Suee

Järkyttävä raskausoksentelu

70 posts in this topic

Toi saikkuhomma oli mullakin kyllä tosi hankala. Kerran sain viikon pituisen pätkän, muuten vaan pari päivää kerrallaan. Sit kävin töissä kääntymässä ja taas yritin saada lisää saikkua. Työni on vielä kaiken lisäksi sellaista, joka vaatii kohtuullisen hyvän fyysisen kunnon. Työpaikalla olivat kyllä ymmärtäväisiä enkä käytännössä tehnytkään juuri lainkaan töitä, koska olisin ollut turvallisuusriski. Ihmettelivätkin, etten saa kunnolla saikkua, kun en pystynyt työnkuvaani liittyviä tehtäviä tekemään enkä edes kevennettyä työtä. En vaan tuolloin osannut oikein sitä enempää vaatiakaan, kun ei tuntuneet lääkärit asiaa ymmärtävän. Ehkä sitten olen sen verran viisastunut, etten mahdollisella toisella kerralla yritä pärjätä liikaa vaan vaadin saikkua, jos sitä ei muuten anneta.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mullakin on samanlaiset kokemukset sairasloman saamisesta ja töissä myös ihmettelivät sitä. Tuntui, ettei kukaan ottanut asiaa vakavasti vaan kirjoittivat parista päivästä viikkoon sairaslomaa ja käskivät ottaa seuraavaksi yhteyttä neuvolalääkäriin. Mutta kun mulla ei ole sellaista, niin siksi juuri kävin yksityisellä tai terveyskeskuksessa! Ainoa neuvolalääkärikäynti on vasta ihan raskauden lopussa. Loppujen lopuksi olin yhteensä pari kuukautta sairaslomalla ja kerran tiputuksessa, joka kohensi oloa tosi paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pikkurinsessa Kiitos samoin myös sinulle!

 

Tällä viikolla olen käynyt jo kolmeen kertaan tiputuksessa, aina se auttaa hetkeksi, mutta eipä se mikään taikakeino silti ole.

Itselläni on kyllä jääneet kotityöt ja kaikki "ylimääräinen" tekemättä aina, kun tämä kauhein olo iskee. Eikä minun kyllä ole tarvinnutkaan mitään ylimääräistä tehdä, mies kun on auttanut niin paljon.

 

Tuosta olen kyllä täysin samaa mieltä, että näin toisen raskauden ja toista kertaa tämän kaiken kokevana nyt on helpompi suhtautua asiaan. Esikoisen kohdalla se oli vain sitä kituuttamista, kun neuvolassa ja lääkärissä vain hoettiin että "kyllä se loppuu kun tulee se 12 viikkoa täyteen" ja "kyllä se loppuu kun tulee 16 viikkoa täyteen" ja "kyllä se loppuu siellä puolen välin aikoihin", jne. Ja se oli minun mielestä ihan hirveän raskasta, se, että aina vain toivoi, että joko tämä nyt loppuu ja eikö tämä nyt vieläkään lopu?? Sitten oli itselläkin helpompaa, kun otin sen asenteen siellä 12 viikon jälkeen, että ei tämä totta totisesti lopu, että varmaan kestää loppuun asti. Se oli karua, mutta helpompaa, kuin se ainainen toivonsa menettäminen jokaisen uuden viikon alussa, kun ei se taaskaan loppunut... Tämän raskauden alussa otin heti sen linjan, että tämä kestää loppuun asti ja piste. Pessimisti ei pety, vai kenties realisti...?? :grin: :grin:

 

T:Kohta kahden äiti

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on jatkunut nyt pari päivää aivan järkyttävä oksentelu (viimeiset 2 viikkoa on ollut oksentelua, mutta se on ollut siinä mielessä hallinnassa, että olen pystynyt olemaan töissä melkein koko päivän). Nyt vesikään ei pysy sisällä ja istumaan noustessa silmissä menee mustaksi. Tässä ketjussa löytyisi varmaan vastauksia kysymyksiin:

 

1. Missä vaiheessa kannattaa hakeutua päivystykseen? Soitin neuvolaan ja terveydenhoitaja ehdotti, että jos iltaan mennessä olo on tästä vielä huonontunut, kannattaa mennä. Millaisia kokemuksia teillä on ollut?

2. Oletteko hakeneet sairauslomaa työterveyslääkäriltä vai mistä?

 

Herättää lievää epätoivoa lukea täältä, että tämä voi pahimmillaan jatkua vielä kuukausia. :hysteric: Huh, nyt makuuasentoon...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ebur: jos sulla ei pysy mikään sisällä, oksentelet tiheään ja et pysty olemaan pystyssä koska silmissä mustenee niin kannattanee varmaan ainakin käydä tilanne tarkistuttamassa. Voivat ottaa päivystyksessä pissanäytteen ja verikokeita, että oletko kuinka kuiva ja tarvitko tippaa. Tiputus kuitenkin helpottaa hetkeksi sitä heikotusta, ja osalla se katkaisee myös hankalan oksentelukierteen. Mä olen saanut sairauslomaa terveyskeskuksesta, koska tämä on ollut niin selkeästi raskauteen liittyvää oiretta niin en ole työterveyshuoltoon ollut edes yhteydessä. Onnistunee varmaan sieltäkin jos on toimia tth.

 

Älä ota paineita näistä meidän kokemuksista, totuuden nimissä on kerrottava, että kuulumme marginaaliryhmään, jonka pahoinvointi/oksentelu on ollut poikkeuksellisen raskasta ja vain noin 1% se jatkuu koko raskausajan. 90%:lla se on hankalinta ensimmäisen kolmanneksen aikana, joten vielä ei kannata vaipua epätoivoon. Mutta ei kannata myydä maataan jos se ei sillä kellonlyömällä, kun 12 viikkoa tulee täyteen vielä lopukaan. Rohkeasti vaan lääkäriin ja mielummin vähän liian aikaisin kuin liian myöhään (kokemuksen syvällä rintaäänellä) ja sama koskee niitä töitä, sinnittely viimeiseen saakka pahentaa vaan sitä pahoinvointia kuten stressikin. ISO TSEMPPIRUTISTUS sinulle ja kaikille muille :lipsrsealed:

 

Täällä jatketaan edelleen entiseen malliin... olen menossa huomenna terveyskeskukseen tippaan, soitin ja sovin että sinnittelen tämän päivän vielä kotona kun ei ole kovin paha olo, mutta pissassa on ollut nyt noita ketoaineita useampana päivänä vähän reilummin ja tuntuu etten saa taas itse tilannetta ilman apuja korjattua. Huomenna muutenkin ylimääräinen neuvolakäynti ja pitäis myös nähdä lääkäriä sen verran, että sairauslomaa saadaan jatkettua :skilletgirl: Liikkeitä onneksi mahassa jo tuntuu, auttaa vähän paremmin tajuamaan miksi tätä oksentamista ja huonoa oloa on siedettävä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos pikkuprinsessa ja hurjasti tsemppiä myös sulle! Mulla ei ole olo kohentunut ja sain akuuttiajan terveysasemalta. Kohta sinne siis, toivottavasti lääkäri ottaa tän tilanteen tosissaan.

