Sign in to follow this  
Followers 0
Little Elf

Kun isä sohvalle jämähti...

39 posts in this topic

Luin joskus Meidän Perhe-lehdestä jutun otsikolla: "Kun isä sohvalle jämähti.."

 

Meillä mies on ollut jämähtynyt jo pitkän aikaa sitten. Tilanne ikäänkuin luisui tähän koska miehellä on erittäin vaativa työ, ajoittain joutuu yrittäjänä tekemään jopa ympäripyöreitä päiviä ja minä tietysti hoidan kodin. Nyt tilanne on kuitenkin mennyt siihen ettei mies osallistu enää lainkaan, vaikka töissä olisikin hiljaisempaa. Itse hoidan päiväkotiin viennit, haut, kauppareissut, pyykit, ruuan laiton, siivoukset, lasten hoidon täysin yksin. Ja nyt ihan viime aikoina hän on jopa jättänyt lapset täysin huomioimatta. Hän kokee oikeudekseen levätä kotona lukien lehteä tai nukkuen, usein lukkiutuu suljetun ovan taakse yläkerran makkariin että saisi levätä. Esim. tänään ehdimme lähteä jo kauppaan ennenkuin hän tuli kotiin ja palatessamme hän oli jo mennyt yläkertaan "lepäämään". Vain hänen työnsä on tärkeää, itse en voi olla lainkaan ylitöissä, koska hänen on "pakko" olla joka päivä vähintään kuuteen. Lapsia ei tietty voi jättää päiväkotiin, joten joustan sitten itse. Hän on ollut lasten kanssa kaksin päivän vain kahdesti. Muutoin hän soittaa äitinsä hoitamaan lapset ja pakenee töihin minun poissa ollessa. Sanomattakin on selvää ettei lapset tunne oloaan kovin kotoisaksi hänen kanssaan. Lapset toki kaipaa häntä kovasti ja itse olen todella surullinen tästä.

 

Olen tietoisesti päättänyt olla riitelemättä asiasta, koska en halua lasten kärsivän, riidellä kun saisi jatkuvasti ja joka asiasta... Jos kommentoin asiasta niin vastakomentti usein on: "No käytiinhän me eilenkin yhdessä pulkkamäessä." tai "Pitää vaan yrittää löytää aikaa." Aikaa ei kuitenkaan ikinä löydy, aina on jotain tärkeämpää menoa. Hänen mielestään pitäisi riittää se että lomailemme yhdessä vuoden mittaan n. kaksi kuukautta. Olen ajatellut että oma on häpeänsä ja nyt olen jopa ottanut asenteen että ihan piruuttain katson miten pitkälle hän haluaa tätä venyttää.

 

En kaipaa nyt saarnaa että miksi ylipäänsä katselet vielä tuollaista miestä vaan vertaistukea ja vinkkejä perheiltä joilla on ollut vastaava tilanne. Sanomattakin selvää että ero on pyörinyt mielessä viime aikoina paljon. Olen jopa miettinyt toimeentuloa, asuinpaikkaa jnejne...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei ole mitään neuvoa, kerron vertaistukena että meillä on samantapainen mies kotona.

 

Tosin mies tekee tällä hetkellä enemmän iltavuoroa joka on su-to 16--> eli töistä pääsee kun hommat on tehty. Pojan hoitopäivinä mies vie pojan hoitoon ja hoitaa aamutoimet eli näkee ma,ti ja ke päivinä poikaa vain 30min ajan aamuisin. Perjantaisin ja lauantaisin kun on miehen vapaat niin silloin sitten nousee pojan kanssa kyllä aamusin, mutta se niiden touhuuminen on sitä että laittaa telkkarista piirettyjä ja nukkuu sohvalla pari tuntia jolloin minä nousen tytön kanssa ja rupean aamupalaa laittamaan pojalle. Koko päivä menee sohvalla maaten, ruokakin syödään sohvalla maaten (tosi hyvä esimerkki lapselle) ja jos jonnekkin tahtoisi mennä (kauppaan,luistelemaan,pulkkamäkeen) niin asiasta pitää kertoa vähintään 2pv aiemmin että kerkee "asennoitumaan" siihen.

Mies siivoaa, käy kaupassa, pesee pyykkiä ja tyhjää/täyttää tiskikoneen jos minä mainitsen asiasta muutaman kerran. Kauppareissun yleensä hoitaa niin viime tippaan että en kerkeä tekemään ruokaa pojalle vaan joudun lämmittämään pakkasesta ns.hätävara ruokaa eli kalapuikkoja ainakin yhdelle ruokailulle.

 

Silloin kun poika syntyi, mies teki samalla tavalla kun nyt tekee. Makaa sohvalla, ei tee mitään oma-aloitteisesti. Silloin sanoin asiasta että en ole kahden lapsen yksinhuoltaja ja jos ei saa hyvällä itseään niskasta kiinni niin sitten pahalla. Tuo riitti silloin ja tässä lasten syntymien välillä mies oli jopa oma-aloitteinen. Nyt on taas taantunut "lapseksi" mutta itsellä ei ole vielä energiaa alkaa läksyttämään :girl_sigh:

 

 

Niin ja toi päikkäriasia, meillä kanssa mies häviää sanaakaan sanomatta makkariin nukkumaa päikkäreitä oli lasten kanssa tilanne mikä vaan. Eli saatan imettää ja poika valittaa nälkää tai kakkavaippaa ja mies vaan häviää kuin pieru saharaan. Mies polttaa ja parveke on meidän huoneessa eli yleensä oletan että on mennyt tupakalle ja jonkin ajan kuluttua alan ihmettelemään minne jäi, ja siellähän se kuorsaa onnellisesti sängyssä ja itsellä on kaks huutavaa lasta jaloissa.

Edited by OltsunÄippä

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei mies ole jämähtänyt sohvalle, vaan päinvastoin on ihan yhtä paljon lasten kanssa ja pyörittää arkea niin paljon kuin työltään joutaa. Työ on vuorotyötä, mutta ylitöitä on aniharvoin eli työaika on määritelty ja siitä pidetään kiinni. Rupesin kuitenkin miettimään, mikä on erottava tekijä minun ja teidän miehissänne. Kotikasvatusta ei voi syyttää, sillä mieheni isä oli etäinen eikä osallistunut lapsiperhearkeen kuin "kohokohdissa" eli reissuissa ym. perheen yhteisissä jutuissa. Kuitenkin perheen äiti oli se, joka organisoi ja teki kaiken. Itse näkisin, että mieheni on perheen arjessa paljon läsnä, koska haluaa olla. Hänelle se on luontevaa, ja ilman lasten ja perheen kanssa olemista hän voisi huonommin.

