veevi

Uusperheet pinoon!

130 posts in this topic

Ihana kuulla, että joskus perheytyminen onnistuu! :) 

Miehen poikahan oli tosi pieni kun me miehen kanssa aloitettiin yhdessäolo, ja näin ollen olen ollut hänen elämässään "aina", eikä muista aikaa jolloin hänellä olisi ollut vain yksi koti. Aluksi kaikki sujuikin (bioäidin kanssa olleista haasteista huolimatta) bonuksen kanssa tosi kivasti, eikä meidän yhteisen tytön syntymä juuri vaikuttanut asiaan. Hoidin poikaa äitiyslomani aikana, vaikka mies ei olisikaan ollut kotona, ja poika viihtyi meillä pidempiäkin aikoja.

Tilanne kuitenkin muuttui tänä keväänä, eräällä kerralla poika vain ilmoitti että hän ei enää halua meille tulla ja että hän ei enää tykkää minusta ja meidän yhteisestä tytöstä. Alkoi ilmetä käytöshäiriöitä joiden mukana tuli ripakopallinen muita haasteita. Bioäiti ei tunnu ottavan asiaa vakavasti, vaan syyttää meitä eikä näe tilanteessa ongelmaa. Äiti on myös vähentänyt pojan meilläoloa, koska poika sanoo ettei halua tulla (henkilökohtaisesti en käsitä miksi nelivuotiaalle annetaan vastuu tämänkaltaisista päätöksistä). 

Tilanne on erittäin raskas erityisesti miehelleni, ja kamalinta minusta on se, että tyttömme ikävöi veljeään hirveästi tämän poissaollessa, eikä ymmärrä yhtään miksi tulee toistuvasti torjutuksi omassa kodissaan. Poika kun ei ole juurikaan muuttanut käytöstään, vaikka siihen on yritetty kaikin keinoin puuttua sen ajan puitteissa, mitä poika kanssamme on. Uskon, että yhteistä arkea lisäämällä tähän voisi saada parannusta, koska yhteisen ajan vähentäminen on vain pahentanut asiaa. Se vähäinen tunneside, mitä alkuaikoina ehti minun puoleltani bonukseen muodostua, on kyllä hiipunut pois.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä myös yksi uusperheellinen, mun 13v ja meidän 7, 3 ja 2 vuotiaat pojat. Esikoiseni asuu meillä, mutta on joka toinen viikonloppu isänsä ja tämän avovaimon luona toisella paikkakunnalla, lomat hän on fifty-fifty, joulu, uusivuosi ja juhannus vuorovuosina. Noin kahtena arki-iltana isänsä ajaa vielä tänne meidän kotipaikkakunnalle poikaa katsomaan ja samalla omiin harrastuksiinsa nykyisen mieheni kanssa (ovat tutustuneet ja ystävystyneet mun kautta :D). Meillä on siis niin hyvin toimiva yhteishuoltajuus kuin voi olla. Pienenähän poika ei olis halunnut olla lainkaan erossa musta, mutta mä en antanut hänen päättää, hänellä kun mun mielestä oli oikeus isäänsä, eikä sellainen suhde kestä, ellei sitä vaalita. Nykyisin ovat hyvin läheiset. Isäpuoli tuli kuvioihin esikoiseni ollessa 4-vuotias. Ei kutsu miestäni isäksi, oma isäsuhde ollut sen verran tiivis, erottiin siis pojan ollessa 2-vuotias.

kerttunen; mulla on hyvin vahva kutina siitä, että teidän tilanteessa bioäiti myrkyttää pojan mieltä sua vastaan, ei ton ikänen keksi omasta päästään tuollaista ja käytöshäiriöiden ja muun takana on helpostikin tällainen ristiriita mitä pieni ei pysty käsittelemään. Mielestäni olet myös vahvoilla jäljillä siinä, että pojan "päättämät" vähentyneet käyntikerrat pahentaa asiaa. Sun miehes voi vaatia poikaa enemmän luokseen, ainakin jos on yhteishuoltajuus, ottaisin lastenvalvojaan yhteyttä ja lähtisin sitä kautta asiaa selvittelemään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

@kerttunen  Musta on myös aivan järkyttävää, että lasten annetaan päättää tapaamisista. :wacko: Meillä on tavallaan sama tilanne, bonuksen äiti sanoo, ettei pakota vaan lapsi saa itse päättää haluaako tulla vai ei. Juu... saako myös itse päättää meneekö kouluun, nukkumaan, mitä syö jne.?! Meidän mielestä aikuiset päättää, toki lasta kuunnellaan, mutta jos ei ole mitään oikeaa syytä mikä estäisi tapaamiset niin todellakin "pakotan" omankin tytön isälleen ja moniin muihinkin juttuihin elämässä. -_-

