Suee

Järkyttävä raskausoksentelu

70 posts in this topic

Onkohan tästä aiheesta jo ketju täällä? Jos on niin linkatkaa joku, en löytänyt.

 

Toivoisin siis täällä keskustelua ylenpalttisesta raskausoksentelusta. Sori, mutten halua yhtään "oli mullakin parina päivänä tosi paha olo, mutten oksentanut"-kommenttia, vaan kohtalotovereita.

 

Oksentelu alkoi rv5. Ensin pari kertaa päivässä, pahimpina aikoina yli kymmenen kertaa päivässä. Kokeilin silloin perustemppuja, eli on syöty ennen ylösnousemista, on syöty ja juotu vain sitä mitä tekee mieli, oksennettu Sea-Bandit ranteissa, syöty tasaisin väliajoin niin ettei ehdi tulla nälkä, syöty hyvin pieniä määriä kerrallaan jne jne jne. Kaikki tällä listalla maintut asiat on niin kokeiltu. Been there, done that. Lääkärissä kävin ensimmäisen kerran rv7, jolloin lääkäri vain otti verikokeet (natrium alhaalla, leukosyytit koholla), kirjoitti kuukauden sairaslomaa (näytin kai jo silloin aika ruumiilta), määräsi Primperania peräpuikkoina ja sanoi että tää on "ihan normaalia".

 

Primperan ei auttanut, siitä tuli vaan uninen olo mutta pahoinvointiin ja oksenteluun sillä ei ollut mitään vaikutusta. Oksentelu jatkui todella rajuna. Rv10 olin vähällä pyörtyä kotona (neuvolassa veren yläpaineet 100) joten menin päivystykseen, jossa mut pistettiin tippaan ja otettiin verikokeet (taas samat tulokset kuin viimeksi). Päivystyslääkäri sanoi oloni "kuuluvan normaaliin raskauteen". Tiputus auttoi loppupäiväksi, mutta seuraavana päivänä jatkui taas.

 

Uudestaan menin lääkäriin rv11. Kun lääkäri taas sanoi tämän olevan "ihan normaalia", purskahdin itkuun ja vedin pienet raivarit. EIHÄN TÄMÄ VOI OLLA NORMAALIA, että oksentaa 10 kertaa päivässä, mikään ei pysy sisällä, verenpaineet on niin alhaalla ettei voisi tehdä muuta kuin maata ja tuntuu siltä että pää hajoaa. No, tämä lääkäri määräsi Postafenia, joka epäilyksistäni huolimatta AUTTOI oksenteluun.

 

Söin paketillisen Postafenia, siis kymmenen päivän ajan yhden tabletin päivässä. Enkä oksentanut kertaakaan. Vaikka olinkin vihannut oksentelua jo aiemmin, tuntui että vasta tämän oksennustauon aikana ymmärsin miten todella sietämätöntä se on.

 

Postafen loppui. Oksennus palasi tänään, rv 13+0.

 

Vihaan oksentamista. Vihaan sitä, ettei voi suunnitella mitään elämää tai nähdä ihmisiä kun kuitenkin todennäköisesti kaiken joutuu perumaan oksentelun takia. Vihaan näyttää kamalalta kun oksennusta roiskuu hiuksiin ja kasvoille pöntöstä sen tullessa todella paineella ulos. Vihaan sitä kun ulkona joutuu koko ajan vilkuilemaan lähintä oksennuspaikkaa jossa ei saisi hirveästi paheksuvia katseita. Vihaan sitä arpomista, että onko lääkkeet varmasti turvallisia vauvalle ja tietääkö nuo lääkärit mitä ne määrää vai olenko vaan paska ihminen kun en kestä tätä oksentelua. Vihaan jokaista lääkäriä, joka ei tajua että olen oikeasti ihan loppu niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vihaan kuulla että tää on "ihan normaalia" ja että "raskaus ei ole sairaus". Vihaan sitä kun ihmiset ei ymmärrä ettei tää ole todellakaan mitään "aamupahoinvointia", vaan että oksennan joka jumalan hetki. Vihaan sitä kun kukaan ei halua auttaa mua, ja lääkärit saa mut vaan kokemaan että olen ihan luuseri kun en kestä tätä "normaalia" olotilaa. Vihaan sitä, että olen odottanut raskautta ja haluaisin nyt vaan nauttia siitä, mutta EN VOI kun on niin kamala olo koko ajan.

 

Mä olen ihan loppu. Musta alkaa tuntumaan, että mä tarvitsen kohta jotain psykiatrista apua tähän. Mutta kun kukaan ei ota vakavasti. Olen ihan epätoivoinen sen kanssa, että MITEN saan lääkärit uskomaan että tää todellakaan ei ole "normaalia" vaan että en tiedä mitä teen jos tää ei kohta lopu. En voi edes ajatella sitä vaihtoehtoa, että tää jatkuis synnytykseen asti. Jonkun on pakko auttaa mua, tai masennun kohta tosi pahasti.

 

Kohtalotoverit, APUA! Miten olette saaneet lääkärit uskomaan että teidän tilanne ei ole normaali? Onko kenelläkään muulla ollut tällaista taistelua? Miten selvisitte siitä mustuudesta, joka mielen valtaa kun vaan oksentaa ja oksentaa ja oksentaa?

Edited by Suee

Share this post


Link to post
Share on other sites

voi mä tiedän niin miltä susta tuntuu! Mulla alko pahoinvointi vasta viikolla 7 ja oksentelu joskus 9 tai 10, en enää muista. Aluksi oli vain iltaisin, pystyin oleen päivällä töissä jne. Nyt en ole ollut töissä yli kuukauteen, pystyssä jos olen niin heti alkaa huimata ja oksentelen hyvänä päivänä viitisen kertaa ja huonona yli kymmenen (eli aivan kaikki tulee ulos). Mulla on menossa nyt vko 16 ja joka päivä odotan, että tämä olis ohi. Mutta ei. Terveydenhoitaja neuvolassa sanoi että kyllä se voi loppua äkkiäkin, mutta en käsitä miten. Lääkäri sanoi, että jos on huono tuuri niin se voi jatkua koko raskauden ajan. Mutta että niin käy vain prosentille, useinmilla helpottaa kuitenkin raskauden edetessä. Sitä tässä toivotaan. Sullakin menossa vasta alkuraskaus, joten 90% helpottaa vkon 14 jälkeen.