 

Mistä sitten johtuu, että toisilta isiltä näyttää tämmöinen "perhegeeni" puuttuvan? Mun oma isäni oli sellainen, että teki kotihommat ainoastaan silloin, jos äiti oli todella pois kotoa eikä ollut tulossa samalle päivää takaisin (esim. sairaalassaoloajat kun sisaruksia syntyi). Tällöinkin kuitenkin käytettiin sukulaisia apuna, koska ilmeisesti isällä ei riittänyt taidot/halu/mikä lie suoriutumaan yksin lapsista ja kotitöistä. Jos äiti taas oli kotona, mutta vaikka sairas, niin ei se vaikuttanut isän toimintaan juuri ollenkaan. Äidin silti piti tehdä kaikki tai ainakin jakaa ohjeita, että toinen olisi saanut jotain aikaan. Isä oli paljon ulkohommissa ja sisälle tultuaan otti oikeudekseen istua telkkarin eteen. Kotitöihin ei tarvinnut osallistua. Tilanne ei aivan näin mustavalkoinen ollut, mutta oma-alotteisesti isää oli todella vaikea saada ottamaan vastuuta lasten- tai kodinhoidosta. Meidän lasten kanssa sitten tehtiin jotain "spesiaalia", kuten käytiin luistelemassa, laskettelemassa tms. Sen sijaan ruokaa isä ei osannut meille laittaa, vaan saattoi alkaa vihjailemaan, että ruoka-aika olisi - kuka laittaa ruuan?

 

Osittain voin siis samastua tuskaanne, koska olen kasvanut tämän roolijaon takia kireässä ympäristössä. Siihen en kuitenkaan osaa sanoa aukotonta vastausta, voiko tilanne muuttua (meillä lapsuudenkodissa tilanne on edelleen sama), ellei miehellä herää todellinen halu olla enemmän perheen kanssa läsnä. Ovatko nämä sitten niitä isiä, jotka kuolinvuoteellaan itkevät, kun ei tullut vietettyä lasten kanssa enemmän aikaa vai eikö heille yksinkertaisesti ole luontevaa osallistua enemmän perheen elämään? Jos he ajattelevat niin yksioikoisesti, että kun tuovat leivän pöytään, niin sen pitää riittää. Ehkä ihmiset vain ovat erilaisia?

 

Itse ehkä lähtisin muutosta hakemaan kartoittavilla kysymyksillä, kuten onko mies itse tyytyväinen perheen tilanteeseen tai lasten kanssa viettämäänsä aikaan. Kokeeko hän, että hänen pitäisi olla enemmän läsnä, mutta ei jostain syystä saa tehtyä asialle mitään? Ja jos kokee, niin lähteekö tunne sisimmästä vai tuleeko paine ulkopuolelta? Elääkö mies tällä hetkellä sellaista elämää, jota ajatteli isänä elää vai onko hän edes ajatellut sitä, millainen isä hän haluaisi olla?

Edited by Nadda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minun mies on ottanut mallia omalta isältään, miehen äiti on ollut se joka perhettä pyöritti. Hoisi kolme poikaa ja miehen sekä kodin ja kävi töissä vielä päälle. Ja joskus kun on kuullut sanottavan "miehet menee naimisiin äitinsä kaltaisen kanssa" pitää meillä paikkaansa. Olen kuulemma samanlainen kun anoppi oli ollut (on ollut nyt 6v kuoleena enkä koskaan tavannut), pidän järjestystä yllä tässä arjessa. Mies tosiaan tekee jos käskee, käskemättä ei mitään.

Mutta samalla kasvatuksella ja esimerkeillä ei ole tullut kolmea samanlaista poikaa. Mies on veljeksistä nuorin, vanhin on hiukan hissukka ja helposti kenen tahansa ohjailtavissa, ja keskimmäinen on sitten tuosta välistä. Mutta kuitenkin eniten veljistä aikaan saava.

 

Miehen isä on tosiaan tuollainen että tuijottaa telkkaria, niin meillekkin tullessa katsoo aamusta iltaan telkkaria ja on turhaa edes pyytää jonnekkin hiekkalaatikolle leikkimään lasten kanssa, leikkii siinä sohvalla kyllä.

 

Oma isäni on kiireinen yksityisyrittäjä, äiti perjaatteessa hoiti meidät lapset ja kodin työnsä ohella, isä hoiti ruokahuollon sitten. En muista että olisi leikkinyt meidän kanssa, tehnyt kyllä niitä speciallimpia juttuja eli viennyt laskettelemaan yms. Mutta nyt isä kyllä minun pojan kanssa leikkii ja riehuu kun kylässä käyvät, on pappa.

 

Hiukan tuntuu ettei mies osaa olla pienen lapsen kanssa, se ei tule sieltä jostain ytimestä niinkuin itsellä tulee. Kunhan saisi aikaa kahden kesken kunnolla ja energiaa riittää niin pakko se on keskustella asiasta, ennenkö tuntuu liikaa taas siltä että on yksinhuoltaja äiti ja nyt kolmen lapsen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Nimenomaan niistä pienistä puroista on kasvanut joki. Meilläkin homma vielä toimi kun oltiin kaksin, itse tein 8-16 perustoimistohommia ja aikaa jäi kotitöille jne. Nyt kun hommia onkin todella enemmän kuin ehtii tekemään niin miehen puolelta odotukset "palvelua" kohtaan on samat.

 

Nadda puhui viisaita sanoja, olen miettinyt itse ihan että miksi jotkut miehet ovat hyvinkin osallistuvia ja toiset viittaa kintaalla koko perhe-elämällä. Mieheni isä on myös ollut erittäin passiivinen, juuri tuo telkkarin edessä kököttäminen on appiukon lempiharrastus, eikä hän koskaan osallistu mihinkään kotihommiin. Mieheni veli taas on täysin päinvastainen, että ehkä miehet pitäis jakaa niin että toiset jatkavat kotona opittua mallia ja toiset haluavat pyristellä siitä eroon. Onhan näin usein myös väkivaltaisissa tai vaikka alkoholistiperheissä. En nyt kuitenkaan rinnasta laiskuutta niihin... Tuntuu että myös sen kotona opitun mallin taakse on helppo piiloutua, "kun ei meillä kotonakaan mitään koskaan tarvinut tehdä.."

