Myöhäiset puhumaan oppijat

[duudeli]

^ On kyllä niin iso harmi, että asutaan niin kaukana toisistamme! Olisin niin mielelläni tullut teitä jeesaamaan, nyt kun tää vihdoin alkaa itellä vähän sujua. Kun ei oo todellakaan unohtunut miten vaikeaa se alkuun pääseminen oli!

 

Ja kun itsekin olen eräältä tässäkin ketjussa joskus kirjoittaneelta vaukkarilta oppinut viittomia ja muutakin tietoa imenyt kuin sieni, niin mielellään laittaisi saman hyvän kiertämään. (Kiitos sulle, ihana, jos täällä käyt vielä lukemassa Nähdään taas pian!)

 

Mäkin vielää unelma79:lle vastaan, että tosiaan näiden vaihtoehtosten kommunikaatiomenetelmien merkitys ei tosiaan ole se että lapsi ymmärtäisi meitä vaan että me häntä. Minkä ikäinen teidän lapsi olikaan? Mua tosiaan harmittaa nyt, että vitkuttelin niin kauan viittomien ja kuvien opettelun kanssa, koska niiden oppiminen on niin hidasta että sitten kun se lapsen todellinen tarve kommunikoinnille iski niin siitä menee vielä puoli ikuisuutta ennen kuin opettelusta on mitään hyötyä... Meidän tapauksessa se pojan tarve iski nyt about 3veenä kun päiväkodissa lapsen oli hyvin vaikeaa päästä mukaan leikkeihin kun ei osannut kommunikoida mitenkään. Meidän tapauksessa se turhautuminen siihen purkautuu sitten häiriökäytöksenä ja kausittain ilmenee myös sellaisena masentuneisuuden kaltaisena (vetäytyy, ei edes yritä ottaa osaa leikkiin tai jos yrittää niin luovuttaa samantien, nyyhkyttää ja poistuu paikalta. Kotonakaan ei tällöin viito juuri ollenkaan, ei yritä lausua sanoja vaan alkaa itkemään ennen kuin on yrittänyt edes selittää asiaansa). Ja etenkin tää jälkimmäinen on näin äidille aivan järjettömän tuskallista seurattavaa. Tietty suurin osa kavereista ei ymmärrä viittomia, mutta sentään ne omat ryhmäläiset ymmärtää tosi hyvin ja jos eivät jotain ymmärrä niin hoitajat silloin suomentavat ja siitä ne kaveritkin oppii taas paremmin ymmärtämään. 

Ja vielä, että meidän poika on nyt reilu 3veenä alkanut myös nauttimaan suunnattomasti siitä, että voi (tehdä sitä mitä kaikki tämän ikäiset puhuvatkin tekevät...) selostaa leikkejä meille vanhemmille. Se on selvästi lapselle tärkeää ja se lämmittää tietty omaakin sydäntä, kun lapsella on vihdoin toteuttaa jotain ikäiselleen normaalia, mitä aiemmin ei ole erityisyytensä takia kyennyt.

 

Noista kuvista mä miettisin ihan oman lapsen kantilta, mistä olisi hyvä aloittaa. Meillä esimerkiksi ei ole nuo päiväjärjestykset ole olleet kovin tärkeät, vaikka monille ne on lähes elinehto. Mä oon vähän käsittänyt, että niiden suurin funktio ois tasapainottaa sitä arkea sillä tavalla että lapsi tietäisi aina mitä on seuraavaksi tulossa ja siten siirtymät sujuisi mukavammin? Eli parhaimmillaan ovat lapsen kanssa joille siirtymät ovat vaikeita tai joka kaipaa visuaalista muistutusta siitä jos rutiiniin on tulossa joku muutos.

Mä en kyllä oikein vieläkään osaa tulkita noita alle 2vuotiaita, että mitä ne oikein haluaisi viestiä. Kun miettii tuota meidän tytön puhettakin, niin sille kaikista tärkeimmät sanat taitaa olla nyt ankka ja kakka....

Yksi on kuitenkin, mikä on selvästi noille molemmille tosi tärkeää ja se on kuvat läheisistä ihmisistä. 3v osaa jo viittoa mummin ja vaarin, mutta kummitäti, täti ja setä ei kuulu vielä sanavarastoon ja noilla kuvilla sitten kertoo että ketä on ikävä, kenet haluaisi nähdä, kuka kävi meillä eilen ymsyms.

