Guest miau

Hitaasti kuivaksi oppivat taaperot

189 posts in this topic

Entäs taantuminen tässä asiassa? Poika oppi kuivaksi tasan 2,5 -vuotiaana, omasta aloitteestaan ja olikin puoli vuotta täysin kuiva yöt päivät. Syksyllä iski kunnon flunssa ja siihen loppui yökuivuus. Nyt on talven aikana taantunut niin, että tarhassa pissaa päiväunillakin runsaasti. Pissalla käy ennen unia, eikä juo sen enempää, kuin muutkaan. Pissaa tulee kuitenkin tosi paljon yölläkin ja tässä on nyt menty selvästi taaksepäin koko talvi. Eli mistään vaiheesta ei oikein voi olla kyse. Yhden pissanäytteet on katsottu ja ne oli puhtaat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin 2 v 4 kk vanha poika harjoittelee parhaillaan vaipattomuutta vaihtelevalla menestyksellä. Kyseessä esikoisemme, mutta minulla on sama mutu-tuntuma siitä, että 2 - 3 -vuotias lapsi ei vielä ole mitenkään jäljessä kehityksestä, jos ei ole päiväkuiva!

 

Poika kävi ensimmäisiä kertoja potalla n. 9-kuisena, mutta silloin otin sen lähinnä leikin kannalta. N. 1,5 - 2-vuotiaana aloin hermostua siihen, että pojan pissat ovat niin isoja, että tulivat useamman kerran viikossa läpi vaipasta ihan keskellä päivää. Ilmeisesti pisu tulee niin kovalla paineella, ettei ehtinyt imeytyä kokonaan vaippaan vaan osa pääsi reunoilta karkuun, sillä yleensä vaippa oli ollut kuiva ennen vahinkoa. Enää en muista aivan tarkkaa ajankohtaa, mutta vajaan 2:n vuoden tienoilla aloin sitten ottaa pottaa käyttöön aktiivisesti, jotta säästyisin housupyykiltä. Aluksi oli monen kuvaamaa pelkkää leikkimistä, eikä lapsi malttanut istua paikoillaan saati sitten tehdä mitään pottaan. Potalle menosta tuli myös taistelua.

 

Siinä vaiheessa mieheni teki nerokkaan ostoksen ja toi kotiin pytynpienentäjän. Siinä kun vielä sattui olemaan erilaisten merenelävien kuvia (joita poika rakastaa), niin menestys oli taattu. Potta ei vieläkään kiinnostanut, mutta nyt hän istui mielellään pytyllä hienon renkaansa päällä. No eihän sitä iloa tietenkään kovin montaa viikkoa kestänyt, kun homma muuttui taas taisteluksi. Muutaman kerran ollaan näitä aallonpohjia potta-/pyttykiinnostuksen kanssa eletty, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että pahin taistelu on takana. Tässä ollaan sekä mieheni että minä käytetty ties minkälaista oveluutta ja psyykkausta. Maaliskuussa ostin myös paketin kestovaippoja, joita ollaan käytetty ainoina päivävaippoina siitä lähtien. Ajattelin, että harjoituspikkuhousut eivät riitä mihinkään pojan isojen pisujen kanssa. Kestovaipat ajavat saman asian peppuun tuntuvasta kosteudesta, mutta ovat jonkin verran imukykyisempiä.

 

Sitten pojan 1,5 kk vanhempi serkku oppi täysin kuivaksi yhden kalsarien kastelun jälkeen ja kun ollaan puhuttu siitä ihailevasti, niin vaikuttaisi että se on ollut ratkaisun avain. Olimme saman serkun seurassa risteilyllä, ja sen risteilyn aikana poikamme yhtäkkiä ilmoitti useaan kertaan pisuhädästään ennen vaipan kastumista!

