Guest miau

Hitaasti kuivaksi oppivat taaperot

189 posts in this topic

Meidän poika on 2v 10kk ja nyt tuntuu, että aika alkaa olla kypsä kuivaksi opetteluun. Kakkaa poika ei ole pitkään aikaan tehnyt vaippaan, jos vaan itse hoksataan, että nyt on hätä. Kotona jätkä on usein ilman vaippaa ja kun muistaa viedä riittävän usein vessaan, pysyy housut kuivana. Ihan viime aikoina on aamuisinkin ollut kuiva vaippa ja aamupissat tulee pönttöön (käytössä pöntönsupistaja, pottaa poika ei huoli ollenkaan). Samoin ulkoilun ajan on vaippa, mutta monesti on ihan kuiva, kun tullaan kotiin ja sitten vaan äkkiä vessaan. Päiväkodissa poika tekee pissat lähestulkoon pelkästään vaippaan. Poika ei kyllä vielä osaa itse sanoa, että nyt on pissahätä, joten sitä askelta vielä odotellaan. Mutta ehkä tää tästä.

 

Pottailua on harjoiteltu jo alle vuoden ikäisestä, mutta ei se kauheasti ole silloin tulosta tuottanut. Ja välillä on ollut lakkoilua ja potta kokonaan piilossa. En ole missään vaiheessa ollut huolissani, kyllä nuo oppivat kun ovat siihen valmiita. Kaikki muukin kehitys on jokaisella erilaista.

 

Poika oli aika tarkkaan kolme, kun päivävaippa jäi kokonaan pois ja poika alkoi jo itsekin hiffata milloin pitää mennä vessaan. Nyt tuo käy ihan itsekseenkin vessassa, laittaa pöntön supistajan paikoilleen ja kiipeää jakkaran kautta istumaan. Myös päiväkodissa on ilman vaippaa. Vahinkoja kävi aluksi ihan vain muutaman kerran. Yöllä edelleen pidetään vaippaa, koska toisinaan on ihan märkä aamulla. Kunhan loma alkaa ja on enemmän aikaa ja energiaa pyykätä, niin kokeillaan miten vaipattomuus toimii yöllä.

 

Mä jotenkin odotin, että siirtymävaihe vaipasta pois olisi paljon vaikeampi. Eli että tulisi paljon pyykkiä. Mutta ei. Tosi kivuttomasti ja nopeasti meni, vaikka yövaippaa vielä käytetäänkin. Siihen tarvittiin vain se, että poika itse tajuaa jutun juonen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Palaan tänne :girl_sigh: . Meillä taitaa olla jonkin sortin muutosvastarintaa havaittavissa... Potalle käyminen aiheuttaa useimmiten huutoa ja tyttö toteaa "en halua" tai "en kokeile". Pari kertaa on onnistuttu mökillä saamaan kakat pottaan ja kyllä tyttö ylpeänä vieläkin selittää, kuinka kävivät mummon kanssa viemässä kakan huussin pönttöön, mutta kotona on turha yrittääkään saada isompia tuotoksia pottaan, kun edes pissa ei sinne tahdo tulla.

 

Ostin meille myös edellistä paremman pöntönsupistajan, kun ajattelin, että jos se onkin siitä kiinni. No, eipä taida olla. Ei se istu siinä sen pidempää hetkeä kuin potallakaan. En elättele toiveita kuivaksi oppimisesta tämän kesän aikana, kuten olin ajatellut. Vahvasti vaikuttaa siltä, että tyttö ei ole valmis, joten odotellaan nyt asian kanssa hetki, kun en todellakaan tahdo potasta tytölle mitään peikkoa aiheuttaa. Ei se pakottamalla ainakaan onnistu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Jatkan tuohon omaan höpötykseeni, että poika itse halusi jättää yövaipan pois juuri ennen kuin loma alkoi. Muutaman kerran pestiin lakanoita (pari ekaa yötä), mutta nyt on jo reilu kaksi viikkoa menty täysin yökuivana. Loput vaipatkin jo annoin pois :).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Taalta loytyy sellainen. Tosin ehka nyt uskallan jo kirjoittaa ja sanoa etta on viimeinkin kuiva. Esikoista ei kiinnostanut potalla kaynti yhtaan eika minkaanlainen horror-kakkasatsi vaipoissa haitannut menoa. Nyt kuukausi sitten (3v 3kk) kuitenkin oli viimeinkin valmis (tai aiti paatti etta oli valmis, pikkumies kun oli vahan laiska ja tarvitsi vahan takapuolelle potkimista aidin puolesta) ja kuivaksi opettelu sujui suht hyvin ja nopeasti ja nyt tosiaan voi sanoa etta on oppinut kuivaksi. Yovaippa on edelleen mutta se on nyt ollut pari viikkoa jo kuiva aamuisin joten pian senkin kai voi jattaa pois.