Nyt vuoden verran meillä on ollut hyvä tilanne eli poika on halunnut tulla viikonlopuiksi ja sen myötä perheytyminen on edistynyt ja kaikkien välit ovat lähentyneet. Viime kesänä kun väännettiin pojan kanssa peliajoista ja muistakin säännöistä ja rajoista, tulikin "yllättäen" se tilanne vastaan ettei poika halunnutkaan enää tulla yökylään tai koko viikonlopuksi ja oltiin monta kuukautta päivätapaamisten varassa. Kyllähän se vitutti kun äitinsä ei edes yrittänyt tukea isän ja pojan välistä suhdetta... :angry: Syksyllä tehtiin selväksi ettei me olla mikään hupikeskus, eikä oletuksena voi olla, että aina pelataan pleikkaa, mennään huvipuistoon, leffaan, kylpylään, ulos syömään ym. tehdään jotain spessua, vaan meillä eletään myös viikonloppuisin ihan normiarkea ja samat säännöt koskevat molempia lapsia, asuvat meillä vakituisesti tai eivät. Kun poika hyväksyi tämän, "suostui" taas tulemaan ja hänen äitinsä kanssa sovittiin, että kännykkä jää kyläilyjen ajaksi lähikotiin, alkoi taas homma pelittää. Odottelen, että miten käy kun poika tulee teini-ikään jos saa edelleen itse päättää tapaamisista... todennäköisesti loppuvat kokonaan. :unsure: Se harmittaa miehen lisäksi myös oman tytön sekä mahdollisen yhteisen lapsen puolesta. :(

@JoHe Toai kiva, että teillä on hyvät välit eksiin. ^_^ Mulla myös, ei olla sen läheisempiä kavereita mun exän kanssa mutta tuttavallisissa väleissä ja yhteistyö sujuu hänen ja hänen avovaimonsa kanssa, ollaan mm. kahviteltu yhdessä ja pidetty kasvatuspalaveria tytön asioille, meillä on yhteinen Google kalenteri ja whatsapp ketju ja sulassa sovussa istutaan yhdessä harrastusesityksissä ja juhlissa. :) 

Miehen exään on aika olemattomat välit, heillä oli vuosia välirikko ja kaikkea hirveää paskaa muutenkin... mutta nyt pystyvät kommunikoimaan ja sopimaan viestein pojan tapaamisista. Itse nousin autosta moikkaamaan ja kättelemään kun olin mukana pojan haussa ensimmäistä kertaa mutta tämän jälkeen exä ei ole noteerannut minua käytännössä mitenkään, ei moikkaa jos törmätään ja jotain marinaa tulee välillä miehelle, että pitääkö sen Valrianin olla joka paikassa mukana... :rolleyes: Ja kun pyydettiin poikaa mukaan meidän vihkimiseen (mukana vain meudän lapset ja omat vanhemmat) niin piti vittuilla, että HÄNEN mielestään se ei ole tarpeen kun HÄNESTÄ se tuntuu oudolta ja HÄNELLE tulee nyt vähän paha mieli. Öö, mitä vittua, eipä liity exään mitenkään tuo joten ei paljon kiinnosta hänen tunteneensa asiasta... :lol: Olisi pikemminkin tyytyväinen, että poika on meille tärkeä ja osallistutaan hänet meidän perhetapahtumiin. Niin, poika sai siis loppujen lopuksi tulla mutta päätöstä exä panttasi loppuun saakka, tiedettiin asia varmaksi vasta 45min ennen vihkimistä kun appivanhemmat saivat pojan kyytiinsä. Kiusa se on pienikin kiusa. Tälläisten juttujen takia vähän epäilyttää, alkaisiko exä vieraannuttamaan poikaa jos saataisiin yhteinen lapsi...  :wacko: Lapsen etu ei ainakaan ole hänellä mielessä...

Muoks. Typot korjattu.

Edited by Valrian

Share this post


Link to post
Share on other sites

@Valrian onpa sielläkin miehen ex osoittanut itsestään parhaita puolia.. En käsitä miten vaikeaa voi olla laittaa lasten etu edelle. <_<

@JoHe kiva saada lisää väkeä keskusteluun! ^_^ Uskon myös että pojalla ei ole ns. lupaa tykätä meistä, ja siksi käyttäytyy näin. Joskus pojalla saattaa olla hetkittäin hauskaa, mutta yleensä kesken naurun vakavoituu yhtäkkiä ja sanookin ettei tykkää tästä puuhasta/on tylsää/tyhmää tms ja vetäytyy omiin oloihinsa. Tämä mielestäni kertoo siitä, että pojan päässä on ajatus että meillä ei saisi olla kivaa eikä meillä olosta ole lupa nauttia. -_-