 

Ja siis viime viikolla vielä valittelin miehelle, kuinka kamalaa raskauspahoinvointi on. :rolleyes: Siinä vaiheessa oli "vaan" kokopäiväistä kovaa pahoinvointia ja oksentelua 2-4 kertaa päivässä. Eilen oksensinkin sitten jotain välillä 25-30 kertaa - onneksi en viime viikolla vielä tiennyt, millaiseksi tää voi mennä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oksentelu tuntuu vain pahenevan ja olen huolissani hampaiden kunnosta. Onko teille muille oksentelijoille tullut pysyviä hammasvaurioita raskausoksentelusta?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en vielä osaa sanoa, kun tämä on vielä kesken...mutta siis hampaathan ovat muutenkin kovilla raskausaikana. Ja mä oksennan saman tien kun pesen hampaat. Jotenkin tuntuu tosi turhalta se koko pesu kun sitten kolmen minuutin päästä on taas tilanne ennallaan. Joten hampaiden pesukin on harventunut.

 

Tuo toistuva oksentelu on kyllä kiilteelle rasite, varsinkin silloin jos happamia mahanesteitä nousee ylös reilusti ja tiheään. Mun hampaat on onneksi ollu melko hyvässä kuosissa ennen raskautta eikä koskaan ole ollut reikiä, saa nähdä miten tämän jälkeen käy. Samaa olen tahollani pohtinut, muutaman viikon oksentelusta tuskin on pysyvää haittaa, mutta entäs sitten esim. 7kk? :girl_sad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika yllättäviä noi että olette saaneet vaan viikon saikkua kerrallaan :girl_impossible: Mä sain heti ensimmäisellä kerralla neljä viikkoa ja siitä eteenpäin aina kaksi viikkoa kerrallaan.

 

Oksentelu jatkuisi samanlaisena edelleen, 17+4, jos jätän yhdenkin lääkkeen välistä niin taas on oksennushelvetti irti.

 

Mun elämän ja odotuksen pelastus on kyllä Postafen. Siis se matkapahoinvointilääke, reseptivapaa apteekissa. Mulla ei Primperan auttanut yhtään, mutta lääkäri päätyi kokeilemaan tätä sitten. Onneksi päätyi. Syön sitä tabletin joka ilta just ennen kuin käyn nukkumaan (Postafen on aika unettava), ja kun sitä syö koko ajan pysyy oksentelu kurissa. Edelleenkin saatan oksentaa aina välillä, mutta ne on tyyliin enää pari kertaa VIIKOSSA, mikä on niin paljon inhimillisempää kuin tuo kymmenen kertaa joka päivä monta kuukautta.

 

Mä mietin pahimpien oksennusten aikaan, että meillä tämä jää kyllä ainoaksi, mutta tuo Postafen on tuonut sen ajatuksen, että ei tämä olekaan niin paha homma. Pystyn taas suunnittelemaan elämää, syömään ja juomaan melkein normaalisti enkä näytä ihan kamalalta enää. Ja mikä parasta, ei tarvitse käydä lääkäreillä anelemassa ymmärrystä.

 

Teratologisen tietokeskuksen kätilöt sanoi, että Postafenilla ei ole havaittu mitään vaikutuksia sikiötutkimuksissa ja että se on nimenomaan se lääke, jota ne suosittelee oksenteluun. Sieltä sanottiin, että jos auttaa yhtään niin syö tabletti vaikka joka päivä raskauden loppuun asti. Niin todella aion tehdä, siihen oksentamiseen en aio enää takaisin.

 

Voimia kaikille, ja suosittelen kokeilemaan Postafenia!!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Gerda: kiva kuulla ettei sulle tullut mitään ongelmia hampaiden kanssa. En tosin ole jaksanut sattuneista syystä ottaa noista hampaista stressiä, asialle kun ei tässä vaiheessa mitään voi. Mulle se harjan työntäminen suuhun ei ole ongelma (oksennusrefleksi ei ole koskaan ollut herkkä) mutta hammastahna... olen kokeillut useampaa mutta oksennan saman tien joten täällä kotona en jaksa niin välittää.

 

Suee: Mahtavaa että saat apua tuosta Postafenista! Itse kokeilin, ei paljon kummennut. Mulla kun tämä oksentelu on muuttunut silleen, ettei ole enää jatkuvasti sellasta yökkäilyä vaan enemmänkin kun vaan syön jotain niin sen jälkeen tulee sitten kaikki ulos. En pysty siis noudattamaan mitään "syö pieniä määriä kerralla usein" koska silloin oksentaisin koko ajan, vaan vedän pari kertaa päivässä ruokaa oikein kunnolla ja sitten toivon, ettei kaikki tule ulos. Toisaalta nyt ajattelin, että pitäisikö mun kokeilla sitä kuitenkin yöksi, koska silloin tuo pahoinvointi estää nukkumisen. Sama kai se vaikka sitten päivällä oksennankin, jos sais edes nukuttua jonkin verran.

 

Tilitystä:

Toissapäivänä neuvola, paino oli taas laskenut hieman muttei paljon, näyttää että nyt mennään sellaista -300g/viikko koko ajan. Mielestäni olen kuitenkin nyt saanut syötyä hyvin, joka päivä on sisällä pysynyt ainakin leipä ja piltti. Kurkusta on tullut mun paras kaveri, syön sitä paljon kun sitä voi pureskella ja pureskelu tuntuu jotenkin hyvältä. Allergioiden vuoksi mun ruokavalio on muutenkin rajoittunut, joten esim. porkkanaa en voi jyrsiä, vaikka tekis vaan mieli PURRA jotain. Olis hirvee syömisen tarve, mutta aina kun jotain oikeesti syö niin tulee ulos ja sitten on olo kahta kauheampi. Sairauslomaa jatkettiin nyt taas 2vkoa kerrallaan, seuraavaan neuvolaan. Tämä on mielestäni nyt ihan toimiva systeemi, ei tarvi notkua missään kerjäämässä lisää vaan sitten seuraavalla neuvolakäynnillä katotaan miten menee.

