Neferty

Ilkeät äitipuolet

96 posts in this topic

mä oon kans se ilkeä äitipuoli, miehelläni on 9-vuotias tyttö... ja nyt on tosiaanki kirjaimellisesti minusta tehty se ilkeä... no meillä on lisäks vuoden ikäinen yhteinen lapsi, joten olen välillä ollut hieman uupunut, kun olen tosiaanki niin paljon yksin lapsen kans kun mieheni on joko töissä tai nukkuu... ja meillä ei tällä paikkakunnalla ole tukiverkostoa eli oon lapsessani kiinni koko ajan...

ja tuntuu et tälle isommalle ei saisi pitää mitään kuria et sais tehdä mitä se haluaa... no monesti kun oon kymmenen kertaa sanonut nätisti eikä tehonnut niin oon saattanut korottaa hieman ääntäni, no siitä nyt sit syytetään et huudan lapselle:girl_impossible: joka asiasta tehdään negatiivistä, nyt se lapsen äiti on manipuloinut ettei lapsi edes haluaisi tulla meille... ja minusta tietenki tehty se syyllinen..ihan kuin olisin tullut heidän väliin vaikka hän ite lähti toisen miehen mukaan ja minä tulin kuvioihin vasta parivuotta eron jälkeen...

miks ihmeessä lapsia pietetään pelinappuloina...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin monesti olen itsekin asiaa miettinyt, siis tuota "lapset pelinappuloina". Miehelläni 6v poika, jonka tapasin ensimmäisen kerran hänen olleessaan 3v. Minun ja pojan välit on aina ollu kivalla mallilla ja on juttuja tehty yhdessä, mutta nyt on poika alkanut kyselemään, että "miksi isä on aina niin ilkeä". Mielestäni mieheni käytös ei ole sen mukavampaa/ilkeämpää mitä se on koskaan ollut, mutta jostain syystä lapsi nyt tuntee/uskoo isän olevan ilkeä.. Tulipa vaan mieleeni, että liekkö jotain aivopesua taustalla.. Toivottavasti ymmärtää lopettaa, koska lapsihan siinä kärsii. Laspihan se on jolle tulee huono omatunto siitä että rakastaa "väärää" ihmistä, jos toinen osapuoli toista kokoaika on lapselle mollaamassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

kylläpä tää on niin ihanaa tää äitipuolen rooli, eli oon lievästi sanottuna raivoissaan:girl_cry2::girl_cry2:

meillä ois tyttäreni ollut keskiviikkona mahdollisuus päässä kotiseudulleni, siskoni ja sen miehen kyydissä... ja kun ei tiedä tuleeko tytärpuoleni vai ei, ja kun miehelläni on lauantaina töitä ja ei ois ketään joka katsois tytön perään... ja meillä ei ole tällä paikkakunnalla ketään semmoisia jota vois pyytää hoitaan lasta... no mies kysyi lapsen äidiltä et tuleeko tyttö vai ei niin ei saatu selvää vastausta, niin eiköhän tyttö eilen soita ja sanoo et ei tule kun ovat lähdössä reissuun... miks hitto soikoon ei voinut sanoa silloin kun kysyttiin, niin mekin oltais päästy...ja ite oon kyllä tosiaanki loman tarpeessa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

niinpä niin.. voin vaan kuvitella kuin nyppii tuommonen "kiusanteko".. vaikka voihan olla etteivät he ole itse tienneet omasta reissustaan varmasti, kun vasta eilen. Vaikka totta on et monesti kyl tulee itselläkin ekana mieleen se et lapsipuolen äiti vaan kiusallaan tekee asioista vähän vaikeampia kun tarvis..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen usein miettinyt tätä uusioperhe-aihetta itse pari vuotta sitten sellaiseen sukellettuani. Miehelläni on aiemmasta on-off -avoliitostaan 4-vuotias poika, jonka elämään tupsahdin hänen täyttäessään kohta kolme. Meillä kolmella on elämä kyllä hienosti mallillaan, mutta pojan äiti, joka on katkeroitunut elämässään vuoronperään milloin mistäkin, yrittää kaikin keinon tehdä jokaisen meidän elämästä todella ikävää. Lastenvalvojalla ovat vanhemmat käyneet kolmesti ja joka kerta uuden sopimuksen aikaan saatuaan pojan äiti onkin tyytymätön, koska hänen mielestään "mikään ei toimi"!