 

Pahiten tilanteessa satuttaa itsekeskeisyys, kuka on antanut miehelleni oikeuden käyttäytyä näin? Kuka on valtuuttanut hänet olemaan perheen ainoa joka saa nukkua 12 tuntia yössä, kuka on lupasi hänelle että töitä voi tehtä toiset saman verran päivässä?

 

Tuolla erokeskusteluissa mietittiin että asenteen muutos lähtee itsestä, mutta mulla on vähän eväät vähissä että miten mä voisin muuttaa omaa asennettani ja sitä kautta saisin miehen ymmärtämään tilanteen? Tuntuu että mä olen nyt hyväksynyt, antanut siimaa, tehnyt enemmän kuin oman osuuden että eikö nyt olisi hänen vuoro?

 

Pahinta tässä on se että olen varannut maaliskuulle matkan, jossa olen toisella mantereella ja aika huonojen puhelinyhteyksien päässä ja nyt näyttäisi siltä että anopille tulee iso leikkaus juuri samaan aikaan... Itse todellakin haluan tälle matkalle koska olen aina unelmoinut siitä ja nyt on ihan loistotilaisuus mennä tutulle asumaan, joka toimii vielä oppaana. Eihän se nyt voi olla niin etten voi jättää 2,5- ja 3,5-vuotiaita yksin OMAN isänsä kanssa! Olisihan lapset erossakin isällään edes joskus...

Share this post


Link to post
Share on other sites
ainoa selitys mitä mä olen saanut on, että mä olen kuulemma koko ajan neuvomassa miten joku asia tehään nii ei paljon huvita tehdä

 

Tämä mullakin tuli mieleen, että miehelle voi olla kova kolaus, jos aina sanotaan, miten pitäisi tehdä paremmin. Jokuhan voi päättää mielessään, että nyt petraan ja osallistun kodin arkeen ja sitten jos siitä saakin kiitokseksi naputusta, niin ei varmasti huvita yrittää toista kertaa.

 

Toinen asia, mitä jäin tässä tilanteessa pohtimaan on se, että vaatiiko puolisolta sellaisia asioita, jotka eivät yksinkertaisesti ole hänelle luontaisia. Jos itse on luonteeltaan sellainen, että touhuaa aktiivisesti lasten kanssa, leikkii, askartelee, lukee kirjoja, pelailee ym. ja toinen taas todella viihtyy paremmin ns. aikuisten hommien parissa, niin pitäisikö tämä sitten toiselle sallia? Mun on ollut helppo olla syyllistämättä miestä siitä, ettei se pelaile lasten kanssa niin usein, koska en itsekään jaksa koko ajan jotain heidän kanssaan touhuta, vaan odotan, että keksivät itse leikkiä ja tekemistä. Näkeekö puolison suhteen punaista silloin, kun hän ei toimikaan samalla tavalla kuin itse toimisi? Pitääkö kaikkien vanhempien olla samanlaisia ja muuttua persoonaltaan tosi lapsiläheisiksi, kun lapsia saadaan? Riittäisikö joskus vähempikin?

 

Tietenkin se jo kertoo paljon, jos lapsetkin kaipaavat isäänsä, niin silloin pitäisi ehkä enemmän petrata. Toisaalta isää kaivataan ensisijaisesti siksikin, että isä on paljon poissa kotoa. Kyllä meilläkin muksut välillä valittelee ikäväänsä, vaikka mies tekee vain n. 40-tuntista työviikkoa ja toisinaan on useamman päivän vapaalla putkeen. Ehkä ratkaisevaa on nimenomaan se, että ollaan kotona ja käytettävissä.

 

Mä en tiedä, onko tämä sen kummemmin mieheni käytöstä mitenkään muuttanut, mutta joskus minäkin olen ollut kypsä siihen, että mies ei tunnu tekevän kotona mitään. Silloin olen vihoissani tokaissut, että muuta sitten omillesi tai takaisin äidin luokse asumaan, jos kuvittelet, ettei kotona tarvi ottaa lasten- ja kodinhoidosta vastuuta. :grin: Vakavasti ottaen mieheltä voisi kysäistä, millaisena hän oman roolinsa perheessä näkee.

Edited by Nadda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä mullakin tuli mieleen, että miehelle voi olla kova kolaus, jos aina sanotaan, miten pitäisi tehdä paremmin. Jokuhan voi päättää mielessään, että nyt petraan ja osallistun kodin arkeen ja sitten jos siitä saakin kiitokseksi naputusta, niin ei varmasti huvita yrittää toista kertaa.

 

Toinen asia, mitä jäin tässä tilanteessa pohtimaan on se, että vaatiiko puolisolta sellaisia asioita, jotka eivät yksinkertaisesti ole hänelle luontaisia. Jos itse on luonteeltaan sellainen, että touhuaa aktiivisesti lasten kanssa, leikkii, askartelee, lukee kirjoja, pelailee ym. ja toinen taas todella viihtyy paremmin ns. aikuisten hommien parissa, niin pitäisikö tämä sitten toiselle sallia? Mun on ollut helppo olla syyllistämättä miestä siitä, ettei se pelaile lasten kanssa niin usein, koska en itsekään jaksa koko ajan jotain heidän kanssaan touhuta, vaan odotan, että keksivät itse leikkiä ja tekemistä. Näkeekö puolison suhteen punaista silloin, kun hän ei toimikaan samalla tavalla kuin itse toimisi? Pitääkö kaikkien vanhempien olla samanlaisia ja muuttua persoonaltaan tosi lapsiläheisiksi, kun lapsia saadaan? Riittäisikö joskus vähempikin?