En pysty nukkumaan. Nukahdan aina vasta 4-5 aikaa aamuyöstä, vaikka olen yrittänyt mennä nyt sänkyyn joskus puolen yön aikaan. Olo on niin kauhea aina iltaisin ja silloin tuota yökkäilyä on vaikken mitään söisikään, etten saa vaan millään unesta kiinni. Missään asennossa ei voi olla ja käytännössä voihkin vaan niin kauan kunnes sammun (mihin menee valitettavan pitkään). Aamulla herään kun mies lähtee töihin 7.30 ja olen hereillä hetken, sitten saan vielä pari tuntia nukuttua. Päänsärky on jatkuvaa johtuen varmaan siis tästä oksentamisesta ja valvomisesta, eikä siihenkään oikeen mikään auta.

 

Tuntuu, niin kuin joku olis poistanut mun elämästä tämän talven. Minua ei enää ole, on vain odotus. Ei ole mitään väliä jaksanko vai enkö, kun on vaan pakko jaksaa. Aamulla toivon nukkuvani mahdollisimman pitkään, että aika kuluisi nopeammin. Odotan miestä töistä. Kun hän tulee, odotan iltaa. Illalla alan odottaa jo lähes kauhulla yötä, yöllä odotan että nukahtaisin ja olisi aamu. Ei ole mitään muuta kuin odotus, että aika kuluisi. Tuntuu, että elämä jatkuu seuraavan kerran sitten kun saan tämän vauvan syliin. En ole koskaan ollut näin välinpitämätön mistään, mulle on aivan sama mitä muille kuuluu, en halua tavata ketään oman perheeni lisäksi enkä oikeen puhua puhelimessakaan. En jaksa kenenkään päivittelyjä, että kai tuon pitäisi jo loppua, että "ei mulla noiden viiden kanssa ole koskaan ollut" tai "oksensin minäkin silloin alkuraskaudessa, mutta kyllä se helpottaa" tai "no onneksi vauvalla on kaikki hyvin". En halua kuulla kenenkään neuvoja siitä, miten tästä selviää jos eivät edes käsitä missä mittasuhteissa oksentamisesta ja pahoinvoinnista puhutaan.

 

Kiitos vertaistuesta. Tämä on toistaiseksi ainut paikka, missä olen kokenut ymmärrystä ilman sääliä ja missä kenenkään sanomisista on ollut mitään apua. Sairaalassa suhtaudutaan asiallisesti, mutta hoitajat ovat vähän liiankin empaattisia ja nimenomaan sääliviä, en kestä sellasta hoivausta vieraiden taholta. Lääkärit taas suhtautuvat neutraalimmin ja osaa ottavasti mutta ei tätä voi tajuta jos ei ole itse kokenut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oli viimeksi niin synkkä tilitys, että pakko tulla kertomaan... olen nukkunut nyt kahtena yönä peräkkäin n. 6h/yö, mikä on ehkä ennätys kuukauteen. Päivällä olen oksentanut enemmän kuin aiemmin ja vointi on ollut huonompi mutta jotenkin mieli on kuitenkin parempi ja jaksan tätä taas paremmin kun on saanut nukuttua. Asiat asettuvat taas normaaleihin mittasuhteisiinsa, tuntuu että aikansa kutakin. Kohtahan se kesä kuitenkin tulee ja alle puolet tätä on jäljellä joka tapauksessa! Tsemppiä kaikille!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Alkaa mennä hermo tähän omaan vointiin. Se menee vähän aalloissa, eli välissä saattaa olla pari päivää, että oksennan ehkä vain kerran tai pari ja muun ajan on "pelkästään" järkyttävän huono olo. Sitten tulee taas ihan puun takaa päiviä, jolloin oksennan kaiken syömäni, esimerkiksi eilen. Lääkäri, terveydenhoitaja, kaikki sukulaiset ja kaverit vakuuttavat että "se menee ohi ennen viikkoa 12". Aaarrrggh, saisi tosiaan vähitellen loppua. Vaikea suunnitella mitään, kun ei pysty ennakoimaan oksennuskohtauksia. Eilen päätettiin lähteä kokeilemaan pientä kävelylenkkiä illalla, mutta ehdittiin kävellä 2 korttelinväliä, kun ohi käveli tupakoitsija, jonka levittämä savu sai mut välittömästi oksentamaan. Tosi hienoa. girl_cry2.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ebur kuulostaa tutulta! Mulla oli ihan samaa ja on edelleen.

Toivottavasti sulla loppuis pian, mulla menossa 37. raskausviikko, joten pian loppuu ainaki mulla, kun ei ole enää ku neljä viikkoa laskettuun...

 

T: Kohta kahden äiti

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toivon, että kohta kahden äiti on jo kahden äiti ja oksentaminen on OHI!!!

 

Täällä oksennetaan edelleen... Nyt on vko 27, painoa on 5% vähemmän kuin lähtöpaino neuvolassa vaikka viime viikosta olen saanut hieman lisää. Aina kun syön niin oksennan. Oli hieman parempi jakso tuossa välissä, oksensin silloinkin aina syönnin jälkeen mutta ilmeisesti en ihan kaikkea kun jaksoin olla hereillä ja lukeakin välillä jne. Pari viikkoa sitten sukellettiin taas oikeen kunnolla, makasin käytännössä viikon sängyssä ja olo oli koko ajan aivan lyöty, en jaksanut mitään. Ajatuskaan ei oikein toiminut mihinkään suuntaan, koko ajan tuntui että pitäis syödä jotain kun sillon syödessä ei ole hetkellisesti niin paha olo mutta heti kun lopettaa niin se tulee entistä kauheampana. Oksensin taas päivällä ja yöllä. Eilen sain aamulla syötyä keittoa ilman että oksensin. Olo parani heti, maailma aivan kirkastui ja oli aivan ihanaa kun jaksoi istua olohuoneessa ja keittiön pöydän ääressäkin hetken. Tänään olen sitten vaan nukkunut.

 

En ole pystynyt lainkaan liikkumaan esim. käymään kävelyllä ja sen kyllä huomaa jaloista. Mulla on pikkutytön sääret, kaikki urheilijan lihakset on hävinneet ja kaikki vaatteet on isoja vaikka maha on kasvanut. Käyn ylimääräisissä ultrissa, joissa seurataan vauvan kasvua, koska mun paino ei ole kasvanut. Aluksi sf-mittakin oli matala, mutta nyt se on noussut alakäyrän yläpuolelle, joten enää ei ole huolta. Vauva on kasvanut normaalisti ja on enemmän keskikäyrällä kuin äitinsä ikinä. Liikkeet ovat voimakkaita ja ihania 4D-kuviakin saatiin tuolla ultrakontrollissa. Vkolla 32 on tulossa vielä yksi kontrolliultra ja sitä ennen äitipolilla käynti. Huomenna neuvolalääkäri. Ultrassa gynekologi jatkoi sairauslomaa nyt suoraan äitiysloman alkuun, joten on sitten ohi se neuvolan jokakertainen sairauslomatodistuksen kysely.

