Sign in to follow this  
Followers 0
Guest Marika

Tulehtunut kieliriita

19 posts in this topic

Onko ketään törmännyt tällaiseen kieliriitaan perheessä? Vertaistukea kaivataan:(

 

Tyypilliseen bangladeshilaiseen tyyliin mies painaa järjettömiä 14-tuntisia työpäiviä pizzeriassaan. Vaimona ja nyt parivuotiaan jälkeläisemme äitinä olen joutunut sopeutumaan siihen, että hoidan pojan yksin. En ole niuhottanut tästä, sillä kyllähän me kummatkin teemme tahoillamme pitkää päivää, minä kotiäitinä, hän pizzeriassa.

 

Haluan olla joustava. Olen muuttanut päivärytmiä sellaiseksi, että olemme lapsen kanssa valveilla, kun mies tulee kotiin iltayhdentoista-puolenyön tuntumassa. Muutoinhan isä ja poika eivät tapaisi milloinkaan. Olen toivonut että tälläkin tavoin edistäisin isän ja pojan välistä kommunikointia ja että saisin miehen puhumaan omaa äidinkieltään eli bengalia lapselleen, tämä kun on nyt juuri kiihkeimmässä sanojen kyselyvaiheessaan.

 

Olen itse vakuuttunut siitä, että kaikkien vanhempien pitää puhua omaa äidinkieltään lapsilleen. Tätähän suositellaan lämpimästi. Kaksikielisyyden edut ovat tulleet minulle itsestäänselvyydeksi jo aikoinaan opintojeni myötä. Tiedän että voisin kaivaa esiin tutkimukset, jotka todistavat monikielisyyden hyödyllisyyttä. Mutta jostakin syystä mies ei noista selityksistäni piittaa. Häntä ei tunnu kiinnostavan sekään, että vanhemman ja lapsen suhde ei voi kehittyä läheiseksi kielimuurin takaa. Apinasuomea tankkaava isä todennäköisesti vaikuttaa lapsenkin silmissä vähän yksinkertaiselta reppanalta, varsinkin kun miehen suomen kieli ei ole kovin edistynyttä. Minun kanssa mies puhuu edelleen aina englantia, jota osaa hiukan paremmin kuin suomea.

 

Mies on perustellut suomen puhumistaan sillä että näin ovat tehneet kaikki muutkin hänen bangladeshilaiset tuttunsa ja veljensä. Lisäksi mies ei usko poikamme tarvitsevan bengalin kieltä.

 

Vastaavia kulttuurien yhteentörmäyksiä on meillä ollut muitakin. Sain jankuttaa puoli vuotta ennen kuin mies alistui pienokaista kuljettaessaan ottamaan käyttöön auton turvaistuimen, jonka olin hankkinut. Jonkin verran eripuraa tulee myös syömisistä, mies ei ole ollenkaan innostunut terveellisistä kasvisvouhotuksistani, olkoon vaan kuinka suositeltua vetää puoli kiloa/viisi annosta kasviksia;)

 

Sen verran suuri pettymys tuo kieliasia mulle on, että näillä näkymin eroon ollaan ajautumassa. Ellen jotenkin keksi keinoa millä saisin miehen muuttamaan mieltään. Mahtaisikohan tuota saada johonkin perheneuvotteluun, puhuvatko neuvonantajat noissa englantia?

Share this post


Link to post
Share on other sites

En osaa neuvoa muuten, mutta ainakin pääkaupunkiseudulla on kyllä perhetyöntekijöitä monillakin tahoilla jotka puhuvat englantia tarpeeksi että voisivat auttaa teitä. Esimerkiksi oman alueen perheneuvolasta tai lastensuojelusta tai kirkon perheasiain neuvottelukeskuksesta (vai mikä se nyt on nimeltään - se kirkon perhetyöhomma mutta ei välttämättä tunnustuksellinen) voi aloittaa kyselyn, osaavat varmasti ainakin neuvoa oikeaa suuntaan. Mihinkään noista ei tarvii mitään lähetettä tms, sen kun ite soittaa ja selittää asian.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä kieli ja kommunikointitavat ovat henkilökohtaisia juttuja ja päätöksiä, joihin ei voi puolisoa pakottaa. Siis jos puoliso jostain syystä haluaa kommunikoida tavalla x oman lapsensa kanssa niin se hänelle suotakoon eikä yritetä pakottaa muottiin y. Jos aloittajan puoliso ei halua puhua omaa äidinkieltään, on se hänen ratkaisunsa, jota on kunniotettava, olivat perusteee mitkä tahansa.