Ja luonnollisesti tärkeitä on sellaiset "harvinaisuudet" joita halutaan mutta mitä ei löydy kotoa silleen että voisi osoittaa eli karkkia, mehua, jätskiä, uimahalliin, eläintarhaan, huvipuistoon.... 3v osaa sitten viittomilla jatkaa että näitä täytyisi hakea kaupasta tai mennä autolla, mutta pienempi vaan tuo kortin. Joskus huvikseen ja joskus haluaa kuvan osoittamaa asiaa.

 

Mikä ei oo toki ihan väärin. Tuli tästä mieleen, kun kunnallinen puheterapeutti opetti tuolle isommalle kuvien käyttöä kun poika oli juuri täyttänyt 2v. Heillä oli käytössään lappu jossa oli keksin kuva ja pute koulutti lasta kuin koiraa, että joka kerta kun poika antoi kuvan putelle niin pute antoi keksin. Mä en silloin vielä osannut niin aktiivisesti kuvia käyttää, enkä tuota metodia sitten kotona edes jatkanut. Sitten kun me alettiin kuvia enempi käyttää niin ei ollut enää tarvettakaan, kun lapsen ymmärrys niin paljon parempaa, ettei tarvinnut tuolla tavalla ehdollistaa vaan riitti että selittää miten kortit toimivat. Mutta pienemmän lapsen kanssa voi tuommoinen koirakoulu olla hyväkin tyyli.

Edited November 27, 2015 by duudeli

[tiksu]

Meillä kuopus nyt 2v4kk eikä vieläkään ole sanainen arkku oikein auennut. Muutamia yksittäisiä sanoja käyttää, mutta paljon on edelleen yninää ja osoittelua. 2v neuvolassa ei vielä sanonut juuri mitään ja terkka sanoi, että puhetta voidaan odottaa 2.5v saakka, mutta silloin pitäisi tuilla jo kaksisanaisia lauseita. Nyt ollaan vasta siinä tilassa, että ihan muutaman kerran poika on sanonut tyyliin "heippa isi" tms. Poika aloitti päiväkodin nyt syksyllä ja juuri sieltä sanottiin, että nyt on heidän mielestä alkanut sanoja vähän tulemaan sekä sitä, että matkii toisen sanoja. Mutta luonnekin on aika kovapäinen ja kun ollaan yritetty sanoa, että sano näin tai noin, niin usein poika vain on pyörittänyt päätään. Hieman olen kummastellut ja ollut huolissanikin puhumattomuudesta. Mielestäni poika ei vauvanakaan jokellellut paljoakaan. Luulen, että puheterapia odottaa. Poika myös kuitenkin tuntuisi ymmärtävän kaiken, muttei oikein vaan puhu. Sanat eivät ole myöskään ihan selviä aina: lintu on tittu, mummi on kääntynyt mimmuksi, pää on tää, isi iti jne. Esikoinen alkoi puhumaan ehkä myös aika myöhään, juuri 2 v. kohdalla. Mutta tämän ikäisenä jo kuitenkin puhui  kolmenkin sanan lauseita ja sanat oli heti paljon selvempiä. Vähän turhauttavaa välillä ja ajattelen kuopuksen vähän vauvamaisena edelleen, kun ei juuri puhu. 

[unelma79]

Kiitos selvennyksistä :-D en ollut ajatellutkaan, että poika kokisi tarvetta selvittää noinkin abstrakteja asioita, kuten mitä eilen tapahtui tai ketä on ikävä. Tai olen ajatellut, että sitten joskus tulevaisuudessa, mutta et siinä vaiheessa jo puhuisi.

 

Nyt ikää 2v 4kk. Tuntuu kyllä aivan liian "vaikealta" alkaa omin päin opettamaan oikeita viittomia, kun se on perinteisesti ollut ihan ammattilaisten hommaa, ihmisten jotka on siihen koulutettu. Kuten joku kommentoi, niin niitä kuvia ja viittomia on niin paljon. Joitain tunne kuvia olinkin jo tulostanut papunetistä, mutta tuntui hölmöltä kesken tunnelatauksen niitä heilutella. Sitten ne kuvat ovat milloin minkäkin kokoisia.