 

Risteilystä on nyt pari viikkoa. Tämän viikon alussa päätimme, että koska poika on ilmoittanut viikon ajan tarpeistaan etukäteen, jätetään meillä nyt vaippa pois. Lievä pettymys on ollut, että housupyykkiä on riittänyt joka päivälle useita, sillä pojalta pääsee vaihtelevan kokoinen touhutippa kalsareihin ennen kuin ehtii potalle. Miten olette saaneet touhutippaongelman ratkaistua? Voi olla, että pojan fysiikka ei ole vielä ihan valmis tunnistamaan hätää ajoissa tai pidättelemään sitä riittävän pitkään. Toinen vaihtoehto on, että hän on liian laiska lähtemään ajoissa potalle. Itse olen kallistumassa viimeisemmän vaihtoehdon puolelle, sillä hänellä on tuota motivaatio-/laiskuusongelmaa myös esim. itsenäisen syömisen kanssa. Tänään sitten sanoinkin pojalle märkiä kalsareita riisuessani, että jos pitkiin housuihin asti pääsee vielä pisua (usein vain kalsarit kastuvat vähän), niin otetaan vaippa vielä uudestaan käyttöön. Ajattelin, että voidaan pitää esim. yksi pisuväli vaippaa ja palata sitten taas kalsareihin, jos vaippaan palaaminen ottaa koville ja näyttää lisäävän motivaatiota potalle ehtimisen suhteen. Yritin sanoa "uhkauksen" niin, ettei se kuulostanut uhkaukselta, jottei taas palata taistelutantereelle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä harjoitellaan nyt olemaan päivällä sisällä ilman vaippaa ja pissat tuleekin oikein hyvin pottaan, tietty muutamia pissavahinkojakin on tullut. Mutta kakkaaminen on aikamoista huutoa, pottaan sitä ei tekisi millään ilman huutoa ja vääntyilyä pois potalta. Äsken tosin teki kakan pottaan kun mies oli hänen kanssaan vessassa ja taisipa pitää hieman kiinni ettei päässyt pois potalta. Tietenkään ei saa pakottaa lasta potalle ettei tule sitten kammoa koko hommaan vastaan mutta tällä kertaa se toimi, ettei päästänytkään heti vessasta pois ja vaan automaattisesti laittanu vaippaa jalkaan jotta saisi tehdä kakan vaippaan. Kehuimme tyttöä kovasti maasta taivaaseen ja yhdessä ihailtiin kakkaa joka oli potassa, toivottavasti se auttaisi tyttöä vaan luottamaan siihen että kakka on parempi tehdä pottaan. Jos jollakin olisi antaa hyviä vinkkejä siihen kuinka kakkaaminen pottaan alkaisi sujua, otan niitä ilolla vastaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä alkoi pottaan kakkaaminen sujua, kun mies teki siitä kunnon shown. Hän hauskuutti poikaa ties millä ilmeillä ja ponnistusäänillä ja kyseli aina välillä, että tuleeko paukku tai tuleeko kakka. Olen kyllä tosi kiitollinen mieheni tsemppaamiselle. Itselläni ei motivaatio olisi moiseen riittänyt. :girl_in_love:

Share this post


Link to post
Share on other sites

kiitos vastauksista. neuvolassa sanottiin että yli 5 vuotiaat voivat saada kelalta ns. vaipparahaa niin miten sen hakeminen ym. käy?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Duodecim-lehden mukaan yli 5-vuotias yökastelija voi saada ns. "vammaistukea". Se on sellainen yleinen raha, jota voi saada aina jos lapsella on joku erityinen sairaus joka aiheuttaa perheelle rasitusta tai kustannuksia tai molempia. Summa on perusmuodossa jotain vajaa 200 e / kk, jollen väärin muista.