 

 

Boldaus mun. Taidan olla hiukan tiukkapipo, mutta jos perheessä on lapsia, siinä on vähän myöhäistä urputtaa mistään luontaisista kiinnostuksenkohteista. Eli siinä kohtaa molempien pitäis olla niille lapsille läsnä ja osata perusasiat hoitaa, vaikka työnjako olis mikä normaalisti. Tuon meidän tilanteen tänne paremmalla aikaa -taas kerran, mutta vaikka miehellä on talossa paljon ns. miestenhommaa ja mä hoidan ns. naisten työt, odottaisin kyllä, että ukko pystyy ruokkimaan tenavat ja pitämään niille seuraa normaalien vaipanvaihtojen lisäksi, vaikka se mieluummin varmaan suunnittelis raksajuttuja, olis salilla, soittais kitaraa tai mitä vaan omaa juttuaan. Se on vaan vanhemmuudessa välillä sellasta, ei voi uppoutua siihen omaan juttuunsa, kun on muitakin, kun se oma pyrstö vastuullaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Perusasiat toki joo, mutta minusta niihin ei kuulu sellainen jatkuva, yleinen viihdyttäminen. Siitä tässä keskustelussa ei kai varsinaisesti ole ollut kyse, mutta pohdin tuotakin mahdollisuutta, että odottaa puolisolta jotain sellaista, joka ei edes ole välttämätöntä ts. yrittää tunkea toista sellaiseen muottiin, johon ei vain mahdu. Tietenkin se lapsi pitää ottaa huomioon ja olla sille läsnä, mutta läsnä voi olla myös sen oman juttunsa parissa, kunhan ei sulkeudu kuulokkeiden tai oven taakse. En minä ainakaan odota itseltäni, mieheltäni tai keneltäkään vanhemmalta, että olisi jatkuvasti käytettävissä lapsen pelikaverina tai yleisenä viihdekeskuksena.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Edit; eiköhän se avautuminen jo riittänyt.

Edited by Pupuliin

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lienee turha mainita, että mies on myös tosi tarkka siisteydestä ja aika helposti tulee sanomista, jos on sotkuista kotona.

 

 

Mä en sen yleisemmällä tasolla teidän tilanteeseen puutu, mutta tuohon yllä olevaan kohtaan toteaisin, että minä kyllä neuvoisin miehelle imurin paikan, jos alkaisi minulle siisteydestä naputtamaan. Jos ei itse kotitöihin osallistu, niin sitten on turha valittaa. Jos ei kelpaa, niin tehkööt itse.

Ei kukaan voi, eikä ennen kaikkea saa olettaa, että toinen on joku täysipäiväinen kodinhoitaja ilman minkäänlaista kiitosta.

 

Ja Naddan kirjoituksiin...

Mä ymmärsin sen omalaisen tekemisen sellaisena, että niiden lasten kanssa voisi keskittyä sellaiseen tekemiseen, mistä itse tykkää. Meillä esim. mies monesti poikien kanssa on tietokoneella, istuvat porukalla sylikkäin ja katselevat valokuvia tai kuuntelevat musiikkia tai pelaavat pleikkarilla tai riehuvat meidän vanhempien sängyssä. En mä noista touhuista niin tykkää, mutta toisaalta se on miehelle tapa olla lasten kanssa ja kun kaikki sen puuhan ääressä ovat tyytyväisiä, niin mikä minä olen siihen puuttumaan.

 

Minä en siis tähän ketjuun omakohtaisten kokemusten perusteella kuulu, kunhan muuten lueskelin ja ajattelin lyhyesti kommentoida, kun herätti ajatuksia.

Edited by Monnax

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tätä threadia lukiessa muistui mieleen muutaman kuukauden takainen kolumni Talouselämä-lehdestä. Ehkä tässä on muutama totuuden jyvä?

 

Isä juuttui hanttihommiin - Talouselämä

 

Pelin henki 12.11.2010 9:47

 

Isä juuttui hanttihommiin

 

Pekka Lähteenmäki

 

Se on sitten isänpäivä edessä, taas.

 

Jotain pitäisi lahjaksi ostaa, mutta valinta on vaikea. Jokainen lahja on viesti.

 

Iskuporakone tarkoittaisi, että meidän isä on perinteinen mies, joka tekee kotona niin

 

sanottuja miesten töitä. Siihenkö meidän perheessä halutaan isää kannustaa? Ja

 

toisaalta, osaako meidän isä sitä edes käyttää? Todennäköisesti hän poraisi

 

sähköjohtoon ja loukkaantuisi.

 

Toisenlainen vinkki olisi laittaa pakettiin rikkaimuri. Sille isällä voisi olla enemmän

 

käyttöä, mutta lokeroisiko se hänet pehmoksi varaäidiksi? Siitäkin lahjasta isä ehkä

 

loukkaantuisi.

 

Olisiko turvallisempaa ostaa dekkari, vai ilahduttaisiko keittokirja enemmän?

 

Isiä on monenlaisia. Yksi karkea tapa jaotella suomalaisisät on jakaa heidät

 

perinteisiin, aktiivisiin ja paikkaansa hakeviin, kuten tutkija Petteri Eerola on tehnyt.

 

Arkihavainnot viittaavat siihen, että nykymaailmassa yhä useampi isä kuuluu oman

 

paikan hakijoihin. Paikkaansa isät ovat hakeneet varsinkin viime vuosikymmeninä.

 

Isien osallistuminen lastenhoitoon ei kuitenkaan ole uusi keksintö. Esimerkiksi

 

Helsingissä kolmannes isistä osallistui lasten syöttämiseen, pukemiseen ja

 

nukuttamiseen äitien rinnalla jo 1950- ja 60-luvulla. Lähes kaikki isät leikkivät jo

 

silloin lasten kanssa yhtä paljon kuin äidit.

 

Kun moderni, osallistuva isä työntää lastenvaunuja hän kuvittelee olevansa

 

uudisraivaaja, mutta on väärässä.

 

Tällaisia yllättäviä asioita kertovat isyystutkijat Johanna Mykkänen ja Ilana Aalto

 

tuoreessa Isyyden ihanteet, arki ja asenteet –tutkimusraportissa.

 

Raportti muistuttaa myös, että joka seitsemäs yksinhuoltaja on mies.

 

Äiti johtaa kotia

 

Nykyään poliittisesti korrekti käsite on jaettu vanhemmuus, mutta miten

 

vanhemmuus on jakautunut? Ovatko miehet ottaneet vastuun perheen aikatauluista?

 

Moniko mies laatii lasten syntymäpäivien vieraslistan tai osaa kertoa lasten

 

vaatekoot?

 

Erittäin harva.

 

Työpaikalla miehet voivat olla johtajia, mutta töiden jälkeen rooli on toinen.

 

Mediaanimies keittää nuudelit, kuljettaa lapset harrastuksiin ja tekee mitä käsketään.

 

Jaettu vanhemmuus tarkoittaa, että miehille on perheen sisällä jaettu matalan

 

osaamistason tehtävät. Isän rooli on suorittaa yksinkertaisia töitä, joissa ei tarvita

 

edes putkiaivoja.

 

Kotia johtaa edelleen äiti.

 

Jos mies hakee kotona paikkaansa, niin mitä se käytännössä tarkoittaa?

 

Työpaikalla miehet voivat olla johtajia, mutta töiden jälkeen rooli on toinen.