 

Ma olin vauva-aikana ihan varma etta munhan poika ei ole enaa vaipoissa viela kolme-vuotiaanakin mutta kuinka kavikaan rolleyes.gif Asiaa ei auttanut pikkuveljen syntyma joka tapahtui kehityksen osalta vahan hankalaan saumaan ja se osaltaan myohaisti kuivaksi opettelua. Tuon kakkosen kanssa en tee samoja virheita kuin esikoisen kanssa. En todellakaan ala pottattamaan alle vuoden ikaisena, IMO ihan turhaa hommaa enka osta "all dancing all singing" (kallista) pottaa. Meilla on kolme pottaa ja kaikista paras on halpakaupasta punnalla ostettu ihan tavallinen peruspotta.

Edited by Helsbels

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä laiska äiti, hei! Esikoisen kohdalla olin aktiivisempi opettamaan potalle, mutta koska se ei useista yrityksistä huolimatta tuottanut tulosta, niin sitten 2,5-vuotiaana pienellä pakolla opeteltiin kesän aikana pottahommat ja samalla päiväkuivuus. Sen jälkeen taisteltiin jonkun aikaa kakanteon kanssa, että se olisi tullut muualle kuin housuun ja yökuivaksi tyttö oppi vasta puolisen vuotta sitten eli 3,5-vuotiaana. Tosin edelleen tyttö käy yöllä pissalla, mutta herää hätäänsä ja osaa mennä vessaan. Rakko ei siis edelleenkään ole niin suuri, että jaksaisi pidätellä virtsaa yön yli.

 

Tästä kokemuksesta oppineena en ole edes viitsinyt vielä aktiivisesti opettaa kuopusta pottahommiin. Pari kertaa on siinä yritetty istua, mutta reaktio on jokseenkin sama kuin esikoisella: huudetaan kaarella. Nyt olisi tarkoitus tässä kevään aikana ottaa potta kuvioihin aktiivisemmin ja kesän aikana yritetään sitten päästä päivävaipoista pois, kun päivähoitokin alkaa syksyn kynnyksellä. Ja pojallahan on ikää nyt reilu 2 vuotta. Minusta tämä on ihan normaali aika opetella pottajuttuja.

 

Laiskan äidin tunnustukset, osa 2.

 

Esikoinen on nyt kokonaan kuiva eikä joka yö käy pissalla. Päivälläkin tuntuu pystyvän säilömään sisäänsä uskomattomat määrät pissaa ja menee monesti vessaan vasta sitten, kun on jo tosi kiire. Mutta varsinaisia vahinkoja ei satu. :girl_smile:

 

Mutta mitä mä teen tuon pojan kanssa? Okei, en ole itsekään ollut aktiivinen pissattaja, kun yksin olen tätä arkirumbaa pyörittänyt eikä miehellä ole ollut kesälomaa, jonka aikana olisi voitu yhteistuumin ottaa pissalleopettelukausi. Harvakseltaan olen laittanut pojan pöntölle ja pissaa on maaniteltu, mutta ei sinne ole kyllä saalista tullut. Meillä asiaa mutkistaa vielä sekin, että kakkahommat on saatu jotenkuten tekemään pönttöön, mutta kakkamisesta on tullut jostain syystä - en tiedä mistä - pieni peikko. :girl_sad: Jos saankin pojan pöntölle oikeaan aikaan, niin kakan tullessa ulos poika vaikuttaa hätääntyneeltä ja vieressä pitää olla pitämässä kiinni, vaikkei uloste ole mitenkään kovaa tai edes kovan vääntämisen takana. Vaippaankaan kakkaa ei tehdä suosiolla, vaan panttaillaan aina jonkun aikaa, kunnes suolen on pakko tyhjentyä.

