa jäitä hattuun ja synnyttää tämä ensimmäinenkin ensin ulos girl_crazy.gif )

 

Äitiyspakkauksestahan voisi tehdä sellaisen tilattavan, että se koottaisiin vasta sitten kun hakemus on lähetetty. Silloinhan ei tulisi sitä tilannetta, että pakkauksia riittää ja vanhat pitäisi jakaa pois. Taitaisi vaan toimitusaika venyä tuolla tavalla liian pitkäksi..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kertakäyttötavara varmaan vähenee siksikin että valmistajat jakavat mielummin näytteitä suoraan sairaaloille (esim. Liberon vaippalaukku) koska sitten niihin saa enemmän esitteitä sun muuta mainoskrääsää mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Imetysoppaan poisjättämisestä skilletgirl.gif

 

Laitoin tuosta Kelalle palautetta, ja sieltä tuli tällainen vastaus:

 

Äitiyspakkauksen tuotteiden hankinnassa noudatetaan lakia julkisesta hankinnasta. Tarjoukset tulee jättää ennen määräajan päättymistä, joka vuoden 2011 äitiyspakkaukseen päättyi 24.5.2010 klo 16.00.

 

Kätilöliiton "Imetys –yhteisen matkamme alku" –opas tarjottiin kilpailuun mukaan tarjousten jättämisen määräajan jälkeen, joten tarjousta ei voitu myöhästyneenä hyväksyä.

 

Äitiysavustusraati pitää tärkeänä tiedon jakamista lapsiperheille. Saadun asiakaspalautteen perusteella pakkaukseen ei ole valittu vuodelle 2011 painettuja esitteitä tai oppaita. Päätöstä perustellaan myös ekologisilla syillä. Asiakaskyselyiden perusteella esitteet ja oppaat ovat äitiyspakkauksen saaneiden mielestä yksi turhimmista tuotteista pakkauksessa. Pakkaukseen sisällytetään tiedote, jossa kerrotaan internetistä löytyvistä lapsiperheille hyödyllisistä linkeistä.

 

Vuoden 2011 äitiyspakkaus julkistetaan myöhemmin keväällä, kun vuoden 2010 äitiyspakkaus on ensin jaettu loppuun. Tämän hetken arvioiden mukaan pakkaus vaihtunee huhtikuussa edellyttäen, että pakkauksia jaetaan nykyiseen tahtiin.

 

Veikkaan, että Kelallakin ollaan aika pahoillaan sattuneesta. Osasyy on silti Kelallakin, kun muuttivat tuota tarjouskilpailun deadlinea viime vuonna. Ennen on tarjoukset voinut jättää vielä elokuussa, mutta viime vuonna ne piti olla valmiina jo toukokuussa. Ehkä tieto ei ole edes mennyt Kätilöliitolle.

 

Muoks. Tällainen adressikin on: Imetysoppaan saatavuus Äitiyspakkauksen mukana turvattava!

Edited by Miinanen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jännää! Taktikoinniksi taitaa mennä, luulen haluavani mieluummin uuden kuin 2010 pakkauksen, koska tuo 2010 ei hirveesti sykähdyttänyt. Ihan kiva, ei siinä mitään, mutta tuskin voi enää sävyttömämmäksi mennä. Kaipailisin vähän väriä lisää. :girl_sigh: Vaikka toisaalta tulee varmaan ihan tarpeeseen nuo neutraalimman värisetkin vaatteet, enkä halua nirsoilla mitenkään. Ostan sit itse värikkäämpiä, jos ei äp:ssa ole.