 

Yökastelusta kärsivä lapsi voi olla oikeutettu Kansaneläkelaitoksen myöntämään alle 16-vuotiaan vammaistukeen (aiemmin nimellä hoitotuki). Myöntämisen edellytyksenä ovat vähintään viiden vuoden ikä, kastelun esiintyminen vähintään kuuden kuukauden ajan, jonka kuluessa on annettu aktiivista hoitoa ainakin kolme kuukautta hälyttimellä tai lääkityksellä, ja kastelun jatkuminen asianmukaisesta hoidosta huolimatta. Perheen tulee pitää kastelupäiväkirjaa, ja perheen Kansaneläkelaitokselle tekemään anomukseen tulee liittää mukaan lääkärinlausunto, josta käyvät ilmi toteutettu hoito ja jatkohoitosuunnitelma. Harkinnan mukaan tuki voidaan myöntää myös tilanteissa, joissa yökastelun hoitoa ei ole vielä aloitettu lapsen kypsymättömyyden takia tai muin lääketieteellisin perustein.

http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo97507.pdf

 

KELAn ohjeet hakemisesta: http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/140508131716HL?OpenDocument

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei hitsi, saisiko tuollaistakin...!! Enkä tiennyt mitään! Yökastelulääkkeet kun maksavat reilu 100e / laatikko....

Saisikohan tukea takautuvasti :girl_crazy:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vammaistukea voi hakea takautuvasti korkeintaan puoleksi vuodeksi. Ja jos nyt muistan oikein, se puoli vuotta lasketaan siitä, kun on itse jättänyt hakemuksen sisään - eli jos meinaa hakea, kannattaa täyttää se hakemus itse nyt, ja laittaa siihen, että "lääkärinlausunto seuraa" tms, eikä odotella, että ensin saa haalittua sen lääkärinlausunnon käteensä. ;)

Edited by J A W

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän 3,5 v tyttö oppi pari kuukautta sitten päiväkuivaksi ja nyt on kolmas yö meneillään ilman yövaippaa. Yökuivuutta ei ole ollut millään tavalla havaittavissa aiemmin, koska pissaa päivälläkin mielellään vaippaan jos jostain syystä sellainen laitetaan (haluaa välillä olla vauva kuten pikkuvelikin). Muutama yö sitten unohdettiin ennen nukkumaanmenoa laittaa vaippa ja aamulla oli kuiva. Viimeyönä jätettiin tarkoituksella pois ja taas oli kuiva. Ehkäpä tämä tästä.

 

Mutta siis tsempit kaikille takapakkien kanssa kärsiville. Meillähän tyttö oppi ekan kerran päiväkuivaksi 10kk iässä (pottaillut oli syntymästään asti, aluksi vanhempien avustamana pesuvatiin/lavuaariin toki) ja sitten tuli 13kk iässä täydellinen stoppi ja pottalakko. 2,5v iässä suostui seuraavan kerran potalle ja oppi päiväkuivaksi, kunnes taas tuli stoppi parin kuukauden jälkeen kun muutettiin eli elämänmuutos vaikutti. Nyt vajaa 3,5v iässä on vihdoin myös reissukuiva (lue: vanhemmat oppi luottamaan tytön taitoihin, tyttö olisi varmaan ollut sitä jo aiemminkin) ja käy tarvittaessa vessanpöntölläkin jos reissun päällä ei ole pottaa. Toki nämä takapakit ja ikuiselta tuntuva vaipan käyttö on mua ajoittain harmittanut, mutta aika hyvin olen oppinut olemaan stressaamatta. Nyt toivon ettei kesälomareissut (vietetään about koko kesä maaseudulla mummolassa) tai syksyinen päivähoidon aloitus tee enää yhtään lisää takapakkeja. Meillä selkeästi pottailussa ei koskaan ole ollut kyse pidätyskyvystä tai taidosta, vaan kyse on aina ollut lapsen omasta halusta käydä potalla. Sitten kun halu ja motivaatio on löytynyt, taito on ollut heti hallussa ekasta päivästä lähtien ja vahinkoja ei ole juurikaan tullut. Esikoinen on niin temperamenttinen, että voisin helposti kuvitella sen olevan vielä viisivuotiaanakin vaipoissa jos itse haluaa ja päättää niin.

 

Kuopus on 1,5v ja ei käy edes potalla vielä. Ja en todellakaan ole huolissani. Mä en jaksa edes ajatella, että alle kaksivuotiaan pitäisikään jos ei tunnu löytyvän malttia tai halua sellaiseen. Kaksivuotiaana saatan alkaa houkutella potalle, mutta sitä ennen en kyllä aio eväänikään liikauttaa asian suhteen. Onhan hänellä kuitenkin isosisko, joka näyttää mallia, joten enköhän huomaa jos asia tuntuu kiinnostavan pikkuveljeä.