 

Joku kysyi, että osaako poika ilmaista kumpaa haluaa vettä tai maitoa, kyllä osaa. Muuta ei meillä kotona juokaan tai ole tarjottavana.

 

Duudelin tarina oli sydäntä särkevä :'( toivottavasti pian oppii puhumaan ja pääsee paremmin mukaan leikkeihin. Meidän pk:sa ei varmasti oma ryhmäkään viittomia opi kun on vuorohoito ja vaihtuvat lapset.

[forgetmenot]

^ Kannattaa tallentaa niitä kuvia koneelle ja sitten sommitella niitä useampi per sivu vaikka Wordin tai open office writerin avulla, tai ehkä onnistuisi myös Picasalla luoda sopiva kollaasi? Siitä kun sitten tulostaa A4-paperille niin kuvat ovat saman kokoisia Tuossa mun mallikuvassa on 18 kuvaa yhdellä paperilla.

Edited November 29, 2015 by forgetmenot

[forgetmenot]

MiMa: hyvä että pääsitte puheterapiaan! Muistelen, että jonotitte sinne tosi kauan...

[jenni81]

Me saatiin pojalle puheterapiasta kuvakansio.Siinä oli parilla sivulla ruokien kuvia, sitten leikkimiseen liittyviä kuvia, sekä muita tekemiseen liittyviä.

[duudeli]

Nuo läheisten ihmisten kuvat on mun mielestä sellainen jotka olisi kivat kaikissa perheissä joissa on 1v+ lapsia jotka eivät vielä puhu. Tuo meidän pienempikin (1v9kk) tosiaan tykkää tuoda välilllä mummien ja muiden kuvia ja vaikka tuo ei osaa mitään niistä kuvista sanoa eikä välttämättä ajattelisikaan mitään niin selkeää kuin että on ikävä tjtn, mutta että se kortin tuominen on kuitenkin keskustelunavaus aiheesta josta hän haluaa jutella ja mummeista ja kummeista on vaikea jutella ihan tavallisessa arjessa missä ei ole mitään muistutusta heistä josta lapsi voisi tehdä sen keskustelunavauksen.

Ihan vaan näin tuodakseni esiin erilaisen "käyttötarkoituksen" kuville..

 

unelma79, ei niitä viittomia varten tarvitse hei asiantuntija olla! Ensinnäkin, tällaisissa tilanteissa joissa käytetään tukiviittomia sellaisen lapsen kanssa jonka puhe on mitä todennäköisimmin vain viivästynyttä (eikä viittomisesta ole tulossa ensisijainen kommunikointikeino), nuo viittomaopettajat kannustavat käyttämään jopa niitä lapsen omakeksimiä tai aikuisten itse keksimiä viittomia jos sellaisia on tullut käyttöön. Ne ei ole mikään huono juttu ollenkaan! Tukiviittomathan muutenkin poikkeavat joiltain osin oikeista viittomista ja viittomaopettajat joskus aika vapaastikin varioivat niitä lapsille sopiviksi ja hyväksi havaitut sitten lähtevät viittomapiireissä kiertoon ja yleistyvät käyttöön. Virallisia lasten tukiviittomia ei ole. Esimerkiksi innostuneisuudelle on ihan oma viittomansa viittomakielessä, mutta meidän viittomaopettaja opetti meille kollegaltaan kuulemansa viittoman (toisen käden kaksi sormea on ikäänkuin jalat jotka pomppivat toisella kämmenellä kuin trampoliinilla) joka kokemuksen mukaan oli pienten lasten helpompi sisäistää tarkoittamaan innostuneisuutta. Eroavaisuuksia on meillä jopa päiväkotiryhmän sisässä kun vanha erityislto viittoo värin sininen "lasten viittomana" ja lto joka on toiselta koulutukseltaan viittomakielentulkki taas viittoo sinisen viittomakielen mukaan. Meidän poika ymmärtää molemmat vaikka "lasten viittomaa" käyttää enempi itse. Tärkeintä on, että ymmärretään mitä hän tarkoittaa, ei se miten hän sen ilmaisee. Ei siis kannata niistä viittomista ottaa hirveää stressiä, vaikka toki jos niitä ajattelee käyttävänsä niin ainakin mun mielikuvituksella helpointa on etsiä netistä ne oikeat viittomat niille. Jos on jotain ihan tosi monimutkaisia niin sitten oon niitä itse ihan vapaasti yksinkertaistanut, kuten vaikka vahingon viittomaan (maitomuki kaatuu -> lapsi viittoo että se oli vahinko) kuuluu V-käsimuoto jolla tehdään otsalla kiepautusranneliike, mutta me on yksinkertaistettu se niin että vaan laitetaan se V otsalle.