 

Pitäisikö tässä siis odotella, että tuo kakkahomma alkaisi sujumaan (sitä on tosin odoteltu jo useampi kuukausi) vai aloitanko kuitenkin tähän rinnalle pöntölle pissatuksen? Millä lapsen saa pysymään pöntöllä ja tekemään sinne asiansa? Jos pojalle antaa jotain viihdykettä, kuten kirjan, menee kaikki huomio kirjaan ja pissaa saa odotella tuntitolkulla. Pissahätää poika ei osaa vielä ilmaista, mutta sen kyllä kertoo, jos pissa on jo tullut.

 

Päivähoitokin alkaa kohta, joten sinne ajattelin laittaa pojan raakasti täysin vaippoihin. Toivon kyllä, että he malttaisivat kuitenkin käyttää poikaa aina vessassa, jotta vessakäynneistä tulisi rutiini.

 

No, ehkä mä pidän tuota kolmea vuotta jonkinlaisena rajapyykkinä, että jos siihen mennessä jotain edistystä asiassa tapahtuisi. :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Sen suuremmin en osaa auttaa (meidän poika käytännössä opetti itse itsensä kuivaksi), mutta olen kuullut pottaan kiinnitettävistä pissatarroista. Laitetaan siis potan pohjalle tarra ja kun se kastuu niin esiin tulee joku hauvan tms. kuva. Sellaisella voisi pissaa houkutella pottaan? Täältä näyttää ainakin saavan niitä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jonkun mielestä meidän 2v ei varmaan ole hidas tässä asiassa mutta minä en kyllä tiedä mitä nyt tekisin. Pissalle mennään aina esim. ruoan jälkeen ja usein pissa tuleekin pottaan. Kova ihailu ja iloitseminen siitä aina tulee. Kakka tulee kuitenkin aina vaippaan. Pikkuhousuja on pidetty jatkuvasti, niistä ei oikein ymmärrä ja ilmeisesti (?) ei siis ole valmis vielä päiväkuivaksi. Sanoo aina "pissa" vasta kun se tulee jo housuun.

 

Ehkä tämä kuitenkin on vielä pientä, en tiedä? Esikoinenkin oli kunnolla päiväkuiva vasta 2,5v. iässä, mutta jotenkin ehkä tuo pk:n pieni painostus tässä ahdistaa... Neiti kun siirretään vuoden päästä isojen ryhmään, tällöin olisi jo oltava kuiva kun ei kuulemma siellä ole aikaa ja resursseja vaipanvaihtoon :huh:

 

Jatketaanko me ahkeraa pottailua ja elän toivossa, eller hur?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Sen suuremmin en osaa auttaa (meidän poika käytännössä opetti itse itsensä kuivaksi), mutta olen kuullut pottaan kiinnitettävistä pissatarroista. Laitetaan siis potan pohjalle tarra ja kun se kastuu niin esiin tulee joku hauvan tms. kuva. Sellaisella voisi pissaa houkutella pottaan? Täältä näyttää ainakin saavan niitä...

 

Muuten hyvä, mutta meillä käydään pöntöllä. Potalle ei suostu.