 

Mekin valitisimme itse miehen kanssa mitä haluamme lapselle puhua ja toinen kunnioitti tätä. Perusteluista kyllä keskusteltiinkin ihan mielenkiinnostakn yhdessä, mutta päätös oli lopulta henkiökohtainen. Eli siis minä puhun suomea, en englantia ja mies taas toisaalta englantia eikä toista äidinkieltään, jonka olisi myös voinut valita.

 

Muista asioista kannattaisi alkuperäisen kyllä ehkä kääntyä perhetyöntekijöiden puoleen. Tilanne kotonanne kuulostaa sen verran tulehtuneelta, että siihen voisi olla hyvä saada ulkopuolisen apua. Voimia tähän!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä komppaan Lainieta. Se, mitä miehesi lapsellesi puhuu on hänen ja hänen lapsensa välinen asia, enkä ymmärrä miksi se olisi niin suuri pettymys, että päättäisi suhteenne?

Toki kahden eri kulttuurin välillä on aina eroavaisuuksia, jolloin lapsen kasvatuksessa on kahta tapaa. Toki otit näistä selvää ennen, kuin lapsen yhdessä hankitte, jottei miehesi suomalaisista tavoista eroavat seikat tule yllätyksenä?

 

Mun ystäväni puhuu lapsilleen pelkkää englantia ja muut suomea. Toki lapsi kuulee englantia myös televisiosta. Mun on sanottava, että sanovat tutkimukset mitä tahansa niin on todella rankkaa katsoa, kun kolmevuotias ei puhu vielä, kun yksittäisiä sanoja kahdella kielellä. Hänellä ei ole mitään kieltä jolla kommunikoisi kenenkään kanssa ja tästä syystä hän on välillä todella vihainen. Samanikäiset lapset kun ovat yhdessä leikkimässä, laulamassa ja keksimässä tarinoita. Ja ikävä kyllä kokevat, että tuo puhumaton lapsi on outo.

 

Varmasti sitten joskus vuosien päästä kaksikielisyydestä on lapselle hyötyä, mutta mnyt häntä ja erästä toista kohta koulun aloittavaa poikaa katsellessani tulee mieleen, että miten lapsen kehitykseen vaikuttaa se, ettei tule ymmärretyksi vaikka kehitysvaiheen mukaan pitäisi olla jo varsinainen pulinapussi?

 

Nämä ovat tällaisia oman elämän tutkimuksia. :) Mutta ehkäpä miehelläsi jonkinlainen syy on tehdä niin, kuin tekee. Ehkäpä hän tietää kokemuksesta millaista on yrittää taistella kahdella kielellä, eikä halua pistää lapseaan kanssaan samaan veneeseen? Syy voi tuntua sinusta turhalta, mutta ennen kuin tuomitse niin kysy ja ennen kaikkea kuuntele miestäsi, vaikka pettynyt oletkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä ymmärrän jollain tasolla ketjun aloittaa. Mieheni äiti ei puhunut lapsilleen äidinkieltään vaan huonoa suomea. Lopputuloksena oli se, että ainakin mieheni suomenkieli on melkoisen huonoa (taivutukset menee äitinsä äidinkielen mukaan, ei suomen, mukana itsekeksittyjä sanoja jne..). Asia olisi varmaankin ollut eri, jos mies olisi ollut päivähoidossa, mutta hän vietti kouluikään asti päivänsä kotona, huonosti suomea puhuvan äidin kanssa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

No joo,mutta tuo lapsi viettää aikaansa suomea puhuvan äidin kanssa ilmeisestikin suomessa, jolloin varmasti oppii suomen vaikka isä puhuisi viittomakieltä.