 

Olen kehittänyt elämään aivan sellaisen oman rytmin, nukun kun nukuttaa ja syön millloin sattuu. Kun en enää yritä elää ollenkaan normaalien vuorokaudenaikojen tai ohjeiden mukaan enkä edes kuvittele, että pitäisi jaksaa muuta kuin syödä jotain joka päivä, niin olen pärjännyt paremmin. Toivoisin, että saisin kuitenkin loppua kohti jotain syötyä, että en olisi ihan finaalissa kun tämä vauva päättää tulla ulos ja jaksaisin tehdä kotona vähän valmistelujakin. Nyt on kaikki tekemättä. Lisäksi minulle kerrottiin, että jos oksentelu jatkuu rajuna loppuun saakka, niin synnytykset käynnistyvät hieman aiemmin, keskimäärin vkolla 37-38. Ei kyllä haittais, kunhan pysyis yli 36vkoa mukana... voimia kaikille oksentaville, oli sitten matka alussa tai lopussa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tsemppiä Kohta kahden äidille ja pikkuprinsessalle! Onneksi sait pikkuprinsessa nyt kunnolla saikkua, eikä tarvitse sitä olla koko ajan ruinaamassa.

 

Oma tilanteeni on kohentunut merkittävästi tuon viimeisen tilityksen jälkeen. Viimeiset oksentelut taisivat olla 15. viikolla ja nyt olo on taas ihan ok. Huonoa/etovaa oloa ei osaa oikein edes laskea oireeksi tuon pää pöntössä vietetyn kauden jälkeen. Näyttää siis mun kohdalla siltä, että se "järkyttävä raskausoksentelu" tosiaan loppui pian ekan kolmanneksen jälkeen (ellei nyt tule jostain puun takaa uudestaan), mutta oli siis todellakin järkyttävää. Ei varmasti unohdu ihan heti ne fiilikset, sen verran mustaa se voi pahimmillaan olla. En pysty edes kuvittelemaan, millaista se olisi koko raskausajan kestävänä kun itselle tuo 2 kuukauttakin tuntui pitkältä ajalta. Lämpimät halaukset jokaiselle, joka joutuu siitä kärsimään ja erityisesti toivon, että ympärillä olevat ihmiset eivät sille naureskelisi/vähättelisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei vaan,

 

Olen uusi tällä foorumilla, ja uskaltaudun nyt ekaa kertaa kirjoittamaan. Oli tosi helpottavaa löytää tämä keskustelu ja kuulla että kohtalotovereita löytyy (vaikka no toisaalta, tätä ei kyllä todellakaan toivoisi kenellekään)

 

Itselläni on menossa 15. raskausviikko ja kamalasta pahoinvoinnista, oksentelusta ja totaalisen poikkinaisesta olosta olen kärsinyt viikolta 6. Osa minusta on edelleen ihan shokissa; eihän tämän pitänyt olla tällaista, eihän tämä VOI olla tämmöistä! Olen jo soimannut itseäni siitä, kun en näköjään kestä "normaalia raskauspahoinvointia, kaikkihan siitä kärsii". Myöskin nämä hyvää tarkoittavat mutta niin ajattelemattomat kommentit, kuten "koeta keskittyä muihin asioihin ja olla ajattelematta oloasi, niin tuntuu heti paremmalta" ja "kyllä se siitä pian ohi menee" saavat minut lähinnä repimään hiuksiani. Ja kuka ikinä keksikään termin aamupahoinvointi, ei todellakaan tiennyt mistä puhuu, kyllä tämä on päällä 24h vuorokaudessa. Väittäisin, että kukaan joka ei ole kokenut tätä itse ei todellakaan voi tietää millaista helvettiä tämä on.

 

Vaikka tämä raskaus tällä erää tulikin täytenä yllätyksenä, tätä on vuosia sitten pitkään ja hartaasti toivottu ja yritetty. Ja jotenkin sitä naiivisti silloin mietti, että raskaus todella tulisi olemaan elämän parasta aikaa. Nyt tunnen syyllisyyttä siitä, että en parhaalla tahdollanikaan voi nähdä tässä yhtään mitään positiivista. Nämä kaksi kuukautta ovat rehellisesti sanottuna olleet elämäni kamalimmat. Olen kaksi kuukautta maannut sängyn pohjalla, en voi nousta ylös kun alkaa heti oksettaa, en saa juuri mitään muuta syötyä kun jotain satunnaisia hedelmiä ja sipsejä, hyvänä päivänä mysliä ja jugurttia, ja nekin tulevat huonona päivänä heti paluupostissa ylös, hyvänä päivänä jotain ehkä ehtii imeytyäkin ensin. Saan pakottaa itseni juomaan, kun tuntuu että juoma ei kerta kaikkiaan viihdy mahassani, ja oksentelua välttääkseni en sitten juo tarpeeksi. Vihaan oksentamista niin paljon, mutta ehkä vielä enemmän vihaan tätä ihan jatkuvaa kamalaa oloa - koko ajan on sellainen olo, että oksennus on juuri tulossa, etenkin jos nousen pystyasentoon. Tämä lamauttaa minua vielä enemmän kuin itse oksentelu. Jos voisinkin liikkua ulkona, oksentaa jos siltä tuntuu, ja olla taas sen jälkeen jokseenkin toimintakykyinen, olisin ikionnellinen. Mutta kun tämä ihan kamala oksetusolo ei mene pois (edes oksentamalla), ja se syö ihan kaikki voimat.

 

En jaksa hoitaa kahta pientä adoptoitua lastani, jotka ovat täysin kotiapulaisemme harteilla (ja mies onneksi auttaa iltaisin), mutta en voi antaa itselleni anteeksi sitä että en kerta kaikkiaan pysty olemaan jalkeilla ja läsnä lapsilleni, ja sydämeni särkyy kun 2-vuotias tyttäreni huutaa äitiä enkä jaksa leikkiä hänen kanssaan. Tunnen itseni täysin turhaksi, tarpeettomaksi, huonoksi ja heikoksi ihmisolioksi, ja etenkin viime päivinä on alkanut tulla lohduttomia itkukohtauksia, kun on niin paha olo siitä että en pysty olemaan äiti lapsilleni. Mietinkin, onko tämä edes tämän arvoista.