 

Olo on tosi epätoivoinen ja se, että on henkisesti niin väsynyt kun ei voi tehdä mitään on pahinta. Nyt tosin parin viime päivän aikana mulla on ollut myös kipuja, joita ei ollut aiemmin. Toivon, ettei ne ole supistuksia, en tiedä miten pää kestää jos tähän vielä pukkaa joku ennenaikaisen synnytyksen uhka. Sanoin äsken miehelleni, että kohta olen äärettömän hankala akka, en jaksa kuin huutaa ja itkeä. En ollenkaan odottanut että tämä olis tällaista, kohta en ole nähnyt ketään perhettäni lukuunottamatta kahteen kuukauteen ja en voi lähteä kotoa mihinkään. Tällä viikolla kävin lääkärissä ja jouduin istumaan ja odottamaan vuoroani 40min yhteensä, kävin oksentamassa sinä aikana ja tuntuui kuin olisin juossut maratonin. Ja mä vain istuin. Pärjään kohtuullisesti jos vain makaan ja olen puoli-istuvassa asennossa enkä syö kuin minimaalisesti jotain (esim. jäisiä mansikoita). Mutta oksennan kyllä silti, en vaan niin usein.

 

Siis tilannehan on sikäli normaali, että kun on nämä pienet viikot, niin oksentelu on yleistä. Mitään kunnon hoitoa siihen ei ole, jos kuivaa niin nesteytetään jne. kuten sulle on tehtykin. Mä olen koittanut pysyä tuosta tipassakäyntikierteestä nyt erossa niin, että juon kotona paljon vaikka ois kuinka huono olo ja olen ostanut osmosalia. Olo ei kyllä ole kummempi, muttei tartte lähteä tankkaukselle polille. Kaikki terveydenhuollon henkilökunta yrittää lohduttaa aina, että tää on normaalia, lähinnä varmaan sen takia ettei tässä nyt iskis mikään paniikki. Mulla ei kyllä ole mitään vinkkejä että miten tästä selviää, kun keksin niin kerron. Mutta ihan vain tiedoksi, tuntuu AIVAN SAMALTA. Ja pää hajoaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä myös ilmoittautuu yksi, joka sai " nauttia" koko raskauden ja synnytyksenkin oksentamisesta. Se alkoi rv6 ja työterkka ja neuvola yritti vain tsempata, et ei se kestä enään kun n. max 6 viikkoa vielä.. kiitti, mut ei loppunu sit rv12. Sitä kesti ja kesti.. viikot meni hurjaa vauhtia eteenpäin. Saattoi toki olla, että oli muutamia päiviä, kun ei oksentanut. Primperanin sain jossain vaiheessa, kun oikein lääkäriltä sitä kinusin. ( Eivät sitä edes itse ehdottaneet, mutta olin lukenut täältä moisesta lääkkeestä, joten osasin pyytää.) Mulla vain laski paino, mutta lapsella sanottiin kaiken olevan kunnossa, sillä kyllä se omansa ottaa.. Oli hyvin tarkkaa mitkä ruuat pystyin syömään, etten oksentanut heti niitä. Joten loppupelissä söin vain sitä mitä teki mieli ( pääasiassa hedelmiä ja keittoja) ja vähän sen mukaan, mikä oli ns. hyvänmakuista oksentaa.. Pahiten pelästytti kerta, kun olin duunissa ja oksensin jo vertakin. Suoraan päätä siitä päivystykseen, mutta onneksi ei ollut muutakuin, että ilmeisesti jotain pieniä verisuonia katkes nielusta tai jostain sieltä, rajun oksentelun lopputuloksena.

 

Väsymys ja töissä oleminen pahensi aina oloa. Jos oli vapaata, niin sain levätä niin paljon kuin halusin ja juuri sillä hetkellä, kuin sitä tarvitsin. Se helpotti. Olin kaupassa töissä, joten ei ollut kiva siitä kesken kaupanteon irtaantua oksentamaan takahuoneeseen.

 

Ja tietty sit synnytyksessä oksensin, kun veteli sitä ilokaasua ja kun en ollu syöny n. vuorokauteen, (piti olla syömättä mahdollisen hätäsektion takia, mikä oli koko ajan läsnä). Mutta sen jälkeen, kun oli synnyttänyt ja oli taas kotona, niin oli aika pikkusen outoa, et ainii, tällästäkö tää elämä olikin, ilman oksentamista ;)

 

Sen verran on kulunut aikaa tuosta. ( n. Vuosi sitten tytön synnytin ), että on jo unohtanut, miltä se tuntui :) ja nyt olisi jo kovasti haaveissa toinen. Toivon tietty, et elimistö ois jo vähän tottunu viime raskaudessa ja "päästäis" mut vähän helpommalla.. Mutta kestän kaiken mitä tulee! On ne lapset sen arvosia.

 

Ainiin, ja se piti viel lisätä, et Renniä tuli syötyä kyllä paketti tolkulla, ilman minkäänlaista apua + jotain muutakin vastaavanlaista appelsiinin makuista maistoin, mitkä oli aivan kamalan makusia ja jäi syömättä..

Edited by VeraMaria

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kohtalotoveri täälläkin. Ja ilmeisen puupäinen sellainen kun olen tässä tilanteessa jo toista kertaa. Ekassa raskaudessa oksentelun rajuus ja määrä tuli mulle ihan yllätyksenä. Oksensin rv6-17 monta kertaa päivässä ja olin aivan rikki. Verenpaineet laski 90/50 tasolle ja mua huimasi makuullakin. Mikään ei auttanut. Ei mikään muu kuin nukkuminen, se oli ainoa hetki kun en oksentanut. Hävettää tunnustaa, mutta mustimpana hetkenä mietin puolitosissani että jos keskeyttäisin raskauden, koska en kertakaikkiaan kestänyt enää. Ei auttanut lääkkeet eikä mitkään ja odotin kuin kuuta nousevaa sitä maagista rv12:sta jolloin oksentelun pitäisi loppua. Noh, eipä loppunut ja maailma musteni entisestään. Jotenkin koko alkuraskaus meni ihan sumussa, en muista siitä paljon mitään. En jaksanut nähdä kavereita enkä sukulaisia enkä mennä yhtään minnekään. Olin niin pettynyt, kun olin "suunnitellut" hehkuvani läpi raskauden ja tekeväni kaikkia samoja asioita kuin ennenkin. Sosiaaliselle ja menevälle ihmiselle tämä oli kova paikka. Mua ärsytti ylikaiken muiden sanonnat että "se loppuu kyllä aikanaan" ja "ajattele positiivisesti, kyllä se vielä palkitaan". Korulauseet ei paljon auta pää pöntössä.