 

Mua myös hieman hämmensi epäillys siitä, että lapsi pitäisi isäänsä tyhmänä, kun ei puhu kunnolla. Lapset kommunikoivat täydellisesti myös kuuromykkien vanhempiensa kanssa, eivätkä pidä heitä sen tyhmempinä, kuin lapset vanhempiaan yleensäkään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä puhun lapselleni suomea ja mieheni lähinnä englantia joka on yksi niistä kielistä jota hän on lapsesta asti oppinut. Ainakin mieheni kulttuurissa käsitys äidinkielestä on erilainen kuin Suomessa. Esimerkiksi mieheni on puhunut lapsesta saakka kolmea kieltä eikä pidä kysymystä siitä mikä niistä on hänen äidinkielensä olennaisena. Hän on myös sitä mieltä että lapsi hyötyy nyt siitä että oppii englantia ja lapsi voi aivan hyvin myöhemmässä vaiheessa oppia miehen kotimaassa puhuttavan kielen mikäli muuttaa sinne asumaan pitemmäksi ajaksi. Mieheni myös käyttää puhuessaan lapselle joitain suomenkielisiä sanoja ja joitain kotimaassaan puhuttavan kielen sanoja englannin lomassa. Itsekin muuten ulkomailla asuessamme huomasin miten vaikeaa on puhua lapselle vain suomea ja puhuinkin välillä englantia. Hyvin on kuitenkin kielen kehitys 1,5 vuotiaallamme edennyt ja suomi on selvästi vahvin kielensä.

 

Voi olla että sinunkin miehesi ajattelee vain niin että tällä hetkellä bengalin oppiminen ei ole ajankohtaista eikä näe asiaa joko tai kysymyksenä.

 

Tsemppiä teille parisuhteeseen ja vanhemmuuteen!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä taas olen ihan hirveä natsi tässä kieliasiassa :girl_wink: . En kertakaikkiaan ymmärrä sitä, että lapsella puhutaan huonoa ei-omaa-äidinkieltä. Esikoisen päiväkotiryhmässä oli tyttö, jonka äiti ei ole suomalainen (isä on) ja kotona tytölle on puhuttu vain suomea (samoin päiväkodissa). Huolimatta siitä, että lapsi on kuullut suomea paljon myös muualta kuin äidiltään, on lapsen suomenkieli varsin omituista. Selvästi osa on äidin huonohkon suomenkielen peruja. Itse en myöskään suostuisi lapsilleni puhumaan muuta kuin äidinkieltäni. Mun mielestä on myös vanehmman oikeus puhua omaa äidinkieltään lapsiensa kanssa. :skilletgirl::girl_wink:

 

Meillä mies puhuu lapsille englantia (joka tosin ei ole hänen äidinkielensä, vaan vahvin kielensä ja ainoa, jota hän esim. osaa kirjoittaa ja lukea). Esikoiselle mies on lisäksi opettanut omaa äidinkiletään jonkun verran (miehen oma äidinkielen taito on varsin heikko eikä pysty itse tällä kielellä kommunikoimaan 100 %). Esikoinen snaoi ensimmäiset sanansa noin 1v 4kk ikäisenä, alle 2-vuotiaana puhui suomeksi jo lauseita ja 2-vuotta täytettyään alkoi suomi olla niin vahva, että ilmeisesti aika oli otollinen englannin oppimiselle ja 2-vuotissyksynä (syntynyt kesällä) englanti parani hurjaa vauhtia (sanavarasto karttui nopeasti ja alkoi puhua myös englanniksi lauseita). Kuopus ymmärtää englantia lähes yhtä hyvin kuin suomea, vaikka asui erillään isästään 4 kk ikäisestä 1v 1kk ikäiseksi (tänä aikana näki kuitenkin isäänsä melko säännöllisesti vähintään parin viikon välein). Sanoja kuopuksella ei vielä ole ainoatakaan enkä ole tästä lainkaan hämmästynyt tai huolissani. Toisaalta taas tuttujen joukosta löytyy ihan 100% suomenkielisiä perheitä, joissa lapset eivät vielä alle 3-vuotiaana ole montaa sanaa sanoneet (ja ovat käyneet sitten puheterapiassa). Tuttavapiiristä löytyy niin ikään tapaus, jossa ei-suomenkielinen isä puhui lapselleen suomea alusta asti (samoin lapsen suomalainen äiti) ja lapsi oppi puhumaan huomattavasti omaa esikoistani myöhemmin (ovat aivan saman ikäisiä). Edelleen tämä lapsi puhuu tosi epäselvästi. Eli aina ei tosiaan ole kyse siitä, miten montaa kieltä perheessä puhutaan..