 

Vähän kyllä harmittaa tuon imetysoppaan puuttuminen, mutta toisaalta käytän kyllä sen verran näppärästi nettiä, että löytynee ne tarvittavat tiedot sitäkin kautta. Vaikka tykkään kyllä kaiken maailman esitteistä ja oppaista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mulle kelpaisi kyllä kans väri mieluummin, mutta musta ne on olleet aika hailakoita aina. Kai niistä halutaan sellaisia että "sopii kaikille". Meidän pitää Uu pitää värjäysbileet sitten vaan, mulla on vaaleita ja valkoisia joita aion värjätä kirkkailla väreillä ja luulen tosta ÄP:stä tulee lisää vaan. 2010 paketissa on sentään raitoja, jotka on tosi mun mieleen. Sinänsä se 2011 paketti vois olla kivempi jos ne ei sinne nyt mitään susirumaa pastellikamaa tunge, että alkuun harvemmalla olis niitä. Mutta joo, odotan kyllä innolla mitä sieltä paketista tulee, kestovaippoja haluan päästä jo nypläämään! Imetysopas on harmi kyllä, mutta jos pääsen sinne Haikaranpesään niin siellä on käsittääkseni aika hyvä imetysopastus ihan osastollakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Anoppini, joka on entinen terveydenhoitaja, valitetteli kovin, että tuo imetysopas on jätetty äitiyspakkauksesta pois. Se kun on kuulemma loisto-opas ja antoi vinkin, että se kannattaa ostaa, vaikka sitten omalla rahalla.

 

Viime vuoden pakkaus on kyllä tosi hailakka, kaipaisin minäkin vähän väriä lisää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siis kunhan eivät siihen uuteen mitään pastellivärejä laita niin otan sen mieluusti :) En yleensäkään käsitä miksi niissä pitää olla aina niitä haaleita violetteja, vihreitä jne... jos ei uskalla värejä laittaa niin laittaisivat valkoista, beigeä, ruskeaa. Niihin voisi sitten jokainen itse yhdistää mitä värejä haluaa. Mutta uutta pakkausta täälläkin siis odotellaan, la 12.8. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä myös se imetysopas oli todella hyvä. Taisi olla ainoa niistä pakkauksen läpyksistä, jonka luin kannesta kanteen. Todella harmi, että se on jätetty pois :girl_sad:

 

Mielenkiinnolla odotan uutta pakkausta, vaikka tuskin sitä otetaan kuitenkaan. Kotoa löytyy vuoden 2009 pakkaus, siitä makuupussi, toppapuku, helistin ja ruokalappu oli eniten käytössä. Sisävaatteista käytin vain muutamia.

Edited by Scarlet

Share this post


Link to post
Share on other sites

Netissä oli, että uusi äitiyspakkaus julkaistaan lapsimessuilla 15-17.4. Pitänee sitten heti syynätä lähettääkö paperit saman tien Kelalle vai jäädäänkö odottelemaan että entiset loppuu :girl_sigh: Kun katsoin tuota 2010 pakkausta aiemmin niin ajattelin, että otan varmasti sen seuraavan kun ei tuo kovin kiva ole, mutta nyt se ei näytä enää ollenkaan niin ikävältä :girl_haha: Ehkä ne hormonit hyrrää ja mua valmistetaan henkisesti siihen, että saan taktikoinnista huolimatta tuon 2010 pakkauksen ... :girl_crazy:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei, mä voisinki laittaa tähän et mulla on se viime vuoden pakkauksen imetysopas turhana nytten ja hyvä kuntosena vielä. Voin sen lähettää postikuluilla jollekkin joka tahtoo omaksi

 

Yv:llä vaan yhteydenottoa

Edited by *OÄ*

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toivottavasti olis sitten selkeitä perusvärejä. Mun mielestä ne valkoisetkin vaattet on olleet kivoja, niihin on helppo sitten itse yhdistellä värejä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eiiii, pari viikkoa sitten laitoin äp tilaukseen ja tulee siis vanha. Haluaisin ehdottomasti värikkäitä vaatteita ja villaa :D Arvasin kyllä että 2010 pakkaus on niin tympeä, että 2011 on oltava parempi, mutta en malttanut odottaa, hätänen kun olen. Täytynee jättää kuvat katsomatta, että millainen uusi paketti on, niin ei harmita niin paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Jes, värejä! :girl_dance: Kuvien perusteella ois ainakin vihreää :) Ihan ok!

 

Noissa kuvissa ei tosin näy kuin ne tarvikepaketit, eli vihreää on lähinnä perusvoide ja hammasharja. Ja toisessa kuvassa kootaan esitteitä näihin tällä hetkellä jaettaviin paketteihin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now