Tajusin vasta myöhemmin että tuo mielen mustuus ja masennus johtui samasta asiasta kuin oksentaminenkin, korkeista hormonipitoisuuksista, ja pahoinvointi ja oksentelu vielä potentoi olon kymmenkertaiseksi. Kumma kyllä, mun oksentelu ja pahoinvointi loppui kuin seinään ja mieleni taivas kirkastui samalla hetkellä. Yhtenä aamuna mun olo olikin yhtäkkiä ihan normaali. Oli uskomatonta taas muistaa että millainen se oikea minä taas olikaan. Mulle jäi tosi kovat traumat tosta alkuraskaudesta ja vannoinkin ettei koskaan enää..

Miten sitten kävikään... luonto teki tehtävänsä ja traumat taipuivat vauvakuumeen alla. Aika pian (kovasti odotetun) plussatestin jälkeen mieli synkkeni taas. Osasin tällä kertaa onneksi odottaa tätä, joten ehkä henkisesti on siten ollut helpompaa, mutta masennus, pahoinvointi ja oksentelu on ollut samaa luokkaa. Samalla tavalla on olen itkenyt viimeisetkin nesteet elimistöstäni ja kantanut ämpäriä sängyn viereen kun en enää jaksa edes kontata vessaan. Pari-kolme päivää sitten alkoi hiukan helpottaa ja oksennan enää vain aamuisin, joten olen varovaisen toiveikas että jos tämä sittenkin loppuisi aiemmin kuin viimeksi..

 

En tiedä Suee, auttoiko tämä nyt varsinaisesti sinua mitenkään, mutta vertaistukeani tarjoan, ja tarkoitan että et ole tilanteessasi yksin. En voi oikein muuta sanoa kuin että olen tosi pahoillani että sinä(kin) joudut tällaisesta kärsimään. Ei tätä toivoisi kenellekään. Valitettavasti lääkäreilläkään ei ole olemassa hoitokeinoja, muuta kuin nesteytys ja pahoinvointilääkkeet joista ei aina ole apua. Ainoa mikä mulla auttoi ekalla kerralla oli aika. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin. Se ajatus pitää mut pinnalla tällä kerralla, että joka ilta on päivä vähemmän kärsittävänä. Edessä jossain on vielä se päivä kun soitan kaverille että tänään on hyvä päivä, mennäänkö viimein sinne kahville!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuli mieleen että eilisessä Ilkka lehdessä oli juttu raskauspahoinvoinnista. En sitä lukenu kun ajattelin etten halua sitä muistella kun juuri pahimmasta olen päässyt eroon, mikä ei kylläkään ole mitään verrattuna teidän pahoinvointiin. Mutta ajattelin vinkata jos joku haluaa sen lukea.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tsemppiä kaikille pahoinvoiville.

 

Mulla on ollut molemmissa raskauksissa onneksi vain alkuraskaus pahoinvointia täynnä, ja itkua vääntäen on asuttu vessassa. Molemmissa pahin viikko oli vk 13, jonka jälkeen alkoi pikku hiljaa helpottamaan ja n. viikolla 15-16 alkaen olo on ollut jo ihan kohtuullinen. Synnytyksessä esikoisen kanssa oksennus lensi sitten taas, samaan olen varautunut.

 

Meille ei ole tarkoitus tulla kolmatta, mutta jos vauvakuume jostain syystä nostaa jommalla kummalla päätään, niin joudun kyllä harkitsemaan kahdesti, että haluanko tuohon rumbaan. Tottahan sen sitten unohtaa aika pian ja onhan se lyhyt aika koko lapsen elämää ajatellen, mutta...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Myötätuntoa kaikille rajusta pahoinvoinnista kärsiville. Semmoinen tuli mieleeni, että kilpirauhasarvot kannattaa pyytää tsekkaamaan, jos pahoinvointi menee ihan mahdottomaksi. Läheinen ystäväni sairastui raskausaikana kilpirauhasen liikatoimintaan, ja kilpirauhanen jouduttiin poistamaan synnytyksen jälkeen. Oireena oli juuri ihan tolkuton pahoinvointi. Raskaus siis sujui muuten hyvin, ja lapsen oma kilpirauhastoimintakin käynnistyi syntymän jälkeen, hieman hitaasti tosin. Mutta se pahoinvointi oli jotain ihan uskomatonta, ystäväni laihtui ihan hurjasti raskausaikana eikä voinut pariin kuukauteen nousta laisinkaan pystyyn.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä myös olen oksentanut molemmissa raskauksissa reilusti viidennelle kuulle asti. Postafenia minäkin otin silloin tällöin neuvolan luvalla. Se on esim. Ruotsissa ollut käytössä kymmeniä vuosia raskauspahoinvoinnin torjunnassa.

 

Kylmät syötävät (esim. Pommac-mehujää ja ihan jääpalat) ja salmiakki, parhaiten turkinpippurit, helpottivat toisinaan pahaa oloa.

 

Raskauspahoinvointi on kyllä kokonaisvaltaisesti invalidisoivaa pahimmillaan, ihan kamalaa. :girl_sad: Tosi ikävää, että joudut nyt kärsimään siitä. Mutta se maaginen aamu koittaa vielä, ettei oksetakaan. :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla tuli mieleen, olisiko akupunktiosta tai vyöhyketerapiasta apua.