 

Kuten monella muullakin, myös minulla on välillä ärsytyksen tunteita poikapuoleeni liittyen. Koska tiedän, että lapsen äiti ei anna mitään arvoa tekemälleni työlle, turhaannun välillä ja se näkyy asioiden kieltämisenä ja hieman turhanakin pilkun tarkkuutena. Toisaalta olen myös mieheni kanssa keskustellut siitä, että varmasti asenteeni lapsen kasvatukseen olisi täysin erilainen, jos lapsi olisi omani. TOTTA KAI, miten joku voisi muuta edes olettaa?? Kyllä minulla on kanttia myöntää sekin, että välillä en voisi vähempää olla kiinnostunut kasvattamaan "vierasta" lasta. Mieheni on täysin väsynyt semihulluun exäänsä ja sitä myötä minäkin. Me tapasimme mieheni kanssa alunperin jo ennen, kuin pojasta oli kellään harmainta aavistusta ja hän onkin sanonut toivovansa, että olisimme ajautuneet yhteen jo tuolloin. Elämä olisi paljon helpompaa ja meillä olisi yhdessä ihana, pikkuinen perhe ilman häiriötekijöitä, joita kutsutaan katkeriksi yh-äideiksi. Minä tulen pojan kanssa hienosti toimeen, mikä ei sovi tämän äidille ollenkaan. Jouluna minua muun muassa kiellettiin leipomasta lapsen kanssa pipareita :girl_haha:

 

Menemme mieheni kanssa reilun kuukauden päästä naimisiin ja siitäpä vasta odotamme riemua repeäväksi. Mieltä lohduttaa, että täältä löytää vertaistukea. Tsemppiä ja pidetäänhän tätäkin ketjua pystyssä!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin monesti olen itsekin asiaa miettinyt, siis tuota "lapset pelinappuloina". Miehelläni 6v poika, jonka tapasin ensimmäisen kerran hänen olleessaan 3v. Minun ja pojan välit on aina ollu kivalla mallilla ja on juttuja tehty yhdessä, mutta nyt on poika alkanut kyselemään, että "miksi isä on aina niin ilkeä". Mielestäni mieheni käytös ei ole sen mukavampaa/ilkeämpää mitä se on koskaan ollut, mutta jostain syystä lapsi nyt tuntee/uskoo isän olevan ilkeä.. Tulipa vaan mieleeni, että liekkö jotain aivopesua taustalla.. Toivottavasti ymmärtää lopettaa, koska lapsihan siinä kärsii. Laspihan se on jolle tulee huono omatunto siitä että rakastaa "väärää" ihmistä, jos toinen osapuoli toista kokoaika on lapselle mollaamassa.

 

Meillä ilmennyt ihan samaa! Tosin poika on saanut raivarin aina ensin jostain muusta, kuten hävittyään vaikkapa jonkun lautapelin tai jouduttuaan miettimään temppuiltuaan ruokapöydässä. Hän huutaa ja raivoaa huoneessaan aikansa ja kun asiaa aletaan lopulta käydä läpi, poika aina sano tulleensa surulliseksi "koska isi sanoi hänelle niin ilkeitä asioita". Äitinsä on tällaista aivopesua harrastanut jo puolitoista vuotta; milloin mitäkin aihetta koskien. Viimeiset jutut ovat koskeneet esim. tapaamissopimusta, jonka ehtoja poika yhtäkkiä kävi arvostelemaan sanoin, jotka olivat suoraan äitinsä suusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi Slemmy toi sun tilanne kuulostaa niin meiltä vuosi sitte.. toivottavasti se keksi "oman elämän"/miehen/tjtn se pojan äiti ni sais keskittyä siihen sit täysillä ja alkais ymmärtää asioita vähän suuremmalla perspektiivillä.. Pojan äiti saattaa olla hieman katkeraa siitä et teillä menee niin hyvin ja omaa omatuntoa pönkittääkseen täytyy lapselta kieltää muuten mukavia juttuja (järjetöntä!!!!girl_cry2.gif)