 

Esikoisella kokeilin muinoin tarrataulua. Ei ollut mitään vaikutusta. :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on ongelmana yövahingot. Neiti on ollut päiväkuiva jo pitkään. On kurjaa laittaa illalla vaippa, kun neiti ei ollenkaan haluaisi. Mutta vahinkoja tulee joka toinen yö. Ei auta vaikka potta on myös päivisin neidin huoneessa. Päivällä neiti osaa mennä yksinkin potalle. Tosin usein joku on mukana. Päivisin käymme suhteesa usein pissalla. Ehkei rakko ole vaan tarpeeks iso? Mä en vaan tiedä mitä neidille vastaan kun tähän mennessä antamani selitykset eivät kelpaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poika 2v10kk on täysin vaipoissa, tekee yleensä aamu-ja iltapissat pottaan jos vie potalle mutta muuten ei ilmoittele hädästä. Kakat tekee vaippaan eikä ilmottele hädästä tai kieltää kakkahädän vaikka olis juuri tekemässä vaippaan. Muutamia kertoja on pienen nökäreen tiristänyt pottaan kun on halunnut tarran palkinnoksi. Pitäiskö tässä tehdä jotain, kaverin mielestä (hänelle ½v.nuorempi poika, joka nyt oppinut vaipoista pois vähitellen) pitäis vaan ottaa vaipat päivisin pois ja viedä aina potalle, jos tulee housuun niin sitten tulee. Näinköhän tuo oppisi viikossa-parissa tuolla tavalla päiväkuivaksi vai meneekö mulla vaan hermot :rolleyes: ja onko turhaa hommaa, jos kaveri ei vielä ole halukas puuhaan?

 

Öisin pissaa niin paljon, että tulee monesti läpi vaipan ja pitää vaihtaa vaippaa kesken yön. Yövaippa siis pakko olla vielä pitkään varmasti. Olisi kyllä kiva,jos vähitellen oppisi jo päiväkuivaksi, kun noita vaippoja menee paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä nuorempi on edelleen täysin vaipoissa, jonkin verran ollaan kotosalla pikkuhousuilla mutta kun aamupäivän aikana kastuu useammat housut, laitan vaipan. Aika ei taida olla vielä kypsä. Vanhempi on ollut päiväkuiva 2.5-vuotiaasta mutta yövaippaa tarvitaan edelleen, ikää pian 4v. Olemme kokeilleet useampaan otteeseen ilmankin mutta poika ei vaan yöllä herää hätäänsä ja vaippa on märkä aina aamulla. Toivottavasti pian opitaan myös yökuivaksi, poika selvästi toivoo sitä itse mutta pidättäminen ei vaan vielä onnistu yöaikaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huoh...meillä ei edelleenkään suostuta potalle tai pöntölle :girl_sigh: Saattaa muutamana päivänä viikossa kerran päivässä pöntöllä piipahtaa, mutta ei toivoakaan, että sinne mitään tulis. Potta taitaa olla meillä ihan turhake. Nyt on alkanut tämän viikon aikana puhumaan vaipan vaihdon yhteydessä, että ei halua vaippaa. Siinä ollaan sitten yritetty keskustella, että ensin pitäisi alkaa käymään siinä pöntöllä ja tehdä sinne pissat ja kakat. Poika kyllä nyökyttelee tomerasti aina tässä vaiheessa, mutta ei ainakaan vielä ole käynyt tuumasta toimeen.

 

"Ihanaa" Piitukka, että meidän muksut menee tässäkin näin samaan tahtiin...meidän J ei sitten ole ainoa, joka käyttää vaippoja, kun nähdään :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pitäiskö tässä tehdä jotain, kaverin mielestä (hänelle ½v.nuorempi poika, joka nyt oppinut vaipoista pois vähitellen) pitäis vaan ottaa vaipat päivisin pois ja viedä aina potalle, jos tulee housuun niin sitten tulee. Näinköhän tuo oppisi viikossa-parissa tuolla tavalla päiväkuivaksi vai meneekö mulla vaan hermot rolleyes.gif ja onko turhaa hommaa, jos kaveri ei vielä ole halukas puuhaan?