 

Kovasti voimia Sueelle ja muille rajusta pahoinvoinnista kärsiville lipsrsealed.gif

 

Muoks. Tuo akupunktiohan olikin jo tuolla laittamassasi linkissä :(

Edited by Kaakaopapu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hirveän paljon voimia Sueelle ja muille erittäin voimakkaasta raskauspahoinvoinnista kärsiville! Se on sanoinkuvaamattoman ka-ma-laa :(.

 

Mä oon oksentanut kaikissa raskauksissa. Ehdottomasti pahin oli esikoisen odotus, silloin sain hyperemeesi-diagnoosin (poikkeuksellisen voimakas raskauspahoinvointi siis). Oksensin tuolloin kaiken, vedenkin, kellon ympäri, jopa öisin. Saatoin oksentaa yli 20 kertaa päivässä, usein yrjösin sappinesteetkin. Se oli oikeasti aivan kammottavaa ja hullun ahdistavaa. Alussa laihduin monta kiloa, mikä ei ollut kamalan kivaa, kun olin valmiiksi jo alipainoinen. Verenpaine oli tosi alhainen, huimasi koko ajan, kupsahtelin monta kertaa viikossa ihan heikkouttani. Kaikki syöminen oli kamalan vaikeaa, koska kaikki ruoka yrjötti jo ajatuksena.

 

Mullekaan ei pahemmin sympatiaa herunut hoitohenkilökunnalta. Pääsin tiputukseen, mutta pahoinvointilääkettä ei annettu. Kerran mut myös käännytettiin tosi huonokuntoisena päivystyksestä ja kehotettiin tulemaan uudelleen sitten, kun en pääse enää omin jaloin kävelemään :rolleyes:. Sain kuulla lukuisat kerrat, että "se on vain raskauspahoinvointia, sitä on kaikilla" ja että "kyllä se sitten viimeistään viikolla 12 loppuu". Tyhmänä uskoin, olin siis aivan vakuuttunut, että rv 12 se pahoinvointi todellakin loppuu kuin seinään. No eipä loppunut. Yrjöä kesti rv 16 asti. Sitten helpotti ja tuntui kuin olisi saanut elämänsä takaisin! Seuraavan kerran oksensin sitten synnytyssalissa.

 

Toisessa raskaudessa oksensin jonkun verran, mutta raskaus päättyi keskenmenoon. Kolmannessa eli tässä parhaillaan meneillään olevassa raskaudessa oksensin taas, tosin yrjöäminen alkoi vähän myöhemmin kuin ekassa raskaudessa. Nyt ei mennyt niin pahaksi, mutta kyllä sitä yrjöä kuitenkin riitti rv 16-17 asti lähes joka päivä. En kuitenkaan onneksi mennyt lähellekään sellaiseen jamaan kuin esikoista odottaessa, luojan kiitos.

 

Onhan se helppo jälkikäteen ajatella, että se pahoinvointi on niin lyhyt aika elämässä ja arvokas palkinto odottaa ja blaablaa, mutta tiedän että se ei sillä hetkellä paljoa lohduta :(. En osaa muuta sanoa, kuin että VOIMIA, toivottavasti olo alkaa pian helpottaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

ihan uskomatonta kun mulle sanottiin neuvolassa (alan olla hieman napit vastakkain sen terkkarin kanssa) että eihän sulla enää sitä oksentelua voi olla! Olin niin äimistynyt etten oikeen tiennyt mitä tehdä. Sanoin vaan että mutta kun on. Terveydenhoitaja tuumasi vaan että kyllä sen olisi pitänyt jo loppua ja kuunteli vauvan sydänäänet. Kun ne kuuluivat hyvin niin tuumasi vaan, että no katotaan huomenna että pystytkö sitten töihin. Seuraavana päivänä pääsin onneksi lääkärille, joka oli huomattavasti ymmärtäväisempi ja sanoi, että voin soittaa suoraan jos vointi vielä huononee. Voi kuulemma tehdä sitten puhelinsoiton perusteella päivystyslähetteen äitipolille jos en pärjää oksentelun kanssa kotona.

 

Samainen terkkari sanoi, että kaikki hedelmät ja jäiset marjat jne on pahimpia pahoinvoinnissa!!?? ja että ennemmin kannattaisi juoda vettä kuin mehua ja hiilihapollisia juomia ei saisi juoda ollenkaan....no kun nuo jäiset marjat ja hedelmät on ainoita jotka pysyy sisällä kun on hankalaa (oon syöny meidän, porukoiden ja appivanhempien mansikkavarastot kohta tyhjäksi), pelkkää vettä on ihan mahdoton juoda kun se tulee heti ulos. Ja jos paino putoaa, niin eikö silloin ole kyse kalorivajeesta myös, joten luulisi olevan parempi, että juo mehua kuin pelkkää vettä. No, onneksi se lääkäri sitten sanoi, että syöt vaikka pelkkiä sipsejä, jos ne on ainoa mistä saat suolaa ja jos mehut menee niin se on hyvä. En käsitä mistä tuo legenda noiden terveydenhoitajien keskuudessa on, että jäiset on huonoja, siinähän tulee nestettä samalla. Ja hedelmien kanssa yleensäkin. Kuitenkin aika monelle, jolla pahoinvointi on erityisen hankalaa niin on juuri nuista apua..

 

Mulla on paljo parempi fiilis kuin pari päivää sitten kun eilen oli mies kotona ja passasi ja sain syötyä ja juotua. Ei haitannut vaikka oksensinkin kun oli koko ajan joku hoitamassa <3 Ja mikä parasta, mieli ei ole läheskään niin musta vaikken tänään olekaan pystynyt syömään "oikeaa ruokaa" vaan niitä pelkkiä mansikoita. Toivottavasti kaikki muutkin saa jonkinlaisen lepopäivän väliin, niin jaksaa taas taistella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihanaa, kiitos kaikki vastauksista! :girl_in_love: :girl_in_love: :girl_in_love:

 

Mä soitin ahdistuksissani sinne teratologiseen tietopalveluun, ja siellä kätilö rohkaisi syömään Postafenia vaikka koko raskauden ajan jos siitä tuntuu olevan yhtään apua. Kovasti vakuutteli, että se on täysin turvallinen eikä missään kokeissa ole todettu sikiövaurioiden riskiä. Aion nyt siis jatkaa niiden kanssa, sillä tota oksentamista en vaan kestä. Se on hienoa vetää paska mutsi-fiilikset jo raskauden aikana, että olenko mä nyt oikeasti vaan niin heikko ihminen, etten kestä tätä "normaalia" raskausoksentelua. Se on nyt vaan hyväksyttävä etten kestä, ja jos löytyy mitään apua niin otan sen riemusta kiljuen vastaan! Eilen oksensin lääkkeestä huolimatta, mutta elän kovasti toivossa että josko elimistöltä kestäisi taas vaan tovi tottua siihen oksentamattomuuteen...