 

Vaikka bengali nyt tuntuisi täysin hyödyttömältä kieleltä, lapsen oppia, ei se sitä luultavimmin tulevaisuudessa ole. Millä kielellä mies kommunikoi omien sukulaistensa kanssa? Ymmärtäisikö mies bengalin tärkeyden sitä kautta, että se on osa lapsen identiteettiä ja tärkeä jos lapsi joskus haluaa paremmin tutustua isänsä sukuun/kulttuuriin/kotimaahan?

Edited by myoni

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eihän ketään voi pakottaa äidinkieltään lapselle puhumaan mutta me ollaan jo miehen kanssa sovittu että hän puhuu meidän lapsille omaa äidinkieltään. Mulla olisi isäni puolelta miehen kanssa yhteinen kieli, mutta meidän perheessä on aina puhuttu vaan suomea. Pienenä en asiaa miettinyt, nyt harmittaa aivan suunnattomasti kun kieli jäi oppimatta! Samaa virhettä en halua toistaa, henkilökohtaisesti koen että on vanhemman velvollisuus opettaa oma äidinkieli lapselleen (tämä mielipide siis omien kokemuksien perusteella).

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä onko mulla mitään varsinaisesti tilanteeseen apua tarjoavaa sanottavaa, mutta kommentoin kuitenkin.:girl_wink:

 

Omalla miehelläni on myös juuret Bangladeshissä, vaikka itse sytyi ja kasvoikin Qatarissa, mutta äidinkieli ja vahvin kielensä on kuitenkin bangla. Meillä tilanne on nyt kielten suhteen se, että minä puhun lapsille suomea, yhdessä miehen kanssa puhutaan suomea ja englantia ja mies puhuu esikoisen kanssa suomea ja toisen lapsen kanssa pääasiassa banglaa.

Mies ei ollut esikoisen ollessa ihan pieni aktiivisesti meidän arjessa ja oikeastaan vasta tämän opittua ensimmäiset sanat hän alkoi olla osa jokapäiväistä elämäämme ja sitten mies kai koki parhaaksi puhua hänen kanssaan sitä kieltä mitä lapsi oli jo kuullut muutenkin, ensin yritti kyllä puhua vain englantiakin, mutta päätyi suomeen. Alkuun miehen suomenkieli ei ollut kovin hyvällä tasolla, mutta on onneksi kehittynyt suunnilleen lapsen tahdissa niin, että kommunikointi sujuu hyvin.

Ensin mies meinasi puhuvansa toisen lapsemme kanssa englantia, mutta minun ja neuvola henkilökunnan rohkaisemana lopulta päätyi äidinkieleensä ja on yrittänyt välillä opettaa sitä nyt esikoisellekin.

 

Jokatapauksessa, en usko että siitä on hyötyä yrittää painostaa toista puhumaan äidinkieltään vasten tahtoaan, lähinnä siihen voi vain yrittää rohkaista. Ja tuo suku on hyvä pointti, jos olette yhteyksissä sukulaisiin voi lapsesta tuntua varsin ulkopuoliselta jos ei ymmärrä mitä muut puhuvat keskenään. Olisihan se hienoa jos miehesi jotain kautta ymmärtäisi äidinkielensä tärkeyden! Mutta toisaalta, kyllä se on jokaisen loppujen lopuksi itse päätettävä näissä asioissa ja jos miehesi ei millään ymmärrä hyötyjä ei sille voi sitten oikein tehdä mitään, kun pakotta ei voi.

 

Ja yhdyn edellisiin kirjoittajiin, että kannattaa varmaan hakea tilanteeseen apua perhetyötekijältä tai muualta, jos asia rassaa jo siihen pisteeseen että mietit eroa.

 

Toivottavasti pääsette miehesi kanssa jotenkin vielä yhteisymmärrykseen asiasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkin ymmärrän ketjun aloittajaa, monista jo mainituista syistä oman kielen puhuminen lapselle olisi mielestäni suotavaa. Varsinkin tuon myonin mainitseman identiteetin ja isän suvun ja maan tuntemisen kannalta. Opiskelen puheterapeutiksi ja meille on opetettu, että kielenkehityksen kannalta parasta olisi kaksikielisessä perheessä, että kumpikin vanhempi puhuisi lapsilleen omaa äidinkieltään (tai sitä, minkä parhaiten osaa), ei itselleen vierasta kieltä tai useampaa kieltä sekaisin. Eikä kaksikielisyys tosiaankaan tarkoita automaattisesti viivästynyttä puheenkehitystä. Onko, Marika, miehesi sen tyylinen, että ymmärtäisi sinun kantaasi jos näkisi aiheesta saatuja tutkimustuloksia ja puheterapeuttien suosituksia?