Olen siis vahvasti sitä mieltä että meillä bonuksen äiti vieraannuttaa poikaa järjestelmällisesti. Hyvä esimerkki oli hiljattain, kun poika eräänä iltana meillä ollessaan vinkui ikäväänsä, ja päätettiin sitten että soitetaan äidille, josko se helpottaisi. Virhe! Poika aloitti puhelun ihan reippaasti, mutta äiti vain hoki pojalle "itketkö sinä?", "pärjäätkö siellä?" ja "pitääkö äitin tulla hakemaan?". Helvetti sentään, ei meillä olo vaadi mitään pärjäämistä! Poikahan pillahti hysteeriseen itkuun ja mitäpä luulette nelivuotiaan vastaavan, jos äiti kysyy että pitääkö tulla hakemaan? Siinä sitten oltiin hysteerisen lapsen kanssa iltakymmeneen, kunnes äiti haki pojan kotiinsa. Seuraavana päivänä tulikin sitten paskaa niskaan siitä, ettei poika päässyt meidän kanssa leikkipuistoon, kun oli kuulemma kotona kertonut että oli luvattu viedä. Jep, olisi päässyt mukaan jos olisi ollut meillä! Eli juuri sama asia kuin mitä Valrian mainitsi, ei mekään olla mikään rusinat pullasta -tyyppinen huvikeskus, vaan meidän kanssa pääsee ns. arkeen ja juhlaan, mutta se edellyttää LÄSNÄOLOA ja yhteisten sääntöjen noudattamista. Sanomattakin on varmasti selvää, että asiasta käytiin pitkät viestikeskustelut äidin kanssa (kaikki kirjallisena ettei pääse vääristelemään), mutta eipä niillä ole vaikutusta. Samankaltaisista älyttömyyksistä riittäisi kerrottavaa vaikka kuinka pitkästi.. :rolleyes:

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

@kerttunen Argh, kuulostaa raivostuttavalta teilläkin tuo exän meininki. Ja noin pientä lasta kun on vielä helpompi ohjailla... :angry: Ja lapset kun haluavat viimeiseen asti olla uskollisia vanhemmilleen. Tuntuu tosi pahalta ajatella, että lapsi tuntee esim. syyllisyyttä siitä, että jos toisella vanhemmalla ja uuden puolison kanssa on kivaa... :( Eikö nää jotkut vanhemmat oikeasti voi ajatella asioita lapsen eikä omasta katkerasta näkökulmastaan... 

Musta on ainakin mukavaa, että tyttöni luo hyvää suhdetta exäni uuteen puolisoon ja hänen sukuunsa, ei se ole keneltäkään mitään pois vaan lapselle vain lisää välittäviä ihmisiä ja kokemuksia elämään. Toiset vain tuntuvat näkevät uuden puolison uhkana tai jotain... tai ovat perusluonteeltaan mulkkuja. :rolleyes:

Omakin exä oli eron jälkeen mun uuden suhteen alussa välillä varsinainen kusipää, pelkäsi selvästi, että uusi mieheni jotenkin kilpailee hänen kanssaan isyydestä ja lapsen huomiosta. Sittemmin kuitenkin tajusi ettei kukaan vie sitä isän paikkaa ja, että mieheni on lapselle pysyvä ja tärkeä lisä elämään ja nyt hänkin voi aidosti olla iloinen toisen puolesta eikä kateellinen... Toki alussa varmaan vaikutti hänellä myös ne ydinperheen rikkoutumiseen liittyvät tunteet ja juuri se, että toinen mies "korvasi" hänet, tuntui erityisen pahalta. Nyt kun kaikki osapuolet ovat rakentaneet elämäänsä uudelleen uusien ihmisten kanssa, kaikki on helpompaa. :)

Meillä näitä älyttömyyksiä on ollut vähän myös anopin taholta... nyt hänkin on onneksi rauhoittanut. Hän on siis lähtökohtaisesti todella ihana ja sydämellinen, hyvää tarkoittava ihminen, koittaa vain kovasti neuvoa, puuttua muiden asioihin ja jotenkin hyvitellä bonukselle menneitä vuosia ja ydinperheen puuttumista... Esim. silloin kun bonus ei viime kesänä suostunut kuukausiin tulemaan meille edes yhdeksi yöksi niin ihmetteli miksei me otettu häntä syksyllä mukaan 10 päivän lomamatkalle ulkomaille. Öö, vähän olisi ollut rusinat pullasta-meininki taas... Juu toki siellä tuhansien kilometrien päässä me lähdetään "testaamaan" et mites tää nyt sujuisikaan vai tulisiko kenties koti-ikävä... Jos ei nyt kuitenkaan. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now