 

Mua auttaa tosi paljon se, että jaatte omia kokemuksianne. Tulee olo, etten ehkä sittenkään ole maailman pahin ihminen kun olen ihan hajalla ja synkkänä enkä näe mitään toivoa missään tämän oksentelun keskellä. Että muutkin on ajatelleet niin, itkeneet pöntön äärellä ja olleet valmiita luovuttamaan. Kiitos teille. Ja kyllä se helpottaa paljon enemmän kuulla teiltä näitä selviytymistarinoita, kuin neuvolan vakuuttelua siitä että kyllä se loppuu rv 12. Viimekertainen lääkäri oli ihan hirveä: kun purskahdin itkuun sen vastaanotolla yrittäessäni selittää, etten vaan JAKSA enää tätä, se sanoi mulle että ei saa itkeä, koska jos äiti itkee niin sikiö itkee :girl_impossible: Joo, syyllistäminen se onkin se juttu, jota siinä tilanteessa kaipaa :grin:

 

Se on myös hyvä pointti, että samat hormonit jotka saa oksentamaan vetää myös mielen mustaksi. Miten en ollut tuotakaan tajunnut?! Musta on tuntunut, että olen joku ihan toinen, itselleni vieras ihminen pahimpina oksennuskausina, ja se on ollut aika pelästyttävää. Mutta elän siis toivossa, että eräänä päivänä herään voimatta pahoin ja mieli kirkkaana, tuntien taas sen ihmisen joka olen ollutkin. Ja oih, siitä unelmoin että voisin tosiaan lähteä kahville jonkun ystävän kanssa, siitä on saanut vaan haaveilla!

 

Mielenkiintoista myös kuulla oksentaneiden kommentteja tuosta toisesta lapsesta... Nyt olen pää pöntössä vannonut ettei KOSKAAN ENÄÄ, mutta niin se mieli ehkä vaan tekee tepposet ja oksentamisenkin kauheus unohtuu mitä pidempi aika siitä menee. Ja toisaalta, ehkä siihen sitten osaa suhtautua eri tavalla jos toinen kerta tulee, tämä shokki on ollut vaan aikamoinen, kun en IKINÄ kuvitellut että mikään voisi olla tällaista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei ole mitään kokemusta raskausoksentelusta, mutta mun on kuitenkin ihan pakko kommentoida. Oon ihan järkyttynyt siitä, miten huonoa palvelua ootte saanut lääkäreiltä ja terkkareilta! Ihan asiatonta toimintaa.. Ylipäätänsä kaikki nuo yleistykset, että "kaikilla on" ja "muutkin kestää" on ihan turhia, koska jokaisella ihmisellä on oma jaksamiskynnyksensä. Sitten vielä huonokuntoisena ihminen ei jaksa edes itseään puolustaa.. Sisko opiskelee terkkariksi ja haaveilee äitiysneuvolatyöstä, pitää oikein sen kanssa jutellakin tästä..

 

Jaksamista kuitenkin teille kaikille ja toivon, että saatte parempaa palvelua jatkossa.. :girl_mad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä kanssa kohtalontoveri. Oksentelu alkoi rv 5 ja jatkui lääkkeistä huolimatta rv 23 asti. Tiputuksessa olin melkein viikon rv 8 ja siitä lähtien sinne rv 23 söin Primperania, joka useimmiten auttoi, mutta huonona päivänä oksensin silti. Sairaslomalla olin pari viikkoa oksentelun takia, muuten töissä tuli oksenneltua työhuoneessa roskikseen.

 

Mä pääsin tän takia juttelemaan neuvolapsykolle jo odotusaikana, kun valitin th:lle, että mä vihaan raskaana olemista. Se kai otti sen sitten tosissaan ja varas neuvolapsykoajan, jossa käytiin sitten läpi niitä tunteita, mitä fyysisesti raskas raskausaika aiheuttaa ja etten sitten vihaa vauvaa kun se syntyy.

 

Mä en edes koeta antaa nykyään vinkkejä muille "raskauspahoinvoinnista", kun ite tuli kokeiltua kaikkea ja se, mikä toimi yhtenä päivänä, ei tod toiminut toisena. Ja sillon itteä vaan ketutti, kun toiset koetti "neuvoa" ja oli kokeillut jo kaikkea.

 

Ei voi muuta sanoa, kuin tsempit vielä kärvisteleville! Ite sitä turtu oksentamiseen niin pahasti, että loppuraskaudessa kun se palasi osittain niin oli vaan et "jaa, tätä taas..." :girl_to_take_umbrage2:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan pakko tilittää tänne että jo on sietämätöntä... olin kuuteen viikkoon ekan päivän oksentamatta (tosin syön sitä primperania) toissapäivänä. Oltiin miehen kanssa jo, että no niin, eiköhän tämä tästä. Sitten eilen....ihan järkyttävää kuinka huono olo tuli aivan pienen syönnin jälkeen, oksensin koko päivän ja osan yötä ja tänään samoin. Tänään en ole edes jaksanut tsempata tuon syönnin kanssa vaan ollut vaan syömättä. Ei tämä sittenkään vielä lopu.:skilletgirl: Olo on taas huonompi kuin viikkoon.

 

Sitten mua huolettaa, että kun ei oikein pysty syömään niin tuntuis, että sille vauvalle olis nyt tärkeitä saada noita vitamiineja yms. No suurin osa noista tableteista (kalkki, monivitaamiini, magnesium, rauta) tulee tietysti myös ulos. Lisäksi mun ruokavalio on muutenkin ollut allergioiden vuoksi yksipuolinen, tosin nyt mennään vain niillä pakastemarjoilla ja vedellä. ARGH.