 

Pojan puhe edistyy koko ajan, mutta aivan järjettömän hitaasti. Olen nyt hyväksynyt, että tää tulee viemään aikaa ja varaudun siihen, ettei tule vielä kouluikäisenä puhumaan puhtaasti. Se jää sitten nähtäväksi, miten koulunkäynti tulee sujumaan. Jotenkin voisin olettaa, että ainakin osa oppiaineista tullaan eriyttämään... 

Onneksi siihen on nyt vähän aikaa vielä kuitenkin.

 

Puhumattomuus on suoraan sanoen ihan syvältä. Mun sydän särkyy tuon pojan kanssa nyt kun tuo on itsekin alkanut oivaltaa oman erilaisuutensa ja sen miten jää usein yksin sen puhumattomuuden takia. Pelottaa, mitä tällainen alku elämälle tekee itsetunnolle ja kuinka vihaiseksi, katkeraksi ja masentuneeksi poika voikaan kasvaa.. Vielä kun itsekin tulee välillä tarkoituksettomasti omaa väsymystä ja turhautumista purettua pojalle sellaisilla ilmaisuilla, että pelkään lapsen kokevan ettei hän voi luottaa edes äitinsä tukeen elämässä.. Kyllä sitä voi tuntea ittensä huonoksi aina välillä.

Edited November 30, 2015 by duudeli

[Blixen]

Mitä kuuluu kaikille? Mää taisin kuulla tänä iltana "ekan lauseen": "Ei kukkuu!!" Eli ei halunnu nukahtaa. On se kans sanonu miehelle pari viikkoa "titi po!" Mikä on tarkoittanut että isä pois. Kaksivuotissynttärit on tulossa helmikuun lopulla. Sanoja alkoi ponnahdella esiin itsenäisyyspäivänä, heti pikkuveljen syntymän jälkeen (ei siis hidastanut kehitystä). Ei niitä sanoja edelleenkään hirveästi ole, mutta ero on kuitenkin iso verrattuna aikaan ennen vauvan syntymää. Mua on myös huojentanut, että lopulta tyttö on alkanut vähän toistaa perässä, mitä sanotaan. Kirjatkin on vähän alkaneet kiinnostaa.

 

Puheen tapailu on silti edelleen tosi epäselvää. En oikein osaa analysoida, mutta selvästi epäselvempää on tuo sanojen hakeminen kuin isosiskolla aikoinaan (joka olikin tässä vaiheessa paljon aiemmin). Terveydenhoitaja ei kuulosta olevan huolissaan, mutta itse edelleen mieluusti menisin käymään puheterapeutilla.

 

Mulla on vähän morkkis kun ei oo riittänyt energiaa noitten viittomien tai taulujen etsimiseen ja kokoamiseen, vaikka olisivat varmasti aivan loistavat.

[duudeli]

^ Ihanaa kuulla, että teilläkin on se puhe lähtenyt sieltä käyntiin!

 

Meneeköhän meidän keskimmäiset tässä samaa aika samaa tahtia? Iitulta (myöskin ensi kuussa 2v) on nyt kuultu yksi neljäsanainen lause (apua, en edes muista miten se meni!), pääasiassa puhuu kaksisanaisilla lauseilla mutta jotka on hyvin samantyyppisiä "ei alua", "ei ukkuu", "äiti ei ukkuu", eli ei halua ja ei nukkumaan.

Kovasti luettelee asioita, eilen pk:sta hakiessa luetteli että "iitu pipa, äiti pipa, imi pipa, elle pipa, päivi pipa.." eli kaikilla pipo päässä ja kotona nukkumaan mennessä luettelee kaikki pehmolelut ja nuket että pöllö nukkuu, kala nukkuu, nalle nukkuu, vauva nukkuu.