 

Kun mainitsit tuon et poitsu kiukuttelee hävittyään/temppuiltuaan niin voiko olla et äidin päässä hän saa aina voittaa (ei opeteta häviämään ollenkaa ku kuvitellaan et se tekee hyvää lapsen itsetunnolle) ja et "kotona" ei vaan ole samanlaisia sääntöjä/ei komenneta/jakseta/välitetä puuttua kun lapsi tekee väärin.. Näähän siis nousi aikalailla omasta kokemuksesta mieleen, mut tietysti ei välttämättä asiat näin teillä ole.. Tuli vaan niin myötätunto-olo :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Kun mainitsit tuon et poitsu kiukuttelee hävittyään/temppuiltuaan niin voiko olla et äidin päässä hän saa aina voittaa (ei opeteta häviämään ollenkaa ku kuvitellaan et se tekee hyvää lapsen itsetunnolle) ja et "kotona" ei vaan ole samanlaisia sääntöjä/ei komenneta/jakseta/välitetä puuttua kun lapsi tekee väärin.. Näähän siis nousi aikalailla omasta kokemuksesta mieleen, mut tietysti ei välttämättä asiat näin teillä ole.. Tuli vaan niin myötätunto-olo :)

 

Juuri tuota ollaan mietitty mekin. Pojan äidillä on ihan selvä kilpailuasenne tähän touhuun ja varmaan, koska meillä menee toisessa kodissa helvetin hyvin, hän kokee tarpeekseen olla se "mukavampi" vanhempi. Pojan puheista näkyy läpi juuri tuo säännöttömyys ja vapaus tehdä lähes mitä tahansa. Siellä päässä poika päättää oikeasti kauppaostoksista lähtien kaiken ja me sitten pidetään perheistuntoa jossain marketin lattialla, kun poika olisi halunnut uunifileen, mutta me ei sitä todellakaan tarvita :girl_cry2:

 

Kukin toki tavallaan, mutta en usko, että tuollaisella kasvatuksella on kovin kauas kantoiset seuraukset. Mun mielestä äiti tekee ainoastaan karhunpalveluksen itselleen, jos täytyy (ehkä tahtomattaankin) antaa periksi vain siksi, että poika viettäisi aikaa mieluummin äitinsä kanssa. Tuollaisia asioita on pirun hankala käydä muuttamaan siinä vaiheessa, kun lapsi on kouluikäinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Näinhän se juuri on Slemmy. Annetaan vaan kaikki periksi ja sitten ihmetellään kun lapsi ei tule ikäistensäkään kanssa toimeen.. Ja kun ei opeteta häviämään, niin auta armias niitä ensimmäisiä kolauksia mitkä sitten tosimaalilma järjestää.. Sääliksi käy girl_to_take_umbrage2.gif

Meillä on jouduttu meneen siihen et meidän luona on erisäännöt ku äidin luona ja lapsi on sen sisäistänyt et "isin luona määrää aikuiset".. ei kyllä hyvä tuokaan et on kahdet eri säännöt, mut minkäs teet jos meillä ei haluta lapsen pillinmukaan hyppiä ihan joka asiassa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Meillä on jouduttu meneen siihen et meidän luona on erisäännöt ku äidin luona ja lapsi on sen sisäistänyt et "isin luona määrää aikuiset".. ei kyllä hyvä tuokaan et on kahdet eri säännöt, mut minkäs teet jos meillä ei haluta lapsen pillinmukaan hyppiä ihan joka asiassa..

 

Näin myös meillä, mutta onneksi lapset ovat nopeita oppimaan myös sen, että eri paikoissa on eri säännöt. Eihän kylässäkään mennä samalla tavalla, kuin kotona, joten miksei sitten kahdessa kodissakin mentäis eri säännöillä. Hyvin tämä meilläkin toimii aina silloin, kun siitä ensin saa kerran-kaksi muistuttaa :girl_haha: Ja meillä tosiaan määrää aikuiset, mieheni sanoja lainatakseni, "niin kauan, kun isi voittaa sinut painissa".