 

Paikkaansa hakeva isä ei ole ihan varma tehtiinkö hänet tekemään ruokaa vai

 

luotiinko luomaan lunta. Kolausta ja nurmikon leikkuuta ei kuitenkaan

 

nykymaailmassa riitä joka viikolle – ei ainakaan samaan aikaan vuodesta.

 

Niin sanottujen perinteisten miesten töiden kysyntä on perheen sisäisillä

 

työmarkkinoilla vähentynyt dramaattisesti.

 

Nykyauto on hankala huoltaa itse. Omakotitalossakin on enemmän huollettavaa

 

sisällä kuin ulkona. Ikean huonekalut nainen kokoaa miestä nopeammin, koska

 

viitsii lukea ohjeet.

 

Paikkaansa hakeva mies on varaäiti, joka ei kotona aina edes jaksa yrittää parastaan.

 

Isä unohtaa tehdä eväät lapsille retkipäivänä eikä huolehdi huomisesta lastenjuhlasta.

 

Siksi hänen paikkansa löytyy lopulta imurin varresta.

 

Polvi ei parane pojasta

 

Hetkittäin isä saa vastuuta. Kun äiti lähtee viettämään ansaittua tyttöjen iltaa, pääsee

 

isä näyttämään kyntensä.

 

Mutta mitä mies silloin tekee? Huolehtiiko isä, että lapsille on seuraavaksi päiväksi

 

puhtaat vaatteet valmiina? Tuskinpa. Hän pelailee huolettomana lautapelejä lasten

 

kanssa tai panee videot pyörimään ja tuhrii maalipaikkansa.

 

Pikkutunneilla palailevaa vaimoa on eteisessä vastassa viihdytyksestä uupunut isä ja

 

pyykkivuori. Vähitellen perheen pää vakuuttuu siitä, että miehen vastuulle ei voi

 

jättää muuta kuin viihde-elektroniikkahankintojen suunnittelun.

 

Siksi äiti ottaa haltuunsa perheen sähköisen kalenterin. Miehen tehtävä on

 

klikkauksella hyväksyä sähköpostiin tupsahtelevat kalenterikutsut kuten harkat,

 

pianotunnit ja vanhempainillat.

 

Äideillä on alusta alkaen parempaa koti-osaamista. Epäsuhta pahenee vuosien

 

mittaan, koska naisilla on mentorina oma äiti ja ympärillään toisten äitien verkosto.

 

Äitien tietämys kestovaipoista ja lasten harrastuksista kasvaa eksponentiaalisesti

 

äitiysloman kahvikutsuilla.

 

Samaan aikaan isät lykkäävät yksin lastenvaunuja ja miettivät autonvaihtoa.

 

Paraneeko polvi pojasta?

 

Huonolta näyttää. Isät siirtävät pojille tietoa moottoreista, vaikka kumpikaan ei

 

koskaan huolla perheen autoa.

 

Jotta miehet löytäisivät paikkansa kotikentällä, suuri osa miehistä pitäisi

 

uudelleenkouluttaa. Jaetun vanhemmuuden kurssin aihe olisivat lastenhaalarien

 

uusimmat trendit ja juhlapyhien logistiikka sekä hankinnat. Tuoreille isille voitaisiin

 

määrätä mentoreiksi karaistuneita moniosaaja-perheenisiä.

 

Ensimmäinen askel on, että isät ja äidit näyttävät mallia jälkikasvulle. Ensi

 

viikonloppuna isä voisi keskittyä joululahjahankintojen ideointiin ja tulevan viikon

 

logistiikan suunnitteluun. Äiti voisi hoitaa suorittavat työt.

 

Kirjoittaja käyttää sujuvasti imuria, muttei keittiön monitoimikonetta.

 

Edit: muotoilut on hiukan kärsineet copy-paste -vaiheessa...

Edited by Kamilla

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä mullakin tuli mieleen, että miehelle voi olla kova kolaus, jos aina sanotaan, miten pitäisi tehdä paremmin. Jokuhan voi päättää mielessään, että nyt petraan ja osallistun kodin arkeen ja sitten jos siitä saakin kiitokseksi naputusta, niin ei varmasti huvita yrittää toista kertaa.

 

Tässä mulla nimenomaan itsellä on ollut se kasvun paikka; että se on loppujen lopuksi ihan se ja sama mitä sillä muksulla on päällä - kunhan on edes jotain eikä palele. Samoin se että on ihan se ja sama syökö se tänään jauhelihakastiketta vai lohipastaa. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuo Kamillan teksti kolahti ainakin itselleni.. :unsure: Varsinkin tämä osuus:

 

"Jaettu vanhemmuus tarkoittaa, että miehille on perheen sisällä jaettu matalan

osaamistason tehtävät. Isän rooli on suorittaa yksinkertaisia töitä, joissa ei tarvita edes putkiaivoja. Kotia johtaa edelleen äiti. Jos mies hakee kotona paikkaansa, niin mitä se käytännössä tarkoittaa? Työpaikalla miehet voivat olla johtajia, mutta töiden jälkeen rooli on toinen. Paikkaansa hakeva isä ei ole ihan varma tehtiinkö hänet tekemään ruokaa vai luotiinko luomaan lunta. Kolausta ja nurmikon leikkuuta ei kuitenkaan nykymaailmassa riitä joka viikolle – ei ainakaan samaan aikaan vuodesta.

Niin sanottujen perinteisten miesten töiden kysyntä on perheen sisäisillä työmarkkinoilla vähentynyt dramaattisesti. Nykyauto on hankala huoltaa itse. Omakotitalossakin on enemmän huollettavaa sisällä kuin ulkona. Ikean huonekalut nainen kokoaa miestä nopeammin, koska viitsii lukea ohjeet. Paikkaansa hakeva mies on varaäiti, joka ei kotona aina edes jaksa yrittää parastaan. Isä unohtaa tehdä eväät lapsille retkipäivänä eikä huolehdi huomisesta lastenjuhlasta. Siksi hänen paikkansa löytyy lopulta imurin varresta. "

 

Mä myönnän että (tiedostamattani) alennan miehen hyvin äkkiä sinne imurin varteen jos muut (äidin älykkyyttä vaativat :D ) tehtävät eivät onnistu. Ja varsinkaan jos ne eivät onnistu mun mielen mukaan. :(

 

muoks. Mutta voisi silti edes joskus käyttää omia aivojaan.

Edited by susan

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkään en kuulu tänne varsinaisesri, mutta tuohon isän malli -osioon halusin kommentoida.