 

Asumme ulkomailla, ja ulkona on todella kuuma. Kuumuus pahentaa oloa entisestään, ja en ole enää viikkokausiin pystynyt menemään ulos. Muutenkin mihinkään lähteminen tuntuu aivan ylivoimaiselta, kun ensiksi pitäisi jaksaa pestä kasvot, pukea päälle jne.. ei vaan voimat riitä. Olen monesti miettinyt, että en kerta kaikkiaan jaksa enää - ei tämä ole mitään elämää. Usein toivon että voisin vaan lakata olemasta. Jokainen tunti ja päivä tuntuu ikuisuudelta - koskaan ennen aika ei ole madellut näin. Aikaisemmin lohduttauduin sillä, että kyllähän tämä menee ohi viikolla 12 - ei mennyt. No, viikolla 14 - eipä mennyt. Nyt alan ekaa kertaa tiedostaa, että on sekin mahdollisuus, että tämä kestää koko raskausajan. Siis kun omassa tapauksessani pahoinvointi on ollut viime aikoina vain pahenemaan päin, oksentelen enemmän ja juomisesta on tullut tosi iso ongelma. Soitin eilen lääkärilleni, mutta eipä sitä oikein ole muuta tehtävissä kuin kokeilla pahoivointilääkkeitä (jotka kuulemma eivät auta kaikilla eivätkä vie pahaa oloa pois, ainoastaan voivat vähentää oksentelua) ja sitten tiputus. Kaipa tässä ollaan tiputukseen menossa, jos ei tilanne ala muuttua.

 

Olen myös miettinyt, kärsiikö todella niin häviävän pieni osa odottavista äideistä tällaisesta täysin lamauttavasta pahoinvoinnista, vai miksi siitä ei puhuta enempää? Tämä tuli ainakin itselleni täytenä yllätyksenä. Vai onko tuttavapiirissäni vaan ollut näitä onnekkaita, jotka ovat pahoinvoinnilta välttyneet? Vai voisiko olla, että hehkutetaan raskauden ihanuutta koska näin "kuuluu tehdä", vaikka todellisuus sitten olisikin jotain ihan muuta? Ehkä siitä, että raskaus on elämän parasta aikaa, on tullut joku myytti jota ei haluta rikkoa, ettei leimauduta huonoksi ja kiittämättömäksi tulevaksi äidiksi? Itse olen kyllä antanut läheisteni kuulla, miten inhoan joka hetkeä! Kyllähän olen onnellinen siitä, että jos kaikki menee hyvin, saamme vauvan, mutta jotenkin en vaan nyt pysty näkemään tämän pahan olon läpi ja iloitsemaan tulevasta vauvasta.

 

Olisiko kellään tietoa siitä, miten haitallista painon putoaminen on raskauden aikana? Olen ymmärtänyt, että ei vielä tässä vaiheessa (ekat 4kk) ole kovin haitallista, mutta että myöhemmissä vaiheissa painoa kyllä pitäisi alkaa tulla lisää. Entä jos pahoinvointi ja oksentelu jatkuu koko raskauden, miten ihmeessä painoa voisi tulla lisää, eihän se ole mahdollista... ja mitäs sitten? Onneksi meillä ei ole vaakaa kotona, parempi etten tiedä paljonko painoa on taas lähtenyt etten ala siitäkin stressata (vaikka kyllähän peilistä voi jotain päätellä). No, kahden viikon päästä on taas ultra, jolloin saa taas uusimmat lukemat.

 

Mutta, lopetan vuodatukseni tähän. Tämä on mitä se on, ja ei kai tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin koettaa sinnitellä päivä kerrallaan. Jotenkin sitä toivoo, että joku voisi auttaa, ottaa pois tämän pahan olon, mutta lopulta sitä on kuitenkin tämän asian kanssa aika yksin. Onneksi mies sentään ymmärtää eikä vähättele oloani. Ja oli helpottavaa lukea teidän muiden kokemuksia, toivotan tosi paljon tsemppiä ja jaksamista kaikille! En osaa sanoa mitään lohduttavaa, muuta kuin että ette ole yksin ja meitä, jotka ymmärtävät täsmälleen mitä käytte läpi, on monia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Xelinah, tiedän niin mistä puhut. Mulla pahensi tuo ylös nouseminen oloa kans merkittävästi, samoin jos koitin lukea tai katsoa leffaa tms. Se on onneksi helpottanut, mutta edelleen asun pääasiassa sängyssä tai olohuoneen divaanilla. Seisaallaankin olen vain kun vaihdan paikkaa ja mitään kotitöitä en tee tai käy ulkona. Ruokavalio kuulostaa myös hyvin samalta, täällä mentiin varmaan toista kuukautta sipseillä, mansikoilla ja kurkulla. Tilanne helpotti jossain vaiheessa niin, että ruokakin alkoi maistua, mutta tuli vaan ylös saman tien. Nesteen juominen oli juuri nuilla viikoilla kaikkein kamalinta, mutta nyt se on helpottanut, niin ei tarvi tipassa enää käydä. Edelleen kuitenkin jos yrittää jotain saada sisällä pysymään, niin on parempi syödä ruisleivänpala pelkästään ja ottaa vaikka pari lusikallista pilttiä kyytipojaksi ja olla juomatta. Jos juon yhtä aikaa niin oksennus tulee varmasti.

 

Tilastojen mukaan vajaa prosentti raskaana olevista kärsii koko raskauden jatkuvasta pahoinvoinnista. Ne, jotka oksentavat läpi raskauden ovat vieläkin harvinaisempia, luku on lähellä puolta prosenttia. Kyse ei siis ole tavallisesta asiasta. Kuitenkin raskauspahoinvoinnin jatkuminen vkon 14 jälkeen ei ole kovin harvinaista (jopa yli 10%:lla on pahoinvointia joskus raskauden toisella tai kolmannelle kolmanneksella, läheskään kaikilla se ei johta oksentamiseen) mutta pahoinvoinnin jatkuminen kutakuinkin yhtäjaksoisena 17vkon jälkeen jo on. Vaikka 80% kärsii pahoinvoinnista raskausaikana, heistä kaikki eivät edes oksenna ja toisaalta enemmän on niitä, jotka eivät koskaan raskausaikana oksenna kuin niitä, joilla pahoinvointi jatkuisi vkon 14 jälkeen. Osalla voimakas alkuraskauden pahoinvointi helpottaa keskiraskaudessa ja saattaa palata sitten aivan loppuraskaudessa.