Share this post


Link to post
Share on other sites

niin oon noista säännöistä samaa mieltä et pitää olla säännöt, mut meillä lapselle on annettu aseet äitinsä avustuksella ettei tässä paljon uskalla alkaa komentamaan... vastakin oli 2kk pois meiltä ja kukahan sai siitäkin syyt niskoilleni... nytki viikonlopun tyttö on meillä ja on ollut niin ärsyttävä et voi h... heti ensitöikseen alkoi arvostelemaan kun olin laittanut esille minun ja lapseni askarteluja... sit alkoi tonkiin laatikoita joka alkoi ärsyttään toden teolla ja sit vielä arvosteli et ettekö te koskaan järjestä täällä.. lapseni 1v ikäinen täys tuho oli yöunilla niin heti et alkakaa nyt siivoon... no huh huh... itekkään ei todellakaan oo mikään järjestyksen ihminen, jättää kaikki levälleen...

siis ite oon täällä kiehumis pisteessä, et tulis äkkiä huominen et se lähtis takas äitinsä luo, inhottavasti sanottu mut en jaksa kun sen käytös on tullut niin ylimieliseksi mua kohtaan ym... on äitinsä tietenki opettanut miten käyttäydytään...sit puhutaan et pitäs piettää lapsia saman arvoisena no miten voi kun toista ei saa komentaa ei mitään, ja käyttäytyminen on tommoista... sais kunnolla olla joku tukiverkosto meille äitipuolille kuinka paljon paskaa suoraan sanottuna joudutaan ottamaan vastaan... tästäpä tais tulla melkoinen kirjoitus mut raivostuttaa ja väsyttää tämmöinen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niistä säännöistä... totta kai joka kodissa on eri säännöt, silloin kun lapsella on kaksi kotia on kahdet säännöt.

Vasta juttelin poitsun kanssa aiheesta, ja kerroin et näin itsellänikin on ollut. Siis kaksi kotia ja molemmissa omat säännöt. Mä tiedän itse olevani tiukempi kuin pojan biologiset vanhemmat (mieheni ja hänen exänsä), mutta mies onneksi tukee mua. Mies olikin keskustellut omien vanhempiensa kanssa että "Nimar varmaan kasvattaa lasta meistä eniten". Tuli kyllä hyvä mieli.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuli Nimar sun kommentista mieleen, et itsellä on joskus käynyt mielessä et "mitähän tälle lapselle olis tapahtunu, jos mua ei olis".. veikkaan et nuorisokoti olis kutsunu kohti jossain, sen verran on villiä pojan meno äitinsä luona, vaikka onkin vasta 6v.. Aika toivottamalta tuntuu toisinaan, mut jos se nyt jotain järkeä päähänsä sais niistä ajoista kun meillä on :) sellaista ihan tavallista maalaisjärkeä nimittäin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on nyt sellainen uusErhevitutus, että täältä pesee.

 

Ensin vähän taustaa:

Meillä on lyhykäisyydessään tilanne se, että lapset (4kpl ja tietysti meidän yhteinen vauva) asuvat meillä vakituisesti. Tapasivat äitiään 1,5h/vko valvotusti tammikuun loppuun asti, helmikuussa joka toinen lauantai 8h, maalis-toukokuussa joka toinen sunnuntai 8h. Näitä tapaamisia perui ja yritti muutella mielensä mukaan, kaksi tapaamista toteutui sovitusti ilman muutoksia.

Kesäkuun alussa äiti muutti toiselle paikkakunnalle 150km päähän, ei tullut paikalle lastenvalvojan luo tapaamispalaveriin, ja ei hyväksynyt meidän lastenvalvojan kanssa laatimaa sopimusehdotusta (joka 3.vkl lapset äidillä pe-su, kuljetukset puoliksi, kesällä 1vko yhtäjaksoisesti äidillä, joka toinen juhannus ja joka toinen joulu+uusivuosi äidillä). Vastaehdotus oli, että tapaamiset sovitaan ilman sopimusta. :rolleyes:

 

Valvottujen tapaamisten perusteena olivat taannoinen äidin lääkkeiden yliannostus lasten nähden, sekä äidin mielenterveys- ja päihdeongelmat.

Valvomattomien aloittamisen perusteena olivat äidin koulun aloitus ja käynnit mielenterveyspolilla. Nyttemmin on lopettanut molemmat.