 

Miehen isä on juurikin em. kaltainen tv:n/tietokoneen ääressä viihtyvä, ei osaa tehdä mitään kotitöitä, ei käy kaupassa eikä laita ruokaa. Miesten hommat hoitaa ja töissä käy. Anoppi hoitaa kaiken ja hyväksyy kaiken, mikä on johtanut siihen, etteivät lapsetkaan miestäni lukuunottamatta ole oppineet kotihommien tekemistä. En tiedä, miksi mieheni on sisarussarjassaan poikkeus. Hänkin on kuitenkin perusluonteeltaan pilke silmäkulmassa juoksenteleva hauska rasavilli, jonka voisi helposti kuvitella käyttäytyvän siten myös isänä. Kuitenkin hän osaa kotihommat siinä missä minäkin, laittaa ruokaa jne. Ja ennenkaikkea on pojallemme paras mahdollinen isä.

 

Ennen pojan syntymää keskustelimme kasvatuksesta tyyliin, mitä haluamme ja mitä emme missään nimessä halua siirtää omista lapsuudenkodeistamme omaan perheeseemme ja omien lastemme kasvatukseen. Mies sanoi, ettei hän halua siirtää mitään. Ihmettelin tätä kovasti, koska miehen koti on ihan tavallinen suomalainen koti, ei ole päihde- tms. ongelmia, vanhemmat käyvät töissä, 3 lasta jne. Tarkemmin analysoituamme mies tosiaankin halusi olla erilainen isä, kuin oma isänsä on ollut. Hän ei haluaisi, että meillä koti olisi jaettu naisen ja miehen hommiin tai että minä huolehtisin lapse(i)sta ja olisin kasvatusvastuussa käytännössä yksin. Hän halusi ja haluaa olla läsnä ja yhtä täysipainoinen vanhempana kuin minäkin. OIkeastaan tämä sama tasa-arvoisuus leimaa koko parisuhdettamme. Olemme tiimi, yksi yksikkö, joka saa asiat hoitumaan. Ei ole erikseen sun ja mun hommia, vaan on yhteisiä hommia, jotka tekee se, joka paremmin osaa, ehtii tai jaksaa. Kotimme ei tosiaan ole aina viimeisen päälle tiptop, itseasiassa harvemmin varsinkin nyt kun valtavan suuret tentit painavat päälle, mutta sekin on yhteinen asia, ei vain minun vastuullani oleva. Tietoisesti myös jaamme tehtäviä. Silloin, kun toisella on kiirettä, toinen hoitaa nekin hommat, mitkä kiireinen normaalisti hoitaa. Mies patistaa minua välillä puu-, uuni- tms. hommiin ja minä pistän miehen siivoamaan keittiön. Isommat siivoiukset hoidetaan aina yhdessä. Pyykkiä pesee kumpi ehtii.

 

Monet ovat jostain syystä ihmetelleet, miten jätän pojan miehen kanssa kaksistaan niin "helposti" (lue, jos on jotain menoa, en koskaan harkitse siltä kannalta, että pärjäävätkö miehet kahdestaan?!). Poika ja isä ovat aivan loistava parivaljakko. Tosiaan, aina hommat eivät ole juuri niitä, joita itse teen pojan kanssa, mutta miehillä onkin omat leikit. Aamuisin mies vie pojan useammin tarhaan, koska minä lähden pääsääntöisesti aiemmin. Itse katsovat vaatteet, syövät jne. Koskaan ei ole tullut edes mieleen, etteivät he pärjäisi. Näin on ollut ihan pojan syntymästä asti :lipsrsealed: . Kuitenkin miehen isän malli on ollut ihan erilainen. Miehelläni tämä "aktiivinen isyys" (huoh, mikä termi :girl_haha: ) on tietoinen valinta, halu toimia. Siksi minusta on huono tekosyy väittää, että on vain sattunut syntymään samanlaiseksi kuin oma isänsä. Tapojaan voi muuttaa, jos haluaa.

 

Niin ja vielä, yritän itse olla liikaa puuttumatta miehen tapoihin tehdä asioita. Välillä tulee sanomista puolin ja toisin, mutta olemme pyrkineet välttämään liikaa kritisointia, kunhan hommat hoituvat. Ainakin meidän voimakkailla temperamenteillamme kritisoinnilla saa yleensä aikaan vain pahaa mieltä ja suuttumusta, eikä yhtään vähempää voisi asian tekeminen enää kiinnostaa. Sekin, että aina kaikki ei ole tiptop, johtaa suurempaan oma-aloitteisuuteen :girl_wink: . Jos kaikki on jo valmiina, mitä tuota enää tekemään itse mitään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielenkiintoista keskustelua ja liippaa monin osin läheltä omaa kokemusmaailmaa :)

 

Mun miehen kohdalla voi kyllä syyttää surutta kasvatusta, hän on mun isovanhempien ikästen vanhempien kasvattama ja lapsuudenkodissaan työnjako on ollut hyvin perinteinen. Lisäksi miehellä on 2 yli 10 v. vanhempaa siskoa, jotka ovat osallistuneet äidin apuna paitsi kotitöihin myös miehen hoitamiseen ja paapomiseen, miehen ei todellakaan ole tarvinnut tehdä yhtään mitään, siivota edes omia jälkiään tms. Lähtökohtiinsa nähden mies on kehittynyt jonkin verran ja ottanut huomattavasti isäänsä aktiivisemman roolin lapsen suhteen, mikä mun mielestä onkin tärkeintä. Monia muita juttuja katson enimmäkseen läpi sormien, koska ajattelen, että jos on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia... Tarkoitan tällä esim. sitä, että tietyissä asioissa mä en edes odota oma-aloitteisuutta, mieheltä vaan puuttuu joku hoksotin-osa, joka sanois, että tarttis tehdä jotain. Musta ei tarvitse tehdä ongelmaa esim. siitä, että mies ei älyä itse imuroida - meillä ainakin miestä voi suoraan pyytää imuroimaan ja auttaa useimmiten ihan mielellään. On ollut hyvä oppia huomaamaan, että apua saa, jos sitä osaa pyytää - ja on parempi tehdä niin, kuin jäädä itsekseen jurnuttamaan ja kasvattamaan ärtymystä: "Taaskaan se ei älynnyt tehdä sitä..."