Edited by MarsiM

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vihdoin tähän ketjuun meiltä jotain positiivista kerrottavaa. Otettiin kerrasta pois molemmilta lapsilta päivävaipat kesäkuun alussa, esikoinen ei siis suostunut jos ei pikkusisko kanssa. Esikoiselle 3v8kk tuli parina ekana päivänä muutamia pissoja housuun, sitten oppi heti kertomaan hädästään ja hienosti mennyt sen jälkeen. Kakkoja kyllä on tehnyt välillä housuun tai vaippaan päiväunien aikana. Päikkäriksi ja yöksi laitetaan vaippa kummallekin.

 

tyttö 2v3kk oppi myös hienosti, parina ekana viikkona tuli 1-3krt päivässä pissavahinkoja ja välillä myös kakkoja alkkareihin/vaippaan päikkäreillä mutta nyt ei ole tullut vahinkoja yli viikkoon. Teki jopa kakatkin pottaan tänään. Olen kyllä yllättynyt, miten hienosti tämä meni, vaikka ekat päivät tuntuivatkin rankoilta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi kun nhyt mä olen niiiiin iloinen! Meillä tänään aamulla saatiin pissa pottaan! Ja poika oli niin hirmu ylpeä siitä. Oltiin vaipatta päikkäreihin asti, jolloin laitettiin vaippa. Vaippa otettiin herättyä pois. Poika teki pissan taas sitten pottaan pihalla ollessaan ja vielä nukkumaan käydessäkin :dancegirl: Eikä yhtään vahinkoa siis housuihin! Harvoinhan tuo pissasi siis, mutta ei tuntunut haittaavan ja kun alkoi näyttää pissahätäiseltä niin meni kehotuksesta potalle tekemään sen pissan. Voisko tää oikeesti nyt lähteä näin helpolla sujumaan? Olis kyllä jo aikakin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ hienoa! :)

 

Me kuulutaan tänne. Pottailu alkoi hyvissä ajoin ja jonkin aikaa siinä onnistuttiinkin. Nyt ei olla pitkiin aikoihin saatu poikaa potalle. Saa raivokohtauksen, kun potta edes mainitaan. Satunnaisesti suostuu potalla istumaan, mutta mitään ei sinne tule. Käytössä on ollut pottaan laitettavaa tarraa ja ties mitä lahjontaa, mutta ei onnistu. On kyllä innoissaan, kun joskus pissa sattuu sopivasti tulemaan ja käy ylpeänä tyhjentämässä. Poika on nyt oppinut myös panttaamaan taidokkaasti. No, kai tässä sitten aika auttaa ja meilläkin vielä joskus päästään vaipoista eroon. Välillä on kyllä epätoivo iskeä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja kyllä, se tosiaan lähti niin helposti sitten liikkeelle! Tai no helposti ja helposti, kun noin kauan kesti...mutta tuon edellisen viestin jälkeen meillä on ollut vaippa vain päiväunilla ja yöllä eikä yhden yhtä pissavahinkoa ole tullut, poika sanoo kun pissattaa ja pissat tehdään pottaan. Tarpeen mukaan tekee myös pöntölle (ei kyllä tykkää siitä) tai pusikkoon pihalla.

 

Ongelmaksi on nyt muodostunut kakka. Jostain syystä sitä ei tehdä muualle kuin vaippaan. Ei tee sitä potalle ei niin millään. Alkaa vaan paniikissa itkeä jos yritän istuttaa potalla kun selkeesti kakattaa ja sitten vaan panttaa ja panttaa kunnes saa vaipan. Niinpä nyt mennään siten, että poika ilmoittaa kun kakattaa ja saa sitten vaipan, johon käy kakan sitten jossain rauhassa tekemässä (yleensä menee ylös huoneeseensa) ja sitten vaippa taas pois.