 

Mua myös hieman hämmensi epäillys siitä, että lapsi pitäisi isäänsä tyhmänä, kun ei puhu kunnolla. Lapset kommunikoivat täydellisesti myös kuuromykkien vanhempiensa kanssa, eivätkä pidä heitä sen tyhmempinä, kuin lapset vanhempiaan yleensäkään.

Kuurot käyttävätkin viittomakieltä, joka on kieli siinä missä kaikki muutkin maailman kielet. He eivät siis ole kielettömiä tai "puolikielisiä" kuten ketjun aloittajan mies on oman lapsensa kanssa.

 

 

Toivottavasti saatte ulkopuolista apua tulehtuneeseen tilanteeseen. Voimia asian selvittelyyn!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuli vielä mieleen, kun mieheni kanssa vähän puhuttiin aiheesta.

Niin tuli vain mieleen Bangladeshin historia ja äidinkielen merkitys maan historiassa. Tunteeko miehesi tätä historiaa? Jos tuntee, niin eikö sillä pitäisi olla jotain merkitystä ja eikö äidinkielen siksikin pitäisi merkitä hänelle jotain? Voisiko tästä olla apua siinä, että hän ymmärtäisi äidinkielensä merkityksen ja osaisi olla siitä ylpeä?

21. Helmikuuta vietetään kansainvälistä äidinkielenpäivää juuri sen takia kuinka tärkeäksi Bangladeshilaiset opiskelijat oman kielensä vuonna 1952 kokivat, niin tärkeäksi, että olivat valmiita kuolemaan sen puolesta.

Tässä linkki UN:n sivulle jossa kerrotaan lyhyesti äidinkielenpäivästä:

http://www.un.org/en/events/motherlanguageday/

Ja tässä kielen lyhyt historia, tuolta löytyy myös tietoa noista talven 1952 tapahtumista:

http://www.virtualbangladesh.com/history/ekushe.html

 

Toivottavasti miehesi lopulta ymmärtää, että vaikka lapsi asuisikin Suomessa ja on Suomen kansalainen jne. on isän kotimaa ja kieli ja kultuuri silti yhä osa hänen identiteettiään.

 

Ja mies pyysi selventämään edellistä viestiäni sen verra, että suunnitelmansa oli kyllä aina opettaa molemmille(kaikille) lapsillemme omaa kieltään, ensin vain ajatteli tehdä sen myöhemmin, mutta sitten saatuaan rohkaisua ymmärsi sen olevan helpointa heti alusta alkaen. :):P

 

Yhä toivon teille kaikkea hyvää tämän asian selvittelyyn. Toivottavasti pääsette pian yhteisymmärrykseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosi harmi, ettei miehesi halua puhua äidinkieltään lapselle. Valitettavasti asenne ei ole kovin epätavallinen. Jostain syystä ihmiset eivät vielä nykyäänkään tiedä, kuinka hyödyllistä olisi puhua omaa kieltään lapselle (sekä sen takia, että omalla kielellään ilmaisee itseään parhaiten, että sen takia että lapsi oppisi samantien toisen kielen).

 

Usein oman äidinkielen puhuminen vieraassa maassa on tosi haastavaa. Lapsikin saattaa kapinoida "vähemmistökieltä" vastaan, ja vasta paljon paljon myöhemmin tajuta olla kiitollinen saamastaan kielitaidosta. Kaikki tuntemani monikieliset lapset/aikuiset ovat kuitenkin jälkeenpäin todella onnellisia siitä, että vanhemmat puhuivat omia kieliään.

 

Toisaalta, ei tämä ehkä maailmaakaatavaa ole. Vaikka mulle kyllä melkein olisi.