 

Toinen kasvun paikka on itselle ollut miehen tapa hoitaa poikaa silloin, kun mulla on omia menoja. Vedin pitkään stressiä siitä, että mies menee silloin aina oman iäkkään ja yksinäisen äitinsä luokse ja jää usein pojan kanssa sinne yöksikin. Toki musta oma aika ja rauha kotona on aina ollut ihanaa, mutta jaksoin jonkin aikaa jankuttaa siitä, että miehen pitäs olla joskus pojan kanssa kaksin kotonakin ja ettei poika voi olla niin usein yökylässä. Jossain vaiheessa rauhoituin ja tajusin, että tästä tilanteesta näyttääkin hyötyvän kaikki. Miehellä on totta kai jatkuva huoli äidistään ja toisaalta halu viettää mahdollisimman paljon aikaa pojan kanssa; anoppilassa hän voi yhdistää äidistään ja pojasta huolehtimisen. Anopille poikien vierailut ovat aina mieluisia ja niitten voimalla tuntuu jaksavan taas jonkin aikaa virkeämpänä. Poikakaan ei ole tuntunut kärsivän, päinvastoin: hänelle on muodostunut läheinen ja luottavainen suhde isäänsä, samoin mammaan, ja poika on oppinut myös luottamaan siihen, että äidin poissaolo on väliaikaista eikä mikään katastrofi. Ja totta kai musta on välillä ihanaa viettää ilta sohvalla pötköttäen ja tv:tä tölläten :D

 

Niin, ja kappas, poika ei olekaan sairastunut, vaikka isänsä kanssa anoppilassa söisikin vähän eri aikoihin kuin kotona tai olisi puettu vaatteisiin, jotka eivät aina niin sovi yhteen ;) Mäkin siis liputan nykyseltään sen puolesta, että miehelle kannattaa antaa tietty vapaus tehdä asioita lapsen kanssa omalla tavallaan! Kukas sen sanoo, että mun tapa edes olis se ainoa oikea!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun isä on tällainen mies. Äitini tekee käytännössä kaikki kotityöt, ruoan laittamiset, vaatehuollon, kaupassa käynnit, pakkaamiset matkoille lähtiessä jne. ja siihen päälle vähintään puolet niistä "miesten töistä". Isän tehtyä jonkun homman pitää aina varoa häiritsemästä isää hetkeen ja antaa hänelle leporauha. Lepäämistä tarvitaan myös joka päivä töiden jälkeen ja illat menee tv:tä tuijottaessa (vaikka paikalla olisi vieraita). Itselleni on tullut todella voimakas angsti ko käytöstä kohtaan enkä voisi elää niin, että oma mies "jatkaisi ketjua" vastaavalla käytöksellä. Vanhempani pitivät minua kamalana teini-ikäisenä, kun tosiasiassa suuri osa riidoista johtui vain siitä, että kapinoin perheen sisäistä käytösmallia kohtaan.

 

Savu nousee korvista nykyään monesti kun ollaan kylässä ja isän pitää katsoa esim. loppuun joku tv ohjelma ennen kuin keskittyy lapsenlapseensa/vieraisiin. Ja monesti kun se eka ohjelma loppuu pitää plärätä vaikka nauhotuksista toinen ja kolmas ja neljäs ja....Olen alkanut ihan tosissaan olemaan sitä mieltä, että isälläni on jonkin asteinen tarkkaavaisuushäiriö. Ja se on peritynyt minullekin. Minä vaan olen voimakkaasti tehnyt töitä sen selättämisen eteen. Olen jopa ainakin kerran sanonut isälleni, että koen hänellä olevan joku tarkkaavaisuushäiriö ja hän vähän myötäilikin, että "ihan mahdollista". Olen myös uskaltautunut avautumaan siitä, että ärsyttää kun hän ei kuuntele kunnolla jne. Samoten äidilleni olen avautunut siitä, että miksi ihmeessä hän sietää ko käytöstä.

 

Ja malli tulee kait sitten isän omasta lapsuudenkodista, missä hänen äitinsä on tehnyt kaiken.

 

Malli on kyllä murtunut kaiketi meissä molemmissa lapsissa, sillä veljenikin osallistuu kyllä kotitöihin omassa huushollissansa ainakin oman tietämykseni mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä mä odotin, että mies osallistuu enemmän. Todellakin odotin enemmän. - -

 

Oma-aloitteisuus - mitä se on? Mies onneksi pyytäessä tekee jotain, mutta oma-aloitteisesti ei. Mutta kuten joku jo mainitsikin, pitäisikin vaan pyytää eikä marmattaa itsekseen miksei toinen hoksaa auttaa.

- -

Meilläkin siis paljon näitä pieniä puroja ja toki se herättää mussa ajatuksia (=yksinhuoltajana mulla olisi aidosti joka toinen viikonloppu vapaata ja miehen olisi PAKKO opetella arkirutiinit)...

 

Kun mietitään meidän vanhempiamme, molemmissa perheissä on sama kaava: äiti tekee kaikki sisätyöt ja mies ulkotyöt. Mä en tiedä miksi kuvittelin, että me olisimme sellainen ihanteellinen tasavertainen pari, jossa molemmat hakkaavat puita ja tekevät ruokaa ja vaihtavat vaippaa..

 

Toki mietin, mitä itse voisin tehdä toisin. - -

 

- - Ja kyllä, mun mies tekee töitä eikä makaa vaan sohvalla: hän hakkaa saunapuut, ajaa nurmikon, huoltaa auton, korjailee ja rakentelee jne. eli sinänsä kai pitäisi olla ihan tyytyväinen tilanteeseeni.

- -

Mutta mitä pariskuntia paremmin tuntee tai näitäkin juttuja lukee, niin miehet ja naiset vaan ovat erilaisia. Mä en usko, että vaihtamalla paranee. Silti mä en halunnut isäni kaltaista miestä ja sellaisen kumminkin sain. (Isäni on ihana ja mulle erittäin rakas ja läheinen, mutta aviomiehenä ei varmasti miestäni parempi.)

 

Mutta se ei ole mulle vielä selvinnyt, miten tästä fiiliksestä pääsis yli..

 

Edit. mies on kuulemma todella paljon pojan kanssa, joten poistin valitukseni.. grin.gif

Edited by Jussiina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kärjistetysti meillä tilanne on se, että minä hoidan lapsen, siivouksen ja ruoanlaiton, mies hoitaa aloittaa pihahommat yms. miesten hommat ja sitten ne jää kesken ja hommat lojuu keskeneräisinä siihen saakka, että MINÄ alan ne organisoimaan miten ja millon ne tehdään. Kyllä ne yleensä jollain aikavälillä valmiiksi saadaan, mutta oman aikansa kaikki ottaa.