 

Myös nuo syyllisyydentunteet ovat tuttuja. Jos haluat viesteillä enemmän asiasta, niin saa laittaa yksityisviestin, tai lähetä profiiliini sähköpostiosoitteesi niin saat jakaa siellä lisää jos siltä tuntuu. Jotenkin toitotetaan, että raskaana olostaan pitäisi nauttia (varsinkin kun ei ole enää ihan teini, elää vakiintuneessa perhesuhteessa ja kaikki asiat ovat "kunnossa" ja lapsi on toivottu) ja kaikki mitä tulee niin kestää, koska se kuuluu asiaan. Mun mies on oikeastaan saanut mut vasta uskomaan, että en ole "huono odottaja" vaikka olen ihan rikki lähes joka päivä, olen kadottanut oman minuuteni ja haluni tehdä tai yrittää mitään. Ja vaikka välillä oikeasti epäilen, onko tämä sen arvoista (nyt kun viikkoja on jo näin paljon, niin en enää, alussa niitä ajatuksia oli enemmän). Ymmärrän niin ajatuksesi lapsistasi ja voin kuvitella kuinka pahalta tuntuu... itse olen monesti meittinyt tässä, että voinko koskaan enää ajatella tulevani raskaaksi, sillä silloin lapseni voisi joutua tilanteeseen, jossa hänellä "ei olisi äitiä" puoleen vuoteen. Onko se reilua, onko se järkevää ja koska tämä on ollut jo nyt näin kamalaa, niin miten ikinä selviäisin jos kasaisin vielä itselleni paineita äitinä jaksamisesta. Jos mulla olis lähettää sulle voimia sinne, niin laittaisin tulemaan kaikki mitä jäljellä olisi. Toivon NIIN että olosi helpottaa edes hieman.

 

Painon lasku on haitallista pääasiassa äidille. Alkuraskaudessa ei niinkään kun lapsi ei silloin paina vielä mitään eikä tarvi myöskään energiaa, mutta loppuraskaudessa painoa pitäisi tulla useampi sata grammaa/vko lisää, koska vauvakin kasvaa vko 26-36 n. 200g/vko ja kaloritarve on noussut normaalista 300-500kcal/vrk. Mun paino on edelleen vähemmän kuin tammikuun neuvolassa, laskenut 5%. Jaloista ovat kaikki lihakset kadonneet. Täällä gynekologi sanoi, että tämä "loinen" kyllä ottaa kaiken mitä tarvii ja se ottaa sen sieltä mistä saa, eli minusta. Jos ei ravintoa tule ruuasta, niin sitten otetaan varastoista. Lapsen kasvun häiriintyminen on harvinaista vaikka oksentelu olisi runsastakin jos nesteytyksestä pystytään huolehtimaan. Ongelmaksi siis muodostuu, että odottajan vointi voi mennä todella heikoksi. Ainakin täällä, jos odottajan paino ei nouse niin sitten lapsen koon kasvua seurataan ultraäänitutkimuksilla. On toki mahdollista, että lapsesta tulee pienikokoinen, mutta enemmänkin pienikokoisuus syntyessä johtuu kuulemma siitä, että synnytykset käynnistyvät paria viikkoa keskimääräistä aiemmin. Gynekologin mukaan lapset ovat keskimäärin keski/alakäyrällä, eli kuitenkin käyrien sisällä. Itse mietin yhtenä päivänä, kun oli vähän parempi olo, että sitten jos voin imettää niin eikös sekin pudota painoa, mulla ei oikeasti ole enää oikein mistä pudottaa...olen jo nyt pelkkää mahaa, luita ja rintoja. En oikeastaan halua tietää, miltä näytän sitten, kun tuota mahaa ei enää ole, vaikka joka ikinen päivä toivon, että olisi jo heinäkuu ja voisin alkaa vain rukoilla, että tämä lapsi syntyisi...

 

Summa summarum, todennäköisyys on kuitenkin enemmän sen puolella, että sulla pahoinvointi vielä loppuu. Tiedän ettei lohduta ja itse koin, että kun en enää odottanut seuraavaa viikkoa kuin pelastusta, niin pettymyksiä on tullut vähemmän. Itku ja välinpitämättömyys, turhautumisen tunne ja kaikki muu ei valitettavasti ole kadonnut mihinkään. Mun mies on ollut aivan taivaallisen ihana, onneksi ilmeisesti myös sua ymmärretään kotona. Kukaan, joka joutuu tätä kahlaamaan läpi, ei ole ansainnut muuta kuin parasta huolenpitoa läheisiltään. Ja ihmettelen minäkin, ettei kovinkaan monessa vauvalehdessä kerrota siitä, kuinka elämä katosi plussatestin jälkeen. Toivon, että se alkaa sitten synnytyksestä uudelleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos pikkuprinsessa vastauksestasi! Ihanaa kun joku ymmärtää. Niin kurja kuulla että vielä noilla viikoilla kärsit tästä kamaluudesta. Onneksi olet jo noinkin pitkälle selvinnyt (voi kun mäkin..), onnea siitä ja toivon kovasti että loppu olisi sulle helpompaa.

 

Täytyypä koettaa pitää "ruoka" ja juoma erillään, ettei yritäkään niitä ottaa samalla kertaa. Aamuisin, kun oksennusta ei millään konstilla pysty välttämään (ihan kaiken olen kokeillut), kulautan suosiolla lasillisen vettä, niin ei tarvitse oksentaa pelkkiä mahanesteitä, mikä on superinhottavaa. Muuten sitten koetan siemailla hiljakseen laimeaa jääkylmää mehua pitkin päivää, mutta jotenkin vaan tökkii niin pahasti. Toisaalta jos en oksenna ruokaa tai juomaa, oksennan tyhjää vatsaani, ja se loppumaton kramppailu on lähes yhtä ikävää (tosin eipä tarvi niistää ruuanpalasia nenästä :P)

 

Kiitos myös noista faktoista painon laskun suhteen. Poistaa pahinta huolta, kun tietää että sikiöllä pitäisi kuitenkin olla ainakin toistaiseksi kaikki hyvin. Vaikka ei tässä itselläkään oikein ole ylimääräistä, mistä ottaa.. Toivottavasti sulla loppuisi oksentelu heti synnytyksen jälkeen, ja ruokahalu palautuisi, niin saisit sitten heti alkaa tankata energiaa, jota kyllä tarvitaan imetystä varten, ja että jaksat hoitaa pientä. Mutta parempi varmaan vaan koettaa nyt keskittyä siihen, että saat syötyä ja juotua niin hyvin kuin tässä tilanteessa on mahdollista. Toivottavasti miehesi pystyy pitämään isyyslomaa, niin saisit synnytyksen jälkeen myös levätä ja kerätä voimia ja energiaa. Uskon kyllä että olet kuin uusi ihminen, kun oksentelu ja pahoinvointi loppuu, ja voimat palautuvat sen jälkeen pian.