 

Olin vielä kesän alkaessa ihan varma että meidän pojalla on vaipat vielä 3-vuotiaanakin. Meillä poika huusi ja raivosi kun vain kuulikin sanan potta saati edes näki. Mutta sitten mä päätin, että kun mies jää 5vkon kesälomalle, niin ensimmäisestä lomapäivästä meillä alkaa pottakoulu. Ja ajoitettiin pottailun alku juurikin niin että on kaksi aikuista koko ajan läsnä opettamassa sitä. Päätettiin myös että nyt kun se aloitetaan niin siitä EI ENÄÄ IKINÄ lepsuta. Joten oikean asenteen se vaati. Ja huom. edelliseen päivään asti ennen pottakoulua poika ei suostunut edes katsomaan potan suuntaan.

 

Ensimmäisen lomapäivän aamuna vein pojan (silloin 2v3kk) potalle ja kerroin että vaipat on loppu, joten pottaan täytyy pissata. Oltiin myös ostettu edellisenä päivänä pojan kanssa hänen valitsemia Autot-leffan autojen kuvilla varustettuja alushousuja. Kerroin jo oston yhteydessä, että hän saa ne seuraavana päivänä päälle kun on käynyt potalla. Poika meni samantien aamulla potalle, koska halusi kyseiset housut heti jalkaan. Päivän aikana tuli aika monet pissat housuun, koska meillä ei myöskään osattu sanoa silloin vielä sanan sanaa, joten ei osannut kertoa hädästä. En käynyt heti vaihtamassa housuja vaan halusinkin että poika saa tuntumaa miltä tuntuu märät housut päällä. Pari-kolme päivää meni ja vahinkojen määrä laski. Viikon sisään ei tullut enää ollenkaan vahinkoja.

 

Ja nyt kun poika on melkein 2v 7kk, niin hän on alkanut omatoimisesti heräämään öisin ja ilmoittaa että haluaa potalle. Osaa jo välillä ilmaista päivälläkin itse, että on hätä, mutta noin 3-4h välein käyn hänet aina potattamassa. Hienosti osaa jo pidättää. Ulkoilessa, autoilessa, vierailla ollessa ei tarvita enää vaippaa. Päikkäreiltä jätän sen varmaan huomenna pois ja yövaipastakin päästään varmaan kohta pois.

 

Olen yllättynyt kuinka nopeasti poika tajusi idean. Varsinkin kun meillä ei ollut aikaisemmin pottaan mitään kosketusta. Mutta meillä toimi noi mieleiset alushousut innokkeena ja meidän asenne. Emme antaneet pojalle muuta vaihtoehtoa kuin potan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Saanko kysyä, miksi vaippojen poisjättämisellä on niin kova kiire, jos lapsi itse ei tunnu olevan asiasta kiinnostunut? Kyllähän moni kolmevuotiaskin vielä vaippoja käyttää. Kuvittelisin, että on lapselle aika stressaavaa joutua tuollaiseen tilanteeseen, jos hänellä ei vielä täyttä valmiutta ja halua asiaan ole.

 

Ihan hyvässä hengessä kyselen :) Ymmärrän siis toki, että on mukavaa, kun vaippa-aika jää taakse, mutta käsittääkseni kuivaksi oppiminen on pitkälti hormonien säätelemää eikä siihen voi vaikuttaa - se tulee kun lapsi on siihen valmis. Etenkin yökuivuuden kohdalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Jos kuivaksi oppimiseen ei voisi vaikuttaa, miksi niin monet äidit just kertoo vaikuttaneensa siihen? ;)

 

Mä luulen, että se on niin, että lasta ei voi opettaa kuivaksi ennen kuin se on siihen valmis. Mutta tästä ei mitenkään seuraa, että kaikki lapset heti oppivat, kunhan vaan ovat valmiita. Monet lapset tarvii sekä sen valmiuden että sen että aikuinen neuvoo / näkevät kun kaveri tekee pottaan / ei anneta vaihtoehtoja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Olet varmasti ihan oikeassa, että lapsella on oltava se valmius olemassa, jotta hänet voi siihen opettaa. Minua vaan kiinnostaa, että miksi potalle pitää hoputtaa, jos lapsi ei ole siihen itse vielä halukas.