Tällä hetkellä lapset eivät siis tapaa äitiään lainkaan, viimeksi ovat nähneet äitienpäivänä.

 

Ja sitten asiaan:

Mies olettaa mun ottavan automaattisesti sen ns.äidin roolin, ja niin toki teenkin ja olen alusta asti tehnyt.

Mua kuitenkin v***ttaa suunnattomasti, kun mun oletetaan riemumielin kuuntelevan se kaikki kiukku ja huuto mitä omat vanhemmat normaalisti saa lapsilta osakseen, ja sitten sen päälle kyselyt "koska me nähdään äitiä"? Äiti on lapselle aina äiti, oli se sitten millainen hyvänsä...

Sitten kaunistellen vastataan että enpä tiedä, eikä lapselle tietenkään voi sanoa että katsoppas kun äitis on vähän vastuuton, eikä halua teitä luokseen muutoin kun silloin kun häntä itseään sattuu huvittamaan, ja teidän tapaamisen edelle on mennyt muun muassa äitinne kaverin syntymäpäivät!

Niin monet kerrat on tehnyt mieli latoa lapsille ihan suoraan että voi kuulkaa millainen se teidän jumaloima ÄITI oikein on.

 

Ennen kuin olin äitiyslomalla, arki meillä kulki niin, että mä vien lapset tarhaan ja laitan kouluun aamulla (mies menee 02 tai 05 töihin), ja iltapäivällä hakee se kumpi ennättää. Nyt kun mä olen äitiyslomalla, mä edelleen vien pienemmät tarhaan ja sitten olen päivän kotona (teen opintoja edelleen mutta kotoa) vauvan ja koululaisten kanssa nyt kun heillä on kesäloma. Mä pesen meidän kaikkien pyykit, hoidan lasten vaate- yms. hankinnat (rahat on yhteiset eli en sentään "omistani"), ruuanlaitot hoitaa pääosin mies, kauppareissut joko mä tai yhdessä. Eikä tämä nyt ollut mitään kruunun kiillotusta, vaan ihan taustaksi kuvaus siitä kuinka arki meillä hoidetaan :grin:

 

Me tehdään asioita yhdessä perheenä, käydään matkoilla, lasten huvituksissa kuten tivolissa kun se on kaupungissa, käydään uimassa, käydään retkillä jne. Mitä nyt perheet yleensä yhdessä tekee.

 

Mun mielestä mä olen kyllä tehnyt sen ns.äidin roolin ihan riittävästi ja kunnolla, ja ottanut vastaan ne kiukut ja huudot kuinka mä oon tyhmä (niin se toki huutaa isälleenkin mutta se tuntuu jotenkin pahemmalta mulle, koska isälleen lapsi ei sitä varmasti oikeasti tarkoita mutta mua se voisi oikeasti inhota)

Silloin tällöin ongelma tuntuukin olevan se, jos erehdyn mainitsemaan että kylläpä ottaa päähän nuo kakarat. Iltavillit ja muut riehumiset, uhmaikäisen tai 6v neiti kaikkitietävän kiukut ne vaan v***ttaa, oli ne lapset kenen hyvänsä.

 

Itsellä on huono omatunto kun en jaksa niitä kun "itsepä olen valinnut tämän". Lisäksi mies ei ihan ymmärrä mun tunteita - onhan ne lapset sen omia, ei vaan tajua että mä en tunne (eikä mun mielestäni kuulukaan!) samoin niitä kohtaan kuin hän. Mä toivon joskus ihan tosissani että niitä ei olisi, olkoonkin että niin ei saisi tuntea, itsepä olen uusperhe-elämän valinnut. Pakkohan mun oli, muuten en voisi elää mun miehen kanssa.

Ja totta hitossa rakastan omaa lastani enemmän kuin noita muita, ja siitäkös huono omatunto tuleekin, kun sen itsellenikään myönnän. Kaikkiahan pitäisi kohdella tasavertaisesti ja siihen pyrinkin, mutta kun mieli tekisi välillä hemmotella tuota omaa vähän enemmän.