 

Tämä jää meikkiksen ainoaksi raskaudeksi, siitä ei ole epäilystäkään. Onneksi meillä on jo entuudestaan nuo kaksi kullanmurua, niin ei tarvitse tosissaan edes miettiä asiaa. Mutta jos olisi se tilanne, että toivottaisiin lisää lapsia, tulisi kyllä mietittyä asiaa aika monelta kantilta. Jaksaako itse, ja etenkin - niin kuin sanoitkin - onko se oikein ja reilua jo olemassaolevia lapsia kohtaan, että he joutuvat käytännössä olemaan ilman äitiä pahimmillaan puolen vuoden ajan? Toisaalta se puoli vuotta on kuitenkin aika lyhyt aika elämässä, ja lapselle tulee varmasti olemaan paljon iloa tulevasta sisaruksesta, josta mahdollisesti tulee hänen elämänsä läheisimpiä ihmisiä. Mieheni koetti juuri eilen lohduttaa mua sanomalla, että pääasia että lapset ovat kunnossa ja heistä pidetään hyvää huolta; olisiko tilanne niin ratkaisevasti erilainen, jos vaikka painaisin pitkää päivää töissä? Tuo itse asiassa paransi pahaa mieltä ja syyllisyyttä vähäsen.

 

Taitaa pitää paikkansa, että ei kannata odottaa kuin kuuta nousevaa, että oksentelu ja pahoinvointi loppuu. Itse päätin, että en enää odota yhtään mitään, vaan otan päivän kerrallaan. Lopetin monivitamiinien ja rautatabujen (raskaudenaikainen anemia) ottamisen, kun ne ärsyttävät vatsaa ja oksennan ne kuitenkin. Onnistuin vihdoin löytämään täältä nestemäistä rautavalmistetta, jossa on lisäksi mm. foolihappoa, ja se ei ole ainakaan kahden ekan kerran jälkeen tullut ylös, juhuu! Koska närästys tuntui pahentavan oksentelua, kokeilin samaten eilen Gavisconia nestemäisenä, ja tuntui että se vähensi vähän oksenteluakin (tai sitten meni sattuman piikkiin). Pieniä valonpilkkuja siis täällä näköpiirissä, ja toivon sullekin pikkuprinsessa ja kaikki kohtalotoverit jaksamista ja parempaa viikonloppua!

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä kans yks kohtalotoveri. Mulla oksentelu alkoi n. vk 7, jatkui aina vk 22, kunnes neuvolaterkka älysi tarkistaa mun kilpirauhasarvot. Oksensin pitkin päivää, mutta sinnittelin (siis miten ihmeessä, kun näin jälkikäteen ajattelen) töissä tuohon vk22 asti. saikulla pari viikkoa, arvot alkoi asettua kohdalleen ja olo olikin jollain lailla siedettävä seuraavan kuukauden, kunnes sit n. vk26-28 alkoi jälleen, mutta hieman lievempänä ja jatkui lähes synnärille lähtöön asti, eli vk 38.

Söin tai en, sillä ei ollu mitään merkitystä, paino ei noussut koko raskauden aikana, vaan itseasiassa tippui parhaimmillaan 7kg, ja synnäriltä lähdön jälkeen painoa olikin yli 10kg vähemmän kuin raskauden alussa. (kyllä näistä kiloista sai lähteäkin) Huonoinpaan aikaan panikoin tietenkin vauvan tilannetta, kun en saanut syötyä mitään ja silti oksentelin. Mutta vauva ottaa sen minkä tarvitsee, sitten vasta äidin keho saa loput. eli siihen piti luottaa ja hyvinvoiva vauva sieltä sit lopulta tulikin :D

 

Yleensä sanotaan, että kilpirauhaslääkitys on tullut jäädäkseen, mutta näin ei ainakaan mun kohdalla (onneks) käynyt, mutta vuosittain tuota nyt kontrolloidaan, ettei pääse menemään huonolle puolelle.

Edited by Keijukainen-79

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä on wc-pönttöä halaitu jo viikosta 4 lähtien. Muutama satunnainen päivä ollu että en ole oksentanut mutta muutama tunti päivässä tulee yhteensä vietettyä vessassa. Ulos on turha lähteä edes kauppaan ilman pientä pahvi mukia. Nopea hätä hyllyjen välissäkin kun tulee ne vähäisetkin ruuan murut ylös mitä on saanut syötyä.

 

Kertaalleen jouduin hakeutumaan lääkäriin todella voimakkaan maha kivun ja oksentelun takia. sieltä määräsivät TrioBe nimistä b-vitamiini valmistetta. Itse en olisi uskonut tuon auttavan, mutta olo on kyllä hieman helpottanut siitä mitä on pahimmillaan ollut.

 

Perunamuussi on tainnut olla ainoa mikä pysyy sisällä edes sen pari tuntia, muuten max vartti syömisestä nii saa juosta vessaan. Aamuisin koitan syödä jotain pientä ennen kuin nousen ylös mutta aina se ei onnistu. Tänäänkään ei onnistunut ja nyt on vatsahapot matkalla putkistossa jonnekkin....

 

Lääkäri kehoitta syömään jotain raskauden ajan vitamiinia ja tuota TrioBe:tä. Useasti kuulemma vitamiinin puute saattaa olla syy pahoinvointiin.

 

Nykyään kaupassa kun ostan jotain ruokaa, yleensä mietin mikä on helppo oksentaa ja ei satu kurkkuun niin paljon. Lisää minun super huonosta olosta voi lukea Tammikuiset 2012 topicista. Sinne olen jaksanut huonoa oloa valittaa....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tsemiä sulle vaavia vailla! Toivon todellakin sydämeni pohjasta, että ei tarttis enää kauaa kärsiä tuosta olosta... se on ihan kauheeta kun tuntuu että kaikki tulee heti ylös, mä joskus ahmin ihan hirveesti tavaraa ettei tarttis pelkkiä mahanesteitä oksentaa...jotenkin se oksentaminen on mun mielestä kuitenkin helpompaa kun sieltä jotain tulee, maha tulee siitä tyhjän yökkimisestä niin kipeäksi mulla. Mutta aina ei pysty.