 

Mutta lohduttaa kuulla, että muilla on ollut samanlaista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä yksi, joka oksensi kirjaimellisesti koko raskauden. Ensimmäinen oksu taisi tulla rv5 ja viimeinen synnytyssalissa. Alkuun oksentaminen oli siedettävää, ehkä 7-10 kertaa päivässä. Muutamassa viikossa se kuitenkin yltyi ihan sairaalloiseksi. Muistaakseni rv9 aikoihin aloin oksentamaan useita kymmeniä kertoja päivässä, heräsin öisinkin oksentamaan. Mikään ei pysynyt sisällä. Kaupassa kuljin ja koitin katsoa ruokia sillä silmällä mitä olisi kiva oksentaa :rolleyes:

 

Tiputuksessa tuli oltua tippaletkun jatkeena useita kertoja ja ne auttoi aina hetkeksi eteenpäin. Lääkkeistä ei ollut hyötyä, enkä halunnut "ylimääräisiä" lääkkeitä muutenkaan raskausaika syödä.

 

Rv 25 aikoihin olin viimeisen kerran tiputuksessa ja sen jälkeen oksentaminen ei enää yltynyt kovin pahaksi. Oksentelin kyllä. Joinain päivinä en ollenkaan ja toisina huonompina aikoina saatoin oksentaa viisi tai jopa kymmenen kertaa. Mutta pääsääntöisesti olo oli ihan ok. Jaksoin taas mennä ja tavata ihmisiä. Sain syötyä ja painokin alkoi hitaasti nousta.

 

Töissä en juurikaan pystynyt olemaan (loppuraskaudessa sairaslomani ei kuitenkaan johtunut pahoinvoinnista). Alkuun nelisen viikkoa sinnittelin väkisin (välillä olin toki sairaslomalla muutaman päivän), kunnes jäin kaikessa rauhassa voimaan pahoin kotisohvalle. Nyt jälkeenpäin mietittynä en käsitä miten pystyin ne muutamatkin työvuorot tekemään. Olin asiakaspalvelutyössä ja keskimäärin kerran tunnissa sain juosta vessaan oksentamaan.

 

Hoitohenkilökunta oli tosi ymmärtäväistä mua kohtaan. Sain sairaslomaa mikäli sitä tarvitsin ja mun terkka jopa soitti mulle kotiin pari kertaa ja kysyi vointia. Ensimmäinen sairasloma kylläkin kirjoitettiin mahatautiin, koska kuulemma "raskauspahoinvointi ei voi olla noin rajua" :lol:

 

Nyt vauvan ollessa melkein 8kk, olisin jo valmis uuteen kierrokseen. Toki mua pelottaa se mahdollinen seuraava raskaus, että mitä jos.. No mulla on vielä muutama vuosi aikaa sulatella asiaa, sillä uusi yritys ei vielä ole ajankohtaista.

 

Suuret tsempitykset kaikille pahoinvoiville!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haluaisin vain ilmaista myötätuntoni ja tukeni. itse olen päässyt pahoinvoinnin kanssa aika vähällä, mutta mielikuvitus ei todella taivu ymmärtämään, miten tuollaista jatkuvaa oksentamista voi jaksaa, kun omakin vähä tuntuu todella raskaalta. Ja voi hyvää päivää noita terveydenhoitajien ja lääkärien kommentteja! girl_impossible.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ymmärrän sua todellakin. Aluksi mulle sanottiin vaan neuvolassa, että kyllä se ohi menee sitten viimeistään 12 vkon kohdalla, kun ei mennyt, todettiin, että kyllä se helpottaa sitten viimeistään 16 vkon kohdalla. No, sitten alkoikin kyllä vähän helpottaa. Mutta elämäni kunnossa en missään vaiheessa ollut enkä muutenkaan tuntenut oloani hehkeäksi, energiseksi tai edes erityisen onnekkaaksi.

 

Mutta tuskin kukaan osaa oikeasti sanoa, että milloin oksentelu kenelläkin loppuu, se on vaan kestettävä. Käsitin itse, että valitettavasti siinä on vain yritettävä saada edes jotain pysymään sisällä. Neuvolassa ja sairaalassakin oksenteluun suhtauduttiin aika heppoisesti, kunnes painoni oli jo pudonnut lähtötilanteesta 7 kiloa, todettiin, että nyt pitäisi jo alkaa painon nousta. Mutta kunnollista ratkaisua ei missään vaiheessa löytynyt, piti odottaa ja toivoa, että oksentelu helpottaa. Sain myös Primperania, ensin suun kautta, ja ne tietenkin oksensin pois; myöhemmin sitten peräpuikkona ja minulla ne jonkin verran helpottivat.

 

Josko oli fyysisesti rankkaa tuo oksentelu (en pystynyt edes laittamaan itselleni ruokaa, saati käymään suihkussa yksin), niin oli se henkisestikin. Harva viitsi käydä kylässä ja itse en tietenkään mihinkään jaksanut mennä. En voi valitettavasti edes sanoa vielä, että aika kultaisi muistot. Nykyään jo oksentamisen kuuleminenkin saa kylmät väreet pintaan ja suorastaan kauhulla odotan mahdollista uusintaa toisen raskauden kanssa. En vieläkään pysty syömään kaurapuuroa tai banaania voimatta pahoin, koska niitä tuli syötyä ja sitten kyllä oksennettuakin paljon aikanaan.