 

Toivottavasti löydätte jonkun ratkaisun!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tutkimusten mukaan on lapselle edullisinta jos vanhemmat puhuvat omia äidinkieliään lapselle eivätkä jotain myöhemmin oppimaansa kieltä vaikka osaisivat sitä kuinka hyvin sillä vain natiivi puhuu kieltä riittävän hyvin antaakseen lapselle hyvän pohjan kielen kehittymiselle.

 

Eli ymmärrän kyllä ketjun aloittajan aivoituksia paremmin kuin hyvin.

 

Ja kaksi (tai kolme) natiivikieltähän on mahtava asia tässä kansainvälistyvässä maailmassa. (Itse aion kyllä pakottaa miehen puhumaan molempia äidinkieliään meidän lapsille. :grin:)

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minun mielestäni jokaisella vanhemmalla on oikeus päättää mitä kieltä lapselleen puhuu. Toki itsekin olen sitä mieltä että aina kannattaisi puhua äidinkieltään, mutta jos se ei jostain syystä tunnu luontevalta, en usko että olisi lapsenkaan edun mukaista pakottaa vanhempaa sitä kieltä puhumaan. Saati erota siksi, että toinen vanhempi ei suostu toista tässä asiassa tottelemaan.

 

Ainakin minun kotimaassani on suht yleistä, että maahanmuuttajat puhuvat lapsilleen tämän maan kieltä ainakin julkisilla paikoilla. Kotona varmaan puhuvat pääasiassa äidinkieltään, mutta paikallisilla on ainakin usein sellainen käsitys, että on ihan normaalia että maahanmuuttaja puhuu lapsilleen maan kieltä. Minun tapani puhua lapsilleni suomea on hämmästyttänyt monia, kukaan ei ole siihen varsinaisesti negatiivisesti suhtautunut mutta lähes poikkeuksetta ihmetellään että tosiaanko puhun lapsille suomea, vaikka osaan hyvin tätä maan kieltäkin. Sen perusteella ei olisi ollut mitenkään mahdoton ajatus, että mieheni tai vaikkapa aika konservatiiviset appivanhempani olisivat halunneet että en puhu lapsilleni suomea, ja voin sanoa että en olisi alkanut puhua heille mieheni äidinkieltä vain siksi että hän sitä olisi halunnut. Tosin onneksi mieheni ja sukulaiseni pitävät päin vastoin erittäin hienona että lapset puhuvat suomea hyvin, mutta siis toisenlainenkin asenne olisi voinut olla mahdollinen.

 

Mun ystäväni puhuu lapsilleen pelkkää englantia ja muut suomea. Toki lapsi kuulee englantia myös televisiosta. Mun on sanottava, että sanovat tutkimukset mitä tahansa niin on todella rankkaa katsoa, kun kolmevuotias ei puhu vielä, kun yksittäisiä sanoja kahdella kielellä. Hänellä ei ole mitään kieltä jolla kommunikoisi kenenkään kanssa ja tästä syystä hän on välillä todella vihainen. Samanikäiset lapset kun ovat yhdessä leikkimässä, laulamassa ja keksimässä tarinoita. Ja ikävä kyllä kokevat, että tuo puhumaton lapsi on outo.

 

Varmasti sitten joskus vuosien päästä kaksikielisyydestä on lapselle hyötyä, mutta mnyt häntä ja erästä toista kohta koulun aloittavaa poikaa katsellessani tulee mieleen, että miten lapsen kehitykseen vaikuttaa se, ettei tule ymmärretyksi vaikka kehitysvaiheen mukaan pitäisi olla jo varsinainen pulinapussi?

 

Nämä ovat tällaisia oman elämän tutkimuksia. smile.gif Mutta ehkäpä miehelläsi jonkinlainen syy on tehdä niin, kuin tekee. Ehkäpä hän tietää kokemuksesta millaista on yrittää taistella kahdella kielellä, eikä halua pistää lapseaan kanssaan samaan veneeseen? Syy voi tuntua sinusta turhalta, mutta ennen kuin tuomitse niin kysy ja ennen kaikkea kuuntele miestäsi, vaikka pettynyt oletkin.