Tosi yksinkertaista ja pääosin epäselvää toi puhe on, mutta sanoja on kuitenkin jo niin paljon ja yhdistelee niitä kelvollisesti niin mulla ei enää huolta ole. Mulla kun ei ole yhtään mitään parempaa vertailukohtanakaan

 

Meidän kesällä 4v täyttävä dysfaatikko omistaa kanssa nyt jo tosi laajan sanavaraston. Suurin osa sanoista on tosi epäselviä, sanoja ei taivuteta ja mm. verbit puuttuu yleensä lauseista kokonaan. Laittaa vaan perusmuotoisia sanoja peräkkäin, kun tekee lauseita.

Viittomia on puheen myötä jäänyt paljon pois, mutta hankalat sanat viittoo onneksi edelleen.

Herkästi raivostuu jos ei saada puheesta selvää.

Meidän ongelma vähän on, että kun puhetta alkoi tulla niin oma kiinnostus viittomiin ja niiden opetteluun katosi sen siliän tien, vaikka kyllä me niitä vielä tarvittaisiin..

 

Molemmat kehittyvät ja mä oon tyytyväinen

Edited January 26, 2016 by duudeli

[forgetmenot]

Tosi hyvältä kuulostaa Blixen ja duudeli! Meillä kans jostain syystä verbien tulo kesti tosi kauan! Tosi hankalaa, kun just verbeillä ilmaistaan niin paljon lisätietoa. Meillä taisi olla eka verbi (joku ääni) "kuuluu", eipä ollut sekään kovin kätevä

 

Meillä on pienempi nyt 2v2kk ja katsottiin just kotivideoita, joissa isoveli on 2-2,5v. Nyt on niin tottunut tuohon papupatakuopukseen, että oli kyllä järkyttävää katsoa niitä esikoisen videoita, kun ei hän tosiaan puhunut MITÄÄN! Kaikenlaista äh äh ja öh öh vaan ja junasta sanoi tuut tuut, mutta eihän tuo tosiaan edes eläinten ääniä matkinut Äkkiä tuokin on sitten unohtunut itseltä...

 

Tsemppiä vaan kaikille puheongelmien kanssa taisteleville!

[duudeli]

Meillä oli eilen palaveri puheterapeutin kanssa ja hän oli lähes varma, että meidän pojalle kuukauden päästä foniatrikäynnillä lopulliseksi diagnoosiksi valikoituu verbaalinen dyspraksia, eli kyseessä olisi siis motorinen ongelma, suun lihasten ohjailun vaikeus. Siksi puhe on niin epäselvää, hidasta, vaikean näköistä ja tietyt kirjainyhdistelmät (peräkkäin, peräkkäisissä tavuissa tai edes samassa lauseessa) ei meinaa onnistua.

[Melinda]

Meidän lapsi täyttää ensi kuussa 2 vuotta, eikä juuri sanoja vielä tule :/ Höpöttää kyllä paljon, mutta ei ymmärrettävää puhetta. Joitain merkityksiä jo ymmärretään joillekin ääntelyille (esim. paapaa= haluaa juotavaa tai syötävää) mutta jokohan niitä oikeitakin sanoja pitäisi alkaa tulla.

[duudeli]

^ Ei kaksi vuotta vielä kovin myöhäinen ole. Etenkään jos kyseessä poikalapsi tai jos motorinen kehitys on vauhdikkaampaa. Voithan kuitenkin mainita huolestasi neuvolassa. Meidän asuinalueella yleisesti ottaen on pitkät jonot puheterapiaan ja sen, sukurasitteen sekä totaalisen puhumattomuuden (ei edes siansaksaa, ei konsonantteja) vuoksi me saatiin neuvolasta lähete kunnalliseen puheterapiaan jo 2v neuvolassa ja yllättäen päästiinkin sinne nopeasti ja puheterapia alkoi pojan ollessa 2v2kk. Meillä kunnallisen puten kanssa käydään kolmen kerran "tutustumisjakso" jonka aikana pute tekee suunnitelmia jatkosta, jäädäänkö kotiin odottamaan puhetta vai tarvitaanko terapiaa. Me saatiin silloin suoraan lähete polille jossa tehtiin psykologin ja lääkärin arvioinnit vielä puten arvioinnin päälle ja diagnoosi saatiin kun poika oli 2v9kk. Sen avulla saatiin sitten Kelan kustantama puheterapeutti joka käy päiväkodilla edelleen. Poika siis nyt 4,5v ja diagnoosi vielä voimassa ja puheterapia jatkuu edelleen viikottain.

[Flamingo]

Nostelempa tätä ketjua..