 

Sitä on vaan yritettävä ystäville ja läheisille kertoa, että tuo oksentelu ei ole tartuttavaa ja että on todella yksinäistä ja rankkaa asian kanssa ja tarvitsee seuraa. Sitten on toivottava, että nämä läheiset antaisivat tukensa. Itseäni olisi auttanut jo se, että edes kerran viikossa joku ystävä olisi käynyt kylässä kertomassa ihan tavallisia kuulumisia, vaikka sitten sängyn reunalla istuen. Ja että ne ystävät olisivat soitelleet vähän useammin. Tuon yksinjäämisen vuoksi, olen osittain jo luopunut ajatuksesta, että meille tulisi enemmän kuin kaksi lasta. Jo tämän toisen lapsen suunnittelu on saanut raskaan taakan harteilleni; 9 kuukautta on pitkä aika olla ilman ystäviä. Toivottavasti muilla kohtalotovereille ystävyys kestää rankan kokemuksen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oksensin esikoisen kohdalla ihan alusta lähtien kunnes loppui viikolla 24. Ja ei todellakaan ollut kevyen luokan oksentelua vaan se 10-20 kertaa päivässä vaikkei edes ollut mitään mitä oksentaa. Mulla vaan oksentelu meni sillä tavalla sykleissä että 3 päivää oksensin yhtä soittoa ja sen pari päivää jotka väliin jäi voin "vain" pahoin. Tuon ansiosta en joutunut tiputukseen kun sain aina välissä syötyä ja juotua kunnes taas alkoi pytyn kumartelu. Lääkkeet sain oksenteluun mutten niitä halunnut ottaa kun pärjäsin kotona kun vain sain olla sängyssä ja maata. 4 ekaa kuukautta makasin vaan kotona siköasennossa tai kippurassa mahallaan ja keskityin täysin voimin siihen etten vain oksentaisi. Ei voinut katsoa telkkua, ei lukea, sinnitellä vaan päivästä toiseen. Eikä puhettakaan että olisin poistunut muualle kuin lääkäriin lisää saikkua hakemaan. Viikko kerrallaan mullekin sitä määrättiin ja oli aivan kamalaa kun sitä en saanut kerralla enempää kun "on normaalia". Vasta joskus viikolla 16 mut otettiin vakavasti ja sain sairauslomaa enemmän kerralla. Elämäni mustimmat kuukaudet mutta sitten oksentaminen loppui. Pahoinvointi kesti ihan loppuun asti, syömismäärät oli loppuun asti minimaalisia, tyyliin puoli jugurttipurkkia kerralla. Mutta niin siitä vain selvisi, lopussa oli enää vain vähän paha olo. Ainoastaan aika teki tehtävänsä.

 

Ja niin me kaikesta tästä huolimatta uskallettiin lähteä yrittämään toista lasta aika piankin ja toisella kerralla pahoinvointi oli sitä normaalia vaikka oksentamista olikin mutta päättyi sillä kertaa viikolla 12, huh.

 

Tsemppiä hurjasti, vähän toi pahimpina hetkinä helpotusta että kärsimyksen kesto on onneksi rajallinen..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kaikille kun jaatte näitä kokemuksia! Auttaa meitä matkan varrella olevia jaksamaan... :lipsrsealed:

 

Olin nyt muutaman päivän tiputuksessa sairaalassa, siellä kyllä suhtauduttiin mun mielestä hyvin. Saikkua tosin annettiin taas se viikko, jos ei ensi viikolla hellitä ollenkaan niin pitää sitten hakea taas terveyskeskuksesta. Alkuviikosta oli terveyskeskuksessa taas sellainen lääkäri, joka oli jotenkin kartalla ja otti tosissaan ja laittoi heti tippaan. Parin litran jälkeen vointi alkoi jo kohentua. Oksennan edelleen mutta olo on taas hieman parempi kun ei tartte mennä hirveillä miinuksilla. Katotaan kauanko kestää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt kyllä tulen avautumaan tänne, kun oli taas niin hankala päivä.

 

Aloin oksentamaan rv5:n alussa, eli melkein heti kun sain tietää raskaudesta. Nyt menossa rv20, ja edelleen oksennan. Niinkuin monet muutkin, myös minä saan silloin tällöin nauttia niistä päivistä, kun on "vaan" huono olo. Viime viikollakaan en oksentanut ihan joka päivä, mutta edelleen pahoinvointi määrittelee aika paljon mun arkea: missä on lähin vessa, miten pääsen pakoon epämiellyttäviä hajuja, mitkä kengät on vähiten oksennuksessa... Olin viikolla 15 Naistenklinikalla tipassa pari yötä, ja se helpotti huteraa oloa vähäksi aikaa. Aloin oksentamaan heti kotiin päästyä, mutta olo oli silti.. parempi. Sain Postafenit ja ne auttoi, mutta ne myös väsytti niin paljon, etten pystynyt tekemään oikein mitään. Oon ollut sairaslomalla pariin otteeseen, kun töissäolo on ollut mahdotonta. Oon ruokakaupan kassa, joten siinä ei oikein voi oksentaa :)

 

Eniten inhoan julkisiin paikkoihin oksentamista. Tänään oksensin taas matkalla kouluun n.viiden askeleen välein lumipenkkaan ja vihaan sitä, miten ohikulkijat tuijottaa! girl_cry2.gif Jatkoin oksentamista itkulla säestäen koulun vessassa, ja sinne asti pääseminen oli jo aikamoinen urakka!

 

Mun paino on nyt -8kg ekan neuvolakäynnin painosta. Masu kasvaa ja olen jo selvästi raskaana, mutta paino ei nouse. En itse huomaa laihtuneeni, mutta kaikki tutut päivittelee, kuinka paljon oon kaventunut kasvoista, jaloista ja käsistä. Eikä se huono juttu olekaan, mun BMI on 29,6 joten ylimääräistä on. Silti se, ettei paino yhtään nouse, vaikka vatsa kasvaa, on aika hullun tuntuista. Oon joutunut ostamaan uusia äitiysvaatteita, kun kuukausi sitten ostetut housut jäivät jo liian suuriksi reisistä ja takapuolesta. Vatsa ei anna myöten tavallisille hameille tai housuille, eli kyllä oon edelleen raskaana. :) Rakenneultra on tän viikon perjantaina 11.3. ja toivottavasti siellä saadaan kuulla, että vauva ei ole kärsinyt mun pahasta olosta tai painon laskusta.

 

Voimia kaikille oksennuksessa kituville! Voi, kun voisin sanoa, että kyllä se siitä. Mutta ainakin on muitakin, jotka kärvistelee samassa suossa. Kiitos, Suee, kun perustit tän vertaistukiketjun. Avautuminen helpottaa aina ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkin kärsin esikoisen ja tämän toisen lapsemme kohdalla voimakkaasta pahoinvoinnista.