 

Ja edelleen ihan ilman sarvia ja hampaita :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

LeeLoo: olimme kokeilleet pottaa jo aiemminkin ja aina jätin asian sikseen kun tunsin että homma ei toimi. Nyt sitten tuli vaan sellainen fiilis, että aloitetaan pottailu, kun tuli hyvä sauma (molemmat vanhemmat kotona). Taisin aistia alitajuntaisesti. että lapsi on kyllä valmis asiaan jos taas näytän miten homma toimii. Ja en koe että lapsi olisi siihen vastointahtoa pakotettu. Lähdin myös alustamaan asiaa ihka uusilla makeilla ihquilla autot-alushousuilla, joita poika janosi. Ja kun hän ne halusi päälle, niin mielellään meni potalle. Ja poika vaikutti muutenkin kehityksessään jo siltä, että pottailu tulisi varmasti onnistumaan, jos uskomme häneen ja tuemme häntä asiassa. Ja näin tapahtui.. happy.gif Ja kun kerroin että poika vastusti pottaa aloituspäivään asti, niin en vieläkään keksi syytä miksi hän sitä niin kovasti vastusti. Ehkä lähestymistapa oli aluksi väärä, mutta uudet alushousut korjasivat siihen liittyvät assosiaatiot.

Edited by miumiu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä pojat oppi kuivaksi reilut 3-vuotiaina, enkä mä koskaan ole edes tullut ajatelleeksi, että se olisi ollut jotenkin myöhään. Se tapahtui sitten kun pojat rupesivat säännöllisesti käymään potalla päiväkodissa esimerkin myötä. Kotona pottailu oli ollut vähän sitä sun tätä johtuen osin varmaankin meidän vanhempien "laiskuudesta", mutta pääosin kuitenkin siitä, että poikia ei kiinnostanut pätkääkään, eikä me sitten viitsitty pakottaa tai vaatia. Oli meillä potat olleet esillä jo varmaan puolitoista- kaksi vuotta ennen kuivaksi oppimista, mutta minkäs teet...

Meillä kokonaan kuivaksi oppiminen tapahtui loppujen lopuksi sitten aika nopeasti, eikä vahinkoja kovin paljon sattunut. Ja lähes samoin tein jäi myös yövaipatkin pois, eikä sänkykään kovin montaa kertaa sen jälkeen kastunut, kummallakaan.

 

Neiti on meillä ihan just vuoden ikäinen ja potta on kaivettu varastosta, mutta ei tuo siinä tykännyt istua yhtään, enemminkin oli vähän pelokas ja halusi syliin. Potta saa pyöriä vessassa ja myöhemmin olkkarissakin niin pitkään kun tarvitsee, mutta potalle en aio pakottaa (houkuttelen ja istutan kylläkin), oppii kuivaksi sitten kun sen aika on.

Edited by Monnax

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos miumiu kun kerroit kokemuksista pottailun aloittamisen suhteen. Minäkin olen nyt ostanut pojalle useita kivan näköisiä alkkareita ja ehkä tässä joku päivä vähän vilautan niitä, josko ottaisi tuulta alle tuo vaippojen pois jättäminen päivisin. Ties vaikka poikakin innostuisi hauskan näköisista alkkareista kovasti. Löytyi mm. Puuha-Pete -kuviollisia, ne varmasti ovat mieluisia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päivitystä. Poika on edelleen täysin vaipoissa eikä näytä muutosta asiaan tapahtuvan lähitulevaisuudessa :( Ei suostu kakkaa pottaan/pönttöön tekemään eikä ilmoita pissahädästä. yritän viedä potalle silloint tällöin ja joskus tekee pissat mutta ei aina. Kyllä tämä kovin huonolta näyttää ja en jaksa enää edes toivoa, että joskus vaipoista päästään :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jep, ei edisty homma meilläkään :girl_sigh: Poitsu on nyt 2v7kk, potalle suostuu nykyään hiukka paremmin, siis että joka päivä siinä istutaan edes kerran. Wuhuu. Mitään sinne ei kuitenkaan saaliiksi saada. Ei ilmoita pissahätää tai kakkahätää. Kun on tehnyt kakan vaippaan, ilmoittaa sen heti ja pyytää päästä pesulle. Sitten paapattaa vessassa kuinka kakka pitäisi tehdä pottaan. Joten tajuaa homman kyllä. En mä nyt kauheasti jaksa tästä asiasta stressata, mutta kesäkuussa syntyy toinen lapsi ja kovasti toivoisin että poitsu saataisiin edes suunnilleen päiväkuivaksi siihen mennessä. Ja uskoa hommaan vielä löytyy. Alkuvuoden/kevään aikana kokeilen vaan ajoittain pelkillä alushousuilla, että alkaisko potta maittamaan, kun housut kastuu. Jos ei vielä näytä homma uppoovan, niin pidetään taas taukoa. Kaipa se tästä.