 

Aika hassua, että näin netin valtakaudellakin on silti vanhempia (?), jotka eivät ole kovinkaan hyvin lasten kehityksestä perillä. Ensinnäkään kolmivuotiaan ei kehitysvaiheen mukaan pitäisi olla yhtään mitään, vaikka neuvolan tädit niin sanoisivatkin. Lapset kehittyvät eri tahtiin. Sekyseinen kolmivuotias puhuisi aivan varmasti yhtä vähän vaikka puhuisi pelkkää suomea. On aivan normaalia, että kaikki lapset eivät opi asioita neuvolan taulukkojen tahdissa, mikä taas ei tarkoita etteivätkö he myöhemmin osaisi niitä vähintään yhtä hyvin kuin ikätoverinsa. Suomessa on muutenkin joku ihmeellinen kilpailuasetelma jopa lasten kehittymisessä, kaikki mahdollinen ja mahdoton pitäisi osata niin aikaisin kuin suinkin, Harmi vain, että lapset eivät kehity vanhempien toiveiden mukaan eikä se hitaammin kehittynyt ole millään tavalla huonompi kuin naapurin purjoliisa, joka osasi kävellä 8-kuisena, puhua vuoden vanhana, nukkui yöt heräämättä kaksiviikkoisena ja kävi potalla jo synnärillä.

 

Kaksikielisyydestä ei varmasti ole lapsen kehitykselle minkäänlaista haittaa. Jotkut kaksikieliset oppivat hitaammin puhumaan, niin kuin jotkut yksikielisetkin. Se on aivan normaalia. Omassa tuttavapiirissäni kaikki kaksi- sekä pari kolmikielistä lasta puhuvat molempia kieliä yhtä hyvin kuin ikätoverinsa. Osa on oppinut puhumaan hyvin aikaisin, osa hiukan myöhemmin, muut niiden taulukoiden mukaan. Omista kaksikielisistä lapsista esikoinen oppi puhumaan huomattavan myöhään (tosin se ei leikkejä muiden kanssa haitannut ollenkaan, ja yhäkin lapset osaavat leikkiä myös sellaisten lasten kanssa, joiden kanssa ei ole mitään yhteistä kieltä. Normaalisti etenkään kolmivuotiaiden leikeissä ei puhe tai etenkään sen sisältö ole kovin keskeisessä osassa, joten luultavasti lasta on syrjitty jostain muusta syystä) ja kuopus taas erittäin aikaisin, tällä hetkellä molemmat puhuvat ihan samalla tavalla kuin ikätoverinsa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Harmillinen tilanne kyllä aloittajalla, mun mielestä ennen kaikkea siksi, että kieli on kulttuurin sydän ja siten lapsen tuntemus ja kosketus miehesi kulttuuriin voi jäädä vähän irralliseksi. Mutta silti oon samaa mieltä kuin moni aiempikin, ei sitä miestä voi oikein pakottaakaan jos hän ei itse koe asiaa tärkeäksi.

 

Meinasin kirjoittaa taas pitkät pätkät siitä, miten ei-natiivikin voi puhua lapselle kieltään, mutta olkoot nyt. Asiasta keskusteltiin tuolla kaksikielisten perheiden ketjussa jo aiemmin.

Mun ystäväni puhuu lapsilleen pelkkää englantia ja muut suomea. Toki lapsi kuulee englantia myös televisiosta. Mun on sanottava, että sanovat tutkimukset mitä tahansa niin on todella rankkaa katsoa, kun kolmevuotias ei puhu vielä, kun yksittäisiä sanoja kahdella kielellä. Hänellä ei ole mitään kieltä jolla kommunikoisi kenenkään kanssa ja tästä syystä hän on välillä todella vihainen. Samanikäiset lapset kun ovat yhdessä leikkimässä, laulamassa ja keksimässä tarinoita. Ja ikävä kyllä kokevat, että tuo puhumaton lapsi on outo.

 

Varmasti sitten joskus vuosien päästä kaksikielisyydestä on lapselle hyötyä, mutta mnyt häntä ja erästä toista kohta koulun aloittavaa poikaa katsellessani tulee mieleen, että miten lapsen kehitykseen vaikuttaa se, ettei tule ymmärretyksi vaikka kehitysvaiheen mukaan pitäisi olla jo varsinainen pulinapussi?