Esikoisesta se alkoi rv 6 ja kesti raskauden loppuun asti. Alussa olin sairaslomalla, kun olisi pitänyt olla työharjoittelussa. Loppuajan oli sitten kotona työttömänä ja "sairaana", kun työharjoittelu loppui.

Tiputuksessa kävin muutaman kerran, olin osastolla pari kolme päivää ja sain pahoinvointiin lääkityksen (Primperan), josta ei ollut apua. Pahoinvointia oli joka päivä aamusta iltaan ja alussa oksensin joka päivä useita kertoja, loppua kohti oksentelu hieman helpottui/kerrat vähentyivät, muttei koskaan loppunut. Viimeisen kerran oksensin tasan viikko ennen synnytystä.

 

Tämän toisen kohdalla se alkoi jo rv 4 ja näköjään kestää taas loppuun asti, kun raskautta on jäljellä enää muutama viikko, nyt menossa rv 32.

Pahoinvointia on joka päivä aamusta iltaan, oksennan lähes joka päivä, toisinaan kerran, toisinaan useita kertoja, välissä on parempia päiviä, jolloin on vain pahoinvointia.

Alkuraskaudessa oksensin joka päivä useita kertoja. Olen käynyt tiputuksessa neljä kertaa tähän mennessä. Viimeksi eilen ja toissapäivänä olin tipassa, kun en ole kolmeen päivään saanut syötyä oikein mitään.

 

Esikoinen täyttää kolme vuotta ensi kuussa ja olen kotiäitinä. Tämä raskaus on siksi ollutkin edellistä rankempi, kun on ollut ennestään jo lapsi hoidettavana. Yritän päivisin selvitä jotenkin siihen asti, kunnes mies tulee töistä ja päästää minut lepäämään. Esikoiselle olen sanonut, että äitillä on huono olo ja hän myös ymmärtää että se johtuu vauvasta.

 

Tiesin ja osasin varautua jo etukäteen (tai otin sen asenteen, että tätä se on joka kerta), että kaikki raskauteni tulevat todennäköisesti olemaan aina tällaisia minulla ja sitä ne varmaan ovat jatkossakin, eikä se silti estä meitä haaveilemasta lisää lapsia. Kolmannen yrityksen aloitamme viimeistään vuoden päästä.

Meillä on ollut vaikeuksia saada lapsia ja useiden keskenmenojen ja kohdunulkoisen raskauden jälkeen saimme tämän raskauden alulle hormonihoidoilla ja mielestäni tämä on kyllä sen arvoista, vaikkakin koko raskausaika menee oksentaessa ja tuntuu kyllä totta totisesti, ettei kukaan ymmärrä...

 

T: kohta kahden äiti

Share this post


Link to post
Share on other sites

^kiitos taas kaikille. Vertaistuki on paras tuki.

Mulla on ollut eilen ja tänään aika hyvät päivät, sain syötyä eilenkin kahteen otteeseen pari leipää ilman että oksensin... paino on taas laskussa, ei paljoa mutta kuitenkin, kun vähän nousi viime viikolla tipassa. Olo on jotenkin virkeämpi, mistä olen kiitollinen. Voinee johtua siitä, että nyt olen kahtena yönä päässyt nukkumaan jo yhden maissa, kun aiemmin piti valvoa aina kolmeen sen pahoinvoinnin takia. Enkä herää enää oksentamaan yöllä. Terveydenhoitaja antoi mulle kotiin niitä stiksejä, että voin tarkkailla josko pissan ketoaineet nousee kovasti ja tulla sitten jo ajoissa tippaan ennen kuin vointi on hirvittävän huono.

 

Kohta_kahden_äiti: kiitos kun jaoit kokemuksiasi! Olen juuri ajatellut tuota, että nostan hattua niille, jotka jaksavat kuitenkin päivällä hoitaa lapsia ja kotia, kun itse vain makaa ja odottaa että mies tulee töistä, käy kaupassa, siivoaa...Itse ajattelen, että jos tästä joskus voittajina selvitään (saadaan kesällä vauva) niin kun seuraavaa yritetään, täytyy olla jotain apua saatavilla. Varmaankin se on sitten omat vanhemmat tai muut läheiset. Monet sanoo, että sen seuraavan raskauden jaksaa jotenkin paremmin kun tietää mitä odottaa eikä sitten itseään stressaa niin paljon ajattelulla, että "vieläkin tämä jatkuu, eikö tämä koskaan lopu, taas mä oksennan" niin kuin nyt huomaa tekevänsä koko ajan, vaikka tietää että sillä on vain negatiivisia vaikutuksia. Voimia sinulle lopuraskauteen ja jaksamiseen kotona :lipsrsealed:

 

Pihlawa: toivottavasti teidän rakenneultrassa on kaikki hyvin! Niinhän ne sanoo, että vauva ottaa kyllä omansa vaikka äiti kärsii... täällä tullaan pari viikkoa perässä, mutta vähän samanlaisia ajatuksia noista vaatteista...mulla mahtuu vielä omat matalat farkut niin etten laita nappeja vaan pelkän vetskarin kiinni, mutta ne alkaa olla löysät reisistä ja takapuolesta. Luulen, et osa on sitä et mun lihakset on kuihtunu olemattomiin. Nauroinkin hyvänä hetkenä yhdelle kaverille, että tää taitaa olla nyt mun elämäni tilaisuus saada sellaset kapeat naisten reidet kun aina on ollu lihaksikkaat urheiljan jalat :girl_haha: ja onneksi jäi jouluna jemmaan muutamia kiloja, muuten tämä ois ottanut jo aika koville. Todellisuudessahan ei siis hirveesti naurata, mutta näillä mennään. Pakko tästä on jotain huumoria yrittää repiä, ei muuten jaksa.

 

Gerda: kiitos sullekin. Mua ahdistaa tosissaan että tuota sairauslomaa pitää käydä joka välissä hakemassa... mulla menee aina se päivä ja seuraava selkeästi huonommin kun joudun siellä istumaan ja soittelemaan ensin aamun että saisin ajan. Ja jotenkin siellä vastaanotolla vaan väkisten hieman tsemppaa, vaikka ei pitäis. ARGH.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now