 

Tuo pissaaminen pottaan on jo niin iso edistys meille, että en nyt jaksa alkaa heti stressaamaan tätä kakka-asiaa. Nautin nyt hetken tästä osa-vaipattomuudesta ja stressataan kakka-asiaa sitten joskus... :)

 

Taika, teillä ollaan vuotta nuorempia kuin meillä, jotta odota vain, kyllä se siitä vielä lähtee sujumaan :)

Edited by Buttercat

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja nykyään meillä kakataan pottaan oikeen hienosti ja nyt jo 3 pvää ollaan oltu ilman vaippaa myös päikkäriaika. Yöllä vaippa on vielä tarpeen ja se onkin märkä oikeen kunnolla joka aamu. Mutta siis jee, tämä mamma on niiiin happy! :dancegirl::give_heart:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pitääpä, taas, päivittää meidän tilannetta. Meillä ollaan nyt 2viikkoa oltu myös ilman yövaippaa ja 2 vahinkoa on tullut sinä aikana. Jos vahinkoja ei tiheempään ala tulemaan, niin nyt kyllä koitetaan sitten päästä yövaipastakin eroon. Jos alkaa tuleen joka yö vahinkoja, niin palataan sitten hetkeksi vielä yövaippaan. Mutta siis, kyllä tää vaan nopeasti edistyy tää homma, kun se vaan lähtee edistymään. ^_^

 

Koittakaa siis jaksaa rauhassa odottaa, että lapsi on itse valmis vaipattomuuteen! Meillä se vaihe tuli yli 3veenä (3v2kk), heti pikkusiskon syntymän jälkeen. Ei se pikkusisaren tulo siis välttämättä tuo takapakkia hommaan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päivittelempä tänne vielä meidän tilanetta. Kesällä yökuivaksi oppinut tyttö (nyt 3v9kk) ei ole enää yökuiva. Päiväkoti alkoi syksyllä ja vahinkoja alkoi tulla. Päiväkodissa menee 0-4 housut päivässä, mutta vaippaa ei suostu siellä käyttämään. Ollaan sit viety aina kaksi haalaria jne. päiväkotiin, koska ei haluta pakottaa vaippaan. Kotona joskus iltaisin haluaa vaipan, mutta enimmäkseen meillä sitten luuttuillaan lattioita ja eletään ilman mattoja. Kotona (tai muutenkin iltaisin) vahinkoja tulee enemmän kuin päiväkodissa, lähinnä ne tulee siihen vessan lattialle kun tulee kiire ja ei ehdikään kiivetä pöntölle. Vessassa käynnistä muistuttelusta ei tunnu olevan mitään apua, usein kieltää vessahädän vaikka mä jo näen tytön kiemurtelevan ja parin minuutin sisällä yleensä sitten jo etsitäänkin taas moppausvälineitä. Melkein tuntuu että parempi kun ei sanoisi mitään, tytöllä tuntuu olevan joku puolustusreaktio kieltää vessahätänsä jos siitä kyselee tai patistelee vessaan. Yöksi laitetaan vaippa ja pissathan sinne sitten tulee, niinkuin aina vaipan kanssa. Kakan kanssa on yhä samat ongelmat kuin aiemmin, eli pariin vuoteen ei ole niitä potassa näkynyt. Tyttö menee aina piiloon tekemään sen, tuhrimistakin on välillä ja välillä sätkyileviä öitä kun kakka ei ole tullut, mutta kaivelee suolessa jotenkin. Ne on ihan kamalia, tyttö pomppii sängyssään kuin joku särki veneen pohjalla ja inisee samalla.