 

Hieman olen kyllä pettynyt tuohon mieheen mitä lapsen hoitoon tulee. Mies odotti tosi malttamattomana lapsen syntymää ja juurikin tuosta syystä oletin, että hän osallistuu yhtälailla vauvan hoitoon. Mulle tuli jokseenkin yllätyksenä, että näin ei käynytkään koska niin innolla mies oli vauvaa odottanut. Mies istui tietokoneella ja minä hoidin vauvaa eli siis syötöt tottakai kun imetin, mutta myös vaipanvaihdot, nukutukset ym. Ja siis hoidan edelleen vaikka en siis enää imetä, joten siksikään en ole enää korvaamaton biggrin.gif

 

Jos mies on lapsen kanssa kahdestaan niin kyllä se sillon hoitaa kaiken mallikkaasti, mutta jos minä olen kotona niin kaikki lankeaa minun hoidettavaksi ellen erikseen pyydä jotain tekemään. En tiedä onko vika minussa tai siis siinä, että olen jonkin verran dominoiva ja helposti sanon miten asia on hyvä tehdä ja neuvon pyytämättäkin. Nykyään yritän olla puuttumatta rolleyes.gif

 

Nyt mies jääkin lapsen kanssa kotosalle kun itse lähden töihin. Olenkin miettinyt, että taidan vielä töiden jälkeen istahtaa tietokoneelle ja lepäillä hieman (n. 6 tuntia) raskaan työpäivän jälkeen biggrin.gif

 

No mutta ehkä tässä mua vaivaa eniten se, että koska ollaan jo yli kolmekymppisiä, mies jo lähempänä neljääkymmentä, alkaa viimeiset lapsentekohetket olemaan käsillä ja ehkä äitiä saattaa vaivata myös pahemmanlaatuinen vauvakuume, että miten mä jaksaisin tai ennemminkin ehtisin hoitamaan kaksi pientä lasta (ja kiillottamaan kotia grin.gif) jos meille toinen suotaisiin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mieheni ei jämähdä sohvalle vaan tietokoneen eteen. On siis paljon kotona, mutta ei aina ihan henkisesti läsnä. Sieltä se sitten pitää houkutella/huutaa tekemään jotain, jos ei halua hoitaa itse niin kakkavaippoja kuin ruuan syömistäkin. Olen usein sanonut, että olen meillä sekä toimitusjohtaja että sihteeri, sillä hoidan kaikki juoksevat asiat ja organisoinnin, mutta toisaalta saan/joudun päättämään myös isommista asioista. Tai oikeastaan esittelen ne hallitukselle, joka päättää ehdotukseni mukaisesti. Lasten kanssa mies on paljon eli aina kun minä olen poissa kotona ja pärjää kyllä, mutta myönnän huikkaavani viimeikseni ovelta lähtiessäni että muista syöttää lapset. Mies on se nörtti, joka istuu tietokoneella pelaamassa vaikka viikkokausia ja unohtaa syödä sekä peseytyä. Minua ei niinkään häiritse se, että mies pelaa, vaan se, että pelaa koko ajan. Ei ole kivaa käskeä aikuista ihmistä erikseen kun ei kuule eikä näe. Pienen vauvan kanssa tämä oli ok siinä mielessä, että vauva tuhisi tyytyväisenä sylissä kun isi pelasi, mutta kolmevuotias saa vaikka mitä näppärää aikaan sillä aikaa kun isi istuu koneella. Yksivuotiaskin alkaa olemaan jo aika näppärä likka.

 

Perhehistoriaa tarkastellen miehen passiivisuus (tekee kyllä, mutta ainoastaan vaimon tuuppimana, harvoin on aloitteentekijä) on vähän outoa. No en nyt oikeasti tiedä, onko miehen isä leikkinyt lastensa kanssa paljon, mutta on esimerkiksi perheen pääkokki koska anoppi osaa tehdä vain kahta ruokaa. Joskus mietinkin, että kodinhoidollisissa jutuissa mies muistuttaa enemmän äitiään, osaa tehdä kolmea ruokaa. :grin: Minun isäni taas oli minusta hyvä isä kun olin pieni. Oli jonkin aikaa kotona minua hoitamassa kun äiti meni töihin ja muutenkin muistan viettäneeni paljon aikaa isäni kanssa. Tämä nyt perustuu puhtaasti lapsen muistikuviin, mutta mielestäni isäni osallistui aika tasa-arvoisesti kotitöihin ja laittoi minusta parempaa ruokaa kuin äiti. Vanhempani erosivat kun olin 9-vuotias ja sen jälkeen isäni osallistuminen oli epätasaista, mutta jossain vaiheessa kävi esim. laittamassa meille aamupalan ja saattamassa kouluun kun äiti meni aikaisin töihin. Kummankin isä on kunnostautunut yhdessä asiassa: vaippojen vaihtamisessa. Tässä asiassa mies on samanlainen kuin edeltävät polvet, olen kahden lapsen yövaipoista vaihtanut varmaan kaksi.

 

Myönnän, että meillä minä järjestän asioita enemmän juuri siksi, että pelkään miehen mokaavan kaiken. Jos joku on minulle tärkeää, mies ei halua siihen koskeakaan. Pyykinpesu esimerkiksi menee melkein puoliksi, minä siis lajittelen pestävät vaatteet, mies vie ne pesuun (pesutupa toisessa rakennuksessa), minä käyn laittamassa kuivumaan (ettei mies pilaa lisää vaatteita kuivausrummussa) ja mies hakee sitten pois. Yhdessä lajittelemme puhtaat. Toisin sanoen, kaiken muka älyä vaativan hoidan minä ja mies on ruumiillisen työn suorittaja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kuulostaa niin samalta kuin meillä biggrin.gif Mies on koneella koko ajan, tekee kyllä jos pyydän ja osaa hoitaa lapsia (mutta valitettavan usein se jää siihen, että yrittää hoitaa lapsia ja olla koneella yhtä aikaa, ja kyllähän sen lapset huomaa, ettei isi ole läsnä) ja erityisesti vaihtaa vaippoja! Ja minä päätän kaikesta, vaikka kysynkin mieheltä kaikesta mielipidettä. Ja erityisesti se että minulle älyä vaativat ja miehelle ruumiilliset girl_haha.gif Se taitaa kyllä olla aika perussysteemi monessakin perheessä girl_sigh.gif Vaikka eipä tuolta minunkaan mieheltäni älyä puutu, mutta ei kai sitä nyt osaa, kun ei ole koskaan saanut opetellakaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0