 

Mun ärsytys lapsia kohtaan johtuu usei(mmite)n myös siitä, että mua niin suunnattomasti ottaa päähän se että voi olla olemassa ihminen joka tekee neljä lasta eikä sitten kanna vastuutaan niistä millään lailla, ja lisäksi vittuilee ja ilkeilee sille joka sen tekee, eli mulle.

Tämähän ei tietenkään ole lasten vika, mutta nehän ne on jotka muistuttaa sen eukon olemassaolosta... joskus vaatii ihan todellista itsehillintää (eikä se aina onnistukaan) ettei ole kiukkuinen ja "inhottava" lapsille, koska heidän äitinsä ottaa pattiin niin kovin.

 

Sellainen vuodatus, ampukaa pois.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Siis vau.. täytyy vaan ihmetellä kuin kylmähermoinen oot!girl_sigh.gif Noi tunteet on nyt lähinnä normaaleja, itselläkin niitä tulee vaikka meillä vierailee VAIN 1 miehen lapsi ja sekin joko kerran tai kaks kertaa kuussa + kaikilla mahdollisilla lomilla.. riippuen miten sovitaan ja sovitetaan.. (meillä siis myös tuo reilu 150km välimatkaa) En yhtään epäile etteikö mullakin tuu sellanen "meidän lapsi" ja "sun lapsi" sit kun/jos nyt yhteinen saatais alkuun. Mut ehkä se on mulla vielä helpompaa olla sit tasapuolinen, koska ei tarvi olla sit "reilu" kokoajan vaan sillon vaan ku on molemmat paikalla. Noh aika näyttää :) Tsemppiä teidän arkeen! Ja tää on juuri oikea paikka avautua ilman et tulee ammutuksi ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi sentään, mitä tunteiden myrskyä zinae joudut kokemaan :girl_sad: Mä olen välillä ihan täynnä tätä yhden lapsen uusioperhettäkin!!

 

 

Itsellä on huono omatunto kun en jaksa niitä kun "itsepä olen valinnut tämän". Lisäksi mies ei ihan ymmärrä mun tunteita - onhan ne lapset sen omia, ei vaan tajua että mä en tunne (eikä mun mielestäni kuulukaan!) samoin niitä kohtaan kuin hän. Mä toivon joskus ihan tosissani että niitä ei olisi, olkoonkin että niin ei saisi tuntea, itsepä olen uusperhe-elämän valinnut. Pakkohan mun oli, muuten en voisi elää mun miehen kanssa.

 

Mutta edellä lainattua on pakko muunnella hiukan. Mun mielestä meistä ei kukaan ole valinnut miehen lapsia ja uusioperhe-elämää. Me olemme valinneet rinnallemme ihmisen, jota haluamme sydämestämme rakastaa ja jota ilman emme voi elää. Mukana vain on pakko hyväksyä myös tämän kaupanpäällsenä tulevat lapset, joille ei enää voi mitään. Karulta kuulostaa, mutta eikö se muka mene niin?! Väitän, että kukaan ei todella voi väittää nauttivansa vieraiden lasten kasvattamisesta, kun palkaksi harvemmin saa muuta, kuin paskaa niskaan; kivoja tyyppejä me ollaan silloin kun homma menee kuin elokuvissa, mutta heitäpä kehiin yksi poikkipuolinen sana, niin jo on mukulalla äitiä ikävä...

 

Niin, että samaa uusioErhevitutusta myös tällä suunnalla :girl_wink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Toi on totta meillä vaan osittain, lapset on meillä käytännössä aina 24/7, joten paskoja ollaan mies sekä minä, ja sitten vasta kun me molemmat satunnaisessa järjestyksessä on kielletty samat asiat, alkaa "äiti" -huuto, ja sekin vain nuorimmalla :D

 

Vitutus on jo vähän laantunut. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

samaa mieltä täälläkin. ja varmasti jokainen uusperheen kokenut ymmärtää sua!

itse pidän paljon mieheni lapsesta, mutta aina välillä kelaan noita samoja asioita. olen koettanut järjestää pojalle kaikkea kivaa tekemistä ja tehdään niitä kahdestaan ja lisäksi perheenä (mieheni kanssa lapsi ei aikaisemmin juuri tehnyt mitään "erityistä", eikä kyllä äitinsäkään).