 

Nuorempi 1v8kk poika on tehnyt eläessään yhdet pissat pottaan, ehkä kuukausi sitten. Mutta en jaksa stressailla, kovin aktiivisesti ei edes käytetä vielä potalla. Lähinnä illalla kylvyn jälkeen. Kakkapottailusta en tämän allergialapsemme kanssa jaksa olla sitä vähää huolissani, koska kunhan nyt ensin päästäisiin siihen kiinteään kakkaan, siinä olisi jo tavoitetta kylliksi. Muuten olisin varmaan tosi huolissani tästä pienemmästä, mutta tuon esikoisen kautta on jo kova koulu käyty näissä ulosteasioissa, niin ei jaksa enää hätkäyttää. Toki ollaan siis käyty lääkärissä ja juteltu siitä miksi liki kaksivuotias tekee yhä vauvankakkaa, mutta tässä vaiheessa se on kuulemma meidän tilanteessa vielä ihan normaalia, kunhan vain se allergiasta kertova rikkikaasun haju pysyy poissa. En tiedä sitten millaista kaksivuotiaalle tulee olla sopeutuminen "normaaliin kakkaan" kunhan me kohta ruokavaliota laajennetaan ja toivottavasti päästään siihen normaaliin kakkavaiheeseenkin. Voi kai se olla vähän outoa yhtäkkiä työntää itsestään ihan toisenlaista tavaraa. Tiedä vaikka haluaisikin tehdä sen sitten pottaan eikä vaippaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poika 2v 8kk, käy ajoittain potalla pissalla, aika harvoin automaattisesti itse, välillä käskien ja välillä ei edes käskemällä. Kakat on pottaan saatu ehkä yhden käden sormin laskettavat kerrat. On lahjottu karkilla, keksillä, tarroilla ja leluilla, mutta mikään ei kiinnosta. Jos kysyy, että etkö haluaisi tehdä asioita pottaan ja saada keksin/lelun/tarran, niin ei hän halua. Vaikka näkisin selkeästi, että pojalla on kakkahätä, hän ei mene potalle, vaikka pyydän useasti, vaan kakkaa vaippaan. Tuossa 2v6kk iässä hän kesäloman jälkeen osittain päiväkuiva, vaikka kakat tulikin vielä housuun välillä. Mutta kun mene tarhaan, niin laittoivat pojalle vaipan takaisin ja sitten alushousut ei enää oo kiinnostaneetkaan. Pojalla on kans löysä kakka, välillä on ollut kiinteämpää, mutta pääasiassa löysää. (ei kuitenkaan ole allergioita todettu, eikä poika oireile muuten). On ihan toivoton olo, ja asia tressaa, koska vuodenvaihteessa pojan tarhakaverit siirtyy isompien ryhmään, mutta poikaa ei siirretä, jos hän ei ole kuiva. Mitä tässä enää voi tehdä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

täällä oli jokunen ketkä käyttivät minirin lääkettä niin olisin kysynyt et kuinka kauan sitä on tarkoitus käyttää? Oltiin tänään esikoisen kanssa lääkärissä ja resepti saatiin ja lääkäri oli niin kiireinen että en ehtinyt kysellä mitään :girl_mad: Saatiin vaan kuukauden päähän soittoaika ja sitten katsotaan jatkoa. Tänään eka lääke otettu ja toivotaan että auttaa. Niin ja kuinka tarkkaa noi juomarajoitukset on? siis onko se tunti juomisen jälkeen ja 8 tuntia otosta niin kuinka tarkkoja?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpa huojentavaa lukea tätä ketjua. Meillä esikoinen (poika) on nyt 2 v 9 kk, ja välillä tuntuu, että tuttavapiirissä kaikki muut samanikäiset ovat jo kuivia. Kuten näköjään monilla muillakin, myös meillä on ollut erilaisia vaiheita pottailun sujumisessa. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että poika tekee pottaan pissan ja kakan lähes aina, mutta ei koskaan mene oma-aloitteisesti potalle. Pikkuveli syntyi 8 kk sitten, minkä jälkeen omatoimisuuden puutetta on ollut kaikissa muissakin toimissa, kuten pukemisessa/riisumisessa. Ihan muutaman viime viikon aikana on alkanut näyttää siltä, että esikoinen haluaa tehdä asioita itse, ja kaikesta oma-aloitteisuudesta olen pyrkinyt häntä hirveästi kehumaan. Toivotaan, että ilmiö alkaisi näkyä pottailussakin.