 

Tsemppiä kaikille saman ongelman kanssa painiville. Kyllä ne kaikki lapset vaan on jossain vaiheessa aina kuiviksi oppineet, joten kyllä meidänkin muksut vielä :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Alkuvuoden/kevään aikana kokeilen vaan ajoittain pelkillä alushousuilla, että alkaisko potta maittamaan, kun housut kastuu.

 

Meillä tämä oli se keino joka auttoi edes pienen askeleen eteenpäin. En edes itse keksinyt että kalsarit jalassa olisi ehkä parempi kuin ilman housuja kokonaan, vaan äitini ehdotti. Eihän mitään muutosta heti tapahtunut, ja paljon tuli vahinkoja, mutta kyllä se mun mielestä selkeästi auttoi asiassa eteenpäin kun poika jossain vaiheessa rupesi itsekin reagoimaan siihen että on kurjaa kun housut on märät.

 

Meillä poika täytti juuri 3, ja tilanne on tällä hetkellä se, että nyt ollaan pääsääntöisesti kotona ilman vaippaa, mutta edelleen on vaippa oltava heti jos lähdetään ulos tai kauppaan tai kylään tms. Ja unilla myös. Poika ei edelleenkään itse millään tavoin ilmaise hätäänsä, vaan hänet on pakko muistaa aina istuttaa potalle useita kertoja päivässä. Tajuaa kyllä potan idean, ja tekee sinne kyllä usein tarpeensa kun siinä istuu, mutta ei ikinä mene itsenäisesti. Vaippa siis varmasti on ja pysyy niin kauan kunnes itse rupeaa sanomaan että on hätä.

 

Pelkäsin että 3v-neuvolassa tulisi jotain noottia, mutta terkka oli onneksi tosi ihana, eikä puuttunut siihen mitenkään. Kertoi vain että kuulemma jopa puolet 3-vuotiasta käyttää vielä vaippoja ja käski olla murehtimatta asiaa sen enempää. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viimeksi olen näköjään kirjoitellut pojasta 5 kk sitten. Syksyn aikana meille muodostui tuosta kakkamisesta todellinen ongelma. Koska päivähoidossa ei suostunut ollenkaan tekemään kakkaa, oppi poika panttaamaan ja sen myötä tuli hirveä ummetuskin. Nyt ollaan kokeiltu erilaisia ulostus- ja ummetuslääkkeitä sekä ruokavalion muuttamista. Pari kertaa ollaan poika saatu tekemään kakka vaivatta, mutta ihan kokonaan ei voiton puolella olla. Vaipan haluaisi mielellään laittaa kakkahomman takia, mutta olen itsepäisesti laittanut aina pikkarit silläkin uhalla, että kakka on sitten housussa.

 

Pissaaminen sen sijaan sujuu pääsääntöisesti pottaan hyvin. :) Sen poika oppi päiväkodissa, kun pissattaminen oli säännöllistä. Nyt poika osaa sitten itsekin jo sanoa, milloin on pissihätä ja potalle ehditään yleensä ajoissa. Nyt voisin sanoa, ettei poika vielä kesällä ollut kypsä pissaamaan pottaan tai ilmaisemaan hätäänsä.

 

Aikaa - ja hermoja - nämä asiat näköjään vievät, mutta eiköhän sitä ennemmin tai myöhemmin opita toimittamaan vessa-asiat niin kuin isotkin ihmiset. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now