 

me ollaan käyty ja tehty asioita, joita poika ei aikasemmin ole tehnyt, mm. käyty teatterissa, elokuvissa, puuhamaassa, seikailupuisto kupittaassa, tehty mökkireissuja yms... yms....

ja sitten tulee hetkiä jolloin sanot/kiellät jotakin ja se marmatus alkaa... ai prkl. siinä sitten koettaa hillitä itseään (erityisesti juuri tuosta ettei vaan sano mitään lapsen äidistä.) me olemme kuitenkin aikuisia.

 

uskon, että aikuisina nämä lapset kiittävät meitä monista syistä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suuret sympatiani teille kaikille äitipuolille.

Meillä saatiin viimein parisen viikkoa sitten ensimmäinen täysi-ikäiseksi ja toinen taisi nyt 15-vuotiaana aloittaa kunnon teini-mörköilyn.

Edited by Neferty

Share this post


Link to post
Share on other sites

voi onpa ihana lukea kun muitakin v.... tää uusperhe homma, me olemme lomailemassa mieheni kotipaikalla, ja täältä en pahemmin tunne muita kuin hänen veljensä.. joka passaa ja ostaa kaiken mahdollisen tälle tytärpuolelleni, ja tälle meidän yhteiselle lapselle joka on puolitoista vuotias niin ei mitään... vaikka onhan se sen setä myös... ja tytär tuli lomalle meille kolmeksi viikoksi, voi heleskutti minkälaiset kuteet päällä, kittanat ja mekotki mitä oli niin vanhanaikaiset et ei niitä varmasti yli 9-vuotias suostu laittaan päälleen...ja muutenki pukee lapsen liian kittaniin vaatteisiin et näyttää tosi läskiltä vaikkei lapsi olekkaan, mut raukka ite alkanut puhumaan et hän on liian lihava... huolestuttaa ettei myöhemmässä vaiheessa tuu joku syömishäiriö....

no vaatteista vielä et me on sitä mieltä et lähivanhemman eli lapsen äidin kuuluu huolehtia et lapsella on kunnon vaatteet, kun maksetaanki sille siitä hyvästä... no nyt toi miehen veli huutaa miehelleni et pitäs ostaa tälle tytölle vaatteita, huh huh..

tälle lapsen äidille ei sopinut et lapsi on meillä tän isän loman ajan eli noin neljä viikkoa niin mies joutui lähteen viemään tytön 500km matkan kotiin ja ajaan sit takas tänne... mua raivostuttaa kun ite oon täällä tytön kans kaksistaan, ilman autoa tai mitään enkä tunne täältä ketään..

ja heillä on huoltajuuskiista menossa ja kivat lausunnot taas oli kirjoitettu sosiaalista et lapsi toivoo et isä ois enemmän lapsen kans kahdestaan, no me taas toivotaan et mahdollisimman paljon perheenä... kun kaikenhuipuksi asutaan paikassa jossa ei ole mitään tukiverkostoa, mut onneks lapseni myötä oon saanut ystäviä, mut heillä itelläänki kaikilla on pieniä lapsia..

ja arvostellaan meidän kotia et lapsen huonetta pidetään varastona, oon kyllä nostanut sinne ylimääräiselle sängylle esim. lapseni pieniä ja isoja vaatteita et jotka käyn myöhemmin läpi ja jotain lelulaatikoita, mut missä säännöissä määrätään et ns. viikonloppu lapsella pitää olla omahuone??

ja tytöllä on omapuhelin johon me emme voi soittaa kun ei anneta numeroa eikä lapsi ite saa sillä soittaa meille, mut eiköhän se puhelin ollut tytöllä täällä matkassa ja lapsen äiti melkein koko loman häiriköi et vähän väliä soitteli ja lähetteli viestejä...

puhutaan et kotiäidin rooli on kaikista aliarvostetuinta mut meidän äitipuolien rooli se kaikista paskamaisinta onki, kaikki paskat kaadetaan niskaan ja mistään ei saisi valittaa... hymy huulin hoidella toisten muksuja

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kirjavinkkejä, oon itse lueskellut tässä aina välillä kun eniten vituttaa kaikki... eräänä sadepäivänä kun taas otti pattiin tää koko sirkus, marssin kirjastoon ja hain nuo kirjat :D

 

Tosi hyvä ja oikeesti huojentava, kun omille tunteille ja ajatuksille tavallaan löytyy oikeutus: Huonetta vai sukua - elämää uusperheessä.