 

Juttelin asiasta neuvolan perhetyöntekijälle, joka sanoi, ettei TODELLAKAAN ole mikään kiire vielä. Päätinkin olla stressaamatta asiasta, kunnes kuulin, että seurakunnan päiväkerhossa oletetaan, ettei kolmevuotias enää ole vaipoissa. Ärsyttää nyt, jos ei voida viedä keväällä poikaa kerhoon vaippojen takia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Help!

 

Meillä kohta 2v9kk poika, joka on ollut päiväkuiva jostain toukokuusta alkaen (pari vahinkoa vain) ja satunnaisesti yökuiva (vaippa on aina öisin). Pissiminen sujuu helposti ja ihan oma-aloitteisesti.

Kakkaaminen ei.

Hänellä on kausia, että osaa kakata hienosti, oma-aloitteisesti jne. Sitten taas kausia, jolloin kakitaan housuun. Toisen lapsen tulo tietysti vaikuttaa nyt tilanteeseen, mutta viimeistä pari viikkoa se ei selitä.

Poika on siis ilman vaippoja kotona ja kakkii housuihin pieniä kikkareita tai viivoja (parhaimmillaan 5-6kpl illassa). Ei mene pöntölle, vaikka houkuttelee (jos näkee, että kipristelee kakan tuloa). Ei auta lahjonta (autot, hoplop), ei kehut (on kyllä iloinen, kun kehutaan). Tarroista ei vielä osaa välittää.

Vatsa ei tunnu kovalta, eikä ripuliakaan ole. Olen kokeillut laksatiiviakin, ei vaikutusta.

Kakkaamisessa joku pelottaa tai sattuu, muttei osaa sanoa. Miten ihmeessä tämän tilanteen saisi laukeamaan?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Duodecim-lehden mukaan yli 5-vuotias yökastelija voi saada ns. "vammaistukea". Se on sellainen yleinen raha, jota voi saada aina jos lapsella on joku erityinen sairaus joka aiheuttaa perheelle rasitusta tai kustannuksia tai molempia. Summa on perusmuodossa jotain vajaa 200 e / kk, jollen väärin muista.

Me saatiin viime vuonna alinta vammaistukea lapsen vilja-allergian vuoksi. Summa oli vähän yli 80 euroa/kk, sen verran, että 12 kuukaudessa saatiin yhteensä 1000 euroa. Korotettu tuki (jota ei varmasti pelkän yökastelun perusteella saa) on pikkuisen yli 200 euroa.

 

Meidän 3v (edelleen allerginen, mutta koska venhä sopii, ei vammaistukea saada), ei aina edes huomaa että on tehnyt kakat vaippaan, ja taistelee pesulle menoa vastaan. Nyt kun on saatu karsittua ruokavaliosta lähes kaikki vatsaa löysyttävät ruoka-aineet pois, on tyttö toisinaan tullut jopa itse ilmoittamaan että kakka on tullut. Pissaamista hän ei edelleenkään huomaa. Onko tässä nyt mitään tehtävissä?

 