 

Mä en oksentanut lauantaina. Edellisen kerran sellainen päivä taisi olla 24.2, tuo oli yksittäinen ja sitä edellinen joskus ennen tammikuun puoliväliä. No, eipä kannattaisi taas nuolaista ennen kuin tipahtaa, eilen ja tänään en ole sitten jaksanut sängystä nousta ja ketoaineita vilisee pissassa kun olen niin kuiva, oksennan taas ihan kaiken kuten alussa ja olo on ihan hirveä. Eilen vaan itkeskelin ja mies oli ihan hädissään ja tänään en jaksa edes itkeä. Nyt siis vko 30 menossa. Jos tämä ei oikeasti ala helpottaa niin pyydän kyllä äitipolillä käynnin yhteydessä, että onko mahdollista käynnistää vko 36 jälkeen jos ei spontaanisti käynnisty, en jaksa odottaa yhtään ylimääräistä päivää kun joka ikinen päivä vaan huonontaa vointia. Toivon, että saisin kerättyä sen verran voimia, että mikäli alakautta synnyttäminen olisi mahdollista niin jaksaisin ponnistaa eikä tarvi sen takia leikata, että mulla ei ole voimia...tuntuu vaan että sinne on vielä ikuisuus.

 

Kilpirauhasarvot, maksa-arvot, helikobakteeri, lisäkilpirauhasen toimintakokeet, vitamiinit ja muut on testattu (ottavat varmaan kaikilta osastolla ja äitiyspoliklinikalla jos joutuu tippaan ja painonseurantaan), niissä ei ollut muuta kuin sappihapot marginaalisesti koholla ja sen vuoksi pitää mennä huomenna tai keskiviikkona käymään uudestaan verikokeissa. Oon niin puhki vaan että en enää edes jaksais lähteä mihinkään labraan tai edes seuraavalla viikolla 4d-ultraan (kasvunseurantaa). Välillä koitan aina hokea itselleni ettei ole enää pitkästi, mutta sehän on suurta huijausta. Matka on edelleen äärettömän pitkä, kun sitä katsoo tästä näkövinkkelistä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ole kukaan muu taitanut jaksaa kesähelteillä tänne tilittää, mutta pidämpä tätä yllä niin tulee omaakin oloa jonnekin purettua.

 

Nyt menossa rv 32. Ultrassa lapsi kasvaa hyvin, keskikäyrillä, paino on mulla sama ja ehkä aavistuksen tippunut. Oksentaminen jatkuu päivittäin, välillä on parempia ja pirteämpiä päivä jolloin jaksan tehdä asioita kuten lähteä mukaan kauppaan tai shoppailla jotain vauvalle tai komentaa miestä pihatöihin, mutta noin puolet päivistä makaan vain sängyssä ja ainoa mihin liikun on wc. Nyt se on tosiaankin varmaa, tämä ei lopu ennen kuin lapsi on ulkona.

 

Sanoin ultrassa, että itku tulee pelkästä ajatuksestakin, että tämä voisi kestää vielä max. 10vkoa. Luvattiin, ettei ole pakko jaksaa niin kauaa. Että on toivottavaa jo minun koonkin vuoksi (olen 158cm pitkä) että käynnistyy rv 36 jälkeen eikä mene sinne 40vkolle jos lapsi on kasvanut hyvin keskikäyrillä. Ja on mahdollista käynnistää jos tilanne on sellainen. Gyne lohdutti myös, että urheilutaustastani johtuen minulla on ollut onneksi lihaksia, mitä poltella tässä matkan varrella, ettei kaikki lähtenyt ole pelkkää rasvaa. Ja samasta syystä hän uskoi, että voin yrittää synnyttää alakautta, vaikka voimat itsessään tuntuvatkin melko vähäisiltä. Ja lupasi, että lapsi saadaan koska tahansa turvallisesti leikkaamalla ulos, oli minun vointi mikä tahansa. Helpotti vähän mieltä. Menen äitipolille rv 37 ja tuolloin tehdään sitten asian suhteen päätöksiä ja synnytystapa-arvio ja tarv. kuvataan lantio.

 

Tuntuu vaan etten jaksa edes tuonne asti. Eilen oli ihan ok päivä, mutta tänään on taas kauheaa. Olen huomannut, että mun rinnat on nyt pienentyneet, ilmeisesti johtuu siitä että rasvaa on alkanut lähteä myös sieltä. Ei oikein vaikuta hyvältä merkiltä. Olen joutunut kaivamaan sellaisia vaatteita kaapista (tai mies on kaivanut), jotka laitettiin alkuraskaudesta syrjään kun eivät mahtuneet enää päälle niin nyt käyttöön. Ja tämä maha kuitenkin on jo ihan muhkea ja kasvaa aivan käyrillä sekin...ja on tuo rintojenkin kuppikoko suurentunut kahdella, mutta kaikki mun "tavalliset" vaatteet roikkuu päällä ja on harteista suuria ja esim. alushousut ei mahasta huolimatta tahdo pysyä päällä. Ruoka ei oikein tahdo maistua enää kun en jaksa pidättää aina tuota oksennusta tai oksentaa, joten olisi vaan helpompaa olla syömättä...kuitenkin tilanne on sikäli muuttunut, että jos en jotain pistä suuhun n. 4h välein niin oksennus lentää joka tapauksessa ja ilmeisesti tuo verensokerin lasku tekee mulle jo itsessään entistä huonomman olon. Ja selkeästi jos syön jotain, joka nostaa verensokeria nopeasti niin siitäkin tulee huono olo, parhaiten olo kohenee sellaisilla antimilla, joiden kalorisisältö on olematon (kasviskeitto, hyvin pieni pala ruisleipää, pilttiä muutama lusikallinen) mikä ei tietysti ole sitten kokonaisuuden kannalta hyvä kombinaatio. Ihan kuin mahassa olisi joku kalorianturi, että heti kun pistää tujumpaa tavaraa menemään niin ulos tulee että heilahtaa. Tuota kasvissosekeittoa olen saanut joinakin päivinä pienen kulhollisen syötyä ilman oksentamistakin, mutta auta jos hurautan siihen sekaan kermaa/öljyä tms joka vähän lisäis sen ravintoarvoa niin ulos tulee. Paineet on 80/55 luokkaa ja huimailee herkästi huonoina päivinä, hyvänä päivänä ne on selkeästi korkeammalla.

 

Aika tuntuu kuluvan madellen. Toivoisin niin, että osaisin kääntää kelloa ja siirtää sen heinäkuulle...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi kun olisin löytänyt tänne kaksi kuukautta sitten tai aiemmin! Kuulostaa niin tutulta nuo teidän olotilat :girl_sad:

 

Toivottavasti jollekin luo toivoa kun totean, että minulla helpotti aivan järjetön ympärivuorokautinen oksentelu siinä vk 22 tienoilla. Siinä vaiheessa oli toki jo mennyt niin huonoon kuntoon ettei minusta enää ollut töihin palaamaan vaan saikku jatkuu nyt loppuun saakka, mutta pääasia, että olo alkoi pikkuhiljaa siitä paranemaan.

 

Paljon voimia ja jaksamista teille kaikille!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now