 

Kehitysvaiheet on lähinnä keskiarvojen mukaan tehtyjä juttuja, joita mun mielestä korostetaan Suomessa aivan liikaa ihan pikkuvauvasta asti. Esim. meidän tyttö oppi kääntymään selältä mahalleen "vasta" pari päivää vaille 5kk iässä eikä käänny toisinpäin ollenkaan, eikä myöskään mahalleen kuin toisen kyljen kautta. Neuvolassa ei onneksi tästä sanottu mitään (kiitos terveellä järjellä varustetun neuvolatädin!) mutta moni sukulainen on jo kauhistellu kuinka "myöhään kehittynyt" meidän vauva on. Hohhoi vaan. Ja sama pätee kävelyyn ja puheeseen; toiset oppii aiemmin, toiset myöhemmin. Toki joo, kaksikielinen saattaa ehkä mahdollisesti oppia puhumaan kunnon lauseita myöhemmin kuin yksikielinen, mutta ei välttämättä. Ja JOS tossa muka on taustalla jotain muuta kuin normaali kehitys, niin se voi aivan hyvin olla jotain ihan muuta kuin kaksikielisyys.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ulkomaalaisena itse luulen, että miehesi ajatusten takana voi olla kenties ongelma oman identiteetin kanssa. Jos ei koe itseään hyväksytyksi kansallisuutensa takia saattaa yrittää peittää sitä, ja siksi kieltäytyä puhumasta bangladeshia...

 

Itselläni on tuttavia, jotka puhuvat lapsilleensa vain isän äidinkieltä (he asuvatkin isän kotimaassa). Lapset pärjäävät ihan hyvin. Kuitenkin suurin osa ihmisistä puhuu edelleen vain yhtä ainoaa äidinkieltä :))

 

Tunnen myös yhden miehen jonka äiti on suomalainen ja isä italialanen. Italiassa asuessaan he puhuivat lapselle kukin omaa äidinkielensä, ja mies osaa suomea oikein hyvin, ilman aksenttiakin puhuu. Silti hän koe itseään italialaisena eikä suomalaisena eikä viihdy Suomessa. (Taas minun mielestäni hän on kuitenkin omaksunut joitakin suomalaisia ominaisuuksia eikä ole "puhtaasti italialainen").

Eli halusin sanoa, että identiteetti rakentuu aika paljon asuinmaan mukaan, pelkästään isän äidinkieli ei auta tekemään lapsesta bangladeshilaista.

 

Ehkä englanti toisena kielenä voi olla hyvä ratkaisu? Jos te kuitenkin puhutte sitä keskenään...

 

Tosta turvaistuimesta sanoisin vain, että kun Suomessa lapsen kuljettaminen ilman sitä on käsittääkseni laitonta, niin ei olekaan muuta vaihtoehtoa kuin käyttää turvaistuinta))) Miehen ruoasta antaisin olla, kai aikuinen ihminen saa itse päättää mitä haluaa syödä :)

Edited by AlekSoph

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille on tulossa esikoinen ensi vuoden kevaalla, asumme Irlannissa josta mieheni on kotoisin. Minulle on aina ollut itsestaanselvyys etta puhun omaa aidinkieltani eli suomea lapselleni, asuin missa tahansa. Minulla on serkkuja, asuneet Ruotsissa koko ikansa, eivatka heidan (suomalaiset) vanhempansa koskaan opettaneet heille suomea (serkut syntyivat 70-80 luvulla). Taman takia en serkkujeni kanssa juurikaan kommunikoinut ennenkuin myohemmalla teini-ialla kun aloimme kaikki puhumaan vahan sujuvampaa englantia. Vielakin ruotsinserkut tuntevat itsensa vahan ulkopuolisiksi kun ollaan Suomessa perhejuhlissa ja me muut suomiserkut puhumme suomea.

 

Kieli ei mielestani ole vain iso osa kulttuuria ja vaikuttaa myos perhesuhteisiin, minka takia haluan etta lapseni puhuu tulevaisuudessa sujuvaa suomea jotta han parjaa sukunsa kanssa seka tuntee olonsa, toivottavasti, kotoisaksi myos Suomessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jokainen lapsi kehittyy yksilönä, joo, mutta jos kolmivuotias eri puhu kuin satunnaisia sanoja, se on kyllä jo aika hidasta. Kaksikielisyys ei tietenkään sinänsä aiheuta puheen kehitykselle ongelmia, mutta se voi vaikeuttaa niitä, jos niitä muista syistä on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0