Esikoisella oli myös pitkään pissaongelmia, ja niitä tutkittiin moneen otteeseen. Mitään syytä ei pöytynyt. Sitten alkoi tulla myös kakkaa housuun (kouluikäiselle). Jonkin aikaa sitäkin kerettiin hmetellä ennen kuin lapsi itse hoksasi, että aina kun hän on syönyt greippiä, tulee kakkaongelmia. Jätettiin sitten kaikki sitrushedelmät kerralla pois. Tilanne helpottui sitä mukaan kun lapsi oppi itse välttämään kaikkea missä on sitrusta. Aluksi piti olla tosi tarkkana kaikessa, mutta nyt kun tuosta on jo useampi vuosi, ei ihan joka tipasta tule virtsankairailua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä ainakin käydään edelleen näitä rasittavia pottailuja. tyttö nyt 2v 6kk ja hyvä jos kerran kuussa saadaan yhet pissat pottaan. pikkuhousuihin kyllä pissailee vaikka seisoisi potan vieressä. meillä pottailusta jotenki tuli ikävää hommaa jossain vaiheessa vaikka tyttöä koskaan ole edes pakotettu potalle vaan aina houkuteltu jollain kivalla. esim rypäleillä ja keksillä, kirjoilla, leluilla sun muulla. tosin mulla sellanen tunne että tytöllä on enemmän malttamisesta kiinni kun osaamisesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä on tilanne edennyt niin, että poika 3 v. 3 kk käy potalla tai pytyllä ja on öisinkin pääsääntöisesti kuiva (jos vain käy pissalla ennen nukkumaanmenoa ja heti herättyään), mutta ulkona pissavahinkoja tulee edelleen säännöllisesti. Niinpä ulkoillessa on harkkahousut (kotona) tai kalsareiden alla teippivaippa (hoitopaikassa), jottei talvihaalaria tarvitse rääkätä jatkuvilla pesuilla. Ehkä tuo sitten lämpimämpien kelien myötä oppii pidättelemään ulkoillessakin tai ainakin malttaa käydä kesken ulkoleikkien pissalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tyttö on pian 2v 5 kk ja pissoja on tehty pottaan yhteensä ehkä max. 15 kertaa, niistä suurin osa ennen 2 v synttäreitä, mutta silloin pottailu sujui vielä vähän normaalimmin. Sitten tuli stoppi, en tiedä miksi. Pidettiin kuukausi pottailussa ihan taukoakin, tuloksetta.

 

Nyt pottaan pissaaminen on suorastaan kauhea paikka. Tyttö kyllä edelleen menee potalle mielellään ja istuskelisi siinä iloisena vaikka kuinka kauan jos vain jotain katseltavaa ja puuhailtavaa riittää, mutta sitten kun tulee se tunne, että pissa on tulossa, hän ryntää suorastaan kyyneleet silmissä potalta pois hakemaan vaippaa. Välillä olen saanut hänet houkuteltua potalla istumaan niin pitkään, että jotain sinne lirahtaakin, mutta se tuntuu olevan jotenkin kauhea tilanne.

 

En tajua mistä tämä kauhu nyt on tullut. Missään vaiheessa ei mitään ikävää ole potalla sattunut, ei ole pakotettu pottailemaan tai muutakaan kurjaa, vaan pottahetki on aina ollut iloinen juttu. Tarrakirja on käytössä ja tyttö kyllä tietää, että pissasta saa tarran, mutta eipä se auta kun jotenkin pelottaa.

 

Kun hyödyttömän istunnon päätteeksi laitamme vaipan, tulee pissa siihen yleensä samantien. Joku neuvoi, että älä laita vaippaa vaan odota että menee potalle. En oikein haluasisi tätä kokeilla, sillä jos pottapissaus pelottaa, tyttö todennäköisesti tosi hädässä sitten pissaa alleen ja nolostuu siitä ihan turhaan. Nytkin aina nolostuu kovin, kun potalta karatessa saattaa joskus lirahtaa lattialle. En tiedä mistä nolostuminenkaan johtuu, koskaan näistä ei olla toruttu tai tehty mitään numeroa, húomaamattomasti vain pyyhitty lattialta pois.

 

Onko kenelläkään ollut vastaavaa tilannetta, millä tästä voisi pyrkiä pois? Kesällä olisi ihana opetella vaipattomuutta, mutta en haluaisi katsella kun reppana kupla otsassa vääntelehtii ja pakoilee pottaa. Pottakakoista meillä ei edes puhuta, kaipa sekin sitten ajallaan, mutta saa nähdä milloin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä jäi vaipat pois kokonaan 3 vuoden ja 3 kuukauden iässä. En oikein osaa neuvoa pottapulmissa muita, mutta sen voin sanoa, että kyllä se lapsi sitten oppii, kun on valmis. Mä ajattelin jo jossain vaiheessa, että pojalla on varmaan vaipat vielä 4-vuotiaanakin, mutta sitten se vaan yht'äkkiä naksahti. Pari kertaa on tullut pissa housuun, mutta harvinaista on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now