 

Onko täällä kenenkään lapsella todettu dysfasiaa? Milloin ja miten heräsi huoli?

 

Meillä tilanne, että poika 2v 9kk ei sano kuin ihan joitakin muutamia sanoja äiti, isä, kiitti selvästi ja sitten elehtii ja ääntelee tosi voimakkaasti, joten itse kyllä ymmärrän häntä mutta ulkopuoliset eivät kovin hyvin.

 

Ensimmäiset sanat tulivat kyllä ihan ajallaan vuoden ikäisenä, mutta jo opittuja sanoja on jäänyt pois ja tuntuu, että edistystä ei ole tapahtunut juuri ollenkaan.

Pojalla on lähisuvussa dysfasia diagnoosin saanut henkilö ja se on kuitenkin ilmeisesti periytyvä, joten pelottaa siitäkin syystä.

[EneriK]

Meillä esikoinen oppi viimeisenkin äänteen viime syksynä ekaluokan jo alettua ja nyt tällä hetkellä puhuu todella sujuvasti ja "kypsästi". Ei ollut koskaan ennen kiinnostunut edes kuuntelemaan satuja, ja nyt lukee niitä pikkuveljilleen. Puheterapiakontakti oli 2,5-vuotiaasta alkaen, mutta aina vain katseltiin eteenpäin kotiohjeiden kanssa, eikä koskaan varsinaista terapiajaksoa aloitettu. Muistaakseni sanoilla puhui 2 v. 9 kk ja lauseilla 3 v. 9 kk. 

 

Nyt pienin veli on alarajalla puheen selkeyden suhteen, vaikka mielestäni ymmärtää ihan hirveän paljon ja pää- ja sivulauseilla esitettyjäkin asioita. Hänellä on ikää 3,5 v. ihan kohta.

[duudeli]

Dysfasia on nykyiseltä nimeltään kielellinen erityisvaikeus ja hep, täältä löytyy.

 

Meidän taustaa selittelin Flamingo tuossa juuri oman kommenttisi yläpuolella. 2vuotiaana käytössä ei ollut yhtäkään sanaa, omaa puhetta ei ollut ollenkaan (pelkkää ynähtelyä, muutamia sanojen alkutavuja oli käväissyt käytössä mutta unohtunut) plus suvussa ollut myöhäinen puhumaan oppiminen herätti huolen ja pute alkoi jo 2v2kuisena.

 

Vaikeus oli jo silloin niin selkeä, että edettiin tosi nopeasti. Saatiin dg puheentuoton erityisvaikeus joka on tarkentunut vaikea-asteiseksi puheentuoton erityisvaikeudeksi.

Todennäköisesti on dyspraksiaa, mutta koska kuntoutus olisi sillä diagnoosilla ihan sama kuin nykyisellä niin ei ole pureuduttu diagnoosiin tarkemmin - sen pointti meillä on pitää kuntoutuksen rattaat pyörimässä ja sen se tekee.

 

Poika täyttää kesällä 5 eli syksyllä alkaa neljäs vuosi puheterapiaa. On päiväkodissa integroidussa erityisryhmässä. Pojalla on myös apuvälinevuokraamosta lainattu kommunikaatiokansio, ollaan saatu tukiviittomiin kotiopetusta ja nyt huomenna meillä alkaa toisen kerran psykologin arviointijakso joka tehtiin ensimmäisen kerran 2,5vee. Nyt täytyy alkaa miettiä eskari- ja kouluasioita ja ymmärtääkseni niiden takia jo nyt saatiin näitä aikoja. Neuropsykologille nyt varattuna neljä käyntiä ja huomenna ensimmäinen.

Alkaa taas vähän jännittää, mikä tulee olemaan lopputulema. Tässä on aina tämä sama ristiriita, kun toisaalta toivoo että mahdollisimman terveen papereita, mutta toisaalta pelkää mitä kamalaa lapsesta voi löytyä mistä emme vielä tiedä.

 

Mun nähdäkseni on vielä ihan auki, saadaanko pidennetty oppivelvollisuus vai ei. Toivon että saadaan, mutta toivon että se voisi olla vaan back up ja poika pääsisi aloittamaan koulunkäynnin normaaliluokalla (pienryhmä ja/tai avustaja oisi kyllä varmasti tarpeen).

Edited May 21, 2017 by duudeli