 

Vähän humoristisemmalla otteella: Tee-se-itse uusperhe

 

En oo vielä ehtinyt lukea mutta näytti vähän vanhanaikaiselta: Uusperhe - uusi mahdollisuus

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muoks. hiukan liian henkilökohtainen vuodatus pois...

Edited by Hinni

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täytyypä koputtaa puuta ja tulla kertomaan hieman toisensuuntaista äitipuolena oloa. Eli avokillani on 10-vuotias tytär edellisestä liitosta. Ollaan oltu kohta kimpassa kolmisen vuotta. Tyttö on meillä sovitun mukaan joka toinen viikonloppu ja lomilla enemmän (tosin äidin menohalujen kasvaessa on tyttö meillä nykyisin enemmän ja enemmän). Jännitin kamalasti sitä, miten tyttö minuun suhtautuu ja kuinka minä suhtaudun häneen. Mutta kaikki on toitaiseksi mennyt tosi hienosti! Pientä kränää tiestysti joskus on, mutta ne ovat ihan normaaleja liittyen siivoukseen tai nukkumaanmenoon. Muutaman kerran ollessani kaksin tytön kanssa on suusta livahtanut sanat "et sä voi mua määrää" pienen hymyn kera, mutta olen kuitannut sen jämäkästi sanomalla esim. että "tämä on minunkin kotini, ja minä olen täällä aikuinen, joten saan kyllä määrätä ja asettaa rajoja siinä missä isäkin." Tyttö siihen, että niinhän se on. girl_smile.gif Olen alusta asti pitänyt roolini sellaisena, etten ole liian kiva ja mukava ja komennan kyllä tarvittaessa. Ja etten halua äidiksi äidin paikalle. Ja hyvin on mennyt. Jännitän hieman tulevaa murkkuikää ja mitä se tuo tullessaan, mutta toisaalta kun olemme jo näin pitkään olleet toistemme elämässä ennen murkkuikää, niin ehkä se ei kauheita muutoksia tuo tullessaan...

 

Tytön äiti elää jonkinlaista "uutta nuoruutta" tms. ravaa baareissa ja miehet vaihtuu. Kotona ei mielestäni ole parhaat mahdolliset olosuhteet tytölle. Melkein joka viikonloppu kun tytön pitäisi olla äidillään tulee tekstiviestiä että voisiko tyttö tulla meille. Meistä kummastakaan ei ole sanomaan, ettei voi tulla, koska tiedämme, että tytön on hyvä olla ja hän viihtyy meillä. On muistaakseni joskus tokaissut, että voisi vaikka asua meillä koko ajan. Eli täällä eletään hieman murrosvaihetta. Toisaalta odotetaan, että mihin suuntaan tytön äidin käytös muuttuu (vai muuttuuko), pitäisikö sopia tiukemmat pelisäännöt äidin kanssa, muutettaisiinko asumisjärjestelyjä esim. viikko-viikko -systeemiin...

 

Vaikeaksi tämän tekee se, että kun nyt kärsin itse vauvakuumeesta ja haaveet vauvasta ovat kovat, niin välillä toisen lapsesta huolehtiminen ym. on rankkaa. Välillä kaipaan pois tästä hässäkästä. Ja tiedän, että niin kauan kun tyttö-asiat ovat ns. kesken ja sekaisin, niin mies ei pysty kuvittelemaankaan uutta lasta (meidän lasta). girl_to_take_umbrage2.gif Ja sitten mietin tytön äitiä ja hänen itsekeskeisyyttään ja meidän pompottelua ja sitä että miksi tuollainen ihminen on saanut lapsen. Tunnen katkeruutta.

 

Eli tällainen vuodatus. Tytön kanssa siis menee hyvin kunhan välillä ottaa vähän etäisyyttä ja omaa aikaa. Ainoa joka aiheutaa päänvaivaa on lapsen äiti. Voisiko se joskus kasvaa aikuiseksi? girl_crazy.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now